Star Wars: The Old Republic / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Lainaus käyttäjältä Sapeli

Täytyy sanoa, että juuri se hahmoluokan oma tarina on se tän pelin "juttu" ainakin omal kohdal. Epäilen, että end-game on samaa huttua, kuin esim Wowissa (raidaus ja pvp) joita tuli ihan kyllästymiseen asti jo paukuteltua.

Jos näin on niin todenäköisesti alkaa heti perään toisella classilla pelaaminen, kun edellinen on "katossa".

Aika laihaksi jää seikkailut, jos tuo alun noin 10 tuntinen prologi on parasta ja muu sitten kyllästyttävää huttua. Itse ainakin toivon, että omalla palkkion metsästäjällä on hauskaa pelailla vielä pitkään. Mutta eipä minulla löydykään juuri kokemusta muista tämän tyylisistä peleistä, joten saa nähdä mitä pidän "raideista" tai PvP matseista. Guild Warsissa tuota PvP:tä en kauaa jaksanut.

Kyrsii muuten hiukan tuo companionin affection vai mikä lie. Meinaan bugaa aivan pirusti. Suurin osa kaikesta influencesta jota keskusteluissa saa jääkin saamatta. Vain tehtävien lopussa tulevat pointit peli tallentaa.

Edit: Vai onko nuo tehtävien lopussa tulevat pojot juuri ne, jotka on niissä kaikissa keskusteluissa tehtävien aikana tulleet? Enpä ole laskeskellut.

Lainaus käyttäjältä Sapeli

Öh eikös tuon classikohtaisen tarinan ole tarkoitus kestää ihan sin tasokattoon asti? Nyt olen lvl 17 sith marauder eikä tarinalle näy loppua. Mutta sitten kun se loppuu...

No sitten olen onneksi lukenut aivan puuta heinää. Tähän asti luullut että classin tarina jää sinne alkuplaneetalle ja viimeinen silaus siihen on se kun saa sen avaruusaluksen. Vähän kyllä ihmetyttikin tämä kun bounty hunter tarinahan jäisi muuten kesken.

Jahas, Old Republic tulikin tänään. Sähköpostiini tullut toinen lähtöilmoitus ei ollutkaan Knights of the Old Republicista vaan Old Republicista kun Knightsin lähtöilmoitus tuli näköjään tänään. Miten ihmeessä olen voinut sekoittaa Old Republicin ja Knights of the Old Republicin keskenään...?

Joka tapuksessa pitänee ruveta yrittämään laittamaan peliä pelikuntoon, ensin rekisteröintikoodi ja sitten vissiin pitää asentaa aiemmin lataamani client. Jollain tapaa tämä perseelleen melko varmasti menee ja alku on lupaava, sillä Old Republic tunnukseni salasana on hukassa. MMO on täysin tuntematon ja uusi aluevaltaus itselleni, joten todennäköisesti apua tulen tulevaisuudessa kyselemään.

Mietinpähän vain että missäs on tämä kuukauden peliaika, sillä mukana ei tullut mitään muita koodeja eikä myöskään sähköpostissa vai onko se käytössä automaattisesti tai vastaavaa?

Lainaus käyttäjältä Retro

Itselle Consularin tarina alkoi hahmottua Tythonin lopussa ja nyt kun olen Tariksessa niin tämä tuntuu jo kotor meiningiltä. Hyvä asia. Tuohon, mitä tarinaan tulee niin jokaiselle hahmoluokalle on jo suunnitteilla/tekeillä lisää tarinaa end gamen jälkeen. Joten kyllä tekemistä riittää.

Lainaus käyttäjältä Angel of Death+

Jahas, Old Republic tulikin tänään. Sähköpostiini tullut toinen lähtöilmoitus ei ollutkaan Knights of the Old Republicista vaan Old Republicista kun Knightsin lähtöilmoitus tuli näköjään tänään. Miten ihmeessä olen voinut sekoittaa Old Republicin ja Knights of the Old Republicin keskenään...?

Joka tapuksessa pitänee ruveta yrittämään laittamaan peliä pelikuntoon, ensin rekisteröintikoodi ja sitten vissiin pitää asentaa aiemmin lataamani client. Jollain tapaa tämä perseelleen melko varmasti menee ja alku on lupaava, sillä Old Republic tunnukseni salasana on hukassa. MMO on täysin tuntematon ja uusi aluevaltaus itselleni, joten todennäköisesti apua tulen tulevaisuudessa kyselemään.

Kysymyksiin saat ainakin minulta vastauksia pelissäkin. Periaatteessa clientin lataaminen oli turhaa kun sen voi kuitenkin levyltä asentaa, mutta onpahan valmiina. Muista liittyä Trask Ulgo serverille. Siinä on pieni lippu vieressä osoittamassa että meidän kilta on siellä.

On kyllä kieltämättä ollut mukavaa. Erityisesti ryhmässä on kiva pelata. Pitäisi kokeilla hieman PvPtä kiltalaisten kanssa.

Nyt on sitten peli asenneltu koneelle ja tässä päivän mittään olen lueskellu erittäin paljon erinäisiä Build oppaita ja ohjeita hahmoille. Lähinnä tank-tyylinen hahmo kiinnostaisi näin PVE mielessä ainakin levutuksen ajaksi ja siksi päädynkin tekemään Sith Inquisitorin josta sitte darkness buildin assasini. Vaikuttaa ulkoisesti minun tyylin hahmoltani ja lisäksi tuo tankkiminen kiinnostaa jossain määrin.

Onko pelissä muuten mahollista pyyhkiä pois nuo NS "talent" valinnat ja valita uudelleen jos vaikka endgamessa haluankin muuttaa hahmoni DPS tyyliseksi? jostain luin vähän vihiä että olisi mahdollista mutta en ole varma.

Itseäni ei hurjasti endgame raidaus hässäkät kiinnosta, vievät liikaa aikaa pelaamiseen, tai ainakin näin oli wowissa, tästä en vielä tiedä. Mutta jos näin on niin jatkan perinteikkäästä PVP pelaamista ja pienimuotoista endgame PVE:tä mahdollisesti killan kanssa joka ei vaadi liian aktiivista pelaamista.

Huomenna tämä sitten alkaa vihdoinkin. Odotukset ovat korkealla. Wowinkin lopetin jo 2.5vuotta sitten joten MMOn kiinnostavuus on siinäkin mielessä taas voimissaan. Onko kellään tietoa monelta se launch on yöllä? ja onko mahdollisesti uusia servuita tulossa launchin yhteydessä? pyrin kuitenkin mukavuuden haluisena välttämään servuita missä joutuu loggaamisen yhteydessä jonottelemaan sisälle.

Lainaus käyttäjältä Angel of Death+

Mietinpähän vain että missäs on tämä kuukauden peliaika, sillä mukana ei tullut mitään muita koodeja eikä myöskään sähköpostissa vai onko se käytössä automaattisesti tai vastaavaa?

