Pelaajaboardin GOTY-gaala - Definitive Ultimate 2014-edition **TULOKSET** / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Pelaajaboardin GOTY-gaala - Definitive Ultimate 2014-edition **TULOKSET**

Pelivuosi ja ylipäätään vuosi 2014 lähentelee pikkuhiljaa loppuaan ja on jälleen aika sen kaikkein tärkeimmän eli vuoden parhaiden pelien listaamisen. Joku nokkava voisi tähän kohtaan sanoa että äänestystä on turha pitää sillä tänä vuonna ilmestyneet pelit ovat periaatteessa kaikki vuonna 2013 ilmestyneiden pelien uusioversioita mutta kokeillaan jos löydetään kierrätysroskan seasta edes joitain tuoreempia nimikkeitä.

Vuosi 2014 tullaan muistamaan toden teolla ainakin siitä että valtaosa sille suoduista peleistä lakaistiin seuraavaan vuoteen odottamaan julkaisuaan. Myös se kuuluisa next-gen alkoi vihdoinkin toden teolla, vaikkakin pelivalikoimaa katsoessa ei Sonyn saatikka Microsoftin laitteilla ole kovinkaan paljoa vielä varaa paukutella henkseleitä. Käsikonsolipuolella Vita jatkoi ankeaa korpivaellustaan eikä 3DS:nkään pelivalikoima yltänyt likimainkaan viime vuoden kaltaisen supertykityksen tasolle.

Näistä surullisista sanoista huolimatta vuoden 2014 pelien joukossa oli myös helmiä jotka nyt kerätään yhteen pötköön kategorioittain tutun vuosiäänestyksen myötä. On siis aika niputtaa omat suosikit kasaan ja heittää mukaan hieman perusteluja ja tämä kaikkihan tapahtuu tuttuun tyyliin seuraavien sääntöjen säestämänä...:

TÄRKEÄÄ! LUE TÄMÄ!

- Vain yksi ääni per kategoria. Voit namedroppailla pelejä jotka pääsivät lähelle ykkössijaa mutta muista lihavoida voittajan nimi.

- Muista äänestää vain ja ainoastaan pelejä joita olet pelannut! Tähän ei myöskään riitä se että on pelannut GTA V:n Xbox 360-versiota ja äänestää Xbox Onen version vuoden peliksi sillä kaikkihan me tiedämme Jak&Daxter-teräväpiirtokokoelman Vita-version kanssa, että ikinä ei voi olla varma siitä että onko uusioversio mistään kotoisin vaikka alkuperäinen olisi kuinka hyvä tahansa.

- Ei tyhjiä kohtia ja muista järjestys. Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa jostain tietystä kategoriasta niin kirjoita silti kategoria listaasi ja liitä vaikka mukaan teksti jossa mainitset että et ole mitään kategoriasta löytyvää pelannut. Voit myös palata myöhemmin vastaamaan muokkaamalla vastaustasi.

- Pidetään äänestys ihan meidän vanhan mantereen asukkien kalenterin mukaan. Jos olet Bravely Defaultia vasta tänä vuonna pelannut ja perustelet sen äänestämistä siten että se ilmestyi jenkeissä vasta tämän vuoden puolella, voit mennä vauva.fi-saitin vuoden pelejä äänestämään. Myös ne Japanissa bootleg-kopioina myytävät pikkuhousunhaistelusimulaattorit voi jättää suosiolla muihin äänestyksiin. We are Europeans dammit!!!!!

- Tärkein viimeiseksi eli muistakaa rakkaat kultsipuppelit perustella valintanne. Jättäkää ne turhat "no ku Mario is the best"-tason tuhnut pois ja perustelkaa vastauksenne hyvin.

Äänestysaikaa on tuttuun tapaan tapsanpäivään asti (6.1.2015) jonka jälkeen jokainen meistä on varmasti pelannut läpi vuoden pelinimikkeistä ne jotka pystyy listaukseen laittamaan.

And the categories are...

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Viime vuoden voittaja Last Of Us on tänä vuonna jälleen vahvoilla (turhan) uusioversionsa myötä mutta ensimmäinen uuden sukupolven Assassin's Creed tulee varmasti miellyttämään monia pelaajia, oli kyseessä sitten sitä vanhaa samaa huttua tai ei. Hyrulen soturit, Dark Soulsin jatko-osat ja inFamousin supersankarileikit ovat myös pelaavaa kansaa miellyttäneet joten miksipä ei joku näistä veisi tätä kategoriaa? Lara Croftin (turha) uusioversio hiusmallinnuksineen on myös tämän vuoden puolella ilmestynyt nimike joten se saattaa hyvinkin olla kisan musta hevonen, pärjäsihän se kuitenkin hyvin viime vuoden äänestyksessä. Loppuvuodesta ilmestyvät Sunset Overdrivet, Bayonettan jatko-osat ovat ennakkomatskun perusteella myös päteviä ehdokkaita sen tutun GTA:n lisäksi.

Vuoden paras ajopeli
Ajopelirintamalla on pitkästä aikaa ollut tuottoisa ja laadukas vuosi. Forza Horizon 2 sekä Mario Kart 8 ovat saamassa kovia haastajia Driveclubista ja uudesta formulakaahailusta. The Crew otti ja melkein siirsi itsensä ensi vuoden äänestykseen mukaan mutta ei anneta myöhästyneen julkaisun vaikuttaa lopullisiin ääniin. Jos tiedät jonkun vielä paremman, kerro ihmeessä!?

Vuoden paras tasoloikkapeli
Viime vuonna tästä tittelistä kävivät verisen taiston Mario ja Rayman. Taistelu oli sen verran kiivasta että tänä vuonna ei kumpaakaan tässä kategoriassa nähdä joten ei muuta kuin valitsemaan mm. Kirby Triple Deluxen, Donkey Kong Tropical Freezen, LBP3:n, Yoshi's New Islandin ja monen muun videopeligenreistä sen perinteisimmän edustajan väliltä.

Vuoden paras roolipeli
Diablo pelasi itsensä jälleen tänä vuonna mukaan loistavalla nykysukupolven uusioversiollaan, South Park: The Stick Of Truth yllätti olemalla oikeasti ihan toimiva videopeli ja Pokémon on mitä luultavimmin tuttuun tapaan kärkisijoilla kun tämän kategorian palkintoja jaetaan. Siinä oli kuitenkin mainittuna vasta murto-osa tämän vuoden roolipeleistä joten ei muuta kuin valitsemaan sitä omaa suosikkia.

Vuoden paras strategiapeli
Viime vuonna tämä kategoria sai osakseen kunnon mainstream-meininkiä Fire Emblemin ja Company Of Heroes 2:n myötä mutta tänä vuonna erästä pikkunimikettä (joku Civilization?) lukuun ottamatta hieman hiljaisempaa. No oli miten oli, tätä peligenreä harrastavat pelaajat ovat kyllä sen verran omistautunutta väkeä että osaavat varmasti laittaa lukuisat UG-nimikkeet paremmuusjäjrestykseen.

Vuoden paras räiskintäpeli
CoD saa myllyttää tänä vuonna ilman Battlefieldin tarjoamaa kilpailuasetelmaa mutta vanha konkari Halo tulee varmasti tarjoamaan kovan haasteen ehkä jopa kaikkien aikojen kokoelmapaketin kanssa. Jättimäisiä titaaneita sisältänyt peli saattaa myös olla kovin korkealla voittajaa valittaessa?

Vuoden paras urheilupeli
Viime vuonna kuningaslaji vei tuplapotin kun FIFA-sarjan tuolloinen uutukainen ja Inazuma Eleven 3 jakoivat ykkössijan. Molemmat sarjat ovat myös tänä vuonna saaneet uudet osat joten saa nähdä miten käy kun vastassa on sitä tuttua vastustajaa koripallon,, golfin, jenkkifutiksen ja vaikkapa jääkiekon muodossa.

Vuoden paras ladattava peli
Useat pelit löytyvät nykyään myös ilmestymisalustojensa digitaalisilta kauppapikoilta fyysisten versioiden ohella mutta on olemassa pelejä joita ei kauppojen hyllyillä nähdä vaan ne ovat saatavilla vain binäärikoodin muodossa. En ala luettelemaan potentiaalisia voittajaehdokkaita sillä pelaajalehti.comin serveritila ei riitä niin suuren tekstimäärän postaamiseen joten äänestä sinä suosikkiasi vaan kiltisti OK?

Vuoden paras online-moninpeli
Oliko Ultra Street Fighter IV:ssä ikimuistoista ottaa japseilta turpaan? Oliko uuden sukupolven CoD parempaa kuin mikään ikinä? Oliko Mario Golf: World Tourin uskomattoman laajat verkko-ominaisuudet kovinta shittiä ikinä kolopallon parissa? Muuttuiko Destinyn parissa tunnit päiviksi ja päivät viikoiksi? Oliko Mario Kart 8 yhtä kovaa kamaa kuin kaikki muutkin Mario Kartit tähän asti? Lopeta hetkeksi se moninpeli, ota headset pois päästä ja tule äänestämään.

Vuoden paras offline-moninpeli
Viime vuonna tämä kategoria keräsi yhteensä neljä voittajaa ja tänä vuonnakin on ilmestynyt ihan mukava läjä laadukkaita, sen parhaan moninpelikokemuksen omaavia nimikkeitä. Ei muuta kuin kertomaan meille kaikille että mikä sinut ja kaverisi sai parhaiten nauttimaan? Tai no unohda ne kaverit sillä sinähän tässä äänestät.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Kuvittelitko että LOTR-lisenssipeli olisi sitä same old shittiä? Luulitko että Total War-strategiapeleistä tunnettu pelitalo ei saisi tehtyä toimivaa selviytymiskauhua? Olitko oikeasti siinä luulossa että Smash Bros ei toimisi pienellä ruudulla? Mikä peli sai sinut ilahtumaan positiivisesti tänä vuonna?

Vuoden kamalin pettymys
Saiko uusi Thief lähinnä kaivamaan pelisarjan ekan osan naftaliinista.. kesken uuden pelin? Oliko Yoshi's New Island liikaa sitä samaa mitä nähtiin jo vuonna 1995? Eikö Destiny tai Watch Dogs ollutkaan kaiken sen ennakkohypen arvoista? Luvassa on vielä tänä vuonna usea muukin julkaisu joka voi pettää pahemman kerran joten ei muuta kuin repimään haavoja auki tässä pahamaineisessa kategoriassa.

Vuoden paras PS4-peli
Nykysukupolven myyntilukukuningas ei ole aivan vielä saanut konettaan käyntiin mitä tulee megaluokan yksinoikeuksiin mutta kyllä nelospleikkarilla niitäkin löytyy. Jos ei mikään eksklu tunnu osuvan niin onhan siellä tietty last-gen-kamaa kiillotellulla ulkoasullakin tarjolla ihan yksinoikeusmuodossa joten ei muuta kuin valitsemaan.

Vuoden paras WiiU-peli
Nintendon laite ei kyennyt tänäkään vuonna hyödyntämään myyntiluvuissa lähes vuoden etumatkaansa kilpakumppaneihin nähden. Yksinoikeuspelejä sille ilmestyy enemmän kuin muille kilpailijoille mutta se nyt johtuu lähinnä kolmansien osapuolien kiinnostamattomuudesta laitetta kohtaan. Mikä WiiU:n peleistä oli sinulle se kaikkein mieluisin tänä vuonna?

Vuoden paras Xbox One-peli
Xbox One saatiin vihdoin ja viimein komean rekkamarkkinoinnin myötä tänne kylmään perähikiäänkin ja ongelmat ovat vähän samat kuin sillä rakkaalla kiistakumppanillakin eli vielä ei ole nähty suursarjojen tai huippueksklujen esiinmarssia. Valikoimista löytyy kuitenkin hyviä ehdokkaita tämän kategorian voittoon joten ole hyvä ja äänestä.

Vuoden paras PC-peli
DUM-DUM-DUUUUUMMMMM!!!! Herrarodun edustajat iloitsevat kun ensi kertaa näissä karkeloissa päästään äänestämään myös parasta PC-peliä. Pienenä ohjenuorana sanottakoot kuitenkin että äänestetyn pelin pitää olla täysin modaamaton ja muokkaamaton. Nyt kun ohjeiden myötä ehdokkaat rapisivat alle viiteen, onkin aika äänestää!

Vuoden paras käsikonsolipeli
Nintendo laittoi kovia nimikkeitä piippuun tänä vuonna 3DS:lleen Smash Brosien, Kirbyjen ja Pokémonien myötä. Vitan vastaus oli kasa jotain väsyneitä indie-räpellyksiä ja TearAway... eipäs kun sekin tuli viime vuonna joten pelkkiä väsyneitä indie-räpellyksiä. Mikä kaikista käsikonsolipeleistä oli sinun valintasi vuoden parhaaksi?

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Kaikkien kategorioiden mersu, äiti, jumala jne. Tämä kategoria on se joka vie pelit kuolemattomuuteen ja jonka voittaja tullaan ensimmäisenä antamaan ulkoavaruuden vihamielisille valloittajille rauhan eleenä. Kysymys onkin yksinkertainen; mikä on sinun mielestäsi vuoden 2014 paras videopeli? Niinpä, ei ollutkaan niin helppoa vai mitä?

Sillä lailla. Ei siis muuta kuin sulkakynään mustetta ja kirjoittelemaan vastauksia. Muista lukea säännöt ennen ensimmäistäkään kirjoitettua kirjainta niin saadaan huomattavasti tasokkaampi äänestys kuin viime vuosina.

