Ruoka & juoma / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus

DocVenturesissa näyttivät keskiviikkona helvetin kovan Food Inc.:n. Joskus lukiossa tuo tuli ensimmäistä kertaa katseltua, mutta mieluusti tuon katseli uudestaan, kun ei ole aihe mihinkään ainakaan vanhentunut.

Haastan kyllä kaikki katsomaan tuon ja kelaamaan näitä juttuja. Parasta tuossa dokkarissa se, että siinä ei keskitytä pelkästään siihen miten ruokateollisuus kusee eläinten muroihin, vaan miten se kusee eläinten, kuluttajien ja jopa omien työntekijöidensä muroihin. Samalla kritisoidaan myös kasvisruokaa ja luomuteollisuutta, joten kyseessä ei ole mitään "viherpiipertäjien propagandaa", kuten joskus aikaisemmin meikäläiselle väitettiin. Kun miettii, että koko valtion safkateollisuudesta päättää pari isomman firman pamppua, niin huonosti ovat asiat. Helvetin huonosti.

Ei siinä. Voin toki olla asiani kanssa yksin, mutta mielestäni (myös) ruuaksi kasvatettavalla eläimellä pitäisi olla mahdollisuus nähdä aurinko, viettää aikaansa puhtaissa tiloissa ja syödä sellaista ruokaa mihin evoluutio on sitä "tässä parin vuoden aikana" muokannut. Siinäkin toki jotain pikkuisen väärää, että tehtaan työntekijät niin kusen, paskan, veren ja bakteerien peitossa, että duunipäivän aikana sormista irtoavat kynnet...

Joku varmasti kuvittelee, että Suomen kaltaisessa lintukodossa ei tälläistä tapahdu, mutta karu on herätys teillekkin. Ison maailman menoa on täälläkin jo havaittavissa, vaikka saammekin vielä onneksi ostaa kaupasta ihan laadukkaita ja puhtaita tuotteita. Ulkomaalaista lihaa en (ainakaan tietoisesti....) ole enää pitkään aikaan ostanut, kun mieluummin laitan rahani kotimaiseen.

Alunperin piti ihan vittuillaaksen kokeilla tuota "Lihatonta lokakuuta", mutta nyt haluan ihan aidosti tietää pystynkö siihen. Sen verran olen kusipäähomo, että päätin pitää kuukauden ilman punaista lihaa. Kotimaista kanaa aion siis vedellä. Onneksi sukulaisissa on kalamiehiä, niin saa sitäkin melko edullisesti (lue: ilmaiseksi). Onneksi koulussa on joka päivä keittoa ja kasvisruokaa, niin ei tarvitse siellä(kään) nälkää nähdä.

Huh, tulipas aamun rant.

Itse kiinnitin jonkin aikaa sitten huomiota omaan lihan kulutukseen, mutta ei se siitä mihinkään ole muuttunut, kun syön itse asiassa melko vähän lihaa. Punaista lihaa syön ainoastaan, jos sitä on tarjolla, mutta muuten suosin enemmän kalaa ja kotimaista broileria. Kalaa syödessä toki huomion sen, mistä se on pyydetty, kun tiettyjen vesistöjen kaloissa on uutisoitu olevan jälkiä elohopeasta ja muista "ei niin terveellisistä" aineista.

Loppujen lopuksi syön hyvin runsaasti kasviksia ja hedelmiä. Lisukkeina menee joko nuudelit tai peruna (ja perunahan syödään kuorineen!). Kaloreita tulee päivässä noin 2000, joka on jo suositusten mukainen lukema. Vaikka lihaa en vedäkään hirveästi naamaan, niin silti proteiinia saan päivttäin noin 100 grammaa. Toki juon päivittäin pari lasia maitoa ja syön vähän rahkaakin, joista tulee yhteensä about 20-30 gramma protskua.

Niin ja tuli ostettua nyt noita jolokiasipsejä ja pieni pettymys iski, kun tulisuus tuntuu olevan jopa habanerosipsejä miedompi. Silti erittäin hyvää tavaraa kyseessä, mutta on sillä hintaakin (4 euroa pussi).

Täten herätän ketjun kuolleiden joukosta Raise Zombie -loitsullani.

Saatuani Skyrimin etuaikaiseksi joululahjaksi Kankaanpään hienoimmalta ihmiseltä (heti siis sen Pokémon-gurun jälkeen, mikäköhän sen nimi olikaan...), olen uppoutunut sen maailmaan ihan täysillä. Muutamien kymmenten tuntien jälkeen pelkkää sweet rollien töllistelyä, päätin vihdoin tehdä asialle jotain ja lopettaa karkkihampaani tuskallisen kolotuksen.

Koska olen aikalailla Conjurer Novice leivonnan suhteen, etsin netistä ohjeet ja ryhdyin hommiin. Ne, joilla on Cooking tasolla 99 ja viitta (wait what), tajuavat heti varmaan, että tuohan on vain muffinsiresepti ja kastike päälle. Päätin kuitenkin olla tyhmä asiasta ja seurata vain noita ohjeita, konvertoiden kaikki ameriikan mitat. Opinpa sentään, että 1 amerikkalainen kuppa taloussokeria on 200 grammaa täällä päin ja 1 kuppa jauhoja on ~120g. Tässä käyttämäni taulukko. En myöskään omista ohjeista löytyvää vuokaa, enkä näköjään minkäänlaista muffinivuokaa, joten vanhat crème brûlé -lasiastiat ja muutamat muut edes hiukan muffini-maiset astiat saivat pitkästä aikaa käyttöä.

Ja koska olen hölmö ja/tai ajattelematon, en viitsinyt/muistanut/jaksanut ottaa kuvia eri vaiheista. Kaikki ovat varmaan edes kerran elämässään tehneet muffineita, right? Riiiight?
Lisäksi minun olisi pitänyt antaa kastikkeen vetäytyä hetki, eikä vain sekoittaa lisää ja lisää, toivoen, että siitä tulisi kiinteämpää. Mut ei, nyt kastike näyttää joltain aivan muulta, mitä kukaan ei välttämättä haluaisi löytää sweet rollinsa päältä. Tehkää päätelmänne itse:

IMAGE(http://i.imgur.com/qRDQKzs.jpg)

Lopputulos ei ollut kosmeettisesti ehkä niin kaunis eivätkä ne oikeastaan näytä autenttisilta Skyrimin sweet rolleilta. Uskomattoman herkullisia ne kuitenkin olivat, ja olen oikein tyytyväinen lopputulokseen (älkää antako kenenkään varastaa näitä). Kiitos, jos jaksoit lukea ja anteeksi kaikki nämä kamalat vitsit. Minäkin olin ennen hyvä vitsiniekka kuten sinä, mutta sitten otin muffinin polv....

E: Tulipa kuvasta pikselinen. Kiitos 39, 6-1 ja Instagram.

Pitkästä aikaa kokki corneri.

Lasagnette.
IMAGE(http://imagizer.imageshack.us/v2/640x480q90/138/u1x7.jpg)

Oli kyllä erittäin maukasta.

Minä olen melko intohimoinen leipuri ja olen monia omia reseptejä jo keksinyt, esimerkiksi pystyn tekemään aivan mahtavia mokkapaloja eräällä tavalla, jota en julkisesti kerro, mutta kun seuraavan kerran teen, voin tänne lisätä kuvan siitä.
Koulussa aina leipomis kurssit olen valinnut ja ainoa miinus on aina ollut että olen hidas ja kyllä myönnän! Olen hämäläinen! Olen hidas monessa asiassa, paitsi lukemisessa, mutta muuten olen todella hyvä leipomisessa ja ruuanlaitossa, vaikka en ruuanlaitosta niin paljoa pidäkkään.

