Pelaajaboardin Top 10-listat / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus

Kyllähän moneen NK:n listaamaan hetkeen voi samaistua, joskin eri peleissä :D....Skyrimin tilalle pistäisin itse Oblivionin Cyrodiilin, mutta muuten fiilis oli uskomaton tuota maailmaa tutkiessa....

...ja ykköseksi pistäisin varmaan sen kun Azerothin maailmaa pääsi ensi kertaa tutkimaan toisesta perspektiivistä, eli puhun tietenkin World of Warcraftista...odotus ei nyt sentään ollut aivan yhtä pitkä kuin NK:llä Ocarina of Timen tapauksessa, mutta 2-3 kuukautta on odottavalle pitkä aika, kun pelit olivat pitkän aikaa loppu joka paikasta, eikä uutta satsia Euroopan kauppoihin toimitetttu ennenkuin pelin serveri-ongelmat oli ratkaistu. Jokatapauksessa sitä tunnetta on sanoin vaikea kuvata kun tuota maailmaa pääsi ensi kertaa tutkimaan Dun Morogin lumisiin maisemiin ja tämän soidessa taustalla.... peli oli kaikille vielä suhkot uusi ja pelaaja-yhteisö huomattavasti ystävällisempi, eräs kilta-johtaja tuli silloin aikoinaan henkilökohtaisesti näyttämään paikkoja ja auttamaan pelissä alkuun....aivan huikea fiilis ja aanomattakin lienee selvää, että siitä alkoi monen kuukauden WoW-addiktio :D

Ja onhan ne omat kyyneleetkin tullut lähes vuodatettua Lost Odysseyn parissa....

Harmi vain, ettei enää pitkään aikaan samanlaisia mieleenpainuvia hetkiä ole tullut koettua =(....joko sitä ei enää pysty eläytymään samalla tavalla, tai ne todelliset helmet ovat todellakin harvassa.

Norsukamman lista toi kovia nostalgian fiiliksiä. Pakko olla ryöväri ja tehdä oma lista.
Top 10 mieleenpainuvimmat hetket joita on tullut vastaan pelaamissani videopeleissä

10. Ensimmäinen pelini
Pakkohan tämä on tähän laittaa. Eli ensimmäisen kerran kun pelasin elämäni aikana. Mistä kaikki alkoi, mistä todellakin tuli fiilis "haluan kokea tämän uudestaan". Olin varmaan jotain 5-6 vuotias. Peli oli onneton ja yksinkertaistakin yksinkertaisempi. Yhdellä ruudulla meni kaksi tankkia jotka oli tehty neljästä tai viidestä neliöstä ja ne lahtasivat toisiaan parin suojan seassa. Tämä oli siis ylhäältä kuvattu ja ruudulla taisi olla kolme väriä, tausta haalea, suojat mustia, toinen tankki musta ja toinen harmaa, jos en väärin muista. Ensimmäistä kertaa liikutin jotain ruudulla. Se oli menoa samantien ja sillä tiellä ollaan edelleen.

9. Azura's Warth ensimmäinen pomo taistelu
Meno lyödään upeasti överiksi heti alkuun ja se toimi! Sekopäistä, hullua, mutta niin toimivaa :D

8. N64:n ensidemot
Nauhoitin TV:stä kaikki N64 pätkät peliohjelmista (kyllä lapset, niin joutui tekemään ennen netin läpimurtoa) ja katsoin ne uudestaan ja uudestaan. Laite ja pelit näyttivät ja tuntuivat upealta.

7. Bayonetta Temperantia pomo
En ole varma onko nimi oikein mutta veikkaan että tuo se oli. Pomo tuntui niin pirun vaikealta, mutta samalla tajusi että vika oli itsessä. Tätä pomoa vastaan tajusin että pelaaminen tuntuu samalta kuin aikoinaan Megaman pomoja vastaantaistelu: Kikka löytyy, se on vaikeaa, mutta kikka löytyy. Rautaista pelattavuutta ja pelaamisen iloa. Pelasin tätä ensimmäistä kertaa PS3:lla ja olin tähän aikaa hiukan kyllästynyt pelaamisen "harmaaseen massaan", mutta tässä pomossa tuli tunne että pelaaminen on jälleen hauskaa.

6. SNESin osto
Olin jotain 11-13 vuotta, kun ostin itse ensimmäisen konsolini. Siihen aikaan sen hinta oli aika helvetisti rahaa varsinkin tuon ikäiselle. Markoissa jotain reilu 1000mk. Olisiko ollut 1400mk. Laitoin jokaisen roponi säästöön ja hankin rahaa joka puolelta. Ja muistan vieläkin sen kun vihdoin sain sen ostettua ja istuin auton takapenkillä tuliterä SNES laatikko sylissä. Hieno hetki.

5. Super Mario Worldin ensitesti
En muista missä pelasin tätä, mutta ensi testi jäi mieleen vahvasti. Musiikki, maailma, pelattavuus ja Yoshi. Pelaamisen riemua.

4. Final Fantasy 8 alkudemo
Näin tämän ensikertaa kun sain sen FF7:n mukana. Olin lähes sanaton kun näin sen ensi kerran. Ei voinut kuin hymyillä ja hurrata.

3. Super Mario 64 ensi askeleet
Hyppiminen ja juokseminen ei ollut ikinä tuntunut niin vapaalta kuin Mario 64:n ensi askeleilla. Kerran kun pääsi sitä testaamaan oli myyty. Ikuisesti.

2. Legend of Zelda: Ocarina of Time
Huijaan hiukan kahdessa viimeisessä kohdassa. Laitan niihin pelit. Muuten koko lista täyttyisi näistä kahdesta. OoT tuntui aidolta seikkailulta. Pelissä on useita kohtia jolla voisi täyttää tämän listan, mutta suurin on se fiilis mikä pysyy koko pelin ajan. Mikään peli ei ole tuonut yhtä paljon sitä tunnetta että nyt ollaan sankari miekan ja kilven kanssa ja käydään pahuuden kimppuun. Ja maailmaan oli saatu jotain taianomaista eloa. Monessa pelissä hahmot tuntuvat statisteilta tai "istutetuilta", mutta Ocarina of Timessa hahmot tuntuivat kuuluvan sinne missä olivat ja elävän sielä missä olivat.

1. Final Fantasy 7
Peli oli aikoinaan mieletön. Onhan se nykyäänkin hieno ja rukoilen Remakea, mutta en usko että siihen ensimmäisen pelikerran aitoon ja rajattomaan kokemuksien tunteeseen tulen pääsemään enää ikinä. Peli on täynnä kohtauksia jotka muistan ikuisesti. Heti alkupätkän zoomaus, saapuminen Cosmo Canyoniin, Aeris.... you know, Cloudin Omnislash, Aeriksen tapaaminen kirkossa, Aeriksen teemabiisi, Cosmo Canyonin teemabiisi, Midgarista lähtö, Sephiroth liekkien keskellä,... koko peli oli yhtä kokemuksien juhlaa.

Lainaus käyttäjältä JayeizH+

4. Final Fantasy 8 alkudemo
Näin tämän ensikertaa kun sain sen FF7:n mukana. Olin lähes sanaton kun näin sen ensi kerran. Ei voinut kuin hymyillä ja hurrata.

Tämä, tämä ja sata kertaa tämä. Aikoinaan muinaisella Moon TV:llä tämän ensi kertaa liikkuvana bongasin ja sen jälkeen olikin mieli täynnä paniikinomaista itkua ja maailman suurinta riemua. Olin juuri muutamaa päivää aiemmin läpäissyt FF VII:n ja Final Fantasy-fiilikset olivat huipussaan joten tämän näkeminen tuli aivan täydelliseen paikkaan. Harmi että en kuitenkaan pelistä pitänyt niin paljon kuin esim. kuutosesta, ysistä ja seiskasta.

Ikimuistoisista Final Fantasy-hetkistä saisi näköjään koottua ihan omankin listan sillä sen verran useasti ne esiintyvät näissä kahdessa listauksessa. Kumpi ehtii ensin...

Norsukamman oopperamuistelo tuossa päällä innoitti itseäni muistelemaan hieman suosikkipeliäni, joten tässäpä tällänen vähän erilainen lista todella suppeasta aihealueesta, josta tosin väitän tietäväni aikalailla. Aiheena siis kaikkien aikojen paras konsoliroolipeli FFVI.

TOP 10 Final Fantasy VI pelattavat hahmot.
(Sisältää ihan julmetusti spoilereita)

FFVI oli tarinankerronnallisesti todella paljon aikaansa edellä. Pelin tarina rakentuu pääkaaren lisäksi vahvasti jokaisen pelihahmon yksittäisen tarinan varaan, joten on pelaajan onni, että nämä yksittäiset tarinat ovat ensiluokkaisia. FFVI:n hahmorosteri on pelisarjassaan aivan omaa luokkaansa ja väitän, että lähes jokainen pelin 14(!) pelattavasta hahmosta on mielenkiintoisempia ja paremmin kirjoitettuja, kuin suuri osa nykypelejen hahmoista, vaikkei peli ymmärrettävästi supersyvällisesti kaikkien hahmojen tarinoita käsittelekään. Järjestys määräytyy sen perusteella, mitä pidän hahmon disainista, pelattavuudesta ja etenkin tarinasta. Pidemmittä puheitta:

10. Strago Magus
Strago saa kunnian olla ensimmäinen listalle päässyt hahmo. Strago on vanhus, joka asuu kylässä, jonka kaikki asukkaat polveutuvat muinaisessa sodassa taistelleista velhoista, ja osaa siksi taikoa muista hahmoista poikkeavia taikoja. Strago liittyy mukaan jengiin, kun hänen lapsenlapsensa Relm on pelastettu palavasta talosta. Stragon Lore on ihan näppärä kyky, mutta suurelle osalle taioista on ihan normaali vastike ja hahmon tarina on hieman yksinkertainen.

9. Relm Arrowny
Esiteini, joka tykkää piirtää. Stragon lapsenlapsi ja mikäli pelaaja on tarkkaavainen, voi huomata pelin implikoivan vahvasti Relmin olevan Shadowin tytär. Tätä ei sanota suoraan, mutta peli sisältää lukuisia vihjeitä asiasta. Taistelussa Relmin Sketch-kyky on yleensä aika epäluotettava ja heikko, enkä ole lapsihahmojen ystävä roolipeleissä, joten Relmin kohtaloksi jää sija yhdeksän.

8. Sabin Rene Figaro
Sabinin ja Edgarin tarinat ovat veljeksinä todella tiukasti yhteen kietoutuneet. Imperiumin myrkyttämä kuningas toivoo poikiensa hallitsevan yhdessä, mutta Sabin ja Edgar eivät ole kiinnostuneet hallitsemisesta ja heittävät kolikkoa siitä, kumpi joutuisi jäämään hallitsemaan ja kumpi pääsisi lähtemään. Voitettuaan kolikonheiton Edgarin kanssa, Sabin jättää hovielämän taakseen ja lähtee kamppailulajigurun oppiin vuorille. Tapaa Edgarin ja muun jengin puoli-sattumalta yrittäessään kostaa entiselle kamppailukolleegalleen gurunsa murhan ja liittyy jengiin. Sabinin Blitz-hyökkäyksiä on hauska keräillä sekä näpytellä ja hahmo on pelin alkupuoliskolla todella vahva vaikka menettääkin loppua kohti hieman tehokkuuttaan. Lisäpisteitä siitä, että Sabin jaksaa kunnon painijana suplexoida höyryveturin.

7. Shadow
Shadowin tarina ja etenkin menneisyys on kyhätty kokoon kasasta flashbackeja, mikä tekee hahmosta kovin mysteerisen. Aluksi mukana ainoastaan palkkasoturina ja potentiaalisesti kuolee pelin "puolivälissä" pelaajan toimista riippuen. Mikäli hahmo selviää jälkipuoliskolle, pääsee pelaaja nauttimaan hahmon taustatarinasta, joka sisältää ison kasan junaryöstöjä ja itsensä syyttämistä, sekä Shadowin oikean nimen. Ulkoasultaan hahmo on hyvin perinteinen ninja, mutta lisämielenkiintoa disainiin tuo hahmon taisteluhurtta Interceptor. Taistelussa hahmo on todella vahva ja Interceptorkin auttaa kivasti välillä.

6. Terra Branford
Vaikkei pelissä olekaan varsinaista "päähahmoa", on Terra helppo usein sellaiseksi mieltää. Terra on puoliksi Esper-taikaolento, ja tästä johtuen hahmon tarina on vahvasti esillä pelin ensimmäisellä puoliskolla. Aloittaa pelin henkisesti ja emotionaalisesti todella heikkona ja hänen tarinansa onkin tarina itsensä löytämisestä. Pelin alussa Imperiumin aivopesemä ja maagisten kykyjensä takia orjuuttama (ja Imperiumin nousussa avainasemassa toiminut ihmis-ase) Terra löytää pelin aikana juurensa, kasvaa vahvaksi kapinallistaistelijaksi ja saa lopulta elämälleen tarkoituksen orpolapsien hoivatätinä. Taisteluissa hahmo on yksi pelin vahvimmista ja rakastan Amanon konseptitaidetta Terrasta.

5. Edgar Roni Figaro
Armoton naistenmies ja Figaron kuninaskunnan laillinen hallitsija Edgar käyttää taisteluissa hupaisaa Tools-komentoa, joka mahdollistaa vihollisten kurittamisen mm. moottorisahalla, poralla ja äänitorvella. Päälle päin Imperiumin liittolainen, mutta auttaa kapinallisia pöydän alta. Kefka sytyttää Figaron linnan palamaanE dgarin valehdellessa kapinallisten majoittamisesta linnassaan ja Figaron kuningaskunta liittyy kapinallisiin Edgarin mukana. Löytyy maailmanlopun jälkeen Gerad-salanimeä tottelevana roistopäällikkönä, joka yrittää löytää hiekan alle hautautuneen linnansa. Pelin aikana paljastuu myös Edgarin huijaneen kolikonheitossa veljensä kanssa mahdollistaen tälle vapaan elämän.

4. Locke Cole
Locke on varas ("aarteenmetsästäjä"), jonka tarinaa käsitellään ehkä syvällisimmin koko pelissä. Lockella on kaunoja Imperiumia kohtaan, koska Imperiumin hyökkäys hänen kotikyläänsä johti hänen rakastamansa naisen Rachelin kuolemaan (Tässä taustalla on vielä paljon tarinaa suhteen kieltävästä isästä, Rachelin loukkaantumisesta ja ties mistä, minkä vuoksi Locke syyttää itseään Rachelin kuolemasta). Vastarintaliikkeeseen liittyminen tulee siis luonnostaan. Pelin aikana Locke yrittää kuumeisesti metsästää keinoa herättää rakastamansa nainen takaisin henkiin ja hänen tarinansa kietoutuu vahvasti Celesin tarinaan. Locke onnistuu herättämään Rachelin henkiin hetkellisesti ja tämä pyytää Lockea lopettamaan itsensä syyttämisen ja antaa Celesin ja Locken suhteelle siunauksensa. Ja näiden välille syntyykin lopulta vastoinkäymisten jälkeen rakkaussuhde. Lockella voi varastaa tavaraa taisteluissa. Asiaa käytetään pienenä puzzle-elementtinäkin yhdessä vaiheessa peliä, mutta muuten kyky on harmillisen tarpeeton ja Locke jää tasapainoisuudestaan huolimatta käyttötehossaan muiden jalkoihin.

3. Setzer Gabbiani
Setzer on maailman ainoan ilmalaivan omistava uhkapeluri, joka liittyy jengiin kun kapinalliset tarvitsevat ilmalaivaa. Yksi ehdottomia suosikkihahmojani pelissä, joka löytyy aina partystäni, vaikka onkin pelillisesti aika tehoton omistaa turhan Slot-kyvyn. Menetti tyttöystävänsä Darillin typerässä ilmalaivakisailussa ja tämän kuoleman jälkiseuraksina kehitti pakkomielteen Maria-oopperatähteen, seikka jota hyväksikäyttäen kapinalliset huiputtavat Setzerin jengiinsä. Alkoholisoituu maailmanlopun jälkeen menetettyään ilmalaivansa ja tarkoituksensa, mutta suostutellaan takaisin mukaan ja Setzer kohtaa demoninsa matkaten ystävänsä Darillin hautakammioon noutamaan tämän mukana haudattua toista ilmalaivaa.

2. Cyan Garamonde
Cyan on jälleen yksi lisä traagisiin hahmokohtaloihin ja hahmon hauska vanhanaikainen puhetyyli ja miehekkyys nostavat hahmon korkealle listallani. Kefka myrkyttää Cyanin kotipitäjän kaivon ja kaikki, mukaan lukien Cyanin perhe, kuolevat. Tästä suivaantuneena mies päättää tehdä itsemurhahyökkäyksen Imperiumia vastaan, mutta Sabin pelastaa hänet. Cyan tapaa perheensä aaveet ja ajautuu pahan masennuksen kouriin. Lopulta muu jengi matkustaa Cyanin muistoihin ja auttaa häntä löytämään kadonneen itseluottamuksensa.

1. Celes Chere
Entinen geenimanipuloitu Imperiumin Magitek-kenraali Celes esiintyy pelin ehkäpä ikimuistoisimmissa kohtauksissa, jonka vuoksi nostan hänet ykköseksi listallani. Locke pelastaa Celesin mestaukselta, joka uhkaa Celesin kyllästyttyä Imperiumin pahuuteen, ja Celes liittyy vastarintaan. Näiden kahden hahmon välille kehittyykin mielenkiintoinen suhde pelin edetessä. Pelin kuuluisassa oopperakohtauksessa Celes tekeytyy vastentahtoisesti oopperatähti Mariaksi, huiputtaen Setzerin sieppaamaan itsensä ilmalaivalleen. Hahmon lojaalius vastarintaliikkeele kyseenalaistetaan pariin otteeseen tarinan aikana, mutta lopulta Celes kuitenkin osoittaa olevansa "hyvisten puolella" tuikaten Kefkaa miekalla mahaan, mutta tämä vain suuttuu ja tuhoaa maailman. Maailmanlopun jälkeen Celes yrittää itsemurhaa, mutta jää henkiin ja löytää loukkaantuneeseen lokkiin takertuneen Locken huivin, josta saa voimaa lähteä etsimään ystäviänsä. Celesin kyky absorboida maagisia hyökkäyksiä on pelillisesti erityisen vahva ja Celes on muutenkin tehokas taisteluissa, mikä vain vahvistaa ykkössijaa.

Joo siinäpä tää, ihan liikaa tekstiä.

Olen monta kertaa aloittanut pelaamaan milloin milläkin FF6:sta ja ikinä en ole päässyt peliin sisään. Kutsukaa grafiikkahuoraksi tai mitä vaan, mutta luulen että itseen ei vain iske 2D JRPG. Olen niin yrittänyt. Chrono Trigger ja muutama FF testattu mutta ei. Ei vaan niin ei. Varsinkin kun FF6 on muuten niin pirun kehuttu peli, niin tekisi mieli pelata sitä ja päästä peliin sisään, mutta ei... Tiedän että moni fani repisi jokaisen raajansa ja lopulta päänsä, mutta toivon että FF6 saisi Remaken juuri alkaneen sukupolven aikana. DS:llä ostelin näitä muita remakeja ja pelasinkin niitä aika pitkälle, mutta pikku ruudun ja kannettavan epämieluisuus minulle, lopulta pakotti lopettamaan pelit kesken.

Tiedän että saan haukut päälleni, mutta FF6 HD remake 3D grafiikalla varmaan iskisi. Tyylin pitäisi totta kai olla uskollinen vanhalle ja mitään uutta ei saisi olla. Täysin alkuperäinen, mutta totaalinen graafinen uudistus.

^Hienoja listoja yhdestä historian eeppisimmästä videopelistä. FFVI menee kyllä ehdottomasti omallakin ikimuistoisimpien videopelimomenttien listalla kärkipäähän. FFVII:n sijoittaisin ylemmäs ihan vaan siksi, koska se oli omalla kohdallani ensikosketus Final Fantasyn maailmaan ja täten kenties hiukan vaikuttavampi kokemus, mutta objektiivisesti pidän kyllä FFVI:tä korkeammassa arvossa. Tosiseikka, että pelasin FFVI:n ensimmäistä kertaa läpi vasta myöhemmällä ajalla, ei syönyt pelin vaikuttavuutta. Pelailin sen läpi vielä uudestaan tuossa pari vuotta sitten ja se tempaisi mukaansa taas raivokkaasti. Tosiaankin tunnelma ja hahmot ovat luokkaa, johon harvemmin (jos koskaan) törmää edes nykypeleissä. Uskomatonta, miten vahvoja tunnelatauksia muutamasta pikselistä koostuvat hahmot pystyvät välittämään.

Lainaus käyttäjältä JayeizH+

Tiedän että saan haukut päälleni, mutta FF6 HD remake 3D grafiikalla varmaan iskisi. Tyylin pitäisi totta kai olla uskollinen vanhalle ja mitään uutta ei saisi olla. Täysin alkuperäinen, mutta totaalinen graafinen uudistus.

En kyllä näe mitään tarvetta moiselle, mutta jos sellainen olisi pakko kyhätä, niin kelpuuttaisin vielä tyylisuunnan, jossa hahmot olisivat pelkistettyjä, isopäisiä, lapsen näköisiä hahmoja, kuten klassisissa jrpg:issä. Jos FFVI käännettäisiin nyky-Final Fantasyjen näköiseksi peliksi, todennäköisesti yrjöisin päälleni.

Lainaus käyttäjältä JayeizH+

Olen monta kertaa aloittanut pelaamaan milloin milläkin FF6:sta ja ikinä en ole päässyt peliin sisään. Kutsukaa grafiikkahuoraksi tai mitä vaan, mutta luulen että itseen ei vain iske 2D JRPG. Olen niin yrittänyt. Chrono Trigger ja muutama FF testattu mutta ei. Ei vaan niin ei.

Sama. Pelasin pelin jälkijunassa, joten se ei sen kummempia tunteita herättänyt suuntaan jos toiseen. Musiikit olivat kyllä rautaa ja se olikin ainoa mieleenpainuva asia koko pelistä. Ironista, etten jaksanut edes pelata peliä läpi, kun kuitenkin IV ja V olivat mennyt läpi ilman sen hirveempiä tuskia. Chrono Trigger maistui näistä parhaiten, mutta siinäkin lopulta soundtrack oli ainoa asia, joka minun mielestä on kestänyt ajan hammasta. Ymmärrän näiden messiaspelien historiallisen arvon ja ymmärrän myös, jos joku diggailee niistä näin jälkijunaisenakin. Sitä en kyllä ymmärrä, että FFVI:n tarinaa tai aivan liian laajaa hahmokaartia hehkutetaan yhtä hyväksi ellei paremmaksi kuin vaikkapa nykyajan pelien vastaavat (olettaen että tässä ei ole mitään viihdearvon diskonttausta mukana). Ööö, millä ihmeen tavalla?

