Viimeksi pelatut pelit / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus

The Walking Dead - Episode 2: Starved for Help (xbox360)

Jos ette ole tätä vielä pelanneet, niin suosittelen. Jos yhtään piditte ensimmäisestä osasta, niin tää toinen jakso on noin sata kertaa parempi. Tykkäsin kyllä ekastakin osasta todella paljon, mut tässä tuo pelin tarina oli ihan helvetin kova. En viitsi tähän mitään spoilata, mut välillä tuli semmosia hetkiä että ei oikeasti tiennyt että mitä olisi tehnyt. Mä haluaisin että Lee olisi kaikkien kaveri, mut aina on kustava jonkun muroihin ja oltava epäsuosittu joidenkin keskuudessa.

Pelillisestihän tää oli sitä samaa kuin eka osassa eli kävellään ympyrää ja välillä puhellaan ihmisille tai tutkaillaan tavaroita. Mukavaa ja simppeliä. Eipä se oikeastaan enempää vaadi koska tarina tässä se pääasia on. Tarinasta puheenollen aluksi ajattelin että onpas typerää kun ekan ja toisen osan välissä oli kulunut 3kk, mutta eipä tuo oikeestaan haitannut enää ollenkaan kun peli alkoi. Alusta asti meininki oli mukavan brutaalia ja juoni mukaansatempaava.

Pituutta tällä oli taas se jotain 2-3 tuntia. En ole ihan varma tuosta pituudesta kun en muista mihin aikaan alotin pelaamaan. Tää kakkososa tuntui kyllä hieman pidemmältä kuin ykkönen, mutta se oli pelkästään hyvä asia. Olis tätä nyt voinut vielä pari tuntia pelata. Nyt joutuu taas odottelemaan ties kuinka kauan että seuraava osa tulee, yhyyy elämä on rankkaa. Onneks nää jo julkaistut jaksot voi ihan huoletta pelata uudestaan kunhan tekee erilaisia valintoja matkan varrella.

-Ravenwood suosittelee

Okei, kirjoitan raporttini FF XIII-2.

Ensinäkin, lähdin peliin hyvin negatiivisella asenteella, kiitokset ekalle osalle. Pelin alku oli oikeastaan aika loistava, mutta oikeastihan se oli vain irrallinen tapahtuma ja siitä alkoi se puuduttava draama. Minua ei voisi muuten vähempää kiinnostaa Serrahn angstaaminen siitä, kuinka ystävät ovat jossain muualla ja sisko katosi. Noh, onneksi saamme kuulla sitä koko pelin ajan. Muutenkaan dialogi ei loista pelissä. Ensiksi keskustellaan siitä, kuinka matkustetaan ajassa. Kymmenen minuuttia myöhemmin sitten saadaan kuulla mitä loistavinta keskustelua siitä, kuinka outoa on se, että rakennus jonka pitäisi valmistua vasta 7 vuoden päästä onkin valmis ja kyseenalaistetaan miten se on mahdollista. Menetin toivoni siinä vaiheessa.

Peli kuitenkin pelillisesti pysyi kasassa, kunnes käväisin pelin isoimmalla alueella. Koska olen pelannut koko elämäni FF-pelejä, niin olen tottunut semmoiseen kusetusmeininkiin, että kun menee uuteen paikkaan, niin silloin tehdään kaikki sidequestit ja sen semmoiset, sillä ne voi missata. Tämän takia kun minä tein siellä pelin isoimmassa alueella sidequestit voimakkaiden vihujen kaatamista lukuunottamatta, niin minun levellini suoraan sanoen ohittivat sen suositellun tason. Tuon tapahtuman jälkeen pelistä meni kaikki haaste. Pomo jossa tämä suositusaika on 10 minuuttia, kaatui minuutissa. Viholliset joiden olisi pitänyt olla jopa turhauttavan vaikeita, kaatuin turhankin helposti. En käyttänyt tuota Healer-ammattia ennen viimeistä pomoa ja sekin oli turhaa. Mietin, että jos kerran Main Story on näin helppo, niin ehkäpä vanha kunnon Long Gui pistää yhtä kovaa kampoihin kuin ensimmäisessä osassa, jossa en ole vieläkään voittanut sitä koska en jaksa grindata siinä. No eihä se ollut. On muuten pikkuisen nerfattu. Ensimmäisessä osassa Long Guin statsit ovat 4-5 kertaa kovempia. Hakassin kaikki kovat jammut ongelmitta. Jopa tuo pelin kovin vihollinen, josta saa jopa pokaalin kun kukistaa, kaatui ongelmitta, eikä Crystariumit ollut täynnä.

Helppo peli, jossa juoni on pääasiassa tylsää, hahmot jopa ärsyttäviä. Ai niin, tässähän on vielä puzzleja. Ne olisivat olleet hyvä idea ja raikas hengähdys kaiken taistelun ja ärsyttäävän dialogin jälkeen, mutta kuinkas paljon tässä pelissä onkaan niitä? Pari hassua puzzleilua. Mietin, että miksi, mutta menin sitten uuteen paikkaan ja siellä kaikki mitä pystyi tehdä oli puzzleilua. Alkaa muuten oksettamaan aikasta pian, kun on tehnyt viimeisen tunnin puzzleja. Mietin vain, että nyt onneksi loppui ja menin siitä seuraavaan paikkaan. Ja siellähän kaikki jutut oli taas puzzleilua. Alkoi tylsistyttää niin paljon, että suljin koko konsolin. Loistavaa työtä Square-Enix!

Aseet ja Accesoryt olivat niin epäonnistuneita tässä pelissä. Pystyit ostamaan yhden aseen, joka on voimakas tai pystyt ostamaan aseeen joka on heikko kuin mikä, mutta antaa jonkin täysin turhan lisäefektin. Seuraava ase joka olisi oikeasti parempi tulisi kauppaan 10 tunnin päästä. Accesoryt olivat myös täysin turhia. Koko ajan sai jotain sormuksia ja muuta paskaa, joka parantaisi jotain. Miksi tarvisin 15% boostin strenghtiin, kun yksikään vihollinen tai pomo ei ole taistelukentällä kuin sen minuutin? Mihin tarvitsen immuniteetin kaikkiin status efekteihin, kun koko pelissä taisi olla pari vihollista, jotka edes käyttävät sitä ilkeintä efektiä hyväkseen. Ja se crafting. Peli on miltei 100% läpi, enkä ole vaivautunut edes katsomaan sitä tavaroita sieltä.

Tykkäsin oikeastaan hirviöiden kaappaamisesta, mutta peli antoi sinulle erään parhaimmista hirviöistä ilmaiseksi, Golden Chocobon. Parempaa hirviötä en löytänyt. Sainhan pelin mukana Omegan, mutta miksi yrittäisin kaapata sitä, kun olen jo tappanut ne pelin kovimmat hirviöt?

Minipelit ovat myös perseestä. Vanha kunnon Chocoboilla kilpailu menetti tarkoituksensa, kun peli antoi sinulle sen Golden Chocobon, jota parempaa ei tarvitse. Osallistuin sillä ja voitin kaikki kovimmat kilpailut ongelmitta. Eikä siitä saa palkinnoksi mitään muuta kuin turhaa rahaa ja vielä turhempia accesoryja.

Minulta puuttuu kutakuinkin 10 kristallia. Se ärsyttävin, eli kaikkien hirviöiden näkeminen, joka tarkoittaa sitä että juokse ympyrää kunnes se 0,5% mahdollisuudella spawnaava hirviö spawnaa ja voita se sekunneissa ja sitten minulta puuttu ne turhimmat kristallit ikinä. Mikä helvetin idea on jossain kyselyissä, kun kysymykset ovat seuraavanlaisia: "Mitä muroja syötiin vuonna 300 AF, Moogle Kellogseja, Long Gui Kellogseja, Tonberry Kellogseja vai Caius Kellogseja" ja sitten he kehtaavat laittaa vielä tämmöisen kysymyksen siihen kyselyn päätteksi: "kumpi käsi, oikea vai vasen", jonka vastaus on sattumanvarainen. Eli vaikka saisit arvattua kaikki nämä nippelitietokysymykset oikein, niin sitten kuset koko kyselyn tuossa viimeisessä kysymksessä. Vittu miä paskaa.

Ei mulla muuta oo sanottavaa.

Eiku onhan. Vitun Noel. "Ärsyttää sankarit jotka tekevät asiat miettimättä tarkemmin". Kyllähän tuo on hyvä huomio oikeassa maailmassa, mutta Final Fantasy maailmassa koko lause on täysin turha, koska kaikki ongelmat ratkaistaan miekalla. Varsinkin kun kyseessä on aikamatkustuksesta kyse, niin sinä voit tehdä ihan mitä ikinä haluat, sillä vaikka kuolisit niin menneisyys ei muutu vaan palaisit samaan hetkeen viisaampana.

No nyt otin sitten kokeiluun Dawn of War 2:n. Vaikuttaisi näin ensialkuun perhanan kovalta RTS -peliltä jossa yhdistyy RPG -elementit sillä omat commanderit kehittyvät ja sitä mukaan niille saa lisäillä skill pointseja sekä campaign tehtävistä saa parempia varusteita. Myös maastoa täytyy käyttää hyväksi joukkojen sijoittelussa ja commanderejen spesiaali kykyjä on osattava hyödyntää oikeilla hetkillä.

Jos kaipaa nopeatempoista RTS -mätkettä RPG -elementeillä yhdistettynä sekä diggailee Warhammeria niin en voi parempaa suositella. Moninpeli vielä kokematta, mutta eiköhän siihenkin kerkeä tutustumaan.

Ja kyseinen pelihän oli juuri viikonloppu tarjouksessa Stiimissä, lähti 9,99€ hintaan joten ainakin meikäläinen osti sen "in a heartbeat". Samaten tuli sitten complete DLC pack ostettua kun hintsua oli vain n.5€.

Tähän mennessä on tarjonnut kyllä vastinetta rahalle rutkasti ja toivottavasti jatkuu yhtä kiintoisana. Raportoin myöhemmin sitten lisää. :)

Maanantai-iltana tuli vedettyä pitkästä aikaa kunnon moninpelisessiot kaverin kämpillä. Seitsemän tunnin edestä Rock Bandia, Forzaa, Sega Rallyä, Zeldaa, Super Smash Bros. Brawlia ja Soul Calibur II:ta... Oli kyllä melkoista hupia! Kattavan selostuksen voi lukea blogistani kuvien kera.

Harmi, ettei nykyään ole enää kovin usein aikaa järjestää tällaisia peli-iltoja. Offline-moninpelaaminen on kuitenkin vähintään tuplasti hauskempaa kuin verkon kautta pelailu. Saman sohvan äärellä tunnelma nousee väkisinkin kattoon!

Spec Ops: The Line tuli hakattua vaikeimmalla mahdollisella tasolla tässä läpi heti julkaisun jälkeen. Vaikutelma pelistä oli erittäin positiivinen, juonen kulku, pelin tapahtumat olivat hyviä ja etenkin loppu oli erittäin loistava. Uudelleen peluu arvoa on vielä rutkasti, kun ekan kerran jälkeen ymmärtää tarinan, pykälän kovemmassa vaikeustasossa ja erinäisten Trophyjen muodossa.

Eilen postilaatikosta pudonneen Pelaaja-lehden sivuilla oleva arvostelu pelistä laittoi vähän ihmettelemään. Onko XBOX ja PS3 versioissa oikeasti NÄIN suuret erot? Itse olen pelannut PS3:lla.
-"Viholliset sikiävät välillä suorastaan ihmeellisistä paikoista ja monta kertaa henki lähti, kun vieressä olevasta ovesta pelmahti ilman mitään varoitusta vihollislauma sisään".
Siis oikeasti! :D ....pitääkö vihollisten ilmoittaa tulostaan? -"Arvoisa pelaaja, täältä oikealla puolella olevasta ovesta olisi nyt tulossa vihollisia, paina X jos olet valmis".
Ja omassa PS3 versiossa EI kyllä vihollisia sikiänyt mistään ihmeellisistä paikoista.

