Viimeksi pelatut pelit / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Viimeksi pelatut pelit

Mieleni tekee tarinoida hieman viime viikon pelailustani, joten katson tarpeelliseksi tuoda tämän edellisiltä boardeilta tutun aiheen myös uusille boardeille.

Ketjun ideana on siis päivittää viime aikojen pelaamisiasi. Moni on kertonut omasta pelitaustastaan paljon esimerkiksi "Esittele itsesi" -ketjussa, ja tämä ketju toimii luonnollisena jatkumona, jossa pelaamisestaan voi jokainen kertoa enemmänkin ja päivittää tietojaan ajan kuluessa. Ketjun on tarkoituksena toimia vaikkapa pienenä mainoksena peleille, joista nautit paljon mutta niistä ei välttämättä riitä keskustelua omaksi ketjuksi asti. Uskon, että monet voivat lukea tästä ketjusta jonkun tuntemuksia pelistä X, jolle se omakin aihe löytyy, mutta eivät välttämättä ole ennen olleet kovin kiinnostuneita pelistä. Tätä kautta voikin sitten löytää tiensä pelin omaan ketjuun tai ihan pelikauppaan asti.

Mitä pelejä olet viime aikoina pelannut? Mistä pelissä on kyse? Onko peli hyvä vai huono? Onko kyseessä uusi tuttavuus vai palaaminen vanhan rakkaan sotaratsun selkään? Mistä se idea sitten lähtikään? Suositteletko muillekin?

Tarkoituksena ei ole raportoida jokaista pelilevyä, joka konsolin tai PC:n sisällä on käynyt, vaan kertoa ennemminkin niistä muutamista tärkeimmistä merkkitapauksista, joista riittää jotain kerrottavaa. Jätetään siis suosiolla pois kaikki "pelasin 5 minsaa peliä Y ja sit kyllästyin" -tyyliset heitot ja kerrotaan niistä peleistä, joiden herättämiä fiiliksiä haluat erityisesti tuoda muidenkin tietoon. Romaanejakaan ei tarvitse välttämättä kirjoittaa (niin kuin itse kohta teen), vaan usein riittää myös jonkun kiinnostavan yksityiskohdan kuvaileminen. Keskustelu ja kommentointi on suotavaa, kunhan tästä ketjusta ei tule jonkun "viime viikon hittipelin Z" dominoimaa ketjua. Jos keskustelua jostakin pelistä syntyy poikkeuksellisen paljon, se kannattanee tehdä pelille omistetussa ketjussa tai vaihtoehtoisesti jatkaa höpöttelyä Offtopicin puolella.

Esimerkki elävästä elämästä ja omasta toiminnastani viime aikoina:

Valkyria Chronicles

Vietin viime viikon Turussa vaimokkeeni luona, ja hommasimme hänelle kämppäänsä ikioman PS3:n. Olen näemmä koukuttanut hänet sen verran hyvin, ettei hän viihdy ilman konsolia, ja oma PS3:ni on tietysti täällä Oulussa. Yhteisenä peliprojektina aloitimme Valkyria Chroniclesin. Olemme pelanneet yhdessä paljon japsi-RPG-pelejä ja katsoneet myöskin oman osuutemme animea, joten peli tuntui hyvältä ja kiinnostavalta valinnalta. Oma mielenkiintoni peliä kohtaan heräsi aikoinaan Pelaajan arvostelusta ja voimakkaammin viime talvena, kun pelailin PSN:stä löytynyttä demoa. Peli keräsi muistaakseni ihan hyviä arvosanoja, mutta jäi kuitenkin markkinoilla pienehkölle huomiolle.

Peli on omaperäinen yhdistelmä sotastrategiaa, third person shootteria ja animea. Juonta kuljetetaan eteenpäin hyvin toteutetuilla kohtauksilla, joissa vuorottelevat upea anime-tyylinen animaatio ja sarjakuvamaisempi vuoropuhelu. Suuri plussa pelille siitä, että alkuperäinen japaninkielinen ääniraita on sisällytetty mukaan myös euroversioon! Juonesta löytyy draamaa, melko syvällisesti esitettyjä henkilöitä ja heidän välisiä koukeroitaan, mahtipontisia juonenkäänteitä taattuun japanilaistyyliin ja välillä huumoripainotteisempia kevennyksiä. Tapahtumien taustana toimii EW II, eli Second Europan War, joka on kuin toinen maailmansota with a twist. Jopa juutalaisille löytyy pelistä oma vastineensa. Pelin sijoittuminen fantasiamaailmaan antaa kuitenkin hyvin vapauksia aiheen käsittelyyn, ja joitain yliluonnollisiakin elementtejä tarinasta löytyy. Natsizombeja et tästä pelistä kuitenkaan löydä.

Toimintakohtaukset hoidetaan ensin Advance Wars -tyylisesti sotajoukkoja asetellen ja sitten yksittäisiä sotilaita kolmannen persoonan kuvakulmasta liikutellen. Taistelu on vuoropohjaista, eli pelaaja liikuttelee omia joukkojaan, ja tietokone vastaa vuorollaan. Tehtävät ovat useimmiten pienehkön iskuryhmän erikoistehtäviä eli noin 20 sotilaan ja parin panssarivaunun kahakoita, joissa taktikointi nousee suureen rooliin. Hyökkäänkö tankin kimppuun voimalla edestä, vai hiippailenko yhdellä panssarintorjuntamiehellä sen selustaan? Tehtävien tavoitteena voi olla esimerkiksi vihollisen leirin valtaaminen ja huoltoyhteyden katkaiseminen. Taistelut ovat pienestä koostaan huolimatta erittäin mielenkiintoisia juuri taktisuuden takia. Etenemisvaihtoehtoja on monia, ja tehtävät voi ratkaista usealla eri tavalla. Tehtävät pääsee läpi pöhkömpikin pelaaja tarpeeksi monta vuoroa käyttäen, mutta parhaiden arvosanojen saavuttaminen vaatii lähes virheetöntä toimintaa mahdollisimman vähin vuoroin. Tehtävissä ohjattaviin sotilaisiin muodostuu myös tunnesiteitä hyvien välipätkien ansiosta, joten sotilaiden ohjaamisessa on vielä pientä lisäintoa.

Mielestäni pelin pelattavuus ja toimivuus hipovat täydellisyyttä. Ehdin pelata pelistä vaimokkeeni kanssa vuorotellen noin 2/3, ja jäimme molemmat koukkuun. Taisteluissa on tunnelmaa ja jännitystä sekä sopivasti ravintoa harmaille aivosoluille. Ajoittain tarinapätkiä on tosin paljon, ja itse taisteluun toivoisi pääsevän nopeammin, mutta toisaalta tarinapätkien katseleminen on kuin katsoisi hyvää anime-sarjaa. Pelin visuaalinen ilme on upea ja vaikutelma sen esittämästä aikakaudesta hyvin uskottava. Suosittelen peliä kaikille, joita kiinnostaa vaihtoehtoinen sotatodellisuus, kevyehkö RPG, pähkäileminen ja jotka eivät pelkää japsihömppää. En malta odottaa, että pääsen takaisin pelin pariin seuraavalla Turun-reissullani...

Xenoblade Chronicles

Tämäkin tuli pelattua läpi ja muhkeat 230 tuntia meni. SILTI jäi pelinjälkeinen masennus, sillä näin hulppean hyvää peliä olisin jaksanut VIELÄKIN pitempään. Ihan kaikkeahan en toki tuossa ajassa kerinnyt tekemään, mutta suurimman osan kuitenkin. Alla on tylsää joutavaa löpinää pelistä, joten laiskimmat voivat siirtyä suoraan loppuun viimeiseen lauseeseen, sillä siinä on koko homma tiivistettynä...

Tarina on sitä japsiropeille perinteistä maailmanpelastushuttua ja sankareiksi on tarjolla myös sitä genren perinteisintä poppoota nuorista sankareista prinsessoihin ja humoristisiin söpö-otuksiin, mutta jostain syystä ne vain ei tunnu tässä pelissä niin klišeiseltä tai ärsyttäviltä kuin yleensä. Ehkä se johtuu siitä etteivät nämä hahmot juuri jää vinkumaan elämän paskuutta tai epäreiluutta vaan päättävät tehdä asioille jotain.

Tarina ei ole kuitenkaan se johon suurin osa pelitunneista uppoaa vaan sivutehtävät. Itse päätarinassa ei juonen kulkuun voi vaikuttaa millään tavalla, mutta monissa sivutehtävissä voi ja tehdyt päätökset tai tekemättä jättämisien seuraukset näkyvät myöhemmin tai heti. Yleensä eri valinnoilla avautuu eri sivutehtäviä myöhemmässä vaiheessa. Suurimmassa osassa sivutehtäviä on oma pikku juonensa, mutta myös perinteisempää tavaranetsimistä tai hirviöntappamista löytyy. Juonelliset sivutehtävät saadaan nimetyiltä hahmoilta, hirviöntapot sun muut nimeämättömiltä hahmoilta (esim. *jokukylä* citizen). Pistetään päälle vielä massiivinen kaupunginrakennustehtävä, niin tekemistä riittää.

Graafisesti peli ei tietenkään yllä isojen konsoleiden tasolle, mutta ei voi sanoa ettei massiivisten jättien päälle rakennetussa maailmassa ei toisinaan vaikuttuisi ja tämän pelin avoimista kentistä olisi Final Fantasy XIII saanut ottaa oppia. Englannin kielisessä käännöksessä pidän myös hahmojen eri korostuksia mainiona ideana, sillä ne antavat persoonallisuutta eri hahmoille, tosin englantilaisessa dialogissa ei huulisynkka läheskään aina ihan täsmää, mutta koska kasvoanimaatiotkaan eivät mitään LA Noire-tasoa olleet niin ei se itseäni juurikaan haitannut. Ääninäyttelijöiden taso toisinaan vaihtelee, mutta missään vaiheessa ei päästä lähellekkään esimerkiksi Star Ocean: Last Hopen kaltaisia rimanalituksia.