Tuli eilen tehtyä tuollainen burriton tapainen mötkylä.

Jauhelihaa, hornetteja, pekonia ja paprikaa.
IMAGE(http://imagizer.imageshack.us/v2/640x480q90/19/iqxl.jpg)

Lainaus käyttäjältä kurrinen123

Minä olen melko intohimoinen leipuri ja olen monia omia reseptejä jo keksinyt, esimerkiksi pystyn tekemään aivan mahtavia mokkapaloja eräällä tavalla, jota en julkisesti kerro, mutta kun seuraavan kerran teen, voin tänne lisätä kuvan siitä.
Koulussa aina leipomis kurssit olen valinnut ja ainoa miinus on aina ollut että olen hidas ja kyllä myönnän! Olen hämäläinen! Olen hidas monessa asiassa, paitsi lukemisessa, mutta muuten olen todella hyvä leipomisessa ja ruuanlaitossa, vaikka en ruuanlaitosta niin paljoa pidäkkään.

Itse olen opetellut vuosien saatossa aivan sairaan hyvän mokkapalareseptin. Itse tykkään lisätä taikinan joukkoon vaniljaa (tangosta tai uutteena) ja pinnalle kookoshiutaleita. Aivan jumalallisen hyviä. Mitä kuohkeamman taikinaseoksesta saa, niin sitä parempi lopputulos.

Lainaus

Tuli eilen tehtyä tuollainen burriton tapainen mötkylä.

Aivan sairas lihakasa :D Itse tein tänään pari isoa burritoa, mutta täytteet oli inhimillisemmät 50/50 lihaa / kasviksia. Taidan mennä uudestaan keittiön puolelle, kun iski videon jälkeen hirveä nälkä.

Swedish meal time palasi muutama päivä sitten. Toivon todella, että jätkät jatkaa samalla tyylillä eikä muutu täysin kaupalliseksi paskaksi kuten epic meal time jota ei ole jaksanut katsoa piiiiitkään aikaan.

Lainaus käyttäjältä partajeesus

Swedish meal time palasi muutama päivä sitten. Toivon todella, että jätkät jatkaa samalla tyylillä eikä muutu täysin kaupalliseksi paskaksi kuten epic meal time jota ei ole jaksanut katsoa piiiiitkään aikaan.

Hah. Tismalleen samat mielipiteet kuin mulla. Kyllä tuo ruotsalainen versio vaan rokkaa kovemmin. Epic Meal Timen pekonihehkutus rupes kyllästyttään jo aikoja sitten, en tosin tiiä hehkuttaako ne sitä nykyään niin kovaa kuin joskus pari vuotta sitten mutta enpähän jaksa asiaa tarkistaa enää tässä vaiheessa.

No tämän päivän epic meal time video on nimeltään all bacon burger joka kertoo varmaan kaiken. Tuntuvat kierrättäneen samaa settiä vuodesta toiseen.

Siinä vaiheessa EMT alkoi menemään vituilleen kun suosio kasvoi niin alettiin tekemään video/viikko koska nehän tienaa noilla videoillaan.

Edit:

Pakko taas mainita kun monet tuntuu yleisesti vähättelevän energiajuomista / limppareista tulevia kaloreita. Esim monesti saa lukea siitä kuinka naurettavaa on ostaa vaikka joku bigmac ateria ja ottaa siihen light juoma.

Ostin tänään vahingossa prismasta 1.5 litran sokerilla makeutetun lime limpparin. Kaloreita kevyet 675kcal eli melkein puolet päivän suosituksesta. Ei ihme jos kiloja tulee kun tuollaista juo kaiken muun ruokailun lisäksi. Eli siis 45kcal/ desi.

Eli jos vaikka jossain mäkkärissä ottaa sen light limun siihen bigmac aterian kylkeen joka taitaa olla 4 desiä niin aterian kokonais kaloreista katoaa n.180kcal.
Energiajuoma puolella ostan light rodeota. Sokeri versiossa taisi olla n.225kcal siinä 0.5 litran pullossa ja light versiossa n.2.5kcal. Ihan jumalaton ero ja jotkut vielä väittää ettei sillä ole mitään väliä.

Lainaus käyttäjältä partajeesus

No tämän päivän epic meal time video on nimeltään all bacon burger joka kertoo varmaan kaiken. Tuntuvat kierrättäneen samaa settiä vuodesta toiseen.

Siinä vaiheessa EMT alkoi menemään vituilleen kun suosio kasvoi niin alettiin tekemään video/viikko koska nehän tienaa noilla videoillaan.

Edit:

Pakko taas mainita kun monet tuntuu yleisesti vähättelevän energiajuomista / limppareista tulevia kaloreita. Esim monesti saa lukea siitä kuinka naurettavaa on ostaa vaikka joku bigmac ateria ja ottaa siihen light juoma.

Ostin tänään vahingossa prismasta 1.5 litran sokerilla makeutetun lime limpparin. Kaloreita kevyet 675kcal eli melkein puolet päivän suosituksesta. Ei ihme jos kiloja tulee kun tuollaista juo kaiken muun ruokailun lisäksi. Eli siis 45kcal/ desi.

Eli jos vaikka jossain mäkkärissä ottaa sen light limun siihen bigmac aterian kylkeen joka taitaa olla 4 desiä niin aterian kokonais kaloreista katoaa n.180kcal.
Energiajuoma puolella ostan light rodeota. Sokeri versiossa taisi olla n.225kcal siinä 0.5 litran pullossa ja light versiossa n.2.5kcal. Ihan jumalaton ero ja jotkut vielä väittää ettei sillä ole mitään väliä.

Tulee myös suosittua light juomia. Itse en maussakaan juuri eroa huomaa. Mutta jos on kova syömään, niin kyllähän nuo kalorit hankkii sitten päivän aikana jo jostain muualta. Light juomat on kyllä muuten elimistölle huomattavasti haitallisempia lisättyjen aineiden takia kuin normaali sokeroitu juoma.

Lainaus käyttäjältä hell_patrol

Light juomat on kyllä muuten elimistölle huomattavasti haitallisempia lisättyjen aineiden takia kuin normaali sokeroitu juoma.

Itsekin tulee nykyään juotua suurimmaksi osaksi lightia pepsiä ja muita limuja, koska tyttöystävä ei voi sietää normaalia. Kaloreita en laskeskele, mutta itelle normaali maistuu yleensä paremmalta ja juurikin tuo epäterveellisyys myös mietityttää. Toisaalta eipä minkään limpparin juomista erityisen terveelliseksi voi kutsuakkaan.

Grillikausi tuli avattua vappuna kelistä huolimatta ensimmäistä kertaa omalla parvekkeella ja seitan sekä soija"rintaleike" palat omassa marinadissa toimivat lihan sijaisina. Ja täytyy todeta että hyvin toimivatkin. Yleensä kasvisruuissa täytyy nähdä enemmän vaivaa, mutta tuleepi halvemmaksi kukkarolle ja säilyy paremmin. Olen yllättynyt kuinka paljon itse pidän ruuanlaitosta ja tuntuu intoa löytyvän jopa kokeilla joka viikko jotain uutta ruokaa tehdä.

