Pelit joita itse rakastat mutta muut eivät ymmärrä... / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Pelit joita itse rakastat mutta muut eivät ymmärrä...

Tällainen aihe tuli mieleen. Varmasti jokaisella on joku sellainen peli josta itse pitää kovasti mutta muut eivät tunnu ymmärtävän. Peli voi olla myös sellainen jonka pelimediat ovat tuominneet surkeiksi tai vähintäänkin välttäviksi tekeleiksi.

Aloitan itselleni muutamista rakkaista peleistä joita ystävieni on vaikea ymmärtää.

Shenmue, Dreamcast, Sega 2000
Itselleni se kaikkien aikojen paras peli. En arvannut millaisen vaikutuksen tämä pelidivarin hyllystä napattu heräteostos minuun tekisi. Olin melkoinen junnu tuohon aikaan ja pelaillut lähinnä Tomb Raidereita, Crashia yms. perus kauraa. Olin lukenut pelistä muutamista lehdistä ja se oli saanut positiivisia arvioita joten nappasin pelin itselleni.
Kun sitten latasin pelin Dreamcastiini olin alusta saakka aivan myyty. Peli oli jotain uskomatonta. Täynnä pieniä yksityiskohtia, upeaa musiikkia ja huikean realistinen Yokohaman esikaupunkialue jota tutkia. Jokaista asukasta saattoi jututtaa ja jokaisella tuntui olevan jotain sanottavaa, ja mikä tärkeintä jokaisen hahmon puhe oli ääninäytelty tekstilaatikkojen sijaan (tosin englanninkielinen duppaus jätti toivomisen varaa...).
Ystävieni ja monien muiden pelaajien mielestä peli oli kuitenkin aivan liian hidastempoinen ja tylsä. Vihjeitä kerätessäsi saatoit joutua odottelemaan pitkiäkin aikoja esim. seuraavaan päivään asti jotta jotain tapahtuisi (pelin ajassa 1 päivä = noin 1 tunti oikeassa maailmassa). Peli kannusti pelaajaa touhuamaan omiaan, esimerkiksi kuluttamaan aikaa pelihallissa, ostelemaan kaupasta turhuuksia tai kuuntelemaan jukeboxia baareissa.

IMAGE(http://static.gamesradar.com/images/mb/GamesRadar/us/Features/2009/09/Dreamcast%20Week/Top%207%20games/Screens/shen10--article_image.jpg)

Sky Odyssey,PS2, SCEI 2000
Sonyn tytäryhtiön luoma omalaatuinen lentosimulaattorin ja seikkailupelin yhdistelmä. Pelaajan tehtävänä on etsiä kadonneen kartan palasia ja löytää sen avulla kadonnut kaupunki. Peli ei ole täysin lineaarinen vaan tehtäviä voi suorittaa osittain haluamassaan järjestyksessä.
Alussa pelaajalla on valittavanaan kolme melkoisesti toisestaan eroavaa lentokonetta. Kaksitasoinen potkurikone, toisen maailmansodan aikainen hävittäjä sekä japanilainen erikoisuus suihkumoottorilla varustettu potkurikone. Vaikka kyseessä on lentopeli eikä pelissä ole ampumista laisinkaan on tehtäviä todella monipuolisesti. Välillä pitää lentää ahtaissa kanjoneissa, välillä taas konetta on tankattava ilmassa ja toisinaan pitää laskeutua myrskyssä lentotukialuksen kannelle.
Mielestäni pelin vahvuus oli juuri siinä ettei siinä ollut ampumista vaan enemmänkin seikkailun ja tutkimisen meininkiä. Peli on nykymittapuulla todella karua katseltavaa mutta lentotuntuma on edelleenkin mainio ja koneen viritteleminen paremmilla osilla hauskaa puuhaa.
IMAGE(http://guy.com/a/wp-content/uploads/2011/05/skyod_790screen002.jpg)

Shadow Of Memories, PS2, Konami 2001
Omalaatuinen pieneen Saksalaiskaupunkiin sijoittuva seikkailupeli. Peli alkaa sillä kun päähahmo joutuu puukotuksen uhriksi ja menehtyy. Peli ei kuitenkaan lopu tähän vaan päähenkilö joutuu erikoiseen limboon jossa hän tapaa Homonkulus nimisen hahmon, joka tarjoaa pelaajalle mahdollisuuden palata maanpäälle ja selvittää kuka hänet yrittää saada hengiltä ja miksi.
Idea kuoleman välttelystä laajenee aikamatkailuksi ja esi-isien tapaamiseen eri aikakausina. Ensimmäisen murhan välttäminen on helppoa, mutta tappaja ei helpolla luovuta ja kuoleman vältteleminen käy tosiaan työstä! Pelin kaupunki on tunnelmallinen, grafiikat (ps2 mittapuulla) kauniita ja tunnelma mainio. Pelaaminen koostuu esineiden etsimisestä ja aikakausien välissä hyppimisestä.
Peli on Shenmuen tapaan hidastempoinen ja puhetta on paljon. Lisäksi kaupungit ovat melko autioita ja tutkittavat alueet pienehköjä. Eri aikakausien välissä hyppiminen on kuitenkin hauskaa ja pelin tarina on mielenkiintoinen. Pelissä on useita eri loppuja joista itse olen onnistunut avaamaan vain yhden.
IMAGE(http://www.meristation.com/EPORTAL_IMGS/GENERAL/juegos/PC-Aventura/32/IMG2-79565/ShadowsofMemories_04.jpg)

Dead Nation: Road of Devastation (PS3)

Erinomaisen Dead Nationin vieläkin erinomaisempi lisäosa jota ei arvostelujen ja kavereiden kommenttien perusteella ymmärretty lainkaan. Kämppiksen kanssa kun tätä ensimmäistä kertaa pelattiin, petyimme itsekin kun uusia vihollisia tai aseita ei ole juurikaan ja eräpohjaisesti vain toistetaan samoja reittejä sen sijasta että olisi ollut kampanjaan jatkoa tarjolla. Sitten se iski. Tämähän on todella, todella oldschool-high score meininkiä! Taktikointi nousee huomattavasti tärkeämpään rooliin kuin itse pääpelissä kun täytyy punnita reittivalinnassa tarvitaanko nyt enemmän rahaa, varusteita vai suojia ja kaikessa on otettava jo etukäteen huomioon mihin on menossa seuraavaksi sillä esimerkiksi rahaa ei muilta kuin rahareitiltä saa kuin sen verran että juuri ja juuri on varaa ostaa panokset täyteen, usein ei sitäkään.

Road of Devastationia on kritisoitu turhauttavaksi kun kuoleman korjatessa se on that's it. Aloita alusta. Mutta juuri tuo tekee tästä niin loistavan! Kun on onnistunut jyräämään tiensä vaikka kymmenennelle kierrokselle, on aikaa mennyt jo tunteja ja pelaamisen ottaa tosissaan. Taidot hioutuvat silmissä kun pelin loppumisen uhka on niin todellinen että minkäänlaiseen sekoiluun ei ole varaa. Zombit muuttuvat kierros kierrokselta kestävämmiksi, vahvemmiksi, nopeammiksi ja runsaslukuisemmiksi. Tämän pelaamisesta (nimenomaan kämppiksen kanssa joka on lisäkseni ainoa joka tämän hienouden ymmärtää) on muodostunut eräs rakkaimmista pelikokemuksistani koskaan. RoD on jo aikaa sitten ylittänyt itse pääpelin arvostuksessamme, varsinkin kun emme edes tiedä onko tällä loppua lainkaan! Tällä hetkellä ennätyksemme on kierroksen 13 lopputaistelu mutta kyllä tuosta vielä jonain päivänä yli mennään.
IMAGE(http://www.rootbeat.nl/images/file/img_4e830aad6acce.jpg)
Jos Dead Nation löytyy koneelta ja tuntee edes yhden kaverin joka siitä pitää ja jonka kanssa tahkota co-oppina, suosittelen erittäin lämpimästi sijoittamaan tähän lisäosaan sen naurettavan 4 euroa jonka tämä maksaa. Kyseessä ei ole varsinainen lisäosa, vaan kokonaan eri peli johon pitää suhtautua täysin eri tavalla kuin pääpeliin.