Esimerkkinä Kefkan "ilkeä" nauru kuulostaa fanien kertomuksissa ihan mielenkiintoiselta, joskaan ei ennenkuulumattomalta. Tämä siitä syystä, että minun todellakin pitää muodostaa kuva Kefkasta päässäni aivan kuin kirjaa lukiessani. Kun kuitenkin näen -ja mikä pahempaa kuulen- pikseli-Kefkan (no pixel hate intended) nauravan äänellä, jota en toivoisi kuulevani, niin tämä kuva ei välity päähäni. Onko vika sitten päässäni vai siinä, ettei FFVI oikeasti tämän päivän standardeilla ole mitenkään kummoinen tapaus, en tiedä. On vastaus sitten kumpi tahansa tai jokin muu, niin olisi mielenkiintoista kuulla, mikä FFVI:sta tekee niin hyvän. Nyt kuulen kyllä, kuinka se on paras siinä ja tässä, mutta en kuule miten.

Lainaus käyttäjältä JayeizH+

Tiedän että saan haukut päälleni, mutta FF6 HD remake 3D grafiikalla varmaan iskisi. Tyylin pitäisi totta kai olla uskollinen vanhalle ja mitään uutta ei saisi olla. Täysin alkuperäinen, mutta totaalinen graafinen uudistus.

Tuo on ihan normaali ihmisen reaktio nykypäivän kehittyneessä teknologiaympäristössä joten haukkuja ei ainakaan täältä suunnasta ole tulossa. Varoituksen sanan kuitenkin annan.

"Better be careful what you wish for" kannattaa pitää näissä asioissa mielessä sillä itse rukoilin Jeesusta, Allahia, Krishnaa ja muita jumalia että yhdestä kaikkien aikojen suosikkijapsiropestani, Wild ARMs:sta, saataisiin jonain kauniina päivänä päivitetty versio. Riemun päivä koitti PS2-aikakaudella kun Sonyn mustalle monoliitille saatiin remake nimihirviötitteliltään Wild ARMs: Alter Code F joka toi alkuperäisen kuvankauniin klassikon 3D:n ihmeelliseen maailmaan, tehden samalla myös pieniä tweakeja itse pääpeliin. Peli itsessään oli totta kai se sama peli johon edellisellä vuosikymmenellä ykköspleikkarilla rakastuin mutta siitä vaan puuttui se kuuluisa jokin jota ei osaa selittää. Typerä selitys tiedän mutta pidin pelin parannuksista, grafiikka ei ollut huonoa, musiikki oli sitä samaa klassikkotavaraa mutta silti olo oli kuin olisit ollut vuosia naimisissa ja liitosta olisi se intohimon ja rakkauden tunteet jo poistuneet ja homma olisi enää vain kulissien ylläpitämistä (ennen kuin kukaan huolestuu niin oman tyttöystävän kanssa menee hyvin, ei hätää äiti sikäli tätä luet). Sama fiilinki iski otsalohkoon myös DS:n FInal Fantasy IV:n kanssa joten joku johdannainen tässä on pakko olla.

Lainaus käyttäjältä Almasy

Onko vika sitten päässäni vai siinä, ettei FFVI oikeasti tämän päivän standardeilla ole mitenkään kummoinen tapaus, en tiedä. On vastaus sitten kumpi tahansa tai jokin muu, niin olisi mielenkiintoista kuulla, mikä FFVI:sta tekee niin hyvän. Nyt kuulen kyllä, kuinka se on paras siinä ja tässä, mutta en kuule miten.

Päässä se vika on. No ei..:D Ehkä tämä on niitä "joko tajuat, tai et"-keissejä, mutta jos kyseinen peli ei mitään erityisiä tunteita herätä, niin tuskin sitä pystyy sulle kukaan rautalangasta vääntämään, miksi tarkalleenottaen se on edelleenkin niin hyvä.

Lainaus käyttäjältä Norsukampa

Lainaus käyttäjältä JayeizH+Tiedän että saan haukut päälleni, mutta FF6 HD remake 3D grafiikalla varmaan iskisi. Tyylin pitäisi totta kai olla uskollinen vanhalle ja mitään uutta ei saisi olla. Täysin alkuperäinen, mutta totaalinen graafinen uudistus.
Tuo on ihan normaali ihmisen reaktio nykypäivän kehittyneessä teknologiaympäristössä joten haukkuja ei ainakaan täältä suunnasta ole tulossa. Varoituksen sanan kuitenkin annan.

"Better be careful what you wish for" kannattaa pitää näissä asioissa mielessä sillä itse rukoilin Jeesusta, Allahia, Krishnaa ja muita jumalia että yhdestä kaikkien aikojen suosikkijapsiropestani, Wild ARMs:sta, saataisiin jonain kauniina päivänä päivitetty versio. Riemun päivä koitti PS2-aikakaudella kun Sonyn mustalle monoliitille saatiin remake nimihirviötitteliltään Wild ARMs: Alter Code F joka toi alkuperäisen kuvankauniin klassikon 3D:n ihmeelliseen maailmaan, tehden samalla myös pieniä tweakeja itse pääpeliin. Peli itsessään oli totta kai se sama peli johon edellisellä vuosikymmenellä ykköspleikkarilla rakastuin mutta siitä vaan puuttui se kuuluisa jokin jota ei osaa selittää. Typerä selitys tiedän mutta pidin pelin parannuksista, grafiikka ei ollut huonoa, musiikki oli sitä samaa klassikkotavaraa mutta silti olo oli kuin olisit ollut vuosia naimisissa ja liitosta olisi se intohimon ja rakkauden tunteet jo poistuneet ja homma olisi enää vain kulissien ylläpitämistä (ennen kuin kukaan huolestuu niin oman tyttöystävän kanssa menee hyvin, ei hätää äiti sikäli tätä luet). Sama fiilinki iski otsalohkoon myös DS:n FInal Fantasy IV:n kanssa joten joku johdannainen tässä on pakko olla.

Mulla on tuosta ilmiöstä sellainen teoria, että etenkin rpg -osasto joka ei ole niin riippuvainen teknisistä ominaisuuksista (ruudunpäivitys, piirtoetäisyys jne.) ei juurikaan hyödy remakeista, vaikka luulisi. Tämä johtuu siitä, että ne ovat henkilökohtaisia kokemuksia. Se 15 vuotta sitten pelaama jrpg iski silloin aivan toisella tavalla, koska silloin oli nuorempi, monella tapaa eri ihminen kuin nykyään. Se, mitä koki silloin oli silloin, nyt se on jo koettu ja nähty, samaa tunnetta ei voi niin vain herättää tekemällä homma hienommin uudestaan.

Lainaus käyttäjältä Megaman

Lainaus käyttäjältä Almasy Onko vika sitten päässäni vai siinä, ettei FFVI oikeasti tämän päivän standardeilla ole mitenkään kummoinen tapaus, en tiedä. On vastaus sitten kumpi tahansa tai jokin muu, niin olisi mielenkiintoista kuulla, mikä FFVI:sta tekee niin hyvän. Nyt kuulen kyllä, kuinka se on paras siinä ja tässä, mutta en kuule miten.

Päässä se vika on. No ei.. Ehkä tämä on niitä "joko tajuat, tai et"-keissejä, mutta jos kyseinen peli ei mitään erityisiä tunteita herätä, niin tuskin sitä pystyy sulle kukaan rautalangasta vääntämään, miksi tarkalleenottaen se on edelleenkin niin hyvä.

Ymmärrän siis hyvin, että ihmiset pitävät eri asioista eikä siinä mitään. Ongelma on vain, että monesti nämä FFVI:n juoni- ynnä muut hehkutukset kuulostavat niin absoluuttisilta totuuksilta, mutta kuitenkin ilman sen kummempia perusteluita. Minulle esim. FFVI:n hahmokaarti jäi suurimmaksi osaksi aika pinnallisiksi kenties juuri sen laajuuden takia (sama kävi Chrono Crossin kanssa) enkä löydä musiikkien lisäksi pelistä yhtään mitään, mikä pääsisi edes lähelle PS1:n Fantasyjen tasoa. Minulle siis tämä kuulostaa (todisteita minulla ei ole), että hehkutuksessa painaa kuitenkin enemmän retro/pikselilasit hehkuttajien silmillä kuin pelin absoluuttinen paremmuus seuraajiinsa nähden. Mutta en esitä tätä näkemystä faktana :)

Lainaus käyttäjältä Almasy

Ymmärrän siis hyvin, että ihmiset pitävät eri asioista eikä siinä mitään. Ongelma on vain, että monesti nämä FFVI:n juoni- ynnä muut hehkutukset kuulostavat niin absoluuttisilta totuuksilta, mutta kuitenkin ilman sen kummempia perusteluita.

Asiaa ehkä voisi puida ihan pelisarjalle omistetussa ketjussa mutta laitetaan nyt vielä tänne omat syyni miksi nostan kuudennen Final Fantasyn pelisarjan toiseksi parhaaksi peliksi (ysin jälkeen luonnollisesti).

Pääsin aikoinaan FF VI:n bandwagoniin ihan ns. ajallaan, omistinhan SNES:n jenkkiadapterin. Olin tuolloin vasta kahdeksanvuotias joten henkilökohtaiset pelien laatukriteerit eivät ehkä olleet ihan sillä korkeimmalla mahdollisella tasolla. Ennakkohypeä pelistä olin saanut Super Power-lehden sivuilta jossa peliä fiilisteltiin antaumuksella ja olin tietoinen että samalta firmalta oli about vuotta aiemmin ilmestynyt peli nimeltä Secret Of Mana joka valloitti meikäläisen täysin. FF VI oli alusta alkaen jotain aivan muuta ikinä olin itse pelien saralla tuntenut. Jo alkumetreiltä (se kuuluisa lumisateessa Wedgen ja Biggsin kanssa käveleminen) antoi osviittaa musiikkeineen siitä että nyt ei olla enää pirtsakoissa värimaailmoissa hyppimässä Koopien päällä vaan luvassa on jotain aivan muuta.

Hahmojen laajamittaiset taustatarinat, yhtenäiseltä "maailmalta" tuntunut pelimaailma, kypsä juonenkuljetus jonkalaista oli nähnyt vain leffoissa... kaikki tämä oli tuolloin jotain peleissä ennenkuulumatonta. Muistan lukuisat illat kun ENG-FI-ENG-sanakirjasta yritin etsiä pelin hieman vähän enemmän fantasiapainotteisia termejä luonnollisesti niitä ikinä sieltä löytämättä mutta mitä pidemmälle peli eteni, sitä enemmän myös englannintietämys koheni ja toisella pelikerralla pystyikin jo nauttimaan pelin juonesta lähes niin kovin kuin siitä pitikin (en tuolloin vielä oikein tajunnut että miksi se Sid ei herää vaikka sitä niin kovin Celes siinä herätteli). Huikeaa kamaa jonkalaista harvemmin nykyäänkään näkee videopelien parissa.

Totta kai jos pelin tematiikkaa ja tarinankerrontaa verrataan nykypäivän peleihin, jäädään jälkeen monessakin asiassa mutta kyse onkin siitä että miten pelin osaa suhteuttaa. Tuttu fraasi on se että Ocarina of Time ei todellakaan ole aikojemme paras peli koska esim. Twilight Princess on laajempi ja siinä on enemmän sitä sun tätä mutta kun asia laitetaan siihen kontekstiin että peli oli jo vuonna 1998 niin laadukas kuin se loppupeleissä olikaan, saadaan selville asioiden oikea laita. Sama pätee FF VI:een. Seiska tekee erittäin monta asiaa paremmin, kuin myös kasi ja totta kai se ysikin mutta FF VI ilmestyi näin laadukkaana epookkina vuosia ennen näitä pelejä. Avengersin tehosteet on hienoja joo mutta herran pieksut sentään Carpenterin The Thingissä ne ovat vielä hienompia 30 vuotta aiemmin.

Hyvä perustelu Norsukammalta ja tätä yritinkin ajaa takaa. Mainitsin ylempänä ohimennen viihdearvon diskonttaamisen ja sillä nimenomaan tarkoitin tätä teoksen suhteuttamista aikaansa. Termi tosin taitaa olla hyvin epävirallinen, joten viesti ei välttämättä välittynyt kovinkaan hyvin. Minun mielestä on tärkeää ottaa huomioon teoksien taustat, mutta siinä vaiheessa, kun niiden paremmuutta lähtee suoraan vertaamaan nykyisiin teoksiin, ei taustoilla pitäisi olla mitään merkitystä. Silloin teoksen pitää pystyä seisoa omilla jaloillaan ilman tasoituspisteitä.

Pointtini on lyhytkäisyydessään, että seuraavilla kahdella lauseella on merkittävä ero:
1. Mikään peli ei edes tänä päivänä tee asiaa X paremmin kuin peli Y
2. En saa edes tänä päivänä samanlaisia fiiliksiä mistään muusta kuin kuin pelin Y asiasta X

Pahoittelut off topickista, mutta halusin vielä tämän täsmentää.

Piti aloittaa tämä pienimuotoinen proggis jo tuossa joulun pyhinä kun olin pelikokoelmani äärellä mutta en silloin saanut aikaiseksi vielä näpytellä fiiliksiäni tekstimuotoon. Nyt kun olen kaukana poissa vanhojen konsolieni ja pelieni ääreltä, olen saanut aikaa hieman pohtia listalla (listoilla) nähtäviä järjestyksiä ja tullut jonkinlaiseen konkluusioon niiden sisällöstä.

Omien elinvuosieni aikana, videopelejä on tullut pelattua niin maan perhanasti ja konsoleita hommattu siinä samalla. Pelikokoelma kattaa reilusti yli 2000 eri nimikettä ja konsoleistakin löytyy vanhasta huoneestani (jonka äitini on trendikkäästi muuttanut "pelihuoneeksi"... miksi näin ei voinut olla kun asuin vielä kotona?!?!?) kaikki valtavirran vehkeet (pl. PSP) sekä pari vähän vähemmälle huomiolle jäänyttä laitetta. Nyt on tullut kuitenkin aika muistella menneitä ja saada se kuuluisa tikku sinne silmään sillä nyt aion rankata kronologisessa järjestyksessä näiden omistamieni valtavirtalaitteiden parhaat pelit... IMO-varauksella luonnollisesti ja tämän sukupolven laitteita listaamatta. Koska harmaa matolaatikko oli se mistä kaikki omalta osaltani alkoi, on tämä lista luonnollisestikin...

Top 10 NES-pelit

**DIZKLAIMR: Nämä listat luonnollisesti muuttuvat sitä mukaa kun pelaan jotain erinomaista peliä joka ei kymmenen parhaan joukkoon kuulunut joten älkää jumalauta tulko kysymään viikon päästä että onko mieli muuttunut. Lisäksi myös valitsen vain yhden pelin per pelisarja per lista jotta esim. SNES-lista ei sisältäisi useampaa Mega Man X-peliä tai PSone-lista useampaa Final Fantasy-peliä.

10. Mike Tyson's Punch-Out
Tämä Nintendon nyrkkeilypeliklassikko on siitä hauska tapaus että se ei ole likimainkaan urheilupeli, vaan pikemminkin muistiin ja reflekseihin pohjautuva puzzlepeli. Ikoniset vastustajat seuraavat toinen toistaan ja peli jaksaa viihdyttää vuosikymmeniä julkaisunsa jälkeenkin. Kuinka moni muistaa esim. PSonen Prince Naseem Boxingin tai Victory Boxing-sarjan vastustajia yhtä hyvin kuin Punch-Outin värikkään ja monikansallisen joukkion? Niinpä, ja sen legendaarisen Mike Tyson-koodin muistavat lähes kaikki Konami-koodin lailla. 007 37... jne.

9. Blaster Master
Tämä peli tarjosi Metroidvaniaa jo vuosia ennen kuin koko termiä oltiin edes Symphony of The Nightin aikoihin keksitty. Loistava peli joka tarjoaa monenlaista haastetta pelaajalle. Löytyy tarkkaa tasoloikintaa, ylhäältä kuvattua räiskintää ja hieman jopa pohtimista vaativia kohtia. Koko touhuun heitetään vielä sokeriksi pohjalle loistava soundtrack ja kauniit grafiikat joten olkaamme kiitollisia ja tehkäämme kunniaa klassikolle.

8. Legend of Zelda
Ehkäpä sen kaikkien aikojen arvostetuimman pelisarjan alkulähde. Peli joka oli open world jo ennen kuin koko käsite tuli pelimaailmassa tunnetuksi ja peli joka tarjosi aikoinaan pelaajilleen ennennäkemättömän määrän asioita joita ei peleissä oltu ennen nähty. Tallennukset pelikasettiin, epälineaarinen eteneminen... käsittämätöntä kamaa aikansa tuotokseen ja homma sen kuin paranee seuraavassa konsolisukupolvessa. Tämä peli loi todellakin nimensä mukaisesti legendan ja se legenda jatkuu tutun turvallisena tänäkin päivänä.

7. Ninja Gaiden
Tämä vielä nykypäivänäkin porskuttava pelisarja tunnettiin näinä aikoina täällä vanhalla mantereella nimellä Shadow Warriors mutta onneksi ei nimi miestä saatikka peliä pahenna sillä Ninja Gaiden tai miksi sitä ikinä haluattekaan kutsua, on aivan mahtava peli. Pelisarja on tänä päivänä tuttu lähinnä yltiöhaastavasta vaikeustasostaan ja ensimmäiset osat eivät todellakaan ole mikään poikkeus. Pelisarjan ykkösosa on itselleni se rakkain nimenomaan huippuunsa tasapainotetun vaikeustasonsa ja hekumallisen kenttäsuunnittelunsa myötä. Peli on myös ensimmäinen pelaamani videopeli jossa on mukana edes jonkinlaisia välianimaatioita joten siitäkin syystä muistot ovat sangen lämpöiset.

6. Journey To Silius
Tämä Sunsoftin toimintaräiskintä, oli alun alkujaan Terminator-lisenssiin pohjautuva peli joka sopimuskiistojen takia muutti muotoaan Journey To Siliukseksi. Kun ottaa huomioon miten paskoja Terminator-pelit NES:llä (tai millään muullakaan konsolilla) ovat, on luojan lykky että Journey To Silius ei tähän läjään astunut. Loistava räiskintäpeli kaiken kaikkiaan jonka musiikit (tietty koska Sunsoftin peli) ja vaikeustaso ansaitsevat erityismaininnan.

5. Vice Project Doom
Tämän pelin taustalla on hassu tarina. Sain pelin sangen myöhään joskus 90-luvun puolivälin tienoilla ja kun aloitin sitä pelaamaan, olin häkeltynyt kuinka heikko se olikaan. Peli näytti olevan vain ylhäältä kuvattu ajoräiskintä ja vieläpä varsin keskinkertainen sellainen. Peli jäi useaksi vuodeksi hyllyyn kunnes pelejä keräilevä kaverini sen sieltä useita vuosia myöhemmin bongasi ja kertoi sen olevan aivan törkeän hyvä toimintapeli. Nauroin paskaista naurua ja kerroin häne erehtyneen pelistä mutta koska jantteri kivenkovaa väitti että peli on loistava, kytkin NES:n telkkariin ja pelasin tuskaisan ekan levelin läpi. Kun tämä alussakin mainittu ajo-osuus oli ohi, alkoi ruudulla aivan muunlainen meininki ja varsinainen peli oli valmis alkamaan. Toimintaosuuksia, raideräiskintäosuuksia, jopa hyvää juonta. Yksi NES:n piilotetuimpia helmiä ehdottomasti.

4. Battletoads
Joissain piireissä maailman vaikeimmaksi peliksikin tituleerattu sammakkoseikkailu on Raren mestarinäytös siitä millaisiin sfääreihin NES:n rautaa pystytään parhaimmillaan venyttämään. Enemmänkin 16-bittisten konsolien peliltä näyttävä peli on ehkä lajityyppinsä monimuotoisin. Pelaaja luulee ensimmäisen tason myötä saavansa ajan hengen mukaista beat'em up-peliä mutta jo toisesta, ja etenkin legendaarisesta kolmannesta, levelistä lähtien meno muuttuu radikaalisti. Harvassa pelissä näkee näin paljon vaihtelua. Jokaisen haastavia pelejä rakastavan pelaajan merkkiteos ja muutenkin aivan käsittämättömän laadukas videopeli.

3. Batman
Arkham-sarja my ass! Paras Batman-peli on loisteliaan Arkham Citynkin jälkeen se klassinen NES:n Batman. Maamme häpeilemättömimmän podcastin ($$$$$$) kuulijoillekin tuttu peli pohjautuu löyhänlaisesti Tim Burtonin 80-luvun lopulla ilmestyneeseen Batman-elokuvaan mutta lisenssipelille harvinaiseen tyyliin, se on aivan helvetin laadukas tekele alusta loppuun. Sunsoftin peleille ominaiseen tapaan soundtrack on täyttä magiaa ja edes elokuvan soundtrackilta löytynyttä musiikkijumala Princeä ei jää kaipaamaan. Arkham Knight saa ilmestyessään olla todella onnistunut peli jos aikoo syrjäyttää tämän pelin parhaan Batman-pelin ykkössijalta pois.

2. Mega Man IV
Tämä sijoitus sai aikaan ehkä eniten mietintää omalta osaltani. Mega Man (ja Mega Man_X) on itselleni se kaikkien aikojen rakkain pelisarja, on sarjan parhaan pelin valitseminen aina kuin rankkaisi omia lapsiaan järjestykseen. Ensimmäinen Mega Man on valokuvien perusteella ensimmäinen ikinä pelaamani videopeli ja vieläpä helvetin hyvä sellainen kun taas kakkososasta minulla on ehkä rakkaimmat muistot ja olen sitä aivan tajuttoman hyvä pelaamaan vaikka itse sanonkin. Kolmososa on kokonaisuudessaan ehkä sarjan kompaktein ja tasapainoisin paketti mutta juuri ennen sarjan NES-osien pientä lipsumista ilmestyi nelososa joka yhdisti kaikkien kolmen aiemman sarjan pelin parhaat puolet, lisäsi mukaan pari omaa erinomaista maustettaan ja muodostui peliksi johon kiteytyy 8-bittiset Mega Man-pelit. Erinomainen tasosuunnittelu, rautainen vaikeustaso, millintarkat kontrollit, kauniit grafiikat ja mieletön ääniraita. Voiko videopeliltä enempää toivoa?