-"Välillä peli synnyttää parin metrin päähän esimerkiksi äärimmäisen vaarallisen puukkopsykopaatin, jonka nitistämiseen tarvitsee joko yli-ihmisen refleksit tai yrityksen kautta tapahtuvaa toistoa".
Wrong again! Nämä puukkojunkkarit juoksevat kaukaa ja ne näkee hyvin, mutta jos samaan aikaan tähtäilet muualle, niin helposti jää huomioimatta sivulta kiertävä puukottaja.

En tiedä miten tästä saadaan hidasta asemasotaa tai mitkä ovat arvostelijan pelilliset taidot, mutta edes vaikeimmalla mahdollisella tasolla mitä alussa saa, en onnistunut saamaan tästä hidasta asemasotaa.
Uudelleen otoksia tuli vaikeimmissa kohdissa, kuten muissakin pelissä tulee, mutta sepäs ei heikennäkään pelin arvoa vaan tekee siitä mukavasti haastavamman.

Myös grafiikkaa moititaan, joka omasta mielestäni oli ihan hyvää - ei mitään CoD/BF3 luokkaa, mutta hyvää.
Ei kai jokaisessa pelissä tarvitse olla CoDiBäFä grafiikkaa?
Tässä on kuitenkin ohjattavuus toteutettu hyvin, on hyvä suojautumismekanismi, osittain tuhoutuva ympäristö, hiekkaa jota voi pöllyttää vihujen silmille ja muutenkin pelattavuus on hyvällä mallilla.

Jotenkin tuo 6/10 hämmästyttää, kun muualla peli on kerännyt ihan hyviä arvosteluita.
Metacritic XBOX360
Metacritic PS3

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva

Burnout Paradise OST - Finger on the Trigger

Vielä pari sanaa Burnout: Paradisesta.

Kello on 12, ja Paradise Cityn aamu on jo pitkällä. Liikenne on ruuhkaista, onhan nyt viikonloppu ja erittäin kaunis päivä. Hurjastelijoita näyttää jo olevan muutama liikennettä vaarantamassa, joten on minunkin aika jo raahautua rattiin. Junkyardilta käynnistyy hieman hajalla oleva mutta muuten upouusi Watson R-Turbo Roadster. Äkkiä siis kaasu pohjaan ja korjauttamaan!

Matka ei ole pitkä, mutta siinäkin kerkesin jo suunnitella miten pilaan kilpailijoideni päivän; korjaamoreissun jälkeen suunta oli selkeä. Piti löytää moottoritien alku. Karttaa piti vilkuilla edelleen paljolti, sitä on edelleen vaikea lukea. Pari kertaa törmäsin ajatuksissani johonkin naurettavan pieneen tolppaan, mutta päästiimpä ainakin moottoritielle.

Muutama sata metriä ajetaan, boostit päällä, talla pohjassa. Ohjaimesta takanäppäimet pohjaan ja showdown voi alkaa, ensimmäsen kerran!

Komealla kurvilla aloitetaan. Autoja spawnailee moottoritiellä paljon enemmän kuin luulinkaan, ensimmäisen loikan jälkeen allani on ainakin 5 autoa törmännyt. Pari loikkaa lisää ja teen nokkakolarin bussin kanssa. Huomaan, että niistä saa multiplieriä pisteilleni ja alan törmäillä astetta kovempaa; pisteeni ovat jo 200 000:ssa ja multiplier neljässä.

Aluksi tämä tuntui hyvältä idealta, mutta sitten alkoi kuumotus; pidemmälle päästyäni moottoritiesillalla vastaantulevat autot alkavat käydä ylivoimaisiksi. Aidan turvin menen vielä tienpäällä, sen ansiosta törmäsin myös hieman ylempänä olevaan kylttiin. 10 000 pistettä siitä? Mikä ettei! Keskittymiseni herpaantuikin siihen, en kerennyt ohjata enää autoani takaisin tielle kun olin jo putoamassa alas. Siihen päättyi tämä showdown.

8,5 miljoonaa. Ei paha ekaksi yritykseksi, vai?

Edelleen tekee mieli törmäillä ja saada autoja lentämään. Suuntaan siis takaisin alas normaalin liikenteen pariin, Road Rageja etsiskelemään. Pienen kiertelyn jälkeen pääsin paikan päälle.

Burnout Paradise OST - N E R D Rockstar Jason Nevins Remix

DJ Atomikan lyhyen selostuksen jälkeen päästään tien päälle. Melkein harmittaa, että niinkin upeita kilpailevia autoja on vastassa, koska tien laitaanhan ne täytyy puskea voittaakseen. Tavoite oli 11.
Alku oli loistava, mutta pahaksi onnekseni päädyimme kisaamaan pahimmassa liikenneruuhkassa. Noin kuuden combon jälkeen olin jo alakynnessä ja törmäsin pari kertaa. Kerkesin saada kahdeksan, kunnes, taisi olla Rossolini LM Classic, törmäsi minuun sen viimeisen kerran. Eiköhän tuo Atomika tehnyt harvinaisen selväksi että kisa on hävitty. En jaksanut ajaa enää takaisin lähtöpaikalle, lähdin kiertelemään vuorille, jos siellä olisi läpiajamattomia aitoja ja kylttejä.

Burnout Paradise OST - Beautiful Ruin

Vuorilla on aika tylsää muuten, mutta stunttihyppyjä ja sensellaisia riittää. Kiertelen vähän aikaa, mutta siinäkin kerkesi murskaantua ainakin 5 kylttiä ja 20 aitaa. Alan suunnata tuulipuistoa kohti ja sieltäpäin takaisin kaupunkiin. Matkalla tuli vastaan aika-ajo, pysähdyin hetkeksi miettimään. Osaanko lukea tarpeeksi karttaa? Päihitänkö kahden minuutin ajan? Onko autoni tarpeeksi hyvä? Vastaus kaikkeen; kyllä.

Lievän kuumotuksen kanssa lähdin ajamaan. Reitti ei onneksi ollut hirveän monimutkainen. Yllätykseksi koin etten törmännyt kertaakaan. Huomasin osaavani ajatella samaan aikaan karttaa, missä juuri nyt ajan ja ottaa huomioon muut autot. Päihitettävä aika oli 1:55, omani oli 1:05. Ihan hyvin siis.
Tunsin pärjääväni vihdoinkin tässä, ehkä olisi siis aika kokeilla kilpa-ajoa, jota olen tähän mennessä vältellyt paljon. Kartan lukeminen oli sen verran vaikeaa puuhaa.

Otin siis ensimmäisen kisan mikä tuli vastaan. En jäänyt huolehtimaan siitä minkälainen reitti tulisi olemaan. Jälleen kerran, DJ Atomikan saattamana, pääsimme tien päälle. Vihreät valot syttyivät ja kaasu pohjaan!

Huomasin jälleen että osasin katsoa kaikkea oleellista yhtäaikaa. Liikenne oli edellistä kovempi ja yhden kerran törmäsin ja päädyin kuudenneksi. Tähän mennessä olisin jo luovuttanut, mutta nostin pään takaisin pystyyn ja jatkoin matkaa. Toisin kuin CPU-autot, menin täysin eri reittiä. Yhden auton joudun kohtamaan matkan varrella ja kuumotus oli jälleen katossa; auto töytäisi todella kovaa ja sai minut seinään. Onneksi ei sentään wreckannut. Löin boostin pohjaan ja töytäisin takaisin. Kuten arvelinkin, auto lensi kohti seinään ja jatkoin tyytyväisenä matkaani. Maalia kohden löin boostin jälleen pohjaan; kahdesta muustakin risteyksestä lähestyi autoja, alkoi pelottaa. Laitoin silmäni kiinni ja ajoin maaliin.

Pääsin maaliin ensimmäisenä.

Burnout Paradise OST - Paradise City

Atomikan mukaan olisi taas uusi auto liikenteessä. Se oli Hunter Manhattan; auto ei ollut parhaimman näköinen. Siinä oli kuitenkin voimaan, ja uudet autot houkuttelevat ainakin omalla kohdallani. Vuoriston läheisyydessä oltiin, liikennettä ei ollut paljoa. Pysähdyin hetkeksi ja elättelin toivoa josko auto tulisi ja takaa-ajo voisi alkaa. Näin kävi.

Nyt ei oikein sujunut; törmäsin 3 kertaa vastaantuleviin autoihin juuri kun olin saavuttamassa autoa. Lopulta hukkasin auton. Pari minuuttia taas tien laidassa mutta autosta ei kuulunut.

Hyvä päivä alkoi siis olemaan lopuillaan. Korjaamon kautta Junkyardille odottamaan seuraavaa hyvää päivää. Sellaista ei tarvitse kauaa odottaa, onhan kyseessä Paradise City. Auto talliin ja takapihalle rentoutumaan auringon valoon. Mitä sitä seuraavaksi tekisi? Miettikäämme sitä seuraavassa sessiossa. Nautitaan nyt musiikista.

- - - - - - - - -

Kiitos niille jotka lukivat. Pelatkaa Burnout: Paradisea!

Yhden vanhan koulu ja parin steam kaverin kanssa pelasin Dead Islandin lävitte. Yksi parhaimpia Co-op pelejä mitä vastaani on tullut ja hieman kulahtaneesta Zombipelien genrestä huolimatta kalmojen lahtaus maistui edelleen. Pidin paljon siitä että pelistä on tehty puoli-mmrpg. Hahmolla on kykypuu ja kokemuspistejärjestelmä, panau on täynnä tehtäviä jakavia ihmisiä, pelialue on täysin vapaa ja kaikkialta löytyy kerättävää. Samanlaista etsimisen iloa olen kokenut aikaisemmin vain Fallout kolmosessa vuosia sitten. Myöskin pelin erikoissaastuneissa oli paljon hupia, eivätkä ne olleet mitään halpoja L4D kopioita kutne vähän epäilin.

Onhan pelissä puutteitakin. Rahalla toimivat työpenkit, munankuorista valmistetut aseet ja liiallinen määrä aukemattomia ovia ärsyttivät. Myöskin kuolema oli toteutettu väärin. Olisin halunnut että kaikki aseet ja rahat menisivät sellaisen jälkeen pois ja joutuisit aloittamaan jostain randomista paikasta pelimaailmassa. Nty se vain läpsäisee poistamalla muutaman dollarin lompakosta ja syntymällä muutaman metrin päähän kohdasta jossa kuoli. Mutta sittenkin peli jaksoi viihdyttää paljon juuri Co-opin takia. Pitäkää huoli että teillä on hyviä kavereita mukana tai sopikaa isolla joukolla ostavanne pelin.

Rayman Originsia tullut pelailtua viimeiset pari päivää ja on kyllä yllättänyt miten hyvä peli on kyseessä vaikka demo ei aluksi niin lämmittänyt. Meinasi jo hermot ratketa kun pelailin pelin Pirates Treasure haastetta, mutta onneksi sekin saatiin kuitenkin hoidettua parhainpäin. Luulin, että Super Mario Galaxy on loistava tasohyppely, mutta nyt kyllä laitettiin paremmaksi.

Eilen meni vihdoin ja viimein läpi Tales of Graces f. Menihän tuossa pari kuukautta, kun pieninä annoksina loppua kohden pelaili ja teki mahdollisimman paljon sivutehtäviä. Taisteluista kyllä nauttii suunnattomasti tässä pelissä, jonka olen jo tainnutkin täällä sanoa pariinkin kertaan. Ehdottomasti paras taistelusysteemi Tales of peleistä. Joidenkin bossien super armor vain kävi hermoille, kun ei niitä meinannut saada millään komboilla stunniin. Mutta bossit olivat kumminkin parasta antia ja vika bossi tarjosi yllättäen sangen veemäisen vastuksen. Olihan se toki mukava kun viimeinkin haastava final boss, mutta ei jessus se mystic arte spammi siltä. Muutenkin koko ajan helisemässä oli sitä vastaan.