Peter Jackson's King Kong (PS2-versio mutta saatavilla monille muillekin)

Kukaan ei tunnu ottavan tosissaan kun sanoo että tämä on todella erinomainen peli. Leffalisenssipeleillä toki on syystäkin sellainen maine kuin on mutta tässä on sentään pääsuunnittelijana Michel Ancel jonka käsialaa ovat esimerkiksi sellaiset teokset kuin Beyond Good & Evil ja Rayman 2: The Great Escape. King Kong pärjäsi kyllä arvosteluissa joten ei tämä täysin väärinymmärretty ole. Ainoastaan pelaavan yleisön silmissä väheksytty luomus. Kyseessä on siis yllättävän omaperäinen FPS josta heti ensimmäisenä pistää silmään ettei minkäänlaisia health-mittareita tai panosmääriä ole näkyvissä ruudulla. Tämä lisää immersiota huomattavasti ja peli on myös graafisesti erittäin vakuuttava. Silmittömän räiskinnän sijasta pääosaan nousee viidakon kummajaisten harhautus syöteillä ja kaikkialta löytyvien keihäiden hyödyntäminen kun panoksia ei yleensä ole juurikaan. Pelin rytmitys on loistava jonka ansiosta tätä on vaikea lopettaa kun tuntuu että aina edessä on uusi hieno kohtaus joka muuttaa elokuvan tarinan todella luontevasti videopelimuotoon. Rytmitystä auttaa lisäksi se, että välillä pääsee pelaamaan itse Kongilla joka tuo mukavaa vaihtelua kokonaisuuteen. Tämän saa melkein mille tahansa alustalle ja aivan mitättömään hintaan tänä päivänä joten jokaisen seikkalunnälkäisen kannattaa ainakin kokeilla!
IMAGE(http://statik.nanopress.it/625X0/www/games4all/it/img/king-kong3.jpg)

Baten Kaitos: Eternal Wings and the Lost Ocean

Baten Kaitos: Eternal Wings and the Lost Ocean on yksi GameCuben japanilaisroolipeleistä. Pelin kehityksestä on vastannut tri-Crescendo ja Monolith Soft. Pelille on myös jatko-osa Baten Kaitos Origins, jota ei kuitenkaan ikinä julkaistu euromantereella huonon myyntimenestyksen vuoksi. Koska en ole (toistaiseksi) koskaan pelannut sitä, keskityn kertomaan enemmän ykkösosasta.

Ekan Baten Kaitosin tapahtumapaikka on pilvien yläpuolella leijuva maailma. Se koostuu erilaisista saarista, joista jokainen on omanlaisensa kokemus hahmoineen, paikkoineen sekä luolastoineen. Syy tällaisen maailman olemassaoloon on se, että joskus muinoin ihmiset pakenivat pois maan pinnalta elääkseen rauhassa.

Päähahmo on nuori Kalas, jonka suojelusenkelinä ja johdattajana toimii pelaaja itse. Matkanvarrella mukaan tarttuu toinen toistaan persoonallisempia kumppaneita, kuten kalastajamies Gibari tai hassua naamiota pitävä Mizuti. Pelin pääpaha puolestaan on pahuuden jumala Malpercio ja imperiumi jonka tavoite on kerätä kaikki End Magnukset, joiden avulla Malpercio on vapautettavissa.

Taisteleminen pelissä tapahtuu Magnus-korteilla. Esineet ovat usein ostettavissa olevia kertakäyttökortteja ja hahmojen liikkeet taas taistelukortteja, jotka sekoitetaan pakaksi. Taistelujärjestelmä on siis muuten hyvin samankaltainen kuin muissa JRPG-peleissä, mutta eri hyökkäykset ja puolustukset tulee valita pakasta nostettavista korteista. Lisäksi jokaisen vastustajan hyökkäyksen varalle pitää valita aina sopiva puolustuskortti tai muuten isku tekee mittavaa vahinkoa. Myös yksi itseäni erittäin paljon kiehtonut osa-alue taisteluissa on korttien eri elementit: esimerkiksi valo- ja pimeyskortteja ei tule yhdistää, sillä vastakkaiset elementit kumoavat toisensa kun taas jotkut sopivat yhteen, varsinkin sellaiset jotka ovat joillekin vihollistyypeille heikkouksia.

Kaiken kaikkiaan Baten Kaitos on minulle aivan erityinen peli ja samalla parhaimmaksi toteamani japanirope. Sen lisäksi että pelissä ei ole visuaalisesti mitään vikoja, niin se on myös teknisesti oikein mainio. Hahmonkehitys on paljon vapaamuotoisempaa, taisteluissa on paljon syvyyttä ja maailma on yhtenäinen. Täyden kympin suoritus.

IMAGE(http://images3.wikia.nocookie.net/__cb20110305034202/batenkaitos/images/8/87/Reverence-Upper.jpg)
Kuvassa pelin poikkeuksellinen Reverence-kylä johon ihastuin heti ensisilmäyksellä.

King Kong itsellenikin. Kannattaa hommata se myös Xbox 360:lle ja sen saa ladattua Livestä. Loistavasta pelistä on tehty vielä paremman näköinen.

The lord of the Rings: Online

Peli leimataan useimpien silmissä automaattisesti taas yhdeksi everquest klooniksi ja ilmaisuuden takia epäillään pelin olevan pelkkää "osta voittaaksesi" meininkia. Itse peli on vuonna 2007 markkinoille saapunut melko mörppi, missä pelataan neljällä erilaisella rodulla keskimaassa. Ilmaiseksi pelaaville on kaksi erilaista pelialuetta joissa ajan saa melko mukavasti kulumaan 30 tasolle asti. Visaa vinguttamalla voi avata uusia pelialueita pelattavaksi. Systeemi on minusta paljon parempi kuin muiden mörppien kuukausimaksusysteemi sillä se ei pakota pelaajaa pelaamaan hiki hatussa, vaan pelaaja voi pitää sopivasti taukoja keskimaan pörräämisen yhteydessä. Hinnallakaan uudet alueet eivät ole pilattuja, vaan esimerkiksi Evendimin järvimaan saa pelattavaksi kahdeksalla eurolla. Satunnaisissa alennusmyynneissä jopa puoleen hintaan. Peli on erinomaisesti menestynyt ja saanut jo kolme isoa laajennusta: "Mines of Moria", "Siege of Mirwood" ja "Rise of the Isengard".

Shenmue, Shadow of Memories, King Kong ja Baten Kaitos tekivät vaikutuksen myös itseeni. Eikä Baten Kaitos Originskaan hassumpi ollut, varsinkin pelin iso juonenkäänne oli mielestäni aika kiintoisa.