Taistelusysteemi on yksinkertaisuudessaan mainio, jolla menestyminen rakentuu kolmen toiminnon ympärille break, topple ja daze. Ensin pistetään break, sitten topple ja viimeiseksi daze jolloin vihollinen on alttiimpi hyökkäyksille. Eniten systeemistä tuli mieleen Final Fantasy XII:n vastaava. Haarniskoihin ja aseisiin kiinnitettävillä itse tehdyillä jalokivillä voidaan boostata eri ominaisuuksia. Jokaisella hahmolla on myös kykypuita jotka kasvavat taistelujen myötä. Kykypuita voidaan myös linkittää toisten hahmojen kanssa mikäli suhteet tiimikaveriin on tarpeeksi hyvässä kuosissa, mitä läheisempi tiimikaveri on sitä enemmän kykyjä voi linkittää, joten porukkaa kannattaa vaihdella. Omasta mielestäni tässä on juuri oikeaa moitivointia porukan vaihtamiseen prinsessan kaappauksen tai päähahmon masennuksen tai vastaavan tyylisten ratkaisujen sijaan sijaan.

Jos jotain huonoa pitäisi pelistä etsiä, niin ahtaissa tiloissa temppuileva kamera aiheutti itselleni toisinaan vaikeuksia, mutta onneksi ahtaita tiloja ei pelissä paljoa ollut. Toinen on se että toisinaan sivutehtävien tai kaupunginrakennustehtävien esineiden etsintä oli turhauttavaa, sillä muutamia kenttiä jotuu ravaamaan tuntitolkulla että tarvittava esine löytyy tai huonolla tuurilla myös hirviöntappoon uppoaa tuntikaupalla aikaa kun otukset eivät tarvittavaa superharvinaista esinettä pudota. Toisinaan sivutehtävien ohjeet olivat hiukan epämääräiset, esimerkkinä somewhere on Bionis ja toisinaan jopa väärät.

Odotin peliltä sellaista Tales of Vesperian melko hyvää tasoa, mutta se olikin tämän vuoden oma vuoden peli-ehdokkaani. En pidä peliä parempana kuin eimerkiksi Witcher 2 (tosin en huonompanakaan), mutta ottaen huomioon miten heikosti japsiropeilla menee niin pidän tätä siksi merkittävämpänä julkaisuna.

Parasta roolipelaamista japanista sitten Final Fantasy VII:n. 10/10

Jes, vihdoinkin läpäistynä Dead Island! Noin 30h meni. Itse tarina pelissä ois voinut olla hyvä jos siitä olisi jätetty turha ja lähinnä facepalmia aiheuttavat draamakohtaukset pois! Ei vaikuttanut yhtään luontevalta koska pelin henkilöihin ei kyllä oikeastaan pääse missään vaiheessa kiintymään millään tavalla.

Hyvä peli tiukalla mätöllä varustettuna! Tarpeeksi haastetta meikäläisen kaltaiselle tumpelolle! 8/10 antaisin.

Nyt pyörähti paljon hehkutusta saanut Portal. Ja täytyy kyllä sanoa että huhhuh millaisen pelin olen mennyt missaamaan! Odotan innolla tän läpäisyä ja Portal 2:n hankintaa!

Lainaus käyttäjältä murkkumise+

Nyt pyörähti paljon hehkutusta saanut Portal. Ja täytyy kyllä sanoa että huhhuh millaisen pelin olen mennyt missaamaan! Odotan innolla tän läpäisyä ja Portal 2:n hankintaa!

Vetelin ensimmäisen Portalin vasta pari päivää sitten loppuun saakkaa jäätyäni aikanaan jumiin kammioon 18/19. Kakkosen co-opia suosittelen lämpimästi ja soolokampanjakin on kyllä ehdottomasti kokemisen arvoinen erityisesti huumorinsa vuoksi.

NBA Jam: On Fire Editionia on tullut Live Arcadesta länkyteltyä viikonlopun yli ja näin vanhana NBA Street -sarjan jengiläisenä tämä klassikon uusin painos toimii kuin voltti donkkaukseen. Animaatio on erittäin hyvännäköistä, kontrollit ja liikkeet nopeasti opittavissa ja uutta avattavaa riittää haasteiden myötä aina Shaqista Pippeniin ja pelattavaan Beastie Boysien joukkueeseen. 1200 pisteen myötä todella viihdyttävä paketti, jonka ainoana isompana miinuksena pitäisin suoritettavien liikkeiden vähäisyyttä. Heitot ja donkit lähtevät samasta napista ja painalluksen toimintaan vaikuttaa pelaajan kulma ja liike eikä valitettavasti erilaiset opeteltavat kombot tai muut näppäinyhdistelmät. Muutoin Nabahillo on ihan silkkaa viihdettä ja (luultavasti...) kaveriporukalla parhaimmillaan. Boomshakalaka!

[quote='käyttäjältä murkkumise+'
Nyt pyörähti paljon hehkutusta saanut Portal. Ja täytyy kyllä sanoa että huhhuh millaisen pelin olen mennyt missaamaan! Odotan innolla tän läpäisyä ja Portal 2:n hankintaa![/quote]

Itse korkkasin vihdoin Portal kakkosen, kun halvalla sain, ja jösses sentään miten mahtava peli! Ykkönen oli toki mainio, mutta jäi hieman tekniikkademon makuiseksi ja oli esim. juoneltaan ja miljööltään tylsähkö. Kakkonen taas... Huhhuh, todellakin ansaitsee paikkansa viime vuoden parhaiden pelien listalla. Pelin huumori on parasta mitä peleissä on ollut sitten Monkey Islandien!

Lainaus käyttäjältä murkkumise+

Nyt pyörähti paljon hehkutusta saanut Portal. Ja täytyy kyllä sanoa että huhhuh millaisen pelin olen mennyt missaamaan! Odotan innolla tän läpäisyä ja Portal 2:n hankintaa!

Ja nyt sit peli loppuikin jo eli yhellä istumallahan tuo meni. Pari taukoo otin ku en tajunnu eka jotain kohtia tuolla loppupäässä, mutta kiva ja simppeli peli! Olen kyllä samaa mieltä ettei kyllä mikään maailman kiinnostavin tarina tässä, mutta ainahan noi murhanhimoiset tekoälyt rulettaa :)

Kakkonen menee tän pelin perusteella ehottomasti hankintalistalle! Kuten tässä jo toistamaan rupean itseäni.

Hmm.. mitähän mää nyt pelaisin? Batman: AA, Bioshock 2, FF13, GoW1-2 HD Remake. Nuo ainaki vielä muoveissa. BS2 ja B:AA on tosin läpi pelattu jo xboxilla, mut voishan noistakin rueta trophyja keräilemään ehkäpä. Nyt ei vois sanoa että ois valinnanvaikeutta koska ei oikein tällä hetkellä tee mieli pelata noista mitään koska odotan että postikusti polkasis mulle Deus Ex:HR jota odotan myös innolla!

Kakkonen taas... Huhhuh, todellakin ansaitsee paikkansa viime vuoden parhaiden pelien listalla. Pelin huumori on parasta mitä peleissä on ollut sitten Monkey Islandien![/quote]

Tarkoitat kai tämän vuoden?

Red Dead Redemption toisen kerran läpi. Yksi parhaimpia pelejä mitä olen ikinä pelannut!! Toisin en edes omista koko peliä...no, kohtahan tuo Game of the Year -versio julkaistaan, jossa tulee mukana Undead Nightmare ja kaikki dlc. Hyvästit elämän rippeille :D

Demon's Souls meni viimein läpi, kun vähän jaksoi yrittää. Vähän piti käyttää pelin glitchejä hyväkseen ja moninkertaistaa souleja niin sai vähän HP:ta yms. lisää. Ilman glitchaamistakin peli oli lopulta helpompi kuin oletin kun tein royaltyn. Ensimmäisellä hahmollani joka oli temple knight tuli paljon enemmän ongelmia, mutta royaltin soul arrow helpotti pelin alkua paljon. Nyt aion pelata vielä kerran pelin läpi ja hommata loput trophyt.

Driver: San Francisco

Juu, tätä olen viime päivät pelannut. Monien mielestä varmaan helppo, mutta itselleni tuottanut vaikeuksia. Etenkin nämä " temppuilu osuudet" ovat tuottaneet harmaita hiuksia. Olen myös useita kertoja yrittänyt päästä pelaamaan moninpeliä, mutta en pystynyt yhdistämään Ubisoftin palveluun. Aloitin myös Dead Islandin New Game+:n.

Need for Speed: Hot Pursuit (2010)

Sain halvalla uuden joten ostin mielenkiinnosta sarjaa kohtaan joka joskus oli hyvä. Yllätyin tuhat kertaisesti. Tämä on parasta arcade-autoilua, sitten Burnout 3:n. Vaikka Criterion asialla onkin, ei Burnoutin dna ota ylivaltaa, sillä nitroa on vähemmän, se ei ole yhtä voimakasta ja auton huippunopeuden saavuttaminen on harvinaisempaa herkkua. Läheskään joka kurvia ei ole tarkoitus driftata, vaan nopeammin saattaa päästä ilman. Nopeutta myös menettää helposti, joten seinistä pitää pysytellä kaukana ja maavaraltaan matalimmilla autoilla ei off-roadia juuri kannata harrastaa.

Burnout nostaa päätään hieman enemmän poliisina pelatessa, kun tarkoituksena ei ole ehtiä maaliin ensimmäisenä, vaan pysäyttää kilpa-ajajat romuttamalla ne. Poliisien Hot Pursuit-moodi tuntuu hieman Burnoitin road ragelta, paitsi että pelaajalla on poliisin työkaluja, kuten piikkimatto, helikopteri, tiesulku ja emp-lataus. Poliisina näitä ei välttämättä tarvitse edes käyttää saadakseen kultaa, mutta kilpa-ajajan pitää hyödyntää oma arsenaalinsa täsmällisesti voittaakseen tai ylipäätänsä selvitäkseen maalilinjan yli ehjänä takaa-ajokisoissa. Kilpakuskeilla on samat emp-lataus ja auton takaa laukaistava piikkimatto, mutta näiden lisäksi monikäyttöinen poliisia häiritsevä jammer ja suihkumoottorimainen, pirun hauska turbo.