Lainaus käyttäjältä Airus+

Itsekin tulee nykyään juotua suurimmaksi osaksi lightia pepsiä ja muita limuja, koska tyttöystävä ei voi sietää normaalia. Kaloreita en laskeskele, mutta itelle normaali maistuu yleensä paremmalta ja juurikin tuo epäterveellisyys myös mietityttää. Toisaalta eipä minkään limpparin juomista erityisen terveelliseksi voi kutsuakkaan.

Mie juon aina Pepsi Maxia. Se on parhaan makuista. Ja en juo kauheen sokerisia limsoja sen takia, että hampaat kärsii. Lisäaineet eivät vielä ole aiheuttaneet mitään, joten toivon etteivät tulevaisuudessakaan.
Mehussa on muutes ihan sairaasti (juissi esimerkiksi) sokeria!
Ja limsasta ei hampaat tykkää jo sen happo määrän takia.

Tipahdin tuolle Swedish meal time pätkälle. Meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun, kun otti kirveen esille :D

Lainaus käyttäjältä kurrinen123

Mie juon aina Pepsi Maxia. Se on parhaan makuista. Ja en juo kauheen sokerisia limsoja sen takia, että hampaat kärsii. Lisäaineet eivät vielä ole aiheuttaneet mitään, joten toivon etteivät tulevaisuudessakaan.
Mehussa on muutes ihan sairaasti (juissi esimerkiksi) sokeria!
Ja limsasta ei hampaat tykkää jo sen happo määrän takia.

Kannattaa kyllä huomioida, että aspartaami yms keinotekoiset makeutusaineet ovat paljon pahempia myrkkyjä hampaille, kun perus sokeri. Itse jätin perus limut pois pari vuotta sitten. Silloin tällöin tulee lasillinen juotua. Oma lempijuoma kuumana kesäpäivänä on kyllä Hartwallin Red Soda. Nykyään tulee kyllä vedettyä todella reilusti "superfoodia"... Tai ainakin super mehuja. Mehulinko kun tuli ostettua, niin hetkessä muuttuivat elämäntavat. Aamuin illoin tulee tehtyä erilaisia mehuja kasviksista, juureksista ja hedelmistä. Oma lemppari, jolla päivä lähtee käyntiin (pala inkivääriä, omena, pari porkkanaa, pari punajuurta, varsiselleriä, viinirypäleitä, kurkkua, tomaattia, parsakaalin varsi yms). Tuo toimii joka aamuisena aamupalana. Iltapalan yhteydessä teen aina lasin porkkanamehua. Nykyään on aivan uskomattoman energinen olo. Myös vatsa toimii paremmin kuin ikinä.

Ehkä voisin samalla antaa pienen vinkin pippurikastikkeen ystäville.
Suikaloi pekonia pari kolme siivua pieneksi. Paista pannulla, kunnes ovat sopivan rapsakoita. Ota pekonit lautaselle, mutta jätä paistorasva pannulle. Lisää pannulle pikkuisen konjakkia ja viskiä (jos kaapissa on... ei välttämätön. Itse käytän meukowin vsop & walker black label). Sen jälkeen hieman lihalientä (härkä / vasikka fondia esim knor), tummaa soijaa (saa itämaisista kaupoista... ehdottomasti oltava makeuttamaton soija), vähän sinappia (väkevä & makea... itse käytän sika sinappia), mustapippuria hieman myllystä, rouhi huhmareessa reilusti rose- / viherpippureita ja lisää joukkoon. Lisää pekonit takaisin pannulle. Sen jälkeen lisää kerma. Anna hautua hiljalleen kasaan. Noissa aineksissa kannattaa löytää sopiva tasapaino, eikä laittaa mitään likaa. Ennemmin liian vähän ja lisää sitten oman maun mukaan aineksia sekaan. Kannattaa huomioida suolan määrä. Osa raaka-aineista sisältää todella paljon suolaa, joten muista maistaa ennen kun lisää suolaa joukkoon. Itse paistan yleensä pihvin etukäteen ja hyödynnän kaiken paistorasvan ja lihasnesteet pippurikastikkeen joukkoon. Samalla kun liha vetäytyy foliossa, niin teen yleensä odottaessa kastikkeen. Aivan huikean hyvää oikein laitettuna.

Edit. Noista raaka-aineista ehkä hankalin on tuo soija. Perus kickomanit ei käy, vaan on oltava kunnon mustaa soijaa, jota käytetään kiinalaisissa ravintoloissa. Itse ostin juuri Tikkurilan TH-marketista aivan naurettavan halvalla kasan tuota mustaa soijaa. Siellä on iso poistoerä myynnissä.

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva

Voisin vain pysyä talouden hoidossa ainoastaan sillä siivouslinjalla, ainakin toistaiseksi. #paskakokkiseppo nimittäin yritti keitellä vähän pastaa ja paistaa jauhelihat, sekä siihen joku yksinkertainen kastike. Lisäilin sekaan ruokakermaa (juuston makuista), ruohosipulia ja suolaa. Tämä päättyi sitten siihen että kastiketta tuli vitusti liikaa, se oli hirveän rasvaisen näköistä ja vetistä. Pasta sentään onnistui, mutta sitä tuli liian vähän. Otin muutaman lusikallisen tätä sekoitusta ja totesin että se ei maistu millekään.

Tiedostan kyllä että en ole laittanut kunnolla ruokaa ikinä eikä ekalla kerralla voi onnistua, mutta silti kalvaa kun on monesti nähnyt mm. kaverin laittavan ruokaa samalla tyylillä. Eli sekaan vaan kaikkea ja se sitten maistuu hyvältä, todistettu juttu. Mulla se ei näköjään toiminut.

Olen kuitenkin muuttanut omilleni ja sillä perusteella miltei kaikki tuttavistani kai olettaa että osaan laittaa ruokaa tai pestä pyykkiä (sitä opettelen vieläkin). Mistä kannattaa lähteä opettelemaan ruoan laittoa? Äskeinen yritys oli selkeästi liian vaikea.

Lainaus käyttäjältä TheCpp0

Mistä kannattaa lähteä opettelemaan ruoan laittoa? Äskeinen yritys oli selkeästi liian vaikea.

Makaronilaatikko lienee yksi ruoka, jolla pääsee jo pitkälle. Helppo väsätä ja erilaisia reseptejä on netti täynnä. Ruskea kastike kannattaa myös opetella tekemään heti alkuunsa. Kermaa kannattaa annostella varovasti ja keittää se soppelisti kasaan, eli sekoittelet ja annat sen paksuuntua. Älä muuten koskaan käytä näitä 2% vesikermoja (ruokakermat) vaan laitat kunnon kuohukermaa. Onnea vaan kokkailuun!

Hyvät perus raaka-aineet on kaiken aa ja oo. Ensimmäinen suositus olisi hommata ainakin pippurimylly ja jääkaappiin rehellistä voita ja öljyä. Lisäksi kannattaa jättää kaupan hyllyihin kaikki turhat marinaadeissa pyörivät lihat (hunajabroilerit yms). Noista ei saa hyvää aikaiseksi tekemälläkään. Paras neuvo on ostaa lihatuotteet naturellina. Helpoimmat ja nopeimmat ruuat tulee kun pyöräyttää melkeen mitä tahansa lihaa nopeasti voissa ja öljyssä (mausta pippurilla ja suolalla) ja iskee kerman joukkoon ja maustaa mielen mukaan. Siinä sivussa voi keittää esim riisin tai pastan. Itse olen jättänyt nuo nuo pastat yms vähemmälle ja niiden sijasta olen keittänyt esim pakastekasviksia tai parsakaalia. Huomattavasti maukkaampaa ja terveellisempää.