IMAGE(http://www.unbreakablecoin.com/wp-content/uploads/2014/03/91.jpg)

Vuoden paras tasoloikkapeli
Strider - Strider on erinomainen peli ja on yhtä hyvä kuin alkuperäinen Strider. Tiukat kontrollit, mutta liian lyhyt.

Vuoden paras ladattava peli

Rogue Legacy - Ei ihan roolipeli, ei ihan metroidvania eikä ihan roguelike. Rogue Legacy on prosessuaalisesti luotu peli, josta löytyy satojen tuntien arvosta pelattavaa. Sonyn konsoleille tehty versio lisää paljon uutta PC-versioon verrattaessa ja yhden pelin hinnalla saa kolmelle alustalle version Rogue Legacy:sta.

Vuoden paras offline-moninpeli

Towerfall: Ascension - Jokainen joka on pelannut tätä tietävät mistä puhun. Nopeatahtinen
jousipyssy tasohyppelypeli, jossa otetaan mittaa toisistaan.

Vuoden paras PS4-peli

Infamous: Second Son - Pelin tarina oli hyvä, vaikka se lässähti loppupuolella. Peli myös näytti hyvältä ja voimat olivat tarpeeksi erilaisia ja näyttivät hienoilta.

Vuoden paras käsikonsolipeli

Sinun teksteistä näkee ilmiselvän šillinkin.

Lisää tulee joulukuussa.

Lainaus käyttäjältä Kakkuonhyvaa

Lisää tulee joulukuussa.

Hieno homma että peli saatiin avattua ja toivon että joulukuussa muistat tämän kohdan avausviestin sääntökohdasta:

Lainaus käyttäjältä Norsukampa

- Ei tyhjiä kohtia ja muista järjestys. Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa jostain tietystä kategoriasta niin kirjoita silti kategoria listaasi ja liitä vaikka mukaan teksti jossa mainitset että et ole mitään kategoriasta löytyvää pelannut. Voit myös palata myöhemmin vastaamaan muokkaamalla vastaustasi.

Voisi kai sitä itsekin tehdä jo oman listauksen niihin kohtiin joista on jo satavarma. Muokkaa-napin käytölle on vielä kuitenkin hyvin aikaa...

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Bayonetta 2 osoittautui aivan maagiseksi peliksi kaikilla mahdollisilla osa-alueilla ja peliä pelatessa sitä taas muisti miten hauskaa videopelien parissa voi ihmisellä parhaimmillaan olla.

Vuoden paras ajopeli
Kovaa oli kamppailu Mario Kart 8:n ja Forza Horizon 2:n välillä ja aivan maaliviivoilla viimeksi mainittu vei voiton. Erot olivat lähinnä marginaalisia mutta se ei vie mitään pois Forza Horizon 2:n laadusta.

Vuoden paras tasoloikkapeli
LBP:tä pelasin noin puoli tuntia todeten sen samaksi kömpelöksi tasoloikaksi mitä edeltävätkin osat olivat (luomistyökalut varmaan ovat ihan kivat). Voiton vie siis tässä kategoriassa Donkey Kong Country Tropical Freeze joka tulee esiintymään tässä listassa vielä useaankin otteeseen...

Vuoden paras roolipeli
Kovia nimikkeitä tuli tähän kategoriaan tänä vuonna Dragon Agen ja Pokémonin muodossa mutta voittaja löytyykin yllättäen PC:n puolelta. Divinity: Original Sin ilmestyi kesällä kaverini juttuihin ja koska luotan kyseisen toverin pelimakuun kuin vuoreen, päätin antaa pelille koeajon. Tämä koeajo venyikin sitten yömyöhään pelatuiksi pelisessioiksi ja kun pelin pelaamista ei malta lopettaa väsymyksestä huolimatta, on se merkki helvetin hyvästä pelistä.

Vuoden paras strategiapeli
Eipä tullut pahemmin tämän genren pelejä hakattua pl. kolme PC-nimikettä joista kaksi oli pienemmän luokan sutaisua ja yksi eräs pelimaailman isoimpia ja legendaarisimpia nimikkeitä. Titteleillä ei kuitenkaan kategoriaa voitettu vaan olihan se Civilization: Beyond Earth totta vieköön laadukaskin tekele.

Vuoden paras räiskintäpeli
Kauan siinä kesti mutta muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen vanha konkari palaa huipulle. Call of Duty: Advanced Warfare palautti sarjan sille laadukkaalle tasolle jossa se parin ensimmäisen Modern Warfaren aikana oli. Kaikin puolinn mallikas paketti vaikkakaan ei yllä lähellekään Battlefield 4:n laatua.

Vuoden paras urheilupeli
Änäri ja FIFA ovat itselleni lähes vilttiketjun asemassa nykypäivänä (ensin mainittu etenkin uuden sysipaskan versionsa kanssa) sillä kaiken aikani virtuaalisportissa vie nykyään loistelias NBA2K15 joka on helvetin laadukas ei vain urheilupelirintamalla, mutta myös kokonaisvaltaisena videopelinäkin. En itse seuraa NBA:ta enkä ole koskaan edes koripallosta pitänyt mutta tästä pelistä huokuu tekijöiden rakkaus ja asiantuntemus aihepiiriä kohtaan ja kaiken tämän omistautumisen tulokset näkyvät helvetin viimeisteltynä kokonaisuutena. Tästä saisivat kaikki videopelejä tekevät tahot ottaa mallia. Hyvänä kakkosena oli erittäin postiviisen yllätyksen tarjonnut Mario Golf: World Tour joka tylsästä aiheestaan huolimatta onnistui koukuttamaan pahemman kerran tarjoten samalla parhaita nettiominaisuuksia mitä on missään Nintendon pelissä tullut vastaan (lue: sellaisia joita siis muiden valmistajien peleissä on ihan vakiona...)

Vuoden paras ladattava peli
Tämän kategorian voittajasta käytiin kova kilpailu Valiant Heartsin, Abe's Oddyseen uusiversion sekä Child Of Lightin välillä kunnes muistin että vielä oli yksi peli joka räjäytti meikäläisen tajunnan ja tämä peli oli Strider. Vanhoja "straidereita" pelanneena voin hymyssä suin sanoa että tämä uusin versio pelistä on se kaikkien aikojen paras sarjan peli ja latauspeliksi se oli erittäin viimeistelty ja ison luokan peliltä tuntuva. Peli jossa ei huonoja puolia ole ja muutama aspekti on jopa erinomainen, mitä muuta voi alle parillakympillä toivoa?

Vuoden paras online-moninpeli
Smash Bros ei rullannut ihan niin mallikkaasti kuin olisi niinkin loistavalta peliltä voinut odottaa eikä Call of Dutyn moninpeli ollut kuitenkaan niin hyvä että sitä olisi palannut pelaamaan kerta toisensa jälkeen uudelleen. Kategorian voitto menee siis täten Mario Kart 8:lle joka jälleen oli näppärä osoitus siitä että kunhan Nintendo vain yrittää edes vähäsen, saavat hekin nettipelin ja nettikoodin toimimaan.

Vuoden paras offline-moninpeli
FIFA ei tänä vuonna ollut enää se sama illanistujaisten kuningaspeli (viime vuoden versiota pelaillaan siis tänäkin vuonna) mutta Super Smash Brosin Wii U-versio sen sijaan sitä on. Aiemmin "vain" neljän pelaajan huvitteluksi muuttunut mättöpeli nostaa panoksia ja nyt ne neljä muutakin sivustaseuraajaa saadaan mukaan KAHDEKSAN pelaajan moninpelisessioihin. Kun vielä valtaosaa pelin pelitiloista pääsee mättämään kaksinpelattavana co-oppina, on meillä käsissämme mestariteos moneksi vuodeksi tämän jälkeenkin.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Ostin tuossa keväällä puolitosissani 3DS:lle uusimman Mario Golf-pelin. Olin aiemmin pelannut sarjan pelejä N64:llä ja Gamecubella ja todennut ne ihan meneväksi ajanvietteiksi joita pelailee sen hetken ja siirtää ne pölynkeräysjoukkoihin. Sarjan uusin peli oli kuitenkin täysin eri maata. Uskomattoman koukuttavaa ja samalla haastavaa pelaamista tarjoillut golffailu onnistui loistavasti sekoittamaan vakavan virtuaalikolopalloilun sekä muista putkimiehen sporttipeleistä tutun kevyemmän arcadeilun keskenään ja vieläpä tarjoamaan ehkä sisällöllisesti ja teknisesti laadukkainta verkkomoninpelaamista jota Nintendon yksinoikeuspelissä on ikinä nähty (voidaan puhua jopa muiden konsolien standarditasosta!!!). Mario Golf: World Tour on kaikin puolin vuoden isoin yllättäjä omissa kirjoissani.

Vuoden kamalin pettymys
Odotin erittäin paljon tältä peliltä sillä sen aiemmat inkarnaatiot ovat olleet täyttä timanttia ja onhan 19 vuoden takainen sarjan avausosa itselleni yksi rakkaimmista videopelikokemuksista. Peli kuitenkin osoittautui hengettömäksi vanhojen ideoiden kierrättämiseksi jota ei ollut oikeasti edes kiva pelata. Minimaaliset uudistukset osoittautuivat väsyneeksi kosmetiikaksi ja koukuttavuus loisti poissaolollaan joka on huono asia käsikonsolipelille. Yoshi's New Island, tämä epäpalkinto on sinun. Turhaan siellä hihittelet Thief, ei sinullakaan sen paremmin mennyt.

Vuoden paras PS4-peli
Viime vuonna Last of Us oli meikäläisen valinta niin vuoden parhaaksi peliksi kuin vuoden parhaaksi PS3-peliksikin joten tämän vuoden "ällistyttävän erilaiselta näyttänyt ja tuntunut" uusioversio meni ohi lähinnä olankohautuksella ja naamapalmulla niitä ihmisiä kohtaan jotka jaksoivat tästä ottaa jonkinlaista huumaa vaikka omistivat jo alkuperäisen version pelistä. Sen sijaan inFamous: Second Son tarjosi itselleni ehkä ensimmäistä kertaa Sonyn tuoreimmalla konsolilla sen fiiliksen että nyt ei olla enää Kansasissa eikä etenkään seitsemännessä konsolisukupolvessa. Graafinen ulkoasu oltiin vedetty sisällön kannalta sinne kuuluisaan tappiin asti ja vaikka pelattavuus itsessään oli lähinnä sitä same old-kamaa johon saimme tottua jo aiemmilla konsolisukupolvilla, oli pelaaminen supersankariaspektin (hyvin toteutetun sellaisen) myötä koko ajan kivaa. Se hetki kun ensi kertaa pääsi leikkimään neon-voimilla öisessä Seattlessa on hetki jonka laitan rakkaimpiin videopelimuistohini... kaikkien aikojen parhaan spraymaalaus-simuloinnin ohella.

Vuoden paras WiiU-peli
Wii U:n eksklutarjonta oli tänä vuonna vailla vertaansa. Bayonetta 2, Mario Kart 8, Smash Bros tai Hyrule Warriors eivät jättäneet ketään kylmäksi mutta tätä kategoriaa ei voita mikään näistä vaan homman nimi on vitsikkäästi tänä vuonna "monkey business". Donkey Kong Country: Tropical Freeze, olet pelinä mitä mahtavin ja ihanin ja toivon että kaltaisiasi pelejä ilmestyisi joka kuukausi. Olet videopeli sanan varsinaisessa merkityksessä.

Vuoden paras Xbox One-peli
Vaikka Master Chiefin nimikkokokoelma onkin yksi pelihistorian kovimmista pelipaketeista hinnan ja laadun suhteessa mitattuna, ei rikkinäistä peliä voi kovinkaan korkealle arvostaa listalla. Forza Horizon 2 sen sijaan oli julkaisussa ehjä, näytti next-gen-peliltä, tuntui next-gen-peliltä, oli erittäin laadukas peli.

Vuoden paras PC-peli
Olin valita jo tähän kohtaan uusimman Football Managerin mutta olen jo hyväksynyt kyseisen pelisarjan niin isoksi osaksi arkipäiväistä elämääni, että olisi hieman hassua äänestää sitä vain jonkun tietyn vuoden parhaita pelejä käsittelevään listaukseen. Tämän vuoksi (ja totta kai sen vuoksi että kyseessä on rautaista laatua oleva peli) Divinity: Original Sin saa meikäläiseltä vuoden parhaan PC-pelin leiman.