Autopelien akilleenkantapää on usein tekoäly. NFS ei tarjoa vaihtoehtoisia vaikeusasteita, vaan yhden joustavan sellaisen. Jos pelaaja laahaa liikaa perässä, vastakilpailijat tuntuvat hidastavan, kun taas vahvassa johdossa oleva pelaaja näkee takapeilistään pian jotain tuttua. Tekoäly ei epäreilusti kaasuta pelaajan ohi viimeisellä suoralla, mutta se kärkkyy johtopaikkaa viimeiseen asti ja pelaajan pitää tehdä kunnolla töitä voittaakseen. Kuminauhatekoälyksihän tätä kutsutaan, mutta se on toteutettu niin hyvin kuin sen voi toteuttaa... Jos pelaaja ajaa koko kisan täydellisesti ei kilpailijoista ole juuri päänvaivaa, kun taas huonosti ajettu alkukisa kasaa paineita loppua kohden. Jos taas tekee pahan virheen viimeisten kilometrien aikana, ei kärkeä välttämättä saa enää kiinni.

Ajomalli on raskas, mutta totuttelun jälkeen sopivan tarkka. Miinuspuolena autojen erot eivät tunnu kovin suurilta, mutta pelaaja löytänee niiden joukosta sellaisia jotka sopivat omaan makuun ja käteen paremmin. Ferrari puuttuu, mutta toisaalta EA:n yksinoikeus Porscheja ei muualta löydy ja ne ovat mukana hyppysellisen muun mallin lisäksi jopa kuuden eri 911-mallin voimin. Suosikkejani ovat BMW M6, Bentely Continental Supersport, Lamborghini Reventon ja Mercedes Benz SL65 AMG Black. Autoista kuitenkin näkee, että Criterion oli innoissaan päästessään käyttämään oikeita automalleja- ja merkkejä pelissään. Mahdollisuudesta otettiin kaikki irti.

Ajamisen kruunaa upea pelimaailma sääefekteineen, vuorokauden aikoineen ja pitkälle piirtävine maisemineen.

DLC-sisältöä on kiitettävästi, mutta se myös maksaa. Jos ostaa kaiken ostamisen arvoisen, pulittaa siihen noin 30 euroa, mutta tämä on suhteellista sillä online-yhteisö on elossa ja potkii vielä vuoden takaisen julkaisun jälkeen riittävän hyvin. Tätä peliä pelaa vielä kauan, ja se on kaikkea muuta kuin tuttu EA:n jokavuotinen raha-almukeräys.

Eufloria

Että on mielenkiintoinen peli! Ekat viisi kenttää pelailin "onpa mukava flowerin tapainen fiilistely peli" tunnelmissa mutta toisen satsin lopussa alkoi tulla hiki. Kymmenentään kenttään käytin kolmisen tuntia ja viimeinen "onnistunut suoritus kellotti noin 55min.

Kyse on siis "leppoisasta" kevyt stradegiasta jossa vallataan asteroideja ja planeettoja levittämällä niihin oman värisiä kukkasia. Kukkasten siemenet ampuvat lasereita ja tekevät itsemurhapommituksia. Kirjoittelen tästä pitempääkin proosaa eräälle saitille joten tännekkin se luultavasti päätyy muodossa tai toisessa.

En tiennyt mihin tämän kirjottaisin, koska uutta aihetta en ala väsäämään näin myöhään. Eli kyseessä on pikkusiskon (10v) viimeisin peli. Olen siis hämmästynyt miten ainoastaan New Super Mario Brossia Wiillä pelanut pikkuneiti pelasi kuulemma tänään PS2:lla Tomb Raider Legendin läpi. Jotenkin...hämmästyttävää. Varsinkin kyseiseltä ihmiseltä, joka ei osannut vuosi sitten yhtään Super Mariota :D

Kai sitä olisi nyt mahdollisuus suunnata sisko parempiin peleihin :P

PS: Pirun hyvä peli muuten se TR: Legend

Tulipa mentyä Dead Space 2 läpi tuossa muutama tunti sitten. Olin aloittanut läpimenon jo joskus huhtikuussa(?), mutta turhauduin zealot vaikeusasteeseen muutamaksi kuukaudeksi. Eilen sitten kokeilin vähän, että mihin kohtaan olinkaan jäänyt. Noh, siitä pelasin puolisen tuntia vielä zealotilla kunnes turhauduin ainaiseen kuolemiseen ja vaihdoin kerralla mediumiksi sen sitten. Ei vissiin ollu järkevin valinta aloittaa suoraan tota zealotilla sillä jotkut kohdat tuntuu ihan mahdottomille päästä (ei panoksia missään, hp:ta palkki jälellä ja Necromorpheja tulee joka suunnasta kimppuun). Ehkä sitten New game+ pärjään jo zealotilla paremmin, nyt olin 9 chapterin puolessa välissä kun sen vaikeusasteen vaihdon tein.

Jotain mielipiteitä sitten:
Pelkäsin, että tässä olis kauhutunnelma pilattu kokonaan laittamalla liikaa vihuja kimppuun, mutta ei niin käynytkään. Itselleni yhtä pelottava osa tämä oli kuin ykkönenkin. Bosseja olisin toivonut olevan enemmän, tässä taisi olla melkein vähemmän jopa kuin ensimmäisessä osassa? Loppubossi oli TODELLA helppo, minulla meni alle minuutti sen läpäisyyn kun Contact Beamilla räiskin.

Sitten vaan kolmososaa odottelemaan :)

Katselin taas vaihteeksi TotalBisquitin videoita ja törmäsin muutaman mutkan kautta erinomaisen vaaralliseen ajatappovälineeseen nimeltä Desktop Dungeons. Kyseessä on jonkinlainen vanhanmallinen luolaryömintä, jossa yksi peli kestää 5-10 minuuttia. Ideana on siis tukia ruudun kokoinen randomisoitu luolasto ja lahdata kaikki viholliset pomoa myöten. Alussa on näkyvissä vain 3x3 ruudukko hahmon ympärillä ja uutta lääniä tutkimalla saa palautettua tappeluissa menetettyjä enuja. Viholliset pysyvät paikallaan ja hyökäävät vain provosoitaessa, joten liian vaarallisista ei tarvitse aluksi välittää. Tutkimusmatkailussa on tietyt hyödyt ja haitat, sillä mustia ruutuja (eli niistä saatavia lisä hp:itä) ja kentässä olevia potioneita on rajallinen määrä. Myös vihujen tappamisesta saatavat kokemuspisteet ovat kiinteä osa taktiikkaa, sillä 10 levuisen pomon tappaminen ei ole kovin helppoa, jos oma hahmo on tasolla 8, viholliset vainaa ja kaikki potut käytetty.

Äsken kokemani jälkeen on helppo ymmärtää ihmisten puheet Civien "vielä yksi vuoro" -syndroomasta johtuneista unettomista öistä, sillä minultakin hävisi tunti kuin tuhka tuuleen DD:n parissa ;) Kerrassaan mahtava peli, josta löytyy huomattavasti enemmän syvyyttä kuin päälle päin näkyy. Aika näyttää, kantavatko mekaniikat myös seuraavissa kentissä.

Tuli tuossa äskettäin vihdoinki pelattua tuo Rage normaalilla lävitse. Classiksi tuli valittua alussa teknikko. Pelikello näyttää 21 tuntia, eli oikein mukavasti FPS-peliltä. En onnistunu kuitenkaan saamaan 100% läpi, sillä muutamia "limited" tavaroita jäi välistä, ja näin ollen kusin tilaisuuden saada se 100%. Noh, ei tässä auta ku vetästä seuraavalla kerralla sitten nightmarella täysin läpi ja metsästää loput campaign-trophyt. Lisäksi pelaamatta on nuo legend of wasteland -jutut sekä DLC-tehtävä.

Rage oli omalta osaltani todella viihdyttävä ja hyvin muista räiskinnöistä erottuva räiskintäpeli. Aseet tuntuivat hyviltä ja erilaisten panoksien kanssa oli mukavaa leikkiä. Myös Wingsticksejä ja hämisrobotteja oli hauskaa käyttää. Myös isossa roolissa oleva autolla ajelu oli viihdyttävää ja toimivaa. Peli on imo ehdottomasti vuoden paras räiskintäpeli, ja vain bf3 on uhkana viedä tittelin. Omaksi lempiaseeksi (jos wingsticksiä ei lasketa) jäi varmaankin Authority MG.

Jos jotain huonoa pitää sanoa pelistä, niin se on tuo, että peli koittaa olla enemmän kuin se on ja olisi voinut olla parempikin. Hahmoissa oli hyvää potentiaalia kiintyä enemmän, mutta näin ei käynyt. Koska kyseessä on kuitenkin id:n räiskintäpeli, voin antaa anteeksi puhetaidottoman päähahmon anteeksi.
Kaikenkaikkiaan hyvä sekä viihdyttävä peli, ja peli ei pettänyt ennakko-odotuksia (okei, ehkä ihan vähän..mutta kuitenkin..)

Arvosanaksi laitetaan 8½ / 10

Tulipahan viikonloppuna upotettua kavereiden kanssa aika monta tuntia peliin nimeltä Migh & Magic Heroes VI. Heroes of Might & Magic 3:sta ja 5:sta on tullut mätettyä satoja tunteja (+ muitakin osia tullut tietysti hakattua) ja kyseinen sarja onkin aina ollut yksi PC:n lempisarjoistani , joten odotukset uusimman osan kohdalla olivat jälleen korkealla.