Jos epäröi mausteiden kanssa, niin kannattaa pitää jääkaapissa ainakin perus fondeja (esim kasvis ja vasikka). Perus kermakastike onnistuu naurettavan helposti. Ei muuta kun paistorasvan joukkoon kermaa, vasikkafondia ja kotisinappia. Mausteeksi Suolaa ja mustapippuria (voi laittaa myös viher ja rose pippuria, jos haluaa hifistellä). Muita makuja voi kokeilla oman mielen mukaan. Kunhan ei laita vaan sokeasti kaikkea.

Kerman suhteen suosittelen myös kuohukermaa, mutta myös ruokakerma 15% on erinomaista. Kestää hyvin kuumennusta ja hyvä pohja kaikille kastikkeille. Muut vähärasvaisemmat kannattaa jättää kaupan hyllylle. Osa juustokermoista on ihan ok, kunhan ei mene sekoittamaan muita mausteita pahemmin joukkoon. Silti parasta juustokastiketta tulee, kun laittaa suoraan oikeita juustoja suoraan kerman joukkoon (pehmeitä ja pitkäänkypsytettyjä). Niistä tulee kyllä naurettavan helppoja ja hyviä kastikkeita vaikka pastan kanssa. Esim jos tykkää aurajuustosta, niin hieman kermaa pannun pohjalle ja aurajuustoa joukkoon. Hämmentään sen verran, että juusto sulaa ja kastike on valmis.

näin ammatiltani ravintolakokki, niin pakko sanoa että pienestä kannattaa aloittaa. siis justiinsa makaroonilaatikko, perunamuussi, ruskeakastike, pastan/makaroonin/spagetin keittäminen. Myös voisin sanoa että opetelkaa leipomaan omat patongit ja leivät. Säästät siinäkin rahaa ja saat aina tuoretta leipää ruoan kanssa. Leipää voi myös leipoo taikinan valmiiks ja pakastaa (eli raakapakasteeksi) kun teet ruokaa niin otat aamulla jääkaappiin sulaan valmiiksi leivottuja taikinapalloja sulaan ja päivällä laitat ne pellille ja uuniin. VOLA!! tuoretta pehmeetä ja lämmintä leipää aina.

Hyvän ruoan ei tarvi olla vaikeeta. Myös ihan uusia juttuja löytää kokeilemalla ja netistä ettimällä. Esivalmistelu on kans ihan hyvä tehä. Vaikka laittaa joku 500g - 1kilon liha marinoituun yöksi johonkin pussiin missä on öljyt, mausteet ja yrtit. Seuraavana päivänä otat sen pois pussista ja leikkaat noin 150g- 200g pihvejä ja paistat valurautapannulla (joka on maailman paras paistinpannu) siihen kylkeen näin kesällä keittelet uudetperunat, paistat nuo tuoreet leivät uunissa, paistelet vihanneksia pannulla öljyssä (ihan pieni tilkka vaan öljyä) ja maustat mustapippurilla. Jonkun pippurikastikkeen vielä teet kylkeen niin johan on maistuvaa.

En tiedä onko toi ny vaan mun mielestä helppo annos tehä. Mutta kokeilkaa kaikkea.

Jos omistat rasvakeitintä niin myös voi kokeilla laittaa lihapullataikinaan vaaleataleipää ja antaa sen imetä nestettä itteensä. Kun on leipää lihapullataikinassa ja paistat ne rasvakeittimessä niin tullo semmosia kevyitä ja rapeita pullia.

Kun teet ruskeatakastiketta niin tosiaan käytä kunnon voita ja muista ruskistaa jauhot hyvin pannulla. Sitten lisäät hiljalleen vettä kokoajan sekoittaen. Lopussa lisäilet mausteet, lihaliemikuution ja vaikka hieman tota kermaa jos haluat täyteläistä ja paksumpaa kastiketta.

Lainaus käyttäjältä Hugejorma

Lisäksi kannattaa jättää kaupan hyllyihin kaikki turhat marinaadeissa pyörivät lihat (hunajabroilerit yms). Noista ei saa hyvää aikaiseksi tekemälläkään.

Noh, noh. Marinoitu broilerfilesetti paistoon ja lopuksi kermat päälle on vaivattomuuteensa nähden ihan hyvä kastike. Lihamureketaikina on hyvä opetella, koska siitä saa väännettyä murekkeen, lihapullat ja jauhelihapihvit.

Makaronilaatikosta sen verran, että aika moni ohje tuntuu olevan tarpeettoman monimutkaista settiä. Minkä takia makaronit pitäisi keittää ennen uuniin laittoa? Nehän ovat siellä kiehuvassa nesteessä. Itse olen tehnyt lootat erään makaronipaketin ohjeen modatulla versiolla:

400g jauhelihaa (sikanauta = säästäjän valinta, nauta mielestäni paras ja kaupassa tehtyä, jos on fyrkkaa)
sipulikuutioita maun mukaan
jauhelihamaustetta
pussi makaronia (tumma<3)
lihaliemikuutio
3dl vettä
5dl Maitoa
2-3 munaa

Uuni lämpeämään 200 asteeseen. Sipuli ja liha ruskistaen sekä vesi kiehumaan lihaliemikuution kanssa. Maito ja munat sekaisin. Voitele vuoka, mausta liha (saa laittaa aika huolettomasti) ja heitä valmiit lihat ja sipulit sinne. Makaronia päälle ja hoito sekaisin. Sekoita munamaito lihaliemeen ja heitä seos vuokaan. Makaroneja lisään yleensä, kunnes ne tulevat pinnan tasolle tai hieman sen alle. Juustoa päälle ja uuniin 35 minuutiksi.

Pro tip: Mikäli laitat makaronilaatikkoa jääkaappiin, käy se ensin kauhalla tms. läpi ja irroita makaronit/lihat toisistaan. Näin vältyt perinteisiltä lihamakaronikuutioilta.

Tuon kanssa voisi toki hifistellä ja korvata jauhelihamausteen sekä lihaliemen "oikeilla" mausteilla, mutta itse en ole siihen vielä ryhtynyt. Miksi nähdä ylimääräistä vaivaa, kun tulos on oikein hyvä ennestäänkin?

E: Kaapistani löytyy myös Penninvenyttäjän keittokirja, jossa on hyvä kattaus perusohjeita. Google on toki keksitty, mutta tuollainen pieni keittokirja on mielestäni jopa kätevämpi.

Keittokirjoissa on tosiaan se kivempi puoli, että sieltä tulee napattua yleensä uusi resepti useammin, kuin nettiä selaamalla. Itseä kiinnostaa etenkin ulkomaiset eksoottisemmat ruoat, mutta yleensä tekeminen kaatuu raaka-aineiden huonoon saatavuuteen tai siihen että toteaa ruuasta tulevan itse tehtynä aivan naurettavan kallista.

Makaroonilaatikon, pihvien, pyöryköiden ja vastaavien kanssa kannattaa myös harkita soijarouhetta, jos haluaa päästä helpolla. Tuo veijari taipuu yllättävänkin moneen ruokaan ja sen saa maistumaankin vaikka miltä jos vaan mausteita heittää kunnolla sekaan. Myöskään ei ole vaaraa, että jokin jäisi raa-aksi. Muut soijatuotteet eivät sitten olekkaan itseen samalla tavalla uponneet mitä nyt suikaleista pystyy vääntämään kana-curryn melko vaivattomasti.

