1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Lainaus käyttäjältä SEPPO-SILAKKA+

Edit: pakko kysäistä että ootteko zenox ja juzzto aina olleet räppimonneja?

Hyvä musiikki on hyvää musiikkia eihän siitä mihinkään pääse. Räppiä ja suomiräppiä varsinkin on tullut noin neljä vuotta kuunneltua, aktiivisesti levyjä aloin ostelemaan vasta viime vuoden puolella.

Lainaus käyttäjältä Karmacoma+

Helvetin hyvä kun sanoit, olisin muuten nukkunut yli. Papru x Khid sekä Koivuniemen Herrat myös samassa setissä.

Ja keikka on ohi. Oli muuten sitten vuoden keikka kaikessa kovuudessaan. Setin aloitti Koivuniemen Herrat ja Shaka on kyllä selvästikin elämänsä kunnonsa, aivan saatana raakaa flowia tulee suusta ulos. Setti jatkui Suomen Swedish House Mafialla ((Khid x T), khid kertoi tarinaa että backstagella Joda oli nimennyt khidin ja paprun Suomen house mafiaksi. Pienistä audio-ongelmista huolimatta keikka saatiin käyntiin ja kyllähän se Ex Ovis Pullus livenä oli aivan saatanan päräyttävä setti. Nautin joka sekunnista. Uutta matskuakin soitettiin yhden biisin verran, biisi taisi olla instru tai sitten lyriikoita ei ole vielä siihen kehitelty.
Aivovuoto astui viimeisenä lavalle ja ei helvetti, eihän siitä mihinkään pääse, Jodarok on yksi parhaita suomiräppäreitä koskaan ja Aivovuoto yksi kuumimmista kokoonpanoista koskaan. Jodarokilla on äänessä jotain täysin sanoinkuvailematonta karismaa ja voimaa, sekä aivot luoda täydellisiä lyriikoita. Helvetin hieno mies ja oli hyvin yleisönkin menossa mukana naureskelemassa kännisille akoille, jotka toikkaroivat muita häiritsemässä.

Kokonaisuudessaan aivan vitun hieno ilta ja siinä oli kyllä niin pommisetti suomiräppiä että tätä sulatellaan loppuviikko. Sivuhuomiona voi vielä mainita, että Kridlokkia, Shakaa, KVN:ä, Loboa, Jodarokia kaikkia kävin kättelemässä ja kiittämässä helvetin hienoista keikoista. Paperi-T:n kanssa juttelin vähän pidempään vielä itse levystä ja kiitin siitä sanoen että kyseessä on kiistattomasti tähän asti vuoden paras levy. Siitä en mihinkään pääse, Ex Ovis on ollut kuuntelussa läpi noin 40 kertaa ja ei siihen kyllästy, se vain avautuu joka kerta paremmin.

Long story short, "ug"suomiräp-skene on aivan vitun hienoa porukkaa täynnä.

Ruugereiden uusimman eli Ukrainan pystyy nyt ennakotilaamaan, ja samalla julkaisupäivä on lyöty lukkoon. Itsehän olisin jo klikannut ennakkotilaa nappulaa, mutta voi pahus, olen sillä hetkellä Kiinassa ja siellä pysyn vielä kuukauden tuosta kyseisestä päivämäärästä. Harmittaa hiukan. Noh, pitää katsoa jos lataisi sen digitaalisena luuriin niin pääsee kuuntelemaan sitä jo silloin. Eilisellä keikalla (oli muuten hyvä keikka) tuosta esittivät ennakkoon jo Ukrainan (studioversio ennen keikan alkua) ja Kun tää biisi loppuu (viimeinen veto kyseisellä keikalla)-kappaleet. Pitää kyllä sanoa, että jos nämä kaksi biisiä millään kertovat levyn lopusta materiaalista niin Kanye Westin Yeezus-albumi sai pahan haastajan meikän henk.kohtaiset Vuoden levy-listauksella. Oli sen verran kovaa matskua.