Yakuza-sarja
Shenmuen hengenheimolaisestahan on jossain määrin kyse vaikka tämä kumartaakin enemmän toiminnan suuntaan. Jotenkin myös pelin äijämeininki iskee itseeni paljon paremmin kuin muitten toimintapelien satakiloisten körmyjen sinkohipat yhteensä. Yhdessä vaiheessa retuutetaan isällisesti Harukaa jätskibaareissa ja pelihalleissa, seuraavana hetkenä tintataan satakunta Yakuzaa kanveesiin. Se että Kazuma pelaa vapaa-ajallaan pesistä orpokodin lasten kanssa ei meinaa sitä ettei läski tummuisi jos Kazuman läheisiä aletaan uhkaamaan. Ehkä se on juuri tämä vaihtelu normaalielämän ja Yakuzan väkivaltaisen maailman välillä joka tekee tästä muita äijämäisemmän kokemuksen. Helvetin hieno pelisarja.

The Simpsons: Hit & Run

Peli sai varsin kehnoja pisteitä arvosteluista ja yleensäkin peli on taidettu tuomita lisenssikuraksi, but what can I say? Peli iski aikoinaan kuin miljoona volttia, ja olikin ensimmäinen peli ikinä minkä olen pelannut läpi. Suuri ja vapaasti tutkittava maailma jossa sai riehua mielensä mukaan. Paljon kerättävää, ja hirvittävä kasa fanipalvelusta. Mitä muuta voisin pyytä Simpsons-fanina? Tähän peliin on käytetty kymmeniä tunteja eikä kaduta yhtään. Kunpa vain tulisi PSN-storeen niin olisi kyllä aika helmee.

Minulla kanssa toi P. Jackson's King Kong on tälläinen peli.

Mutta myös Final Fantasy VIII, vaikka kyllä siitä varmasti monet muutkin pitävät. Omasta mielestäni tämä on koko FF -sarjan paras peli sen taistelusysteemin ja pelimaailman vuoksi. Hahmoissakaan ei ole haukkumista, eikä myöskään tarinassa. Itselleni tää on ollut se kaikkein koukuttavin juurikin ton taistelusysteemin ansiosta, sillä siitä saa tehtyä todella nopeatempoista, kun vaan Junctionissa oikeat taiat laittaa. Lisäksi grafiikat on vielä tänäkin päivänä todella nätin näköiset.
Olen siis pelannut FF1,6,7,8,9,13 ja niiden joukosta tää on ollut se paras.

Judge Dredd: Dredd vs Death

Omistan tämän pelin GameCubella ja nyt myös PC.llä kun Steamista löysin huimaan 2,5 euron hintaan...

Kyseessähän on siis aikoinaan melko huonoja arvosanoja saanut FPS-peli, jossa pelataan kelläs muulla kuin Judge Dreddillä. Pelissä on joitain ihan omalaatuisia juttuja, esim. vihollisten pidättäminen. Energiakaan ei palaudu itsestään, vaan sitä saa checkpointsien läheisyydessä majailevalta medic-judgelta.

Moninpelikin löytyy tietysti ja erinäisiä challenge-tehtäviä. Itse kyllä tykkään yllättävän paljon tästä pelistä. Jotenkin vaan pelin huumori ja maailma tekevät siitä astetta mielenkiintoisemman.

Guitar Hero II, III, Aerosmith, World Tour, Metallica, 5, Van Halen, Warriors of Rock
Olen ainut lähipiiristäni (paria tuttuani lukuunottamatta) joka pitää aivan liikaa Guitar Hero ja Rock Band-sarjojen peleistä. Pelit ovat simppeleitä, mutta aivan helvetin koukuttavia. Viiden napin hakkaaminen nopeasti on vienyt elämästäni jo reippaasti yli tuhat tuntia. Metallicassa olen viimeisillä Rock Rankeilla joka onkin SE Guitar Hero, joka herätti metalliminän henkiin. Kaikki lähti Guitar Hero III:sta jonka äitini maksoi Citymarketin joulualessa. Lumityöt tehtyäni alkoi taivallukseni muovikitarasankariksi ja mielestäni se on ainut peli jossa olen ihan pätevä kitaran varressa.

Kane & Lynch: Dead Men

Moni on peliä haukkunut mutta itse pidin ja kovasti.
Pari ärsyttävää kohtausta lukuun ottamatta peli on mahtava (se kuorma auto tehtävä ja kun mentiin lentokentälle) ja tarina oli mukaansa tempaava mutta "hyvällä" tapaa synkkä.
En ole kenenkään muun kuullut tätä peliä kehuvan mutta mitä minä niistä muista.

Lainaus käyttäjältä Angel of Death+

Yakuza-sarja
Shenmuen hengenheimolaisestahan on jossain määrin kyse vaikka tämä kumartaakin enemmän toiminnan suuntaan. Jotenkin myös pelin äijämeininki iskee itseeni paljon paremmin kuin muitten toimintapelien satakiloisten körmyjen sinkohipat yhteensä. Yhdessä vaiheessa retuutetaan isällisesti Harukaa jätskibaareissa ja pelihalleissa, seuraavana hetkenä tintataan satakunta Yakuzaa kanveesiin. Se että Kazuma pelaa vapaa-ajallaan pesistä orpokodin lasten kanssa ei meinaa sitä ettei läski tummuisi jos Kazuman läheisiä aletaan uhkaamaan. Ehkä se on juuri tämä vaihtelu normaalielämän ja Yakuzan väkivaltaisen maailman välillä joka tekee tästä muita äijämäisemmän kokemuksen. Helvetin hieno pelisarja.

Itse haluaisin kovasti pitää Yakuza sarjasta ja sarjan ekaa osaa tuli pelattua melko pitkällekkin... Peli vain jotenkin jäi sitten hyllyyn unohduksiin. Tappelua on mielestäni aivan liikaa... Olisi mahtavaa jos pelissä olisi enemmän seikkailua ja tutkimista pelkän hutkimisen sijaan. Olisi myös hienoa jos kaikki puheet olisi ääninäytelty. Nappasin tuossa taannoin Yakuza 3:sen Anttilan alelaarista mukaan, täytyy vaikka joulun pyhinä yrittää päästä peliin sisälle.

Call of juarez: Bound in blood

En tiedä miksi mutta minä pidän tästä pelistä paljon. Yksinpeli on mitä on mutta multiplayer on hiton hauskaa, varsinkin oma lemppari mode "Manhunt" jota ei tunnu olevan missään muussa pelissä. Mulla on jo platinum tästä mut silti tulee pelattua silloin tällöin jos pelaajia löytyy.

Ainoa huono asia lieneekin pelaajien vähyys + pari ärsyttävää classia multiplayerissä. Olen ehkä outo mutta minusta tää on hauskempi kuin codit tai battlefield.... (Oma mielipide).

Rygar : The Legendary Adventure tuskin mikään hirveän tunnettu peli , ainakaan kukaan kavereistani ei pentuna sitä tiennyt, mutta iski ps2:lla itselleni positiiviseksi yllätykseksi jota jaksoi pelata kerta toisensa jälkeen.

IMAGE(http://www.caltrops.com/images/rygar_screen009.jpg)

Myös toinen aika kriitikoiden haukkuma ja muutenkin tuntematon peli ps2:lla oli mielestäni todella loistavaa ajanvietettä! Area 51 on todellakin parhaimpia selviytymiskauhupelejä ps2:lla lukuunottamatta Residen Evil - pelisarjaa.