Nyt vain pitäisi päättää, että jatkaisinko peliä New Game+ muodossa vaikeammalla tasolla, vai odottelenko PAL julkaisun saapumista, jossa sitten säätäisin kaiken mahdollisen. Saisipa siinä mukana DLC asusteetkin hahmoille. Voisi varmaan ajankuluksi mennä ottamaan turpiin Zhonecage extra dungeoniin, joka aukesi pelin läpimentyä.

Eilispäivänä meni Little Big Planet 2-sen tarina osuus läpi kaverin kanssa. Eipä paljoa voi siitä sanoa muuta kun, että ihan hauskaahan se oli. Joskus moninpelin kamera on kyllä pelin pahin vihollinen ja se mikä tapatti minut ja kaverini eniten. Toinen asia mikä tapatti meitä eniten oli viimeinen vastus. Voi herran pieksut! Että me mokailtiin paljon siinä. Loppu vastuksen ensimmäinen muoto: piece of cake ei mitään ongelmaa, mutta sitten kakkos muodossa alkoi ärsyttämään koska väkiselläkin kaverista joskus otti koukulla kiinni ja tämä tiputtaa meidät molemmat. Tämä tapahtui meille useamman kerran. Kolmannessa muodossa me olimme niin taukkeja, että emme tienneet yhtään, että laaserien osuessa maahan kuului hypätä näitä väistääkseen me vain oletimme että pitäisi vain väistellä. Lisäksi se piti tappaa heittämällä kakkuja päässä oleviin palloihin, mutta kun olimme aika lähelle vierekkäin kokoajan me heitelimme toisiamme vahingossa, mutta hauskaa oli meillä vain ei aivo nystyrät oikein pelanneet sinä päivänä.

Tänään meni sitten läpi Walking Deadin toinen episodi Starwed for help. Jännähän tuo tarina tuossa on ja odottamattomia juonenkäänteitä tuli vastaan monta. Kaikille ei voi olla mieleksi tässä pelissä, mutta semmoisia ovat tämän pelin valinnat. Pelattavuus on samaa mitä ekassakin episodissa eli quick time eventtien näpyttelyä, eri paikoissa tutkimista ja eri ihmisille keskustelemista. Tykkäsin kovasti toisesta episodista ja kaikille Walking Dead faneille pakkohankinta. Eikä 4.95e ole paha hinta näin hyvästä pelistä. Tulisipa se kolmas episodi jo!

Dragon's Dogma tuli läpäistyä juuri äskettäin, mutta erittäin hämmentyinein fiiliksin.

Eniten jäi mietityttämään itse tarina, sen tajusin että lohari tulee ja vie sinun sydämesi, ja haluat sen jostain syystä takaisin vaikka jostain kumman syystä pystytkin elämään ilmankin sitä. Ensimmäinen kysymys miksi juuri sinun sydän vietiin?
[spoiler]Jonkun ajan päästä tulee itse taistelu, lohari kaatuu, jotain ihmeellistä tapahtuu Everfallissa ja Duke vanhentuu silmissä. Tässä välissä pari kysymystä: miksi ja miksi? Ajattelin että lohari olisi jokin "pahalta suojelija" ja tällä olisi jotain ihmeellisiä bisneksiä Dukenkin kanssa (mikä liittyisi jotenkin nuoruuteen tai jotain). Mutta mitä, ja oliko edes näin, en saanut selville.

Sitten Wakestone metsästykseen, hypätään taas rotkoon ja tavataan ilmeisesti edellinen Arizen joka haluaa tehdä sinusta hänen paikalleen jumalan, ja saa sen vielä kuulostamaan paskimmalta diililtä ikinä. Monia valintoja annettiin tähän mennessä, mutta eteenpäin ei koskaan pääse kuin valitsemalla sen paskimman!

No tässä välissä selviää että lohari onkin vain joku "tahdon testi". Mikä kylläkään ei selitä mitään vaan aiheuttaa vielä enemmän ihmetystä. Samalla selviää että on useita maailmoja, mikä selittää miten pawneja voi kutsua, mutta muuta se ei juuri kerro. Oikeastaan se on vain ilmiselvyys mutta jostain syystä tunnettiin tarvetta kertoa se pelaajalle vielä erikseen.

Sitten - väistämättä - tapat tuon edellisen Arizenin, tämä hihkuu onnesta ja sinä joudut jumiin ikuisuuden silmukkaan. Taas kysymys: miksi KUKAAN, ikinä, tekisi noin? No tähän mennessä tarina on ollut yhtä mindfuckia että ei tässä voi kai yllättyä yhtään mistään. Etenkin kun silmukasta pääsee vain tappamalla itsensä, ja tämäkin piti erikseen googlata.

Sitten ilmeisesti kuolet ja pawnisi hyppää ruumiisi sisään ja alkaa elää lutkan (eli Duken vaimon) kanssa. Kai? En oikein tiedä, enkä oikein henkilökohtaisesti jaksa välittää.[/spoiler]

Ehkä tarina oli sitten vain liian "syvällinen" minun amisaivoilleni, en tiedä. Pelin rakkaustarina oli kyllä niin hirveää paskaa, että vaikka en ole Twilightia nähnyt niin en usko että se on näin kuvottavan huono. Tosin olen kuullut että tämän olisi voinut välttää, mutta mistäs hitosta sen olisi tiennyt? Noh, eipä tuolla nyt niin väliä mutta jos rakkaustarinaa edes yritetään väsätä niin voihan siitä tehdä järkevän. Tosin järkevä rakkaustarina ei olisi sopinut näin muuten todella hämmentävään tarinaan.

Tarina ja yleisestikkin asetelma, hahmot ja motiivit olivat aika isoja pettymyksiä tai sitten vain niin hämmentäviä etten saanut niistä tolkkua. Itse peli on varsin mukava, vaikka olisi oikeastaan ollut mukavampi jos varusteita ei olisi pystynyt parantelemaan. Kun halusit uutta ja parempaa niin kaikki kaupan varusteet ovat heikompia kuin nykyisesi, ja voit vain toivoa että 200000 maksava miekka täysin paranneltuna olisi parempi kuin nykyisesi. Harvinaisen usein kävikin juuri niin että maksoit itsesi kipeäksi jostain varusteesta, vain huomataksesi että se on täysin paranneltunakin huonompi kuin mitä sinulla ennen oli.

Puhumattakaan sitten miten huono itse vaatetuksen valikoima on. En itse ainakaan löytänyt mitään hienoja varusteita joita ilkeäisi pitää päällä, ja sekä hahmostani että pawnistani tulikin lopulta aika juntin näköisiä. Dukelle oltiin töissä ja näytettiin kuin maantienrosvoilta, ja oikeastaan niilläkin oli komeammat kuteet.

Tällaisia pikkuseikkoja, pelaaminen oli kuitenkin mukavaa ja mielenkiintoista, ja uskomattoman paljon tähän upposikin aikaa: 48 tuntia! Pisin aika mitä varmaan koskaan konsolipeliin olen tuhlannut. Sellainenkin merkkipaalu on tässä saavutettu, että tämä on ensimmäinen konsoli-RPG minkä olen koskaan päässyt läpi.

Pawn-järjestelmä oli hieno, vaikka juurikaan en omaan pawniini panostanut kun tätä ei kukaan käyttänyt. Olisi kai pitänyt mainostaa mutta enpä tiedä olisinko lopulta hyötynyt siitä mitään, pawnien itsestäänselviä neuvoja tulee harvemmin kuunneltua.

Pimeä oli lievähkö pettymys, samoin lupaukset siitä miten "kaikki varoitukset tulee ottaa tosissaan". Pimeällä sain juosta keskellä synkintä metsää mutta silti korkeintaan tuli joku lauma örkkejä vastaan (hiisiähän ne vissiin oli mutta yhdennäköisyys LOTR örkkien kanssa on niin suuri että väkisin tulee kutsuttua niitä örkeiksi), jotka ilman mitään erityistä valaistustakin kaatuivat helposti. Oikeastaan teillä (mitä on kutsuttu turvallisiksi myös yöllä) oli jopa enemmän aktiviteettia, kun kaikki rosvot yrittivät käydä kiinni, puhumattakaan zombeista ja luurangoista.
[spoiler]Olisi pitänyt kokeilla pimeällä liikkumista loharin kaatamisen jälkeen, tykkäsin kun pienten vähäpätöisten hirviöiden sijaan tuli vähän sitkeämpää karjaa telottavaksi. Yö olisi ollut varmasti juhlaa.[/spoiler]

Alkuvalikon musiikista plussaa, ja myös Twitter yhteensopivuudesta sekä kuvien jakamisesta. Kuvat olivat tosin aivan hirveän laatuisia, mutta eipä Dragon's Dogma muutenkaan mikään kaunis peli ole.

Jos arvosana pitäisi antaa, niin varmaan olisi 6/10. Hämmentävä ja jossain määrin paska tarina, mutta peli on silti hyvää ajanvietettä. Ei mitään mullistavaa, erityistä tai henkeäsalpaavaa, hyvin tasapaksua mutta nautittavaa kauraa. Tuskin tulen läpäisyn jälkeen tätä pelaamaan. Näin koin Dragon's Dogman.

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva

Olen pelannut vasta noin ~8 tuntia Blacklight: Retributionia (PC), mutta siitäkin osaan kyllä sanoa kaiken oleellisen. Alku tuotti erittäin reippaasti vaikeuksia; en ole pelannut rehellisesti sanottuna yhtään FPSää kunnolla koneella. Kuolemiahan sieltä napsahti paljon, mutta harjoitus tekee mestarin.

Kiinnitin erityistä huomiota todella monipuoliseen muokkaukseen. Hyvä kun ei sentään muttereita aseista vaihtaa! Tuo osien vuokraustapa on kyllä aika hieno; ei tarvitse tuhlata GPtä johonkin jonka vaikutusta aseen toimintaan et tiedä, vaan voit vuokrata sen vaikka päiväksi jotta tiedät miten se toimii.

Alussa saatavat aseet on tottakai arseesta. Ensimmäinen mappini jonka pelasin (en muista nimiä vielä) oli aika laaja, ja eiköhän ne hieman kokeneemmat pelaajat tulleet ja ampuneet minut oitis kun pikkuvarvas näkyy kulman takaa. Ärräpäitä lensi melkoisen reilusti, ja muutaman erän jälkeen älysin alkaa katsella hieman tuota aseluokkaani.

Perinteisiä mutta loistavia pelimoodeja riittää. Minusta on hienointa tässä että tiimityö toimii loistavasti vaikka menisikin huonosti, eritoten sen huomaa CTFssä; yksi hakee lipun ja ainakin 2 muuta joukkuetoveria vahtii lipunkantajaa. Yksi siinä sivussa rellestää hardsuitissa ja niin edelleen. TDM on minun mielestäni ehkä hieman yksinäisemmille susille (kuten minulle), mutta kyllä siinäkin tiimityön henki näkyy. Jotenkin hieno kokemus oikeasta tiimityöstä, sitäkun ei oikein esimerkiksi CoDeissa näe.

Tällä hetkellä en ole vieläkään mikään mestari, mutta osaan taktikoida paremmin. Joka erässä en pääse ihan plussan puolelle ja yleinen K/D on jotain 8/6-12. Ihan hyvä se on mielestäni, kuitenkin alan vasta totutella PC-shoottereihin ja itse peliin.

Lopuksi sanon että peli on todellakin niin koukuttava kuin on minulle sanottu. Pidän erityisesti juuri tuosta monipuolisesta muokkasmahdollisuudesta, ja mapitkin ovat monipuolisia. Moodeja riittää kaiken sortin pelaajille. Harmittaa kuitenkin nuo serverit kun ne kaatuvat parin tunnin välein.

9-/10. Loistava peli jota kaikkien FPS-ystävien tulisi kokeilla.