Alkuvideo, musiikit ja ulkoasu olivatkin täyttä Heroes laatua, joten heti iski se tutun turvallinen tunne, että laatua on jälleen tarjolla. Mutta heti alkuun iski pieni pettymys kun tuli aika valita linna ja hero. Vain viisi (5), siis viisi linnaa valittavana. Noh, kai niitä säästellään lisäreihin mutta olisivat nyt edes pari enemmän voineet sisältää julkaisuun. Uusi herojen kehityssysteemi oli aluksi hieman outo, mutta kun siihen pääsi sisälle niin ei vanhaan enää ole paluuta. Heron kehittymisestä saatavista pisteistä ja niiden omavalintaisesta käyttämisestä "kehityspuuhun" ei voi kuin tykätä. Kun tähän vielä lisätään "erikoistuminen" bloodiin tai teariin, niin ollaan kyllä menty hyvin eteenpäin edellisestä osasta. Ja pakko vielä mainita, että yksi ihanimmista uudistuksista on laivan käytössä. Ei enää lopun liikkumatilan menetystä laivaan astumisesta tai poistumisesta. Nyt seilaaminen on suorastaan ilo.

Linnan rakentamisessa ollaankin sitten otettu takapakkia aika lailla. Ennen oli aina todella siistiä seurata kuinka uuden rakennuksen rakentaminen teki kaupungista komeamman mutta nyt siitä ei ole mitään jäljellä. Lisäksi "rakennustarvikkeiden" määrän pudottaminen pelkkään puuhun, kiveen ja kristalliin ei ole omasta mielestäni yhtään hyvä asia. Välillä tuleekin aivan hölmöjä hetkiä kun rahaa olisi vaikka millä mitalla mutta et voi rakentaa mitään, koska puuta ja kiveä ei ole niiden mennessä kaikkiin muihinkin rakennuksiin. No, kai tähänkin tottuu kun pelailee lisää.

Kokonaisuudessa vaikuttaa oikein mukavalta peliltä, jota tulee varmastikin taas hakattua useita tunteja. Numeroarvosanaksi antaisin tällä hetkellä 7½/10.
Ja miksi se nimi piti muuttaa...

Lainaus käyttäjältä Leze+

Heroes 6:sta...

Tuo uusi heron kehityssysteemi on kyllä todettu täälläkin erittäin toimivaksi. Blood/Tear systeemi tosin on ainakin maagilla pelatessa hieman kurja, kun käytännössä damagetaikoja ei voi valita ollenkaan, jos ei halua ryhtyä pahikseksi. Skilleistä muuten Diplomacy tuntui olevan aivan turha. Otin sen testimielessä heti tehtävän aluksi, kun pelasin duelikartalla veljeä vastaan, mutta ei kertaakaan yksikään vihollisista halunnut liittyä mukaan.

Resurssisysteemistä en taas voikaan olla samaa mieltä kanssasi. Mielestäni uusi systeemi on nimittäin paljon parempi. Enää ei tarvitse kirota alkupeliä, jos oman linnan ympärille ei yksinkertaisesti ole suotu juuri sitä tarvittavaa kaivosta, vaan kaikilla on heti alkupelistä tasaväkiset mahdollisuudet rakennella. Resurssit tuntuvat olevan myös paremmin tasapainossa ja kun kristallia tarvii lähes kaikkeen, on pakko tehdä ratkaisuja sen suhteen, mihin tähtää rakentelussa. Kaupunkiruudutkin ovat ihan toimivia alkushokin jälkeen, mutta kuulema Ubilta pitäisi tulla patchi pian, joka muuttaa town screenit vanhojen tapaisiksi.

Mutta kaikkein paras muutos tähän mennessä on mielestäni eri yksikköjen tasojen tasapainotus, sillä jopa ensimmäisen tason tyypeillä tekee oikeasti jotain. Yksiköt toimivat myös oikein mukavasti yhteen ja mm. Sanctuaryllä pelatessani löytyi muutamia mukavia comboja koko yksikkövalikoiman laajuudelta. Viisi factionia oli ihan riittävä määrä myös, kunhan ne ovat balanssissa. Lisäähän tulee aivan varmasti lisäosien tai DLC:n muodossa. Ainakin Academy ja Sylvan on kuulema jo varmistettu tulevan. Neutral enemey stackit saisivat vielä patchata pahemmiksi, sillä ne ovat joko lukumäärältään aivan liian pieniä tai sitten muuten vaan tyhmiä (aina rush suoraan päin..).

Uusin deus ex tuli launtain ja sunnuntain aikana pelattua läpi. Aikaa meni n.18t ja helpoimmalla pelasin koska olen nössö. Sivutehtäviä jäi kyllä varmaan tekemättä kohtuu määrä, mutta minkäs teet kun juoni kiinnosti enemmän. Onneksi tässä on vapaa tallannus ja voi olla etten olisi peliä edes ostanut ilman sitä. Kyllä alussa oli aika save/load rumbaa kun hakkeroinnit meni vituiksi kun ei hommaa kunnolla vielä sisäistänyt ja hiipimis yritykset päättyi hälytykseen.
Varmaan jossain 6 tunnin jälkeen alkoi maittamaan jo hyvin kun oli kyvyt kasvaneet ja hakkerointiakin harrasti mielellään kun sai sen stealthin maksimiin jolloin on 45% mahdollisuus joka nodin kaappauksessa ettei sua huomata. Välillä sai naputella koko "verkon" läpi ilman, että jäljitys olisi mennyt päälle.

Heti alusta asti otin sen asenteen etten koita vetää mitään "älä tapa/ei halytyksiä" settiä vaan ammun kovilla jos sillä tuntuu. Lopussa laitoin vielä cloakin täysille kun totesin, että helpommalla pääsee ison huoneen läpi joka on täynnä vartijoita kun vetää cloakin päälle ja sprinttaa suojasta suojaan. Vasta tuossa vaiheessa aloin niitä energia patukoitakin popsimaan. Muuten pärjäsi sillä yhdellä paristolla hyvin.

Pomot meni kivasti. Eka kesti kolme miinaa, toinen kaksi upgradettua typhoon kutia ja kolmas taas kolme miinaa.

Augmented version mukana tullut dvd oli ihan jees. Tosin making of videolta olisi ollut kiva nähdä myös kunnolla kenttien suunnittelua jne. Motion comic oli myös ok extra, mutta nyt ruudut meni pikkasen liian nopeaan tahtiin eikä huvita joka toinen sekunti olla painamassa pausea jotta ehtii kaiken kunnolla lukemaan. Soundtrack tuli eilen kuunneltua likemmäs 10 kertaa ja taas se tuossa taustalla soi.
Artbook oli aika köyhä. Olisi ollut parempi jos olisi ollut jotain tekstiäkin, että miten juuri siihen lopulliseen versioon jostain hahmosta tai esineestä ollaan päädytty.

Kyllä tämä silti 37e arvoinen paketti oli kokonaisuudeltaan.

Pakko päästä purkamaan fiiliksiä ICOsta, vaikkei kyseinen peli vielä aivan läpi olekkaan. Täytyypä sanoa että puzzle-pelit ei vain iske. Ei sitten yhtään. Semmoinen fiilis että jos nykypäivän räiskinnöissä ravataan paikasta A paikkan B, ravataan ICOssa tyyliin tällaista reittiä: A->B->C->B->C->A->C->B. Samojen paikkojen edestakaisin ramppaus ei vain innosta. Ehkä puzzle pelien tarkoitus on että ravataan huoneessa ympäri 5 min ja sitten keksitään kuinka päästä eteenpäin, tässä vaiheessa kokien mahtava onnistumisen tunne. Noh, itselläni kuvio menee näin:
Vaihe 1. Ravaan huoneessa 15-20 min
Vaihe 2. Alkaa vituttaa
[Seuraavaksi a) tai b) vaihtoehto]
a) Keksin kuinka päästä eteenpäin, ja rukoilen (turhaan) että seuraavassa huoneessa ei tarvitsisi näin paljoa pähkäillä.
b) Katson utubesta kuinka kohta läpäistään, ja koen olevani paska pelaaja kun en omin avuin pääse pelissä eteenpäin.
Vaihe 3. Maximaalinen vitutus.

Ei iske!

Lainaus käyttäjältä varjo+

Resurssisysteemistä en taas voikaan olla samaa mieltä kanssasi. Mielestäni uusi systeemi on nimittäin paljon parempi. Enää ei tarvitse kirota alkupeliä, jos oman linnan ympärille ei yksinkertaisesti ole suotu juuri sitä tarvittavaa kaivosta, vaan kaikilla on heti alkupelistä tasaväkiset mahdollisuudet rakennella.

No, ehkä tuo negatiivisuus johtaa juurensa siihen kolmososaan (omasta mielestäni ehdottomasti paras Heroes) ja siihen kuinka jo silloin tottui tuohon monipuoliseen resurssisysteemiin. Jotenkin se on vain mukavampaa kun jokaisella linnalla on se "oma" tarve, jotkut tarvitsevat enemmän rikkiä kun taas toiset tarvitsevat jalokiviä. Ja vaikka välillä se v*tutuskäyrä nousikin kun ei meinannut sitä tarvittavaa kaivosta löytyä niin silti jo pelkkä niiden etsiminen oli oikeastaan hauskaa. Tarve oli niin hirveä, että joutui ostamaan kolmea heroa ja lähettämään ne eri suuntiin etsimään sitä puuttuvaa kaivosta. Sitten kun vihdoin löydät ja valtaat sen, niin nurkan takaa vastaan tuleekin kaveri huippujoukkoineen ja tappaa sinut, samalla omien kaivoksen itselleen. Voi sitä huudon ja nauran määrää kun näitä mättöjä ollaan pelailtua.

Resident Evil 4 (Xbox 360)

Yllätävän hyvä peli pakko myöntää. En saanut pc versiota joskus kun sen omistin toimimaan ja harmitti tämän missaaminen siinämäärin paljon että ostin xlootalle. Pitkä, nautinnollinnen vaikkakin vähän kankea toimintapeli, joka tosin ei tarjoa kauhupelien ystävilel mitään. Ainoat kohdat missä todella pelkäsin olivat ne pelin loppupuolella olleet laboratoriot tai mitkä lienevätkään. Ainakin sen labran asukkaat nielivät luoteja kuin kapteeni haddoc viksiä.