1. Super Mario Bros 3
Peli joka monessakin suhteessa määrittää NES-konsolin. Yksi kaikkien aikojen suosituimmista videopeleistä eikä todellakaan syyttä. Kolmas Super Mario Bros määritteli standardit tasoloikkapeleille tuleviksi vuosiksi ja vaikka se julkaistaisiin tänäkin päivänä, olisi se siltikin mestarillinen videopeli. Jokaisen pelejä tai pelaamista harrastavan tulisi tätä tasoloikkapelin alfa-mallia pelata.

Siinäpä ne. Lukuisia nimikkeitä jäi valitettavasti listan ulkopuolelle mutta toivottavasti joku muu osaa niitä kommentoinneissaan namedroppailla. Ensi viikolla onkin luvassa sitten Segan mahtava pelilaite Mega Drive parhaine peleineen.

Pari päivää myöhässä koska tein jostain syystä ensin seuraavan viikon tekstin ja muistin vasta sen jälkeen kun olin tekstin vahingossa näytöltä poistanut että kyseisen käsikonsolin vuoro on vasta ensi viikolla. Anyhow...

Top 10 Mega Drive-pelit

Nykypäivän konsolisota on aika lailla naisellista läpsyttelyä kun sitä verrataan 90-luvun alusta saman vuosikymmenen puoliväliin kestäneisiin sotiin Segan ja Nintendon välillä. Sega haastoi Nintendon tosissaan pelimaailman herruudesta esittelemällä ensinnäkin huomattavasti asenteellisemman maskotin (tästä lisää itse listassa) ja NES-konsolia tehokkaamman raudan joka mahdollisti graafisen niskalenkin edellisellä listauksella nähtyyn harmaaseen laatikkoon verrattuna. Etenkin jenkit ottivat konsolin täysin omakseen ja kun Nintendo vastasi omalla 16-bit konsolillaan, ulottui konsolisota aina valtavirtamarkkinoinnista koulujen pihoilla käytyihin sanasotiin asti.

Mitä sitten konsolilla kannattaa pelata jos sitä ei ole vielä hommannut. No ainakin nämä seuraavat kymmmenen peliä jos ei muuta. Samat säännöt kuin viimeksikin eli yksi peli per pelisarja sillä muutoin lista olisi aika... siilintäyteinen ettenkö sanoisi. Ja jälleen kerran, lista on tehty tässä pienoisen pohdinnan tuloksena joten huomenna se voi olla täysin erilainen joten älkää tulko muistuttelemaan jotain jota olen sanonut vuonna 1998. Kommentoida toki saa ja pitää!

10. World of Illusion: Starring Mickey Mouse and Donald Duck
Mega Drive oli todella suotuisa koti Disney-hahmojen tähdittämille peleille ja sille julkaistiin tukku huippulaadukkaita pelejä joita nämä tutut hahmot pääosittivat. Illusion-sarja oli yksi konsolin vetonauloja ja kun moni nostaa korkeimmalle Mikki Hiiren sooloseikkailu Castle of Illusionin, on allekirjoittaneelle iskenyt aina kovempaa World of Illusion jossa pelaaja pääsee ohjastamaan myös kaikkien rakastamaa kärttyistä ankkaa merimiesasussaan ja mikä parasta, myös yhtäaikainen kaksinpelaaminen onnistuu. Taianomainen (kirjaimellisesti) seikkailu jota pelatessa tulee aina jostain syystä hirveän haikealle tuulelle. Seuraavalla sijalla lisää Disney-kamaa...

9. Aladdin
Lisenssipeli ja vieläpä erinomainen sellainen. Kyllä, nämä olivat ysärillä enemmänkin sääntö kuin poikkeus ja yleensä leffoihin perustuvat lisenssipelit olivat laadukkaita tai ainakin hyviä pelejä kautta linjan. Aladdin on yksi tämän konsolisukupolven tuotoksia jossa molemmat 16-bittiset laitteet saisivat samalta valmistajalta kaksi erilaista peliä konsoleilleen (konsepti joka tullaan näkemään parhaimmillaan sijalla 7). Toki idea oli molemmissa peleissä sama eli tasoloikinta mutta pelit erosivat toisistaan niin kenttien kuin grafiikankin osalta. Mega Drive veti Aladdinin kanssa ehdottomasti pitemmän korren ja peli onkin erittäin laadukas tasoloikinta joka tarjoaa myös melkoisen määrän haastetta pelaajalleen. Mahtava peli yhdesta Disneyn laadukkaimmista animaatioelokuvista. Vain Vesku puuttuu ääninäyttelemästä...

8. Contra: Hard Corps
16-bittisten konsolien aikakausi oli täyttä kultaa Contra-sarjan ystäville. Nintendon konsolilla nähtiin aivan tolkuttoman kova versio ja Mega Drivella ehkä jopa hitusen parempi. Uusia pelillisiä jippoja sarjaan tuonut peli on todellista herkkua kaikille sarjan ystäville ja se on tänä päivänäkin yksi haasavimmista videopeleistä jonka läpäisy on todellinen saavutus.

7. The Adventures of Batman & Robin
NES-listauksessa kerroin kyseisen konsolin Batman-pelin olevan se kaikkien aikojen paras lepakkomiespeli ja Arkham-pelit eivät yllä edes hopeasijalle kun tämä uskomaton kulttiklassikko kiilaa kakkossijalle. Tästäkin pelistä saatiin eri konsoleille sangen erilaiset versiot ja kun Nintendon alustoilla nähtiin kömpelöhkö toimintahyppely, oli Mega Driven näkemys pelistä helvetin laadukasta lisenssitoimintaa konsolin parhaimpiin lukeutuvilla grafiikoilla ja veitsenterävällä pelattavuudella.

6. Comix Zone
Comix Zone on todellinen piilotettu helmi. Se ilmestyi aivan Mega Driven elinkaaren loppupäässä kun Sonyn uusi pelilaite oli kuuminta hottia ja Nintendokin oli tuomassa jopa 64-bittistä ihmelaitetta maailmalle. Se ei kuitenkaan ole mitenkään pois Comix Zonen laadusta. Peli on beat'em up-peli ilman syvyyssuuntaan liikkumista ja kevyehköllä puzzleilulla ja se on ehdottomasti yksi kauneimmista, ellei jopa kaunein, Mega Driven peleistä mitä graafiseen ulosantiin tulee. Peli sijoittuu sarjakuvaan ja sen pelaaminen on kuin ohjastaisi sarjakuvahahmoa sarjisalbumin sivuilla. Mahtavan kliseinen tarina on jo yksissään totaalista bro-momentia mutta ysärikliseet ja mahtava pelattavuus tuovat vielä paljon hyviä puolia tähän peliin.

5. NHL 94
Hassua että pelisarja joka on saanut uuden osan joka vuosi aina vuodesta 1991 asti, osui kirkkaimpaan kultasuoneensa kaksi vuotta myöhemmin kun NHL 94 ilmestyi. Sarja oli pelisarjan ensimmäinen täydellä NHL-lisenssillä (aiemmin käytössä oli vain pelaajalistan kattava NHLPA-lisenssi ilman oikeita joukkueiden nimiä) varustettu tuotos ja se on kaikin puolin uskomattoman hyvin tasapainoitettu NHL-peli. Poissa ovat turhat näpertelyt myllyistä erillisiin kikkanappeihin tai muihin vastaaviin turhakkeisiin. Pleksit sentään hajoavat lämäreistä mutta se on enemmänkin saavutus kuin typerä flow'n rikkova kikka. Vain pari 2010-luvun NHL-peliä on päässyt lähelle "ysinelosen" täydellisyyttä mutta silti se on tähän päivään asti se rakastetuin sarjan peleistä ja mikä parasta, ei ainoaakaan videota jossa jonnet mehuilevat virtuaalisista keräilykorteista.

4. Gunstar Heroes
Äärimmäisen laadukas pelitalo Treasure, tykitti jo 16-bittisillä konsoleilla ulos tavaraa joka ei kalpene edes nykypäivän pelivalikoiman edessä. Gunstar Heroes on firman tavoille uskollisesti SHMUP-peli mutta ei ihan perinteinen sellainen sillä pelaaja ohjaa avaruudessa lilluvan aluksen sijaan ihan jalan kulkevaa janaria. Peli on siis sekoitus SHMUP-räiskyttelyä sekä kevyttä tasoloikkaa. Tämä nerokas peli on ehdottomasti yksi pelaamisen vähemmän tunnettuja megahelmiä.

3. Toejam&Earl
Meikäläinen on suuri funk-musiikin ystävä joten Princet, George Clintonit, Jamiroquait ja muut sankarit kyllä kiitos. Olen myös suuri co-op-pelien ystävä joten erinomaiset ja haastavat co-op-pelit kyllä kiitos. Olen myös suuri 90-luvun popkulttuurin ystävä joten kaikki viittaukset tuohon löysien vaatteiden ja MTV-sukupolven asennevammoja käsittelevään aikakauteen kyllä kiitos. Toejam&Earl sisältää kaikkia näitä! Huikea peli jonka roguelike-tyylinen pelimekaniikka tekee jokaisesta pelikerrasta omanlaisensa.

2. Sonic The Hedgehog 2
Sonic-pelit ovat nykypäivänä lähinnä iso vitsi mutta 90-luvun alussa hahmo ja sen tähdittämät pelit olivat laadullisesti tasaväkisiä jopa niinkin kovien tasoloikkapelien kuin Super Mario World tai Donkey Kong Country kanssa. Loistava ykkösosa esitteli hahmon ja pelisarjan koukut ja hyvät puolet mutta jatko-osat (joista kolmoseen saa jopa maksullista lisäsisältöä!!) laittoivat aivan uuden vaihteen silmään. Kakkososa on mielestäni näistä kahdesta loistopelistä hieman paremmin balanssissa ja se sisältää myös sarjan ikonisimpia leveleitä ja musiikkikappaleita. Tämä oli peli joka nosti Mega Driven hetkellisesti jopa Nintendon laitteiden edelle kansansuosiossa ja nosti myös Sonicin putkimieskollegaansa suuremmaksi hahmoksi.

1. Streets of Rage 2
Kahden kakkosen välinen taisto päättyi tällä kertaa pitkän pohdinnan jälkeen beat'em up-klassikko Streets of Ragelle ja sen loistavalle kakkososalle. Genressään kaikkien aikojen kahden parhaan joukossa (IMO) oleva peli tarjoaa mahtavan kokemuksen oman aikansa kovimman peligenren ystäville ja miksei myös muille. Mahtava soundtrack, upeat grafiikat ja timanttinen pelattavuus ovat kaikki läsnä tässä huikeassa pelissä joka paranee entisestään kaverin kanssa pelattaessa.

Siinä sitä oli todellista blast processingia kerrakseen ja vielä laitteelle löytyy kymmeniä loistavia pelejä jotka eivät tähän listaukseen mahtuneet. Jos on jotain kommentoitavaa niin anna palaa sillä näistä saa aina mehukasta keskustelua aikaan. Ensi viikolla (tai no, sunnuntaina) sitten päästäänkin pienen pojan kimppuun. Pelipojan nimittäin kun käsittelyyn otetaan Game Boyn kymmenen parasta peliä.

Laitan muiden innoistuksesta oman Top 10 mieleenpainuvimmat hetkeni pelien parista, pahoittelen jo etukäteen.
(En tosiaan osaa laittaa paremmuus tai tärkeysjärjestykseen mutta koitan varhaisimmasta nykypäivään, huom. Koitan)

10. Super Mario Bros.
Tästä se oma pelaamiseni käytännössä alkoi, pelikonsolilla nimeltään Nintendo Entertainment System (NES)
Silloin pienenä jolppina kun näin ensi kertaa ruudun missä seisoi ukkeli jolla näkyi selkeästi viikset ja kun liikkeelle pääsin vain törmätäkseni ensinmäiseen viholliseen (Goobaan) olin ihan pihalla, mitä tapahtui, ai tää hyppääkin! Voi sitä riemua silloin ja aika ajoin yhä vieläkin lyön alkuperäisen Marion sisään vain kuullakseni sen tunnusmusiikin jonka varmasti moni tuntee yhä tänä päivänäkin.

9. Super Mario Kart
Ajopeli joka upposi minuun täysillä, kaksinpelattavana naurettavan hauska ja mukaansatempaava johon tahtoi mennä yöunetkin kun oli aina "pakko ajaa vielä yks GP" Olin kovin ylpeä kun sain Bowserin tahi Donkey Kongin kontrolloitua täydellisesti Rainbow Roadilla, hienoja muistoja.

8. Myst
Olin aivan mykistynyt nähdessäni tämän pelin, vaikka ei reaaliaikainen ollutkaan niin olin todella tohkeissani etsiessäni vihjeitä ja uusia alueita, aina kun sai jonkin laitteen käyntiin niin tunne oli mahtava ja etsintä jatkui, yhä edelleen silloin tällöin palaan Mystiselle saarelle vain rentoutumaan ja painelemaan namiskoita.

7. Doom & Doom II
Näihin peleihin törmäsin päinvastaisessa järjestyksessä, eli kakkoseen ennen ykköstä, se oli silkkaa rakkautta videopelaamiseen ensisilmäyksellä, ei pelkästään väkivallan vuoksi vaan siksi kun se aikanaan näytti hyvältä, kuulosti hyvältä ja eritoten ne musiikit (Midit) nostivat fiiliksen uudelle tasolle, en lopettanut ennenkuin meni kumpikin läpi Ultra-Violencella ilman koodeja ja myöhemmin jopa Nightmarella, se fiilis kun ensi kertaa kuuli Cyberdemonin mylväisyn... Edelleen jaksan näitä pelata koska ne toimivat moitteetta ja näyttivät esimerkkiä monille jäljittelijöille ja Brutal Doom sai vanhan parrankin nauramaan.

6. Super Mario 64
Tämä on ehdottomasti Doomin ohella The suurin juttu itselleni, aitoa 3D:tä ja pehmeää kauniin väristä grafiikkaa eikä se loppunut siihen kun vielä pelattavuus ja pelaamisen ilo oli jotain ennennäkemätöntä eikä pelistä pystynyt tokenemaan ennenkuin oli kaikki 120 tähteä kerättynä että pääsi Yoshia moikkaamaan, parhaiten mieleen jäänyt ensinmäinen vesikenttä kauniine soundtrackeineen, kun sitä pääsi sukeltamaan loputtomalta tuntuvaan syvänteeseen uponneeseen laivaan... Tätä tunnetta ei ole yksikään toinen peli onnistunut sittemmin luomaan.

5. Goldeneye
Kukapa senikäinen ei koskaan olisi tahtonut olla James Bond ? Itselleni tämä peli kolahti todella vahvasti, jo yleinen fiilis oli täydellinen Bondiin samaistumiseen ja ne musiikit joita Rare oli kehittänyt peliin saivat nuoren miehen melkoisen sekaiseksi, kaiken kukkuraksi oli mainio idea laittaa koodit haasteiden taakse "Facility aikaan 1:20 piece of cake......NOT" Nelinpeliin menikin sitten useampi "Lan" ilta ja aina sai aikaan hienot naurut, edelleen laatuviihdettä.

4. Gran Theft Auto Vice City
Tämä on ehdottomasti oma suosikkini GTA sarjasta (SA hyvin tasavahvoilla myös) vain koska se ihana 80 luku, yleinen fiilis oli aivan mahtava ja tekemistä piisasi vaikka kaikki mahtavuus aikanaan loppuikin, jo helikopterit olivat The juttu miksi kovin pidin Vice Citystä, soundtrackista puhumattakaan, parhaiten muistuu mieleen Taxi-firman tehtävä jossa piti selvitä muista vihaisista taksikuskeista, se oli vain jotenkin pöhkön hauska tehtävä.

3.Zelda - Ocarina Of Time
Nolona myönnän että tämä oli ensinmäinen Zelda peli jota koskaan pelasin, alusta alkaen oli selvää että tämä peli on mahtava, olin senverran innoissani etten jaksanut edes Navin tekstejä nopeuttaa vaan luin ne hitaasti ja rauhallisesti läpi, sama muiden keskusteltavien henkilöiden kanssa, pelissä oli niin paljon asioita joita yhä muistelen kaiholla etten osaa valita sitä The mieleenpainuvinta hetkeä, mutta eräs oli talo täynnä Skulltullaksi muuttuneita ihmisraunioita joita kävi jopa sääliksi ja sain siksi pontta jahdata skulltullia pitkin Huryluea jotta saisin ne ihmiset vapaaksi, isomman lompakon ohella.

2.FarCry
Tällä tarkoitan sitä PC:lle alunperin ilmestynyttä, jo alkuasetelma oli mieleeni, mies, tropiikki ja paljon aseita. Taisi olla ensinmäinen vapaa FPS peli itselleni, Half-Lifet yms olivat kovin rajoittuneita putkia ja voi luoja sentään miten FarCryn luonne kävi selväksi kun ensi kertaa kohtasi mutanttiapinoita jotka löivät kerralla hengiltä, sen jälkeen ei peliä voinutkaan pelata liian rennosti kun jokainen murahdus aiheutti paniikkilaukauksia joka suuntaan.

1.Tadaa, viimeinen listallani, yllättävänkin tuore peli mutta takuulla sellainen jonka muistan 20 vuoden päästäkin, puhun tietenkin Asuras Wrath pelistä.
Asuras Wrath, en ollut kuullut pelistä juuri mitään, Pelaajasta luin arvion toki ja olin sillä kohdin sitä mieltä että "tuo täytyy kokea" ja kun sen sain ostettua, aloitettua ja selvittyäni Tutoriaalista niin olin aivan mykistynyt, tunnelma oli hienosti mystinen, vihainen ja osin surullinenkin ja Asuran raivon kasvamista oli mahtavaa seurata kun siitä seurasi aina vain eeppisempiä yhteenottoja bossien kanssa, nauratti aivan valtavasti kun 3x maapallon kokoinen kaveri painaa sormella miespoloa maahan, eihän siitä voi kuin raivostua... Eeppinen peli kaikin puolin.

Pahoittelen jos ja kun en osaa kirjoittaa mielekkäästi, tiedän että monia muitakin merkkiteoksia on olemassa mutta nuo nyt vain tulvahtivat mieleeni mikä tarkoittaa omalle kohdalle sitä että ovat painuneet mieleen tavalla tai toisella, nykyaikana ei vain kauheasti tule sellaisia "Ahhhhaaa WAuuuu" fiiliksiä kun suurimmat tunteet olen tainnut jo kokea aikapäiviä sitten, Asura olkoonkin poikkeus.

Konsoliproggis jatkukoon ja tällä kertaa käsittelyssä aikajärjestyksen mukaisesti Game Boy ja sen eri inkarnaatiot (Pocket, Light, Color).

Top 10 Game Boy (Color)-pelit

Sen kummempia höpinöitä laitetaan lista tulille. Yksi juttu pitää kuitenkin taas muistaa sanoa...

DISCWORLD-CLAIMER: Säännöt pätevät edelleen eli vain yksi peli per pelisarja.

10. Mario Tennis
Roolipelien ystävät pysyttelevät yleensä kaukana urheilupeleistä mutta hold your horses cowboy sillä Mario Tennis on myös pätevä roolipeli. Kehittäjätiimi Camelot oli tunnettu enemmänkin roolipeleistään joten harppaus tennispeliin oli hieman outo mutta pelistä muototui loistava sekoitus erinomaista tennistä ja erinomaista roolipelattavaa.

9. Kirby's Dream Land 2
Tämä on se peli joka sementoi Kirbyn aseman yhtenä Nintendon tunnetuimmista maskoteista Marion ja Linkin rinnalla. Tämä on myös aivan tautisen hyvä peli joka noudattaa sitä tuttua Kirby-pelien kaavaa; pintapuolisesti homma on simppeliä ja helppoa tasoloikintaa mutta täydelliseen läpäisyyn vaaditaan jo taitoa. Game Boy-pelien tasosuunnittelun ehdotonta kärkeä ja todella laadukasta pelattavaa alkuruudusta lopputeksteihin asti.

8. Super Mario Land 2: 6 Golden Coins
Marion ensimmäinen käsikonsoliseikkailu oli vallan mainio peli joka samalla otti hieman myös etäisyyttä perinteisestä Mario-kaavasta (ne SHMUP-osiot... mitä helvettiä?) mutta jatko-osa toi Marion takaisin tutuille metsästysmaille. Goombat ja Koopa Troopat tekevät paluun ja saavat seurakseen muita eläinkunnan edustajia Marion pysäyttämistä varten. Tärkein seikka on kuitenkin se Mario-pelien tärkeimmän ominaisuuden paluu eli maagisen hyvän tasoloikan läsnäolon. Kontrollit ovat niin terävät että ne tekevät lähestulkoon viiltoja peukaloihin ja aiemmasta pelistä poiketen, tällä kertaa ruudulla tapahtuvista asioista saa jopa selvää sillä peli on graafisesti loistavaa jälkeä. Pelin loppubossi by the way tähdittää myöhemmin listalta löytyvää peliä...

7. Mega Man V
Totta kai kaikkien aikojen paras pelihahmo pääsee mukaan myös tälle listalle, ihan kuin siitä olisi ollut pienintäkään epäilystä?? Game Boyn aiemmat Mega Man-pelit olivat lähinnä jonkinlaisia remix-versioita NES:n vastaavista sisältäen samoja Robot Mastereita ja kenttiä mutta viitososa antoi ensimmäistä kertaa käsikonsolimegamiespelille (kokeile sanoa kolme kertaa peräkkäin) originellia fiilistä tarjoten kahdeksan ennennäkemätöntä pomovastusta (Robot Masterien sijaan ultraviileitä Stardroideja) sekä uuden apurin, Tangon. Näinä aikoina Mega Man alkoi kieltämättä menettää sitä kirkkainta otettaan mutta onneksi tämä peli toi hieman uusia ja raikkaita tuulia pelisarjaan joka kääntyisi Nintendon 16-bittisellä konsolilla sellaiseen lentoon että oksat helvettiin.

6. Wario Land 3
Raziel ja Wario ovat niitä aniharvoja pelien loppubosseja, jotka ovat nousseet niin isoon suosioon että ovat saaneet omat pelinsä tähditettäväksi. Molempien pelit ovat myös erittäin laadukkaita ja tämä Wario Land 3 on ehdottomasti koko Wario Land-sarjan parhaimmistoa. Edellisosan erinomaiset ideat jalostettiin vielä paremmaksi kokonaisuudeksi ja lopputulos oli yksi julkaisualustansa helmistä. Peli soveltuu niin pelejä vähemmän pelaaville sen helpon lähestymistavan vuoksi ja kokeneet pelaajatkin saavat hyvin haastetta pelin 100% läpäisyn yrittämisestä.