Lainaus käyttäjältä Nacho

Rygar : The Legendary Adventure

:D Itsekkin tuli pienenä tuota pelattua, ja oli kyllä hyvä. Peli vaan jäi ikävästi kesken englannin osaamattomuuteni takia. + Muistaakseni sain teleportattua itteni jonnekki ihan alkuun ja en löytänyt mitään teleporttia takaisin :/

Deadly Premonition

Ei kovin tunnettu varmaan julkaisun aikana, mutta nyt jo pelillä on varmaan jonkinlainen ''kultti'' maine.
Vaikka peli on todella hyvä, niin eipä sitä voi silti voi loputtomasti kehua paitsi juoneltaan. Pelissä on meinaan huonot kontrollit, äänimaailma on ontto (Soundtrack on kyllä hyvä), ja grafiikat ovat huonot, mutta ei se menoa haittaa. IMAGE(http://mediang.gameswelt.net/public/images/201011/52673fb8dc0bc847dc8dcf1b73719607.jpg)

Jedi Knight: Dark Forces 2
Sitä ei kukaan tunnu muistavan tai tietävän. Parhaiden Lucasarts-pelien listauksissa Monkey Islandit ja muut ovat kyllä ansaitusti kovia, mutta tämä minusta erittäin loistava Star Wars räiskintä ei tunnu olevan kenenkään muistissa. Loistava kenttäsuunnittelu täynnä toimintaa ja puzzleja, film noiria huokuva tarina jediksi ryhtyvästä kostajasta ja upeat näytellyt välivideot yhdistettynä Williamsin klassikkomusiikkiin.
Kun pelille tehtiin vielä mainio lisärikin, niin pelattava ei lopu kesken. Ikävä vaan kun kukaan ei tätä tunne, ja kun olen kavereilleni yrittänyt mainostaa niin heitä ei kiinnosta ''palikkagrafiikoiden'' takia. Suuri vääryys etten sanoisi.

Shadows of the Empire
Ei mikään mestariteos, mutta ihan hyvä fps tasohyppely/räiskintä. Muistan Pelit-lehden joskus haukkuneen pc-version, mutta vaikka peli onkin vähän köyhänmiehen Dark forces 2, niin kuusnipalla oikein mukavaa pelattavaa. Ja ne avaruusalus osuudet oli toki loistavia.

Majora's mask
Ei muuten, mutta vastoin yleistä mielipidettä vaikka Majora's mask ei saavuta Ocarina of timen eeppisiä mittasuhteita, on se pelillisesti mielenkiintoisimpia toimintaseikkailuja mitä on tehty, ja kenties juuri tietyn minimalismin, hurjan sivutehtävien määrän ja synkän lopetuksen takia minulle henkilökohtaisesti sarjan huippukohta.

Super Mario Sunshine
...On mielestäni parempi kuin Galaxyt. Kenties on Zelda-faniuteni ansiota että nautin katsella kuinka maailma pelin sisällä muuttuu edetessään, ja asukkailla on aina jotain uutta sanottavaa, mutta Sunshinessa on ihan muutenkin sitä jotain. Kenties se että jalat on koko ajan maassa tai että värejä on paljon. Luultavasti syy on ihan puhtaasti nostalgia.

Rock of Ages

Jos minun pitäisi lyhyesti kuvailla tätä peliä, käyttäisin termiä "yhdistelmä torninpuolustusta ja keilailua". Mutta onneksi ei pidä. Rock of Ages on mielenkiintoinen ja loistavasti tehty peli. Ace Team teki loistavaa työtä
pelin parissa ja sai tehtyä siitä erikoisen, mutta helposti nautittavan. TotalBiscuit teki aikoinaan WTF Is...-
jakson pelistä, ja jo silloin se kolahti; tämä pelihän näyttää ihan helvetin hyvältä. En päässyt peliä silloin vielä ostamaan, mutta Steamin joulualennuksien aikoina ostin tämän hintaan 3,50€. Tai jotain sinne suuntaan.
Olen koettanut selittää peliä kavereilleni siinä toivossa, että yksi heistä ostaisi tämän Co-Opin pelaamista varten, mutta he eivät kai sitten pidä. Call of Dutyn massatuotanto heidätkin aivopessyt...
Pelin graaffinen tyyli on mielenkiintoinen, ja peli itse yrittää "opettaa" pelaajaa maailman historian tärkeimmistä tapahtumista. Thermopylae jne. Suosittelen kaikille!

LIMBO

Pimeys, väkivalta, tumma tyylittely. Kaikki nämä tekevät tästä pelistä loistavan side-scroller tasohyppelyn ja puzzlen yhdistelmän. Toinen peli josta sain tietää jo sen alkuperäisen Xbox 360-julkaisun aikaan, mutta pääsin ostamaan vasta nyt Steamin alennuksista viiden euron hintaan.
Peli kertoo pienestä pojasta, joka menee limboon etsimään siskoaan. Matkalla tulee - kuten peleiltä voi
odottaa - vihollisia, puzzleja ja muita vaaroja, jotka kaikki - yllätys, yllätys - haluavat satuttaa sinua ja nähdä
sinun tekevän hidasta, kivuliasta kuolemaa. Omasta rehellisestä mielestäni tämä peli on todella, todella hyvä ja
nautin siitä suuresti. Johtuuko siitä, että viime vuoden aikana pääsin suurella ilolla sisään Indie-sceneen, vaiko
siitä, ettei se ole massatuotanto AAA-titteli. En kadu mitään.

Lainaus käyttäjältä gamelife

LIMBO

Pimeys, väkivalta, tumma tyylittely. Kaikki nämä tekevät tästä pelistä loistavan side-scroller tasohyppelyn ja puzzlen yhdistelmän. Toinen peli josta sain tietää jo sen alkuperäisen Xbox 360-julkaisun aikaan, mutta pääsin ostamaan vasta nyt Steamin alennuksista viiden euron hintaan.
Peli kertoo pienestä pojasta, joka menee limboon etsimään siskoaan. Matkalla tulee - kuten peleiltä voi
odottaa - vihollisia, puzzleja ja muita vaaroja, jotka kaikki - yllätys, yllätys - haluavat satuttaa sinua ja nähdä
sinun tekevän hidasta, kivuliasta kuolemaa. Omasta rehellisestä mielestäni tämä peli on todella, todella hyvä ja
nautin siitä suuresti. Johtuuko siitä, että viime vuoden aikana pääsin suurella ilolla sisään Indie-sceneen, vaiko
siitä, ettei se ole massatuotanto AAA-titteli. En kadu mitään.

Miten tämä liittyy tähän ketjuun? Eikö tuo ollut toissa vuoden kovin latauspeli aika monessakin paikkaa? Tai ainakin ehdokkaana? Miten se tekee siitä pelin "jota sinä rakastat, mutta muut eivät ymmärrä"?

"Limbo was named "Game of the Year", "Best Indie Game", and "Best Visual Art" at the 2010 European Milthon Awards during the Paris Game Show in September 2010."

Wikipedia

linkki
linkki

Dj Hero

Käsi ylös joka omistaa jommankumman Dj Heron. Ei kukaan? Vaikka sitä ei kukaan usko, niin paljon on siinä tapauksessa menettäny. Rytmipelit on ollu 6 vuoden ajan lähellä sydäntä (hyllystä löytyy 3 dancing stagea, 4 guitar heroa, 2 Rock Bandiä, Donkey konga, 2 dance centralia, 2 Dj Heroa ja puhelimesta vielä ReRave ja TapTapRevenge4).
Yksi on kuitenki ylivoimasesti ylitse muiden; Dj Hero 2.

Alunperin kun kuuli Dj Herosta ekat uutiset, niin sitä piti täytenä vitsinä. Kuukautta ennen julkasua kuitenki jotenki päässä napsahti. Se huono vitsi oli vaan ostettava... Julkasupäivänä sen sitte kaupasta haki ja sehän vei heti mukanaan. DjH2 pisti vielä paremmaks huomattavasti paremmalla enginellään (vielä kun ykkösen biisit sais siihen...) ja aivan ku "se joku" joka oli puuttunu aiemmin elämästä, löysi paikkansa.