Viking: Battle of Assgard (Xbox 360)

Nyt meni hardilla läpi. Edelleen tykkään paljon tästä aliarvostetusta helmestä. Crative Assembly oon oikea mestari tekemään suuria massatatisteluja, jopa alitehoisille konsoleille, mikä ilahduttaa. Mättöpelirintamalla pieksee helposti god of warit, mikä on paljon se.

Perfect Dark (Xbox 360)

Ei iskenyt. Aika on kellertänyt liikaa tätä räiskintää ja moninpeli on minusta turhan perinteinen, vaikka silloin muinoin nintendolla saattoi olla hauskaa. Takaisin Perfect Dark Zeron pariin siis ....

Rage tuli tuossa vähän aikaa sitten vedettyä toistamiseen läpi. Täytyy omasta puolesta todeta Id:n olevan huippuvireessä taas vaihteeksi, sillä peliä oli todella hauska pelata. Räiskintä oli todella hyvin toteutettua vaihtelevine ammustyyppeineen ja apuvälineineen. Sentry Botin lähettäminen vihollisten kimppuun jaksoi pysyä koko pelin ajan viihdyttävänä.

Ajaminen on minun mielestäni pelin heikoin lenkki, sillä autot tuntuvat äärimmäisen heppoisilta ajaa. Autokisojakaan ei erityisesti jaksanut pelata, lähinnä helppoudesta johtuen.

Muuten peliä olikin sitten äärimmäisen hauskaa pelata.

Warhammer 40K Space Marine

Oli kiva teos. Virkistävää pelata räiskintä pelin yksinpelikamppanija, jossa puolet peli ajasta ei kulu kiven takana naama mansikkahillossa. Hardilla meni toka kerta ja oli kylä helppo. Ennen pelin pelaamista pelkäsin, että tulisi olemaan kuin Codin veteran, mutta oli enemmänkin kuin regular. Valitettavasti en ole semmoinen sosiaalinen hylkiö, joka haluaa käyttää kaikki rahansa muovisiin/rautaisiin pikku-ukkoihin jne. joten pelin tarina jäi sitten tajuamatta. Mutta mielummin pelaan tätä, kuin MW3 tai Battlefield 3.

Ai niin, lainasin tämän kaverilta ja kappas vain, pelin mukana tuli tuo nykyajan kamala villitys Online Pass. En voi pelata nettipeliä 5 matsia enempää, koska en suostu maksamaaan pelistä. Voisin mennä tappamaan ne ihmiset, jotka keksi tuon ultimaanisen rahastuskeinon.

Demon´s Soul´s

2 viikkoa sitten tämän menin leikiten läpi. Jos pelin pelaa Royaltylla, niin pelissä ei taida olla mitään vaikeata. Vain Flamelurker ja Maneater yrittävät tehdä jotain sinulle, mutta kun on Velhon tamineet päällä, niin voi pyöriä turhankin paljon. Ai niin, tämähän oli Euro-versio, jonka ostin vaikka omistankin japsi-version. Ainoa este, joka esti minua siinä etenemästä, oli paremmat armorit, jotka olin laittanut päälle. Jonkin takia Japsi-versiossa False King huomasi miut, joten vanha kunnon Arjalaistaktiikka ei toiminut, joten sepäs onkin vielä kesken.

Mahtava peli, mutta vaikeusastetta on turhaankin liioiteltu. Peli on varmastikkin vaikeampi Melee-hahmoilla, mutta ekan kentän jälkeen heidätkin voi varustaa taioilla ja peli on ohi ennen kuin huutaa turhan monta kertaa.

On se kyllä mukavaa kun nyt ensimmäistä kertaa elämän aikana ei oikeasti ole paljoa aikaa pelata pelejä niin uusia must buy julkaisuja tulee enemmän kuin koskaan. Vanquish ja Deus Ex on tällä hetkellä pelattavana samalla kun Dark Souls ja Mass Effect 2 odottavat vielä muoveissaan hyllyssä, Uncharted 3 tulee säästettyä jouluun ja uusin Batman, Skyrim, LA Noire + kaikki muut tänä vuonna missatut pelit mitä ei tule nyt heti mieleen ovat hankintalistalla unohtamatta tietenkään MGS HD Collectionia mitä tulen kuitenkin pelaamaan luultavasti eniten tänä vuonna kunhan se joskus saapuu postilaatikkoon. Sitä jo toivoisi, että uusia pelejä ei ilmestyisi ollenkaan ainakaan vuoteen niin voisi edes jotenkin saada hieman lyhennettyä pelaamattomien pelien listaa.

Going back to topicin aiheeseen niin Vanquishia ja Human Revolutionia on tullut siis lähiaikoina pelattua ja molemaat ovat olleet jopa parempia pelejä kuin mitä olin uskaltanut toivoa. Vanquish nousi alun hankaluuksien jälkeen yhdeksi suosikkitoimintapeleistä IKINÄ. Ehkä suurin syy tähän on se kuinka palkitsevan tunteen pelaaminen antaa kun kontrollit on saanut kunnolla selkäytimeensä. Yllätyin suuresti kuinka paljon enemmän nautin pelin toisesta läpipeluukerrasta hardilla kun alusta alkaen osasi kaikki pelimekaniikat kunnolla ja kaikki kuolemat johtuivat täysin omasta huolimattomuudesta/taitojen puutteesta eikä siitä, että kontrollit vaativat vielä pientä opettelua. Tällä hetkellä olen vetänyt pelin jo kolmesti läpi ja menossa on nyt tactical challengien pelaaminen, jotka ovat osoittautuneet juuri niin pirullisiksi kuin mitä eri paikoista voi lukea. Viimeiseen eli challenge numero 6:een on jo palanut hermot enemmän kuin kerran mutta eiköhän sekin mene sitten läpi kun vielä sen pari sataa kertaa jaksaa yrittää.

Deus Ex:ää on myös jokunen tunti tullut pelailtua ja kyllä kyseessä on helposti yksi tämän vuoden parhaista peleistä omasta mielestäni. Tosin jos mm. Blade Runner ja Robocop ovat yksiä suosikkileffojani ikinä niin ei sen olisi pitänyt niin suurena yllätyksenä tulla. Loistava tunnelma, mielenkiintoinen juoni ja hiiviskelymeininki mitä olisin odottanut enemmänkin MGS4:tä ovat jo tehneet niin suuren vaikutuksen, että kyseinen peli voi vielä jopa nousta omalle top 10 pelit listalleni jos meno pysyy edes vähääkään samanlaisena loppuu asti.

Lainaus käyttäjältä snap

unohtamatta tietenkään MGS HD Collectionia mitä tulen kuitenkin pelaamaan luultavasti eniten tänä vuonna kunhan se joskus saapuu postilaatikkoon.

Eikös tämä siirtynyt Euroopan puolella ensi vuodelle vai olenko muka todella missannut jonkun Euroopan uuden julkaisupäivän? Samaa mieltä kyllä pelistä, että varmasti tulee mätettyä aivan älyttömästi.

Uncharted 3: Drake's Deception

Naughty Dog yllätti taas kaikki odotukset. Sarjan paras osa ja parhaimpia PS3 -pelejä. Toivotaan että olisi vuoden GOTY. Grafiikat ja pelattavuus täyttä unelmaa ja tarinaltaan loistava peli! Miinuksena peli olisi saanut olla ehkä pari chapteria pidempi. Ja ihmettelen miksei tarinapelissä ollut kakkososan tapaista kauppaa, josta saisi ostettua aseita ja käyttää niitä tarinassa. Nettipelissä huomaa, että peliin on panostettu paljon enemmän, kuin kakkososaan verratuna. Nettipeli on loistava ja paljon parannuksia kakkoseen verrattuna. Hyvä peli!

Tales Of Vesperia (PS3)

Vihdoinkin. Pelin ostin 2010 kesäkuussa Akihabarassa oleskeluni aikana ja vihdoinkin menin pelin läpi. Viimunen peli, jonka ostin kyseiseltä matkalta, jota en ollut mennyt läpi vielä.

Toivon todellakin tämän lokalisointia, koska kyseessä on mahtavaakin parempi peli. Niin, voisinhan ostaa Xbox-version, mutta miksi hankkisin pelistä sisällöltään köyhemmän version, kun omistan paremman version? Ainoa Secret Mission jota en onnistunut suoritamaan oli viimeinen, mutta ai niin, tässä versiossa niitä voi yrittää niin paljon kuin haluaa, kun voi pelata bossit uudestaan. Suunittelmissa mennä salaluolat läpi, jonka jälkeen aloitan toisen läpipeluukerran, jossa tapitan koko ajan walkthroughta ja hankin kaiken mahdollisen sälän ja titlet. Pitkä taipale edessä, mutta lopputulos on ultimaatinen hyvän olon tunne.

Uncharted 3: Drake's Deception

Tää meni läpi parissa viikossa johtuen luonnollisesti ajan puutteesta. Aikaisempi kokemus Uncharted -sarjasta löytyy siitä kun testasin joskus kakkosen demoa, ei vakuuttanut.

Noh, sitten vanhoilla boardeilla joku ystävällinen linkkas infoa että kolmosen Explorer Edition lähtee 17,95e cdon.comista ja minähän sitten pistin huumorimielellä tän tulemaan ja sieltähän se sitten julkaisupäivänä putkahti.

Peliä pelatessa huomas että aiempien pelien läpipeluu olisi varmasti ollut suotavaa, mutta eipä se nyt häirinnyt koska juoni ei vaikuttanut mitenkään megakiinnostavalta. Pelin suola ehottomasti oli kiipeily ja "nopeaa" reaktiota vaativat kohtaukset (en nyt muista tätä oikeaa termiä). Räiskiminen oli suoraan sanottuna perseestä ja koitin välttää näitä tilanteita mahdollisimman paljon. Grafiikat oli yllättävän hyvät, niistä ei kyllä löydy pahaa sanottavaa!

Tän pelin antaman kokemuksen jälkeen voisin harkita hankkivani kaks edellistä peliä. 8/10.