5. Metal Gear Solid: Ghost Babel
Vuoden 1999 versiot jonneista nauroivat räkäisesti kun pelimediasta kiiri sana Metal Gear Solid-pelin tekemisestä Game Boy Colorille. Pleikkarille vast'ikään ilmestynyt MGS oli osoittaunut suurmenestykseksi eikä kukaan näistä talttahampaista uskonut että vastaavaa voitaisiin ikinä nähdä niinkin rajoittuneella raudalla. Pelejä hieman pidempään pelanneet ja peleistä jotain muutakin kuin takakannen tekstit tietävät kuitenkin odottivat kärsivällisesti sillä kuten hyvin tiedetään, Metal Gearin juuret ovat nimenomaan kasibittisillä laitteilla ja siellä homma toimi aivan mainiosti. Aivan mainiosti ja jopa paremmin se toimi kuitenkin Game Boy Colorille ilmestyneessä Ghost Babelissa joka sisälsi kaikki ns. key-elementit mitkä tekivät sarjan parrasvaloihin takaisin tuoneesta Metal Gear Solidistakin massiivisen menestyksen. Elokuvamainen juoni, tarinaa syventävät codec-rupattelut, stealth-mekaniikka, persoonalliset pomotaistelut... kaikki löytyivät myös tästä viiden euron seteliä pienemmästä pelikasetista.

4. Bionic Commando: Elite Forces
NES:llä mainetta niittänyt Bionic Commando käännettiin myös Game Boylle mutta se nyt oli aika harmiton peli plussineen ja miinuksineen. Sen sijaan vasta muutama viikko sitten löysin 3DS:n latauspalvelusta tämän Game Boy Colorille julkaistun pelin jota en ollut ennen pelannut saatikka edes kuullut sen olemassaolosta. Missä pimeydessä olen kaikki nämä vuodet elänytkään sillä tämä peli on täyttä kultaa ja ehdottomasti yksi Nintendon taskukonsolin (väriversion) ehdottomista ykköspeleistä. Parempaa hahmoanimaatiota saa mistään Game Boyn peleistä hakea ja peli tarjoaa myös loistavan verran haastetta pelaajalleen.

3. Legend of Zelda: Link's Awakening
Mitäpä olisi Nintendon konsoli ilman Zelda-peliä? Voitte kysyä sitä Virtual Boylta ja katsoa miten hyvin laite menestyikään markkinoilla. Myös "pelipoika" sai oman osansa tähän legendan asemassa olevaan pelisarjaan ja ei varmaan yllätä ketään jos sanon että peli on loistavuutta kerrakseen. Itselleni peli ei aikoinaan antanut ihan niin isoja kiksejä kuin vannoutuneimmat pelin ystävät ovat vuosia toitottaneet saaneensa (syynä tähän oli ensi viikon listauksessa varmaankin käsiteltävä Zelda-peli) mutta silti hatunnosto ja kaikki kunnia Nintendolle siitä että saivat näinkin massiivisen seikkailun tehtyä käsikonsolille, ja vieläpä paranneltua sitä värillisen DX-julkaisun myötä. Lisäksi pelissä kuullaan se kaikkein kaunein Zelda-sarjan musiikkikappale joka on aika saavutus ottaen huomioon millaista tasoa sarjan musiikit ovat tämän pelin jälkeen olleet.

2. Shantae
Jokainen Duck Tales-pelin uusiversiota pelannut varmasti tietää että kun Capcom ja Wayforward yhdistävät voimansa, on tuloksena poikkeuksetta pelkkää kultaa. Tämä kullan tuottaminen alkoi aikoinaan pelillä nimeltä Shantae jossa itämaisissa maisemissa tasoloikkiva kimuli, että jopa vanha kunnon Game Boy kykenee vielä viimeisillä päivillään aivan mahtaviin suoritteisiin. Shantae on malliesimerkki helvetin hyvällä ammattitaidolla tehdystä tasoloikkapelistä ja tänä päivänäkin elossa oleva sarja kaipaisi ehdottomasti lisätukea pelaajien puolelta sillä sarjan jokainen peli on yhtä kovaa priimaa kuin tämä sarjan aloittanut pelikin.

1. Pokémon Gold/Silver/Crystal
Tämä oli aika lailla selviö alusta asti kun lähdin listaa tekemään. Maailmanmaineessa olevan taskuhirviösarjan toinen inkarnaatio on itselläni eniten pelitunteja sarjan peleistä osakseen saanut peli (Gold oli itselläni) ja mielestäni tämä toinen sukupolvi on ehdottomasti sarjan paras. Peli oli ilmestyessään ja on tänäkin päivänä sitä tuttua Pokémon-pelailua ja aikoinaan sen laajuus oli jotain aivan huikeaa. Kymmenien pelituntien jälkeen lopputekstit pyörivät ruudussa ja tämän jälkeen selviää että peli olikin vasta puolivälissä ja seuraavaksi matka jatkuu niihin maisemiin, joita oppi rakastamaan vuosia aiemmin ensimmäisissä Pokémon-peleissä. On se vaan kova!

Siinä sitä sitten oli taskupelattavaa yllin kyllin. Jälleen kerran listan ulkopuolelle piti harmittavasti jättää muutama loistavaakin loistavampi nimike mutta ehkä joku muu niitä namedroppailee sitten myöhemmin. Ensi viikolla käsittelyssä onkin sitten se konsoleista paras ja kaunein eli SNES. Kaikkien aikojen parhaan pelikonsolin kymmenen parasta peliä... tästä tulee raastava valintaprosessi.

Lainaus käyttäjältä Norsukampa

Maailmanmaineessa olevan taskuhirviösarjan toinen inkarnaatio on itselläni eniten pelitunteja sarjan peleistä osakseen saanut peli (Gold oli itselläni) ja mielestäni tämä toinen sukupolvi on ehdottomasti sarjan paras.

Kannatetaan! Itse tosin alotin urani Pokemon-kouluttajana ihan generaatio 1-peleillä. Tästä huolimatta pidin enemmän 2. generaatiosta.

Syitä tähän on monia - yksi seikka on varmaankin se, että Silverin hankkiessani minä osasin jo oikeasti englantia, niin että eteneminen oli vähemmän hapuilua pimeässä ja uusien liikkeiden opettaminen elukoille ei ollut ihan samanlaista arpapelia kuin aiemmin (nimimerkillä korvasi aikoinaan Charmeleonin Emberin Ragella pelatessaan Rediä ekaa kertaa T_T...). Toinen syy piilee luultavasti elukoiden suunnittelussa - sanokaa mitä sanotte, mutta minusta Gen 2 sisältää kaikkein eniten tyylikkäitä pokemoneja. Laitetaan nyt esimerkeiksi vaikkapa Lugia, Skarmory, Suicune js Scizor. Pelin esittelemät Steel- ja Dark- tyypit ovat muutenkin suurimpia suosikkejani, mitä Pokemonien hahmosuunnitteluun tulee. Ja tosiaan, Johdossa oli vähemmän jonninjoutavan pitkiä sekä sokkeloisia luolastoja kuin mitä Kantossa. Kaikkein sokkeloisimmat luolat kuten Mt. Mortar ja Seafoam Islands olivat täysin vapaaehtoisia. Lopuksi mainnittakoon kaikki Gen 2:n uudistukset kuten pokemonien sukupuolet, shinyt, breedaus, pokemoneille annettavat esineet sekä päivärytmi, jotka kaikki toivat rutkasti vaihtelua pelattavuuteen.

Mutta jos jostain pitäisi antaa pelille noottia, niin se olisi tämä: vaikeustason älytön vaihtelu. Päästäksesi Elite 4:n läpi, sinun tiimisi tulisi olla mielellään siinä 40-levelin paikkeilla tai vähän yli, jotta selviäisit Lancesta läpi. Varsinkin kakarana tämä johti useamman päivän mittaiseen grindaamiseen. Vaan sitten kun lähdet S.S Aqua:lla valloittamaan Kantoa, saatkin yllättäen vastaasi vaivaisia 29-34 levuisia elukoita samalla kun oma tiimisi lähentelee viittäkymmentä.

Se söi aika paljon Kanton valloittamisen iloa, kun pelisarjan tunnetusti heikko tekoäly oli kaiken kukkuraksi varustettu pahasti alatasoisilla vastustajilla. Kanton Gym Leaderitkään eivät oikein tuntuneet missään, mitä nyt saatoit ajatella, että "Olisipa nuo perus kouluttajat edes tämän tasoisia". Näin viimeisimmän läpipeluun aikana ajattelin jopa, että pelin jälkimmäisen puoliskon voisi yhtä hyvin aloittaa uudella, noin 30-levelisellä tiimillä.

Kunnes vastaasi tulee Blue ja hänen tasoa 60 lähentelevät turrinsa. Sitten onkin jäljellä enää vain Red, jonka tiimin jokainen jäsen on vähintään tasolla 73. Oikeasti, mikä järki oli ensin kylvää pelin jälkimmäinen puolisko täyteen mitättömiä heittopusseja ja sitten laittaa kaksi uber-voimakasta vastustajaa aivan sen loppumetreille?

Kuulemma Soul Silverissä tätä seikkaa on ilmeisesti korjattu nostamalla peruskouluttajien leveleitä ylöspäin. Miten hyvin tässä on onnistuttu, se on jotain joka minun pitäisi joku päivä selvittää... nimimerkillä "vannoutunut gen 2 fani, joka katsoo HG ja SS-remakeja pitkin nokan vartta".

Ikuisuusprojekti konsolien parhaimmista peleistä jatkukoot ja tällä viikolla onkin luvassa herkkua jonka aion pohjustaa seuraavalla pienellä tekstinpätkällä...

Itselleni SNES on se rakkain pelikonsoli. Sen parissa löysin todella pelaamisen ja sen aikakauteen (1991-1996) mahtuu itselleni monia rakkaita lapsuuden muistoja. Konsoli on pullollaan niin henkilökohtaisia ikisuosikkeja kuin ihan yleisestikin mestariteoksiksi luokiteltavia pelejäkin joista aniharva on vanhentunut mihinkään ja niitä pystyy tänä päivänäkin pelaamaan ilman huolen häivää siitä että psyyke, sormet tai silmät kärsisivät mitenkään. SNES edustaa minulle videopelaamisen ns. ydintä ja se on laite jota en antaisi ikinä pois jos joutuisin pelikokoelmastani joskus luopumaan. Kaikin puolin täydellinen videopelilaite.

(suokaa anteeksi, kuivaan silmäni ja haen lisää nenäliinoja listaa varten...)

Top10 SNES-pelit

Kuten viimeksi sanoin, on tämä lista varmastikin parin tulevan konsolin pelilistauksen ohella se haastavin sillä SNES on niin tärkeä osa meikäläisen peli-identiteettiä. Oli hankala laittaa edes listalle kymmentä peliä kun valittavana olisi ollut varmaankin lähemmäs viisikymmentä peliä mutta vieläkin raastavampaa oli pistää niitä järjestykseen. Tässä se nyt kuitenkin tulee, 24 years in the making... kunnes huomenna muutan mieleni listan järjestyksen suhteen.

DISCLAIMER: Tuttu juttu eli vain yksi peli per pelisarja ja sitä rataa sinne tänne.

10. Secret of Mana
Kaikkien aikojen hienoimman kansikuvan luulisi jo yksinään olevan riittävä meriitti tälle listalle pääsemiseen mutta helvetti sentään kun Secret of Mana sattuu olemaan vielä kaiken lisäksi uskomattoman hyvä videopelikin. Toimintaroolipelin kaikki osa-alueet ovat A-luokkaa ja mikä parasta, myös kaverin kanssa co-oppailu onnistuu. Hieno peli joka olisi voinut yhtä hyvin olla laadullisesti listan kärjessä (ne pienet erot...) ja ei suinkaan viimeinen Squaresoftin peli tällä listalla...

9. Super Punch-Out
Meikäläinen on suuri Punch-Out-sarjan ystävä ja Super Punch-Out vei aikoinaan jalat alta. Touhu oli samaa tuttua Punch-Outia kuin NES-edeltäjässäkin mutta hommaan tuotiin mukaan muutama erittäin pätevä uudistus (valinnaiset superliikkeet ja S-mittari) ja mikä parasta, uusi kaarti värikkäitä vastustajia joiden parissa vierähti elämästä useampi kuukausi näiden liikesettejä pähkäillessä. Miinusta ainoastaan Little Macin ja Doc Louisin puutteesta mutta onneksi tuo korjattiin melkein parikymmentä vuotta myöhemmin.

8. Donkey Kong Country 2
Kukapa olisi uskonut 80-luvun alussa että se ruma kolikkopelin nimikkopahis tulisi pukemaan punaisen solmion kaulaansa ja tähdittämään (tässä tapauksessa toki vain nimellisesti) yhtä kaikkien aikojen laadukkaimmista tasoloikkasarjoista. DKC2 parantaa ensimmäisen osan laadusta vielä pykälän verran parempaan suuntaan ja aikoinaan moni uskoi että eihän se voi olla edes mahdollista mutta jokainen sarjan kakkososaa pelannut tietää että Rare teki tässä tapauksessa mahdottomasta mahdollista ja siinä sivussa yhden kaikkien aikojen parhaista 2D-tasoloikista. Pelin musiikit on useissa lähteissä valittu kaikkien aikojen parhaaksi pelisoundtrackiksi joten jos et peliä omista niin kipin kapin kuuntelemaan edes soundtrackia... ja sitten menet ostamaan sen pelin.

7. The Legend of Zelda: Link To The Past
Peli joka loi pohjan kaikille tuleville Zelda-sarjan peleille ja peli joka on usean mielestä sarjan (ja samalla myös kaikkien aikojen) paras peli. Ikinä ei ollut pelimaailma tuntunut niin elävältä ja suurelta ennen LtTP:n pelaamista ja koskaan ei seikkailun tuntu ole ollut niin läsnä. Osa pelaamisen yleissivistystä jonka pelaamatta jättäminen on todellinen menetys.

6. Final Fantasy VI
Squaresoftin megasarja oli melkoisessa nosteessa SNES:llä. Nelososa on edelleen sarjan fanien ja roolipelilistaajien suursuosiossa, viitonen on vähäisestä tunnettavuudestaan huolimatta aivan erinomainen sarjan osa mutta kuutonen... kuutonen on yksinkertaisesti aivan käsittämättömän kova peli kaikilla osa-alueilla. Se tarjosi ensimmäistä kertaa pelaajan eteen teemoja joita aniharvoin peleissä näin syvällisesti käsiteltiin (teiniraskautta, läheisen kuolemaa, puhdasta sadismia jne.) ja se teki sen kaiken naamioituna loistavan videopelin muotoon. Peli joka meidän kaikkien tulisi kokea, piti lajityypistä tai ei. Tämäkään ei muuten ole viimeinen Squaresoftin peli tällä listalla...

5. Super Street Fighter II Turbo
Capcomin ikoninen tappelupeli sai vihoviimeisen osansa todellisen nimihirviön muodossa mutta tämä versio oli se todellinen "complete package". Tappelupeli jota pelataan tänäkin päivänä tunrauksissa ympäri maailmaa ja joka on SNES:llä täydellinen tappelupelikokemus... voiko parempaa edes toivoa? Tämän pelin parissa tuli vietettyä enemmän aikaa päivisin kuin koulun penkillä ja se jos mikä on ensinnäkin huolestuttavaa, mutta kertonee paljon myös pelin laadusta.

4. Super Mario World 2: Yoshi's Island
Super Mario World on 2D-tasoloikkapelien ylivaltias ja suurmestari mutta itselleni aina enemmän (peli-)iloa on tuottanut pelin jatko-osa (siellä se lukee pelin nimessäkin vaikka sitä ei usein mainita) Yoshi's Island joka nosti Yoshin orjallisesta ratsusta ihan omaksi itsenäiseksi pelihahmokseen. SNES:n graafisesti kaunein peli toi tasoloikkagenreen uusia tuulia esittelemällä hieman enemmän oivaltamiseen ja tutkintaan painottuvan etenemismekaniikan jossa tarkat ja taitavat pelaajat palkittiin, noviiseja ja ummikkoja unohtamatta. Uskomaton pelielämys joka ei vanhene koskaan.

3. Chrono Trigger
No niin. Tämä on nyt sitten se luvattu viimeinen Squaresoftin peli tällä listalla ja mikä mestariteos se onkaan?! Chrono Triggerissä on kaikki kohdallaan mitä tulee niin videopeleihin kuin japsiropeihinkin. Musiikit, tarina, hahmot, kontrollit, pelimekaniikka, grafiikat, haaste, uudelleenpeluuarvo... kaikki aspektit vähintäänkin 4/5-tavaraa. Peli joka on kuin hyvä kirja jonka lukee kerran vuodessa läpi vain palatakseen mahtavan tarinan pariin uudelleen.

2. Super Metroid
On hassua miten yli kymmenen vuotta Super Metroidin julkaisun jälkeen ilmestynyt Metroid Prime, on aivan samanlaisia fiiliksiä pelaajassa aikaansaava tuotos vaikka harva edes ymmärtäisi kyseessä olevan saman sarjan tekeleet jos niistä näytettäisiin screenshotit vieretysten. Super Metroid on se peli jonka vuoksi meillä on arkikäytössä nykypäivänä termi Metroidvania ja se on myös peli joka valitaan useassa lähteessä kaikkien aikojen parhaiden pelien joukkoon poikkeuksetta. Itselleni Super Metroid tulee olemaan aina kaikkien aikojen parhaiten rytmitetty peli jossa jokaisella kohdalla ja hetkellä on tehtävänsä pelaajien ärsykkeitä stimuloidakseen. Hiljaisemmat ja tutkiskeluun painottuvat hetket vaihtuvat lennosta tiiviiseen sci-fi-toimintaan ja hiljaiset harmoniset hengähdystauot karmaiseviin pomotaisteluihin massiivisia mörköjä vastaan. Tämän kaiken kruunaa yksi SNES:n mestarillisimmista soundtrackeista joka on jo yksinään pelin hinnan arvoinen elämys.

1. Mega Man X3
Kuten listan alussa sanoin, tämä on myös peli joka olisi ihan yhtä hyvin voinut olla listan sijalla 10 sillä laadulliset erot kaikkien näiden kymmenen pelin välillä ovat niin marginaaliset että niiden rankkaaminen paremmuusjärjestykseen on kuin erottelisi riisipussista löytyviä riisinjyviä paino- ja pituusjärjestykseen. Mega Man X3 kuitenkin vei tämän pohdintatuokion perusteella voiton ensinnäkin siitä syystä että se on..

1. Mega Man-peli
2. Capcomin peli

..tiedetään, fanipoikuus on pahasta mutta who can blame me jos peli on näinkin tajutonta rautaa mitä Mega Man X3 on. Peli ilmestyi toki myös Saturnille ja Playstationille mutta SNES on Mega Man X-sarjan koti ja sarjan paras osa on tietty parhaimmillaan "supernintsalla" (levyversioiden erot ovat muutamat animoidut välivideot ja terävämpi äänimaailma). Mega Man X ja sen jatko-osa olivat jo niin huikeita pelejä että olisivat tälle listalle päässeet ihan milloin tahansa mutta kolmas osa ottaa näiden pelien parhaat puolet, tehden niistä sekoituksen joka on niin timanttista laatua että oksat pois. Pelatkaa, katsokaa läpipeluuvideoita, kuunnelkaa soundtrackia, ihan sama kunhan jotenkin koette tämän pelin hienouden.

Olipahan tykitystä. Super Mario Kart, Earhbound, F-Zero, Super Castlevania, Actraiser, Super R-Type... lukuisia legendoja jouduin kyynelsilmin ja hammasta purren jättämään listalta ulos mutta ehkä jonain päivänä teen Top100 SNES-pelit-listan johon saan heittämällä sata nimeä eikä tarvitse edes miettiä. On se vaan kova laite. Ensi viikolla onkin sitten luvassa paluu Segan konsolien pariin ja siirrymme 32-bittiselle sukupolvelle. Kuten hienossa seinäänikin koristaneessa mainosjulisteessa aikoinaan todettiin: If you don't like Saturn, you can go to Uranus!

Hieno listaus jälleen Norsukammalta, kiva nähdä että en ole yksin DKC- ja Super Mario-sarjojen lempi(SNES)osieni kanssa.

On kyllä hyvä lista sen kaikista kovimman konsolin pelitarjonnasta. Itselläni joidenkin pelien järjestys toki olisi vähän erilainen ja vaihtaisin top-kolmesta Chrono Triggerin (tosi kova peli sekin toki) tilalle Final Fantasy VI:n. Tyhjentävä listaus kuitenkin.

Kiva nähdä Mega Man X3:n saavan rakkautta, peliä tunnutaan jostain syystä bashaavan joissakin internetpiireissä aivan syyttä suotta keskinkertaisena, seikka joka ei todellakaan pidä paikkaansa. Sarjan suosikkipeli itselleni.

Lainaus käyttäjältä Temathael

On kyllä hyvä lista sen kaikista kovimman konsolin pelitarjonnasta.

Listaa kun selaa tarkemmin niin Squaresoftin, Nintendon ja Capcomin SNES-peleillä olisi jo yksinään kattanut yhden pelikonsolin tarjonnan ja laatu olisi silti ollut taivaissa. Tähän pieneen jingleen kiteytyykin yksinään koko 90-luvun alun videopelaamiseni.

Homma sen kun jatkuu. Kasibittisestä matolaatikosta aloitettiin ja nyt ollaan päästy jo seuraavalle konsolisukupolvelle, 32-bittiselle sellaiselle. Kyseinen bittimäärä rinnastetaan aina siihen erääseen toiseen konsoliin josta kymmenen parasta peliä ovat käsittelyssä ensi viikolla mutta harva muistaa/tietää että Sega aloitti aikoinaan koko 32-bittisten konsolien aikakauden omalla Saturn-konsolillaan. On siis meikäläisen listausprojektille loogista että käsittelyyn otetaan...

Top 10 Sega Saturn-pelit

Vain yksi peli pelisarjaa kohden ja blaablaablaa, kyllä te tiedätte.

10. Astal
Astal ei oikeasti ole kovinkaan mullistava 2D-loikinta mutta itselleni se oli aikoinaan yksi ensimmäisistä Saturn-peleistä jonka parissa pieni ala-asteikäinen Norsukampa vietti useita pimeitä talvi-iltoja futistreenien jälkeen. Isot ja värikkäät hahmomallit olivat omiaan luomaan hieman "next-genin" tuntua ja pelin miljööt olivat satumaisia maailmoja joita heleä soundtrack väritti. Myös co-op onnistui.

9. Virtua Fighter 2
Iso osa ysärin konsolisotia olivat jakautuneet leirit Tekkenin ja Virtua Fighterin välillä. Itse olen aina Tekkeneistä pitänyt enemmän (neljäs Virtua Fighter toki muutti tämän) mutta Saturnille sarjan pelejä ei luonnollisesti ilmestynyt joten VF2 oli ainoa lääke näyttävään tappelupelaamiseen ja sen puutostilaan. Hyvin lähellä olivat Tekken 2 ja VF2 toisiaan joten Segan ikoninen tappelupelisarja ei tosiaan ollut missään pikkuveljen asemassa vaan laadullisesti mentiin ihan rinta rinnan. Mainio tappelupeli ja Saturnin lukuisista 3D-tappelupeleistä ehdottomasti se paras.