Vuoden paras käsikonsolipeli
Pokémon oli sitä taattua ja tuttua laatua jota sarjalta on totuttu näkemään viimeisien vuosien aikana, ja tällä kertaa tämä seikka sysäsi sarjan uusimman pelin kakkoseksi henk.koht suosikeistani vuoden 2014 GOTY-listalla. Super Smash Bros onnistui yllättämään laadullaan sen verran kovin että se nousee tämän yllätysmomentin turvin ohi taskuhirviöiden. Sarja itsessään toki on laatua täynnä mutta yllättävintä oli se että peli toimii käsikonsolilla niinkin hyvin kuin se toimi. Ainoastaan verkkopelissä oli osittaisia ongelmia mutta plussan puolella peli on varmaankin suhteessa 97/3

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Viime vuonna homma meni kolikonheitoksi kahden pelin välillä (Super Mario 3D World ja Last of Us) ja tänä vuonna homma joudutaan valitettavasti ratkaisemaan samalla tavalla neljän pelin (inFamous: Second Son, DKCTF, Bayonetta 2 ja Smash Bros) välillä. Erot olivat hiuksenhienoja ja lopulta kuusi vuorokautta tyhjässä ja pimeässä huoneessa asiaa pohtiessani tulin siihen päätökseen että... ... ... Donkey Kong Country Tropical Freeze on vuoden 2014 paras videopeli. Pelaamista perinteisimmillään oleva tasoloikka tarjoaa pelaajalleen kaikkea sitä mitä videopeleistä alun alkujaankin ihmisten pitäisi hakea; haastetta, hauskuutta ja silmien sekä käden yhteiskoordinaatiota. Koko paketin kruunaa mahtava audiovisuaalinen ilme joka hakee vertaistaan nykysukupolven peleissä. Huikea peli jota kaikkien pitäisi vähintään kerran elämässään pelata.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Dark Souls 2

Vuoden paras ajopeli
Forza 5

Vuoden paras tasoloikkapeli
Geometry Dash. Kyseinen peli on ainoa tasoloikka, jota olen koko vuonna pelannut. Uusia tasoja julkaistaa aivan sairaasti koko ajan. Tätä peliä ei voi olla hehkuttamatta. Pelaan PC:llä ja puhelimella.

Vuoden paras roolipeli
Dragon Age: Inquisition

Vuoden paras strategiapeli

Vuoden paras räiskintäpeli
Titanfall on pakko nostaa ykköseksi. Halo olisi noussut ohi, mutta moninpelin viat rokottivat pisteitä.

Vuoden paras urheilupeli
Fifa 15

Vuoden paras ladattava peli

Vuoden paras online-moninpeli
Titanfall

Vuoden paras offline-moninpeli
Mario Kart 8

Vuoden paras positiivisin yllätys
Shadow of Mordor ehdottomasti. Alien Isolation hyvänä kakkosena.

Vuoden kamalin pettymys
Ubisoft on firmana tehnyt lähes kaiken päin persettä, joten voisin valita aika helposti Watch Dogsin tähän kategoriaan. Oli sen verran heikko tuo pc-käännös ja markkinointi + peli oli itsessään todella tasapaksu. Pettymyksiä tänä vuonna oli aivan älyttömästi enemmän kuin positiivisia yllätyksiä.

Vuoden paras PS4-peli
Meinasin vastata Infamous, mutta pelinä oli sen verran heikko, joten jää ainoaksi vaihtoehdoksi valita peli, jota olen pelannut sairaasti molemmilla uusilla konsoleilla.... Trials Fusion. Tiedän ettei kyseessä ole yksinoikeus, mutta Sony kyllä kusi tämän vuoden pelitarjonnallaan.

Vuoden paras WiiU-peli
Mario Kart 8

Vuoden paras Xbox One-peli
Titanfall. Kerrankin oli boxilla hyvä yksinoikeustarjonta ja oli hankala valita parasta peliä. Halo, Forza ja Sunset Overdrive ovat kaikki erinomaisia pelejä.

Vuoden paras PC-peli
Olin jo vastaamassa Dragon Age, mutta tuli vuoden lopulla pelattua Geometry Dash PC-versiota. Aivan kuningas peli! Mikä parasta kaikki saavutukset ja kentät saat siirrettyä puhelimensta (esim androidista) suoraan pc:lle. Lisäksi hiirellä naksuttelu on ennakkoasenteista poiketen parempi tapa ohjata kuin kosketus. Peukkua ylös tälle pelimaailman helmelle. Sanoinko vielä että kyseinen peli pyörii 144fps omalla näytöllä.

Vuoden paras käsikonsolipeli
Ei varsinaisilla käsikonsoleilla tullut pahemmin tänä vuonna pelailtua, mutta sitäkin enemmän puhelimella Geometry Dashiä. Itse latain kaikki mobiililaitteet pääni sisällä aivan samaan kategoriaan. Ei ole todellakaan tämän vuoden julkaisu, mutta aivan huikeasti julkaistaan koko ajan uutta sisältöä ja pelinä täyttä rautaa. Tämän myötä oma reaktionopeus kaikkeen toimintaan on parantunut huomattavasti. Käy myös hyvänä aivojumppana. Yksi kaikkien aikojen omista suosikkipeleistä.

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Tämä vuosi on tähän mennessä ollut pienoinen pettymys, eikä sellaista yksittäistä täyden kympin peliä olla julkaistu. Jos täytyy valita, niin Titanfall ollut ehdottomasti paras yksittäinen peli.

Lainaus käyttäjältä Hugejorma

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeliVuoden paras WiiU-peli
Super Mario 3D World on ainoa vaihtoehto. Muita pelejä ei ole koko vuonna kyseisessä konsolissa käynyt.

Tarkkana näiden kanssa!

Lainaus

Pidetään äänestys ihan meidän vanhan mantereen asukkien kalenterin mukaan

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Kevyesti Shadow of Mordor, ajattelin että kyseessä on kuitenkin "lisenssi shaibaa" ja oikeastaan julkkariin asti olin sitä mieltä että kyllä on meh -tason näkönen tekele. Menin kuitenkin ostamaan mielenkiinnosta kerran sai arvosteluissa sen verran hyvän vastaanoton ja voi pojat, en kadu ollenkaan. Tietysti joku vois rumasti sanoa Ass Creedin ja Batmanin kopioksi, mutta mielestäni peli on ottanut oivallisesti vaikutteita molemmista ja tähän kun lyödään päälle LOTR -teemaksi ja huikea nemesis -systeemi niin paketti on valmis. Stooriltaan ei niinkään ihmeellistä settiä, mutta kyllä tuolla jaksaa perseillä ihan muutenkin vain kyllästymiseen asti. Tietty stoorin jälkeen mukavempaa tuokin kun on kaikki skillit käytössä, tulee muuten erittäin siistejä skillejä käyttöön. Myös mm. erään jätin kaato jäi ikuisesti mieleen, niin eeppistä se oli.

Vuoden paras ajopeli
Forzat sun muut jäi jättipelivuoren takia pelaamatta ja tuleehan niitä tod. näk. ensivuonna tykitettyä joten jätetään tämä tyhjäksi.

Vuoden paras tasoloikkapeli
Rayman Legendsin next gen versio, sama pelihän se käytännössä on kuin aikaisemminkin, mutta kun se vain potkii niin se potkii. Edelleen yksi parhaista.

Vuoden paras roolipeli
South Park: Stick of Truth. En ois osannu kuvitellakaan kuinka tiukka 2D ropetus tästä olisi tullut, kyllä vain ehtaa South Park kamaa sekä vuoropohjaisesta taistelusysteemistä propsit. Vähän vain tuntui helpohkolta vaikeimmallakin, siitä huolimatta tämä tarjosi kinkkisiä taisteluita sekä ääneen repeilyjä enemmän kuin yksikään muu tänävuonna tullut peli.

Vuoden paras Strategiapeli
Rise of Nations: Extended Edition. Päivitetty versio RTS -klassikosta joka itseltä jäi aikoinaan pelaamatta ja hyvä että saatiin "remastered" versio. Toimii helkkarin hyvin ja muistuttaa hyvin paljon lemppari RTS -pelisarjaani eli Age of Empiresia. Parhautta.

Vuoden paras räiskintäpeli
Wolfenstein. Vaikka vaihtoehtona olisi ollut myös loistavat Titanfall sekä Halo: MCC niin päädyin Wolfensteiniin jäätävän hienon yksinpelikampanjan ja sen "old school" -meiningin vuoksi. Empä ole aikoihin nauttinut FPS -pelin kampanjasta näin paljoa kuin Wolfensteinin vastaavasta, noin 10h puhdasta kultaa.

Vuoden paras urheilupeli
Pro Evolution Soccer 2015. Sanotaan nyt heti alkuun etten ole koskaan Fifasta oppinut pitämään ja PES on aina ollut mulle THE futispelisarja. Viimevuoden versio jäi väliin, mutta 2013:een verrattuna eroa on kuin yöllä ja päivällä, kyllä tämä 2015 rupeaa jo oikeasti muistuttamaan sitä esikuvaansa, ainoa huonopuoli on lisenssien vähyys, mutta onneksi on Option Filet jotka korjaavat tätä mukavasti.

Vuoden paras ladattava peli
En tiedä saako tätä äänestää, mutta Bloons TD5 steam versio kyllä vie ehottomasti voiton, älyttömän kova torninpuolustuspeli jo luurilla, mutta PC:llä vaan paranee eikä töki siellä viimeisillä kierroksilla.

Vuoden paras online-moninpeli
Titanfall, todella raikas tuulahdus tavan nettiräimeisiin nähden joten ääni sille. Ja mechoista tietty pongot.

Vuoden paras offline-moninpeli
Halo MCC toimii helvetin hyvin kavereiden kesken samalta sohvalta nautittuna joten menkööt sille ääni, Wii U:ta kun en ole vielä saanut hankituksi niin Smashia ei voi äänestää.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Vaikea valinta Wolfensteinin ja Shadow of Mordorin välillä, käännyn nyt kuitenkin Shadow of Mordorin puoleen koska Wolfensteinista olin innostunut jo reilusti ennne julkaisua.

Vuoden kamalin pettymys
En nyt tiedä voidaanko kamalasta pettymyksestä puhua, mutta tähän voisi Thiefin laittaa, siis tykkäsin tosta pelistä oikeesti, mutta jotenkin siitä jäi uupumaan se old school Thiefien tunnelma, miljöö oli jotenkin vaisu ja meno suht hengetöntä. Silti outoa että pystyin nauttimaan pelistä, right?

Vuoden paras PS4-peli
Tähän kategoriaan äänestän sitten vuoden-parin päästä.

Vuoden paras WiiU-peli
Vuodenpäästä sitten.

Vuoden paras Xbox One-peli
Ehottomasti ääni Halo: MCC:lle, lyödään samaan pakettiin 4:n kovan FPS -pelin timanttiset kampanjat, moninpeli sekä sohvalta että netissä niin on käsillä complete package.

Vuoden paras PC-peli
Äänestän tähän lopulta MGS V: Ground Zeroesia. Todella hyvä PC -käännös, näyttää hyvältä ja rullaa hyvin myös hieman vanhentuneellakin raudalla. Vaikka pelissä onkin vain yksi päätehtävä ja kourallinen side opseja niin silti mun stiimin pelikellossa näyttäis olevan 5h atm. Todennäkösesti menee ainakin 10h ennenkun tähän kyllästyy, vai voiko edes kyllästyä? Tulis jo se Phantom Pain sieltä!

Vuoden paras käsikonsolipeli
Pokemon Omega Ruby, vaikka remastered onkin, on vain sen verran huolella tehty ettei kyllä valittamisen sanaa jää. Itseäni ei edes Hoenn -alueen veden paljous ärsytä läheskään niin paljoa kuin orkkiksissa, weird. Plus lisää mega evoluutioita, OOOWWYYYEEAAAH!

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Parhaat hetket tuli koettua William Blazkowiczin saappaissa natseja teurastaen. Käsittämättömän tiukka FPS -peli.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Tällä hetkellä voiton vie Fable Anniversary. Pidin pelistä jo alkuperäisellä Xboxilla aikanaan ja useiden vuosien jälkeen olikin aika palata ekan Fablen maisemiin.

Vielä olisi tulossa Lego Batman 3. Saa nähdä viekö voiton. Aikaisempien pelien perusteella näin voi käydä.

Vuoden paras ajopeli
Eipä ole tullut tänä vuonna pelattua yhtäkään ajelupeliä.

Vuoden paras tasoloikkapeli
Onpa myös uudet tasoloikat jääneet välistä.

Vuoden paras roolipeli
Kahden ensimmäisen ja Biowaren historian perusteella voittajat on Dragon Age: Inquisition, mutta lukitaan vastaus vasta kun peli on pelattu.

Nyt peliä on pelattu jo reilu 50 tuntia eikä loppu vielä näy. Pelaaminen on ollut koko ajan todella hauskaa ja työpäivän loppua todella odottaa, jotta pääsee jatkamaan seikkailua.

Vuoden paras strategiapeli
-

Vuoden paras räiskintäpeli
-

Vuoden paras urheilupeli
-

Vuoden paras ladattava peli
Batman: Arkham Origins Blackgate. Koska Batman.

Vuoden paras online-moninpeli
-

Vuoden paras offline-moninpeli
Lasketaanko co-op-pelit? Mikäli lasketaan niin voittaja on Lego The Movie Videogame. Pelattiin tyttöystävän kanssa läpi. Hauskan elokuvan hauska peli.

Vuoden paras positiivisin yllätys

Vuoden kamalin pettymys
Ei ollut minulle niin suuri pettymys kuin monelle muulle, mutta olisihan Watch Dogsissa ollut ainesta paljon parempaankin.

Vuoden paras PS4-peli
-

Vuoden paras WiiU-peli
Hyrule Warriors. Zeldaa erilaisessa muodossa. Kelpaa.

Vuoden paras Xbox One-peli
-

Vuoden paras PC-peli
-

Vuoden paras käsikonsolipeli
-

VUODEN PARAS VIDEOPELI
TBA

Vuoden paras räiskintäpeli
Tähän on pakko vastata Wolfenstein The New Order, osoitti sen että jo totutunlaiseen pelisarjaan todellakin saa uuttakin eloa aikaiseksi eikä vuoden muut räiskinnät ole yltäneet läheskään yhtä hienoon fiilikseen minkä tämä minussa aiheutti, turruttamatta sitä itse räiskintää piirun vertaa.

Hassua kyllä, en ole tainnut muita 2014 pelejä pelatakkaan, tai no, GTA V oli n. 10 minuuttia koneessa ja kyllästyin.