Steamin kesäalesta ostettu Plants vs Zombies Adventure-mode meni juuri läpi, ja pelikello näyttää 7 tuntia. Loistava indiehitti, johon syystä tai toisesta ei ole koskaan tullut tutustuttua, mutta nyt tuli ja oli kyllä vähitäänkin sen 2,5 € arvoinen millä ostin sen Steamista. Harvoin on tutustunut näinkin yksinkertaisen pelimekaniikkaan pohjautuvan peliin, joka kuitenkin onnistuu koukuttamaan uskomattomalla tavalla. Tottakai peli myös toisinaan taktista silmääkin vaatii, ja oli myös joissakin kentissä yllävänkin vaikea. Kaikkia kukkia ei voi käyttää, joten pitää luoda itselleen sopiva taktiikka millä päihittää kentät, ja se tuotti usein pitkiäkin pohdiskeluja. Ehkä ainoa miinuspuoli on itselleni uudelleenpeluuarvo, vaikka kaiken maailman minipelejä ja Survivor tilaa riittääkin, niin vaikea sanoa sitten kuinka paljon tämän pariin enää tulee palattua. Jokatapauksessa ehdottomasti ns. "pikkupelien" TOP 5:n menee tämä, ei voi kuin suositella kenelle tahansa pelaajalle jolta tämä on jäänyt kokematta.

Kaipa sitä voisi raapustaa pari sanaa Liveen pari viikkoa sitten ponnahtaneesta Spelunkystä. Kyseessä on roguelike -tyyppinen tasoloikinta, jossa törmäillään pitkin erilaisia luolia väistellen ansoja ja lukemattomia vihollisia. Kuolema tarkoittaa siis pelin aloittamista alusta. Vaikeusaste on pelin luonteen takia hyvin korkealla, mutta hommaa on helpotettu antamalla mahdollisuus oikoteihin. Jokaisen alueen päästä löytyy "tunnelimies", jota auttamalla (?xpommi + ?xköysi + jotain muuta) saa auki oikotien pelin alusta. Tämäkin tosin menee hieman hankalaksi, kun kolmannen mestan viimeinen tehtävä on raahata miehelle kultainen avain ensimmäisestä ympäristöstä...

Rogueliken koukuttavuus on vahvasti havaittavissa, vaikka pari tilanteesta riippuen epäreilun oloista mekaniikkaa putken yleensä katkaisevatkin. Tässä riittää taas tekemistä saavutusten ja puhtaan läpäisyn muodossa. Nyt siis seitsemisen tuntia yksinpeliä takana, 2/3 nelosmaailman oikotiestä läpi ja 4-2 on nähty. Kokeilkaa ihmeessä, jos kaipaatte hieman lisää haastetta pelisessioihin. Demossakin saattaa mennä aluksi sormi suuhun.

No nyt tuli näin yömyöhään läpäistyä Jak and Daxter: The Precursor Legacy. Itse en Jak -sarjan pelejä pelannut koskaan itse PS2:lla, mutta nyt tuli mahdollisuus kokeilla tätäkin mestariteosta HD collectionin muodossa ja täytyy myöntää, että mahtava pelihän se on.

Pelin aloittaessani itselläni ei ollut juuri minkäänlaisia odotuksia tätä kohtaan. Odotin vain kelpo tasoloikkaa, jonka ainakin lävitse asti jaksaisi pelata. Mutta kun olin peliin sen tuntosen kuluttanut niin peli iski todella kovaa ja sitä teki mieli pelata aina vain lisää ja lisää. Kiinnostus pelaamisessa jatkuikin loppuun saakka, vaikka minulla on tällaisten pelien kanssa usein käynyt niin että innostus hiipuu pelin loppupuolella. Pelissä oli myös mielestäni todella helpot kerättävät esineet, mikä mahdollisti sen, että minunlaisenikin laiska pelaaja jaksoi kerätä ne kaikki.

Jos nyt jotain huonoa pitäisi tästä sanoa, niin pomotaistelut jättivät hieman kylmäksi, koska niitä olisi saanut olla mielestäni muutama enemmän tämäntyyppisessä pelissä.

PS. Teksti saattaa olla vähän tönkköä, kun näin väsyneenä kirjoittelee...

Amazing Alex. Olen todella tykännyt, jopa enemmän kuin Angry Birdsistä. Pulmat ovat mukavan kinkkisiä, vaikkakin täydellinen suoritus vaatii joskus aivan törkeän pikkutarkkaa näpertämistä. Peli on kuitenkin sen verran anteeksiantavainen että kunhan tavoite toteutuu, ei ole väliä miten esineet ovat. Ulkoasu on mukava, ja Angry Birdsin kaltainen käyttöliittymä toimii edelleen hyvin, vaikka tätä voi oikeastaan ajatella laiskuutena.

Ainoat ongelmat ovatkin lähinnä esineiden asettelussa. Joskus en meinaa saada edes otetta esineestä, ja näiden liikuttelu johonkin tiettyyn kohtaan on todella vaikeaa kun esinettä peittää oma etusormi. Vasempaan ja oikeaan yläkulmaan on hankala asetella esineitä (yleensä vain kokeilumielessä jos pudotuksesta saisi enemmän voimaa), sillä niihin ei pääse asettelun jälkeen käsiksi toisto- ja pause-nappien ollessa tiellä.

Joka tapauksessa hintaansa nähden tulee kyllä ryöstäjäfiilis, 81 senttiä näin mainiosta kännykkäpelistä. Olisin voinut maksaakkin sen 2,5€ mikä julkaisupäivänä oli.

Quantum Conundrum. Kun kuulin että Portalin pääsuunnittelija Kim Swift on tätä tekemässä, kiinnostus heräsi heti. Kyseessä on juurikin Portalin kaltainen ensimmäisen persoonan pulmapeli, mutta portaalien teon sijaan pulmia ratkotaan ulottuvuuksilla pelaamalla. Löytyy neljä ulottuvuutta, yksi missä kaikki painaa 10 kertaa vähemmän, yksi missä kaikki painaa 10 kertaa enemmän, yksi missä aika on hitaampi ja viimeistä en edes vielä tiedä.

Kun kuulin pelistä ja ideasta, en oikein osannut ajatella miten peli toimisi järkevästi. Nyt kun pääsin pelaamaan, pulmat ovatkin oikein fiksuja, sekä haastavampia mitä ikinä Portalissa näin. Portalissa ei ikinä tarvinnut luntata vastausta netistä. Tosin haastavuus voi johtua siitä että itsestäänselvin vaihtoehto jää joskus pimentoon kun toimintatapoja on paljon. Joskus ei välttämättä edes muista mitä ominaisuuksia ja etuja kaikilla ulottuvuuksilla on. Toisinaan pelissä kuitenkin joutuu yhdistelemään useamman ulottuvuuden hyötyjä ja näissä on sitten hurjat brainstormit kun joutuu suunnittelemaan kaiken hirveän pikkutarkasti ja nopeasti. Toisaalta yksi vaihtoehto on että meikäläisen amisaivot eivät vain riitä prosessoimaan kaikkea mitä pelissä tapahtuu.

Ulkoasun värien määrä ja sarjakuvamainen ilme on erittäin miellyttävä. Samaa ihastuttavan vaarallista ja mielipuolista tunnelmaa ei kuitenkaan löydy kuten Portalista, päähenkilön ollen 10-12 vuotias poika, ja "GLaDOSin" ollessa tämän hassu tiedemies-setä. Tämän juttuja on kuitenkin hauska kuunnella ja vaikka Ike on turhan selkeä "mukamas söpöksi tehty maskottielukka" olen jo lämmennyt tälle ja hyväksynyt tämän sellaisena. Onhan se veikko oikeastaan aika söpö.

En osaa odottaa tarinalta mitään ihmeitä, peli ei vain vaikuta siltä että saataisiin joku Portalin polttouunitwisti aikaan. Pettymys sinänsä, mutta sisimmässäni toivon että setä olisikin joku vähän hullumpi tiedemies...

Left 4 Dead 2:ta ja Unreal Tournament 2004:ää on tullut hakattua viimeaikoina jonkun verran. L4D2:ta ei ole juurikaan aikaisempaa kokemusta vaikka joskus boxilla demoa kokeilinkin. On muuten loistavaa Zombie mättöä porukalla. Aivan mahtavaa.

UT2004 oli jo entuudestaan tuttu kun aina koulussa ATK -tunneilla sitä frendien kanssa tykiteltiin. Ostin sen nyt sitten Steam saleista ja onhan vieläkin loistava peli. Paras arena FPS ikinä.

Tässä on nyt tullut paukuteltua tämmöisiä "kevyempiä" nimikkeitä joissa voi ottaa esim. vain yhdet erät ja sitten lopettaa, jospa alku syksystä olisi aikaa paneutua johonkin "raskaampaan" kuten Witcher 2:een.

Tuli pelattua tomb raider: guardian of light läpi kun psn+ jäsenet sen ilmaiseksi sai. Paljon parempi mitä videoiden perusteella odotin. Niissä meno näytti aivan liian hektiseltä räiskinnältä. En kyllä tiedä mistä gametrailers on sen 12t keston repinyt sillä mulla meni alle neljä tuntia enkä todellakaan rushinut.

Edellisenä yönä tuli kaverin luona kiljuttua Amnesia: The Dark Descent läpi. Ensinnäkin kyseessä on pelottavin ja paras kauhupeli ikinä. Jo ensimmäisen "Morson" löydettyään selän takaa hiipimästä ei voi kuin säikähtää. Ei vielä se, että se on hirveän näköinen, mutta kun et voi kuin juosta ja piiloutua. Mikään ei tapa tätä hirviötä, paitsi aika. Ja itse kuolet kahdesta osumasta.. Ja siinähän pelin paras koukku onkin. Harmi vain, että samassa kohdassa ei kohtaa morsoa kahdesti. Eli kuolemalla selviää vaikeimmastakin kohdasta. Toinen koukku on tarina, joka on tasoa "hyvä". Ei mitään järisyttäviä yllätyksiä, vaan tasaisesti etenevä juoni. Pelin lopetus taas on todella typerä, lähinnä tönkkö ja lyhyt. [spoiler]kaadat vain 3 pylvästä ja sitten minuutin päästä tulee lopputekstit..[/spoiler] Ja vielä kolmas koukku on pelin toinen vihollistyyppi, Brute. Ulkonäöltään hieman morsoa rumempi hirviö [spoiler]onkin 2 kertaa morsoa nopeampi juoksija..[/spoiler]. Jos säikähdit ensimmäisessä kohtaamisessa Morson kanssa, niin säikähdät varmasti myös Brutaalin Morson kanssa. (se tunne kun luulet karkaavasi Morsoa ja menet kulman taakse, "morsosi" käytännössä on jo odottamassa sinua siellä)
Kaiken kaikkiaan huima ja pelottava kokemus, jota suosittelen jokaiselle seikkailu/kauhupeleistä pitäville.

8.5/10

Lainaus käyttäjältä sasukeluffy

Edellisenä yönä tuli kaverin luona kiljuttua Amnesia: The Dark Descent...

Voi että mä vihaan tuota että tuon pelin vihollisia kutsutaan "morsoiksi", saakelin raumoogle....

No, ainakin yhdessä asiassa tuo kyseinen äijä on oikeassa. Amnesia on kulutettu loppuun. Tokihan se oli pelottava ekalla kerralla, mutta siihen se sitten jääkin, kaikki pelin anti on jo sitten nähty, eikä vihollisia jaksa enään pelätä. Sitten pelaa yhden tai pari custom storya, niin on sitten 99% niistäkin nähty, kierrättävät samoja kikkoja uudelleen ja uudelleen. Vihollinen joka katoaa kun tulee lähelle, ihan kiva juttu sen ekat 10 kertaa, mutta siihen sekin sitten jää. Lisäksi se että youtube on pulloillaan tuosta pelistä, ei auta asiaa.

^Minecraft on kokenut saman kohtalon ja DayZ seuraa kovaa vauhtia perässä. YouTuben bandwagonit tuhoavat kaiken mielenkiintoisen tai freesin. Ainoastaan kilpailuhenkiset moninpelit selviävät videotulvasta.

Sainpa tuossa testiin PS Vitan ja Uncharted Golden Abyss pelin.