Automaattisesti tulee käyttöön, joten siitä ei tarvitse sen enempää huolehtia.

Lainaus käyttäjältä Zarec

Onko pelissä muuten mahollista pyyhkiä pois nuo NS "talent" valinnat ja valita uudelleen jos vaikka endgamessa haluankin muuttaa hahmoni DPS tyyliseksi? jostain luin vähän vihiä että olisi mahdollista mutta en ole varma.

Talent Buildin pystyy nollaamaan class trainerilla, tosin pientä rahakorvausta vastaan. :)

Vähän on nyt pelattu Jedi Knightillä ja hyvältä näyttää tähän mennessä. En tiedä muistanko väärin, mutta eikö pelin ulkoasu ollut vähän samantyyppinen Knights of the Old Republiceissa? Joten ulkoasu haittasi itseäni vähemmän mitä odotin, luulin että tästä tulisi mieleen enemmän Clone Wars-tietokoneanimaatio. Inhostani nettipelaamista kohtaan huolimatta olen toistaiseksi positiivisesti yllättynyt tästä pelistä, ehkä juuri siksi että tämä muistuttaa niin paljon yksinpeliä.

Mielenkiintoista kyllä tämä oli yksi mutkattomimmista aluista, ilman ylimääräistä säätämistä vaikka oletin että tähän genreen tottumattomuuteni tai viimeistään mokkulan paskuus aiheuttaisi harmaita hiuksia, mutta niin ei käynyt, ainakaan vielä...

Pieni spoileri alun sivutehtävästä:
[spoiler]Olin tekemässä sivutehtävää, jossa pitäisi etsiä flesh raiderien vangitsemia padawaneja. Ravaan ympäriinsä enkä tahdo löytää viimeistä padawaneja. Sitten kun vihdoin löydän niin eikös joku kerää työni hedelmät nenäni edestä...nice. Lähinnä tilanne nauratti ja tulihan itsekkin tapettua flesh raidereita jonkun nenän edestä. Näköjään nopeat syövät, hitaat eivät...[/spoiler]

1. Pelisession jälkeen en löytänyt tallennusta (eikö MMO:ssa ei ole?), joten pistin vain quit game. Mitenkäs tässä tilanne tallentuu vai tapahtuuko se aina automaattisesti lopetettaessa?

2. Saako pelin tekstejä mistään isommalle? Koska pelaan telkkarista ei oikein tahdo nähdä mitään.

Lainaus käyttäjältä Gasoil+

Taisin jo joskus aikaisemmin vastata tähän samaan kysymykseen (ja taisi olla jopa sinun esittämä) mutta MMO:issa ei tunneta moista sanaa kuin Save. Eli tilanne tallentuu aina kun poistut pelistä, ihan sama mitä olit tekemässä. :)

Niinpä muuten oli. Kysymys oli eri, joten aivoni eivät osanneet yhdistää vastausta ja minulla on hyvä muisti mutta lyhyt...

Tilt 10, Old Republic on puhdasta jätettä...

Mitä nyt teen? Toteanko että olen elännyt valheessa ja Tiltin "asiantuntijat" ovat avanneet silmäni vai toteanko sen minkä kaikki muut ovat tienneet jo koko ajan, Tilt on puhdasta jätettä?

Lainaus käyttäjältä Angel of Death+

1. Pelisession jälkeen en löytänyt tallennusta (eikö MMO:ssa ei ole?), joten pistin vain quit game. Mitenkäs tässä tilanne tallentuu vai tapahtuuko se aina automaattisesti lopetettaessa?

Taisin jo joskus aikaisemmin vastata tähän samaan kysymykseen (ja taisi olla jopa sinun esittämä) mutta MMO:issa ei tunneta moista sanaa kuin Save. Eli tilanne tallentuu aina kun poistut pelistä, ihan sama mitä olit tekemässä. :)

Lainaus käyttäjältä Angel of Death+

2. Saako pelin tekstejä mistään isommalle? Koska pelaan telkkarista ei oikein tahdo nähdä mitään.

Ei toistaiseksi. Tuosta käyttöliittymästä (UI, User Interface) on kyllä tullut Biowarelle sen verran negatiivista palautetta että ovat kyllä tekemässä jotain.

Ja Sithien puolella oli sitten se meidän kilta. ;_; Ollaan kyllä tekemässä Tasavallan puolelle ikään kuin sama kilta, eli samat tyypit on sitten sielläkin. Ja vielä samalla serverillä kun sekin on mahdollista.

Lisätkäähän siis kaveriksi Korevas, ja pistäkää viestiä kun näette meikäläisen onlinessa, koska kaveriksi lisätty tyyppi on vain omassa listassa. Ei siis periaatteessa mikään kaveripyyntö edes ole..

Terve! Kellään samaa ongelmaa security questionin kanssa että ei hyväksy vaikka laittaisin oikean vastauksen, ja mitä nuita foorumeja katellu niin en ole ainoa.

En ole ollut ikinä mikään MMORPG -hai, joten esimerkiksi WoWin tyyppisitä peleistä ei ole kyllä minkäänlaista kokemusta. Kaikesta huolimatta SWTORin aihe on mielenkiintoinen ja gameplay-videot näyttävät todella hauskoilta, joten olen luultavasti hankkimassa tämän peli. Yksi asia kumminkin mietityttää: onko Star Wars The Old Republic yhtä mahtava pelikokemus myös MMORPG- ensikertalaiselle, kuin kaikille "mmorpg-veteraaneille" ja onko mahdollista, että minustakin voisi tulla jopa hyvä PvP-pelaaja? Yhtään perusvinkkejä tähän/tällaisiin peleihin?

Lainaus käyttäjältä Partyraiserz

Yksi asia kumminkin mietityttää: onko Star Wars The Old Republic yhtä mahtava pelikokemus myös MMORPG- ensikertalaiselle, kuin kaikille "mmorpg-veteraaneille"

Luultavasti mahtavampikin. MMO-veteraaneille tämä saattaa osittain tuntua siltä kuuluisalta "samaa paskaa eri paketissa"-kokemukselta muutamalla twistillä. (jonka allekirjoittanutkin on osittain huomannut...)

Lainaus käyttäjältä Angel of Death+

Tilt 10, Old Republic on puhdasta jätettä...

Mitä nyt teen? Toteanko että olen elännyt valheessa ja Tiltin "asiantuntijat" ovat avanneet silmäni vai toteanko sen minkä kaikki muut ovat tienneet jo koko ajan, Tilt on puhdasta jätettä?

Sinäpä sen sanoit ;D...Ja tämä kyseinen elämänsä WoWille menettänyt pelle vielä todennäköisesti arvostelee pelin, niin siitä vasta riemu ratkeaakin....kiinnostaisi tietää mistä Tilt nämä ns. "arvostelijat" oikein palkkaa...ilmeisesti vapaamuotoisella hakemusella ja entistä kokemusta pelien arvostelusta ei tarvitse olla?