Eli tyhjiä kohtia on pakko jättää, pahoitteluni.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Infamous Seconds Son
Peli oli samaan aikaan hyvä mutta toisaalta huono. Peli sai juuri ja juuri pelattua läpi ja sitten se on tuolla hyllyssä seisonut. Se ei vain jaksanut innostaa toiseen kierrokseen, Puolen välin jälkeen peliä innostus lakkasi ja itseään joutui pakottamaan siihen että sai sen läpi pelattua.

Vuoden paras ajopeli
Grid Autosport
Hyvin toimiva sekä nätti autopeli. Ajotuntuma kohdillaan ja äänimaailma myös. Monipelikin on tässä toimiva pienellä porukalla.

Vuoden paras tasoloikkapeli
-

Vuoden paras roolipeli
-

Vuoden paras strategiapeli
-

Vuoden paras räiskintäpeli
-

Vuoden paras urheilupeli
-

Vuoden paras ladattava peli
The Wolf Among Us
Lasken pelin mukaan täksi vuodeksi koska viimeinen episodi tuli tänä vuonna. Peli oli erittäin hyvä ja mielestäni sille pitäisi tulla jatkoa. Tämä peli toimi erittäin hyvin. Ainut miinus on se että episodit olivat liian lyhyitä mutta muuten erittäin hyvä peli. Ongelmia pelin kanssa ei ollut paljoa.

Vuoden paras online-moninpeli
Grid Autosport
Mukava pelata pienellä porukalla.

Vuoden paras offline-moninpeli
-

Vuoden paras positiivisin yllätys
-

Vuoden kamalin pettymys
Watch Dogs
Peli jaksoi kantaa noin puoleen välii asti ennen kuin into lopahti, ja peli jäi vain hyllyyn nököttämään ja siellä pysynyt jo aika pitkän ajan.

Vuoden paras PS4-peli
Driveclub
Hyvin toimiva, grafiikka on nättiä ja peli pyörii sujuvasti. Ajomallinnus sekä äänet ovat parasta pitkään aikaan.

Vuoden paras WiiU-peli
-

Vuoden paras Xbox One-peli
-

Vuoden paras PC-peli
Grid Autosport
Samat perusteet kuin autopelissa.

Vuoden paras käsikonsolipeli
-

VUODEN PARAS VIDEOPELI
The Wolf Among Us

samat perusteet kuin ladattavassa pelissä.

No niin äidin pikku talttahampaat ja hanipuppelit. Enää pari megajulkaisua jäljellä joten alkakaahan täytellä niitä listoja ja muokkailla puuttuvia kohtia niin saadaan ilmoitettua Edgelle ja Famitsulle se tämän vuoden oikeasti paras videopeli eikä tarvitse tuollaisten roskalehtien arvioihin tyytyä...

Alustavaa listausta, muutama jo lukkoon lyöty ja muutama aukinainen vielä jäljellä. Pikaisella katsastuksella aika Nintendo voittoista, mutta minkäs teet kun kyseessä on ainoa firma jonka pelit ovat toiminta kuntoisia jo julkaisussa.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Tämä on minullekin hieman yllättävä valinta, mutta alkaa vaikuttaa, että tämä kunnia on menossa Hyrule Warriossille. Se voisi kuulua Middle-Earth: Shadow of Mordorille, mutta en ole vielä päässyt sitä missään pelaamaan joten jätän paikan alustavasti auki. Komento takaisin, ME:SoM en kerennyt pelaamaan joten se jää johonkin tulevaisuuteen ja Hyrule Warriorssilta loppui puhti loppu vuodesta, joten palkinnon tulee noutamaan Dark Souls II, koska mitään parempaa ei tänä vuonna tullut ulos.

Vuoden paras ajopeli
Häpeilemättä Mario Kart 8 vie tämän tittelin. Pelissä oikeastaan kaikki on paikallaan ajotuntuma, tempo, radat, suurin osa hahmokaartista, musiikki on hyvin toteutettu, jopa nettikoodi toimii. Vaikka joitakin valituksen aiheita on kuten rainbow roadin lyhyys ja battle moodin surkeus (tai no ei sillä ole väliä, kun ei sitä moodia kukaan muutenkaan pelaa), eivät ne kuitenkaan ole pois mistään muusta kuin pintakiillotuksesta.

Vuoden paras tasoloikkapeli
En tiedä, kehtaanko väittää Donkey Kong: Tropical Freeze ihan parhaaksi DK peliksi, mutta peli on helposti parhaimpia pelaamiani tasoloikkia ja tietenkin genren paras edustaja tänä vuonna. En hirveästi nipottamista pelistä löydä muuta kuin välillä lievästi löysän liikkumisen, mutta muuten Retro Studios onnistui luomaan jälleen kerran rautaisen tekeleen, joka on teknisesti laadukas ja hyvin suunniteltu kokonaisuus, jonka uskon kestävän ajan hammasta yhtä hyvin kuin Donkey Kong Countryt.

Vuoden paras roolipeli
Dark Souls 2 tästä ei tarvitse edes keskustella, sillä kun katsoo tämän vuoden tarjontaa, niin tämän jättiläisen varjo peittää alleen kaikki muut jokaisella osa-alueellaan. Peli tekee oikeastaan kaiken oikein, kontrollit ovat tarkat ja hiotut, tarina on mielenkiintoinen ja sen avautumista on mielekästä seurata kun saa ottaa itse selvää eikä kädestä pitelyä ole nimeksikään, haastetta on vaikka muille jakaa (mutta valitettavasti kukaan ei ole ottanut sitä vastaan). Negatiivisin asia mitä pelistä voi sanoa on ettei se ole Dark Souls 1:n.

Vuoden paras strategiapeli
TBA

Vuoden paras räiskintäpeli
Tuliko näitä muitakin kuin joka vuotinen CoD?

Vuoden paras urheilupeli
Juu ei.

Vuoden paras ladattava peli
Tämä on mittelö Valiant Heartsin ja This War of Mine:n välillä. Molemmat ovat hieman erilaisia sotapelejä. Sotaa ei glorifioida vaan se on taustalla oleva todellisuus. Ei ole kunniaa tai kuuluisuutta on vain henkilöitä, jotka yrittävät selvitä sodan myrskyistä. Loppupeleissä voittaja on This War of Mine, koska pelin teema on vahva ja tarvitsee tunnustusta siitä, että sotapeleissä voi tehdä muutakin kuin ampua natseja ja/tai venäläisiä.

Vuoden paras online-moninpeli
Onnittelut jälleen kerran Dark Souls 2:lle ja tämän mielekkäälle monipelille, josta on ollut ilo nauttia punaiseen verhoutuneena tunkeutuessani toisen pelaajan maille ja silloin kun on pitänyt itse metsästää punaiseen verhottua tunkeilijaa. Se jännitys kutsuessani kultaan verhottuja veljiäni avukseni taistoon. Praise the Sun!

Vuoden paras offline-moninpeli
Tuomio jätetään sitten kun olen päässyt testamaan Smash Brosia Wii U:lla, sitten voidaan päättää onko se Smash vai Kart joka vie kisan voiton. Smash Bros. päätyy kategorian kuninkaaksi, mutta vain lähinnä siksi, sitä voi pelata useampi ihminen samalta sohvalta kuin Mario Karttia.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Shadow of Mordor on hyvin lähellä. Pitäisi vain päästä pelaamaan.

Vuoden kamalin pettymys
Ainoaksi valinnaksi jäi peli joka on surkein, kammottavin, epäkunnioittavin, mitään sanomattomin, mielikuvituksettomin, mauttomin yritys hengittää elämää vanhaan rakastettuun sarjaan. Peli ei tee mitään oikein millään tasolla, tunnelma on laimea, kenttä suunnittelu surkeaa, hahmot ovat paperin ohuita ja juoni on vähintäänkin typerä. Se on surkuhupaisa "grimmer dark" tekele, joka kuvittelee sen riittävän. Uusi "Thief" on paljon asioita, mutta se ei ole Thief.

Vuoden paras PS4-peli
Palataan asiaan vuoden tai kahden päästä.

Vuoden paras WiiU-peli
Ja Smash bros. for WiiU:lle tämä sitten lopulta päätyi. Se ei ole samoissa sfääreissä, kuin Melee tai ProjectM, mutta se on joitakin valovuosia Brawlia edellä ja peli on on muutenkin varsin laadukas tekele, josta on iloa toivon mukaan muutamiksi vuosiksi.

Vuoden paras Xbox One-peli
Parempi onni seuraavassa sukupolvessa.

Vuoden paras PC-peli
Apropoo. Tätä pitääkin miettiä.

Vuoden paras käsikonsolipeli
Käsikonsoli rintamalla on ollut tänä vuonna todella hiljaista, eikä sieltä löydy mitään mikä olisi edes lähellä mahdollisuutta haastaa alusta jättiläistä pokemonia jolle tämä palkinto menee lähes sata varmasti, ellei pelin tekninen laatu ole jossain Assassin's Creed Unityn tasolla. Niinhän siinä kävi, että taskuhirviöt on taas rautaisinta mitä kannettavat laitteet tarjoaa. Pokemon ORAS julistetaan täten voittajaksi.

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Alustava ennustus sanoo, että se kuuluu ja menee Dark Souls 2:lle, mutta jätän tuomion Smash Brossin julkaisun jälkeiseen aikaan. Nyt Smashin korkattuani voin todeta, että tämä himoittu palkinto parhaasta ajantappo simulaattorista kuuluu Dark Souls II:lle, joka jatkaa voittokulkuaan kun varteen otettavia kilpailijoita ei vain ole.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
- Kauhupeleille ei löytynyt omaa kategoriaa niin mielestäni tämän voi istuttaa tähän: Eli The Evil Within. Pelin alkumetrit ekan chapterin jälkeen toivat mieleen ajat Resident Evil 4:n parissa ja pelin horror fuel, taktinen elementti, hiippailu ja selvitytymisen tunne olivat todella hyvin toteutettuja. Pelin suurin flow kärsii tarinan loppukliimaksin selvittämättömyydestä ja aivan uskomattoman huonosti toteutetusta final bossista sekä siitä, että peli evoluutioituu hiippailusta ammuskelupeliksi. Paperilla isoja ongelmia, mutta niistä huolimatta pelin eka puolisko oli niin nautinnollista pelaamista että ansaitsee jonkinasteisen kunniamaininnan.

Vuoden paras ajopeli
- Mario kart 8 huomattavalla marginaalilla. Siinä vaiheessa kun itse sorrun jotain peliä netissä pelaamaan, niin pelin on pakko olla käytännössä jumalainen.

Vuoden paras tasoloikkapeli
Donkey Kong Tropical Freeze. Tekee kunniaa pelisarjana, olemalla niitä harvoja joista ei vuosikymmenienkään aikana ole tullut ikinä yhtäkään huonoa osaa. TF jatkaa samaa timanttisuutta kuin aikaisemmatkin donkey kongit. Ei ehkä mikään DKC2, mutta aivan tajuttoman hyvä paketti kuitenkin. Toimiva moninpeli, monipuoliset kentät ja hauskat bossitaistelut sekä muutama pulttitemppeli. Musiikkiraita myös uskomaton. Vähän jos noihin secretteihin olisi enemmän painotettu niin avot.

Vuoden paras roolipeli
South Park The Stick of Truth. En ole peliin päässyt kajoamaan todellakaan niin paljoa kuin haluaisin, mutta lähtölaukaukset tekivät jo todella hyvän vaikutuksen. Ehdottomasti batmanien ja muuan goldeneyen kohdalla onnistunut lisenssipohjainen peli. Tuo villisti mieleen lapsuuden orgasmit paper mario thousand year doorin parissa.

Vuoden paras strategiapeli
- Nyt jää aukoksi.

Vuoden paras räiskintäpeli
- En harrasta

Vuoden paras urheilupeli
- Uusin änäri varmaan, mutta en viitti edes mainita kun arvostan enemmän vähän vanhemman ajan änäreitä.

Vuoden paras ladattava peli
Shovel Knight ja Towerfall ascension (teoriassa tämän vuoden peli). Molemmissa näytettiin että indieteemalla saa aikaan todella innostavia ja viihdyttäviä pelejä. Toisaalta, jos haluan vähän kiertää ja kyseenalaistaa kategorian sääntöjä niin vastaan Project M 3.5. Jos tätä ei saa kiertää niin vastaan Shovel Knight

Vuoden paras online-moninpeli
- Mario Kart 8 koska muuta en netissä pahemmin pelaa

Vuoden paras offline-moninpeli
- Uusimman smash brossin lopullista tuomiota odotellessa vastaan tähän Towerfall Ascension. Maailmassa on nykyään aivan liian vähän tällaista jaetun ruudun moninpeliä ilman turhaa pelleilyä hyödyntäviä pelejä joten jälleen kerran indiemaailman 2014 porttaus pelastaa.

Vuoden paras positiivisin yllätys
- Nyt en kyllä tiedä. Oikeastaan kaikki mistä odotti hyvää, niin eivät pettäneet ja huonot pelit tiedostin valmiiksi huonoiksi. Sanotaan nyt vaikka Smash 3DS ja nimen omaan se, että sen kontrollit käsikonsolilla eivät olleet niin kuumaa kamaa kuin ennustettavissa oli vaan jopa yllättävän toimivat

Vuoden kamalin pettymys
- Se totuus, että pelejä korjataan koko ajan jäljestä päin eikä mitään julkaista jo valmiiksi ehjänä. Korostunut tänä vuonna kun oikeastaan kaikkia pelaamiani pelejä on patchatty perästä päin ja mielestäni se on peliteollisuuden kirous tällä hetkellä. Peleistä vastaan Evil Withinin puhtaasti siksi, että peli olisi kaivannut paljon eeppisemmän lopetuksen.