Täytyy kyllä sanoa että olen positiivisesti yllättynyt pelistä vaikka se ei olekkaan Naughty Dogin käsialaa. En ole koko peliä läpiasti ehtinyt pelata vaan lähinnä muutaman tunnin illasta. Vaimo meinasi eilen jo hermostua kun sängyssäkin piti peliä näpyttää kello yhteen yöllä :D

Peli on kaikinpuolin "aidon" Unchartedin tuntuinen. Maisemat ovat paikoitellen todella upeita aivan kuten emopelissäänkin. Itse arvostan pelisarjassa enemmän tutkimista ja niitä rauhallisia hetkiä kuin sitä jatkuvaa vihollislaumojen teurastamista. Tuntuukin että käsikonsoliversiossa on jo pakon edestäkin panostettu enemmän ongelmanratkontaan ja erilaisiin pulmiin joihin Vitan gyroskooppi, kamera, kosketuspaneeli ja tietenkin kosketusnäyttö antavat mukavasti eri mahdollisuuksia.

Hyvä esimerkki pelin puzzlesta oli se kun eilen pimeässä pelatessa piti alkaa etsiä valonlähdettä konsolille koska eräskin pulma vaati pergamentin valaisemista kirkasta valoa vasten, jolloin esiin saatiin paperille piilotettu kirjoitus. Kikka oli tietenkin siinä että Vitan kamera tunnisti valon kirkkauden ja näin "paperille" saatiin kuvioita. Pulma oli yksinkertainen mutta hetken tunsin jo itseni Nathan Drakeksi tutkimassa vanhaa pergamenttia. Loistavaa suunnittelua!

Pelissä on pulmansakin. Räiskintä on toisinaan tuskastuttavaa koska vitan pikkupikkutatit eivät sovellu tarkkaan sihtailuun jolloin vihollinen tuntuu aina just ehtivän pois tulitukseni alta. Perskele! Automaattitähtäys kannattaakin ehdottomasti kytkeä päälle pelin "options" valikosta. Se ei lukitse vihollisia jyvälle vaan lähinnä auttaa suuntamaan mutkan oikeaan paikkaan.

Pitää ehdottomasti pelata koko peli läpiasti, sen verran pahasti Unchartedin maailma on taas minut saanut pauloihinsa. Toivottavasti isoille konsoleille saataisiin pian jatkoa ihan Naughty Dogin toimesta.

Lainaus käyttäjältä Lativle

Lainaus käyttäjältä sasukeluffyEdellisenä yönä tuli kaverin luona kiljuttua Amnesia: The Dark Descent...
Voi että mä vihaan tuota että tuon pelin vihollisia kutsutaan "morsoiksi", saakelin raumoogle....

No, ainakin yhdessä asiassa tuo kyseinen äijä on oikeassa. Amnesia on kulutettu loppuun. Tokihan se oli pelottava ekalla kerralla, mutta siihen se sitten jääkin, kaikki pelin anti on jo sitten nähty, eikä vihollisia jaksa enään pelätä. Sitten pelaa yhden tai pari custom storya, niin on sitten 99% niistäkin nähty, kierrättävät samoja kikkoja uudelleen ja uudelleen. Vihollinen joka katoaa kun tulee lähelle, ihan kiva juttu sen ekat 10 kertaa, mutta siihen sekin sitten jää. Lisäksi se että youtube on pulloillaan tuosta pelistä, ei auta asiaa.

Morso ja brutaali Morso ovat vain mukavempia kuin Halosta lainatut Grunt ja Brute :) Ja tosiaankin ei kannata katsoa videoita ennen kuin pelaa Amnesiaa. Se todella pilaa tunnelman.

Lainaus käyttäjältä Munkk1+

^Minecraft on kokenut saman kohtalon ja DayZ seuraa kovaa vauhtia perässä. YouTuben bandwagonit tuhoavat kaiken mielenkiintoisen tai freesin. Ainoastaan kilpailuhenkiset moninpelit selviävät videotulvasta.

Joten miksi pitäisi käydä katsomassa videoita tubesta? Ei ainakaan kannata mistään tuollaisesta pelistä jossa ideana on selvittää kaikki itse. Minun mielestä turha valittaa siitä että tubeen on tehty paljon videoita jotka spoilaavat.. Itse sen menet katsomaan ja täysin omalla vastuulla.

Lainaus käyttäjältä sasukeluffy

Joten miksi pitäisi käydä katsomassa videoita tubesta? Ei ainakaan kannata mistään tuollaisesta pelistä jossa ideana on selvittää kaikki itse. Minun mielestä turha valittaa siitä että tubeen on tehty paljon videoita jotka spoilaavat.. Itse sen menet katsomaan ja täysin omalla vastuulla.

En minä pahemmin katsele "LP":itä peleistä, jotka haluan pelata itse, mutta sivustolta löytyvä moska välittyy seuraamani porukan vuodatuksista. Siinä menee nopeasti hipsterivaihde silmään ja kiinnostus peliin katoaa kerralla. Esimerkkitapauksissa voin kyllä syyttää myös itse pelejä. Kauhu ei ole mun juttu, DayZ on betassa ja Minecraft kävi tylsäksi itsekseen.

DayZ on kokenut bandwagon-efektin kaikkein pahiten, mikäli kuulemani on totta. Siellä on ilmeisesti aivan liikaa porukkaa ja realistinen selviytymispeli on muuttunut jonnejen ansiosta deathmatchiksi. Pelin idea on loistava, mutta sen mahdollistamat liitoumat ja muu hienostelu taitaa toimia vain teoriassa.

Lainaus käyttäjältä sasukeluffy

Pelin lopetus taas on todella typerä, lähinnä tönkkö ja lyhyt. [spoiler]Kaadat vain 3 pylvästä ja sitten minuutin päästä tulee lopputekstit.[/spoiler].

Amnesiassa on 3 eri lopetusta ja tuo minkä sinä ja kaverisi saitte taisi muistaakseni olla ''revenge'' lopetus. Tosin ne 2 muuta lopetusta ovat myös aivan yhtä lyhyitä ja tuo jopa taitaa olla se pisin niistä. Omasta mielestäni se paras, vaikka melko huono sekin.

Koitimpas pitkästä aikaa dirt 3:a kun bongasin 48t livekoodin konsolifinistä. Olin tasolla 31 ja ajattelin koittaa sen 35 levun saada jotta saisi saavutuksen, mutta aika äkkiä palasi mieleen se syy miksi luovutin tuon suhteen.
Onlinessa ajettuja kisoja 219 joista podiumilla likemmäs 180 ja niistä voittoja yli 40. Ei siis paskemmin ja nyt olen tasolla 32 kun tänään pari tuntia pelasin.

Kenen idea on ollut laittaa nuo tasojen välit niin jumalattoman isoiksi. Vaikka olisi täysi kahdeksan pelaajaa ja voittaisi kisan niin täytyisi voittaa varmaan 20-30 kisaa jotta pääsisi tasolle 33. Sitten kun ajajia on vaikka vaan neljä niin kestää vielä pitempään puhumattakaan siitä, että yleensä olen kolmas. Tänäänkin oli se kolmio jo täynnä ja silti meni vielä kolme kisaa, että se vaihtui 32 tasolle. 25 tasoon asti homma oli ihan ok, mutta sen jälkeen nuo välit kasvoi ihan helvetisti.
Kakkosessa tuo oli tehty hyvin ja siinä oli ne haasteetkin kuten "aja sladissa" tietty määrä jne jotka kertyi ihan normi pelaamisella ja niistä sai extra expaa ja ei montaa kisaa tarvinnut ajaa kun taso nousi. Itseasiassa kakkosessa taisi saada saavutuksen 25 vai 30 tasolla ja minä koukutuin siihen niin, että tahkosin itseni 50 tasolle eikä se missään vaiheessa tuntunut työltä kuten kolmosessa.

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva

Terraria

Minulla oli omat epäilykseni aluksi; mulla ei oo kokemusta paljoa mitään 2D-peleistä, ja näin ollen (vaikka ovatkin yksinkertaisempia) en osaa niitä pelata kunnolla. Katsoin kuitenkin trailerin ja näin poispäin. Minun silmille näytti värikkäältä ja vähän monimutkaiselta, mutta otin itseäni niskasta kiinni ja kokeilin. Edessäpäin tulee olemaan kuvaus ja päiväkirjamainen kertomus siitä, miten minun ja poikaystäväni (Kutsun häntä nyt Mukiksi, viitaten nimimerkkiin) sessio lähti kesän alusta.

Alku oli erittäin turhauttavaa. Spawnasimme ensimmäisenä kuoppaan jossa oli vesimonttu. Emme halunneet jäädä sinne joten matka jatkui oikealle. Melkein heti löysimme sopivan paikan, ja sinne aloimme rakentaa pikkuista mökkiä puusta. Monta päivää aloittelimme kaivosta talomme alle, teimme soihtuja, hankimme ruokaa ja niin poispäin. Yöt olivat järkyttäviä; vähän HP:ta kun vielä oli eikä kunnollisia armoreita tai aseita, niin jatkuvastihan siinä kuoli ja spawnasin juuri sinne riivatun kuoppaan ja ties kuinka monta kertaa kuolin sinne zombien takia. Olin jo näinkin alussa vähällä lopettaa mutta en luovuttanut.

Muutaman päivän valmistelujen jälkeen lähdimme luolastoon. Näin aluksi teimme Mukin kanssa muutamat asiat selväksi; minä olisin se miekkamies (melkein kirjaimellisesti, hahmoni on mies), laittelisin torcheja ja tekisin portaita ylös samalla kun tutkitaan. Muki puolustaisi enimmäkseen ja tappaisi enimmät viholliset, rakentaisi taloa edelleen isommaksi, hommaisi minulle portaidenrakennusmateriaaleja ja kaikkea tarpeellista. Yhdessä sitten mainaisimme ja tavoittelisimme helpompaa elämää.

Ensimmäiset aarteet löytyvät ja armoreitakin saadaan päälle. Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen, kun monen tunnin mainaamisen ja miljoonan kuoleman jälkeen alkaa löytyä jotain. Ensimmäinen puuarkku tuli vastaan. Emme löytäneet mitään kummempaa, mutta innosti mainaamaan vielä enemmän ja menemään eteenpäin. Spawnpoint saatiin myös laitettua, joten luovuttaminen jäi taakse.

Kesäkuu alkaa olla lopuillaan. Monia tunteja päivässä tätä pelasimme ja työ tuottaa tulosta. Minä ja Muki kuljimme mielenkiintoisissa kamppeissa; hopeahousut, copperplate ja silinterihattu. Myönnettäköön että armorit eivät ole loistavimpia, johtuen siitä että luolastosta ei aluksi löytynyt juuri mitään. Aseet olivat sitäkin parempia ja manaakin päästiin hyödyntämään ainakin jonkin verran. Tässä vaiheessa pitää uskaltautua yöllä ulos tappamaan niitä lentäviä silmiä. . . . . . Ja kerätä linssejä ensimmäistä bossia varten. Sanotaan suoraan että kusimme homman parilla ensimmäisellä kerralla, kuolin aivan jatkuvasti enkä löytänyt taktiikkaa tappamiseen.

Skipatkaamme nyt hieman pidemmälle. Luolasto on ihan järkyttävän suuri, ja sitä varten rakensimme helevatorin. Mahdollisesti persoonaton nimi, mutta kyllä se kelpaa koska se kuulostaa hyvältä. Nimestä voikin jo päätellä; tämä on suora tunneli aina Helvettiin saakka. Näin ollen on helpompi mennä luolaston tiettyyn osiin ja näin poispäin. Tämän jälkeen rakensimme erittäin pitkän tien (~ 2000 ft pitkä ellei ylikin, pelkkä heittoarvio) Wall of Fleshin tappoa varten. Kaikki muut perusbossit on tapettu, enää tämä jäljellä ennen hardmodea. Läpäisimme tämän ensimmäisellä kerralla, ja heti alkoi kauhistuttamaan uusien vihollisten ilmestymistä. Tämän mukana tuli viereen TODELLA nopeasti leviävä Corruption, jälleen kerran paljon enemmän kuolemia, yksisarvisia ja ties mitä muuta.

Tästä eteenpäin ei ole muuta oleellista kuin muuttaminen eri alueelle liian uhkaavan Corruptionin takia, lisää ihmettelyä ja kovaa taistelua uusien vihollisten kera.