Tuplaposti koska oon paha poika. Eli Ukraina ilmestyi eilen, ja tulihan se ladattua, ja sittemmin kuunneltua varmaan lähemmäs 10 kertaa ja täytyyhän se todeta, että Ruugeri teki sen taas. Eli vuoden parhaan levyn genrestä riippumatta. Samalla he tekivät In Uterot eli hittipainotteisemman Erectuksen jälkeen vetäisivät tinkimättömän synkän, väkivaltaisen ja kolkon albumin jolta ei hittimateriaalia löydy etsimälläkään. Ja minä pidän siitä. 10/10 ja tulevia keikkoja odotellessa. + Papru on edelleen Suomen paras räbäyttäjä.

Rugereiden uus on ollut tälläkin suunnalla tehosoitossa sitten ilmestymisen ja on se vaan kova. Pyhimystä kautta aikain seuranneena ja fanittaneena nyt on todettava, että jäi kyllä näin subjektiivisesti paprun ja tommin varjoon tällä levyllä. Näillä kahdella menee muutenkin todella lujaa - Tommin soolo oli erittäin räp ja papru teki vakuuttavan levyn Paavoharjun kanssa. Kannattaa tsekata ehdottomasti, vaikka jälkimmäinen on aika kaukana perinteisestä räpistä. Ukraina kyllä liikkuu diipeissä keloissa ja syksyn tummentavat mielenseinämät mustuu mustenemistaan tämän parissa. Ukraina-kokemusta täydentää upea saundi, joka on kokonaan Kalifornia Keken käsialaa. Mies tuotti muutaman instrun myös erectukselle. Tuttu kaveri ehkä jollekin JESSE-bändistä sekä Niko & Tapsa -duosta. Toivottavasti mies olisi mukana neljännelläkin Ruger-albumilla.

Itselle kuumottavimmat venaukset ovat joulumarkkinoille pamahtava uusi Asa sekä alkuvuodesta (toivottavasti) ilmestyvä RPK & Kridlokk LP. Jodarokilta on parikin julkaisua tulossa tämän vuoden puolella, niitäkin pitää vähän väijyä.

Lainaus käyttäjältä SEPPO-SILAKKA

Tommin soolo oli erittäin räp ja papru teki vakuuttavan levyn Paavoharjun kanssa. Kannattaa tsekata ehdottomasti, vaikka jälkimmäinen on aika kaukana perinteisestä räpistä.

Täytyy kyllä kompata, tai ainakin Paavoharjun uusimman levyn osalta, nimittäin rykäisivät ilmoille yhden vuoden parhaista, ellei jopa parhaan albumin, joka pistää Ukrainallekin kampoihin, Olen totaalisen rakastunut tähän levyyn, ja vaikka olen aina pitänyt Paavoharjun levyistä niin täytyy kyllä sanoa, että kunnon vokaalit ja lyriikat antavat kummasti iskevyyttä ja muistettavuutta kappaleille. Ihanan synkeä levy, 10/10

Tommishockin uusin on vielä kuuntelematta, mutta dude oli kyllä tajuttomassa kunnossa Ukrainalla (Jenkemin verse <3) ja debyytistäkin tyksin erittäin kovasti, että pakkohan sekin on hommata, kun parin viikon päästä Suomeen pääsen takaisin.

Jos vaikka tätä ketjua pikkasen herättelis.