Vuoden paras PS4-peli
- Joko tälle on julkaistu yksinoikeuspelejä?

Vuoden paras WiiU-peli
- Smashi on vielä kokematta tällä, mutta uskallan silti veikata että voiton vie Donkey Kong Country Tropical Freeze. Sillä marginaalierolla Mario Kart 8:iin, että pelistä oli helpompi nauttia myös yksinpelinä kuin kaverinkin kanssa.

Vuoden paras Xbox One-peli
- In my gaming world, this console doesn't exist.

Vuoden paras PC-peli
- En PC:llä pahemmin pelaa, mutta vastataan nyt kuitenkin vastoin kaikkia odotuksiani Hearthstone. Pelin suurin flow meni jo, mutta ilmaispeliksi se tarjosi sopivasti hupia joksikin aikaa.

Vuoden paras käsikonsolipeli
- Uskallan ennakoida vastaamalla Pokemon ORAS. Pokemon kun ei petä koskaan

VUODEN PARAS VIDEOPELI
- Kaipa tähän pitää joku edellä mainituista laittaa. Teoriassa kauppaan Project M 3.5:sta, mutta mene sit ja tiedä voiko sitä laskea. Muussa tapauksessa nostan esille kärkikolmikkona Mario Kart 8, DK TF ja Evil Within. Ewin jätän pronssille koska loppuhuipennus vaikutti pelin nautintoon huomattavasti. Mario Kart 8 jaksaa todennäköisesti viihdyttää hamaaseen tulevaisuuteen asti ja uudet kenttä DLC:t vain piristivät ilmettä. Jos hahmokaartiin olisi panostettu yhtään enemmän ja tätäkään peliä ei olisi korjattu perästä päin niin voitto olisi varma, mutta nyt tuloksena hopea.

Vastaan siis että GOTY vuonna 2014 on Donkey Kong Tropical Freeze

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Middle Earth: Shadow of Mordor on ihan viihdyttävää Batman/assasiini leikkiä keskimaassa ja todennäköisesti huipulla, mutta pitää vielä Valiant Hearts pelata ennen päätöksen lukkoon lyöntiä.

Vuoden paras ajopeli
Se kunnia kuuluu parhaimman autopelin jatko-osalle Forza Horizon 2. Eipä minulla ole muuta perustelua tähän kuin että peli näyttää hienolta ja ensimmäisen osan taika on edelleen tallella.

Vuoden paras tasoloikkapeli
En ole pelannut tänä vuonna.

Vuoden paras roolipeli
South Park: The Stick of Truth yllätti olemalla äärimmäisen uskollinen sarjalle sekä loistavasti toimiva ja omalla tavallansa eeppinen roolipelikokemus. Vaikka olen pelannut vain muutamia vuoropohjaisia roolipelejä, yllätti south park olemalla mekaniikaltansa täysin toimiva rpg kokemus. Huumori iski meikäläiseen täysillä ja peli lunasti paikkansa vuoden parhaimpana pelinä.

Vuoden paras strategiapeli Olen pelannut aika helvetisti viime vuonna julkaistua Rome kakkosta, joka saatiin vihdoinkin päivitettyä kuntoon, vuosi julkaisunsa jälkeen. Mutta ainoa oikeasti tuore tämän genren peli, mitä on pelattu, on kauan odotettu jatko kulttistrategialle, eli Age of Wonders 3.

Vuoden paras räiskintäpeli
Ei uusia pelejä.

Vuoden paras urheilupeli
Ei minun kategoriani ...

Vuoden paras ladattava peli
Game of Thrones, vakuutti jo ensimmäisen osan perusteella. Taattua Telltale laatua kuten sarja.

Vuoden paras online-moninpeli
En ole pelannut tänä vuonna julkaistuja.

Vuoden paras offline-moninpeli
Lego: Hobbit on jaetulla ruudulla ihan kelpo viihdettä.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Täysin puskista tuli No Heroes Allowed: no puzzles either. Perustelut löytyvät käsikonsolit kohdasta.

Vuoden kamalin pettymys
Forza Horizon 2 mutta vain Xbox 360 versio. On täysin epärealistista odottaa että forza horizonin jatko-osa näyttäisi yhtä hyvältä kuin edeltäjänsä, mutta enpä minä sitä odottanutkaan. Mikä peli elämyksen pilasi minulla oli pelin 360 versiota vaivaavat bugit, Onella useimmat niistä on paikattu, mutta 360 ne ovat edelleen olemassa. Wireless Speed Wheel ei toimi kunnolla ja radiokanavia on leikattu 7 sijaan kolmeen ja niidenkin tarjonta on aika paskaa. Älkää pelatko tätä versiota.

Vuoden paras PS4-peli
En tule pelaamaan vuosikausiin, joten tyhjäksi jää väkisinkin.

Vuoden paras WiiU-peli
Ei mitään minulle.

Vuoden paras Xbox One-peli
Forza Horizon 2 kurvaa myös tähänkin kategoriaan. Tässä on syy miksi Xbox on arcadekaahailujen kuningaskonsoli.

Vuoden paras PC-peli
Age of Wonders 3 on ainoa pelaamani tuore PC yksinoikeus.

Vuoden paras käsikonsolipeli
No Heroes allowed: No puzzles eather on yllättävän hyvä ja addiktoiva puzzlepeli, missä leikitään pahista tyylikkäällä pikseligrafiikalla.

VUODEN PARAS VIDEOPELI
South Park: stick of Truth ja perustelut löytyvät ylhäältä.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Pulmia, taikuutta, oikeudenkäyntiä, hienoja välivideoita ja kiinnostava juoni. Professor Layton vs. Phoenix Wright Ace Attorney sisältää kaiken tämän.

Vuoden paras ajopeli
Ensimmäinen Mario Kartti mihin olen perehtynyt hieman paremmin. Aina vannonut CTR:n nimeen, mutta Mario Kart 8 pääsee erittäin lähelle. Peli helposti vuoden näyttävimpiin kuuluva. Pelaaminen on helposti opittavissa, mutta jaksaa viihdyttää yli 50 tuntia. Ensimmäinen DLC pieni pettymys, mutta ensi vuonna tuleva toivottavasti tuo taas uutta mannaa tarjolle.

Vuoden paras tasoloikkapeli
Selkeästi vuoden kovinta hyppykamaa on ollut Little....Donkey Kong Country Tropical Freeze. Raudanlujaa pelattavaa edeltäjänsä tavoin. Kaksi uutta hahmoa ja aiempaa paremmat musiikit, avot

Vuoden paras roolipeli
Souls-pelit...Aina olen niitä vierastanut. Dark Soulsia kaverin olan takaa katsellut, koska itseäni ei kiinnostanut pätkääkään. Demon's Souls plussan kautta kokeiluun. Tunti ja kyllästyin. Koitti Dark Souls 2:n julkaisu ja kaveri pakottaa pelaamaan lähettämällä Steam giftinä pelin. Eihän siihen kehtaa sanoa vastaan. Joten pakotin itseni väkisin pelaamaan tätä tylsää pelisarjaa. 82h myöhemmin kaikki DLC:t koluttu ja peli pariin otteeseen läpäistynä voin sanoa olevani rakastunut. Nyt ekaan Dark Soulsin uskaltaa varmaan palata...

Vuoden paras strategiapeli
-

Vuoden paras räiskintäpeli
Far Cry 4 helposti vuoden kovimpia. Kyratissa seikkailu varsin hauskaa puuhaa. Voihan siellä ratsastaa jopa möhköfantilla. Pagan Min on karismaattinen, greisi ja vaaleanpunainen.

Vuoden paras urheilupeli
Uusin NBA 2k- sarjan peli pelaamatta harmikseni, mutta FIFA 15 on jaksanut viihdyttää. Pallon fysiikoita muutettu parempaan suuntaan. Maalivahdit tuntuvat päästävän paljon ”putkista” ja peli tuntuu hitaalta, mutta onpahan parannettavaa taas seuraavaan versioon.

Vuoden paras ladattava peli
Valiant Hearts on miljööltään ja tyyliltään täyttä kultaa, mutta hieman liian yksinkertainen pelattavuudeltaan ollakseen enemmän.

Vuoden paras online-moninpeli
Grid Autosport on yksin varsin keskiverto ajopeli, mutta netissä kavereiden kanssa erittäin koukuttavaa huristelua. Autoja ja ratoja ei hirveästi ole, mutta eihän niitä tarvitse jos ajaminen on hauskaa?

Vuoden paras offline-moninpeli
Uusi Smash Bros on erittäin hauskaa puuhaa samalla sohvalla, mutta Mario Kart 8 vie kyllä voiton.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Dark Souls 2:lta odotin niin vähän, mutta sain niin paljon. Toki kaikki muut ihmiset odottivat jessestä seuraavaa, mutta itelle yllätys oli sanoinkuvaamaton.

Vuoden kamalin pettymys
Kun alettiin puhumaan next-genistä viime vuonna, mieleen tuli aina Watch Dogs. Sen takia sen PS4:n julkaisupeliksi ajattelinkin, mutta sitten peli meni ja myöhästyi. Ja odotukset tippuivat ja tippuivat. Vaikka odotukset olivat jo suhteellisen alhaset myöhästymisen takia, petyin silti. Juoni oli keskiverto ja hahmot tylsiä. Hakkerointi sentään oli hauska lisä joka viihdytti kyllä koko pelin ajan.

Vuoden paras PS4-peli
Vuoden paras PS4-peli on Infamous Second Son. Kertoo paljon pelivuodesta kun Infamousin kaltainen keskiverto räiskintäpeli on konsolinsa parasta antia. Infamousin kauniin kuoren alla ei ole mitään erikoista. Taistelu on sitä samaa tylsää third person -rymistelyä mitä aiemminkin...Mutta silti, Second Son...vuoden kovin PS4-peli.

Vuoden paras WiiU-peli
Mario Kart 8, Donkey Kong, Smash Bros, Bayonetta 2...Pakko mennä kyllä Mario Kart 8:lla. On se kova.

Vuoden paras Xbox One-peli
-

Vuoden paras PC-peli
The Vanishing of Ethan Carter on varsin erilainen peli. Ihmettelyä, pulmia, kauniita maisemia, ahdistavaa musiikkia ja kateissa oleva pikkupoika. Erittäin mielenkiintoinen peli.

Vuoden paras käsikonsolipeli
Pokemon Omega Ruby! Kolmas geni jäi aikoinaan välistä täysin joten olen nautiskellut täysin Hoennin nähtävyyksistä. Muuten pirun kova, mutta...#toomuchwater

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Tänä vuonna ei hirveästi ole tajunnanräjäyttäviä pelejä tullut joten valinta on helppoa. Dark Souls 2 räjäytti itellä kaikki mahdolliset pankit.

Nyt katse kohti ensi vuotta josta on näillä näkymin tulossa erittäin kova pelivuosi. Vuoden päästä tämän listan tekeminen tulee olemaan niiiiin paljon vaikeampaa.

Hyviä listoja hermannit! Tämä kuukausi vielä aikaa antaa äänet joten pelailkaahan pois ne vuoden "pakolliset" pelit ja skouttailkaa muutamaa testaamatonta sleeper-hittiä ja antakaa palaa. Maailman tulevaisuus on vaakalaudalla!!

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Bayonetta 2
Otetaan total-nonstop-action peleistään tuttu pelistudio, kaadetaan heidän toimiston eteisaulaan kottikärryllinen rahaa ja annetaan jätkille kohtuu vapaat kädet tehdä jatko-osa heidän yhteen suosituimmista peleistä. Kumma homma mutta välillä näinkin yksinkertainen suunnitelma voi toimia. Bayonetta kakkosen julkistus löi itselleni ainankin ns. luun kurkkuun ja kävipä meikä myös itse Wii U konsolin ostamassa kyseisen ekslusiivi lupauksen takia. Ensimmäinen Bayonetta oli yksi lempparipelejäni viime geniltä ja tämä osa mielestäni paransi menoa entisestään. Taistelua oli saatu viilattua vielä timanttisemmaksi, juonikuvioita oli tällä kertaa hieman selvennetty ja OST oli yhtä ihanaista kuunneltavaa kuin ensimmäisessäkin osassa.

Vuoden paras ajopeli
Mario Kart 8
Mario Kart -sarja on tunnettu hyvästä tunnelmasta, huikeista radoista, monipuolisesta hahmokatraasta sekä vallan mukavasta ajotuntumasta. Uusin osa ei pettänyt näiltä aspekteilta pätkääkään vaan lämäisi vielä kohtuu toimivan nettipelinkin koko paketin päälle. Tietenkin battle-moden rampauttaminen vielä harmittaa, mutta ehkä nipa tulee vielä järkiinsä DLC sisällön muodossa.

Vuoden paras tasoloikkapeli
Strider
Tänä vuonna en itse kauhean moneen tasoloikintaan ole ehtinyt tutustumaan, mutta epäilen vahvasti että yksikään niistä pystyisi antamaan vastusta tälle ninjailun uudelle merkkiteokselle.
Striderhan ei nyt ole mikään täyspuhdas tasoloikinta vaan kyseessä on enemmänkin Metroidvania tyyppinen 2d-seikkailu/tasoloikinta fuusio, joka loistaa aika pitkälti kaikilla osa-alueillaan. Ohjaus on napakka sekä tarkka, pelin kartta on sopivan kokoinen ja tehtävää/kerättää riittää moneksi tunniksi.
Itse jopa vaivauduin hommaamaan 100% suorituksen kyseisessä pelistä, joka yleensä ei meikäläiseltä luonnistu millään.