ICO (PS3)

Back in the day jossain stadin pelikaupassa noin kymmenvuotiaana pidin ko. peliä kädessä, mutta en siihen rahojani sijoittanut. Nyt on kyseinen häpeänpilkku saatu pois päiväjärjestyksestä ja yksi suosituimmista peleistä pelattu läpi. Digiexpon jälkeisenä maanantaina aloitin ja omalla mittapuullani ihan kivan nopeasti meni läpi. Pari sanaa olisi varmaan paikallaan jaettavaksi.

ICO oli totta kai aika tuttu, jo ennen, kuin olin pelannutkaan sitä. Kyllähän se melkein jokaisella top 100 listalla pyörii ja ihan syystäkin. Pelin läpästyään sen erinomaisuuden vasta kunnolla ymmärtää. Jos Far Cry 2 ei nyt aikanaan ihan mikään hiomaton timantti ollut, niin ICO on aika lähellä sitä. Itse asiassa se on enemmänkin, mutta ei itseltä ihan täydellisen pelin leimaa saa. Kokonaisuus oli todella onnistunut. Tykkään todella siitä, jos pelissä kaikella tekemisellä on jokin tarkoitus ja lopussa homma osataan vielä koota yhteen ja luoda aukoton tarina. ICO onnistuu tässä erinomaisesti, mutta toisaalta aika vähän pelissä mitään yksityiskohtaista kerrotaankaan. Se ei kuitenkaan ole synti tai häpeä. Käsikirjoittaja osoittaa kypsyyttään juuri sillä, ettei luo tarinankerrontaan mitään ylimääräistä, ellei sillä ole merkitystä.

Mistä en pelissä niinkään pitänyt, oli ..yllätys yllätys.. taistelu. Okei, se kuului juoneen ja tuo monipuolisuutta, mutta silti sitä oli liikaa. No eipä tässä muuta olekkaan, kuin pulmanratkontaa ja taistelua, mutta jotenkin se pulmanratkonta on vain niin hienoa ja sitten välissä joutuu taistelemaan. Pakkopullan puolelle lipsuu pariin otteeseen, mutta annettakoon tämä lopulta anteeksi, sillä niin monessa vastaavanlaisessa pelissä (kartoittamaton...) taistelulla on huomattavasti isompi rooli ja se häiritsee enemmän.

ICO ei ole pelinä mikään pisin tapaus, joskin itsellä meni tähän ensimmäiseen läpipeluuseen hieman alta seitsemän tuntia. Kuitenkin pelin trophy-listalla kummittelee kultatropy "vedä peli kahdessa tunnissa", joka kertookin jo kaiken oleellisen. Pelin loppu on kyllä yksi koskettavimmista, mitä olen vähään aikaan nähnyt. Peliä pelatessa tuli pari kertaa kuollessa fiilis, että onko tämä nyt sen top100 paikan ansainnut. Lopputekstien valuessa ruudulle pääkoppa vastasi: "On se. Ehdottomasti."
Sen verta oli loppu eeppinen ja kuten jo mainittu, liitti pelin alun hyvin yhteen lopun kanssa.

Kaiken kaikkiaan siis pulmanratkonna ystäville tässä on varmasti viime sukupolven paras paketti. Linna on hyvö ympäristö kiipeilylle ja klassiselle laatikkojen siirtelylle. Grafiikkakin oli HD-versiossa oikein näyttävää. Lopputulos ratkaisee, mutta en silti voi olla verottamasta yhtä pojoa siitä, että se ei näyttänyt minusta vielä kaikkea potentiaalia. Lisäksi HD-versioon on muokattu ainakin yhtä puzzlea, johon nyt voi helposti jäädä jumiin, ellei ajoita hyppyään juuri oikein. Innolla tässä kuitenkin aloittelen jossain välissä Shadow of the Colossusta. Myös odotukset Last Guardiania kohtaan nousivat hieman, kun on nähnyt, mihin studio todella pystyy. Suosittelen lämpimästi ostoa, sillä eipä tuo täyden pelin hintaa kait missään maksa ja mukana on kuitenkin kaksi viime sukupolven kovaa kulttipeliä.

9/10

Call of Duty: Black Ops

Vaikka peli on ehtinyt vanhentua jo yli vuoden, niin en saanut pelattua single playeria läpi, kun vasta viime tiistaina. Juonesta sen verran, että itse pidin sitä jonkin verran sekavana, enkä pitänyt siitä samalla tavalla, kun Modern Warfare 2:n vastaavasta. Sen verran voin sanoa, että tästä ei jäänyt positiivisesti mieleen mitään muuta, kun kolmen kaverin kanssa pelatut zombipelit ja koko zombimuoto. Multiplayerista en saanut sellaisia kiksejä, kun MW2:sta. Täytyy kuitenkin myöntää, että tiistaina kun pelasin muutaman domination pelin, että se tuntui ihan mukavalta. Taidan tästä painua pelailemaan parit matsit. : )

Ite pelannut viimeeks L.A. Noirea! ja on muute h*****n hyvä peli vieläki, tokaa kertaa vedän läpi ite tykkään tosi paljon tarinasta ja kaikista yksityiskohdista, joita on plajon sen lisäks hahmot on hyviä, kysymys kaikille ois että kumpi kannattas ostaa Complete Edition? vai Rockstar Pass?

Lainaus

Ite pelannut viimeeks L.A. Noirea! ja on muute h*****n hyvä peli vieläki, tokaa kertaa vedän läpi ite tykkään tosi paljon tarinasta ja kaikista yksityiskohdista, joita on plajon sen lisäks hahmot on hyviä, kysymys kaikille ois että kumpi kannattas ostaa Complete Edition? vai Rockstar Pass? .

Complete Editionissa tulee kaikki DLC, Rockstar Passissa vain yksi. Jos ulkomailta tilaat, niin suosittelen Rockstar Passia, sillä niistä sitä saa jo halvalla. Jos ostat suomesta suosittelen Complete Editionia, sillä täällä ne ovat aika saman hintaiset.

Lainaus käyttäjältä MasterOfMagikarps+

LainausIte pelannut viimeeks L.A. Noirea! ja on muute h*****n hyvä peli vieläki, tokaa kertaa vedän läpi ite tykkään tosi paljon tarinasta ja kaikista yksityiskohdista, joita on plajon sen lisäks hahmot on hyviä, kysymys kaikille ois että kumpi kannattas ostaa Complete Edition? vai Rockstar Pass? . Complete Editionissa tulee kaikki DLC, Rockstar Passissa vain yksi. Jos ulkomailta tilaat, niin suosittelen Rockstar Passia, sillä niistä sitä saa jo halvalla. Jos ostat suomesta suosittelen Complete Editionia, sillä täällä ne ovat aika saman hintaiset.

Okei, pitääpä harkita :)

Lainaus käyttäjältä MasterOfMagikarps+

LainausIte pelannut viimeeks L.A. Noirea! ja on muute h*****n hyvä peli vieläki, tokaa kertaa vedän läpi ite tykkään tosi paljon tarinasta ja kaikista yksityiskohdista, joita on plajon sen lisäks hahmot on hyviä, kysymys kaikille ois että kumpi kannattas ostaa Complete Edition? vai Rockstar Pass? . Complete Editionissa tulee kaikki DLC, Rockstar Passissa vain yksi. Jos ulkomailta tilaat, niin suosittelen Rockstar Passia, sillä niistä sitä saa jo halvalla. Jos ostat suomesta suosittelen Complete Editionia, sillä täällä ne ovat aika saman hintaiset.

What, kun ostat Rockstarr passin saat kaikki DLC: t, yhtä lukuunottamatta. Tosin, DLC ei mielestäni pääse alkuperäisten tehtävien tasolle, joten en voi suositella noiden hommaamista.

Lainaus

What, kun ostat Rockstarr passin saat kaikki DLC: t, yhtä lukuunottamatta. Tosin, DLC ei mielestäni pääse alkuperäisten tehtävien tasolle, joten en voi suositella noiden hommaamista. .

Oho, itsekin huomasin virheeni. Ei kannata kirjoittaa mitään heti heräättyään. (Sekoitin Rockstar Passin siihen kaupasta uutena ostettuun peliin.) Vastaukseni silti sama, sillä ulkomailla L.A Noire 25.95 Complete Edition 39.95, eli jäät 5€ voitolle. Jos suomesta niin ehdottomasti Complete Edition.

God Of War Collection Vol. 2
Eilen illalla tuli siis läpäistyä se jälkimmäinenkin osa, eli Ghost Of Sparta. Pelin olin alunperin saanut Eemeliltä Digiexpoilta (kiitos vielä siitä ;) ) ja peli oli hankintalistalla, joten tulihan tuossa noin 40 euroa säästettyä. Ready at Dawn on kyllä onnistunut todella hyvin peleissä saamaan sen god of war -meiningin mukaan. Jos jotain valitettavaa pitäisi löytää peleistä, on ne nuo ylivoimaisesti vittumaisimmat viholliset gow-maailmassa. Kumpikin peli meni läpi Hardilla, mutta helpolla ei kyllä todellakaan päässyt (kirosanoja runsaasti ja melkein ohjaimen heittelyä).

Chains Of Olympus
Juuri se (imo) selvästi huonoin gow-peli, mutta kuitenkin hyvä. Kyseinen peli tuli myös aikoinaan pelattua PSP:llä läpi Normaalilla, mutta nyt se meni ps3:lla Hardilla (lue: tutut näppäimet ja ohjain). CoO sijoittuu sarjassa siis ennen ensimmäistä osaa. Pelin bosseissa ei ollut ihan sitä samaa eeppistä tunnelmaa kuin pääsarjan peleissä, mutta ei ne tässäkään mitään huonoja ollut.
7 / 10

Ghost Of Sparta
Heti ensimmäinen asia mikä paistaa silmään pelistä, on se kuinka paljon grafiikka on edistynyt hienomman näköiseksi. Tämä osa sen sijaan sijoittuu ykkösen ja kakkosen välille. Tätä pelattaessa kyllä taas sai sen tutun hyvän fiiliksen, minkä sai myös pääsarjan peleistä. Viholliset ei ollut enää yhtä raivostuttavia kuin toisessa PSP-osassa, mutta ne hemmetin sirenit (vai mitä nyt olikaa) kävivät kyllä todella hermoksi. Myös toinen bossi (Erinys) oli mielestäni todella epäreilu. Muuta valittamista pelistä ei juuri löydy, sillä peli oli muuten todella loistava ja kokemuksen perusteella voisi sanoa parhaimmaksi PSP-peliksi (vaikka pelasinkin ps3:lla tällä kertaa). Ghost Of Sparta kyllä pääsee helposti pääsarjan pelien tasolle, ja täytyy kyllä nostaa etenkin tämän pelin osalta hattua ready at dawnille loistavasta suorituksesta.
9 / 10

Itselleni vuoden odotetuin peli eli Uncharted 3: Drake's Deception tuli läpäistyä eilen illalla. Mitkä fiilikset pelistä sitten itselleni jäivät? Noh...