Jahas, ja tottakai DNF mentiin vuoden pettymykseksi myös julistamaan ja vuoden remake oli TODELLISEN remaken, eli Halo:CE Anniversaryn sijaan Beyond Good and Evil HD....mutta tämä viesti menee jo liaaksi offtopicin puolelle.

Huomenna sitten pelin virallinen julkaisupäivä, toivottavasti BioWare lisää yön aikana tarpeeksi servereitä, jottei huomenna joudu sitten jonottelemaan kokopäivää ja pelaamaan hirveän lagin riivaamana.

Mä veikkaan kans että luultavasti tulee olemaan sulle parempi kokemus kuin niille (meille) jotka ollaan jo kokeneita tämän tyyppisten pelien parissa. Pelimekaniikka on kuitenkin meille aikalailla tuttua juttua, jotain muutoksia lukuunottamatta. Ja mitä PVP pelaamiseen tulee niin tottakai sinusta voi tulla hyvä pvp pelaaja se ei edes vaadi paljoa. Katselee vaan youtubesta oman classin ja buildin pvp videoita/oppaita ja alkaa siitä treenaamaan niin hyvin oppii mitä milloinkin kannattaa tehdä. eikä tälläinen peli kaiketi tarvitse mitää ohjeistuksia sen enempää, peli opettaa perus mekaniikan sinulle itsestään, group tehtävissä yleensä löytyy aina joku joka kertoo mitä pitää tehdä tai mikä on taktiikka jos mitään erityistä vaaditaan. Oman classin pelaamista voi lisäksi opetella eri forumeilta/youtubesta löytyvillä oppailla. ja toki aina voi kysyä tarkempia neuvoja jos sellaista tulee pelissä vastaan.

Pelin launchi pitäisi olla ilmeisesti klo 7.01 aamulla, ehtii sopivasti tossa aamulla ottaa pienen tuntuman ja luoda hahmon peliin. Sen jälkeen onkin tuskalliset 8H töitä ennenkuin pääsee vihdoinkin syventymään kunnolla peliin.

Lainaus käyttäjältä Sapeli

LainausTilt 10, Old Republic on puhdasta jätettä...

LainausMitä nyt teen? Toteanko että olen elännyt valheessa ja Tiltin "asiantuntijat" ovat avanneet silmäni vai toteanko sen minkä kaikki muut ovat tienneet jo koko ajan, Tilt on puhdasta jätettä?

Täytyy kyllä sanoa, että useastakin syystä meinas tän kohdalla juomat lentää näppikselle...
Ei tainut ees pahemmin perustella tai sitten en ottanut tuosta "Murloc-kielestä" selvää.

Haha aika hieno tuo tyyppi tiltissä. Taisi tehdä itsestään puhdasta jätettä.
Juurikin näin, tyyppi arvostelee pelejä jätteeksi niin sitten ei edes kunnolla perustele eikös filosofia, sano että ilman perusteluja ei ole ns. tietoakaan. No joo aika naurettavaa sillä eiköhän se kaikkien aikojen MMO ole nyt tässä.

Eilen tuli sähköpostiin muistutus,että pitäis se koodi laittaa, saadakseen jatkaa tänään pelaamista. Noh, sinnehän se tuli syötettyä ja pelissä laatikkoon oli tullut ne CE tavarat. Aika turhaa krääsää lukuunottamatta ainakin sitä STAP kulkupeliä. Miten muuten sen hiiridroidin eli "lemmikin" saa pois seuraamasta kun rehdyin laittaa sen seuraamaan? Entäs mihin se renkaan näköinen VIP juttu oikeuttaa?

Ja itse pelistä. Täytyy sanoa että tarina on mahtava ja kuten aikasemmin sanoin niin sellasta vanhaa kunnon kotor meininkiä. Itse eilen pääsin Tarikselta pois ja saavuin Nar Shaaddaan, joka on itselle mieleisempi paikka kuin Taris
Consularin tarinassa tuli vastaan vanhoja tuttuja kuten
[spoiler]
Master Vandar ja Bastila Shan. Näiden kanssa sai jopa jutella... Myös Revanista puhuttiin ja kehuttiin mahtavimmaksi Jediksi ikinä.
[/spoiler]

Löytyisiköhän kellään neuvoa tälläiseen ongelmaan, kaikki accountin activoimiseen on tehty mutta silti pelin kaunnistys ikkuna väittää sisällekirjautuessani että accounttia ei ole vielä activoitu? Olen syöttänyt kaikki tietoni ja pelin koodin jo accountti sivulle ja katsonut että jopa peliaika on lähtenyt juoksemaan siellä, joten ei pitäisi siellä tietääkseni olla mitään ongelmia.

Ootkos asettanu ne turvakysymykset? Vähintään se kolme.

Lainaus käyttäjältä Partyraiserz

En ole ollut ikinä mikään MMORPG -hai, joten esimerkiksi WoWin tyyppisitä peleistä ei ole kyllä minkäänlaista kokemusta. Kaikesta huolimatta SWTORin aihe on mielenkiintoinen ja gameplay-videot näyttävät todella hauskoilta, joten olen luultavasti hankkimassa tämän peli. Yksi asia kumminkin mietityttää: onko Star Wars The Old Republic yhtä mahtava pelikokemus myös MMORPG- ensikertalaiselle, kuin kaikille "mmorpg-veteraaneille" ja onko mahdollista, että minustakin voisi tulla jopa hyvä PvP-pelaaja? Yhtään perusvinkkejä tähän/tällaisiin peleihin?

Nettipelaaminen ei ole itsellenikään mitenkään lähellä sydäntä, mutta jos pitäisi valita peli joka takaa pehmeimmän laskun single player only-pelaajalle MMO-maailmaan se lienee juuri tämä peli. Homma tuntuu ainakin itselleni toimivan ihan yhtä hyvin kuin yksinpeleissäkin ja ainakin alkupuolen perusteella homma tuntuu miellyttävältä yksinpelien ystävällekkin, sitä paitsi tässä on pari kertaa pelastunut oma henkikulta kun tukalassa tilanteessa kun satunnainen kanssapelaaja on pistänyt minua ahdistelleen öttiäisen hengiltä.

Vielä pari kysymystä:
1. Alkuanimaation jedineito oli itse pelissä Smurffin kokoinen, oletan että tämä oli jonkinlainen bugi. Ei muilla ole sattunut vastaavaa?