Keitot on myös ehkä tylsä, mutta hyvin vaivaton lähestymistapa. Ainakin niissä ei tarvitse olla viiden eri pannun ja kattilan perässä juoksemassa ja katsomassa milloin mikäkin palaa pohjaan. Keitoista riittää myös helposti usealle päivälle, joten tulee huokeaksikin kukkarolle. Haastavimpia ruokia, mihin itse olen uskaltanut tarttua ovat olleet nekin aika perusruokia eli lasangea ja risottoa. Toki risoton teko valkkariin tuo hieman haastetta, mutta näkyy sitten maussakin, joten kannattaa kokeilla.

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva
Lainaus käyttäjältä Hugejorma

Lisäksi kannattaa jättää kaupan hyllyihin kaikki turhat marinaadeissa pyörivät lihat (hunajabroilerit yms).

Ei tarvitse erikseen käskeä, kerran on kokeiltu ja en oo ikinä syöny niin pahaa lihaa.

Oon itseasiassa kattonu vierestä kun ukko tekee makaronilaatikkoa, se näytti helpolta. Kuitenkin sitten päädyin painottamaan päässäni sitä, että se NÄYTTÄÄ helpolta.

Lainaus käyttäjältä Airus+

Keitot on myös ehkä tylsä, mutta hyvin vaivaton lähestymistapa.

Äitini ehdotti samaa kun häneltä kyselin, mutta totesin vain että en oikeen tykkää keitosta. Noh, josko sitä makaroonilaatikkoa kokeilisin kun siltä tuntuu, nyt harmittaa kyllä sen verran että laitan korkeintaan mikrossa kaakaota.

Oisko mitään helppoa vähän kevyempää ruokaa? En oo millään erityisen ruokavalion laihdutuskuurilla, mutta mietin vain että onko perunamuusi +nakit yms. sopivaa sellaiselle. Kiitti kaikille vinkeistä kuitenkin.

Lainaus käyttäjältä TheCpp0

Oisko mitään helppoa vähän kevyempää ruokaa? En oo millään erityisen ruokavalion laihdutuskuurilla, mutta mietin vain että onko perunamuusi +nakit yms. sopivaa sellaiselle. Kiitti kaikille vinkeistä kuitenkin.

Tänään tulin juuri lenkiltä ja oli aivan järkyttävä nälkä. Otin kellosta aikaa ja annoksen tekemiseen meni kokonaiset 10 minuuttia (kun olin laittanut levyt päälle). Aivan jumalattoman hyviä Wotkinsin blue cheese bratwursteja vihannesten kanssa + kastike. Ei aina tarvitse hifistellä, että saa todella hyvää ruokaa. Itse olen kastikefriikki, joten tulee soosseja sekoitettua hieman joka paikkaan. Tuostakin saisi paljon terveellisemmän, kun jättäisi kastikkeen ja pekonit vähemmälle. Varsinkin nyt kesäaikaan kannattaa hyödyntään hyvät nakit ja makkarat. Nykyään on tarjolla todella paljon kaikkia erikoisuuksia. Varsinkin lihatiskeiltä löytyy välillä todella huikeita raakamakkaroita.
IMAGE(http://s29.postimg.org/7ri97dk3b/20140520_181529.jpg)
Esim tuon annoksen hinnaksi kertyi tänään kaikkineensa vajaa kolme euroa. Olisin tuolla rahalla saanut jonkun hikisen tuplajuuston mäkkäristä.

Mitä tulee nakkeihin ja perunamuussiin, niin melko tuhtia evästä tuo on. Varsinkin perunamuussi on pelkkää tärkkelystä. Tuokin on hyvä perus ruoka, kunhan pitää lautasmallin kunnossa. Eli kasviksia puolet, perunamuussia neljäsosa ja lihatuotteita neljäsosa. Lisäksi muistaa, ettei tarvitse syödä päivässä yhtä isoa annosta, vaan syö ennemmin useasti päivässä pienempiä annoksia. Itse olen lisännyt ruokavalioon marjat, kasvikset ja vihannekset mehun muodossa. Joka aamu teen vajaan litran mehuja tuoreista kasviksista. Niillä saan hyvin siirrettyä ruokahalua ja saan lisäksi päivittäiset vitamiinit yms samalla kertaa. En muista milloin olisi ollut näin huikea fyysinen olotila.

Edit. Itse tulee tehtyä myös kohtuu paljon broilerista kaikkea mahdollista. Erilaisia nuudelikeittoja, johon tarvitsee lisätä kasviksia ja paistettu liha. Todella helppoa, hyvää ja nopeaa ruokaa. Kuten muut ovatkin jo maininneet, niin kannattaa kokeilla erilaisia keittoja. Esim omatekemä siskonmakkarakeitto on aivan huippua. Valmistaminen vie jonkun verran aikaa, mutta voi tehdä kerralla isomman kattilallisen. Jos jää ylimääräistä, niin ei muuta kun pakkaseen. Muutenkin keitot vaan paranevat päivä päivältä.

Lainaus käyttäjältä FatTepi

Esivalmistelu on kans ihan hyvä tehä. Vaikka laittaa joku 500g - 1kilon liha marinoituun yöksi johonkin pussiin missä on öljyt, mausteet ja yrtit. Seuraavana päivänä otat sen pois pussista ja leikkaat noin 150g- 200g pihvejä ja paistat valurautapannulla (joka on maailman paras paistinpannu) siihen kylkeen näin kesällä keittelet uudetperunat, paistat nuo tuoreet leivät uunissa, paistelet vihanneksia pannulla öljyssä (ihan pieni tilkka vaan öljyä) ja maustat mustapippurilla. Jonkun pippurikastikkeen vielä teet kylkeen niin johan on maistuvaa.

Tämähän on kuin kopio viime viikonlopusta. Peukkua ylös täältä suunnalta. Kesäisin kannattaa ottaa ilo irti tuoreista kasviksista ja uusista perunoista. Niin ja tietenkin tähän aikaan vuodesta kannattaa nauttia parsaa <3

Edit 2. Jos satutte menemään lihatiskin ohi ja huomaatte hyvää tuoretta possun grillikylkeä (saa sisältää paljon läskiä), niin siitä saa ehkä helpoimman ja parhaimman makunautinnon todella pienellä vaivalla. Moni laittaa grillikyljen pannulle tai grilliin, mutta vinkkinä voisin heittää uunin. Ei muuta kun grillikylki isoon uunivuokaan ja hieman nestettä pohjalle. Antaa lihan hautua siinä miedolla lämmöllä pitkään. Voin sanoa että liha sulaa suuhun ja oikein maustettuna aivan uskomattoman hyvää. Sen kanssa ei tarvitse mitään muuta. Ehkä iso rulla talouspaperia ja hyvä leffa pyörimään.

Lainaus käyttäjältä Hugejorma

Jos satutte menemään lihatiskin ohi ja huomaatte hyvää tuoretta possun grillikylkeä, niin siitä saa ehkä helpoimman ja parhaimman makunautinnon todella pienellä vaivalla. Moni laittaa grillikyljen pannulle tai grilliin, mutta vinkkinä voisin heittää uunin. Ei muuta kun grillikylki isoon uunivuokaan ja hieman nestettä pohjalle. Antaa lihan hautua siinä miedolla lämmöllä pitkään. Voin sanoa että liha sulaa suuhun ja oikein maustettuna aivan uskomattoman hyvää. Sen kanssa ei tarvitse mitään muuta. Ehkä iso rulla talouspaperia ja hyvä leffa pyörimään.