DJ Kridlokkin uus albumi, Mutsi, ilmesty tossa viime perjantaina ja tuli se käytyä poistamassa heti aamutuimasta. Ite diggasin kyllä, melko samanlaista kuin UG-Solo mutta iha hyvä niin, en ite ainakaan mitään älytöntä muutosta halunnutkaa. Tällä hetkellä omat suosikit kiekolta on Lokin Ipsum, Bout it Bout it, IDKFA, Stö & Lok ja X. Levyllä ei omaan korvaan ainakaan särähtänyt pahemmin mikään kappale, ehkä Akuutti Elämä on vähän, noh, tylsempi kun muut levyn biisit mutta sekin vaan mun mielipide. Tuli myös Kridin ja Stepan julkkarikeikal käytyä Nosturissa, jossa pomppi lavalla myös Tuuttimörkö, Are ja Eevil Stöö. Stepa & Are veti kyl todella energisen setin, Tuuttis heitti kans hyvää läppää välillä. Stöö oli Stöö. Mut niin, onks jengi kuunnellut vielä tota Mutsia? Mielipiteit?

Lainaus käyttäjältä Dynamithix

Mut niin, onks jengi kuunnellut vielä tota Mutsia? Mielipiteit?

Viitisen kertaan tuon kuuntelin eikä kyllä iskenyt. Tuotanto oli biisistä toiseen niin samanlaista, että alkaa albumin loppupuolella jo tylsistyttää. Onneksi sentään jotkut biisit erottuvat edukseen. Bout It Bout It, Hyvät, Rahat & Ruplat ja Mutsi olivat varmaan ne omat suosikit juuri hieman erilaisten biittiensä takia (Bout It Bout It oli muuten melko perussettiä, mutta se choruksen synthi pelasti biisun). Eipä korvaan sattunut mitään erityisen hyvää läppääkään tuolta, joten ei tästä noiden parin biisin lisäksi oikein mitään muuta positiivista voi sanoa.

Meitsi diggaa kunnon old school räpistä eniten, 80-99 löytyy ne kovimmat. Kuuntelen aika laajasti rap musiikkia.
Mulle menee eniten gangsta rap ja perus rap elämästä (ei siis mitään big booty click clack vaan ihan perus elämästä :D) Nyt on tullut kuunneltua paljon Cunninlynguistia.. Kannattaa kuunnella :)

Cunninlynguists - Mic Like A Memory

Ja porukan yksi perustajista "Kno" check it :)

Kno - Spread Your Wings

Kno - If U Cry

Word up ;)

Ite kyllä tykkäsin kridlokin mutsista. Se levy vaan oli aika paska, HEH HEH! Kaikkia Kristo-faneja kehotan mutsin lisäksi ottamaan kuunteluun khidin Ei-levyn. Tuotannossa häärii roopekoo ja on kyllä taattua tavaraa tuotannollisesti. Läpät vähän vakammansorttista tavaraa, kridlokin roolista on irtauduttu ja lyyrisesti on ehkä verrattavissa vähän khidin ja paprun eepeeseen. Jos paprun ja khidin eepee iski, niin kannattaa kyllä tarkistaa tämä Ei-levy sekä tulevaisuudessa tupsahtava khidin ja jodarokin tuleva julkaisu. En nyt muista, onko eepeemitassa tulossa vai jopa ihan lp.

Nyt kun kridlokk on mainittu, uskaltaa kysyä onko ihmiset kuunnelleet stöön ja aztran yhteislevyä menetetyt? Mielestäni oikein kelpo julkaisu. Aztra on meikän vanha suosikki kaucas-ajoilta ja kyllä miehen verset iskee tälläkin levyllä. Stöö ei mielestäni aivan yllä fuck vivaldi tasoille tällä levyllä, ja kyllähän stöön kuuntelu vaatii muutenkin oman mielentilansa. Kelpo levy kuitenkin mielestäni, kannattaa ottaa kuunteluun tänä aikana, kun hyvät levyt tuntuu olevan aika vähissä. Ei oo tullu montaakaan julkaisua tässä maalis-syys-akselilla ostettua. Toivottavasti pimeä syksy tois muutaman hyvän levyn tullessaan.