Vuoden paras roolipeli
South park: the Stick of Truth
Annan ääneni tälle pelille vaikka olen lähes varma että Wasteland 2 tai Dragon Age Inquisition osoittautuisivat paremmiksi tekeleiksi. En vain valitettevasti ole kumpaakaan vielä ehtinyt testaamaan joten South Parkiin olkoon tyytyminen. Ei pidä kuitenkaan ymmärtää että "Totuuden Tikku" olisi jotenkin huono peli. Se on lähes täydellinen peli sarjan faneille niin huumorinsa, hahmojensa kuin myös itse kaupungin osalta. Pelissä on myös ihan kiinnostava vaikkakin hieman typerähkö (kuuluu toki konseptiin) juoni joka ei oikein tarjoa mitään ihmeellisestä säväytystä, mutta hauska se on kuitenkin.
Pelattavuus on myös ihan kivan kepoista ropehassuttelua mutta itse peli olisi voinut tarjota hieman enemmän vastusta muutamissa kohdissa.

Vuoden paras strategiapeli
-

Vuoden paras räiskintäpeli
Sunset Overdrive
Selitys muutaman kategorian jälkeen.

Vuoden paras urheilupeli
Tänä vuonna julkaistiin niin vähän urheilupelejä etten miesmuistiin muista koska muulloin olisi ollut näin ankeaa kyseisen genren kohdalla. Itseäni kun ei futis juurikaan kiinnosta ja tämän vuotinen änärikin oli kuulemma täysi susi, niin päätän jättää tämän tyhjäksi. Eiku onhan OlliOlli myös urheilupeli? Sitten annan ääneni sille. Miksikö?
Koska rullalautapeli.

Vuoden paras ladattava peli
Strider
- katso yltä.

Vuoden paras online-moninpeli
Itse en olen mikään onlinen moninpelien suurkuluttaja, jonka takia tämä titteli onkin hieman hankala. Toisaalta voisin antaa ääneni Mario kartille, jonka moninpeli on varsin hauska ja joka osoittaa että kyllä se Nipakin nämä verkkohommat oppii. Samaa voisi myös sanoa uusista Smash Bros peleistä, vaikkakin niitä tuppaa vaivaavan jos jonkinmoiset lagi ongelmat. Täten joudankin antamaan tittelin totaaliselle meh teokselle, joka vain puhtaasti eli verkkoyhteisön voimalla.
Elikkä vastaukseni on Destiny. Peliähän nyt vaivasi vaikka minkäläiset ongelmat niin tarinan, item balanssin kuin myös pelielementtien kierrätyksen suhteen. Mutta omasta mielestäni kuitenkin online puoli kyseisessä tekeleessä loisti. PVP matseihin yhdistäminen omalla hahmolla oli mielekästä, Co-op oli suorastaan pakollinen pelin pelaamiseen ja ylipäätänsä muiden random pelaajien pelihahmojen näkeminen taistelutantereilla toi oudosti MMO:maisen fiiliksen peliin.
Kaiken kaikkiaan "ihan kiva" tason teos kyseessä, mutta online-puoli oli varsin mainio.

Vuoden paras offline-moninpeli
Super Smash Bros for Wii U
Kyseessä on uusi Smash Bros, joka loistaa joka osa-alueella ja siinä on kahdeksan pelaajan moninpeli. Kyllä luit oikein...kahdeksan pelaajaa samaan aikaan ruudulla.
Se on aika hurja määrä.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Sunset Overdrive
Eka tutustumiseni kyseiseen peliin oli kun näin siitä trailerin E3 messuilta. Siinä joku muka-cool huuliveikko heitti kuivan greisiä läppää ja ampui jotain random monsuja kappaleiksi. En ollut juurikaan vakuuttunut kuten arvata saattaa. Mutta sitten koitti päivä, jolloin Mikkis antoi ilmaiseksi tuon kokopelin päiväksi testiin ja herranjestas se oli menoa sitten.
Pelin takanahan on tiimi Ratchet & Clank -pelisarjan takaa ja kyseisissä peleissä meininki on ymmärtääkseni koostunut hyvin paljon hulvattomista aseista ja niillä kikkailusta.
Tämä sama idealogia löytyy myös hyvin vahvasti myös Sunset overdrivestä ja tähän kun liitetään vielä hiekkalaatikkopelien tehtävämalli ja maailma, niin soppa on valmis.
Kyseisen pelin pelaaminen tuntuu niin videopelimäiseltä kuin olla ja voi. Se on yksinkertaisesti sanottu kivaa. Sen maailma on pirteän värikäs, efektit ovat oikeasti seksi-vau tason arvoiset ja tehtävät ovat varsin hulvattomia. Tietenkin pelistä löytyy myös niitä kehnompia "kerää esineet x ja y" tason tehtäviä, mutta niille kehittäjätiimi on kehdannut nauraa myös itse. Tehtävissä nimittäin rikotaan aika usein neljättä seinää ja niissä yleensä hieman osoitellaan videopelien tehtävärakenteiden kangistuneita kaavoja.
Aseet tuntuvat oikeasti eroavan toisistaan ja pelimaailmassa kikkailu/trikkailu/parkour on aivan jumalaista. Tässä on myös osattu hyvin hyödyntää Xbone ohjaimen uutta "shokkitriggeri" ominaisuutta, joka luo aseisiin ihan omanlaisensa fiiliksen.
Pelin tarjoamasta huumorista nyt voi olla montaa mieltä, mutta ainankin itselleni popkulttuuri viittaukset, näsäviisastelu sekä neljännen seinän rikkomiset tarjoavat lukuisia ääneen nauramisia.
Ja sitten se ns. tärkein ominaisuus. Sunset Overdrive on uusi IP sekä ekslusiivijulkaisu.
Tämmöisiä uusia teoksia kaivattaisiin ehdottomasti lisää lukuisien jatko-osien ja uusiojulkaisujen aikana.

Vuoden kamalin pettymys
Dark Souls 2
Siinä missä useimmille suurin pettymys tänä vuonna oli varmaankin Watch_dogs/ Destiny/ Driveclub/ Assassin's creed unity, niin itse jotenkin osasin odottaa jonkin sortin pettymistä noiden teosten kohdalla. Se mitä en kuitenkaan osannut odottaa oli se että pitkäaikainen fanitukseni kohde Fromsoftware tulisi puskista ja iskisi palleaan pettymys -nimeä kantavalla lekalla.
Alun graafiset lupaukset olivat hylätty aikoja sitten, soihtujen monikäyttöisyydestä ei ollut jäljellä kuin muiston rääppeet ja stattien merkitystä oli menty sörkkimään mitä typerimmällä tavalla (mm. Resistansen oman statin poisto ja sen tunkeminen osaksi Agilityä) luoden samalla haarnikoista sekä poisesta turhia. Karttasuunnittelu oli yhtä sekavuutta (vaikkakin paikat itsessään olivat mainiot, loogisuus vaan hakusessa), bossit ja moni muukin asia oli puhdasta kierrätysjätettä sekä vaikeuden säätö vihollismassoilla oli masentavaa.
Mutta älkää nyt ymmärtäkö väärin. Kyllä Dark Souls kakkosessa oli paljon hyvääkin. Nettikoodi oli vihdoinkin toimiva ja monista muistakin asioista oli tehty loogisempia.
Mutta ottaen silti kaiken tuon aikaisemmin listaamani huomioon, olin silti pettynyt. Ehkäpä Bloodborne korjaa asian (tai sitten ei).

Vuoden paras PS4-peli
Koska yksikään ps4 ekslusiivi ei ole ehtinyt säväyttämään itseäni, niin annan ääneni Wolfenstein - New Order -pelille. Täysin puskista tullut yksinpelikampanjaan nojaava räiskyttely, jossa ammutaan natseja ja naidaan naisia. Tämmöisiä enemmän kiitos.

Vuoden paras WiiU-peli
Super Smash Bros for Wii U
Ehkäpä on hieman outoa että tämä titteti menee itseltäni Bayonetta kakkosen edelle mutta ei tätä peliä voi vaan jättää mainitsematta vuoden parhaiden pelien listalla.
Wii U:n Smash Bros on isompi, nätimpi ja kaikin puolin muutenkin parempi kuin 3ds:lle julkaistu pikkuveljensä. Siitä löytyy jo aiemmin listalla mainitsemani kahdeksan pelaajan moninpeli, uusia pelitiloja, ihan käsittämättömän kokoinen soundtrack sekä julmetun paljon fanserviceä vanhoille nintendo faneille.
Ja kaiken tämän lisäksi sitä on myös todella hauska pelata.

Vuoden paras Xbox One-peli
Sunset Overdrive
Selitykset yllä.

Vuoden paras PC-peli
TBA

Vuoden paras käsikonsolipeli
Super Smash Bros for nintendo 3DS
Käsikonsolipuolella pallo on lähinnä ollut puhtaasti Nipan päädyssä jo muutaman vuoden ajan ja nähtävästi tämä vuosi ei tee muutosta tuohon kaavaan. Tänä vuonna on tullut lukuisia mainioita 3DS elämyksiä ja ehdottomasti suurimman sellaisen on minulle tarjonnut uusi Super Smash Bros for Nintendo 3DS.
Aluksi en jaksanut millään uskoa että pelistä saataisiin mitään kunnollista irti 3DS:n näytön pienuuden sekä sen analogitatin vuoksi (paitsi siis tietenkin itse tatti), mutta yllättäen olin täysin väärässä.
Peli näyttää uskomattoman hyvältä liikkessä, kontrolleista saa tehdä itselleen mieluisut (liikkumisen vaihtaminen D-padiin olisi kyllä vieläkin ihan kiva lisä) ja hahmokavalkaadi on varsin kattava.
Ja ihan jopa kohtuu hyvin myös balansoitu. Pelitiloja löytyi useita ja verkkomoninpelikin näytti toimivan varsin mainiosti. Ja tästä paketista piti maksaa vain 45€?

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Bayonetta 2
Miksi näin? Miksen antanutkaan tätä vuoden tärkeintä mantelia millekään muulle yllä listaamalleni pelille?
No...Syitä on monia mutta suurimpana faktorina varmaankin on tuo Bayonettan vimpan päälle viilaus ja se että odotuksiini vastattiin yllättäin äärimmäisen positiivisesti. Toki jokainen tuohon ylle listaamani peli (paitsi Destiny) ansaitsisi saavan tuon parhaan pelin tittelin jonkun muun listalla, mutta itselleni vain Bayonetta 2 kolahti näistä teoksista ehdottomasti koviten.

Uusien nimikkeitten pelaaminen jäi tänä vuonna vähäiseksi, vuoden pelikokemukset koostuivat rästiin jääneistä vanhemmista peleistä ja MMO:sta.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Todennäköisin ehdokas tähän olisi ollut Bayonetta 2, mutta kun Wii U:n ohjaimen laturi lahosi niin valintani on (tosin hieman pitkin hampain) Infamous Second Son. Ihan kelpo peli kuitenkin on kyseessä vaikka ei ihan täysosuma olekaan. Sujuvaa ja hauskaa toimintaa, joskaan ei mitään "system seller"-tasoa.

Vuoden paras ajopeli
Ajopeleistä on vieläkin ähky päällä, ei pelattuna tänä vuonna.

Vuoden paras tasoloikkapeli
Ei näitäkään ole tullut pelattua.

Vuoden paras roolipeli
Stick of Truth oli pitkään ainoa ehdokas, mutta sen paikan vie nyt Dragon Age Inquisition. Vaikka South Park-huumori osuu maaliinsa kohdallani, niin Inquisitionin suurempi koko on se joka ratkaisi voiton roolipeliksi aika lyhyestä Stick of Truthista, tosin täytyy myöntää että Inquistionin maailma kantaa huomattavan paljon paremmin pitempänä pelinä kun taas Stick of Truth olisi alkanut tuntumaan venytetyltä.

Vuoden paras strategiapeli
Lajityyppiä on tullut harrastettua hyvin harvoin eikä tämä vuosi ollut poikkeus.

Vuoden paras räiskintäpeli
Ehdokkaat tähän lajityyppiin ovat vähissä ja Call of Dutyn jäädessä toista kertaa väliin ainoa vaihtoehto kategoriaan on Wolfenstein - New Order, mukavan munakas ja viihdyttävä paukuttelu.

Vuoden paras urheilupeli
NHL15 oli suunnitelmissa, mutta ne muuttuivat kuultuani tämän vuosipäivityksen olevan "karsittu malli" eli tyhjäksi jää tämäkin.

Vuoden paras ladattava peli
Nämä odottavat vielä pelaamistaan kovalevyillä, fyysisen median pelit ensin.

Vuoden paras online-moninpeli
Destiny on ainoa uusi online nimike jota on tullut kokeiltua ja sitäkään ei online, eikä tälle osaisi antaa mitään titteliä, paitsi ehkä yhden joka selviää alempana.

Vuoden paras offline-moninpeli
Ei tarpeeksi pelaajia tähän.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Olin aika epäilevällä kannalla tämän pelin suhteen vaikka tekijänä löytyikin Obsidian, mutta South Park Stick of Truth osoittautuikin varsin mainioksi kevytroolipeliksi jonka huumori toimi jopa paremmin kuin viimeksi näkemissäni South Park-episodeissa.