Hyvänkun mainitsit ton että nestettä pohjalle. Moni tekee sen virheen lihojen kanssa että unohtaa grillissä voidella niitä jollain marinaadilla tai laittaa uuniin nestettä. Jos liha kuivuu niin siittä tulee sitkeetä. Kun taas muistaa antaa sille vähän jotain kosteutta, niin siittä tulee mureeta ja luu irtoaa lihasta todella nätisti.

Tässä yksi ohje mitä ite oon käyttäny ripsejä grillatessa.

HP-kastiketta (mahdollisesti myös savulla maustettua)

Siirappia

Coca-colaa

Hienonnettua timjamia

Hienonnettua valkosipulia

1. Sekoita siirappi ja HP-kastike siten, että siirappia tulee kaksi osaa ja HP-kastiketta yksi. Jos haluat savun makua kastikkeeseen, lisää joukkoon savulla maustettua HP:ta.

2. Lisää seokseen hienonnetut sipuli ja timjami.

3. Lorauta kokista joukkoon maun mukaan.

4. Keitä seosta kattilassa niin kauan, että se saostuu oikein paksuksi. Seos on sopivan paksuista silloin, kun sitä voi sivellä vaivatta veitsellä lihan päälle.

5. Grillaa kastikkeella peitettyjä ribsejä matalahkolla lämmöllä niin kauan, että kastikkeessa oleva sokeri aktivoituu ja tartuu lihan pintaan kiinni. Muista käännellä kylkiä grillauksen aikana.

6. Voit myös tarjoilla kastiketta ruokailijoille erillisessä kulhossa.

Niin ja tohon kastikkeeseen voi lisätä muitakin aineksia jos haluaa. Ite joskus laittanu poppamies kaupasta ostettua chilisoosia. Taivas on vain rajana kun ruokaa tehään :P

Lainaus

Kun taas muistaa antaa sille vähän jotain kosteutta, niin siittä tulee mureeta ja luu irtoaa lihasta todella nätisti.

Samalla saa hyvän kastikepohjan aikaiseksi. Myös grillikyljen neste toimii itsessään hyvänä dippinä. Se sisältää kaikki parhaat maut. Tulee nälkä jo pelkästään miettiessä. Btw... Täytyy testata tuota bbq-reseptiä seuraavalla kerralla. Itse hyödynnän aina kaikki vinkit.

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva

Tuon mehuvinkin olen saanut aika vasta, mutta en ole sille linjalle lähtenyt vielä kun ei voi itse tehdä (ei ole värmeitä siihen). Kaupassa olen kyttäillyt tuoremehupurkkien kylkiä ja epäillessäni sitten jättänyt ne hyllyyn. En tykkää muutenkaan sellaisesta teollisen vetisen makuisesta mehusta, vaan sellaisesta "tujummasta" ja kirpeämmästä. Tosin äiti vähän pelotteli että se liika kirpeys voi vahingoittaa hampaita, pitääkö tämä edes paikkansa?

En todellakaan ole vihannesten ystävä, niistä en kertakaikkiaan pidä (varsinkaan keitettynä, hyi yäk). Tosin porkkanat menee jos raakana syö. Päivittäiset vitamiinit saan silti tablettimuodossa (siis ne jotka pudotetaan veteen ja annetaan sinne sulaa). Sopiskohan päivän "ateriaksi" joku kunnon salaatti? Jossa esim. kurkkua, salaatinlehtiä, kevyttä raejuustoa, tonnikalaa yms. ja siihen joku tumma leipä kaveriksi?

Kyllä happamat mehut on haitallisia hampaille.

Lainaus käyttäjältä TheCpp0

Sopiskohan päivän "ateriaksi" joku kunnon salaatti? Jossa esim. kurkkua, salaatinlehtiä, kevyttä raejuustoa, tonnikalaa yms. ja siihen joku tumma leipä kaveriksi?

Sopii vallan mainiosti! Varsinkin jonkun lenkin tai salireenin jälkeen tommonen lihaisa ja tuhdimpi salaatti on hyvä. Jos siinä on tota raejuustoa, tonnikalaa, kananmunaa, pähkinää tai kanaa. Ne pitää niin paljon proteiineja sisällään. Kesällä kannattaa kans kokeilla jos vaikka pääset tosiaan grillaan johki niin tehä joku raikas salaatti missä on esim: Mansikoita ja mandariinia vielä lisäksi seassa.

Mehut kyllä tuhoo hampaita. Ja niissä hedelmämehuissa on ihan sikana piilosokereita. Jostain joskus luin että joitakin tuoremehuja vois verrata melkein limsoihin.

Lainaus käyttäjältä Hugejorma

Samalla saa hyvän kastikepohjan aikaiseksi. Myös grillikyljen neste toimii itsessään hyvänä dippinä. Se sisältää kaikki parhaat maut. Tulee nälkä jo pelkästään miettiessä. Btw... Täytyy testata tuota bbq-reseptiä seuraavalla kerralla. Itse hyödynnän aina kaikki vinkit.

Nyt tuli semmonen fiilis kyllä kokkailuun, että taidan viikonloppuna käydä ostamassa jotain spessua kaupasta ja tehä jotain "nättejä" annoksia. Voisin myös ottaa niistä kuvia ja tuoda tänne näytille. En oo meinaan aikoihin tehny ihan kunnon A la carte annoksia. :P

Lainaus käyttäjältä FatTepi

Mehut kyllä tuhoo hampaita. Ja niissä hedelmämehuissa on ihan sikana piilosokereita. Jostain joskus luin että joitakin tuoremehuja vois verrata melkein limsoihin.

Nyt tuli semmonen fiilis kyllä kokkailuun, että taidan viikonloppuna käydä ostamassa jotain spessua kaupasta ja tehä jotain "nättejä" annoksia. Voisin myös ottaa niistä kuvia ja tuoda tänne näytille. En oo meinaan aikoihin tehny ihan kunnon A la carte annoksia.

Nuo kaupan perus tuoremehut on kyllä kunnon myrkkyä hampaille (kuten myös muut sekamehut). Sisältävät yleensä myös uskomattoman paljon energiaa. Omien mehujen tekemiseen ei paljoa vaadita. Perus hyvä mehulinko ja sillä homma lähtee käyntiin. Varsinkin nyt kesällä kasvisten hinnat ovat todella alhaisia. Noin eurolla kilo löytyy kaiken maailman vihanneksia, kasviksia ja hedelmiä. Ei parjoa jää mehulasin hinnaksi + todellisia terveyspommeja saa aikaiseksi oikeilla raaka-aineilla. Itse olen yllättynyt kuinka hyvän makuisia mehuja hieman erikoisemmistakin raaka-aineista saa aikaiseksi (punajuuri & inkivääri). Joka aamu lähtee käyntiin lasillisella porkkanamehua. Olen huomannut tässä kevään aikana, kun rusketus on tarttunut aivan eri tavalla kuin ennen. Kiitos kuuluu porkkanoille.

Lainaus

En todellakaan ole vihannesten ystävä, niistä en kertakaikkiaan pidä (varsinkaan keitettynä, hyi yäk)

Jos keitetyt vihannekset eivät ole omaan makuun hyviä, niin voi sen lihan kanssa laittaa isomman salaattiannoksen. Itse laitan usein vaikkapa broilerin fileepihvin + kastiketta + salaattia. Näin saa aikaiseksi todella terveellisen ja vähäkalorisen ruuan, joka on vieläpä hyvää (plus ei tarvitse erillisiä salaattikastikkeita). Itse en tykkää syödä ainoastaan kylmää salaattia, vaan pakko olla se lämmin proteiiniannos sivussa.