8. Burning Rangers
Yksi Saturnin elinkaaren loppupään helmistä jota aniharva enää muistaa ja sääli sinänsä. Peli ei ehkä ole sieltä kauneimmasta päästä (ei ollut edes ilmestyessään) mutta se tarjoaa huikean pelattavuutensa lisäksi myös sangen kiinnostavan juonen jossa tulevaisuuden jetpackein varustautuneet palomiehet (luit oikein) käyvät läpi todellista työpaikkadraamaa. Kulttiklassikko vailla vertaa ja osoitus siitä että grafiikat eivät ole videopelin pääasiallinen laadun tae, ei nyt eikä edes vuonna 1998.

7. Guardian Heroes
En voi sietää animea tai mangaa missään muodossa ja jos peli sisältää näitä elementtejä, on pelin oltava aivan helvetin laadukas jotta se minua kiinnostaa vaikeista lähtökohdistaan huolimatta. Treasure-pelitalon kyhäilemä Guardian Heroes on juurikin tällainen peli. Mahtava beat'em up jonka pelattavuus ja musiikit hakevat genressä vertaistaan. Tämä helmi on myös julkaistu aikoinaan Live Arcaden puolelle joten mars hommaamaan peli niin kuin olisi jo!

6. Sega Rally
Ensimmäinen todellinen rallisimulaattori vaikka meno olikin puhdasta arcadea. Missään autopelissä tätä ennen ei ole auto muuttanut käyttäytymistään ajettavan pinnan mukaan ja mikään muu peli ei ollut ennen tätä vanginnut ralliautoilun "essenceä" niin hyvin kuin klassinen kolikkopelihallien helmi. Kotikonsoliversio oli täydellinen ajokabinetteja lukuun ottamatta ja ensi kertaa pääsi vastaavaa kokemaan kotioloissa. Hieno peli kaikin puolin.

5. Saturn Bomberman
Jos luulit että Wii U:n Smash Brosin kahdeksan pelaajan moninpeli on hektistä kamaa, et ole varmaankaan ikinä pelannut Saturn Bombermania kymmenen(!!) pelaajan samanaikaisella moninpelillä? En minäkään mutta kuuden henkilön kanssa olen sitä parhaimmillaan päässyt pelaamaan ja voi veljet sitä riemua. Parhaimpia offline-moninpelimuistoja pelien saralla ja totta kai Bomberman-tyyliin, hemmetin hauskaa ja toimivaa sellaista.

4. Daytona USA
DAYTOOOOOOONAAAAAAAA!! Peli joka aikoinaan toimi isoimpana leuantiputtajana pihapiirin nulikoille. SNES- ja Mega Drive-peleihin tottuneet oman aikansa jonnet jonottivat allekirjoittaneen kotioven ulkopuolella nähdäkseen edes vilauksen tästä ällistyttävän komealta (20fps... ai että) näyttäneestä ajopelistä. Arcade-klassikko jonkalaisia ei enää nykypäivän tylsässä ajopelimaailmassa enää näe ja se legendaarinen soundtrack... aivan mielenvikaista menoa ajopelin soundtrackiksi.

3. NiGHTS Into Dreams
Segan ykkösmaskotti Sonic vietti pelipuolella ansaittua lomaa (paria köyhää ajelua, tappelupeliä ja jo Mega Drivella nähtyä Sonic 3D:tä lukuun ottamatta) koko Saturnin olemassaolon ajan ja tämä antoi mahdollisuuden uusille hahmoille astua valokeilaan. Näistä uusista tulokkaista ehdottomasti ikimuistoisin oli androgyyni Nights-hahmo joka tähditti unenomaisen kaunista nimikkopeliään. NiGHTS Into Dreams on idealtaan simppeli 2,5D-peli jossa pelaaja ohjaa lentelevää nimikkohahmoa läpi renkaiden pisteitä keräillen mutta peli onkin enemmän audiovisuaalinen elämys kuin juoneltaan ja pelattavuudeltaan mitään ultrasyvällistä kokemusta tarjoava peli. Tämä on seuraavan entryn lisäksi pelisarja joka hyötyisi satavarmasti nykykonsolien graafisesta potkusta ja toisi samalla väriä ja taidetta nykypelien harmaaseen massaan.

2. Panzer Dragoon II Zwei
Kuten kaikki arjalaisrodun kieltä ymmärtävät jo otsikosta näkevät, on tämä Panzer Dragoon-sarjan kakkososa ja se tekee sen minkä luulin olevan mahdotonta ykköstä aikoinaan pelatessani; se parantaa siitä. Yksi on-rail-shooter-genren jaloimpia edustajia Star Fox 64:n ja Sin&Punishmentin kanssa ja eräs 90-luvun pelihelmistä jota kaikkien videopelaajiksi itseään kutsuvien tulisi pelata.

1. Radiant Silvergun
Jos on olemassa genre jota rakastan lähes yhtä paljon kuin tasoloikkia, on se SHMUP-genre ja Saturn on koti yhdelle kaikkien aikojen parhaista tämän kuningasgenren edustajista. Vanhalla mantereella ei peliä ikinä Saturnilla nähty (XBLA-versio ilmestyi toki muutama vuosi sitten) mutta onneksi oli pihapiirissä suomalaisjapanilainen skidi, jonka isä oli innokas pelaaja ja hänen ansiostaan pääsin aikoinaan käsiksi tähän ihanaan peliin joka jätti pysyvät muistot pilvenpiirtäjän korkeuksiin yltävän kvaliteettitasojensa vuoksi. Jumalaista ääniraitaa yhdistettynä koukuttavaan vaikeustasoon, erinomaisiin peli-ideoihin ja aivokirurgin tarkkuuteen yltäviin kontrolleihin sekä pelastettaviin koiriin. Enempää ei voi ihminen SHMUP:ltaan toivoa.

Siinä sitä sitten oli aimo annus Saturnusta. Ensi viikolla sitten iso siivu videopelihistoriaa kun käsittelyssä on 90-luvun ehkä ikonisin pelilaite Playstation ja jälleen kerran menee kymmenen parhaan valinta erittäin vaikeaksi. Ennen kuin kukaan kysyy niin kyllä, Metal Gear Solid tulee löytymään listalta mutta miltä sijalta...?

Ja ikuisuusprojekti jatkukoon ja tällä kertaa todellisella herkkupalalla ja monelle sillä videopelaamiseen tutustuttaneella konsolilla joka tulee myös jäämään historiaan yhtenä videopelaamisen kulmakivistä. Laite jonka myötä pelaamisesta tuli muutakin kuin pienten lasten ja rasvatukkaisten nörttien yksinoikeushupia ja samalla myös laite, joka oli lähellä jäädä julkaisematta. Pleikkari, I salute you ja luonnollisesti tämän sunnuntain listaus on...

Top 10 Playstation-pelit

Tuttu huttua eli yksi peli pelisarjaa kohden ja sitä rataa. Muistelot alkakoon!

10. NHL 98
Joku saattaa ihmetellä että mitä tämä vuosittain ilmestyvä rosteripäivitys tekee yhden kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimman pelikonsolin parhaita pelejä käsittelevällä listalla? Normaalistihan "änäri" on tosiaan vuosittain pieniä muutoksia pohjapiirustuksiin tekevä vuosipäivitys mutta tämä versio nosti sarjan aivan uusiin sfääreihin ankean 97-version jälkeen. Pelattavuus vedettiin uudelle standarditasolle uuden pelimoottorin myötä, selostus tuotiin ensi kertaa mukaan pelisarjaan ja presentaatio vedettiin aivan huikealle laadun tasolle. Yksi isoimmista parannuksista missään pelisarjassa ikinä ja NHL 94:n ja 2011:a kanssa sarjan ehdotonta eliittiä.

9. Einhänder
SHMUP on pelilajityyppien ehdotonta eliittiä kuten tästä linkistä hyvin käy ilmi ja roolipeleistään enemmänkin tutun Squaresoftin (nyk. Square-Enix) julkaisema genren edustaja Einhänder yksi kovimpia 90-luvun pelejä. Hassusti saksan kielellä nimetyn pelin perusrakenne on perinteistä "shmuppeilua" mutta graafinen tykitys ja ultratyylikäs yleisilme ovat omiaan luomaan pelikokemuksen vailla vertaa.

8. Gran Turismo 2
En ole koskaan ollut mikään realismiin pyrkivien autopelien fani mutta Gran Turismo oli aikoinaan peli joka piti hommata ihan vain ihmetelläkseen sitä tosiseikkaa että tuollainen määrä dataa (140 toisistaan eroavaa kiesiä, yli kymmenen tarkkaan mallinnettua rataa jne.) saatiin mahtumaan yhdelle pelilevykkeelle ja vielä noinkin laadukkaana pakettina. Ykkönen osoittautui sen verran kovaksi sleeper-hitiksi (ei enempää tai vähempää kuin ekan pleikkarin myydyin peli) joten jatko-osa oli väistämättömyys ja se julkaistiinkin isompana, laajempana ja kauniimpana vieläpä samalle konsolille. Yli 600 erilaista yli kahdenkymmenen valmistajan talleista... siinä jo yksinään syy miksi nyt puhutaan suurpelistä. Helvetin hienoa ja laaja pelikokemus vaikka peli-idealtaan GT2 onkin suppeahko.

7. Twisted Metal 2
Tämä sen sijaan on autopeli jonkalaisista meikäläinen nauttii. Unohtakaa kaikenlaiset jousitusten säädöt ja rengastyyppien sopivuudet ajopintaan sillä Twisted Metal-sarja on täyttä myllytystä aseita täyteen ahdetuilla rässeillä värikkään ja persoonallisen hahmokaartin säestämänä. Sarjan kakkososa on ehdottomasti niin itse sarjan kuin genrenkin ehdotonta eliittiä ja samalla se on myös yksi Playstationin parhaista kaksinpeleistä joka tarjoaa hupia näin lähes 20v julkaisunsakin jälkeen.

6. Castlevania: Symphony Of The Night
Peli joka tunnetaan Metroidvania-genren alkulähteenä ja alfayksilönä joten hattua päästä ja kunnioitusta. SOTN muokkasi Castlevania-sarjaa sen action platformer-juurista hieman tutkivampaan ja roolipelattavampaan suuntaan ja se teki sen aivan jumalaisen hyvin. Ne pelin isoimmat twistit on jo internet-aikakaudella kaikkien tiedossa mutta aikoinaan ne olivat isoimpia leuanpudottajia mitä oli peleissä tullut vastaan. Videopelaamista parhaimmillaan joten mars PS Storeen ostoksille ja pelaamaan tätä yhtä aikamme hienoimmista peleistä.

5. Wip3Out
Jo pelin tyylitellystä nimestä voi huomata että nyt ollaan viileydessä aivan omilla cooliusluvuillaan. Wipeout on yksi Playstation-brändin nimikkoeksklusiiveista joka tunnetaan pelisarjana joka teki ekasta pleikkarista sen menestyksen mikä se loppupeleissä ja oli ja loi laitteelle sen imagon jonka vuoksi se nousi maailmanmaineeseen. Pelisarjan kolmas osa oli aikoinaan sarjan ehdottomasti hiotuin osa. Jos pelattavuus ja ulkoasu on puhdasta loistavuutta niin myös audiovisuaalinen presentaatio on jotain tautisen komeaa tavaraa. Ehdottomasti yksi futuristisien ajopelien ehdotonta huippua ja ihan videopelinäkin loistavuutta!

4. Tony Hawk's Pro Skater 2
Älkää turhaan kaivako oksennuspussejanne esille sillä uskokaa tai älkää, Tony Hawkin nimikkopelit olivat aikoinaan pelimaailman merkkitapauksia ihan siinä positiivisessa mielessä. Ykkösosa aikoinaan tuli niin puskista että useat eivät edes ehtineet bandwagoniin mukaan ennen kuin vasta tämän loisteliaan kakkososan myötä. Perinteisen jatko-osan tyyliin kaikkea tuotiin lisää ja isommin (enemmän hahmoja, kenttiä, temppuja, musiikkikappaleita jne.) ja vaikka pelkän manual-trikin tuominen kontrolleihin kuulostaakin kovin pieneltä uudistukselta, on se silti ehkä isoin asia mitä pelisarjalle ikinä tapahtui pelillisiltä aspekteilta mitattuna. Hyvän (extreme-)urheilupelin merkki on aina ollut se että se videopelimuodossa koukuttaa ja houkuttelee jopa ihmisiä jotka eivät ole lajista niinkään kiinnostuneet ja THPS2 oli yksi ensimmäisitä peleistä jotka tässä onnistuivat ja täysin syystä.

3. Metal Gear Solid
Hideo Kojiman elämäntyö oli aikoinaan sen verran kova paukku että sen vaikutukset pelien tarinankerrontaan näkyvät tänäkin päivänä. Elokuvamaista pelattavaa ja tarinaa yhdistettynä A-luokan stealth-pelityyliin (joka ei pelin mainospuheista huolimatta ollut mikään uusi juttu) ja erinomaisesti käytettyihin tuotantoarvoihin, voiko parempaa toivoa... no ehkä lisää pituutta kakkoslevylle mutta noin muuten ei tarinasta ole moittimista. Juonensa puolesta (tällöin kun tämä ei ollut överiksi vedettyä Kojima-huttua) yksi harvoja pelejä joiden pelaamista ei vaan malttanut jättää kesken.

2. Final Fantasy IX
Ykköspleikkari tullaan aina muistamaan alustana joka toimi Final Fantasy-sarjan breikkaamisalustana PAL-alueella loisteliaan seitsemännen pelin ansiosta. Kaikki kunnia FF VII:lle mutta meikäläisen sydän tulee näistä ns. "kolmesta kovasta" kuulumaan aina yhdeksännelle osalle joka palautti sci-fi-synkistelyn jälkeen pelisarjan oleellisimmat elementit kehiin ja on tarinaltaan yksi hienoimmista saduista jota pelien historiassa on nähty. Jos haluan joskus esitellä FF-sarjaa pelisarjaan tutustumattomalle, tekisin sen tämän loistavan pelin kanssa sillä siinä tiivistyy kaikki elementit jotka tekevät Final Fantasy-sarjan.

1. Wild ARMs
Roolipelien dominoinnin tällä listalla päättää se ehdoton kruununjalokivi ja samalla ainoa ykköspleikkarin peli jonka pelaan yhä vähintään kerran vuodessa läpi. Wild ARMs on uskomaton tarina perinteiseen JRPG-tyyliin ja se on kaikin puolin hurmaava ja kiehtova kokonaisuus kaikessa perinteisyydessään. Täydellisesti rytmitetty, helposti omaksuttava ja kivan näköinen (ja eritoten kuuloinen) peli on meikäläiselle ollut julkaisustaan asti erittäin rakkaassa asemassa ja kun pelaajat yleensä mesoavat Final Fantasy-peleistä Playstationin kovimpina japsiropeina, on mielestäni Wild ARMs juurikin sen perinteisyytensä ja kauniin tarinansa vuoksi näitä korkeammalla. PS Storesta tämäkin helmi sopuhintaan löytyy ja en voi muuta kuin koko sydämestäni suositella.

Siinä tämän viikon savotta. Helvetin monta loistavaa nimikettä (mm. Chrono Cross, Final Fantasy Tactics, Vagrant Story, Resident Evilit jne.) jäi listan ulkopuolelle mutta kyllä nuokin kymmenen tarjoavat sen tason viihdettä että luulisi usemmankin vuoden pärjäävän. Itse olen pärjännyt lähes parikymmentä vuotta joten no biggie. Ensi viikolla sitten onkin surun ja riemun aika kun käsittelyyn otetaan Segan vihoviimeiseksi jäänyt konsoli ja sen parhaimmisto.

EDIT: Sunnuntaikohmelo vaati näköjään veronsa sillä kirjoittaja höpisee aivan omiaan. Dreamcastia on luvassa vasta parin viikon päästä sillä ensi viikolla on tietty luvassa kaikkien aikojen tehokkain, nopein ja voimakkain pelikonsoli.

Oh snap! Konsolihistorian parhaimpien pelien listauksessa ollaan päästy jo yli ysärin puolivälin ja nyt onkin luvassa aikansa tehokkaimman konsolin kymmenen parasta joten sen pidemmittä löpinöittä...

Top 10 N64-pelit

Tutut säännöt pätevät vaikka kyseessä onkin kaikkien aikojen parhaimman pelin omaava pelikonsoli eli ei enempää kuin yksi peli pelisarjaa kohden ja sitä tuttua rataa...

10. Conker's Bad Fur Day
Unohtakaa kaiken maailman Saints Row-pelit ja Goat Simulatorit jotka aiheuttavat paskuudellaan lähinnä päänsärkyä sillä Raren kulttiklassikko Conkers Bad Fur Day on peli joka on samaan aikaan sekä erittäin hyvä videopeli että myös hauskalla dialogilla varusteltu huumoripeli. Lukuisia eri pelityylejä yhdistelevä söpöily on värikkään ulkokuorensa alla karskia dialogia ja jopa GTA:n häpeämään saavia tilanteita pullollaan oleva elämys joka toimii vuosi toisensa jälkeen, vähän kuin ikoniset komedialeffatkin.

9. WWF No Mercy
En ole ikinä ollut mikään iso showpainin ystävä mutta tunnistan kyllä The Rockin ja Stone Coldin lisäksi hyvän pelin kun sellaisen näen ja tämä peli toden totta on sellainen. Helposti pelattava mutta samalla erittäin diippi pelimekaniikka tarjoaa mahtavat ja ennen kaikkea toimivat puitteet laadukkaille turpamätöille niin yksin kuin porukassakin ja kun vielä pelattavaa on erittäin laajalti, voidaan jälleen laittaa N64:lle yksi piste lisää kun lasketaan oman aikansa parhaita moninpelikonsoleita. Kertoo paljon että tänäkin päivänä tätä peliä pidetään parhaana showpainia käsittelevänä videopelinä.

8. Jet Force Gemini
Yksi N64:n valitettavan vähälle huomiolle jääneistä laatupeleistä. Ketään ei varmaan yllätä että tämänkin hienon pelin takana oli aikansa uskomattomin pelitalo Rare, joka loihti meille tällä kertaa hieman firman standardeista poikkeavamman pelin. Kauas jäivät värikkäät tasoloikkapelit kun touhu vaihtui synkkään sci-fiin ja räiskintään. Helvetin toimiva ja hieno 3rd person-räiskyttely jonka isoin WAU!-efekti itselleni oli aikoinaan häkellyttävän fiksu vihollistekoäly joka antoi sen ainaisen tykinruoan sijaan oikeasti pelaajalleen haastetta. Myös huikea soundtrack ansaitsee kaikki mahdolliset papukaijamerkit.

7. Super Smash Bros
Joskus elettiin vielä aikoja kun ei oltu edes varmoja että Smash Brosin nimeä kantava peli julkaistaisiin Japanin ulkopuolella mutta näin jälkikäteen ajateltuna se taisi olla ihan hyvä ratkaisu että Nintendo julkaisi tämän tappelupelisarjansa ensimmäisen osan myös muilla markkina-alueilla. Peli sisälsi jo tässä vaiheessa kaikki Smash Bros-pelien tunnusmerkit monipuolisesta hahmokaartista täynnä detaljeja ja Nintendon historiaa viliseviin kenttiin ja aseisiin. Helvetin hieno avaus hienolle pelisarjalle joka vain paranisi tästä joten myöhemmin lisää tästä asiasta.

6. Wave Race 64
Wave Race oli yksi N64:n ensimmäisen aallon... ... ... ... ensimmäisen kröhöm, aallon pelejä mutta se oli konsolin loppumetreille asti yksi eniten oman laitteeni sisällä viettäneistä peleistä ja mikä kummallisinta, pelasin aniharvoin sen moninpeliä vaikka ajopeli onkin kyseessä. Wave Racen yksinpeli on jotain niin taivaallista että siitä ei vaan pääse ylitse. Tämän päivänkin standardit päihittävä vesimekaniikka yhdistettynä huikean tekoälykkyysosamäärän omaaviin tietokoneen ohjastamiin kuskeihin on jotain tajunnanräjäyttävää ja yksikään kilpailu ei ole tainnut elämäni aikana olla samanlainen kuin edellinen. Kaikin puolin mahtava ajopeli jota pelatessa tulee aina kesäinen fiilis.

5. Banjo-Tooie
Vaikka Super Mario 64 onkin yksi aikamme merkittävimmistä pelijulkaisuista, oli N64:n tasoloikkavalikoima sen verran rautaista kamaa että putkimiehen ensikosketus kolmiulotteisuuteen ei kympin joukkoon uskokaa tai älkää päässyt sillä mielestäni Banjo-Tooie on laitteen paras tasoloikkapeli. Raren elukkakaksikon toinen peli on tasoloikkaparhautta kauneimmillaan ja mukaan ollaan vielä ympätty sangen toimiva moninpelikin niin mitä sitä muuta voi tehdä kuin nostaa hattua. Tällaiseen magiaan kun Rare vielä jonain päivänä yltäisi, olisi videopelimaailma parempi paikka.

4. Paper Mario
Vielä näinä aikoina ei Mariolla myyty lähellekään niin monen eri genren peliä mitä nykypäivänä. Kart-ajelut ja tasoloikat olivat totta kai oma omat instituutionsa mutta roolipelit olivat yhtä Squaresoft-yhteistyötä lukuun ottamatta aika käymätöntä korpimaata tutulle LVI-alan ammatilaisellemme mutta Paper Marion myötä, rööriroopesta tuli roolipelitähti vailla vertaa. Valloittava tarina huikean persoonallisen graafisen ilmeen säestämänä ja mikä parasta, komediallinen huumori joka oli vielä tuolloin Mario-pelissä aika ennennäkemätön juttu, kukkii kuin keväinen pelto. Loistava kokonaisuus ja hieno alku hienolle pelisarjalle.

3. Mario Party 2
Mario Party-sarja on itselleni erityisen tärkeässä asemassa sillä kolmen kaverini kanssa olemme pelanneet yhdessä sarjan jokaista peliä aina ensimmäisestä osasta lähtien ja nykyisin homma on sen verran vakavalla asteella että kerran vuodessa kokoonnumme yhteen ja pelaamme sarjan pelejä sangen isoista rahasummista. N64 sai osakseen sarjan kolme ensimmäistä peliä ja näistä paras ja tasapainoisin on ehdottomasti kakkososa jota pidän koko sarjan toiseksi parhaana pelinä (tästä lisää Gamecube-listauksessa). Mario Partysta ei offline-moninpeli parane joten suosittelen kaikkia kimppapelaamisen ystäviä hommaamaan edes jonkun pelisarjan osan itselleen ja nauttimaan siitä riemusta jota videopelaamisen pitäisi aiheuttaa jatkuvasti.