Vuoden kamalin pettymys
Halo-sarja on aina ollut lähellä sydäntä, joten Bungien uusimman tekeleen osalta odotukset olivat korkealla jo ennen hypeä ja sitä katkerampi oli pettymys kun kaiken hypen jälkeen peli oli jotain minkä Borderlands oli tehnyt paremmin jo aikoja sitten. Kyseessä on tietenkin Destiny. Watch Dogs oli yksi ehdokkaista, mutta uutena nimikkeenä olin jo varautunut siihen ettei se lunasta hypeä.

Vuoden paras PS4-peli
Infamous Second Son

Vuoden paras WiiU-peli
Ohjaimen laturin ollessa hajalla ei tällä juuri pelata.

Vuoden paras Xbox One-peli
One-pelit odottaa vielä pelaamistaan.

Vuoden paras PC-peli
Ei exclusiiveja pelattuna, tosin Dragon Age Inquisition on PC-versio, joten pistetään vaikka se.

Vuoden paras käsikonsolipeli
Käsikonsolipelit eivät ole vielä keränneet tarpeeksi pölyä aloittaakseni pelata.

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Vaikka Dragon Age Inquisition ei olekaan vielä läpäisty, niin vaikea uskoa että loppuosa pelistä menisi niin paljon reisille että se putoaisi vuoden peli jalustalta, tosin South Park Stick of Truth on aika lähellä.

Mikäli ehdin pelata vielä muutamia muita pelejä tänä vuonna, niin tästäkin on tulossa paranneltu Remastered Edition myöhemmin.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Eiköhän se ole Dark Souls II. Haastava, tiukat kontrollit ja hienot maisemat. Ei mitään napinspämmäystä vaan strategiaa ja kärsivällisyyttä.

Vuoden paras ajopeli
Ööööö, mä en millään autolla aja.

Vuoden paras tasoloikkapeli
Tänäkin vuonna palkinnon vie Rayman Legends, koska sehän ilmestyi nykykonsoleille tämän vuoden puolella.

Vuoden paras roolipeli
Palkinto menee Pokemonille, tarkemmin sanottuna Omega Ruby versiolle. Sitä samaa se on kuin joka vuosi, mutta se sama on vain niin hyvää.

Vuoden paras strategiapeli
-

Vuoden paras räiskintäpeli
Palkinto täytyy antaa Halo: TMCC:lle. CoD on jäänyt pelaamatta ja rikkinäinenkin Halo on hieman parempi kuin Titanfall. Haluaisin kyllä antaa palkinnon BF4:lle ihan vaan mahtavien lisäosien takia. (Destinyn olemassa oloa en suostu muistamaan)

Vuoden paras urheilupeli
-

Vuoden paras ladattava peli
-

Vuoden paras online-moninpeli
Tämä taitaa mennä sille ropottipelille, mitä myös Titanfalliksi kutsutaan. Erinomainen räiskintä on kauan odotettu jatko-osa MW2:lle. Hyvä kenttäsuunnittelu, erinomainen pelattavuus ja korkea skill-cap varmistavat että pelaaja ei nopeaa kyllästy.

Vuoden paras offline-moninpeli
On olemassa hyviä offline-moninpelejä ja sitten on pelejä, jotka ovat vaan niin kovaa kamaa, että ne voittavat offline-spesialistit niiden omassa lajissa. Halo: TMCC

Vuoden paras positiivisin yllätys
Palkinto menee Super Smash Bros 4 3DS:lle. En ollut ennen Smashia pelannut, joten pelin puhdas laatu ja viimeistely tuli yllätyksenä kaltaiselleni pessimistille.

Vuoden kamalin pettymys
Olen tosi pettynyt, että emme tänä vuonna nähneet Bungien uutta tekelettä. Joku Destiny ei voi Bungien kaltaisen studion peli olla, eihän?

Vuoden paras PS4-peli
Sydämeen sattuu, mutta palkinto menee Infamous: SS:lle. Eihän se hyvä peli ole millään mittapuulla, mutta ei Sonyn mestarilaitteelle oikein mitään muuta ole ilmestynyt.

Vuoden paras WiiU-peli
-

Vuoden paras Xbox One-peli
Kasa vanhoja pelejä, jotka eivät edes toimi eli Halo: TMCC. Saattaa kertoa jotakin pelialasta tai paskasta maustani.

Vuoden paras PC-peli
Tämän vuoden pelit ostetaan stiimssin seileistä ensi vuonna.

Vuoden paras käsikonsolipeli
Pokemon on ylivoimaisesti vuoden käsikonsolipeli. Genre toimii täydellisesti käsikonsolilla ja onhan se koukuttava. Niin koukuttava, että kärsin vieroitusoireista tällä hetkellä.

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Pokemon on erittäin hyvä peli, mutta palkinto menee vaikeustason mitalla Dark Souls II:lle. Useana muuna vuonna ei DSII palkintoa veisi, mutta onhan vuosi 2014 ollut aika säälittävä pelivuosi. Ensi vuotta odotellessa.

Tiedä onko tässä mitään järkeä, kun tasan yhtä v.2014 julkaistua peliä olen pelannut, mutta koska kyseinen peli on onnistunut koukuttamaan pahemmin kuin mikään peli vuosiin, peli ansaitsee kaikki mahdolliset kehut:

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli

Ei ole kyseessä seikkailu/toimintapeli

Vuoden paras ajopeli

Kuten ei myöskään ajopeli

Vuoden paras tasoloikkapeli

Tai tasoloikka

Vuoden paras roolipeli

Saatika sitten RPG

Vuoden paras strategiapeli

Strategian tunnusmerkkejäkään tämä peli ei täytä, vaikka hiaman lähempänä ollaankin

Vuoden paras räiskintäpeli

Xbox Onen jos omistaisin, niin todennäköisesti olisin tähän vastannut MC-Collection.

Vuoden paras urheilupeli

Urheilupeleihin en edelleekään koske pitkällä tikullakaan.

Vuoden paras ladattava peli

Ja sitten päästäänkin itse asiaan. Hearthstone Lue perustelut alhaalta.

Vuoden paras online-moninpeli

Hearthstone Pelistä toki löytyy myös yksinpelattavaa Curse of Naxxramas DLC:n muodossa, mutta moninpeli on koko pelin suola. Parannettavaa toki myös löytyy, itse kaipaisin jonkinlaista kunnollista chatti mahdollisuutta muidenkin kuin vain frendi-listalla olevien pelaajien kanssa, mutta toisaalta jos peli halutaan pitää "kaikenikäisten" pelinä, niin vapaan chatin puuttumisen törkyviestien pelossa toki ymmärtää. Suurempi ilo olisikin mahdollisesta 2v2-pelimuodosta, jossa olisi luonnollisesti 1v1 matseista poikkeavat säännöt, mutta tämä saattaa pelitasapainon säilyttämisen vuoksi olla liian haastellista toteuttaa.

Vuoden paras offline-moninpeli

Offline-mahdollisuutta peli ei toki kaipaa.

Vuoden paras positiivisin yllätys

Ja täytyy sanoa, että Hearthstonen addiktiivisuus ja hauskuus tuli kyllä totaallisena yllätyksenä, sillä pitkään suhtauduin koko peliin erittäin kyynisesti, virtuaallinen korttipeli kuulosti korvaan todella tympeältä idealta.

Vuoden kamalin pettymys

Noh, käytän tämän kategorian sanoakseni, että kamalin pettymys oli se, että niinkin monen pelin julkaisussa oli/ on edelleen ongelmia (MC collection, DriveClub, Warlords of Draenor), tai ne julkaisiin raakileina (Destiny), toivottavasti monien pelien lykkääminen vuodelle 2015 näkyy sitten pelien laadussa.

Vuoden paras PS4-peli

-

Vuoden paras WiiU-peli

-

Vuoden paras Xbox One-peli

-

Vuoden paras PC-peli

Hearthstone

Vuoden paras käsikonsolipeli

-

VUODEN PARAS VIDEOPELI

Tosiaan Hearthstonea ei voi olla kehumatta liikaa. Vaikka voitto on monesti tuuristakin kiinni ja peli ehkä suosii tietynlaisia korttipakkoja liikaa, niin eri hahmoluokat tuovat pelaamiseen kuitenkin sen verran vaihtelua, ettei hommaan tahdo kyllästyä, ainakaan pienemmissä erissä pelattuna, mikä sopii nykyiseen elämäntilanteeseen paremmin kuin hyvin. Ja mikä parasta, Hearthstone on Free2play nimensä veroinen, peli jakaa sen verran avokätisesti pelin sisäistä valuuttaa, että oikeaa rahaa ei tarvitse käyttää juuri ollenkaan, ainoastaan Curse of Naxxramasin hiukan liian korkea hinta (18e) risoo, mutta muuten en ole kokenut tarvetta raottaa kukkaron nyörejä. Juuri daily-tehtävistä jaettavat rahat ja rahoilla ostettavat areena-matsit, jotka ovat aivan oma nerokas lukunsa, motivoivat palaamaan pelin pariin päivittäin. Kun 2-3 kuukauteen ei ole edes tehnyt mieli juuri mitään muuta peliä pelata (osittain toki johtuen myös siitä, ettei yksinkertaisesti ole aikaa), eikä yksikään toinen peli ole vähään aikaan koukuttanut näin paljon, niin Hearthstone on enemmän kuin ansainnut Vuoden peli-tittelin.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Vaikka peli onkin Nemesis-systeemiä lukuunottamatta varsin perinteinen toimintaräpellys, jaksoi tuo silti pitää otteessaan lopputeksteihin asti. Kyseessähän on tietenkin Middle-earth: Shadow of Mordor.

Vuoden paras ajopeli
Forza Horizon 2. Ennen tämän julkaisua pelailin melko paljonkin Forza 5:sta mutta Horizon 2:n ilmestyessä en ole viitsinyt enää palata perinteisen rata-ajon pariin. Jokin siinä "avoimessa" maailmassa viehättää. Ehkä vesisade.

Vuoden paras tasoloikkapeli
Tunsin olevani pakotettu lisäämään tämä johonkin kategoriaan ja mihin muuallekkaan se kuuluisi kuin tasoloikkaan? Eli nimeän Tomb Raider: Definitive Editionin. Tätä pelatessa jouduin lähettämään PS4:n kahteen otteeseen takuuvaihtoon mutta tuli se viimein läpäistyä. Kolmannella pleikkarilla.

Vuoden paras roolipeli
Dark Souls II. Rooli ja rooli mutta onhan tässä hahmonluonti? Sinänsä peli oli pettymys kun toivoin pelin sisältävän enemmän linkkejä ensimmäiseen Dark Soulsiin mutta omana pelinä ajateltuna, tätä parempaa kymmeniä tunteja kestävää toimintaroolipelieeposta ei ole mielestäni tänä vuonna ilmestynyt.

Vuoden paras strategiapeli
En tee strategiaa. Ainakaan näin tuoretta.

Vuoden paras räiskintäpeli
Call of Duty: Advanced Warfare. Hävettää myöntää mutta kerrankin CoDi joka tuntuu hyvältä käteen. Jonne-tyylilleni uskollisesti en ole edes koskenut pelin yksinpelikampanjaan.

Vuoden paras urheilupeli
NHL 15. Tämä kisa käytiin Fifan ja änärin välillä ja koska asun Suomessa, valintani on luonnollisesti änäri.

Vuoden paras ladattava peli
Outlast. Ei kai tästä ole vielä ainakaan ilmestynyt fyysistä versiota? Tämä piti otteessaan varsin mukavasti vaikkakin kunnon kauhupelille uskollisesti vihollisten tekoäly muuttui ennalta-arvattavaksi toisella kohtaamisella. Huikea peli hintaansa nähden. (Tähän pitää tietää pelin olleen ilmaisena Plus-pelinä.)

Vuoden paras online-moninpeli
Sisäisesti nautin tästä aivan liikaa mutta kyllähän niitä paheitakin täytyy muutoin siveellisellä ihmisellä olla. Eli Call of Duty: Advanced Warfare.

Vuoden paras offline-moninpeli
NHL 15. Harvinaista että voittaisin kavereitani tässä mutta änärin parissa myös häviö tuntuu hyvältä. Suomi tietää.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Metal Gear Solid V: Ground Zeroes. Tämä pääsi jostain takavasemmalta yllättämään laadullaan ja monipuolisuudellaan pelin kokoon nähden. Totta, tässä on ainoastaan yksi oikea tehtävä mutta ne neljä (viisi?) "Bonus"-tehtävää olivat varsin mukavaa ajanvietettä. Metal Gear kiinnostaa aina, miten pienissä pätkissä tahansa.

Vuoden kamalin pettymys
Watch Dogs. Tämä yllätti täysin, nimittäin keskinkertaisuudellaan. Jokainen osa-alue tuntuu olevan "ihan ok"-tasolla mutta mitään innovaatiota ei tunnuta vievän loppuun saakka. Ehkä jatko-osassa?

Vuoden paras PS4-peli
Infamous Second Son. Sinänsä Infamous on pelisarjana melko tuntematon, ensimmäistä osaa kun olen pelannut 3 tuntia ja toista en lainkaan. Silti uusin inkarnaatio jaksoi pitää koukussa loppuun saakka eikä varsinaista kyllästymistä tullut missään vaiheessa vastaan. Video- ja Betoni-voimat olivat kuitenkin pettymyksiä.