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva
Lainaus käyttäjältä partajeesus

Kyllä happamat mehut on haitallisia hampaille.

Olettaen että koskee sekä tehastuotoksia että kotitekoisia?

Lainaus käyttäjältä FatTepi

Sopii vallan mainiosti!

Hieno homma! Tosin salaateissa on se paska puoli että ne salaatinlehdet ruskettuu huonoksi melko äkkiä. Siihen ei varmaan oo mitään poppakonstia, vaan jos oikeasti ostaa sitä niin se pitää syödä pois pikimmiten (mikä ei sinänsä ole ongelma). Sopiiko tuohon salaattiin minkä äsken kuvailin, joku kastike vai pitääkö jättää seasta joku pois ettei menisi turhan epäterveelliseksi?

Mulla on ihan hirveesti kysymyksiä, mutta haluan muuttaa noita mun ruokatapoja / kokkaushaluja. :D

Lainaus käyttäjältä TheCpp0

Hieno homma! Tosin salaateissa on se paska puoli että ne salaatinlehdet ruskettuu huonoksi melko äkkiä. Siihen ei varmaan oo mitään poppakonstia, vaan jos oikeasti ostaa sitä niin se pitää syödä pois pikimmiten (mikä ei sinänsä ole ongelma). Sopiiko tuohon salaattiin minkä äsken kuvailin, joku kastike vai pitääkö jättää seasta joku pois ettei menisi turhan epäterveelliseksi?

Mulla on ihan hirveesti kysymyksiä, mutta haluan muuttaa noita mun ruokatapoja / kokkaushaluja.

Totta! Salaatti menee äkkiä pilalle vaikka onkin jääkaapissa. Tummuu ja vetistyy semmoseksi pehmeeksi :/ tohon sun kuvailemaan salaattiin en laittais muutakun yrttiöljyä sillein nauhana kaadettuna päälle. Eli siihen tulee

IMAGE(http://media-cache-ak0.pinimg.com/736x/41/d9/ca/41d9ca5bf7302ffa7c26200c65f3ec84.jpg)

Öljyä
yrttejä (persiljaa, timjamia ja oreganoa silputtuna)
Mustapippuria
makeutta saa tilkalla hunajalla tai siirapilla
Chiliäkin voi laittaa jos haluaa vähän potkua salaattiin
ja ehkä suolaa jos haluaa laittaa (ite jättäny pois)

Kaikki noi laitetaan joko tehosekoittimeen tai sauvasekoittimella sekasin ja sitten laitetaan pulloon (esim tyhjä ja pesty ketsuppipullo) josta sit sillein nättinä ohuena vanana kaadetaan vaan salatin päälle. Tietty on joitakin näitä tonnikala/kinkku salaatteja joissa on kerma/tuorejuusto pohjaisia kastikkeita, mutta ne on yleensä sitten pastasalaateissa.

Lainaus käyttäjältä Hugejorma

Myös grillikyljen neste toimii itsessään hyvänä dippinä. Se sisältää kaikki parhaat maut.

Unohdin tähän vastata. Tosiaan kaikki tommoset nesteet mitä lihoista irtoaa niin ovat hyviä käyttää myös kastipohjassa tai sit just noissa dippinä. Valmista hyvää lihalientä :P

Pepsi nextia kyllä markkinoidaan voimalla kun ensin sitä myytiin esim siwoissa ja valintataloissa 0.5e/tölkki ja tänään annettiin lidlin kassalla ihan ilmaiseksi. Vielä en ole maistanut mille tuo osittain stevialla makeutettu litku maistuu.

Ilmeisesti ihan hyvin mennyt kaupaksikin joka ei ole ihme tuolla hinnalla, mutta kunhan se normi hinta on joka paikassa niin menekki loppuu siihen. Ehkä joku aspartaami kammoinen (iik se aiheuttaa syöpää...kuten melkein kaikki muukin nykyään ilmeisesti) sitä ostaa joka ei kuitenkaan halua ostaa täysin sokeroitua litkua.

Niin ja tosiaan jos muistelee monta vuotta taaksepäin niin on uutisoitu ties mistä tutkimuksista joiden mukaan esim kananmuna, maito ja jopa paahtoleipä aiheuttaa syöpää. Tosin tulokset muuttuu ja välillä kaikki jopa kumotaan kuten vaikka d-vitamiinin kanssa. Ensin sitä saadaan liian vähän, sitten liikaa ja nyt taitaa olla se vaihe päällä, että kaikki d-vitamiini lisät on turhia jonkun "asiantuntijan" mielestä.
Ei syödä eikä juoda mitään niin eletään ikuisesti perkele.

Samoin säilyke purkeista irtoaa jotain joka nostaa huomattavasti syövän riskiä. Tosin melkein koko ruokavalion täytyy muodostua pelkistä säilykkeistä ja niitä saa syödä sillä tahdilla varmaan 20 vuotta jotta asialla on mitään merkitystä, mutta hei se nostaa syövän riskiä.

Tuli tuosta pepsi nextistä mieleen. Ostin kaupasta coca colan lasipulloja. Ostin ZERO pulloja 12 jääkaappiin. Makso 1,29€/pullo. En tiiä mikä noissa aina näin kesällä houkuttaa, mutta en juo kesäsin muita limsoja kun lasipullokokista. Niin ja kylmänä tietenkin!

Coca colasta hauska (tosi hauska) fakta jonka kuulin joskus vasta pari vuotta sitten. Ennen siinä käytettiin piristävänä aineena kokaiinia. Tai oikeastaan ihan kokapensaan lehtien tuottamaa kokaa, ei siis tätä pulveria mitä julkkikset ja muut vetää nokkaan.

Mutta nyt alan leipoon pizzapohjaa, että saa Suomi - Venäjä finaaliin pizzat valmiiksi. Ja tietty nautin tätä herkku kokkeli kolaa.

Lainaus käyttäjältä FatTepi

Coca colasta hauska (tosi hauska) fakta jonka kuulin joskus vasta pari vuotta sitten. Ennen siinä käytettiin piristävänä aineena kokaiinia. Tai oikeastaan ihan kokapensaan lehtien tuottamaa kokaa, ei siis tätä pulveria mitä julkkikset ja muut vetää nokkaan.
.

Siitähän se nimikin tulee.

Lainaus käyttäjältä kurrinen123

Siitähän se nimikin tulee.

Jep, mutta en sitä tienny vielä pari vuotta sitten. En tiiä miks oli jääny pimentoon tommonen tieto. Mutta eihän sitä aina voi kaikkee tietää samantein. :)

Aivan huikea muutama päivä takana. Ollaan tässä pariin pekkaan vedetty kokonainen 3,5kg rotukarja härän sisäfile. Aivan uskomattoman mureaa ja pehmeää lihaa. Tuohon kun yhdistää loistavat kastikkeet, niin kyllä tulee taivaallinen olotila. En keksi parempaa viikonloppua, kun sääkin on ollut liki täydellinen. Nyt lähtee juuri ennen finaalia viimeinen kilon köntti pannuun / grilliin. Jos täytyy jotain negatiivista mainita, niin arvatkaa vaan oliko tulosvedossa laitettu 2-0 suomelle. Kyllä meinasi perse revetä, kun viimeinen maali meni tyhjiin (tsekkiä vastaan).