Koko pelihän on loppupeleissä sitä täysin samaa ku tunnetumpi Guitar Hero. Siinä missä GH on kiinni sormien nopeudesta, DjH sen sijaan vaatii paljon enemmän molempien käsien koordinaatiokykyä ja etenkin rytmitajua. Edelleenkin palaan rakkaan lapseni pariin samantien aina kun avopuoliso lähtee irl rakkaan lapsen kanssa pois kotoa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tätä peliä ei tule voittamaan kuin comebackistä huhuttu DjH3.

Lainaus käyttäjältä Napsuh

Dj Hero

Käsi ylös joka omistaa jommankumman Dj Heron. Ei kukaan?

Älä napsuh unohda minua. Molemmat dj herot löytyy ja ykkösestä renegade versio. Kakkonen oli minusta paljon huonompi ja vaikka vedin uramoodin kerralla läpi niin varsinkin alussa oli nukahtaminen lähellä. Ykkösessä diggasin eniten juurikin niistä huumori biiseista jota moni vihaa eli paula abdul vs vanilla ice jne. Kakkonen oli täynnä jotain tylsää clubi paskaa suoraan sanottuna.

Ykkösen uramoodi on tullut vedettyä ainakin neljä kertaa läpi + dlc paketteja sihen päälle. Kakkosta en ole edes toista kertaa pelannut läpi kun ne biisit vaan on niin tylsää kuunneltavaa.

Lainaus käyttäjältä lindario

Jedi Knight: Dark Forces 2
Sitä ei kukaan tunnu muistavan tai tietävän. Parhaiden Lucasarts-pelien listauksissa Monkey Islandit ja muut ovat kyllä ansaitusti kovia, mutta tämä minusta erittäin loistava Star Wars räiskintä ei tunnu olevan kenenkään muistissa. Loistava kenttäsuunnittelu täynnä toimintaa ja puzzleja, film noiria huokuva tarina jediksi ryhtyvästä kostajasta ja upeat näytellyt välivideot yhdistettynä Williamsin klassikkomusiikkiin.
Kun pelille tehtiin vielä mainio lisärikin, niin pelattava ei lopu kesken. Ikävä vaan kun kukaan ei tätä tunne, ja kun olen kavereilleni yrittänyt mainostaa niin heitä ei kiinnosta ''palikkagrafiikoiden'' takia. Suuri vääryys etten sanoisi.

Majora's mask
Ei muuten, mutta vastoin yleistä mielipidettä vaikka Majora's mask ei saavuta Ocarina of timen eeppisiä mittasuhteita, on se pelillisesti mielenkiintoisimpia toimintaseikkailuja mitä on tehty, ja kenties juuri tietyn minimalismin, hurjan sivutehtävien määrän ja synkän lopetuksen takia minulle henkilökohtaisesti sarjan huippukohta..

Itse pentuna pelailin DF1,2 ja MotS läpi suu vaahdoten. Eritoten juurikin tuo DF2 on ehkäpä paras Star Wars peli mitä on tehty. Muistaakseni netissä pyöri jokin grafiikkamodi, jossa peli oli päivitetty CS-grafiikoiden vertaisiksi. Toki nykypäivänä sekin on yhtä pikselimössöä mutta paremmalta se näyttää kuin alkuperäinen versio.

Hassua, että listasit kaksi omaa suosikkipelieni kaartiin kuuluvaa tekelettä. Tosin en sanoisi Majora's Maskia huonoksi, tai vähän arvostetuksi Zelda-peliksi. Omasta mielestäni taistelee top3 Zelda kahinoissa (Skyward Swordia en ole pelannut) helposti.

Lainaus käyttäjältä JaniFromHell+

Lainaus käyttäjältä gamelife
LIMBO

Pimeys, väkivalta, tumma tyylittely. Kaikki nämä tekevät tästä pelistä loistavan side-scroller tasohyppelyn ja puzzlen yhdistelmän. Toinen peli josta sain tietää jo sen alkuperäisen Xbox 360-julkaisun aikaan, mutta pääsin ostamaan vasta nyt Steamin alennuksista viiden euron hintaan.
Peli kertoo pienestä pojasta, joka menee limboon etsimään siskoaan. Matkalla tulee - kuten peleiltä voi
odottaa - vihollisia, puzzleja ja muita vaaroja, jotka kaikki - yllätys, yllätys - haluavat satuttaa sinua ja nähdä
sinun tekevän hidasta, kivuliasta kuolemaa. Omasta rehellisestä mielestäni tämä peli on todella, todella hyvä ja
nautin siitä suuresti. Johtuuko siitä, että viime vuoden aikana pääsin suurella ilolla sisään Indie-sceneen, vaiko
siitä, ettei se ole massatuotanto AAA-titteli. En kadu mitään.

Miten tämä liittyy tähän ketjuun? Eikö tuo ollut toissa vuoden kovin latauspeli aika monessakin paikkaa? Tai ainakin ehdokkaana? Miten se tekee siitä pelin "jota sinä rakastat, mutta muut eivät ymmärrä"?

Tällä tarkoitin, että ystäväni ja muut tuntemani eivät ymmärrä tätä kyseistä peliä. Tiedän, että se on erittäin suosittu, mutta niin on myös Super Meat Boy ja Rock of Ages - nyt kun kootra ja ZeMachinima sitä ovat pelanneet.

XIII

IMAGE(http://3.bp.blogspot.com/-8EPML6r0X4Q/TbXKlEdbi8I/AAAAAAAAEoU/kRbr0HdOAHU/s1600/13.1.jpg)

Belgialaiseen sarjakuvaan ja sen viidentoista ensimmäiseen osaan perustuva räiskintäpeli, mikä julkaistiin vuonna 2003. Itse pelikin sisältää sarjakuvamaisen grafiikan, mikä on pelin vahvimpia puolia ja saa pelin erottumaan muusta joukosta hyvin. Peli muutenkin on todella viihdyttävää meininkiä alusta loppuun, ja vaihtelua kentistä löytyy mukavasti. Pelissä voi myös käyttää aseina erilaisia esineitä, kuten tuolia, harjaa tai tiilen palasta.

Kyseinen räiskintäpeli on edelleenkin omia henk. koht. lemppareita tällä vuosituhannella ja menee helposti sinne TOP-vitoseen räiskintäpeleissä. Olen ensimmäisestä läpipeluusta lähtien odottanut jatkoa pelille sen lopetuksen takia. Ainakin täällä oli myös GH Player, joka piti kyseisestä pelistä..mutta entäs muita..?

Final Fantasy XIII

Vaikka moni haukkuukin peliä hirveäksi putkijuoksuksi ja uutta taistelujärjestelmää niin silti tätä tulee pelailtua.
Itse opin nopeasti taistelujärjestelmän ja miten hyödyntää sitä. Ainut miinus puoli oli crystaliumin kehitys rajoitukset jotka vasta aukesivat tarpeeksi pelattua peliä eteenpäin.

Star Fox Assault

GameCuben toinen Star Fox -peli on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä, josta iso osa on varmasti oikeutettuakin. Namcon räiskyttely kärsii naurettavan lyhyestä kestosta ja kankeista kontrolleista, eivätkä fanit nielleet jalkaisin suoritettavia tehtäviä pureksimatta. Ennen kaikkea Assaultilta kaivattiin paluuta Lylat Warsin lennokkaaseen raideräiskintään, mutta paria lyhyttä tehtävää lukuunottamatta tämä jäi toteutumatta. Ikävää oli myös vaihtoehtoisten reittien puute, sillä kampanja eteni vain yhtä raidetta pitkin.