2. Mikä on tuo security-juttu joka ei ole pakollinen? Onko sen käyttöönotto suositeltavaa?

Nyt sain pelin toimimaan ja hahmon luotua. Lisäksi ehdin hieman peliä kokeilemaan ennen töihin lähtöä. Nyt vain jännittää että miten peli tulee jatkossa toimimaan. Aivan hienoista tökkimistä tuntui olevan jo heti alussa, joten mitähän se mahtaa olla sitte alueilla jossa on paljon pelaajia taikka pvp kentillä. Asetukset olivat normaalisti alhaisimmalla tasolla ja niin koneen tehot pitäisivät reilusti ylittää pelin vaatimukset, eli pelin kyllä pitäisi toimia kunnolla. Noh noita asetuksia ja muita ehtii fixailemaan töiden jälkeen josko saisi sen tökkimisen pois ja peli toimisi sujuvasti. tosin voihan se johtua myös tästä launchista ja että servut ovat varmasti melko tukkeessa jonkun aikaa. No toivon kuitenkin että näin ei ole ja saan pelin pyörimään kunnolla.

Pääsinpä sitten kokemaan ensimmäisen jonotukseni pelin servulle. Noin 20 minuuttia peli väittää homman kestävän, mutta tuon verran jo odotellut. Päälle 150 vielä jonossa ennen minua. Tämä homma saakin minut sitten kysymään, että voiko hahmon/killan siirtää servulta toiselle? Ei tuo lisäservujen lisäily auta mitään, jos näitten suosituimpien servujen kapasiteettia nosteta myös. Trask Ulgo aina joko Very Heavy tai Full kun pelailee.

Mutta viime yönä oli mukava päästä kokeilemaan pelaamista kiltalaisten kanssa. Korevaksen ja Rusinan kanssa tehtäviä painettiin läpi ja oli kyllä todella suuri yllätys kuinka hauskaa jo tuo Black Talon flashpoint on porukalla. Etenkin se dialogi porukalla julmetun hauskaa. Mutta tuo loot systeemi vähän rassaa. Siis heitettiinkö me jotain noppaa siitä, että kuka saa kamat tuollakin tehtävässä? Mieluummin killan kanssa pelatessa jakaa kamat niille jotka eniten niitä tarvitsevat. Niin, ja harmi että jouduit Demppa lähtemään kesken Black Talonin. Vika bossi pudotti ihan hyvän corrupted lightsaberin. Itse en tee tuolla mitään ja enkä voi myydäkään koska se on jostain syystä bound samantien.

Edit: No hittolainen. Jonossa oli vielä 100 ihmistä ennen minua, mutta peli päästääkin nyt jo sisään. Praise the Sith!

Eilen ei tarvinnut jonotella ollenkaan, aamullakaan jonotukseen meni 5 sekuntia, mutta tänään kun pelasin välillä Halo Anniversaryä jonotukseen meni sijalta 99 noin 53 minuuttia ja serveri oli juuri tuo Trask Ulgo, tosin tuo nyt oli odotettavissakin kun tänään oli julkaisu. Harmillisesti piti lopettaa äsken peli kun pitäisi jossain välissä ehtiä syömäänkin. Pitää vissiin etsiä Aku Ankan taskukirja tai joku leffa seuraavan jonotuksen odotteluun. Olisi edes pazaak tai joku minipeli odottelun ajaksi, sillä jononumeron hidas putoaminen ei ole hirmu jännää katsottavaa.

Oli minulla (taas) kysymyskin. Miten nuo seekerit oikein scannataan?

Lainaus käyttäjältä Retro

[b]1.[/b]Tämä homma saakin minut sitten kysymään, että voiko hahmon/killan siirtää servulta toiselle?

[b]2.[/b]Mutta tuo loot systeemi vähän rassaa. Siis heitettiinkö me jotain noppaa siitä, että kuka saa kamat tuollakin tehtävässä? Mieluummin killan kanssa pelatessa jakaa kamat niille jotka eniten niitä tarvitsevat.

1. Luultavasti tulevaisuudessa, noin 10-15e maksua vastaan. :) (per henkilö)

2. Group lootissa on kolme eri vaihtoehtoa, eli need, greed ja disarmament. Tämä menee yleensä "need before greed" periaatteella. Needaat jos tarvitset, greed jos et ja disarmament jos haluat scavengaa kyseisen tavaran (pistää palasiksi craftingia varten).
Loppupään raideissa mennään sitten Master Looterilla, eli killan johtaja päättää kuka saa mitkäkin tavarat.

Lainaus käyttäjältä Angel of Death+

Oli minulla (taas) kysymyskin. Miten nuo seekerit oikein scannataan?

Avaa inventory ja sieltä mission items-välilehti, onko siellä mitään tavaraa millä se voisi onnistua?

Toimiiko teillä muilla tuo peli vaivattomasti ilman tökkimistä? itsellä kun tuntuu tökkivän jatkuvasti, etenkin sisätiloissa tökkii pahasti. Ulkotiloissa liikkuminen on hieman jouhevampaa. Mietin vaan että mistähän moinen voi oikein johtua koska koneeni pitäisi ylittää minimi vaatimukset kevyesti.

Itsellä siis tälläinen kone alla:

AMD Athlon(tm) II X2 220 Processor 2.8 GHz
4.5 GB RAM
GeForce 405
ja Windows 7 käyttiksenä.

tässä nyt koko illan koittanut säätää että saisi toimimaan tämän suht sujuvasti. Olisiko mitää neuvoja millä tuon ratkaisisi?

Hmm... Vaikeahko sanoa, mutta voit ainakin tarkistaa nopeuden, millä se pitäisi toimia täältä.

E: Tietysti tämä viestini lähti nyt sitten kahteen kertaan, joten älkää ihmetelkö. Olispia mahdollisuus poistaa omia viestejä :/

Noh jälleen yksi päivä peliä takana... täytyy kyllä sanoa, että osa sivutehtävistä alkaa jo hiaman maistua puulta, mutta toivottavasti tämä on vain ohimenevä fiilis...ja tehtävillä tarkoitan lähinnä sellaisia, joissa "juoni" on lähinnä sitä "perushuttua", eli esim. jonkin prototyyppi aseen piirrustusten pöllimistä.

Lainaus käyttäjältä Balnazzard

Itellä vähän samoja fiboja, vaikka päässy vasta lvl 18 asti niin alkaa jo tympiä... Ei vaan jaksa tota helvetinmoista ravaamista EVVK questien kanssa.

Group up! Sosialisoikaa! Älkää tehkö niitä random huttu tehtäviä, vaan keskittykää sitten omaan class questlineen, niin ei tule toistoja.

Välillä vähän PvPtä, maustaa mukavasti.

Lainaus käyttäjältä Demppa+

Group up! Sosialisoikaa! Älkää tehkö niitä random huttu tehtäviä, vaan keskittykää sitten omaan class questlineen, niin ei tule toistoja.

Välillä vähän PvPtä, maustaa mukavasti.