IMAGE(http://gyazo.com/88fc5bf2a1606dde0b46b1b3d2648e42.png?1343295989)
Tämänhetkinen nauhani suurinpiirtein. Kyllä niitä aseita on enemmänkin mutta loput ovat talossamme arkussa turvassa.

IMAGE(http://gyazo.com/877741a02aa66f30ff9d8a526b91d563.png?1343296079)IMAGE(http://gyazo.com/b96689f886353d42f361c50956e130e7.png?1343296175)
Hahmoni näyttää tällä hetkellä tältä.

IMAGE(http://gyazo.com/d18037ab035db9a23f84cdc7bcb36472.png?1343295740)
Vanha talomme. Kuka haluaa vuokralle?

Tiivistettynä peli on todella loistava, värikäs ja monipuolinen. Ne jotka pitävät 2D-peleistä, värikkyydestä ja Minecraftista, voin suositella erittäin lämpimästi.

Anteeksi pitkästä tekstistä. . . . . Toiset tykkää toiset ei.

Edit: Kiitos vain luffykaksikolle, mukavaa kun tykkäätte :) Ja tulen varmasti kirjoittamaan enemmänkin samankaltaista tekstiä!

Älä nyt missään nimessä pyytele anteeksi. Kukaan tuskin valittaa jos kirjoitat noin hyvän laatuista tekstiä vaikka kuinka monta kymmentä riviä. Juuri tällaisia kirjoituksia toivoisin tuonne unohdettuun Peliarvostelut -ketjuun!

Hyvä teksti Terrariasta. Kaveri osti tuon pelin minulle steamista aikoja sitten kun maksoi jotain 2,5€, mutta pelaamatta on toistaiseksi jäänyt (kuten moni muukin Steam-peli) kunnes pari päivää sitten pelin asensin ja aloitin seikkailut. Kieltämättä hyvin hauska 2D-seikkailu, tosin hieman tylsä yksin. Kavereiden kanssa loistavaa hupia tietenkin kuten tekstistäsi huomaa.

Itse olen pelannut Steam-alesta ostettuja pelejä ihan urakalla. Saints Row: The Third oli päräyttävä kokemus, pelintekijät ovat ihan tosissaan revitelleet peliä tehdessään. Kampanja oli suht lyhyt, mutta hupia riittää edelleen, varsinkin co-oppina. Myös Walking Deadin kaksi ekaa episodia pelasin läpi, ja osoittautui sekin kehujensa arvoiseksi. Ei edes Mass Effecteissä joutunut näin vaikeiden valintojen eteen, ja pelaaminen herättää välillä ihan erilaisia tunteita kuin mihin pelejä pelatessa on tottunut. Ahdistuin ihan oikeasti joidenkin pelihahmojen karuista kohtaloista ja selviytyjien kritiikistä valintojani kohtaan.

Seuraavaksi aion läpäistä Double Fine Bundlen pelit. Stacking on jo hyvällä mallilla ja on juuri niin omaperäinen peli kuin Tim Schaferilta sopii odottaa. Maatuskia vanhojen elokuvien tyyliin, kuulostaa ideana tyhmältä ja periaatteessa onkin, mutta on juuri hyvällä tavalla kajahtanut. Psychonauts ei suostu toimimaan kunnolla, joten se jääköön myöhemmäksi. Myös Costume Quest täytyy läpäistä.

Niin joo, kesäilmatkin näköjään saapuivat vihdoin tänne kajaaniinkin. Ei viitsi enää ihan koko päivää pelata. Eiköhän niitä sadepäiviäkin siunaudu kuitenkin ihan riittävästi.

Lainaus käyttäjältä Luffy

Psychonauts ei suostu toimimaan kunnolla, joten se jääköön myöhemmäksi.

Tervetuloa kerhoon. Framerate tippuu tietyissä paikoissa täysin grafiikka-asetuksista riippumatta, eivätkä netistä löytyneet neuvot auttaneet. Mahtava peli tuo on, kuten muistelinkin vuosia sitten puoliväliin jääneestä yrityksestä, mutta pelaminen on hiukan turhauttavaa @5-20fps. Leirialue on vielä siedettävä, mutta eräs ilmakupla on täysin pelikelvoton.

Tuli juuri pelattua viimeinen episodi pelistä Back To The Future: The Game:sta. Viiden episodin pituinen mahtava peli kyseessä. Jokaiseen chapteriin meni n.2½h eli pelattavaa oli n.12h:ksi, mikä on point 'n' clickille juuri sopivasti. Pelissä oli todella paljon vanhoihin elokuviin liittyviä esinetiä ja henkilöitä seka monia referointeja. Pelin puzzlet olivat sopivan kinkkisiä välillä mutteivat liian vaikeita loppu peleissä mikä oli mielestäni hyvä juttu. Tarinakin jatkaa hienosti kolmanteen elokuvaan loppunutta juonta ja laajentaa leffoista tuttua maailmaa. Parhaimpia point 'n' clickejä joita pelannut pitkään aikaan!

Korkkasin tänään devil may cry hd kokoelman ja eka peli tuli vedettyä läpi ja olihan se edelleen todella loistavaa settiä. Ei tuo tietenkään graafisesti nyky peleille pärjää, mutta maisemat ovat edelleen komeata katseltavaa jos ei vaan jää tuijottamaan niitä suttuisia tekstuureita. Cgi videot ja inventaario ovat sd laadulla 4:3 kuvasuhteella, mutta itseäni se ei haitannut ollenkaan. Pelissä on todella vähän cgi pätkiä ja minua ei voisi vähempää kiinnostaa onko joku inventaario koko ruudun kokoinen vai ikkunassa.

Peli pyöri sujuvasti ja kaikki toimi kuten ennen joten ei valittamista siinä. Levyllä on myös kohtuu määrä kuvia sekä biisejä peleistä. Tässä taas herää se kysymys, että jos kerran laitetaan melkein koko pelin soundtrack kuunneltavaksi niin miksi se on niin vaikeaa laittaa toiminto joka vanhan biisin loppuessa siirtyy seuraavaan? Ei noitakaan kuunnella jaksa kun aina täytyisi itse olla vaihtamassa biisiä tai muuten se sama biisi soi loopilla pari tuntia.

Nythän tuo kokoelma lähtee cdonista 19.95e hintaan eikä tule edes postikuluja 30.7 asti. Voisin melkein sanoa, että jo pelkästään tuon ykkösen jälkeen tunnen saaneeni rahoille tarpeeksi vastinetta.

Tavoitteenani olisi tällä hetkellä koittaa pelata lukemattomat kesken jääneet pelit läpi yksi kerrallaan jolloin siis ei pelata vain kuin sitä yhtä peliä. No, johan sitä sääntöä on tullut rikottuakin, mutta sainapahan pelattua Half-Life 2 & Episodi 1:n kummatkin läpi pitkästä aikaa. Edelleen oikein maukkaita pelejä kumpikin, ja odottelenkin että pääsen vihdoin Episode 2:n pariin tietokoneella jossa ei ala peli tökkimään pienimillä grafiikka-asetuksilla.

Väliin asetin tavoitteen että Assassin's Creed 1 voisi olla kiva läpäistä, kun sitä oli huimat 5 tuntia takana. No, pari tuntia sain pelattua ja sen jälkeen alkoi ärsyttää se että hahmo hyppi aivan miten sattuu, eikä yhtään sinne mihin kuvittelin osoittavani. Olkoon vaikka omaa osaamattomuutta, mutta siihen malliin alkoi ärsyttää että uninstallin paikka oli. (Ohjainta käytän, vaikka PC) Vielä olisi AC2 & BH odottamassa Steamin pelikirjastossa, jos niissä nyt olisi vaikka hieman parempi ohjaus. Tuskin siinä ykkösessä mitään nin mullistavaa tapahtui että ei voisi sitä skipata. Se kolmonen kiinnostaa vain niin pirusti ajanjakson ja tapahtumapaikan takia että pitää nämä edelliset koittaa päästä läpi.

Hieman kun siitä sääntöjen rikkomisesta mainitsin, niin iPadilla on tullut Machinariumia pelailtua, ja PC:llä hieman Bastionia ja myös sitä HL: Episodi 2:ta.....Minecraftia....en vain kertakaikkiaan ole ihminen joka pystyy pelaamaan yhtä peliä kerrallaan! No, täytyy koittaa vain pelata jotain muuta kuin noita "endless" pelejä, kuten Minecraftia, niin joskus saa jotain läpikin.

Machinariumia kyllä taas pakko hehkuttaa. Musiikit, pelisuunnittelu, puzzet, taide...niin täydellistä. Voisin jopa väittää että yksi parhaista peleistä ikinä! Hymy huulilla vaikka aivoihin sattuisi kun on niin tyhmä ettei meinaa tajuta jotain puzzleja. Pelolla vähän odotan minkälainen on tuo Amanitan uusin tuotos, Botanicula, kun musiikki ei ole oikein uponnut...eikä oikein uppoa se ötökkämeininkikään..

Oh well. Yksi kerrallaan. Jos seuraavaksi vaikka vähän Day-Z:tä boardilaisten kesken...d'oh!

Tuli pelattua se devil may cry vielä toisen kerran läpi. Aikaa meni pikkasen alle 3t. Easy-automaticilla pelasin molemmat kerrat. Aikoinaan ps2:lla pelasin normalilla eikä siitä kyllä nauttinut yhtään kun kaikkien kamojen hinnat nousi jokaisen oston yhteydessä ja pelaaminen oli aikamoista selviytymistaistelua ja danten pitäisi olla joku cool demon slayer.

Easy automaticilla se on juuri sitä. Todella siistiä menoa ja laitetaan porukkaa kunnolla paloiksi ilman pelkoa kuolemasta. Harmi vain, että tuokin on piilotettu. Jos käyttää continuen ekan kolmen kentän aikana niin seuraavan kentän aloittaessa saa valita easy automaticin jos haluaa. Tuon jälkeen ei saa enkä edes aikoinaan tiennyt, että siinä tuollainen oli. Silloin pääsin viimeiseen bossiin asti, mutta kun jäljellä oli yksi vitality star eikä rahaa ostaa lisää niin siihen jäätiin.
Joskus myöhemmin ostin pelin uudestaan ja grindasin samassa kohdassa niin paljon orbeja, että sain ostettua devil triggerin täyteen, healthia niin paljon lisää kun sai ja sama vitality ja devil starien sekä kuolemattomuuden kanssa.

Kakkosen olen pelannut dante must diella läpi ja siinä oli fiksusti tehty, kun sai valittua aikaisemman chapterin ja tahkottua niistä lisää orbeja ja päivitettyä kykyjä ja sitten sai palattua taas siihen chapteriin mihin jäi. Ykkösessä tuollaista mahdollisuutta ei ole.

IMAGE(http://i147.photobucket.com/albums/r309/Qmppari/Pelikuvat/bea4f06d.jpg)

Työkiireiden takia läpipeluu vei melkein kolme viikkoa, mutta viimeinkin päihitin Metroid Primen. Tämä on minulle siinäkin mielessä merkittävä saavutus, että ensimmäisen kerran aloitin Metroid Primen pelaamisen vuonna 2004 GameCubella. Tuolloin tämä ensimmäisen persoonan seikkailuräiskintä osoittautui liian vaikeaksi. Vuosien aikana olen aloittanut seikkailun monta kertaa alusta, päästen joka kerta pidemmälle. Nyt Wiin oston myötä löysin vihdoinkin intoa pelata pelin läpi. Suuri kiitos kuuluu Metroid Prime Trilogy -kokoelman isoimmalle uudistukselle: Wii Remote-ohjaukselle. Kontrollit ovat ehdottomasti parhaimmat, mitä olen konsoleilla kokenut. GameCuben kankeaa yhden tatin ohjausta ei varsinaisesti tule ikävä!