Heti alkuun voi sanoa että paketti on yhtä hiottu timantti kuin UC2. Peli näyttää aivan uskomattoman hyvältä ja kuulostaa myös. Musiikit ja etenkin hahmojen ääninäyttely ansaitsevat suuren plussan. Myös se miten Naughty Dog on onnistunut tekemään kolmosesta todella elokuvamaisen teoksen on minusta on todella suuri onnistuminen. Välillä oikeasti mietin että pelaanko UC3 peliä vai katsonko UC3 elokuvaa?

Mukavia uudistuksiakin on nyt saatu mukaan. Lähitaistelu on nyt sellaista kuin sen pitäisi olla. Pidän myös siitä, että pelissä löytyy monta kohtaa jossa pystyy täysin hiipimällä tappamaan kaikki alueen viholliset. Se antaa paljon eri näkökulmia lähestyä tilannetta.

Kuitenkin myös pettymyksiä peli tuotti. Viholliset kestävät edelleen paikoitellen aivan liikaa luoteja. Jollei osuma ole tarkka pääosuma, saa esimerkiksi kaulan ympärille ammuskella parhaimmillaan luoteja niin paljon ettei yhden käden sormet riitä. Puhumattakaan niistä kovemmista vihollista joille ei edes lippaallinen riitä. Pakko on myös hieman puuttua maisemiin. Peli on uskomattoman kaunis ja tarjoaa komeita ympäristöjä, mutta silti minuun iskivät paljon kovemmin UC2:sen maisemat. Sellaista VAU-efektiä ei itselleni tullut mitä esimerkiksi kakkosen Nepal tarjosi. Tosin loppupään maisemat olivat kyllä komeita katseltavia.

Entä itse pelin tarina sitten?
[spoiler]Pidin paljon siitä että mitään loppupomoa ei ollut. Edellisen pelin Lazarevitch oli kyllä aika ärsyttävä. Mutta toisaalta minusta pelin loppu lässähti aivan täysin. Lopussakin kun Marlowe vajosi sinne hiekkaan, niin ei se aiheuttanu minulle mitään "Die you son of a bitch-tunnetta vaikka ND osasikin kyllä rakentaa hahmosta todella inhottavan. Ja taas pelin loppupuolella tulevat "demonit" aiheuttivat siellä viimeisessä huoneessa paljon otsasuonen tykytystä, mutta onneksi ND tajusi jättää tämän vähemmälle. Sivuhahmot jäivät minusta myös ikävän sivuun, ja tarina pyörikin vain lähinnä Nathanin ja Victorin ympärillä. Liikaa imo. Myös aikoinaan pelin ensimmäisessä trailerissa näytetty lentokone kohtaus jätti kyllä kylmäksi. Odotin pitkää taistelua lentokoneessa kuten kakkosen junakohtaus, mutta kohtaus olikin ohi muutamassa minuutissa.[/spoiler]

Pelin itse läpäisin vähän päälle 8,5 tuntiin mikä sai minua kaipaamaan paria lisä tuntia, vaikka se koko aika olikin todella maittavaa. Yhteenvetona voisin sanoa että itselleni peli on ehkä kuitenkin pieni pettymys. Peli oli lisää sitä samaa mitä kaipasin UC2:sen jälkeen, mutta samanlaista hyppäystä se ei minulle tarjonnut, mikä kuitenkin jo kertoo pelin loistavasta laadusta koska UC3 ei todellakaan ole huono peli vaan yksi niistä peleistä minkä sinun PS3:n omistajana pitäisi hankkia. Minun kaltaiselleni HC-fanille se jätti hieman pettymyksen maun, mutta peliä voi silti suositella suuresti. Jos UC2:lle olisin antanut 10/10, arvosanani UC3:lle olisi, ja on, 9/10

Itse läpäisin Uncharted 2 Among Thievesin 2viikkoa sitten, vaikka peli on jo ollut muutaman vuoden markkinoilla.

Joitain chaptereita pelasin silloin kun sen ostin, mutta mielenkiinto hiipui ja peli sai paikan hyllyn perältä. Sitten otin itseäni niskasta kiinni ja pakotin pelaamaan loppuun ja yllätys yllätys peli kiinnosti aina loppuun saakka ja ehdottomasti on yksi parhaimmista PS3 peleistä, mitä olen pelannut.

UC3:sen ostan kun aika antaa myöten. Cant wait

Uncharted 3

Ykkönen ja kakkonen jäi syystä tai toisesta kesken (ehkä joku kohta osoittatui liian vaikeaksi), mutta tarina on tuttu sillä tuli katsottua kaverin läpipeluut molemmista. Kolmonen meni ensimmäisenä Unchartedina läpi omin avuin vaikka muutamaan otteesaan ohjain meinasi lentää seinään very easyllä.

En myöskään mikään sarjan megafani tai edes PS3-fani ole, mutta täytyy myöntää että tämä teki vaikutuksen. Hemmetin hienoja elokuvamaisia kohtauksia ja tämä on ensimmäinen pelaamani 3D-peli, jossa 3D tuo muutamaan kohtaukseen lisäarvoa.

Räiskintä voisi toimia paremminkin, mutta se toimii riittävän hyvin, tosin suurimman osan ajasta vedin porukkaa mieluummin turpaan aina kun se oli mahdollista. Hyppelykohdat aiheuttivat toisinaan harmaita hiuksia Nathanin välillä hyppiessä minne sattuu. Kertakuolemakohtissa ärsytti myöskin hiukan epätarkoilta tuntuneet kontrollit. Kuitenkin meininki ja tunnelma oli sen verran hienoa että edellämainitut on helppo antaa anteeksi.

Vielä kun pelin hahmoista on saatu miellyttäviä ilman että särmä olisi hiottu pois, niin käsissä on erittäin mainio peli. Melkein minä tahansa muina vuosina peli olisi ollut oma vuoden peli-ehdokkaani, mutta tämä vuosi on ollut laatupelien osalta liian hurja. 9/10

Call of Duty: Modern Warfare 3

Vaikka pidinkin Battlefieldin yksinpelikampanjasta, niin MW3:n yksinpeli nostaa fiiliksen potenssiin kymmenen. Tauotonta näyttävää toimintaa kiteyttää aika nätisti koko pelin. Räiskintä toimii yhtä hyvin kuin Dutyissa aina ja grafiikkakaan ei ole yhtään hullumpaa vanhasta pelimoottorista huolimatta, ainakaan omasta mielestäni. Perhanan hieno sekä tunnelmallinen, joskin hiukan lyhyt, toimintapaketti. 9/10

Pistänpä vielä mietteitä uudesta Need for Speedistä muutaman kentän peluun jälkeen.

Need for Speed the Run

Juonimoodi tekee kaipaamani paluun Runissa ja heti homma on itselleni mielekkäämpää. Myös kilpailu, jossa ajetaan läpi Yhdysvaltojen kuulostaa paperilla ihan kiintoisalta idealta juonivetoiselle autopelille. Harmi että muuten ihan mielenkiintoiset puitteet on pilattu täysin pakottamalla ajamaan "käsikirjoituksen" mukaan. Itse lasken viaksi sen että kilpa-ajopelissä ajeta kilpaa vaan suoritetaan pelin antamia tavotteita, täysin USKOMATON ratkaisu...!? Ajaminen on tähän mennessä ollut yhtä sujuvaa kuin edellisessäkin Need for Speedissä ja suurta automäärä ei ole ikävä kun edellisessä Needissä kaikki autot tuntuivat melkein samalta. Tuunausta on aiemmilta vuosilta tosin iso ikävä. Tällä hetkellä arvosana 6/10

Tulipahan päästyä vihdoin ensimmäinen Assassin's Creed läpi Xboxilla. Itse pelasin peliä 95% itse läpi ja [spoileria] lopun super ärsyttävät miekkataistelut hoiti minulle kaveri joka pelannut pikkasen enemmän kyseisiä pelejä kuin minä[spoileri loppuu]. Peli on paljon haastavampi kuin uudemmat koska Altair ei osaa niin monia temppuja kuten Ezio ja piilopaikat ovat harvassa kuin toisin esimerkiksi Brotherhoodissa jossa on heinäkasoja parin metrin välein. Salamurhaaminen on silti jännää ja park ouraus aatamin aikoina hauskaa. Muuten loistava peli jos ei ota huomioon tuota jota spoilereissa valitan.

eka AC on tosiaan vaikeampi kuin seuraajansa, miekkailut isompaa lössiä vastaan olen hoitanut tylysti counter killien avulla. Eli odotan vaan "suojaus" päällä lyöntiä ja lyön counterin takaisin. Rinse & repeat. Muuten ensimmäinenkin AC on kyllä helmi. :)

Itse löin koneeseen puolen vuoden tauon jälkeen LA Noiren ja jopas se onkin taas viihdyttävä ja elokuvamainen. ^_^

Vihdoinkin läpäisin Deus Ex: Human Revolutionin (PS3).

Pelasin läpi tappamatta ketään (mielestäni), mutta ilmeisesti jossain loppupuolella taisin vahingossa räjäyttää tynnyrin jonka vuoksi sit pari tyyppiä heitti henkensä, ni jäi nyt se trophy saamati.