Juu, olet kyllä täysin oikeassa siinä, että ryhmässäkin noita jaksaisi varmaan paremmin suorittaa...ja kyllähän osa sivutehtävistä on ihan viihdyttäviä, mutta tänään juurikin Dromund Kaasin sivutehtäviä suorittaessa tuli sellainen tympeä "edes-takas" ravaamisen fiilis, ja tosiaan juoneltaan eivät olleet kovinkaan tasokkaita. Mutta minkäs sille mahtaa, että itse olen tällainen "täytyy tehdä kaikki tehtävät" pelaaja ;D....tosiaan PvP jaksaa välillä piristää päivää, mutta enimmäkseen odotan että vastaan tulee lisää "flashpointeja", sillä "The Black Talon" on kyllä tähän mennessä ollut selvästi pelin parasta antia.

Kyllä nuo questit kävis jos ne ei aina vaatis noita pitkäveteisiä keskusteluja ja viiden minuutin juoksua suuntaan ja toiseen... Ja eipä noita viitti kauheesti skippaillakkaan kun sitten kiva huomata uudelle planeetalle siirryttäessä että oho, level range onkin 20-24 ja oma hipoo just sitä 16-17.

e: Balnazzard ehtikin ensin.

Olen vähän harkinnut tämän ostoa, mutta olis kiva kysyy paria juttua teiltä peliä jo pelanneilta. Mulle roolipeleissä tärkeinpiä taitaa olla seuraavat jutut: se, että mä oon se The Sankari. Esmers. Wowissa tunnun liian semmoselta rivisotilaalta. Toinen juttu on aseiden/armorien värkkääminen. Mitä yksityiskohtaisemmin niitä saa värkätä, sitä parempi. Sitten toiminta, videoista päätellen meininki on Dragon Age tyylistä "klikataan hyökkäysnappia ja ukkeli hakkaa vihulaisen paskaksi".

Kiintoisaa on myös että maistuuko peli yksin, vai onko kyseessä "must-play-with-friends" peli? Entäs sosiaalinen ympäristö, onko se toimiva? Klaaneihin liittyminen ja niissä kommunikoiminen helppoa? Millaista vääntöä klaanien kesken voi harrastaa, onko kilpailu enemmän kummalla on enemmän tavaraa x vai toisen turpaan vetämistä?

Kiitos teille jotka vaivaudutte vastaamaan, kiinnostus roolipelejä ja Star Warsia kohtaan on kova.

Lainaus käyttäjältä appa-king+

Tähän mennessä olen pelannut peliä ainoastaan yksinään ja mitään "must-play-with-friends" fiilareita ei ole tullut kuin muutamasta tavallista kovemmasta bonusvihusta, joita on välillä vastaan tullut. Tällä hetkellä tosin 8 levelin droidit pistävät 9 levelin hahmoani käkättimeen 100-0, mutta tuo johtunee ennemminkin siitä että olen paska pelaaja kuin siitä että homma pitäisi vetää tiimitovereiden kanssa. Sosiaalisia juttuja ei ole tullut vielä mitään harrastettua vaan olen pelannut peliä pelkästään yksinpelinä ja klaanihommakaan ei ole tullut kokeiltua kun aloitin ensimmäisen vedon Jedinä.

En tiedä miten homma menee porukalla pelatessa tai pelin myöhemmässä vaiheessa, mutta ainakin alussa päähahmoni on tarinan keskiössä. Varustettavia armorin osasia on ihan kiitettävästi, mutta en tiedä pystyykö niitä tuunaamaan. Törmäsin kyllä johonkin tuunauspöydän tapaiseen, jota en pystynyt (vielä?) käyttämään.

Ainoa huono puoli mikä tähän mennessä on tullut vastaan on juuri tuo aiemmin mainitsemani fontin pienuus, jonka takia on pelin ominaisuuksia jäänyt huomaamatta ja tekstiä lukematta.

Lainaus

Tällä hetkellä tosin 8 levelin droidit pistävät 9 levelin hahmoani käkättimeen 100-0

Taitavat näköjään sittenkin olla 6 levelin droideja ja jostain syystä rupesi turpaan tulemaan koko ajan vaikka jo nousin näitä kohtia jauhaessani uudelleen ja uudelleen 10 levulle sekä ravasin kaupoissa ostamassa parempaa haarniskaa. Eipä pelissä turpiin tuleminen mitään uutta itselleni ole, joten näillä eväillä mennään (taas kerran)...hemmetti

Minulla olisi yksi kysymys johon haluaisin vastata...

Tuolla Swtorilla lukee että pelin se ( registration code) pitää lunastaa tuolta sivulta ja sitten ostaa sitä peliaikaa ja tuossa lukee että jos ei ole tehnyt tuota ennen 22.12 ei pääse aloittamaan pelaamista 22 pv, niin kysymys kuuluu:
Jos ne pelin registration codet ja jäsenyyden lunastaa vaikka 25.12 koska sillon sitten pääsee pelaamaan?

Lainaus käyttäjältä Partyraiserz

Hmm... Vaikeahko sanoa, mutta voit ainakin tarkistaa nopeuden, millä se pitäisi toimia täältä.

kävin tuolla testauttamassa tuolla ja näytti reilusti yli minimivaatimusten eli koneen tehot pitäisi riittää pyörittämään peliä sujuvasti. Noh olen tässä vähän harkinnut että uppaisi vähän konetta tossa joulun jälkeen niin ehkä se siitä paranisi. Tosin en oikein osaa sanoa että mistä kyseinen kone nyt ottaa kiinni. Ja olen itseasiassa lukenut että monilla muillakin olisi samaa ongelmaa pelin kanssa.

Ja noh pienestä tökkimisestä huolimatta tuli pelattua eilen 5h ja levelille 7 pääsin. Hahmona Sith inquisitori. Aluksi oli tarkoitus tehdä tankki tästä hahmosta mutta taidan suuntautua DPS:ään kun ei tässä vielä uskalla tankkia tuon tökkimisen takia kun ei voi reagoida joka juttuun niin nopeasti (toki pitää katsoa että jos vaikka flashpointit toimisi yhtä hyvin kuin ulkoaluepelaaminen). Joka tapauksessa hahmoni on pitkälti Darth Maul kopio ulkonäöltään ja vastaavan näköisiä heppuja näytti olevan enemmänkin liikenteessä. En ehtinyt pelissä oikein muuhun vielä tutustua kuin taisteluun, questeihin ja alkutarinaan. jossain vaiheessa pitäisi keksiä mitkä grafting skillit ottaisi hahmolle. Peli kuitenkin vaikuttaa äärettömän hyvältä ja positiivisesti yllätti näin alkuunsa joka alueelle.

Edit: tossa tulikin luettua yksi ketju samasta ongelmasta mitä on ilmeisesti monellakin, jollain jopa pahempana kuin minulla. eli he eivät edes liikkumaan sisätiloissa. Kaiketi tähän tulossa jossain vaiheessa korjausta BW:n puolesta tai jotain.