2. Perfect Dark
Ennen kuin Halo: Combat Evolved veivasi FPS-pelit konsoleilla sinne kuuluisaan yhteentoista, oli Perfect Dark se kovin ja kaunein ja sulavin FPS-elämys konsoleilla. Raren epävirallinen jatko-osa legendan maineessa eläneelle Goldeneye-pelille myöhästeli jatkuvalla syötöllä mutta lopulta kaikki odottaminen oli todellakin sen arvoista sillä PD päihitti edeltäjänsä jokaisella kuviteltavissa olevalla osa-alueella. Yksinpeli on tässä pelissä yhä parempaa kuin missään genren nykypäivän tekeleissä ja moninpeliä pelaa vieläkin innolla... vaatimattomasti 15 vuotta julkaisunsa jälkeen.

1.The Legend Of Zelda: Ocarina of Time
Mitäpä voidaan Ocarina of Timesta sanoa jota ei oltaisi jo sanottu? Kaikkien aikojen paras videopeli jonkalaista ei varmasti tulla näkemään enää koskaan aikojen saatossa. Ajaton klassikko joka pitäisi olla asennettuna kaikille maailman pelialustoille jotta jokainen pelejä pelaava pääsisi sen taian kokemaan. Jos kirjoitan vuonna 2015 tällaista tekstiä pelistä niin voitte vain arvata kuinka uskomaton tunne sen pelaaminen oli vuonna 1998? Sääliksi käy ihmisiä jotka eivät tätä peliä ole pelanneet.

Siinä oli tehomasiinan listaus ja jouduinpa jättämään listan ulkopuolelle jälleen lukuisia äärimmäisen kovia nimikkeitä. Jos sinulle tulee joku niistä mieleen niin ilmoita ihmeessä fiiliksistäsi ja kerro miksi pelin pitäisi olla kympin joukossa? Ensi viikolla sitten se jo viime kerralla möläytetty Dreamcast-listaus.

Aikamme parhaiden pelien (IMO) listaus konsoleittain jatkukoot ja tällä kertaa luvassa on takavuosien konsolijätin, Segan, viimeinen rypistys pelikonsolibisneksessä; Dreamcast.

Top 10 Dreamcast-pelit

Tätä kulttikonsolia koskevat samat säännöt kuin muitakin listausprojektin listoja eli vain yksi peli pelisarjaa kohden hyväksytään listalle. Without further adieu, let's mennään!

10. NBA 2K
Tämän päivän paras urheilupelisarja oli jo 2000-luvun taitteessa sitä samaa laatutavaraa kuin tänäkin päivänä. Noina aikoina kaksi muuta korispelisarjaa (Total NBA ja NBA Live) dominoivat virtuaaliparketteja suuren yleisön silmissä mutta kuten 2K-sarjalla on aina ollut tapana, laadukkaiden pelien ystävät kääntävät yleensä katseensa sarjan pelien suuntaan realistisempaa (lue: parempaa) virtuaaliviihdettä kaivatessaan.

9. Marvel VS Capcom 2: New Age of Heroes
Yksi tämän listan lukuisista tappelupeleistä tämä Capcomin klassikko. Marvel VS Capcom 2 tunnetaan tänäkin päivänä tappelupeliturnauksien yhtenä vakiopelinä ja sen värikkäät ja tunnetut 56 (luitte oikein) pelihahmoa tarjoavat yhden kaikkien aikojen laajimmista tappelupelirostereista. Dreamcastin hardwaren myötä tämä peli oli lähimpänä loistavan kolikkopeliversion täydellisyyttä ja jotkut pitävät sitä jopa parempana. Peli sisältää myös kaikkien aikojen parhaan hahmonvalintamusiikin joten ei muuta kuin tutustumaan jos et ole jostain käsittämättömästä syystä niin jo elämäsi aikana tehnyt.

8. Soul Calibur II
Kun tätä Namcon "sen toisen tappelupelisarjan" kakkososan pelikuvaa katsoo, voisi luulla että peli ilmestyi PS3:lle tai Xbox 360:lle viime vuonna mutta aikaa pitää kääntää taaksepäin melkein 15 vuotta että ollaan oikeilla lukemilla. Näin komealta siis tämä tappelupeli näyttää ja hieno ulkoasu on vain kirsikka tämän kakun päällä sillä Soul Calibur II on myös todella laadukas tappelupeli josta monet sanovat että parempaa 3D-tappelupeliä ei olla sen koommin nähty. Tästä voidaan olla montaa mieltä mutta se ei lievennä sitä tosiseikkaa että Soul Calibur II on yksi Dreamcastin parhaista peleistä.

7. Ikaruga
Yksi SHMUP-genren isoimmista helmistä ja näin ollen myös yksi eniten SHMUP-pelejä pelivalikoimassaan omaavan pelikonsolin yksi isoimmista helmistä. Ikaruga onnistui kaikessa mitä se tekikään. Kontrollit ovat terävät kuin partaveitsi, silmäkarkki saa aikaan reikiä hampaisiin ja haaste on pelattavuuden lailla koukuttavaa kuin heroiini kasarirokkarille konsanaan. Aivan uskomaton peli jota kannattaa kokeilla vaikka ei genrestä perustaisikaan.

6. Jet Set Radio
Dreamcast oli ennen kaikkea tunnettu lukuisista innovoivista nimikkeistään ja näiden nimikkeiden (jotka usein olivat myös uusia nimikkeitä) yksi hienoimmista tapauksista on ehdottomasti Jet Set Radio. Tony Hawk-pelien interaktiomekaniikkaa ultraviileään ja tyylikkääseen audiovisuaaliseen antiin yhdistelevä peli menisi läpi ihan tämänkin päivän julkaisuna sillä äärimmäisen nätti cel-shading-ulkoasu ei ole Wind Wakerin lailla vanhentunut tippaakaan. Pelistä on nykyään ulkona myös HD-remakeja mutta kyllä ne kultaisimmat muistot on tästä pelistä siellä alkuperäisen ilmestymisajankohdan tienoilla.

5. Skies of Arcadia
Jos eivät lentävät laivat ja nuori piikkitukkainen päähahmo sitä jo paljastaneet, on Skies of Arcadia japsiropeilua parhaimmillaan ja perinteisimmillään. Peli ei itsessään tuo genreen mitään mullistavaa eikä se edes pyri innovaatioihin mutta kaikki minkä se tekee, se tekee hemmetin hyvin ja kun JRPG tehdään laadukkaasti, on tulos aina kultaa. Skies of Arcadia on hemmetin hieno peli genressään ja ihan vaan ylipäätään joten ehdoton suositukseni tälle pelille.

4. Street Fighter III: 3rd Strike
Kolmas kerta todellakin toden sanoo kun katsoo SF-pääsarjan kolmannen pelin kolmatta inkarnaatiota. Kaikin puolin yksi täydellisimmistä koskaan tehdyistä tappelupeleistä joka luonnollisesti on tänäkin päivänä suuressa arvossa niin virtuaalipugilistien kuin ihan turnausjärjestäjienkin toimesta. Jos pelissä olisi mukana ne pelisarjan (tai genren, ihan miten vaan) legendaarisimmat taistelijat nykyisten mättäjien lisäksi, olisi peli täydellinen mutta tällaisenaan, se on "vain" kaikkien aikojen kolmen parhaan tappelupelin joukossa. Taas by the yksi numeroon 3 liittyvä viittaus.

3. Crazy Taxi
Hoidetaan ensin se oleellisin asia pois alta eli ole hyvä ja klikkaa oheinen musiikkikappaleen sisältävä linkki auki: KLIK!. Nyt kun tämä peliaiheisten assosisaatioleikkien ylivoimainen kuningas on saatu pois alta voidaankin varmaan kertoa myös se että Crazy Taxi oli ja on aivan helvetin maaginen peli. Satoja (pyöristin hieman alas) markkoja meni aikoinaan pelin kolikkohalliversioon ja en ole varmaan sitten ensimmäisen Mortal Kombatin odottanut elämässäni mitään kolikkopelin kotikonsolikäännöstä niin paljon kuin "hullua taksia". Joskus kolikkopelihalleista tutut pelit vesittyvät hieman kotona ilman taloudellista jännitettä pelatessa mutta Crazy Taxi vain onnistui parantamaan. Hullun koukuttavaa hi-scoreilua parhaimmillaan ja värikkäimmillään. Seuraavaksi kuitenkin vielä yksi kovempi kotikonsolikäännös...

2. Virtua Tennis
Kaikkien aikojen paras virtuaalitennis (see what I jne.) mitä on tämän planeetan päällä nähty. Graafisesti uskomaton ja kulunutta klisettä käyttäen, easy to learn, rewarding to master. Kovin yksinkertaiselta näyttävä peli tekee tästä perinteisestä pallopelistä todellista taidetta ja se on varmaan eniten pelaamani Dreamcast-peli joka on tätä listausta katsomalla sangen kova suorite peliltä jossa ei ole esim. nykyaikana muodikasta nettimoninpeliä (verkkopeli kyllä onnistuu noin muuten jos tajusitte vitsini) saatikka tämän päivän standardeihin verrattuna kovinkaan paljon muutakaan sisältöä. Huippupeli ja sarja joka jollain lailla porskuttaa vielä tänäkin päivänä.

1. Shenmue
Jotkut pelaajat kermaavat housunlahkeensa GTA V:n älyttömän monipuolisesta pelimekaniikasta joka alkaa lähenemään pikkuhiljaa oikeaa elämää kaikkine arkisine tekemisineen ja vapaine pelimaailmoineen. Itse en kuitenkaan jaksanut olla kovin yllättynyt sillä olen elänyt ajan jolloin Shenmue ilmestyi ja järisytti pelaavaa maailmaa. Koskaan ennen ei pelien saralla oltu nähty niin eläväistä ja todentuntuisen avointa pelimaailmaa kuin Shenmuen 80-luvun Japaniin sijoittuva yksilö. Kiehtova tarina yhdistettynä vertaansa vailla olevaan graafiseen ilmeeseen ja se tekemisen määrä... ei voi käsittää että miten tällaista saatiin aikaan niinkin aikaisin kuin 2000-luvun taitteessa?? Yksi pelaamisen merkkipaaluja ja ehdottomasti peli jota kaikkien vähääkään videopelaajiksi itseään tituleeraavien tulisi pelata.

Siinä sitä oli laatupeliä kerrakseen. Valitettavasti joitain nimikkeitä jäi pois mutta kuten kaikki Dreamcastia pelanneet tietävät, oli konsoli pullollaan huippupelejä joista aniharva on kuullutkaan ja kaikkia ei voinut tähänkään listaan sijoitusrajoitusten vuoksi laittaa. Ensi viikolla onkin sitten vuorossa yksi kaikkien aikojen kovimmista eli PS2. Voi tätä valinnanvaikeutta...

Soulcalibur 2 ei ilmestynyt Dreamcastille http://en.m.wikipedia.org/wiki/Soulcalibur_II muuten kelpo lista jälleen. Virtua tenniksen avulla pokataan viimeistään se muistinsa menettänyt Serena sieltä sängyn pohjalta.
Saadaanko tietää myös Nkoon top 10 N gage pelit tulevaisuudessa?

Lainaus käyttäjältä realOG

Soulcalibur 2 ei ilmestynyt Dreamcastille http://en.m.wikipedia.org/wiki/Soulcalibur_II muuten kelpo lista(Soul edgeä ei sitten lasketa). Selitys löytyy varmasti silti i can feel it
Pari listaa vielä niin saadaan top 10 N gage pelit ou jeah!

Nyt kun asiasta mainitsit niin tottahan tuo on. Soul Caliburin kakkososaa ei ikinä laitteelle julkaistu vaan peli oli nimenomaan Soul Calibur-sarjan eka osa. Käydäänpäs korjaamassa. N-Gagea en varmaan laske tähän projektiin sillä en ole varmaan pelannut edes kymmentä laitteen peliä.

Voi veljet nyt on luvassa herkkua. Konsolikirjastolistausprojektin(!!) ehkä yhdessä haastavimmissa listauksessa käydään läpi yhden suosikkikonsolini tarjonta ja valinta oli äärimmäisen hankalaa sillä niin usea mestariteos joutui jäämään listan ulkopuolelle. Tämä on...

Top 10 Playstation 2-pelit

Sen pidemmittä jorinoitta listan kimppuun. Säännöt on kaikille tutut joten ei niistä sen enempää.

10. Canis Canem Edit (Bully)
Rockstarin tarinankerronnallinen mestariteos joka myös on jollain tapaa vaihtelevampaa pelailua sisältävä peli kuin firman kuuluisampi, autovarkauksiin keskittyvä sarja. Bullyn hienoudet piilevät pelin nerokkaasti käsikirjoitetuissa hahmoissa, graafisessa loistavuudessa sekä mainitsemassani tarinankerronnassa joka on kuinScarface-leffa koulumaailmaan sijoitettuna. Helvetin hieno peli jolle toivon jopa enemmän jatkoa kuin Red Dead-sarjalle ja se kertoo jo paljon.

9. Gradius V
SHMUP-genren yksi jaloimmista edustajista ikinä. Peli joka repii yksinkertaisesta rakenteestaan huolimatta PS2:n tehoista irti lähes kaiken mahdollisen, tarjoten täten SHMUP-kokemuksen vailla vertaa niin pelillisesti kuin aistillisestikin. Kontrollit, haaste, koukuttavuus, musiikit, grafiikka... siinä ne genren tärkeimmät kulmakivet ja jokainen niistä on huippuluokkaa tässä pitkäikäisen sarjan viidennessä osassa. Jos haluat kuulla lisää mehustelua tästä pelistä niin genren historiaa läpikäyvä PBC-jakso kannattaa ottaa kuunteluun.

8. Kingdom Hearts
Kahden suuryrityksen (Disney ja Squaresoft) mash-up josta muodostui yksi aikamme rakastetuimpia pelisarjoja ja eka osa on allekirjoittaneelle yksi rakastetuimpia pelejä. Erinomainen japsirope joka painottaa hieman enemmän seikkailuun ja jopa tasoloikkaan kuin genren perinteisimmät edustajat ja kuka helvetti nyt ei Disney-universumista ja sen hahmoista pitäisi. Tämä oli myös aikaa jolloin pelisarjan juoni ei ollut vielä niin totaalista sillisalaattia mitä se nykyään on joten jos pelaat vain yhtä sarjan peliä ja haluat pysyä jonkin verran juonesta kärryillä, pelaa tätä.

7. The Warriors
The Warriors on yksi kaikkien aikojen kulttielokuvista ja onkin hauska yhteensattuma että Rockstarin lisenssipeli samaisesta aiheesta on yksi kaikkien aikojen kulttipeleistä jota valitettavan harva on pelannut. Peli itsessään on sitä tuttua laatua jota Rockstarilta oli näinä aikoina lupa odottaa ja vielä loistavasti lähdemateriaalia hyödyntäen. Moitteeton peli kaikin puolin ja jos olet yhtä suuri Warriors-leffan ystävä kuin meikäläinen, saat pelistä vielä enemmän irti. Loistava peli ja ehkä jopa paras 3D-beat'em up mitä ollaan ikinä nähty.

6. Jak&Daxter: The Precursor Legacy
Ensimmäisen SSX:n ohella tämä oli se peli joka sementoi PS2:n aseman oman huoneeni ykköskoneena ohi viimeisiä vedelleiden N64:n ja Dreamcastin. Naughty Dogin ykköspleikkarille ilmestyneet Crash Bandicootit olivat kaikki ihan päteviä tasoloikkapelejä mutta Super Mario 64:n, Spyro-pelien ja myöhemmin Sonic Adventuren avoimempiin pelimaailmoihin tottuneelle allekirjoittaneelle, ne eivät ikinä tarjonneet mitään kovin kummoista pelielämystä. Jak&Daxter-sarjan avausosa korjasi tämän ongelman aika lailla ensi sekunneista alkaen ja se on edelleen PS2:n paras tasoloikkapeli ja oli genrensä kiistaton huippu ennen seuraavaa kolmiulotteista Mario-peliä. Malliesimerkki loistavasti tehdystä 3D-tasoloikasta.

5. Beyond Good & Evil
Peli joka tuli niistä kuuluisista puskista ja yllätti jokaisen aivan ällikällä. Ubisoftin pienehkönä projektina tehty peli oli täyttä rautaa alusta loppuun ja tänä päivänäkin pelaajat ympäri maailmaa (itseni mukaanlukien) odottavat päivittäin virallista julkistusta kakkososasta tai edes sen olemassaolosta. Huikea tarina yhdistettynä Zelda-pelien toimintaan sekä pelimekaniikkaan on pelimaailmassa avain menestykseen ja vaikka Beyond Good & Evil ei mikään miljoonia takonut megahitti ollutkaan, on se silti legendan maineessa, eikä syyttä.

4. Metal Gear Solid 3: Snake Eater
Voi sitä pettymyksen määrää jonka koin kun kakkososan cliffhangerin jälkeen sain kuulla että kolmas MGS sijoittuisikin aivan saagan alkulähteille ja juurille eikä pelissä edes ohjattaisi Solid Snakea. Tämä pettymys kuitenkin muuttui pelin ilmestyessä häkellyksen tunteeksi ja leuan lattiaan tippumiseksi sillä tämä peli oli jostain aivan muualta kuin tältä planeetalta. Aiempien osien stealth-pelimekaniikka oli todellakin nimensä veroinen tällä kertaa kun toiminta sijoittuu 90% ajasta ulkotiloihin jossa strategia ja lähestymistapojen skaala vedettiin kymmenenteen potenssiin ja juonenkuljetuksessa otettiin täydellinen sekoitus kylmän sodan Bond-meininkiä ja MGS-sarjasta tuttua teknotrilleröintiä. Sarjan ylivoimaisesti paras peli tähän päivään asti joten tulevalla Phantom Painilla on isot maihinnoususaapikkaat täytettävänään.

3. GTA Vice City
Ikuisuuskysymys joka pyörii päässäni aina tasaisin väliajoin on että kumpi on parempi, Vice City vai San Andreas? Toisina päivinä se on VC ja toisina päivinä SA iskee enemmän. Tällä kertaa asiaa pohdittuani valinta osui Vice Cityyn jonka teemat, kompaktimpi paketti ja tekninen toimivuus iskevät omaan makuhermooni paremmin. Kunpa Rockstar vielä joskus ymmärtäisi palata 80-luvun Miamiin sen sijaan että jatkaisi tällä nykyisellä ryppyotsaisella linjalla jota pari viimeistä GTA-peliä ovat valitettavasti edustaneet.

2. SSX Tricky
Ensimmäinen SSX oli aikoinaan se asia joka piti minut liimautuneena PS2:n äärellä useita kymmeniä tunteja joka on aika kova saavutus lyhyestä demosta joka tuli konsolin mukana. Valmis peli sitten räjäyttikin tajuntani aivan täysin mutta eräänlainen 1,5-osa SSX Tricky sitten veikin kaiken vapaa-aikani lähes puoleksi vuodeksi ilmestyessään. N64:n 1080 Snowboarding ja PC:n kotimainen Supreme Snowboarding toki tarjosivat hieman realistisempaa stikkipelaamista mutta kyllä SSX Tricky on yhä tänä päivänäkin se kaikkien aikojen paras genressään. Unohtumattomat radat, älyttömän koukuttava pelimekaniikka, ikimuistoiset hahmot ja ennen kaikkea tyylikäs presentaatio ovat asioita jotka tekevät tästä pelistä pelin jonka pariin palaa tasaisin väliajoin näin vaatimattomasti yli kymmenen vuotta julkaisupäivän jälkeenkin. Aivan huikeaa hupia kaikin puolin.

1. Shadow Of The Colossus
Yksi kaikkien aikojen parhaista, hands down. Loisteliaan Icon henkinen jatkaja oli kauan tekeillä (pientä verrattuna saman tiimin Last Guardianiin) mutta lopputulos oli jokaisen hypentäyteisen odotuspäivän arvoinen. Peli kertoo häkellyttävän kauniin ja satumaisen tarinan niin minimalistisella tavalla että sen voi laskea taiteen saralle ja kun vielä pelin muut osa-alueet toimivat lähes täydellisesti, ei voida puhua kuin ajattomasta mestariteoksesta. Peli joka kuuluu siihen kuuluisaan listaan pelejä joita jokaisen videopelejä pelaavan tulisi pelata ihan silkan yleissivistyksen vuoksi ja samalla myös peli jonkalaisia emme ehkä enää ikinä tule kokemaan.

Sinne meni ja enää en lähde muokkailemaan. Itku silmässä jouduin jättämään lukuisia nimikkeitä pois kympin kärjestä mutta se on vaan merkki siitä että PS2 on yksi kaikkien aikojen pelikonsoleista. Ensi viikolla homma jatkuu kuutionmuotoisen pelikonsolin voimin. Saa nähdä mitä herkkua sinne laitetaan?

Lainaus

Ensi viikolla homma jatkuu kuutionmuotoisen pelikonsolin voimin. Saa nähdä mitä herkkua sinne laitetaan?

En tiedä kuinka aineissa olin tuon kirjoittaessani mutta kuutio on varmaankin viimeinen asia joka tulee mieleen kun näkee tämän viikon käsittelyssä olevan konsolimme joka sattuu vieläpä olemaan käsikonsoli. Anyways, let's mennään...

Top 10 Game Boy Advance-pelit

Sääntöihin tulee tällä viikolla pieni lisäys. Vanhan yksi peli per franchise-säännön lisäksi otetaan käyttöön myös ei uusioversioita-sääntö joka etenkin tämän viikon konsolissa on syytä ottaa käyttöön. Uusioversioilla siis tarkoitan lähinnä marginaalisilla eroilla alkuperäiseen verrattuna tehtyjä emulointeja. Remaket ovat asia erikseen.

10. Sonic Advance
Dreamcastin kolmiulotteiset Sonic-pelit olivat osoittautuneet kumpikin hienoisiksi pettymyksiksi lukuisine ongelmineen ja pelaava maailma itseni mukaan lukien oli haikaillut vanhojen kaksiulotteisten Sonic-pelien perään jo pidemmän aikaa. Jumalat vastasivat ihmiskunnan pyyntöihin Sonic Advancen muodossa joka oli yhden suuren aikakauden loppu sillä peli oli ensimmäinen Sonic-peli Nintendon konsoleilla. Ajatelkaa nykypäivänä Halo-peli Sonyn konsoleilla tai vaikkapa Uncharted Microsoftin laitteilla niin ymmärrätte mitä haen takaa. Sonic Advance toi kaikki Mega Drive-ajan Sonic-pelien hyvät puolet takaisin pelaajien ulottuville ja vielä hieman kirsikkana kakun päällä se esitteli muutamia mainioita uudistuksia ihan omasta takaa. Paras kaksiulotteinen Sonic-peli mitä ollaan 90-luvun jälkeen nähty ja yksi GBA:n parhaita originaaleja tasoloikkapelejä.