Metroid Prime Trilogy on sisällön määrään ja laatuun nähden ylittämätön paketti, sillä levyltä löytyvät vielä Primen kaksi jatko-osaa... Joudun kuitenkin kylmästi jättämään ne myöhemmälle ajalle. Pelihyllyllä vuoroaan odottavat nimittäin Batman Arkham Asylum (En ole koskaan pelannut sitä!) sekä The Legend of Zelda: Skyward Sword... Nämäkään pelit eivät ole siitä lyhyimmästä päästä. Ja kyllähän tuolla kummittelevat myös Metroid Other M ja Resident Evil 4 Wii Edition... Onneksi työt loppuvat ensi perjantaina, joten minulle jää melkein kuukausi aikaa pelien ääressä löhöilyyn! :)

Driver: San francisco

Tämä tuli pari viikkoa sitten ostettua 12.5e hintaan. Arvosteluja katsomalla koko autosta toiseen vaihtaminen tuntui paskalta idealta jo syntyessään ja siksi en tätä aikaisemmin ollut hankkinut. Onneksi kuitenkin päätin kokeilla sillä onhan tämä aikas loistava peli.
Tarina oli ainakin minulle kiinnostava ja hyvä, ajettavuus on parempi kuin vaikka jossain nfs:undercoverissa, autot hienoimpia mitä olen open world peleissä nähnyt eikä maisemissakaan valittamista ole todellakaan.

Autosta toiseen vaihtaminen on helppoa ja vaivatonta ja pelissä on todella paljon loistavaa läppää kun tanner kerran siirtyy kuljettajan ruumiiseen niin välillä on aviokriisit meneillään kuskin ja matkustajan välillä ja mitä milloinkin. Nauraa sai useamman kerran.
Itse tarinan läpäisyyn ei kauaa mene jos vain pakolliset sivutehtävät tekee. Minulla meni pikkasen yli 7t kun tein pikkasen ekstraakin, mutta sen jälkeen on kohtuu läjä vielä aktiviteetteja ja "dareja". Minulla oli alle 20 "darea" tehtynä ja vissiin 7 aktiviteettia ja eilen tuli pelattua sellanen kymmenisen tuntia kun tein kaikki loput ja keräsin kaikki movie tokenit.

Noiden movie tokenien kerääminenkin on tehty hyvin. Niitä on yhteensä 130 ja upgradena voi ostaa token finderin ja sitten vain kartta näkymässä painaa Y-namiskan (ps3:lla kolmio) pohjaan ja tutkii sitä karttaa niin tokenit ilmestyy ylhäällä näkyvään mini karttaan. Sitten vain shiftaa lähellä olevaan autoon ja käy nappaamassa sen. Yleensä nuo keräily hommat on tuiskaista tehtävää ja harvoin jaksaa edes vaivautua, mutta tämä on esimerkillinen tapa toteuttaa se.
Nuohan avaa erillisiä movie challangeja joissa ajetaan suurimmaksi osaksi vanhoilla jenkeillä ekan driverin hengessä joten mitään boosti tai shift voimia noissa ei ole käytössä ja värit ja muut on myös muutettu niin, että tulee vanhan leffan fiilistä.

Lisäksi pelin fan service saavutus pisti hymyn huulille ja todellakin nimensä veroinen:
[spoiler]Ensin ostetaan delorean ja ajetaan 88mph jolloin avautuu blast from the past haaste. Siinä tehdään parkkihallissa samat hommat kuin ekan driverin alussa ja ompa autokin vielä sama.
Tuli kyllä todella nostalginen fiilis: Blast from the past
[/spoiler]

Kehtaisin jopa väittää, että kyseessä on paras driver peli.

Koska sisäistä kapitalistiani alkoi kihelmöimään, aloitin viimein kunnon syventymisen avaruuskaupustelu peliin X3: Terran Conflict. Pelin alku on kaikkea muuta kuin käyttäjäystävällinen. Ensimmäiset tunnit menee lähinnä kontrollien opetteluun ja siihen miten universumin talous toimii. Mutta nyt monen tunnin uurastuksen jälkeen talousimperiumini perustukset ovat suht valmiina. Pari omaa kaivosta asteroideilla ja 6 kuljetusalusta ympäri galaksia kaupustelemassa tuotteita parhaimpaan hintaan. Salaisuus menestykseen on kyllä yksinkertainen. Osta halvalla ja myy sama tavara kalliilla jossain toisessa galaksissa. Nyt on noin 10 miljoonaa kasassa ja miettinyt jos alkaisi opettelemaan taisteluakin. Vaikka omat kuljetusalukseni kyllä aseitakin myyvät, niin niiden käyttö onkin sitten aivan toinen juttu. Avaruuspiraattien iskiessä ei voi muuta kuin toivoa, että suojat kestävät ja ehtii sille hyppyportille ajoissa. On tämä aikaa vievää puuhaa, mutta niin palkitsevaa ja addiktoivaa.

Jees, elikkäs nyt oon tosiaankin jäänyt koukkuun Left 4 Dead 2:een. Jo vakio campaignit ja survival -mapit ovat kovaa tavaraa, mutta loistavia custom mappeja kyseiseen peliin löytyy vaikka millä mitalla. Kyllä tämä kirkkaasti kuuluu parhaimpien co-op -pelien listalle.

Tänään tuli vedettyä devil may cry 2 HD kolme kertaa normalilla läpi. Kahdesti dantella ja kerran lucialla. Ekalla kerralla kirosin pelin useasti alimpaan helvettiin ja ihmettelin miten joskus pidin sitä hyvänä. Vihuja tulee paljon ja ne kestää osumaa aivan jumalattomat määrät. Lisäksi se viholliseen lukitus vitutti kun sitä ei saa mitenkään pois. Jos minulla on naaman edessä katkaisija jota pitää lyödä, mutta jossain kaukana takana on vihu niin aina kun sitä katkaisijaa koittaa lyödä niin dantepa tietenkin lyö taaksepäin. Ei syönyt hermoja. Ei ollenkaan.

Välillä myös tuntuu kuin pelaisi jotain boss rush moodia. Yksi bossi voitettu ja otat alle 20 askelta -> toinen bossi jonka pätkimiseen menee ikuisuus kun niillä on liikaa healthia ja sitten kun sen voittaa niin välivideo ja kolmas bossi.
Onnistuin vielä missaamaan raketinheittimen ekalla kerralla joten täytyi koittaa porukkaa saada hengiltä dual smg:llä. Jo pelkästään kaikki "goat" nimellä kulkevat vihut kestää siitä osumaa ihan sikana eikä niitä paljoa miekalla hakata jos ne leijuu ilmassa. Tai voihan hypätä ja lyödä miekalla, mutta se vasta puuduttavaa onkin. Hämmästys oli suuri kun toisella kerralla sen raketinheittimen sain ja johan alkoi porukkaa tippumaan ja fiilis alkoi olla lähellä sitä mitä muistelin sen ps2:lla joskus olleen.

Vielä enemmän hämmästyin kun aloin pelaamaan lucialla. Sen on pakko olla joku easy moodi sillä jo perus heittoveitsillä tappaa vihuja puolet nopeammin mitä danten maksimiin viritetyillä dual smg:llä. Muutenkin ne kaikki potkut, voltit ja isku kombot on paljon hienompaa katseltavaa kuin danten miekalla hakkaus. Ainoat bossit jotka kesti pikkasen liikaa osumaa oli trismagia (tai joku vastaava, ne kolme maskia kuitenkin) sekä lopari. Ero oli valtava pelaamisen hauskuuden kannalta kun vertasi danteen. Aloitin heti perään vielä hardin, mutta sillä tuli vedettyä vaan eka kenttä. Huomenna sitten lisää.

Tales of Monkey Islandit tuli tuossa reilun viikon sisällä läpäistyä. Yli kaksi vuotta tuo complete paketti Steamin libraryssä odotti peluutaan, ja nyt läpäisyn jälkeen harmittaa etten jo aiemmin näitä pelannut. Aivan helvetin hyvä pelihän tämä oli kuten Monkey Islandilta voi olettaakkin (okei, Escape From Monkey Island ei ollut mikään mestariteos...). Jotenkin vaan aikoinaan innostusta ei riittänyt ja peluu vain siirtyi siirtymistään. Ihan mukavasti aikaa tuohon paketin läpäisyyn kului, reilut 15h kaikkiaan eli helposti kokonaisuutena pisin Monkey Island-peli mitä on olemassa. Sinäänsä ekat kaksi sarjan peliä menevät enintään 5 tunnissa ja speedruneina alle 2h...

Mutta niin, pituutta riiti mutta oliko sisältö kunnossa? Kyllä oli. Aivan hulvatonta läppää lensi usein ja muutenkin juoneltaan ja twisteiltään todella rikas pelikokemus. Hyvin paljon oli viittauksia/hahmoja ensimmäisiin peleihin liittyen joista ehkäpä parhaana jäi mieleen Murrayn tapaaminen. Piti jälkeenpäin ihan youtubesta katsoa herran louskutusta uudestaan kun niin perkeleen hauska se oli tässäkin pelissä. Kaikki muut osat olivat melkolailla tasasen vahvoja mutta kakonen oli ehkäpä se heikoin näistä, kaikista lyhyin sekä vähiten oli vaan mielenkiintoista tavaraa siinä. Ääninäyttely niin vanhoilla kuin uusilla hahmoilla oli priimakamaa ja yllättävän monta uuttakin toodella hyvin kirjoitettua hahmoa oli mukaan mahtunut mm. Winslow. Grafiikka on mukavan sarjakuvamainen kuten Telltalen pelit pääasiassa ovatkin, pitäisi melkolailla täysillä asetuksilla toimia nykyään koneella kuin koneella.

Kaikkiaan hyvä peli kyseessä jota suosittelen kaikille sarjan faneille, tulokkaiden on ehkäpä vähän vaikea pysyä kärryllä taikka ymmärtää monia hauskoja juttuja. Halvalla tätä saa ainakin Steamista ainä välillä, kympin maksoin pari vuotta sitten ja aika vastahan tämä alle 10e taisikin olla kesäalessa.

Tuli taas pelattua devil may cry 2 HD kolme kertaa läpi putkeen :D
Nyt menin lucialla ensin hardilla ja sitten taas normalilla jotta sai pikkasen orbeja must die moodia varten. Sitten pelasin vielä danten hardin läpi jotta sain sen must die moodin auki. Huomenna sitten vedetään se lucialla ja sen jälkeen vielä trishilla normalilla.
Sittenhän se on pelattu vasta kahdeksan kertaa kolmen päivän aikana. Voi olla pikkasen outoa siirtyä pelaamaan lollipop chainsawia tai god of waria.

Lollipop chainsaw läpi ja oli juuri sitä mitä trailerin perusteella odotin. Pelkäsin jo yli hypettäneeni tätä, mutta oli se perkeleen kova. Tosin sanotaan heti, että jos haluaa syvällisen taistelu systeemin ja pelin huumori ei iske niin siirtykää eteenpäin. Minä toivoin kunnon mättöä, silmäkarkkia ja huumoria ja juuri sitä sain. Ainakin easylla peli oli juurikin sitä, että sai mättää porukkaa kunnolla ja nauttia maisemista. Kukin ymmärtäköön tuon kuten haluaa :D

Aloitin heti perään toisen kierroksen ja kaikki päivitykset siirtyy tietenkin mukana niin mättö oli vieläkin messevämpää heti alusta asti. Läpäisyn jälkeen voi myös ostaa sexy sea shell bikinin joten silmäkarkkia on vieläkin enemmän. On siellä kyllä pari muutakin asua jotka täytyy vielä ostaa ja testata myös ainakin tuon pelin mukana tullut gootti asu.

Myös pelin suondtrack on loistava ja kaikkea löytyy popista children of bodomiin ja arch enemyyn asti.
Laitetaan koko setti spoilereihin:
[spoiler]· Lollipop – The Chordettes

· Pac Man Fever – Buckner & Garcia

· Rock ‘N’ Roll (Will Take You To The Mountain) – Skrillex

· The Way of the Fist – Five Finger Death Punch

· Stop Reading, Start Doing Pushups – Destroy Rebuild Until God Comes

· Riot Rhythm – Sleigh Bells

· Turtle Crazy – Toy Dolls

· 1,000 Cigarettes – MSTRKRFT

· Heroes Of Our Time – Dragonforce

· Nemesis – Arch Enemy

· Needled 24/7 – Children of Bodom

· Mickey – Toni Basil

· You Spin Me Round (Like A Record) – Dead or Alive

· Empire State Human – The Human League

· Cherry Bomb – Joan Jett and the Blackhearts

· Speed – Atari Teenage Riot[/spoiler]

Myös pelin lopari pääsi yllättämään. Se nimittäin oli helvetin iso zombi [spoiler]Elvis[/spoiler].