Siitä huolimatta en pidä Star Fox Assaultia sellaisena äpäräpelinä kuin kaikki väittävät. Kampanja on lyhyydestään huolimatta varsin addiktiivinen, ja olenkin läpäissyt sen moneen otteeseen. Vaikeusasteen kiristäminen vaikuttaa muuhunkin kuin vihulaisten kestävyyteen, sillä yleensä tehtäviin ilmestyy enemmän tuhottavia kohteita = enemmän tekemistä. Ja vaikka yksinpeli jättäisikin toivomisen varaa, neljän pelaajan moninpelisessiot jaetulla ruudulla kohentavat tilannetta merkittäväksi. Kohellus yltyy ajoittain niin päättömäksi, että ei voi kuin nauraa. Pakko tosin myöntää etten ole pelannut moninpeliä yli viiteen vuoteen, mutta ainakin muistot ovat hyvät. Ehkäpä pitäisi ihan nostalgian vuoksi kutsua kaverit kylään ja lyödä GameCube tulille...

Ai niin, Assaultin musiikit ovat upeaa kamaa millä tahansa mittapuulla mitattuna. Komeat orkesteroinnit luovat tunnelmaa kuin Star Warsissa konsanaan.

"Call of Duty"-pelisarjaa on tullut pelattua, mutta ketään ei tunnu kiinnostavan tämä peli.

Ei vaineskaan. Team Fortress 2 on ollut viime aikoina suosikkipelien kärjessä. Vasta ~80 tunnin pelaamisen jälkeen aloin ymmärtämään meininkiä ja nykyään se olen minä joka kiroilee muiden osaamattomuudelle. Näitä COD-jonneja ei vaan saa millään mukaan kun ei tuo "tiimityöskentely" ajatuksena nappaa (kun ei henkilökohtaisellakaan puolella tule menestystä) joten pelaamisporukka jää aika rajoittuneeksi.
http://www.youtube.com/watch?v=n1TMClGKCWQ&feature=related
tossa on loistava video aiheesta.

Lainaus käyttäjältä Napsuh

Dj Hero

Käsi ylös joka omistaa jommankumman Dj Heron. Ei kukaan? Vaikka sitä ei kukaan usko, niin paljon on siinä tapauksessa menettäny. Rytmipelit on ollu 6 vuoden ajan lähellä sydäntä (hyllystä löytyy 3 dancing stagea, 4 guitar heroa, 2 Rock Bandiä, Donkey konga, 2 dance centralia, 2 Dj Heroa ja puhelimesta vielä ReRave ja TapTapRevenge4).
Yksi on kuitenki ylivoimasesti ylitse muiden; Dj Hero 2.

Kuka muistaa Konamin Beatmanian? Ensimmäisiä musapelejä ajalta ennen Guitar Heroja. Peli oli valtavan suosittu japanissa ja sille on julkaistu lukuisia PS1 sekä PS2 jatko-osia + vielä tietenkin kaikki Arcade väännökset. Pelistä julkaistiin vain yksi versio Euroopan markkinoille Playstation 1 konsolille.

Yllätys yllätys ettei aika ollut kypsä musapelelille mutta Beatmanian idea on tuttu myöhemmistä musapeleistä. Pelaajalla on viisi pienon kosketinta muistuttavaa nappia sekä levylautanen käsiensa alla. Ostin pelin käytettynä yhden ohjaimen kera paikallisesta pelikaupasta. Aluksi en päässyt ideasta jyvälle ja peli tuntui todella vaikealta mutta pikkuhiljaa homma alkoi luonnistua. En koskaan väitä olleeni kovin hyvä pelissä sillä pelin vaikeimmat kappaleet vaativat mieletöntä sorminäppäryyttä. Beatmania oli silti hauska peli ajalta ennenkuin musiikki ja bändipelit olivat parappa the rapperia ja space channelia lukuunottamatta täysin tuntematon käsite.

IMAGE(http://playstationmania.goldzoneweb.info/images/images_categorie/beatmania_dj_controller_psx.jpg)

http://www.youtube.com/watch?v=HYwSvA5AiZI

Lainaus käyttäjältä ZaleraFF+

Ainakin täällä oli myös GH Player, joka piti kyseisestä pelistä..mutta entäs muita..?

Todellakin! Tämä peli kohautti minua jo tyylillään kaverini synttäreillä. Monet tunnit tahkottiin tätä ja lopulta Xboxin mukana jouluna 2004 sain tämän. Sitten pelattiin kavereiden kanssa tätä päivät pitkät moninpelinä ja taisin kuusi kertaa läpikin mennä. Mahtava ja upea peli jonka todellakin pitäisi saada jatkoa. Sehän loppui tekstiin To be continued.

Ite tulee pelailtua paljon wow eli (world of warcraftia) mutta joillain on joku ongelma ku aina pitää sanoa ettei kannata tommoisii pelata mutta kaikki kekkä on melkein on sanonu jotain ton suuntasta niin ei tiedä paskaaakaa koko wowista kokeelkoon kaikki valittajat ite pelata hetken niin tulkoon sitte sanomaan että mä pelaa muka jotain paaskaa peliä mikä ei pidä paikkaansa wowin kohalla enkä minä valita heille joshe pelaavat jotain peliä mistä en minä pakosti paljon piittaa

XIII

Pelin sarjakuvamaiset grafiikat iski minuun. Eikä pelissä ollut muutenkaan mitään moitittavaa, mukiinmenevää paukuttelua.

Postal 2

Jahas, mistäs sitä aloittaisi. No, lyhyesti sanottuna, tässä pelissä ei ole mitään järkeä. Pelissä ollaan viikko (viikonloppu tulee mukaan lisäosan myötä, ei kovin hyvä lisäosa) Postal Dude:n kengissä ja tehdään "arkipuuhia". Paradisessa tosin ei mikään mene suunnitellusti, joten kaikki päättyy usein verisesti, ellei pelaajalla ole hermoja jonottaa viittä minuuttia tai huvita maksaa maidosta. Peruspeli on ihan ok, mutta asearsenaali on häviävän pieni, jonka lisäksi aseet ovat munattomia. Jos omistaa myös lisäosan, ja on ladannut AWP modin, niin tulee pelistä monta kertaa hauskempi. Modin myötä tulee lisää aseita, koko pelin voi pelata pötköön, ihmiset voi palotella vielä pahemmin. Pelin parissa on minulla ainakin hauskaa.

Harmittavasti pelin kolmas osa on ihan täyttä paskaa.

E: Näköjään RWS ei olekkaan tehnyt tuota Postal 3:sta. Vaan joku venäläinen Akella. Ihmekkös kun oli niin kehno.

Lainaus käyttäjältä Lativle

Postal 2

Jahas, mistäs sitä aloittaisi. No, lyhyesti sanottuna, tässä pelissä ei ole mitään järkeä. Pelissä ollaan viikko (viikonloppu tulee mukaan lisäosan myötä, ei kovin hyvä lisäosa) Postal Dude:n kengissä ja tehdään "arkipuuhia". Paradisessa tosin ei mikään mene suunnitellusti, joten kaikki päättyy usein verisesti, ellei pelaajalla ole hermoja jonottaa viittä minuuttia tai huvita maksaa maidosta. Peruspeli on ihan ok, mutta asearsenaali on häviävän pieni, jonka lisäksi aseet ovat munattomia. Jos omistaa myös lisäosan, ja on ladannut AWP modin, niin tulee pelistä monta kertaa hauskempi. Modin myötä tulee lisää aseita, koko pelin voi pelata pötköön, ihmiset voi palotella vielä pahemmin. Pelin parissa on minulla ainakin hauskaa.