9. Mario&Luigi: Superstar Saga
Marion roolipeliseikkailut saivat jatkoa GBA:lla mutta eivät suinkaan siinä paperimuodossa johon oltiin konsoleilla totuttu vaan tällä kertaa uudessa pelisarjassa. Mario&Luigi oli ensikosketus tähän huumoripainotteiseen roolipelisarjaan johon on yhdistetty kahden hahmon samanaikaiseen kontrollointiin perustuvia kevyitä puzzleja joita myös pelin vuoropohjaisissa taisteluissa hyödynnetään. Tämä peli oli aikoinaan melkoinen sleeper-hitti ja se synnytti tänä päivänäkin Nintendon käsikonsoleilla porskuttavan pelisarjan jonka laatu on parantunut osa osalta. Hemmetin hyvä peli joka antaa ärsykkeitä kaikille aisteja käyttäville elimille aina silmistä, korvien kautta sorminäppäryyteen asti

8. Legend of Zelda: Minish Cap
GBA sai uusioversioinnin yhdestä kaikkien aikojen videopeleistä, Link To The Pastista, joka luonnollisesti olisi luonnollisesti tämän listan kärkisijoilla mutta koska säännöt ovat sääntöjä, mennään sillä GBA:n toisella originaalilla Zelda-pelillä (moninpeliin painottuvan Four Swordsin ollessa se toinen). Minish Cap on taatua Zelda-laatua alusta loppuun. Gimmick on tällä kertaa Linkin kyky muuttua pikkuruiseksi tilliäiseksi jolloin ympäröivä pelimaailma muuttuu luonnollisesti massiiviseksi pelaajan ympärillä. Graafisesti yksi GBA:n komeimpia pelejä ja kivenkovaa Zelda-laatua joskin ehkä hitusen liian helppoa.

7. Fire Emblem
Kiitos eräänkin ensi viikon listalta löytyvän legendaarisen tappelupelin, Nintendo päätti vihdoin ja viimein tuoda japseissa vankkumatonta suosiota nauttineen Fire Emblem-sarjan myös muille mantereille ja tämä on päätös josta ainakin minä itse, kiitän ylempiä voimia lähes päivittäin. Tämä taktiikkaroolipelien kuningassarja ei vielä tällöin ollut aivan siinä loistossa jossa se tänä päivänä viimeistään 3DS:n huippupeli Fire Emblem: Awakeningin myötä on mutta jo tuolloin oli nähtävissä että sarja on puhdasta A-luokkaa joka osa-alueella. Suosittelen kokeilemaan vaikka et genrestä mitään tietäisikään sillä minut se ainakin koukutti ikiajoiksi.

6. Golden Sun
GBA sai osakseen läjän vanhempia Final Fantasy-pelien uusioversioita joten Golden Sunilla oli uutena IP:nä melkoinen vastustaja. Se kuitenkin näytti vanhalle kuningassarjalle että mistä roolipelikana pissii ja osoittautui aivan helvetin hienoksi japsiropeksi. Ihanan perinteistä JRPG-menoa muutamalla freesimmällä idealla höystettynä (mm. lähes FF VII:n Materia-systeemin veroinen Djinn-systeemi) ja vieläpä ah, niin ihanalla 16-bittisellä grafiikalla sekä musiikilla... kerrassaan hienoa.

5. Mega Man Zero
Liian monta vuotta oli kulunut viimeisimmästä hyvästä Mega Man-pelistä (joka oli siis X4 sillä en ikinä Legendseistä niin kummoisesti perustanut) mutta sitten tuli Mega Man X:n sidekick ja pelasti meikäläisen henkisen hyvinvoinnin. Zeron tähdittämä sarja oli sinistä virkaveljeään huomattavasti haastavampi ja laajempi mutta sekös allekirjoittaneelle maittaa, vaikka ei itse Mega Mania pahemmin mestoilla näkynytkään. Huikeita pelejä kaikki alasarjan pelit mutta ykkönen osuu maaliinsa joka osa-alueella(etenkin ne musiikit!!) joten sille kunniamaininta tällä listalla.

4. Final Fantasy Tactics Advance
Olin joskus nuoremmalla iällä kokeillut ekalle pleikkarille ilmestynyttä Final Fantasy Tactics-peliä mutta silloinen aivokapasiteettini oli aivan liian pieni arvostamaan niinkin hienoa peliä jonka johdosta se jäi tuolloin vain kokeilun asteelle. Sen sijaan GBA:lla päätin antaa pelille uuden mahdollisuuden ja olen erittäin tyytyväinen että tein näin sillä peli oltiin vedetty melko lailla uusiksi ja mikä parasta, parempaan suuntaan. Yksi FF-sarjan kauneimmista tarinoista yhdistettynä yhteen suosikkipelilajeistani ja vieläpä alustalla jossa tämän pelimekaniikan pelit ovat kuin kotonaan... eihän tässä voi mennä mikään vikaan?

3. Pokémon Emerald
Olin aikoinaan harmissani siitä että GBA:n ensimmäiset Pokémon-pelit (Ruby ja Sapphire) olivat ensimmäiset Pokémon-pelit joihin et voinut vaihtaa hirviöitä vanhemmista peleistä. Pettymys oli kuitenkin myöhemmin muisto vain kun huomasin että nämä Pokémon-pelit olivat ehkä sarjan suurimmat edistysaskeleet jopa tähän päivään asti. Abilityt, naturet, EV ja IV, strategisemmat double battlet... asioita jotka ovat tänä päivänä oleellisia osia tässä hienossa pelisarjassa joten kättä lippaan kuolevaiset ja pelaamaan Emeraldia!

2. Metroid Fusion
Metroid-sarja piti taukoa kokonaisen konsolisukupolven ajan N64-vuosina mutta 2000-luvun alussa sarja palasi takaisin sellaisella tavalla että se hakee vertaistaan pelien historiassa. Ei riittänyt että maailma sai hämmästeltäväkseen uuden kotikonsoli-Metroidin josta kehkeytyisi yksi kaikkien aikojen parhaista videopeleistä (tästä lisää ensi viikolla) mutta myös Nintendon uusi käsikonsoli sai uuden Metroidinsa ja voi veljet kuinka huikea sekin oli. Metroid Fusion otti hyvät ainekset Super Metroidista ja laittoi ne osaksi hieman toimintapainotteisempaa ja syvällisempää tarinaa. Tämä mikstuura osoittautui loistavaksi vedoksi ja Metroid Fusionia jotkut pitävät jopa sarjan parhaana 2D-pelinä ikiklassikko Super Metroidin kustannuksella. Oli miten oli, Fusion on kaikkien laadukkaista peleistä pitävien bucket listilla ehdottomasti.

1. Advance Wars 2: Black Hole Rising
Advance Wars on Nintendon pitkäikäinen (japseissa jo NES-päiviltä tuttu) pelisarja jossa pelaaja käskyttää vuoropohjaisessa sotastrategiassa joukkojaan värikkäiden pää- ja sivuhahmojen tahdittaessa dialogillaan kevyehköä tarinaa kohti lopputaistelua. Advance Wars on kuin tehty käsikonsolipelaamista varten. Sen jokainen tehtävä on pituudeltaan täydellinen matkapelaamista varten ja sen pelimekaniikka on täydellinen sekoitus strategiaa ja uppoutumista menemättä kuitenkaan liian pitkälle jolloin sinun pitää keskittyä vain peliin joka ei tien päällä pelaamisessa ole oikein passelia. Kun vielä tämä yhdistetään äärimmäisen koukuttavaan "yksi vuoro vielä"-tason haasteeseen, on meillä käsissämme mestariteos. Tämä kaikki siis GBA:n ensimmäisestä Advance Wars-pelistä. Kakkososa on tuplasti kaikkea tätä!

Siinähän sitä sitten taas olisi laatua kerrakseen. Ensi viikolla sitten se Gamecube vihdoin ja viimein käsittelyyn.

Lainaus käyttäjältä Norsukampa

Siinähän sitä sitten taas olisi laatua kerrakseen. Ensi viikolla sitten se Gamecube vihdoin ja viimein käsittelyyn.

Tätä odotellessa, hieno lista jälleen. Jostain syystä muistan omistaneeni GBA:n, mutta laitteen kohtalo ja pelikokoelma on jäänyt mysteeriksi.

Lainaus

1. Advance Wars 2: Black Hole Rising

Nintendo, missä on sarjan jatko-osa?! 3DS huutaa sitä.

Bomberman Tournament ja Taru Sormusten Herrasta -pelit kuuluisi myös kevyisti GBA Top 10 -listaan omalta osalta.

Nyt kun Nintendo DS on siirtynyt ansaitulle eläkkeelle ja 3DS elää parhaita vuosiaan, on aika tarkastella suosikkipelejäni näiltä Nintendon kaksiruutuisilta taskukonsoleilta. Koska DS- ja 3DS-konsolit ovat kaikkien aikojen suosikkikonsoleitani, ja niille löytyy huippupelejä valtava määrä, on top 10 rankkaaminen erityisen vaikeaa. Rajaan listaa vielä siten, että kustakin pelisarjasta vain yksi edustaja pääsee listalle. Myöskään remakeja en hyväksy, joten se tiputtaa pois 10/10 pelejä pois aimo nipun, kuten Dragon Questeja, Final Fantasyita, Zeldoja ja vaikkapa Chrono Triggerin. Näin ollen kymmeniä huippupelejä jää valitettavasti listan ulkopuolelle. Ja tämänkin listan järjestys ja pelit vaihtuvat vähän väliä, sen verran paljon niitä huippupelejä on.

Eli siis luvassa on parhaat DS-perheen pelit.

10. Animal Crossing: New Leaf
Enpä olisi uskonut että innostuisin koskaan tällaisesta elämäsimusta. Kokeilin ja jäin koukkuun. Nyt kaksi vuotta myöhemmin pelaan peliä edelleen, välillä on pidempiäkin taukoja ja välillä innostun pelaamaan päivittäin. Koukuttava, reaalimaailman kellonaikoja seuraava peli luo sympaattisen maailman, jonka pariin on pakko palata kerta toisensa jälkeen. Vaikka pelissä ei käytännössä ole mitään pelillisiä koukkuja tai edes sen ihmeellisempää tavoitetta.

9. Theatrhytm Final Fantasy: Curtain Call
Tämä ei ole pelinä kummoinen. Pelimekaniikka on yksinkertaista ja itseääntoistavaa. Miksi se siis on listalla? Koska musiikki. Pelasin ensimmäisen JRPG-pelini vuonna 1990, jonka jälkeen olen ollut genren suurkuluttaja. Tämä peli kerää kaikkien Final Fantasyjen ikimuistoisimmat biisit, ja (DLC-)lisänä vielä muidenkin Squeenixin klassikoiden kappaleita, esim. sellaisista peleistä kuin Chrono Trigger ja Bravely Default. Nämä musiikit kuljettavat minut aivan muihin maailmoihin, sellaisiin joihin harva nykypeli kykenee, ja siksi peli on oikeutetusti listalla.

8. Castlevania: Dawn Of Sorrow
Tämä oli vaikea valinta - siis sen takia että minkä loistavista Castlevanioista tähän laittaisi. Melkein jo laitoin Order Of Ecclesian, mutta Dawn Of Sorrow veti sittenkin pidemmän korren. Pelissä on kaikki, mitä toiselta Metroidvania-genren kantaisältä toivoisikin: laaja ja salaisuuksia täynnä oleva linna, kirpsakka vaikeustaso, top notch audiovisuaalinen toteutus ja tarkka ohjaus.

7. Mario & Luigi: Bowser's Inside Story
JRPG-kaavoihin nojaava, ja niitä myös rikkova, Mario & Luigi-sarjan paras osa hands down. Pelillisesti hiottu, graafisesti mielikuvituksellinen ja mikä parasta, erittäin laadukas non-stop huumori joka irvailee vähän kaikelle, mutta etenkin peleille itselleen. Puhumattakaan loistavasta pahiksesta Fawfulista nerokkaine one-linereineen. "I HAVE FURY!"

6. Radiant Historia
Peli, joka liittää aikamatkustamisen osaksi juonta jopa paremmin kuin Chrono Trigger? Kyllä, Radiant Historia onnistuu tässä ja onnistuupa samalla olemaan yksi kaikkien aikojen japsiropelluksista. Genressään ensiluokkainen juoni, hyvät ei-teiniangstiset hahmot, mahtavan loistavat musiikit ja hieno pelimekaniikka. Jatkoa kiitos, ja vähän äkkiä!

5. Bravely Default
Paras Final Fantasy sitten FF9:n? Se on tässä. Bravely Default ottaa paikkansa niiden vanhojen ja hyvien Final Fantasyiden jatkumossa olematta edes Final Fantasy. Perinteitä kunnioittava peli, jossa on yksi parhaista JRPG-taistelumekaniikoista ikinä, mielenkiintoinen juoni (jota edes pahamaineinen loppu ei onnistu pilaamaan) ja pelattavaa jopa yli 80 tunniksi. Yksi parhaimmista JRPG-peleistä oikeastaan koko 2000-luvulla. Melkoinen saavutus.

4. Super Mario 3D Land
Siinä missä NSMB2 osoitti jo hieman väsymisen merkkejä, vaikka hyvä peli olikin, osui SM3DL napakymppiin. Taskukokoon kutistettu 3D-tasoloikka, joka ei kalpene kuin hitusen lajityypin suvereenille ykköspelille Super Mario Galaxy 2. Super Mario 3D Landin kentät ovat mielikuvituksellisia, haasteellisia ja kompaktin kokoisia, ja ohjaus on uskomattoman tarkkaa. Audiovisuaalinen anti on totutusti ensiluokkaista (vaikkakin yllätyksetöntä). Hämmentävää miten tällainen paketti on saatu puristettua kasaan. Peli näyttää myös tehokonsoleille, kuinka kenttä-, taide- ja pelisuunnittelu on paljon tärkeämpää kuin pikselien määrä.

3. Advance Wars: Dark Conflict
Parasta kevyttä ruutustrategiaa noin niinkuin... ikinä. Tämä häviää uusimmalle Fire Emblemille ainoastaan siinä, että juoni on surkea eikä hahmoja voi kehittää. Mutta pelillisellä puolella, eli strategiselta elementiltään, peli jopa ylittää Fire Emblemin. Täydelliseksi hiottu kivi-paperi-sakset-mekaniikka, joka on todella yksinkertainen ja samalla huomattavan haastava. Grafiikka ajaa asiansa, siis on selkeä mutta vailla ylimääräistä krumeluuria. Myös sarjan aiemmat osat niin DS- kuin GBA-konsoleilla ovat samaa ensiluokkaista laatua. Seuraavaa osaa on saatu odottaa jo liian kauan - tarina kuntoon ja lisää pelattavaa ylimääräisten karttojen muodossa niin jopa tuleva Fire Emblem saa todellisen raskaansarjan haastajan.

2. The Legend Of Zelda: A Link Between Worlds
Zelda on toki jo käsite. Ja tämä ALBW on parhaimpia Zeldoja, joka tekee siitä samalla hämmentävän hyvän pelin. Tutkimisen riemu, kekseliäisyys, hyvin suunniteltu maailma, pelitekniset jipot, audiovisuaalinen tykitys, kaikki täysin 10/10 kamaa. Tätä pelatessa innostuu kuin silloin joskus pikkupoikana ja se on kyllä melkeinpä paras kehu mitä videopelille voi antaa. Lievä helppous on pelin ainoa miinus, mutta se ei riitä tekemään edes pientä säröä tähän timanttiin.

1. Fire Emblem: Awakening
Tässä se nyt on. Parhaista parhain. Täydellinen sekoitus hahmonkehitystä, strategista ruutupohjaista taistelua, haastetta ja lajityypille poikkeuksellisen vetävää juonta. Grafiikat ovat selkeät, kamera toimii tietenkin kuten pitää ja musiikit ovat hyvät. Kokonaisuus on paljon enemmän kuin osiensa summa, joskin nämä osat ovat jo itsessään huippuja. Odotukset julkistetun jatko-osan suhteen ovat hirmuiset.

Konsolien parhaat pelit-proggis on saapumassa loppusuoralle ja mikä onkaan parempi tapa aloittaa tämä loppurykäisy kuin vanha kunnon pelikuutio.

Top 10 Gamecube-pelit

Säännöt ovat edelleen ne samat tutut joka ei oikeastaan Gamecubella ollut kovin hankalaa sillä laitteelle hyvin vähän ilmestyi saman pelisarjan pelejä yhtä kappaletta enempää.

10. Super Mario Sunshine
Näin pienen takatalven puskiessa päälle, olisi meillä kaikilla asiasta kettuntuneella helppo homma laittaa mieltä pirteämmäksi ihan vaan laittamalla Super Mario Sunshine pelikuution (tai Wiin) sisuksiin ja pelata tätä ehkä kaikkien aikojen aurinkoisinta ja kesäisintä videopeliä mitä maa päällään kantaa. Sunshine ei ehkä ollut loppujen lopuksi niin iso harppaus jota pelaajat odottivat loisteliaan Super Mario 64:n jälkeen mutta se on silti aivan helvetin loistava tasoloikkapeli kaikilla mittareilla mitattuna. Kertoo myös aika paljon Gamecuben pelien laadusta että Mario-peli on "vasta" tämän listan kymmenes.

9. Eternal Darkness:Sanity's Requiem
Kauhupeli on tittelinä erittäin hankala sillä harva kauhupeliksi itseään kutsuva peli onnistuu oikeasti pelottamaan pelaajaa. Lovecraftin hengessä kulkeva Eternal Darkness on kuitenkin kauhupeli, joka onnistuu pelottamaan pelaajansa ja mikä parasta, ei pelkästään halvoilla jumpscareilla vaan sekoittamalla pelaajan pään totaalisesti neljän seinän rikkomisillaan ja muilla tempauksillaan jotka saavat pelaajan lähinnä ihmettelemään että mitä ihmettä pelissä oikein tapahtuu. Mielenkiintoinen tarina ja erinomainen pelattavuus tahdittavat menoa kaikkien näiden mindfuckien keskellä.

8. Fire Emblem: The Path of Radiance
Fire Emblem-sarja lähti toden teolla lentoon täälläkin päin maailmaa nimenomaan Gamecuben elinvuosien aikana ja PoR oli sarjan ensimmäinen eurojulkaisun saanut kotikonsolipeli. Meno on sitä tuttua Fire Emblemiä eli maailman laadukkainta TRPG:tä hienolla tarinalla ja ihanan kutkuttavalla vaikeustasolla höystettynä. Ei mitään erikoista siis sen suhteen mutta Fire Emblemille riittää yleensä ihan normisuoritus jotta se yltää julkaisualustansa parhaiden pelien joukkoon.

7. Paper Mario: A Thousand Year Door
Mario on kingi niin tasoloikinnan, kart-ajelun, ja tämän pelinimikkeen myötä myös roolipelien saralla. Vaikka mitään efektitykitystä ei pelaajien verkkokalvoille tarjoillakaan, on tämä kyseinen peli silti ehkä Gamecuben kolmen graafisesti komeimman pelin joukossa. Ulkoasu ei ole ainoa mahtava asia pelissä vaan roolipelien tärkeimmät seikat, tarina ja hahmot, ovat myös loistavalla tasolla ja haastavuus on trimmattu juuri sopivalle tasolle edeltäjäänsä nähden. Loistava peli jopa vannoutuneimmille japsiropen ystäville.

6. F-Zero GX
Ai että nyt on luvassa herkkua. Tämä jos mikä on peli joka erottelee pojat miehistä. F-Zero on aina tullut tunnetuksi samasta asiasta kuin Sonic ja kun Segan sininen maskottisiili on peli peliltä enemmänkin hidastanut vauhtiaan, on F-Zero mennyt koko ajan vain sairaalloisella tavalla nopeammaksi. Reaktiotestin ja ajopelin sekoitus jonka reunuksia koristaa ällistyttävän hieno grafiikka ja skalpellin terävyyden omaavat kontrollit. Sikälimikäli Nintendo ei koskaan enää uutta F-Zeroa tee (pelaajien toiveista huolimatta), oli tämä kyllä mainio tapa päättää sarjan taival.

5. Mario Party 4
N64-listauksessa mainitsin olevani erittäin kova Mario Party-pelien kuluttaja ja jokavuotiset rahaturnaukset kavereiden kanssa alkavat hipomaan palkintosummien ja fyysisten loukkaantumisien myötä jo liiallisuuden rajoja. Gamecuben ensimmäinen Mario Party-peli, järjestysnumeroltaan 4, on sarjan se kirkkain kruununjalokivi. Se klassinen MP-kaava ilman mitään ylimääräisiä kikkailuja, kaunis ulkoasu ja loistavat minipelit (oikea suhde RNG- ja skill-pohjaisia) ovat omiaan luomaan parhaan Mario Party-kokemuksen tähän päivään asti ja jos sarjan surullista nykytilaan katsoo niin nelonen tulee olemaan paras vielä vuosisatojenkin päästä. Kunhan vaan se taikalamppu olisi pois esinelistalta niin peli olisi tämän listauksen kärjessä...

4. The Legend of Zelda: Wind Waker
Nintendo onnistui Gamecubella trollailemaan fanejaan jo ennen kuin trollaus oli edes termi. Listan kakkossijalta löytyvä peli oli yksi malliesimerkki Wind Wakerin kanssa miten suuttuneet fanit saadaan pitämään turpansa vaan ihan kiltisti kiinni, tekemällä yksinkertaisesti peli joka tullaan muistamaan suurena klassikkona ajasta ikuisuuteen. Wind Waker järkytti maailmaa muuttamalla koko touhun näyttämään enemmänkin piirroselokuvalta kuin toimintaseikkailuun painottavalta videopeliltä. Parappa The Rapperin maailmasta karannut Link vedettiin mukaan seikkailuun jota jotkut uskaltavat pitää jopa sarjan parhaana ja ei se kyllä kauas jää. Pelilliset seikat ovat täyttä kultaa, audiovisuaalinen puoli saa useat nykypäivänkin pelit katsomaan peiliin häpeästä ja mikä parasta, pelin tunnelma etenkin ensi kertaa pelatessa oli jotain sellaista jota ei hevillä unohda. Pelatkaa tätä niin kuin olisi jo!