Ruugerista tuttu Paperi T julkaisi juuren uuden sinkkunsa, Sä jätät jäljen. Hepun soololevyn pitäisi ilmestyä joskus 2015 alkutienoilla, ja olen aikas täpinöissäni. Kuten olen täälläkin varmaan joskus todennut, Papru on Ruugereista imo paras, ja soololevyä on tullut odotettua aikalailla siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran miestä kuulin. Vaikka olenkin nykyään aika pellolla Suomiräp-skenestä (siirtynyt aikalailla kokonaan englanninkieliseen) niin Paprun levy on semmoinen tapaus jota meikäkin odottelee innoissaan. Mitäs mieltä muut ovat? Tykkäsittekö biisistä ja odotatteko kokopitkää?

Ja näin muuten vuosi 2014 loppupuoli vaikuttaa kiinnostavalta olettaen toki, että suurin osa hypetetyistä julkaisuista todellakin tulevat. Uusi Kanyen levy (missä mun Yeezy-season?), Jay Rockia, mahdollisesti Kendrick Lamaria, Chance The Rapperia, Lil Waynea, Ghostface Killah:ta, sekä Wu- Tang Clanin uusi levy, kaikkia ollaan lupailtu muodossa tahi toisessa tälle vuodelle. Nuo nyt tuli äkkiseltään päähän, mut unohdin varmaan jotain. On todennäköistä, että ainakin osa siirtyy seuraavalle vuodelle mut anyways, hieno loppuvuosi kuitenkin tulossa.

Jätti kyllä todella kylmäksi tuo Paprun sinkku. Toivon todella, että kyseessä oli albumin radioystävällisintä settiä. Etenkin nuo chorukseen johtavat clapit biitissä olivat erityisen huvittavia. Ja sitten se chorus, oh boy, miksi on tarvinnut ottaa joku horo sinne ulisemaan. Eikä noi Paprun lainitkaan oikeen samalla tavalla säväyttäneet kuin esim. jotkut Ruugerin setit tai Ex Ovis Pullus Non Natis Serò Fit Ullus.

Yung Leanin Unknown Memorystä ei täällä olla puhuttu, joten tuodaan asia esille uuden videon tiimoilta. Kyseessä on mielestäni albumin paras biisi ja samalla myös ainoa hyvä. Kyseinen albumi on ehkä vuoden suurin pettymys, kun Leanin viimevuotinen mixtape Unknown Death 2002 oli itselleni vuotensa paras musiikkijulkaisu. Ei tällä uudella albumilla vaan ollut yhtä hyvää fiilistä. Onkos kukaan täällä Leaniin tutustunut?

Lainaus käyttäjältä Drifu

Jätti kyllä todella kylmäksi tuo Paprun sinkku.

No ei thoudellakaan jättänyt. Pidän siitä, että Papru ottaa pesäeroa Rugerin teksteihin ja tekee selkeästi pikkuisen henkilökohtaisempaa kamaa kun kyseessä on kaverin soolosettiä, Tykkäsin, vaikka en erityisemmin pitänyt biisissä ähkivästä naisfeataajasta. Muuten tykkäsin todella paljon ja lisää voisin ottaa vaikka heti.

Lainaus käyttäjältä Drifu

Yung Leanin Unknown Memorystä ei täällä olla puhuttu, joten tuodaan asia esille uuden videon tiimoilta. Kyseessä on mielestäni albumin paras biisi ja samalla myös ainoa hyvä. Kyseinen albumi on ehkä vuoden suurin pettymys, kun Leanin viimevuotinen mixtape Unknown Death 2002 oli itselleni vuotensa paras musiikkijulkaisu. Ei tällä uudella albumilla vaan ollut yhtä hyvää fiilistä. Onkos kukaan täällä Leaniin tutustunut?

Ko. levyllä ei tosiaan osuttu ihan nappiin. Ghostown olisi muuten hieno kappale, mutta joku keksi ottaa mukaan täysin kelvottoman ja täysin erilaista räpäytystä edustavan featin, joten se meni sitten siinä. Ei mieluusti näin enää jatkossa. Leanworld sen sijaan kolahti omaan hermooni kuin antabus alkoholistiin. Hyvää settiä.