Lainaus

Coca colasta hauska (tosi hauska) fakta jonka kuulin joskus vasta pari vuotta sitten. Ennen siinä käytettiin piristävänä aineena kokaiinia. Tai oikeastaan ihan kokapensaan lehtien tuottamaa kokaa, ei siis tätä pulveria mitä julkkikset ja muut vetää nokkaan.

Käytetäänhän vieläkin cocapensaan lehtiä makuaineena coca-colassa. Sitä varten on jenkeissä oma tehtaansa, joka tuottaa pelkkää coca-tiivistettä (makuainetta) ilman vaikuttavaa huumaavaa ainesosaa. Btw... Noita coca lehtiä paikalliset pureskelevat suussa. Ilmeisesti puuduttaa suun ja vaikuttaa lievästi päihdyttävästi. Eli voi nauttia muutenkin kuin pulverina nokkaan :)

Niin joo tää mun piti tänne jo laittaa alkuviikosta :D Tuli tosiaan tossa 1-2vuotta sitten tehtyä tommonen kavereitten kanssa Jääkiekon MMkisoihin IMAGE(http://s25.postimg.org/5wd0hdgm7/Hamppari.jpg) Koko painoksi tuli 11kg

900g cheddarjuustoa
4kg jauhelihaa pihvissä + kananmunat, korppujauhot, mausteet jne.
4kg sämpylätaikinaa
500g pekonia
Loput painosta sit tuleekin tomaatista, majoneesista, chilistä, kurkusta jne.

Kesti 4tuntia tehä tuo koko paska.

Suonettukkoon.com :D

Joo sai kyllä pitää 112 numeroa soitto valmiudessa kun syötiin. Pelkästään jo sydänkohtauksen takia. Onneks oli 6ihmistä syömässä, ettei ihan muutaman ihmisen voimin tarvinu ahmia. :D

Helvetti kun repesin tuolle FatTepin pikku burgerille. Puristaa rinnasta jo katsellakin tuota. Partis voisi pistää kokki cornerissa paremmaksi.

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva

Voi saatana. Tekee niin pahaa mutta silti niin hyvää katsoa. En uskaltais koskeakaan tuohon, pelkäisin varmaan olevani sairaalassa jo yhdestä palasta.

Kyllä tuon nyt jo kolmistaan saisi syötyä. :D
Näyttää muutes tosi hyvältä.

Ikävä kyllä me ei jaksettu edes 6hengen voimin tota syödä loppuun :S Siihen kyllä vaikutti että habaneroa tuli liikaa majoneesiin. Maitoa meni semmosen kilon annoksen aikana litra mieheen. Joskus suunniteltiin että oltais laitettu tosiaan paremmaks tosta. Kerroshampurilainen. Yks pihvi vielä lisää ja välisämpylä. Ainekset vaan tulis maksaan sen 60-70€ niin ei ihan viitti :D

Lainaus käyttäjältä FatTepi

Ainekset vaan tulis maksaan sen 60-70€ niin ei ihan viitti

Jakakaa kustannukset. Kymppi per henkilö.

Lainaus käyttäjältä FatTepi

Ikävä kyllä me ei jaksettu edes 6hengen voimin tota syödä loppuun Siihen kyllä vaikutti että habaneroa tuli liikaa majoneesiin. Maitoa meni semmosen kilon annoksen aikana litra mieheen. Joskus suunniteltiin että oltais laitettu tosiaan paremmaks tosta.i

En itse laittaisi mitään tulista tuonne väliin kyllä.
Ja en ikinä joisi litraa maitoa. En koskaan! Juon aina lasin jotain juomaa ruuan jälkeen. En juo koskaan samalla, kun syön, se on semmoinen ihme tapani.

Maitoa tosiaan meni vain ton tulisuuden takia. Eikai sitä muuten olis juonu niin paljoa.

Lainaus käyttäjältä FatTepi

Maitoa tosiaan meni vain ton tulisuuden takia. Eikai sitä muuten olis juonu niin paljoa.

Sen takia juuri en tulista ruokaa syö, vaikka se ihan hyvää onkin. :P

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva

Tulisuudesta tuli mieleen, kyseenalaistan KAIKKI ihmiset jotka pitää siitä vähänkään. Siis miten siitä voi "tykätä"? En nyt tarkoita sellaista turkinpippuri-tason tulisuutta, koska ne sentään maistuvat jollekin. Mutta mistä tiiät että se ruoka on hyvää kun se on niin tulista että makuaisti lähtee? Monestikohan olen katsonut vierestä kun kaveri tuhertaa itkua ja sopertaa samalla "tää on hyvääää....".

Lainaus käyttäjältä TheCpp0

Tulisuudesta tuli mieleen, kyseenalaistan KAIKKI ihmiset jotka pitää siitä vähänkään. Siis miten siitä voi "tykätä"? En nyt tarkoita sellaista turkinpippuri-tason tulisuutta, koska ne sentään maistuvat jollekin. Mutta mistä tiiät että se ruoka on hyvää kun se on niin tulista että makuaisti lähtee? Monestikohan olen katsonut vierestä kun kaveri tuhertaa itkua ja sopertaa samalla "tää on hyvääää....".

Tulinen ruoka ei itsessään ole merkki hyvästä ruuasta. Jos ruoka on muuten maustettu täydellisesti, niin todella tulinenkin ruoka voi olla parhaimpia kokemuksia.

No joo en mäkään överitulisesta tykkää. Mutta jos ruoka on muuten hyvää ja hyvin maustettu tosiaan, niin pieni "potku" ruoassa on kiva. Chilihän on todistettu tuottavan mielihyvähormoneja aivoissa kun se polte loppuu. Ja tuleehan siittä semmonen voittajafiilis kun tiedät selvinnees taistelusta :D Ite laitan melkein jokaiseen ruokaan jotain tulista soosia.

Kai tuokin riippuu ihmisestä. Minullahan eka kokemus tulisemmasta setistä oli ne blairsin habanero lastut ja nehän veti silloin reippaasti oman sietokyvyn yli, mutta hyviä ne olivat. Kyllä minä ainakin sen perunan maistoin ja savuaromin ja muut mausteet vaikka tulisuutta oli reippaasti.

Sama homma inferno pizzan kanssa. Moni sanoo, että tulista on, mutta ei maista mtiään. Kyllä minä siitäkin juustot, salamit ja paprikat ja muut maistoin vaikka vesi valui silmistä ja suu paloi.

Tuosta FatTepin kuvasta tuli mieleen oma setti, joka pari vuotta sitten tehtiin kavereiden kanssa:
IMAGE(http://i2.aijaa.com/b/00971/13296785.jpg)
(helvetin leveä kuva, right click -> näytä kuva)

Hirviön painoa en muista, mutta mättö sisälsi;
-3 pizzerian pizzaa (ei mitään roiskeläppiä :D)
*tuplakebab-pepperoni-salami
*tuplakebab-tuplasalami
*tuplakebab-tuplapepperoni
-8 euron juustoa
-12 McFeastia
-n. 1kg kebabia
-13pkt pekonia
-custom sipuli-jauheliha-pekoni-tomaatti-texmex-kebab-kastike (:D)
-kaikki juusto, kastikkeet yms. lisukkeet

Olikohan meitä 8 kaveria tuhoamassa tuota perkelettä ja kunnialla siitä selvittiin. Ei kyllä tuon syömisen jälkeen ole käynyt mielessä tehdä uutta, mutta ehkä vielä joskus.