3. Star Wars Rogue Squadron II: Rogue Leader
Gamecuben julkaisupeli joka oli itselleni syy ostaa konsoli julkaisussa. Pidin kovasti N64:lle ilmestyneestä Rogue Squadronista ja kun ensi kertaa näin tämän jatko-osan liikkeessä, olin kuin puulla päähän lyöty. Ensimmäinen Star Wars-peli joka oikeasti näyttää ja kuulostaa Star Warsilta ja mikä parasta, noina aikoina pinnalla ollut leffasarjan ensimmäisen trilogian kamaluuksia ei näkynyt mailla eikä halmeilla vaan meno keskittyi alkuperäiseen trilogiaan. Ehdottomasti pelaamisen arvoinen mestariteos, olit sitten Star Wars-fani tai ihan vaan hyvien pelien ystävä.

2. Metroid Prime
Metroid-sarja skippasi kokonaan N64:n ja sarjan tulevaisuus oli jopa hieman hämärän peitossa sillä vaikka sarjan kolme peliä olivat olleet täyttä A-luokan tavaraa, eivät myyntilukemat olleet koskaan missään kovinkaan historiallisissa lukemissa. 90-luvun lopulla alkoi kuitenkin tipahdella julkisuuteen screenshotteja uudesta kolmiulotteisesta Metroid-pelistä (tuolloin vielä N64-projekti) ja toivonkipinä oli syttynyt. Tuo kipinä kuitenkin laitettiin vesihanan alle kun Nintendo paljasti noviisin statuksella operoivan jenkkistudion työstävän peliä ja kaiken lisäksi jostain syystä peli olisi nyt ah, niin kovasti muodissa oleva 1st person-kuvakulmaa käyttävä peli. Itsekin menetin hetkeksi uskoni peliin mutta aivan turhaan sillä lopputulos on peli joka tulee jäämään historiaan. Koskaan ennen ei vastaavanlaista tekelettä olla millään alustalla nähty. Täydellinen sekoitus perspektiivin tunnetuksi tekemää räiskintää sekä sille vieraampaa tasoloikkaa, seikkailua, puzzleilua ja tutkimista. Häkellyttävän hieno peli joka kuuluisi taidemuseoon ja jota jokaisen tulisi vähintään kerran elämässään pelata.

1. Super Smash Bros Melee
Verinen kilpailu ykkkössijasta päättyy Meleen voittoon ja indikaattorina käytin peliin käytettyjä pelitunteja jotka varmaan lähentelevät muutamaa tuhatta ja näin melkein 15 vuotta julkaisun jälkeen on peli edelleen yhtä timanttia. Melee oli N64-osaan nähden parannus jollaista ei kukaan osannut villeimmissä unissaankaan odottaa. Kaikkea tuotiin lisää niin paljon että tänä päivänäkin pelistä löytyy asioita joita en ole itse unlockannut ja pelistä löytyy joka pelikerralla uusia pieniä nyansseja joita ei vaan ole ennen huomannut. Uskomaton peli joka tulee olemaan Metroid Primen kanssa aina se peli josta Gamecube tullaan muistamaan.

Siinähän niitä taas oli kerrakseen. Usea merkkiteos jäi jälleen vailla glooriaa mutta jos joku painaa erityisesti mieltä niin avauta asiasta saa ja pitää. Resident Evil 4:n poissaoloa hämmästeleville sanottakoot että se peli on parhaimmillaan eräällä toisella konsolilla jonka otan myöhemmin käsittelyyn mutta en kuitenkaan vielä ensi viikolla sillä silloin käsittelyssä on Microsoftin ihkaensimmäinen pelikonsoli ja sen parhaat pelit.

Itsekin ostin aikoinaan kuution Rogue Leaderin takia vaikken ollut ihan varma uppoaako lentely muhun :D Se vaan näytti pirun hyvältä :D Kyllä se sitten upposikin ihan hyvin mutta en ikinä päässyt jostain syystä viimeistä tehtävää läpi :D Jostain syystä hermot meni kyseisessä tehtävässä ja se sitten jäi läpäisemättä. Ehkä joku päivä vielä... Itse en omista vieläkään kuin neljä peliä kuutiolle. Mun peli harrastus ei noihin aikoihin ollut hirveän aktiivinen. Kaikki löytyy sun listalta eli Star warsin lisäksi, Metroid Prime, Sunshine ja Wind Waker. Mun mielestä jokainen noista on konsolin ostamisen väärti. Thousand year door kyllä kiinnostaisi mutta sitä on vissiin aika vaikea löytää, ainakin suomesta, suht halvalla :D Korjatkaa jos olen väärässä.

Edit: Kiitos norsukampa infosta. Täytyy lähteä metsäsätämään :D

Lainaus käyttäjältä Samwais

Thousand year door kyllä kiinnostaisi mutta sitä on vissiin aika vaikea löytää, ainakin suomesta, suht halvalla Korjatkaa jos olen väärässä.

Ainakin isojen kaupunkien (Helsinki ja Turku) GameStopeista tuota olen nähnyt käytettyjen osastolla parinkympin sopuhinnalla. Sikälimikäli yhtään Nintendon metkuja tunnen niin veikkaan että peli on jonain kauniina päivänä ennen vuotta 2017 saatavilla myös jonkinlaisena uusiversiointina joko ladattavassa muodossa tai remasterointina.

Viime sukupolven musiikkipelit kokevat uuden heräämisen tänä syksynä. Nyt tai ei koskaan on aika pistää nuo viime konsolisukupolven hitit toppilistaan.

Portablen Top 10. Musiikkipelit:.

10. Guitar Hero: Van Halen
Van Halen rokkaa, mutta tämä peli tuntuu enemmän lisälevyltä kuin oikelta jatko-osalta. Pelin paha ongelma on että mukana on vain säälittävät 25 kappaletta legendaariselta bändiltä, eikä asiaa auta vaikka bändi itse soittaa virtuaalisina hahmoina taustalla. Lisäksi mukaan on ängetty 19 hyvää biisiä muilta artisteilta, mutta mitä nämä tässä pelissä tekevät ?!

9. Guitar Hero 5
Grafiikat saivat täysremontin Gh vitosessa ja lisättiinpä peliin tuki pelata Wiin ja Xboxin "mii" ja "avatar" hahmoilla. Muuten uudistukset olivat aika vähäiset ja näin tämä on taas yksi guitar hero muiden joukossa, paitsi että pelissä on soittamassa ihan oikeita artisteja, kuten Johny Cash, Kurt Cobain, Mathew Bellamy ja Carlos Santana. Minulle riittävä syy pelin ostoon oli tämä, mutta Nirvana fanina minusta on vähintäänkin arveluttavaa että Kurt Cobainilla pelaaja voi soittaa mitä tahansa biisejä tämän esiintyessä taustalla. Monet pitävät tätä pyhäinhäväistyksenä ja kohu oli taattu pelin julkaisussa.

8. Green Day: Rock Band
Green day ei ole mikään lempibändini, mutta ainakin fanipalveluksena tämä peli on onnistunut. Audiovisuaalisesti peli mukailee Green dayn albumeja ja fanien iloksi peliin on upotettu monta videopätkää bändin uralta. Biisilista sisältää kokonaisuudessaan Dookien, American Idiotin, 21 century breakdownin ja läjän sinkkuja bändin vähemmän tunnetuilta albumeilta. Kyllähän tätä pelaa, mutta eipä minusta bändin fania tullut. Olkoonkin että American idiot on yksi parhaimpia albumeita viime vuosikymmeneltä.

7. Dance Central 2
Dance central osui moneen hermopisteeseen samaan aikaan julkaisussa, Microsoftin kinect kameran kanssa. Se teki tanssimatoista vanhanaikaiset, toimi uunituoreena ja kiinostavana julkkaripelinä kameralle ja sisälsi kaiken kukkuraksi Lady Gagan suprehitin, "Pokerface". Pelillä oli kuitenkin pari ongelmaa. 32 biisin lista oli liian lyhyt, eikä mukana ollut kunnon kaksinpeli mahdollisuutta. Kakkonen korjasi molemmat ongelmat esittelemällä helvetin kovat 44 kappaleita ja lisäsi peliin sen kaksinpelin. Kun vielä ykkösen biisit pystyy importtaamaan kakkoseen, plus lataamaan delsuja, ei hikivirta katkea pitkään aikaan. Kolmas osa oli pelkkä vuosipäivitys uusilla biiseillä, eikä sisältänyt pelimekaanisesti muuta kuin pari yhdentekevää pelimuotoa, joten se jäi pettymykseksi.

6. Rock Band
Mikrofoni ja RUMMUT, siinä oli rock bändin menestyksen tärkein syy. Ja kuten nimestäkin voi päätellä, bändinä pelaaville tämä oli suuniteltu ja sellaisenaan se toimii. Pelin 47 biisilista on lyhyt ja sisältää covereita, mutta oli kuitenkin laadukas ja monipuolinen kattaus. Peli esitteli myös guitar heroista tutun mahdollisuuden ostaa lisäbiisejä peliin, mutta nyt toimivampana kuin koskaan. Biisien selaaminen ja lataaminen on superhelppoa, mikä kannustaa pelajaa vinguttamaan visaa.

5. Guitar hero: Warriors of rock
Guitar Heron niminen lypsylehmä kuoli tämän pelin myötä, mutta pakko se on Rock band fanilasienkin takaa todeta että Warriors of Rock on hyvä peli. Yhdessä, bändinä pelaaville, se ei tarjoa uutta, mutta jos olet yksinäinen huippupisteiden metsästäjä, peli sopii sinulle loistavasti. Uusi pelimuoto, Quick Play+ lyö pelaajalle biisikohtaisia haasteita, joista aukeaa ylimääräisiä tähtiä, niiden perus kuuden lisäksi. Näillä tähdillä voi sitten leijua kavereille ja avata siinä sivussa uusia hahmoja, tarvikkeita, konseptikuvia, sun muuta tilpehööriä. Hyvä, joskin raskaampaan rokkiin ja metalliin painostava settilista, sisältää monia meikäläisenkin suosikkibändejä ja delsuissa (rips...) piisasi viihdettä vielä pitkään. Yksinpelin tarinamoodi on kaikessa korniudessaankin ihan pelattava.

4. DJ Hero
Tiskijukan elämän onnistuneesti peliin lyövä DJ Hero on erilainen musiikkipeli ja taatusti nosti kulmia monessa kitarasankarissa ilmestyessään. Itse pääsin peliin käsiksi vasta reilusti jälkijunassa, vuonna 2012. Uusi soitin on pakko ostaa, mutta kyllä se tämän kulttipelin ja sen jatko-osan arvoinen sijoitus on. Varsinkin kun nämä irtonevat halvalla nykyään. Pelaaja tekee mitä tiskijuka tekee. Täppäilee LP levyn näköistä muovikiekkoa, vinguttaa kiekkoa, vaihtaa raitoja vivusta ja lyö omia efektejä biisien keskelle. Mukana on 94 remixiä, joista monet ovat oikeasti laadukkaita ja kestävät kuunteluakin. Delsujakin oli (rips jälleen...) ja jatko-osa, mikä paransi peliä vain kosmeettisesti ja sisälsi enemmän uutta ja paljon popahtavampia kappaleita. Hyvin harvat pelin biisit iskivät, enkä itse tykkää jatko-osasta niiden takia.

3. Rock Band 2
Ennen kolmosta kakkonen oli ykkönen. Onhan tässä vähän vuosipäivityksen makua, sillä peli on valikkoja myöten hyvin samanlainen kuin ykkönen. Mutta minulle ostosyyksi riitti biisilista, jota uskallan väittää maailman parhaimmaksi. Yhtäkään huonoa biisiä, eikä Coveria ole mukana, mikä on iso saavutus 84 biisin listalta. Uusia pelimuotoja kuitenkin löytyi. Viikottaiset bändihaasteet loivat kilpailuhenkeä, pari netissä pelattavaa 1vs1 mittelöä ja uudistettu World Tour, missä pystyy soittamaan myös yksin. Vuosipäivitykseksi sisältöä siis riitti yllin kyllin ja bileet vai paranivat kun kakkonen lyötiin silmään!

2. Beattles: Rock band
Jos guitar hero, rockband, ja dj hero olisivat ruokia, olisivat ne hampurilainen, pitsa ja nuudelikeitto. Jos Beatles rb olisi ruoka, olisi se Käristettyä Saksanhirveä kermaisella sienikastikkeella. Niin harvinaista herkkua ja tunteella ja taidolla tehty. Mikä voisi mennä pieleen kun maailman suosituin bändi saa oman pelinsä ? Eipä oikeastaan mikään. Peli mukailee valikoita ja grafiikkoja myöten beattlesia ja tarjoaa 47 biisin listan bändin hittejä. Tämä saa vanhat beattles fanit onnesta soikeaksi ja tekee uusista pelaajista kerralla bändin faneja. Toipa peli myös mahdollisuuden laulaa kolmen mikrofonin voimin ja se periytyi muihin sarjan peleihin. Harmi että näitä herkkuja ei voi importata ja muutama bändin huippukappale on jäänyt ulkopuolelle.

1. Rock Band 3
Tämä oli musiikkipelibuumin joutsenlaulu ja vaatimattomasti hiotuin peli genressä. Aina kun olen pelin käynnistänyt, homma vain toimii. Soittimet voivat hypätä ja poistua pelistä koska vain pelaajat näin haluavat. Lataustauot ovat olemattomat ja biisilista on sekä levyllä että delsuina todella kova. En ole Pro kitaraohjaimia koskaan testannut, mutta omistan Keyssit ja lisäsymbaaliset rummut. Nämä soittimet tuovat tuttuun kaavaan aivan uutta fiilistä ja haastetta. Tämä jos mikä on peli, minkä jokaisen musiikkipelien ystävän tulisi omistaa. Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli Kakkosesta tuttu "World tour" moodi, mutta eipä tuo korvaava "Road Challenge" mikään kakkeli ollut. "Quick play" toimii paremmin kuin koskaan ja se onkin se tärkein.

Lainaus käyttäjältä Norsukampa

ensi viikolla sillä silloin käsittelyssä on Microsoftin ihkaensimmäinen pelikonsoli ja sen parhaat pelit.

Hupsistakeikkaa! Vähän venähti mutta tässä tätä nyt olisi. Ekan Xboxin kymmenen parasta ja totutuilla säännöillä totta kai eli vain ja ainoastaan yksi peli pelisarjaa kohden listalle. Myöskään porttauksia tai enemmän tai vähemmän suoria remakeja ei lasketa joten sori Shenmue 2-fanit...

10. Richard Burns Rally
Peli joka on edelleen paras rallipeli jota olen kotikonsoleilla pelannut. Colin McRae-sarjaa pitivät monet pelaajat jopa simulaatioon päin kallellaan olevana pelisarjana mutta kun RBR esiteltiin yleisölle, tuntui "kilin-kolin" enemmänkin yhtä realistiselta kuin Mario Kart-pelit ovat verrattuna Gran Turismoon. Kaunis kuin kukka, haastava kuin kiukkuinen nainen ja samalla jokaisen autopeleistä pitävien must have-peli.

9. Halo 2
Halo 2 on historiallisilta arvoiltaan yksi pelihistorian tärkeimmistä nimikkeistä sillä se oli ensimmäinen todella kovan mainstream-suosion saavuttanut konsoliverkkomoninpeli. Yksinpelinsä puolesta se on myös laadukas kokonaisuus mutta sen nettimoninpeli on todellinen pelialan instituutio jota muistellaan lämmöllä tähän päivään asti ja jopa pelattiin vihoviimeisille sekunneille asti tuhansien pelaajien toimesta. Laatukamaa Microsoftin ykkössarjalta.

8. Tom Clancy's Splinter Cell: Pandora Tomorrow
Splinter Cell oli multiplattarisarja mutta Xboxilla sarjan graafinen loisto pääsi toden teolla esiin ja itse pelasin kaikki tämän aikakauden Splinter Cell-pelini nimenomaan Xboxilla. Näistä sarjan peleistä Pandora Tomorrow on ehdottomasti parasta. Yksinpeli oli sitä tuttua laadukasta SC-kamaa (Michael Ironsiden ääninäyttely on kuin pala taivasta) mutta levykkeeltä löytyy myös yllättävänkin toimiva moninpeli. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen pelisarja jos halajaa hyvää stealth-toimintaa eikä pää pysy perässä siinä yhdessä Hideo Kojiman stealth-sarjassa ja tämä on ehdottomasti pelisarjan kirkkain helmi.

7. Ninja Gaiden
Metroid Primen kanssa yksi kovimmista comebackeista mitä pelien saralla on ikinä nähty. NES-aikoina Ninja Gaiden-pelit (euroopassa Shadow Warrior-nimelläkin tunnettu sarja) tunnettiin piinkovasta vaikeustasostaan ja aikoina kun pelit alkoivat menemään nykyisen kaltaiseen pullamössölinjaan, oli Ninja Gaiden kuin virkistävä avari vasten kasvoja. Kutkuttavan koukuttava vaikeustaso, joka palkitsi taitavan ja peliä treenanneen pelaajan, oli höystetty kristallinkirkkaalla grafiikalla ja kontrolleilla joista jopa Mario-pelit olisivat kateellisia. Huikeaa actionia ja mättöä ja ennen kaikkea juuri niitä hauskoja juttuja joiden vuoksi pelaaminen on niin hauska harrastus.

6. Steel Battalion
Jos ajatellaan pelkästään pelilliseltä kantilta, on Steel Battalionissa puutteita jotka tiputtavat sen pois mestariteoksen statuksesta. Sen graafinen ulkoasu ei ole niin hyvää kuin ilmestymisalustansa parhaissa peleissä ja sen vaikeustaso on aika ajoin jopa turhauttavan epäreilu mutta kun pelin pääsee kokemaan täydessä loistossaan koko pöytätilan täyttävine kontrolleineen ja äänentoistoineen, on se jotain sellaista jota ei kotioloissa ole videopeleissä kyetty tekemään. Ennen kaikkea elämys kokijalleen kuin unohtumaton videopeli.

5. Psychonauts
Maailmassa on lukuisia videopelejä jotka kehuskelevat olevansa jollain tavoin hauskoja mutta voin laskea kahden käden sormilla ne pelit jotka ovat oikeasti onnistuneet naurattamaan minua vuosien aikana ja Psychonauts on yksi niistä. Törkeän hyvin käsikirjoitettu dialogi ja huumori on kuitenkin vain plussaa sillä itse pelikin on helvetin hyvää kamaa ja audiovisuaalisesti se on sanalla sanoen hypnoottinen. Yksi pelihistorian piilotetuimmista helmistä.

4. Oddworld: Stranger's Wrath
Oddworld-pelisarja ja sen ympärille luotu universumi on aina kiehtonut meikäläistä lähinnä sen vuoksi koska sen kehittäjät ovat todella nähneet sen eteen vaivaa ja ajatusta eivätkä vain luoneet koko touhua myymään videopelejä ja oheistuotteita. Stranger's Wrath on tästä mahtava esimerkki. Firman aiemmat pelit olivat tavalla tai toisella sidoksissa aiemmissa peleissä tähtenä toimineeseen Abe-olioon mutta Stranger's Wrath menee aivan eri suuntaan kaikin puolin tuntuen silti erittäin tutulta. Tämän hassun fiiliksen lisäksi se tarjoaa erittäin hienoa FPA-pelailua (First Person Adventure) lähes Metroid Prime-pelien laatuun yltäen joten ehdoton suositus tälle pelille.

3. Jade Empire
BioWare oli aiemmilla peleillään ammentanut taustatarinansa tutuista brändeistä (D&D ja Star Wars) mutta Jade Empire oli yksi firman ensimmäisiä yrityksiä luoda täysin originaali universumi tarinansa kehykseksi ja pyhä perkeles kuinka hyvin tämä superkehittäjä onnistuikaan!!? Jade Empire oli perustuksiltaan sitä tuttua BioWare-kamaa johon olemme vuosien aikana tottuneet joten siitä ei sen enempää. Pelin tarina sijoittuu itämaisen mystiikan kulta-aikoihin munkkeineen,lohikäärmeineen ja dramaattisine lähitaisteluineen. Myös firman myöhemmissä peleissä nähdyt pelimekaniikat kuten hahmojen välisten parisuhteiden ylläpito ja pelitapahtumiin vaikuttavat valinnat, olivat ensimmäistä kertaa läsnä tässä hienossa pelissä. Hommatkaa tämä kulttiklassikko käsiinne ja nauttikaa ajasta jolloin BioWare sai vielä tehdä asioita ilman Mass Effect-fanien ainaista itkua ja huutoa.

2. Chronicles Of Riddick: Escape From Butcher Bay
Kamalan huonosta elokuvasta saatiin jollain ilveellä aikaan helvetinmoinen FPS-peli jota valitettavan harva pelasi mutta ne jotka pelasivat eivät todellakaan unohda kuinka laadukas peli oli kyseessä. FPS-kuvakulmasta kuvattua sci-fi-kauhuilua pelaa jo yksinään sen loistavan pelimekaanikkojen vuoksi. Melee- ja stealth-osuudet ovat pelin ehdotonta herkkua ja ne on tehty paremmin kuin monessa muussa pelissä joissa kyseisten aspektien pitäisi olla jonkinlainen kantava voima. Yllättävää kyllä myös juoni on kohdillaan ja jopa paremmalla tasolla tarinankerronnallisesti kuin itse elokuvassa (peli on siis esiosa leffalle). Peli joka laittaa Half-Life 2:n yksinpelin näyttämään tylsältä peruskauralta.

1. Panzer Dragoon Orta
Voi kyllä vain! Tämä peli yksinään oli syy miksi aikoinaan hommasin Xboxin. Suurena Saturnin Panzer Dragoonien ystävänä tämä peli oli se jota olin Dreamcastin ajoista odottanut ja kun se vihdoin ja viimein pitkän odottelun julkaistiin Xboxille, oli se kaiken hypen ja odotuksen arvoinen. Graafisesti ekan äkslootan parhaimmistoa ja mikään muukaan osa-alue aina kontrolleista ääniin ja pelattavuuteen ei ole minkäänlaisen moittimisen väärti. Kaunis tarina on läpi vähän jopa liian nopeasti mutta pelin hauskuudesta johtuen tämä hieno tarina on enemmän kuin tervetullutta kokea useaan otteeseen. Sen sijaan että konsolipamput julkaisevat vuoden jälkeen liki koskemattomia uusiojulkaisuja tyyliin GTA V ja/tai Last Of Us, tulisi heidän keskittyä enemmän tällaisiin klassikoihin.

And done! Ensi kerralla (ehkä jo perjantaina?) luvassa onkin sitten luvassa Nintendon kaksiruutuisen käsikonsolin parhaimmisto. Kommentoikaa ihmeessä jos joku peli puuttui listalta, sijoitus oli väärä tai jos muistot virtasivat kyyneleiden muodossa pitkin paksuja poskipäitäsi.