Lainaus käyttäjältä Sapeli

Ei kannata niit roskagearei ostella vendoreilta. Questeista saa ihan riittävät ja peli on (valitettavasti) täynnä heroic questei eli 2-4 pelaajan ryhmälle tarkoitettuja tehtäviä joista vielä parempaa gearia (ja tavallista enemmän xp)

Jep, huomasin tuon juuri, sillä joku parivaljakko nappasi minut matkan varrella mukaansa ja päätin liittyä. Tosin tiimitoverini saattoivat katua katkerasti mukaan ottamistaan, sillä oli lähinnä riippakivi. Tulin yhteenottoihin myöhässä ja olin aina jäljessä (juokseeko tämä jostain nopeammin?).

Tämän suorittamisen jälkeen joku toinen pyysi mukaansa samaa tehtävää suorittamaan. Arvelin että "mikä ettei", sillä expolle ja kamalle tulee varmaan käyttöä. Jotain siitä miten hyvin onnistuin suojaamaan kaverin selustaa kertonee se että tiimitoveri pääsi 2-3 kertaa hengestään...

Lainaus

Ainut geari jota kantsii "ostaa" alkuvaihees niin ne mitaleil (commendations tai jotain) saatavat.

Aah, olenpa tainnut tuon jo ostaa. Ihmettilinkin miksi tähän mennessä paras haarniskani maksoi vain 8 krediittiä, mutta ne taisi olla juuri niitä mitaleita.

Lainaus

++ Et tainut tuolla Dempan killassa olla?

Olin kyllä liittynyt siihen Dempan sith-poppooseen, mutta itse päätin aloittaa ensin jedillä kun oli omalle kohdalle luonnollisempi valinta, sillä jedit eivät sentään pistä ilmoja pihalle taidottomista tunareista niinkuin sithit...

Lainaus käyttäjältä appa-king+

Olen vähän harkinnut tämän ostoa, mutta olis kiva kysyy paria juttua teiltä peliä jo pelanneilta. Mulle roolipeleissä tärkeinpiä taitaa olla seuraavat jutut: se, että mä oon se The Sankari. Esmers. Wowissa tunnun liian semmoselta rivisotilaalta. Toinen juttu on aseiden/armorien värkkääminen. Mitä yksityiskohtaisemmin niitä saa värkätä, sitä parempi. Sitten toiminta, videoista päätellen meininki on Dragon Age tyylistä "klikataan hyökkäysnappia ja ukkeli hakkaa vihulaisen paskaksi".

Kiintoisaa on myös että maistuuko peli yksin, vai onko kyseessä "must-play-with-friends" peli? Entäs sosiaalinen ympäristö, onko se toimiva? Klaaneihin liittyminen ja niissä kommunikoiminen helppoa? Millaista vääntöä klaanien kesken voi harrastaa, onko kilpailu enemmän kummalla on enemmän tavaraa x vai toisen turpaan vetämistä?

Kiitos teille jotka vaivaudutte vastaamaan, kiinnostus roolipelejä ja Star Warsia kohtaan on kova.

Kyllähän SWTORissa nimenomaan jokaisen classin pääjuoni ja valinnat joita voit tehdä dialogissa, tekevät hahmosta paljon "henkilökohtaisemman" ja mielenkiintoisemman, kuin WoWissa, jossa luet joka kerta luet ja teet tasan ne samat questit kuin kaikki muutkin, paria class-kohtaista tehtävää lukuunottamatta.

Aseita ja armoreita pääsee jonkin verran muokkaamaan....ulkonäköä ei pääsee muuttelemaan, muuten kuin lighsaberin väriä, mutta aseita/panssaria parantavia komponetteja pääsee kyllä värkkäämään ja asentamaan....tarkemmin sanottuna homma toimii niin, että kun pääset aloitusplaneetalta pois, hankit kolme skilliä/ammattia. Kahdesta saat kaikenlaisia materiaaleja, joita tarvitset kolmanteen, eli crafting-taitoon, jonka avulla voit sitten esim. lighsaberia/pyssyjä/panssareita parantavia komponetteja valmistaa...tai itseasiassa pelin alkupuolella seuraasi liittyvä companion valmistaa ja hakee myös materiaalit käskystäsi, joten sinun tarvitsee lähinnä huolehtia komponettien asennuksesta.

Noh käytännössä kyllä, itse taistelu ei ole mitenkään kovin ihmeellistä, mutta toki etenkin ryhmässä "flashpointeja", eli instoja pelattaessa on tärkeää muistaa oma rooli, etenkin jos olet tankki tai healer.

Pelin voi pelata suurimmalta osalta täysin yksin, mutta tosiaan flashpointien lisäksi pelissä tulee silloin tällöin tehtäviä, joissa tarvitset ainakin yhden kanssapelaajan apua...nämä tehtävät ovat myös sellaisia, joita pystyt halutessassi suorittamaan uudestaan, kerran päivässä ja näistä vaikeammista tehtävistä luonnollisesti saa parempaa kamaa.

Sosiaallinen ympäristö on ihan toimiva, kiltaan ja etenkin suomalaiseen sellaiseen pääset varmastikkin liittymään suhkot helposti, esim Dempan kiltaan varmasti pääset mukaan =). Serveriä valittaessa kannattaa kuitenkin huomioida myös se, millainen pelaaja itse olet....RP (roleplaying) serverillä meno voi olla selvästi rennompaa, toisin kuin enemmän kilpailuhenkisellä PvP serverillä, jossa jo nyt on ollut havaittavissa, että killat kilpailevat keskenään siitä, kuka saa kaadettua pelin pahimman bossin ensimmäisenä ja myöhemmin kilpaillaan varmasti serverin PvP-herruudesta.

Kannattaa antaa pelille ainakin mahdollisuus, ensimmäinen kuukausi pelin parissa on "ilmainen", eli kuuluu pelin hintaan.

Noniin eilen tuli sitten pelattua ensimmäinen kunnon päivä tätä peliä. FPS ongelmat sain helpottumaan huomattavasti poistamalla shadowin kokonaan ja vaihtamalla servuuta sekä laittamalla pelin fullscreen windowedille. Nämä asetukset niin kauan kunnes tuota "FPS hommaa lähtään korjaamaan". Nyt peli jo siis huomattavasti pelattavampi. Ulkoalueilla FPS 90-120 välillä, sisätiloissa 30-60 ja instoissa 40-80. Ainoa missä FPS menee välillä alle 20 on warzonet, mutta nekin on pelattavia. Eli vihdoinkin sain nauttia pelistä.

Tein siis uudelleen Sith inquisitorin ja ulkonäöltään hyvin darth maul tyylinen herra. Leveleitä kertyi eilen 13 ja ensimmäiset instat ja warzonet tuli myös vedettyä. Black talon oli erittäin mielenkiintoinen ja jokseenkin jopa hauska flashpoint, se jo pelkästään yllätti minut positiivisesti (verrattuna wowin vastaaviin). ja PVP, siis tätä täytyy nyt ylistää erittäin paljon. Se on hauskaa, taktiikkaa vaativaa ja kenttä ei ole puuduttava. Lisäksi siinä on hyvä fiilis harrastaa tollasta sairasta urheilulajia :). Tässä kun vielä saan PVP kiltani kasattua niin johan lähtee tuo pvp puoli käyntiin ettei tule turpiin joka toinen peli.