Peli oli kyl ihan viihdyttävä ja varmasti tulen joskus vielä pelaamaan tämän uudestaan läpi! Ehkä hiukan alkoi puuduttamaan jossain kohtaa koska luulin jo hetken että tää loppuu chapterin 10-12 kohdalla mutta meininki senku jatkui vain.

Mitenkään sen erityisemmin tarttumaan mihinkään, ni 8/10 voisin antaa arvosanaksi. Viihdyin, kiitos Eidos!

Tulipaha Dark Souls vihdoin vedettyä läpi, menihä siihe 70h.Surkea loppu kyllä ja erittäin ärsyttävä.Muuten mukavan vaikea.

Arkham Asylum. Peli, joka on nyt pelattu hard-vaikeusasteella läpi niin PS3:lla, PC:llä kuin Xboxilla. Haastava peli, (jos siis yrittää saada 40-free flow combon ja kaikki B-manin liikkeet samaan aikaan suoritettua) mutta todella mukava, eikun jatko-osaa ostellessa vaan.

Eikä sovi unohtaa Halo Reachin yksinpeliä yksin Legendarylla. Jollei ole vähintään DMR, haulikko tai Needler-rifle koko ajan mukana, olet madon muonaa...

Assassin's Creed: Brotherhood

Tämäkin oli pitkään pelaamatta jääneiden loistavien pelien listalla itselläni. Otin kumminkin härkää sarvista kiinni ja läpäisin tekeleen alkuviikosta. Mahtava peli, kuten AC2:kin oli, mutta tuntui lyhyeltä. Tämän selittää tietysti se, että tämähän on "lisäosa", jolla jatketaan Ezion tarinaa, tai jotain sinnepäin. Pelissä tykkäsin lähes kaikesta ja vaikka peli onkin läpi, niin ainahan voi palata parkouraamaan sinne katoille ihan huvin vuoksi. :) Trophyjäkin on vielä melkoinen kasa suoritettavana, ne taidan jättää kuitenkin väliin.

9/10, aina on vara parantaa.

Battlefield 3 PC:llä on ollut tykityksessä runsaan kuukauden verran, pelitunteja takana tosin vasta n. 34. Loistava nettiräiske, koko ajan jotain saa unlockattua ja näinollen meininki paranee. Etenkin PC -versiota voin suositella. Ei tuo konsoleillakaan huono ole, mutta jos on mahdollisuus hommata parempi versio niin tee se.

Batman: Arkham City on myös tykityksessä, vasta melko alussa mennään, mutta hyvältä vaikuttaa kaikinpuolin. Pelillisesti tämä on kuin AA 2.0. Voisi tätä melkein kuvailla Cliffy B:n sanoin "Bigger, better and more badass". Indeed. Ja PS3 alustana.

Need for Speed: The Run

Keskinkertainen ajopeli. Kaikki mahdollinen on keskinkertaista ja pelin pelaa todella nopeasti läpi. Muutama tunti piru vie. Ei ollut kyllä sen arvoista. En ole aikoihin huutanut pelille niin paljon kuin äsken NfS:lle. Reset-systeemi kusee ja pahasti, tekoäly ihan piloilla. Sanonpahan vaan, että älkää ostako tätä. Onneksi tarvinnut tästä pulittaa penniäkään....

The Saboteur

En tiedä miksi EA sulki Pandemic Studiosin. Ainakaan syynä ei voi olla tiimin viimeiseksi jääneen pelin, The Saboteurin, laatu sillä kyseessä on ehdottomasti yksi parhaista "GTA-klooneista" jos ei jopa se paras. Itseasiassa nautin tästä enemmän kuin monesta GTA-pelistä ja syitä voi listata monia: Kertakaikkisen ihastuttavan tunnelmallinen 40-luvun Pariisi näyttämönä, Assassin's Creed -tyylinen parkour-meininki joka mahdollistaa kaupungin jokaisen rakennuksen katolle kiipeämisen, poikkeuksellisen hyvä käsikirjoitus ja rakastettavat hahmot sekä pelivihollisten pyhään kolminaisuuteen kuuluvat vihut eli natsit. Jos ei joku tiedä niin ne kaksi muuta ovat tietysti zombit ja örkit.;)

Aloitin pelin pelaamisen jo puoli vuotta sitten ja vaikka pidinkin The Saboteurista heti alkuun, jäi peli kesken monien muiden tavoin. Kuitenkin aina välillä tähän tarttuessani huomasin tykästyväni meininkiin yhä enemmän ja enemmän. En tiedä onko syynä käsikirjoituksen tiukkeneminen loppua kohden vai kestikö tähän vain "päästä sisään" siitä syystä että tekemistä tuntui olevan niin järjettömän paljon. Jokatapauksessa eilen kun vihdoin Eiffel-tornin huipulla tarinan sain päätökseen, olin aivan haltioitunut. Rakastan tätä peliä. Olen kerran viettänyt vajaan viikon Pariisissa ja olin hämmästynyt miten hienosti kaupunki on tähän saatu rakennettua. Osasin navigoida Montmartressa koska opin tuntemaan kaupunginosan elävässä elämässä. En ole koskaan aiemmin pelannut peliä joka sijoittuisi sellaiseen kaupunkiin jossa olen käynyt. Se teki kokemuksesta vielä monin kerroin vahvemman vaikka en niin kauaa aikaa kaupungissa viettänytkään että voisin väittää sen täysin tuntevani. Vertasin paria pelissä kohtaamaani näkymää ottamiini valokuviin ja olin hämmästynyt miten tarkasti ne vastasivat toisiaan. Onhan tässä varmasti vapauksia otettu mutta tärkeimmät maamerkit sijaitsivat juuri siinä missä pitääkin.

Sean Devlin nousi kaikkien aikojen suosikki-pelihahmokseni asenteensa ja nokkeluutensa avulla ja pelien veteraani-ääninäyttelijä Robin Atkin Downes teki taas todella hienoa jälkeä kuten pelin muutkin ääninäyttelijät. Pidin tarinasta todella paljon ja voin rehellisesti väittää olleeni liikuttunut useaankin otteeseen. Aika suoritus! Pelimekaanisissa seikoissa olisi ehkä parantamisen varaa, liikkuminen ja tähtääminen on kankeahkoa kuten useimmissa GTA-peleissäkin ja autot käyttäytyvät jotenkin oudosti ja kestävät ihan liikaa osumaa mutta nämä ovat vain pieniä kauneusvirheitä muuten niin erinomaisessa pelissä. Tehtävät sisälsivät lukuisia ikimuistoisia kohtauksia ja vaihteluakin niissä tuntui olevan mukavasti. Haastettakin juuri sopivasti ja natsien jallitus nyt vain sattuu olemaan todella kivaa puuhaa! Vaikka tarina nyt onkin takanapäin, pelissä on niin paljon sen ulkopuolista näperrettävää että tulen varmasti tätä vielä tahkoamaan platina-trophyn toivossa.

Vilkaisin vielä tämän arvostelun lopuksi Metacriticistä mitä mieltä kriitikot tästä aikanaan olivat ja järkytyksekseni huomasin että The Saboteur on saanut aivan liian vähän rakkautta osakseen! Esim. Edge antanut 5/10! Nyt kyllä tuntuu että on ihan eri peliä pelattu. Itse annan 9/10 ja seuraavanlaisen loppukommentin: Muutamat kauneusvirheet jäävät vahvuuksien kuten lyömättömän tunnelman jalkoihin. Natsien kurmottaminen 40-luvun miehitetyssä Pariisissa voittaa mennen tullen GTA IV:n kuivikkaan nykyajan Liberty Cityn. Suosittelen!

Ai niin, musiikit ovat aivan loistavat. Vanhaa tunnelmallista klubijazzia josta parhaat ovat päätyneet kuunneltavakseni myös pelin ulkopuolella.

Tulipa edellis yönä ja eilen pitkästä aikaa pelattua kännykällä.

Tuli vedettyä NFS:shiftin ura loppuun kun oli muutama kuukausi sitten jäänyt kesken. Kyllä tuo parempi on kuin vaikka psp:n rivals tai wiin nitro. Olisihan se pikkasen pidempi voinut olla sillä kaupunkeja on vain kolme ja niissä taisi olla kahdeksan kisaa / kaupunki ja sitten on world tour jossa on ratoja jokaisesta kaupungista.

Peli kuitenkin on ollut alusta asti N8:n omistajille ilmainen joten ei voi valittaa.

Sitten tuli pelattua myös ultimate spiderman: total mayhem läpi. Kontrollit oli paikoitellen epätarkat, mutta eivät onneksi pilaa peliä. Esim jos hyppy menee pieleen niin on vielä tilaisuus pelastaa itsensä quick time eventin avulla. Kentistä löytyy myös taide kuvia joita saa katsella extras valikon kautta. Itse en edes ole hämis fani ja silti noita oli kiva kerätä ja katsella. Tämäkin teos maksaa yhden euron ja kyllä se sen arvoinen on.

Kolmantena tuli pelattua moto x mayhem. Ihan kelpo trials tyylinen peli. Alle tunnissa tuon veti läpi. Jos leaderboardsit kiinnostaa tai muuten vaan haluaa omia aikoja parannella niin kyllä tuohon saa aikaa menemään. Itse pelasin vaan kentät läpi. Kyllä tämäkin silti sen euron arvoinen on jonka se maksaa.

Yakuza 4

Sama peli, jonka menin tuossa helmikuussa läpi, mutta tällä kertaa peli ihan englanniksi ja sain nauttia tarinasta. Tarina on oikeastaan aika hyvä, mutta itsehän tiesin kaikki pahikset ja jotain juonenkäänteitä pienellä japanintaidolla mitä minulla nyt on. Eilen sain myös kaikki Sub-storyt tehtyä ja varsinkin viimeinen oli mahtava, vaikkakin netissä taas liioitellaan se vaikeutta. Äkkiä mitä nyt katsoin, niin suositellaan kaiken maailman luotiliivejä, hyviä suojaustarvikkeita ja viinaa. Minä vain lastasin hahmot täyteen energiajuomia ja tehtävä menikin yllättävän helposti läpi.