Harmittavasti pelin kolmas osa on ihan täyttä paskaa.

Hep! Löyty, mainio peli. Täysin anarkistinen ja psykoottinen huumori uppoaa meikäpoikaan, kuin veitsi voihin. Ehkä juuri se, että pelissä ei ole oikeasti yhtään mitään järkeä, tekee siitä viihdyttävän. Aivan kaikki sisältö on täysin absurdia, tehtävistä pyssyihin ja hahmoihin. Myös kissa äänenvaimennin teki lähtemättömän vaikutuksen. Olisikohan aika uudelleen peluun tullut...

E: kirjoitusvireitä.

Knights and Merchants: The Shattered Kingdom ja The Peasants Rebellion

Kyseessä on strategiapeli vuodelta 1998 ja se taisi jäädä monen pelikriitikon mieleen täysin paskana tekeleenä. Mutta tämä ei meikää haitannut sitten yhtään. Pelkkää demoa sillon aikoinaan pelasin jo tuntikaupalla, eikä tarpeeksi meinannut saada. Silmää miellyttänyt grafiikka ja hieno äänimaailma loi pelistä itselleni yhden lapsuuteni rakkaimmista pelimuistoista. Usein tätä pelatessa unohtui katselemaan kun rakentamani pienen kylän väki hiljalleen teki töitään. Yleensä tämä johti siihen, että sodankäynti unohtui kokonaan ja turpaan tuli kovaa.

Sodankäynnissä piileekin se pelin eniten haukutuin osuus. Nimittäin joukkojen tekeminen ja huoltaminen on tehty mahdollisimman vaikeaksi. Jo pelkän nahkahaarniskan tekemiseen tarvittiin monen monta rakennusta, hahmoa ja kosolti aikaa. Tähän kun vielä lisättiin se kilven ja aseen valmistaminen, niin aikaa kyllä ehti kulua kunnolla ennen kuin se ensimmäinen sotilas saatiin linnasta ulos. Ja ettei homma olisi liian helppoa, niin jokainen sotilas tarvitsi ruokaa aina välillä. Siis aivan jokainen. Ja tätä hommaa varten piti lähettää kaikki serf hahmot tuomaan tätä ruokaa sotilaille. Tämä tietenkin pysäytti kylän kaiken muun tuotannon, koska serf ukot kuljettavat kaikki raaka-aineet rakennusten välillä. Usein nämä serf ryntäykset aiheuttivat älyttömät tukokset kylien teille, joka taas aiheutti sen, että hahmot jäivät jumiin. Tässä sitten joutui vain odottelemaan, että pölvästit kuolevat nälkään, koska eihän peli tietenkään antanut mahdollisuutta ohjata näitä itse.

Myöskään vihollinen ei tehnyt hommaa yhtään sen helpommaksi, koska heti tehtävien alussa vihollisella oli usein kymmenien sotilaiden joukot heti alkuun ja usein ne käyttivät jo teräksestä valmistettuja aseita, kun itse piti tyytyä nahkaan ja puukilpiin. Moni tehtävä olikin ensin koettava ensin turpasaunana ennen kuin oli mitään mahdollisuuksia selvitä niistä läpi. Mieleeni jäi eräs tehtävä jossa jo 10 minuutin sisällä kimppuun ryntää aivan törkeä määrä sotilaita. Siitä ei muulla selvinnyt kuin unohtamalla lähes kaikki muu ja rakentaa heti torneja puolustamaan.

Mutta vioistaankin huolimatta kyseessä on helvetin upea peli(ainakin omasta mielestäni) ja tällä on edelleen aktiivinen modiyhteisö, joka on jo korjaillutkin pelin puutteita. En tiedä uskallanko kumminkaan suositella peliä kellekkään. Pitkää pinnaa kaivataan, jos tähän touhuun lähtee.

Velvet Assassin

Peli on omasta mielestäni loistava: Hiippailua, ampumista, toiseen maailmansotaan sijoittuva ympäristö ja naispäähenkilö. Mitä muuta voi hiippailupeliltä toivoa. Pelin ideana on suorittaa erilaisia tehtäviä niin Ranskassa kuin Varsovassakin. Pelin aikana pelaaja voi kehittää hahmoaan niin hiippailussa kuin kestävyydessä. Kehittäminen tapahtuu keräämällä erilaisia arvoesineitä kentältä, joita on mielestäni melko monipuolisesti. Pelaaja pääsee hiippailun lisäksi ampumaan kiikarikiväärillä ja kävelemään ympäri vartiopaikkaa upseerin uniformussa. Monesti täytyy ottaa ympäristö huomioon: Piiloutumalla kaappiin voi selvitä pulasta, hajottamalla sähköboxin saa viholliset haluamaansa paikkaan, kääntämällä kahvasta voi saada rikkimenneen korkeajännitepiuhan syöttämään sähköä vesilätäkköön, ja paljon muuta vastaavaa. Arvostelijoiden mukaan tappamisesta menee maku kun kaikki hoituu napin painalluksella. No ehkä täytyy ottaa huomioon se, että ensin sinun täytyy päästä 2 sentin päähän vihollisesta ilman että sinua huomataan... Kaiken kaikkiaan peli on viihdyttävä.

Every Day The Same Dream on mielestäni paras ilmainen nettipeli. Se on niin kaunis ja taiteellinen yksinkertaisuudessaan. Pelin tylsä musiikki korostaa loistavasti pelihahmon tylsää elämää. Olen yrittänyt peluuttaa tätä kavereillani, mutta kukaan ei tunnu ymmärtävän sen hienoutta. Loppu on hieno ja pelistä tekee varmaan loistavan juuri se, ettei se maksa mitään. http://www.molleindustria.org/everydaythesamedream/everydaythesamedream.html

Lainaus käyttäjältä Lativle

XIII

Pelin sarjakuvamaiset grafiikat iski minuun. Eikä pelissä ollut muutenkaan mitään moitittavaa, mukiinmenevää paukuttelua.

Muistan tämän! Kelpo paukuttelua taisi tosiaan olla. Muistan kohtauksen jossa puolustettiin erämökkiä sorsakiväärillä.

Mode-edit: Ei tuplapostauksia näin lyhyen ajan sisään. Useampi asia mahtuu hyvin yhteen viestiin.

Lainaus käyttäjältä Survo+

Every Day The Same Dream on mielestäni paras ilmainen nettipeli. Se on niin kaunis ja taiteellinen yksinkertaisuudessaan. Pelin tylsä musiikki korostaa loistavasti pelihahmon tylsää elämää. Olen yrittänyt peluuttaa tätä kavereillani, mutta kukaan ei tunnu ymmärtävän sen hienoutta. Loppu on hieno ja pelistä tekee varmaan loistavan juuri se, ettei se maksa mitään. http://www.molleindustria.org/everydaythesamedream/everydaythesamedream.html

Hyvä flashpeli, muttei paras. Se oli aika melankolinen.

PlayStation Disney -pelit

Ensimmäinen koskaan pelaamani PlayStation -peli oli Ötökän Elämää ja minä rakastan sitä peliä vieläkin. Se on mukava -peli. En ole pelannut sitä muutamaan vuoteen joten en osaa nyt tarkalleen sanoa kaikkea mitä siitä haluaisin sanoa, mutta pelin äänimaailma ja värikyys olivat kyllä sitä jotain. Siinä on myös yksi ominaisuus josta kukaan ei ole koskaan oikein puhunut, nimittäin siinä pystyi noukkimaan siemeniä joista esim syntyi pomppu sieniä tai erään laisia tuuli kukkia joilla pystyi liitämään hetken aikaa. En ainakaan tältä istumalta voi sanoa, missä pelissä samanlaista kikkaa olisi käytetty Suomen kieliset dubitkin olivat täyttä loistoa lausahduksia pelistäon jäänyt vuosien jälkeenkin mieleen ''Sinä senkin Kaki käsi'' ''Näistä Marjoista ei ole mihinkään!'' ''Itse Hakeutava Marja, Yeah!''