Hahmon oma tarina on erittäin mielenkiintoinen ja ainakin minut se koukutti täysin. Tästä myös plussaa pelille ja paljon. companionit ja niiden kätevyys (crew skillit, taistelut ja muut) yllättivät myös. On se hyvä kun enää ei tarvi huolehtia riittääkö tankkimis tai hiilimis buildi levelaukseen vai tuleeko siitä todella tuskallista, koska companionilla voi korvata melkolailla kaikki puutteet. crew skilleiksi otin archeologyn, artificen ja treasure huntingin. Noilla siis saa kaiketi valmistettua niitä modaus valineitä light sabereihin ja aseisiin. Näihin liittyen kysyisinkin, törmäsin tuossa yhdellä vendorilla oransseihin armoreihin jotka siis ilmeisesti ovat modattavia? miten nuo oranssit kamat toimivat ja millä crafting skillillä saa tehtyä armoreihin noita modaus välineitä? Lisäksi kysyisin että ilmestyykö crafting trainerille aina uudet taidot opeteltavaksi kun olet saanut tarpeeksi skilliä niihin?

Dark/light side pointseista kerään dark side pointseja. joita kertyy ihan mukavalla tahdilla. Mutta mistä ja milloin voin hommata niitä Dark side kamoja?

Edit: meinasi unohtua, planeetoilta saa niitä vihreitä tokeneja, joilla saa jotain erityis itemejä? mistä niitä voi hommata?

Lainaus käyttäjältä Zarec

crew skilleiksi otin archeologyn, artificen ja treasure huntingin. Noilla siis saa kaiketi valmistettua niitä modaus valineitä light sabereihin ja aseisiin.

TOU! Tulipa sitten valittua väärät skillit kun itse panostan hahmoni rakentamista suurimmaksi osaksi hyökkäystehoon...

Lainaus

Dark/light side pointseista kerään dark side pointseja. joita kertyy ihan mukavalla tahdilla.

Jännä juttu tässä pelissä, vaikka itse pelaan äärimmäistä light side jediä, niin on tullut hemmetin monta tehtävää jossa olisin valinnut mieluummin dark side-vaihtoehdon.

Lainaus

Edit: meinasi unohtua, planeetoilta saa niitä vihreitä tokeneja, joilla saa jotain erityis itemejä? mistä niitä voi hommata?

Tarkoitatko mahdollisesti näitä tokeneja, mitaleja tai whatever joita tippuu vihollisilta ja joita saa tehtäväpalkintoina?

Oma Jedi Sentinel-hahmoni oli Danchur tai Danchor tai jotain tuonnepäin. Ehkä olisi pitänyt keksiä nimi itse generoimisen sijaan niin muistaisinkin sen.

Lainaus käyttäjältä Zarec

Juu, juurikin noita mitä tippuu välillä vihulaisilta ja mitä saa välillä tehtävistä. Jos olen oikein ymmärtänyt niitä voi jossain käyttää johonkin, itemeihin, armoreihin, aseisiin? pitäisi vaan löytää vielä paikka missä niitä saisi käytettyä.

Näiltä tyypeiltä sain hankittua toistaiseksi parhaimman haarniskan jota ei ole toisessakaan paikassa ollut tarvetta vielä vaihtaa. Yleensä ne ovat tainneet olla ainakin jedillä pelatessa siellä missä muutkin kauppiaat. Niissä taisi lukea special vendor tai vastaavaa kohdistettaessa jos oikein muistan. Ehkä ne on sitheillä harvemmassa...?

Lainaus käyttäjältä Zarec

FPS ongelmat sain helpottumaan huomattavasti poistamalla shadowin kokonaan ja vaihtamalla servuuta sekä laittamalla pelin fullscreen windowedille.

Tästä tulikin mieleeni että vaikka peli pyöriikin ongelmitta, niin välillä varjot ovat omituisia "duplo-varjoja". Eipä tosin hirveästi haittaa.

Lainaus käyttäjältä Angel of Death+

Tarkoitatko mahdollisesti näitä tokeneja, mitaleja tai whatever joita tippuu vihollisilta ja joita saa tehtäväpalkintoina?

Juu, juurikin noita mitä tippuu välillä vihulaisilta ja mitä saa välillä tehtävistä. Jos olen oikein ymmärtänyt niitä voi jossain käyttää johonkin, itemeihin, armoreihin, aseisiin? pitäisi vaan löytää vielä paikka missä niitä saisi käytettyä.

Lainaus

Näiltä tyypeiltä sain hankittua toistaiseksi parhaimman haarniskan jota ei ole toisessakaan paikassa ollut tarvetta vielä vaihtaa. Yleensä ne ovat tainneet olla ainakin jedillä pelatessa siellä missä muutkin kauppiaat. Niissä taisi lukea special vendor tai vastaavaa kohdistettaessa jos oikein muistan. Ehkä ne on sitheillä harvemmassa...?

Aivan, nyt tiedänkin missä kyseinen vendorin on. En ikinä käynyt katsomassa kyseisen vendorin valikoimaa. Mutta pitääkin nyt sitten käydä jos sieltä saisi jotain mistä olisi vielä hyötyä minulle.

Edit: nyt tuli vastausta BW:lle lähettämääni FPS ongelmaan. Ovat vihdoinkin alottaneet asiaa tutkimaan ja pyrkivät korjaamaan sen mahdollisimman nopeasti :) tämä oli hyvä uutinen minulle, sillä antaa hieman toivoa että asia tulee lähi viikkoina korjaantumaan, ellei jopa jo vkl tai ensiviikon alussa. Ja tähän vielä ihan hauska juttu, että ei tainut olla mikään pieni ongelma. swtorin sivuilla kyseistä ongelmaa koskeva keskustelu on kasvanut alle viikossa 140 sivun mittaiseksi :D ja siellä tosiaan tuhansien erikäyttäjien postauksia samasta ongelmasta.

Lainaus käyttäjältä Angel of Death+

TOU! Tulipa sitten valittua väärät skillit kun itse panostan hahmoni rakentamista suurimmaksi osaksi hyökkäystehoon...

No eihän hätä ole tämännäköinen kun nuo voi vapaasti vaihtaa jos haluaa. Menet vaan siihen crew skills juttuun ja killaat rastia. Sitten menet vaan trainerin luo ja otat uudet.

Lainaus käyttäjältä Wyyrlok+

No eihän hätä ole tämännäköinen kun nuo voi vapaasti vaihtaa jos haluaa. Menet vaan siihen crew skills juttuun ja killaat rastia. Sitten menet vaan trainerin luo ja otat uudet.