Minä kyllä annan pelille 9/10. Kaikki vaan toimii omaan makuun todella hyvin.

Juuri meni läpi Bioshock 2 ja täytyyhän sitä sanoa, että hyvä peli oli, monilta osin parempi kuin ykkönen eikä yhdessäkään huonompi. Ainoat miinukset oli, että peli oli hiukan liian pitkä, tosin siitä saa syyttää kyllä itseään kun jäi tonkimaan paikkoja, jos ei olisi sitä tehnyt peliaika olisi vähentynyt puolella. Ja sitten loppupuolella oli ykkösestä tuttua pitkittämistä; etsi neljä sitä ja etsi neljä tätä, ja sitten tapa vielä jokaisen jälkeen pari aaltoa vihollisia, ja sitten pääset jatkamaan. Aaaargh miten ärsyttävää. Eipä siinä oikein muuta valitettavaa ole, itse pidin tarinasta enemmän kuin ykkösen vastaavasta, enemmän koukkuja ja hyvin scriptattuja kohtauksia. Lopussa meinasi tulla itku linssiin.

Räiskiminen on tehty myös paremmin kuin ykkösessä, vaikkakin on edelleen varsin kömpelöä isoja vihollismassoja taistellessa, parhaimmillaan taistelu on silloin kun vastassa ei ole kuin muutama vihollinen. Aseissa oli munaa ja varsinkin haulikolla oli kiva räiskiä. Plasmideja ei ollut tainnut tulla uusia, erikoismainintana pitää sanoa amppariplasmidi joka oli ältsin siisti. Erityismaininta Big Sisterille joka on kyllä yksi vaikuttavimpia pelihahmoja ikinä, todella pelottava mutta silti surullisen oloinen. tuli mieleen Laputan taistelurobotit.

Eipä siinä muuta, en ymmärrä miten kukaan ykkösestä tykännyt ei voisi pitää tästäkin, kuitenkin monet osa-alueet ovat parantuneet eikä mikään ole huonontunut vaikkakin tarina ja hahmot ovat tietysti makuasioita. Ensiksi meinasin antaa tälle yhdeksikön, mutta kasi on oikea numero kun räiskintä kuitenkin rupeaa tylsistyttämään loppua kohden varsinkaan, kun en ole mikään räiskintäfani. Mutta lopulta se on vain sivuseikka kaiken muun hienon ohella. Sananparsi aikuisten peli aikuisille kuvaa tätä teosta parhaiten. Ajatuksia herättävä peli.

No nyt ois lollipop chainsaw jo kolme kertaa läpi ja neljäskin tulee varmasti pelattua. Yllättävän paljon tullut gamerscoreakin kun ennen julkaisua saavutuksia katselin niin olin varma ettei siitä mitään tule, mutta nyt ois jo 750 pojoa kasassa. Suurin osa sellaisia joihin olen asennoitunut "tulee jos on tullakseen" asenteella. Todella hauskaahan tuota on ollut pelata enkä vieläkään muuta pahaa sanottavaa keksi kuin latausruudut joita on välillä pikkasen liian tiuhaan.

Olen sivistänyt itseäni xbottina pelaamalla alkuperäisen Gears of Warin. Päälimmäisenä on mielessä ajatus naurettavan huonosta pelisuunnittelusta, pelitestauksen täydellisestä puuttumisesta ja kohtalaisesta loppuratkaisusta. Syy kahteen ensimmäiseen on varmasti selvä kaikille tämän pelanneille, mutta jospa minä yritän ensin pohtia muuta kokemusta.

GeoW on tämän sukupolven valtaamien rinnan korkuisten seinien edelläkävijä ja pelimekaanisesti se tuntuu yllättävän hyvältä. Suojamekaniikka toimii lähes täydellisesti ja ylikestäviin vihuihinkin tottui kohtalaisen nopeasti. Kentät ovat mallia putki ja koko hoito on likaisen harmaan musta muutamilla ruskean sävyillä ryyditettynä, mutta visuaalista vaihtelua on yllättäen juuri niin paljon, etten päässyt kyllästymään. Myös putkisuunnittelu oli pääosin hyvää. Tarinan b-leffameininki kolhati kohtuudella (Cole Train <3?) ja odotan jatkoa mielenkiinnolla.

Sitten risuja. Välitallennukset ovat liian usein ennen keskustelua tai välivideota ja eräässä tapauksessa minun piti kahlata toistuvasti puolen minuutin tyhjä pätkä ja pakollinen hölinä taisteluun päästäkseni. Vaikeusaste oli Hardcorella sopivan vaikea, vaikka hommasta paistoikin läpi co-opin merkitys kehitysprosessissa. Kavereiden tekoäly oli tilanteesta riippuen keskinkertaista tai surkeaa, mikä hankaloitti hommaa jonkin verran.

Alussa manitemani mietteet ovat tietenkin Raamin nostattamia. Siinä on klassinen esimerkki täydellisen surkeasti suunnitellusta pomotappelusta. Ei mitään indikaattoria vaaditusta osumien määrästä, surkea tekoälykaveri, todella suurivahinkoinen vastustaja ja tämän ilmeisen satunnainen osumakuvio. Casualilla tai kaverin kanssa tuo olisi voinut mennä kivuttomasti, mutta yksin pelattuna se kuuluu ehdottomasti samaan kastiin Force Unleashedin pomojen kanssa. Tämä tietenkin sillä erotuksella, että Raam tulee lähes tyhjästä ja on melko tarpeeton.

Kokonaisuutena Rattaiden ensimmäinen ristiretki on takuuvarmaa viihdettä, jota vaivaa Epicin kokemattomuus modernien yksinpelien kanssa. Monet kauneusvirheet on taidettu korjata jatko-osissa. Huomenna on vuorossa Insane-vedon aloitus lomailevan kaverin kanssa. Saa nähdä, pettääkö kummankin pinna.

Lainaus käyttäjältä Demppa+

Väliin asetin tavoitteen että Assassin's Creed 1 voisi olla kiva läpäistä, kun sitä oli huimat 5 tuntia takana. No, pari tuntia sain pelattua ja sen jälkeen alkoi ärsyttää se että hahmo hyppi aivan miten sattuu, eikä yhtään sinne mihin kuvittelin osoittavani. Olkoon vaikka omaa osaamattomuutta, mutta siihen malliin alkoi ärsyttää että uninstallin paikka oli. (Ohjainta käytän, vaikka PC) Vielä olisi AC2 & BH odottamassa Steamin pelikirjastossa, jos niissä nyt olisi vaikka hieman parempi ohjaus. Tuskin siinä ykkösessä mitään nin mullistavaa tapahtui että ei voisi sitä skipata. Se kolmonen kiinnostaa vain niin pirusti ajanjakson ja tapahtumapaikan takia että pitää nämä edelliset koittaa päästä läpi.

Ensimmäistä AC:ta itsekin tässä pelailen, kun ainoastaan Brotherhoodin olen pelaillut (AC2:n pelaaminen jäi taannoin kesken viallisen pelilevyn takia). Läpipeluu on kestänyt jo monta kuukautta, kun kyseessä nyt vaan on törkeän tylsä peli. Jokainen assasinaation valmistelu hoidetaan samaan tyyliin, joten valmistelevissa tehtävissä ei ole minkäänlaista vaihtelua. Todella turhauttavaa. Mainitsemasi Altairin sekava ohjailu on kiinni pelistä, ei teikäläisestä. Melko surkea peli - varsinkin näin sarjan muita pelejä pelanneena -, josta AC2 petrasi kyllä huomattavasti.

Tänään toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja modasin The Elder Scrolls 3: Morrowindin huippuunsa. Ennen tuo ei ollut mahdollista surkealla koneella, mutta tällä uutukaisella kaikki on mahdollista. Nyt on grafiikka modit sun muut niin viimeisen päälle kuin vaan mahdollista. Ja ai että kun näyttää hyvältä. Upea peli kyseessä jo ilman modejakin, mutta näillä saa jo aivan uuden kipinän tämän pelaamiseen.

Ja asensinpa myös Dragon Age: Originsin. Tätä olisin taas tahtonut pelailla, mutta törmäsin veemäiseen ongelmaan. En saa jo aikoja sitten aktivoituja DLC paketteja ladattua peliini. Tuo Stone Prisoner nyt ainakin olisi tärkeää saada, mutta ei niin ei. Hiukan olenkin ulalla että mitä pitäisi seuraavaksi yrittää, kun ei näitä paketteja näy ladattavana BW Social Networkissa, Originissa eikä pelin sisäisessä omassa latauspalvelussa. Pitää huomenna ihmetellä asiaa tarkemmin. Riittää tälle päivälle. Morrowindin modauskin oli jo tuntien urakka.

Tässä heinä-elokuun aikana on tullut pelattua läpi Alan Wake's American Nightmare ja Red Dead Redemption.
Edellä mainittu Alan Wake oli ihan viihdyttävä, mutta kaukana alkuperäisen tunnelmasta.
Red Dead Redemptionin pelaamista oon lykännyt useamman vuoden, koska jo silloin pelin julkaisun aikoihin kaikki se lehmien paimentaminen ja hevosten kesyttäminen yms ärsytti erittäin paljon. Ja kyllähän ne samat asiat ärsytti tälläkin kertaa, mutta jos niitä ei oteta huomioon niin erittäin hyvä peli.

Tällä hetkellä pelaan Resident Evil 5:ttä uudestaan parin vuoden tauon jälkeen.

Dead island tuli paukutettua tai siis hakattua läpi. Eilen sellaset 14.5t ja tänään 11.5t ja heti perään vielä ryder white dlc johon meni 2.5t.

Odotukset siis oli nollassa, mutta taas pääsi yksi peli yllättämään. Tunnelma on kohidillaan ja mielellään tutkii kaikki nurkat jotta löytäisi jonkun uber aseen ja maisematkin on komeita. Oikein yllätyin siitä kuinka laaja peli olikaan kyseessä.

Ryder white dlc:n aloitin odotukset miinuksella kun olin lukenut kitinää siitä, että hahmoa ei voi kehittää ja se on putkiräiskintä ja liian lyhyt. Noh on se aika pitkälti putkiräiskintä. Pituutta oli 2.5t minulla kun koitin pikkasen tutkia paikkoja. Eli 1.5t vähemmän mitä menee homefrontin tai medal of honorin läpäisyyn joten en sanoisi lyhyeksi kun kyseessä dlc. (kyllä olen molemmat vetänyt neljään tuntiin läpi enkä edes rushinut vaan esim homefrontissa lähti henki monesti ja vitutti)
Minä tykkäsin juuri siitä, että tässä oli ihan eri meininki kuin emopelissä. Ja se tarina oli aivan loistava. Twistiä toisen perään.

[spoiler]Kaikki varmaan muistaa Kevinin joka auttoi pelaajaa vankilassa avaamalla lukkoja jne. No sen kyllä jo pikkasen loppuvideon aikana arvasi, mutta äijähän on oikeasti se uutisissa mainittu charon. Lisäksi se oli charon joka puhui radiossa koko pelin ajan eikä white. Lisäksi charon tiesi, että dr.west oli tehnyt superviruksen eikä todellakaan mitään vasta-ainetta whiten vaimolle. Olihan charon itse dr.westiä pyytänyt niin tekemään kuitenkin. Lisäksi charon myös tiesi, että se tartunta on peräisin siitä alkuasukas muijasta jonka verestä se superviruskin tehtiin joten järjesti asiat niin, että myös hänet saadaan pois saarelta. Tiedä sitten mikä se suurin motiivi charonin toiminnalle oli, mutta ehkä se nähdään sitten jatkossa.[/spoiler]