Toinen mitä minä rakastan on Monsterit Oy: Säikkysaari. Molemmista näistä leffoista tykkäsin todella kovasti jo, mutta tässä tapuksessa taidan tykätä pelistä melkein enemmän kun elokuvasta. Vähän sama juttu kun Ötökän elämään kanssa dubit ovat niin loistavia mieleen jäi erityisesti pelottelu huudahdukset ja ''Tämä on Voima Voima Velliä!'' Kentät olivat mielestäni tyylikäitä eikä yksikään näyttänyt samalle oli hiekka ranta kenttää oli kaupunki kenttää oli talvi kenttää kaikenlaista. Mielestäni hyvää kenttä suunnittelua.

Kolmantena ja viimeisenä puhun Disney Tarzan pelistä joka oli 2.5 sivultapäin kuvattu tasoloikka. Jossa yllätys yllätys on myös paljon muistetavaa dialogia. Mieleen jäi erityisesti kaikki huudahdukset mitä Tarzan päästelee. Moni näistä peleistä käytti samoja video pätkiä elokuvista. Mielestäni se toi näihin peleihin hiukan lisää charmia itse asiassa. Tykkäsin varsinkin kun Tarzan pelissä käytettiin lauluja elokuvasta mieleen jäi esim Aikamies laulu joka ei pelkästään soinut välivideossa vaan myös yhdessä pelin kentässä.

Lainaus käyttäjältä zamanlee

Ensimmäinen koskaan pelaamani PlayStation -peli oli Ötökän Elämää ja minä rakastan sitä peliä vieläkin se on mukava -peli.

Tätä on pakko kompata. Ikuisuushan siitä on kun kyseistä peliä olen viimeksi pelannut, mutta pelihän oli aivan loistava!

Banjo Kazooie: Nuts & Bolts

Xbox 360:n pelivalikoima on laadukas, mutta laitteelta löytyy vähänlaisesti värikkäitä ja persoonallisia pelejä. Raren kehittelemä Banjo Kazooie: Nuts & Bolts oli jalo yritys korvata tätä ongelmaa. Nintendo 64:lle julkaistut alkuperäiset Banjot olivat kolmiulotteisia tasoloikkaseikkailuja, jotka vetivät laadussaan vertoja jopa Super Mario 64:lle. Fanit saivat odottaa uutta osaa peräti kahdeksan vuotta, ja ennakko-odotukset kolmatta Banjo-seikkailua kohtaan olivat korkealla.

Rare päätti kuitenkin viedä sarjan aivan uusille urille. Tasoloikka ja tavaroiden keräily sai väistyä taka-alalle, kun Nuts & Boltsin pääpaino keskittyi ajoneuvojen rakenteluun ja ajamiseen. Fanit raivostuivat, eivätkä kriitikotkaan innostuneet ylisanoihin (Tosin Pelaaja antoi Banjolle arvosanaksi 9/10. Makia!) Monet puhuivat sarjan pilaamisesta ja Raren todellisesta epäonnistumisesta... Mutta minun mielestäni Nuts & Bolts on edelleen yksi Xbox 360:n parhaista peleistä.

Eihän pelillä ole paljoakaan tekemistä edellisten osien kanssa, mutta sen omat oivallukset ovat varsin toimivia. Ajoneuvojen rakentelu on lyömätöntä hupia, itse ainakin vietin monia tunteja väsäten toinen toistaan komeampia kulkuvälineitä. Yleisesti pelin ajofysiikoita pidetään liian kiikkerinä. Ymmärrän ja jopa osittain allekirjoitan tämän väitteen, mutta pienen harjoittelun jälkeen ohjaukseen tottuu. Fysiikalla ja erilaisilla autoilla kikkailu on koukuttavaa ajanvietettä, jonka parissa aika ja tunnit katoavat. Kaiken lisäksi Banjossa riittää tekemistä itse tarinankin puolella. Läpipeluuseen saa varata reilusti aikaa, vaikka ei innostuisikaan kaikesta ylimääräisestä värkkäämisestä.

Kaiken kruunaa tavattoman kaunis ulkoasu ja persoonallinen maailma. Jos en tietäisi paremmin, voisin luulla Banjoa Nintendon peliksi. Mukana on ripaus samanlaista taikaa, joka paistaa läpi Raren Nintendo-aikakauden tuotoksista (ja joka yhtiön uusimmista peleistä yleensä puuttuu.) Banjo onkin hieman kuten Star Fox Adventures, joka oli myös Raren kehittämä, sarjan kaavasta poikkeava jatko-osa. Suurin osa faneista sylki Adventuresin päälle, mutta minuun se iski täysiä.

Harmi, ettei Nuts & Bolts menestynyt taloudellisesti, vaan sarja on näillä näkymin kuopattu. Näkisin mielelläni uuden Banjon, oli se sitten tasoloikka tai ajoneuvon rakenteluun perustuva toimintaseikkailu.

IMAGE(http://pics.mobygames.com/images/covers/large/1291617668-00.jpg)

Luettuani Pyykkösen Kolumnin jossa hän käsitteli Spectorin Mikki pelejä on pakko avautua itsekkin enemmän tästä aliarvostestusta Klassikosta joka Oli wiin tosi Hyviä 3rd party pelejä.

Peli on tosi disneymäinen ja pelottavakin joissain kohti. Hauskaksi pelin tekee että pelaajat pääsevät tutustumaan hahmoihin jotka ovat kadonneet disneyn Pölyisiin arkistoon. Ehkä pelin hienoin paikka on mickey junk mountain josta alla kuva.

IMAGE(http://images2.wikia.nocookie.net/__cb20101112021826/epicmickey/images/b/be/Mickeyjunk.jpg)
Vuorelta löytyy harvinaisia Mikki Hiiri oheistuotteita muun muassa MIckey Castle of illusion Snes pelin pelikasetti.

On Surullista että Disney Sulki Junction Point Studion Epic Mickey 2 julkaisun jälkeen Minua ei harmitä Mikin vaan enemmänkin Oswald jäniksen unohtaminen toistamiseen joka sai tehtyä melkein loistavan paluun porrasvalohin kunpa disney antaisi osku jänikselle oman pitkän piirroselokuvansa. se jos mitä oswald jänis on ansainnut. IMAGE(http://images1.wikia.nocookie.net/__cb20100803041031/epicmickey/images/thumb/c/c6/Epic_mickey_Nunchuck_brush.jpg/1000px-Epic_mickey_Nunchuck_brush.jpg)

Vielä ylhäällä hieno sivellin nunchuck ohjain joka replika on siveltimestä jota mikki käyttää pelissä.

Epic Mickey on tosiaan omista ongelmistaan huolimatta, viime vuosien aliarvostetuimpia pelejä. Kamera on pelissä sekaisin kuin seinäkello, mutta silti pelissä on sitä samaa kuuluisaa Disneyn taikaa, mitä löytyy wanhoista piirretyistäkin. Jatko-osaan en ole demoa enempää ottanut tuntumaa, koska aika moni arvostelijakin kertonut pelin olevan askel taaksepäin ykkösosaan nähden.

Spectorilla takanaan ihan kunnioitettava historia, mutta ei kaveri saanut tuota uutta studiota oikein lentoon. R.I.P. Junction Point.