Aah, tässä on tämmöinenkin mahdollisuus, kiitokset. On saattanut jäädä paljon muitakin ominaisuuksia huomaamatta pienen fonttiongelmani takia.

Onko muuten muut huomannut vastaavaa, mikä näin sith inquisitorina harmittaa. Niin ainakin alku leveleillä ja ekassa flashpointissa lähestulkoon kaikki dropit ovat heavy armour kamaa. black talonin final bossilta sain toki dual light saberin mutta muuten kaikki kamat ryhmässäni menivät yhdelle tyypille joka saikin oikein kunnolla heavy armour gearia. ei toi toki näin alkuunsa haittaa ollenkaan, tai sillä ei juuri suurta merkitystä ole.

Osaako kukaan sanoa mitä skeidaa toi on kun swtor.com sivustolla pitäs käydä peliaika koodi kirjottaimassa tai kirjautumassa automaattiseen maksuun. Tilitiedoissa kyllä näkyy 28 päivää peliaikaa jäljellä ja se pitää paikkansa, kuitenkaan ei pääse pelaamaan vaan pitäisi käyä edellämainitsemani asia hoitamassa. Mitä ihmettä?!?

Laitoin tukeen viestiä niin saa nähdä kuinka nopeasti vastaavat. Onhan toi aika kohtuutonta jos ajattelee että minä olisin viimeiset pennost tuohon tuhlannu ja vaikka tammikuun 15 tulisi lisää rahaa, menis yli 20 päivää peliaikaa hukkaan.

Mites muilla nyt kun tuo grace period on loppu ja tuolla swtor:n sivulla pitäisi suorittaa nuo accountin jutut että pääsee pelaamaan peliä.
Itsellä puuttuu tuo subscribe ja olen ajatellut että peliaika korteilla rahoitan tuon touhun. Kuitenkaan kun meen tohon ja yritän saada tuota hyväksytyksi suoritettua niin mitään ei tapahdu missään. Onko muilla mitään tällaista/miten tuon saa hyväksytysti tehtyä.
Kiva kun peliaika juoksee eikä pääse palaamaan.

E:

Lainaus käyttäjältä olqqonen

Osaako kukaan sanoa mitä skeidaa toi on kun swtor.com sivustolla pitäs käydä peliaika koodi kirjottaimassa tai kirjautumassa automaattiseen maksuun. Tilitiedoissa kyllä näkyy 28 päivää peliaikaa jäljellä ja se pitää paikkansa, kuitenkaan ei pääse pelaamaan vaan pitäisi käyä edellämainitsemani asia hoitamassa. Mitä ihmettä?!?

Näköjään olqqonen ehti saman asian kanssa ensin.

Mitä ihmettä? Kun tuli tuo patchi niin tuolla lukee että accountilla ei ole subscriptionia vaikka eilen oli vielä 28 päivää?

en tiedä vastaako tämä nyt teidän kysymyksiinne. Mutta siis joo, jotta pääsee pelaamaan niin sivuille pitää joko laittaa maksusuunnitelma (itselläni 1kk kerrallaan) jolloin siis ensimmäinen maksuni tapahtuisi 19.1.2012 eli rahaa ei tililtä vielä veloitettu (ja tämän siis voi purkaa ennen tuota jos haluua peliaikakortteja käyttää tai ei halua peliä jatkaa, niin käy vain sulkemassa maksusuunnitelman). Jos teille tämän jälkeen logatessa tulee "No active subscription " teksti niin yhteyttä technical suporttiin, minulla korjasivat asian noin 30 minuutissa. peliaikakorttia laitettaess pitää olla toki se koodi, siitä en itse sitten tiedä että onko noissa korttien koodin syöttämisessä jotain vikoja ilmaantunut.

Edit: lisätäkseni vielä subscription kohdassa on tosiaan se cancel nappula mistä sen saa sitten peruutettua heti kun haluaa niin rahaa ei suoraan tililtä veloiteta. Ja ohan tämä toki paska systeemi, mutta tuntuu olevan käytäntö kaikkissa MMO peleissä (WOW,LOTR, SWTOR mitä itse olen pelannu). itselleni tuo ei toki ole ongelma kun mieluusti maksan kuukausi kerrallaan niin voin lopettaa pelin heti kun kyllästyn eikä jää turhan paljon käyttämätöntä peliaikaa. lisäksi ei joudu metsästelemään peliaikakortteja kaupoista, jotka pahimmillaan ovat loppuneet tai loppuvat aina sillointällöin (wowin kanssa kävi näin ensimäisen vuoden aikana kunnes lopetin niiden ostamisen)

Lainaus käyttäjältä Zarec

en tiedä vastaako tämä nyt teidän kysymyksiinne. Mutta siis joo, jotta pääsee pelaamaan niin sivuille pitää joko laittaa maksusuunnitelma (itselläni 1kk kerrallaan) jolloin siis ensimmäinen maksuni tapahtuisi 19.1.2012 eli rahaa ei tililtä vielä veloitettu (ja tämän siis voi purkaa ennen tuota jos haluua peliaikakortteja käyttää tai ei halua peliä jatkaa, niin käy vain sulkemassa maksusuunnitelman). Jos teille tämän jälkeen logatessa tulee "No active subscription " teksti niin yhteyttä technical suporttiin, minulla korjasivat asian noin 30 minuutissa. peliaikakorttia laitettaess pitää olla toki se koodi, siitä en itse sitten tiedä että onko noissa korttien koodin syöttämisessä jotain vikoja ilmaantunut.

Juu näinhän se taitaa olla, mutta nyt taitaa koko Eurooppa yrittämässä yhtäaikaa päästä subscriptionia sivuille ja on muuten tukossa. Tietysti olishan tuon voinu tehdä jo aikaisemmin, muttei tämä kaali leikannut sellaista asiaa.

Lainaus käyttäjältä Zarec

en tiedä vastaako tämä nyt teidän kysymyksiinne. Mutta siis joo, jotta pääsee pelaamaan niin sivuille pitää joko laittaa maksusuunnitelma (itselläni 1kk kerrallaan) jolloin siis ensimmäinen maksuni tapahtuisi 19.1.2012 eli rahaa ei tililtä vielä veloitettu (ja tämän siis voi purkaa ennen tuota jos haluua peliaikakortteja käyttää tai ei halua peliä jatkaa, niin käy vain sulkemassa maksusuunnitelman). Jos teille tämän jälkeen logatessa tulee "No active subscription " teksti niin yhteyttä technical suporttiin, minulla korjasivat asian noin 30 minuutissa. peliaikakorttia laitettaess pitää olla toki se koodi, siitä en itse sitten tiedä että onko noissa korttien koodin syöttämisessä jotain vikoja ilmaantunut.

Kiitos tästä. On kyllä paska systeemi...