Vuoden paras WiiU-peli
Tullut pelattua ainoastaan Wind Waker HD:tä niin Wii U-anti on melko laimeaa tämän vuoden osalta. Ostanen ensi vuoden puolella Smash Brosin, Mario Kartin ja Bayonettan.

Vuoden paras Xbox One-peli
Forza Horizon 2. On se vain viihdyttävä. Ainoa valituksen aihe on, että pelistä ei löydy paikallista kaksinpeliä. Tämä tuntuu toki olevan nykypäivänä enemmän sääntö kuin poikkeus.

Vuoden paras PC-peli
Hearthstone. Ainoita tänä vuonna pelaamiani PC-pelejä joten valinta ei sinänsä ole hankala. Onhan tuo korttiläimintä ihan viihdyttävää mutta en uskalla pelata enempää etten jää koukkuun ja tuhlaa peliin tuhansia euroja.

Vuoden paras käsikonsolipeli
Danganronpa: Trigger Happy Havoc. Olen Ace Attorneyn ja etenkin Visual Novellejen suuri tuuletin joten tässä yhdistyy mukavasti molempia piirteitä. Murhamysteerit ovat myös aina kiinnostavia. Vuoden parhaita pelejä mielestäni.

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Dark Souls II. Toisaalta pieni pettymys mutta silti ehdottomasti tämän vuoden parhaimmistoa. Pienellä viilauksella peli paranisi jumal-asemaan mutta sehän selvinnee ensi vuonna kun saamme sen virallisen ja viimeistellyn version markkinoille. Kiva että beta-versiokin oli näin mukiinmenevä.

Kaikkea sitä joutuu tekemään...

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Legend of Grimrock 2 Pelissä seikkaillaan sanan varsinaisessa merkityksessä, joten argumentit ovat invalideja. Ykkösestä tuttu putkimaisuus on hylätty ja uusia alueita komeine maisemineen löytyy aina yllättäen kulman takaa.

Vuoden paras ajopeli
Mario Kart 8 Jos nyt välttämättä haluaa ajella "true" autoilla voi Marion istuttaa mersuun.

Vuoden paras tasoloikkapeli
Child of Light Vuoden toiseksi paras peli. Olisi vääryys olla tunkematta sitä jokaiseen mahdolliseen kategoriaan. Vaikka peli onkin enemmänkin lentosimulaattori kuin tasohyppely sanan perinteisessä mielessä, on se kuitenkin tämän kenren kaunein edustaja tänä vuonna.

Vuoden paras roolipeli
Legend of Grimrock 2 Velhoja? Check. Mörköjä? Check. Pulmia? Check. Hahmoluokka, jonka kokemus on suoraan verrannolinen painoindeksiin? Check.

Vuoden paras strategiapeli
HearthStone olisi kova vaihtoehto mutta itselle viehätys on laantunut. Vastaankin nimikkeellä, jolle käy luultavasti samoin: Heroes of Storm (alpha).

Vuoden paras räiskintäpeli
Goat Simulator

Vuoden paras urheilupeli
FIFA 2015 on tarjonnut muutaman tunnin viihdettä hassujen boosterien avausvideoiden muodossa.

Vuoden paras ladattava peli
Child of Light Voittaa kategorian ollessaan saatavilla useimmille alustoille. Herra rodun pelit, kun ovat ladattavaa sorttia muutenkin.

Vuoden paras online-moninpeli
Goat MMO Simulator

Vuoden paras offline-moninpeli
Super Smash Bros. Wii U Pelamatta paras. Hankintalistalla seuraavana.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Child of Light Oikeasti hyvä, lapsille ja lapsenmielisille sopiva peli on aina mieluisa yllätys.

Vuoden kamalin pettymys
Lightning Returns: Final Fantasy XIII:n kesto

Vuoden paras PS4-peli
Vähän liian next gen mulle.

Vuoden paras WiiU-peli
Bayonetta 2 Pakko tämäkin on johonkin väliin laittaa ettei kaduta jälkeenpäin.

Vuoden paras Xbox One-peli
Ei ole master racea tämä.

Vuoden paras PC-peli
Legend of Grimrock 2

Vuoden paras käsikonsolipeli
Retry Koska puhelinkin voi olla nykyään konsoli. Eikö? Sanon silti.

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Legend of Grimrock 2 Tämä peli on kaunis, helevitun perseestä, mutta kaunis.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Ehdottomasti Bayonetta 2. Pelin eeppiset taistelut ja rautainen soundtrack onnistuvat luomaan hyvin toiminnantäyteisen tunnelman. Peli on sopivan haastava ja kieli poskessa tehdyt välianimaatiot ovat myös ihan huvittavia. Helposti yksi Wii U:n parhaista peleistä, mitä laitteelle on julkaistu.

Vuoden paras ajopeli
Se on tietysti Mario Kart 8! Kart-ajopelit ovat iskeneet meikäläiseen aina paremmin, kuin umpitylsät ajosimulaattorit. Pelissä ratoja riittää pilvin pimein ja itse ajaminen on suurta lystiä. Propsit vielä pelin komeasta ulkoasusta.

Vuoden paras tasoloikkapeli
Tämä genre vietti tänä vuonna pientä hiljaiseloa, mutta onneksi Donkey Kong Country: Tropical Freeze oli paikkaamassa tätä tyhjyyden aukkoa. Peli edustaa pelattavuudeltaan old school tasoloikintaa ja se lainaa tuttuja mekaniikkoja vanhoista tasoloikinta peleistä. Kentät ovat grafiisesti upean näköisiä ja kenttäsuunnittelu on myös erinomaista.

Vuoden paras roolipeli
En kyennyt tutustumaan tämän vuoden roolipelitarjontaan sattuneista syistä. Ainoastaan Kingdom Hearts HD 2.5 ReMIXiä tulee varmasti tässä lähiaikoina pelattua, mutta kyseessä on silti HD-kokoelma vahoista peleistä, joten päätän olla äänestämättä tätä kategoriaa.

Vuoden paras strategiapeli
En pelaa strategiapelejä, joten jätän vastaamatta.

Vuoden paras räiskintäpeli
Syyskuussa pääsin Xbox Onen suomijulkaisun myötä käsiksi Titanfall -peliin...ja voi pojat se oli sitten menoa! Jättimäisten Titan-taistelurobottien ohjaaminen, päällä ratsastamien ja tuhoaminen on tuottanut suurta hupia minunkaltaiselleni pelaajalle, joka ei useimmiten syty eri FPS-rintaman peleille.

Vuoden paras urheilupeli
On todella harvinaista, että meikäläinen olisi eksynyt pelaamaan urheilupelejä. Näin kuitenkin kävi FIFA 15 kanssa, jonka sain ilmaiseksi lunastettua Xbox Onen suomijulkaisun ansiosta. Yksinpelinä FIFA ei tarjoa minulle juuri mitään, joten peli on parhaimillaan, kun sitä pääsee pelaamaan samalla sohvalla kaverin seurassa. Kirosanathan siinä lentelevät ja suuria tunteita on ilmassa.

Vuoden paras ladattava peli
Telltale Games päätti kääntää Fable -sarjakuvan videopeliksi ja siitähän syntyi episodi pohjainen The Wolf Among Us. Pidän Fable-universumia paljon mielenkiintoisempana kuin The Walking Deadin synkästä apokalyptisesta maailmasta. Tätä peliä pelatessa on koko ajan tehnyt mieli tustua alkuperäisiin sarjakuviin.

Vuoden paras online-moninpeli
Titanfall voittaa ansaitusti tämänkin kategorian. Olen viihtynyt verkossa yli 20 tuntia, mikä on todella harvinaista meikäläisen osalta. Verkkomoninpelinä Titanfallissa on uutuudenviehätystä ja pelaaminen on todella hauskaa. Innostuin jopa ostamaan pelin Season Passin tuossa pari kuukautta sitten.

Vuoden paras offline-moninpeli
Mario Kart 8 on aina takuu varmaa viihdettä, kun kavereita käy silloin tällöin kyläilemässä. Ei sen suurempia perusteluja.

Vuoden paras positiivisin yllätys
En odottanut liikoja Sunset Overdrive:lta, kun peliä esiteltiin viime kesän E3-messuilla. Peli näytti aluksi omaan makuun turhan hitaalta liikkeessä ja pelin huumori ei myöskään vakuuttanut. Digiexpoilla pääsin käsiksi itse peliin, mutta mielipiteeni ei juuri muuttunut. Päädyin kuitenkin ostamaan pelin black friday -aleista ja 2-3 tunnin pelisession jälkeen olin positiivisesti yllättynyt. Pelattavuus olikin yllätävän hauskaa pelihahmon hyppiessä autojen päällä ja grindaen sähkölangoilla punk rockin soidessa taustalla.

Vuoden kamalin pettymys
Odotukset Assassin's Creed: Unitya kohtaan olivat korkeat, mutta jouduin lopulta pettymään. Pelin tarina ja hahmot olivat umpitylsää huttua, sekä pelin eri osa-alueet oli kustu totaallisesti. Älypuhelin aplikaation ja pelin oman verkkopalvelun pakkosyöttäminen oli myös todella ärsyttävää.

Vuoden paras PS4-peli
PlayStation 4:n yksinoikeus tarjonta oli tänä vuonna yllättävän heikkoa. Lähes kaikki tulevat mielenkiintoiset yksinoikeudet siirtyivät ensi vuodelle ja konsoli jäi tyytymän 3rd party -pelien tarjontaan. Onneksi tätä tyhjyyden rakoa oli paikkaamassa inFamous: Second Son. inFamous -sarjan aiemmat osat olivat ihan kivoja supervoimilla maustettuja open world -pelejä, mutta ne eivät jättäneet suurta vaikutusta meikäläiseen. Sarjan kolmas osa kuitenkin paikkasi edeltäjiensä osa-alueita paljon paremmaksi tuomalla peliin mielenkiintoisemman päähenkilön sekä uusia ja monipuolisempia supervoimia.

Vuoden paras WiiU-peli
Vuosi 2014 oli ehdottomasti Wii U:n paras vuosi tähän asti. Kiitos kuuluu näille kahdelle lippulaivapelille, eli Mario Kart 8:lle ja Super Smash Bros. for Wii U:lle. Näistä kahdesta omaksi suosikikseni kuitenkin osoittautui Mario Kart 8. Mitä tästä voisi vielä jotain sanoa? Noh, jos omistat Wii U:n tai jos aiot hommata Wii U:n olohuoneeseesi, tämä peli on pakko ostos!

Vuoden paras Xbox One-peli
Eiköhän se ole Sunset Overdrive. Halo: The Master Chief Collection oli hieno palvelus pelisarjan faneille, mutta kyllä minä mielummin suosittelisin Sunset Overdrivea ihmisille, jotka eivät omista Xbox Onea.

Vuoden paras PC-peli
Seuraava!

Vuoden paras käsikonsolipeli
Käsikonsoli ja mobiili rintamalla oli myöskin tänä vuonna hiljaista. Nintendo jatkoi kuitenkin uusien 3DS-pelien puskemista markkinoille ja yksi näistä peleistä oli Super Smash Bros. for Nintendo 3DS. Peli pyörii uskomattoman tasaisesti 3DS:llä ja nykimistä tulee hyvin harvoin vastaan. Taisteleminen on hauskaa sekä yksin että verkossa tai localina.

VUODEN PARAS VIDEOPELI
...on Titanfall! Ylivoimaisesti tämän vuoden pelatuin peli ja se jaksaa vieläkin viihdyttää!

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Yhtä jos toista tähän genreen sopivaa teosta on tullut pelailtua mutta vain pari oli keskinkertaista kovempaa kamaa. Netissä monien haukkuma Lord of Shadows 2 maistuu ainakin minulle hyvin mutta Middle-earth: Shadow of Mordor vetää kuitenkin selvästi kovemmin. Hieno sekoitus Arkham Butmaneja sekä Ass Creed sarjaa. Juoni melkeinpä ainoa asia joka pitää tämän pelin poissa "loistava" tasolta.

Vuoden paras ajopeli
Sori NK. Mario Kart 8 on tullut tutuksi miittien kautta (sitä samaa laatua muttei pahemmin mitään uutta) joten en viitsi nuiden sessioiden perusteella nakata pelille titteliä. Ainoa 2014 julkaistu autoilu jonka ihan omistan ja olen sitä pelaillutkin jopa ja tykännyt on Driveclub. Helvetin näyttävä ja toimiva (ainakin yksinpelinä) päristely. Valitettavasti genre taikka autot ei pahemmin kiinnosta niin en pääse samoihin fiiliksiin kuin bensalenkkarit.

Vuoden paras tasoloikkapeli
Donkey Kong kun on pelaamatta niin eipä pahemmin ole mistä valita. Ainiin pelasinhan mää LBP 3:n läpi... Muttei ansaitse pistettä. Skip.

Vuoden paras roolipeli
Valitettavasti tämän genren monet "kovat" tekeleet ovat vielä pelaamatta (Divinity, Dragon Age jne) mutta jopa paria hieman pienempää on tullut pelattua ja paras roolipeli mitä tähän mennessä vuodelta olen pelannut on:South Park: The Stick of Truth. Todella hauska ja toimiva ropetus vaikkakin pelimekaanisesti siellä kevyemmän puolella. Sarjan vanhana fanina peli oli täyttä kultaa alusta loppuun. Parasta South Parkkia pariin vuoteen vähintäänkin.

Vuoden paras strategiapeli
Tähän löytyy itselle selvä voittaja koska en ole pelannut kuin yhtä tänä vuonna tullutta strategiaa. Onneksi kyseessä oleva peli on mainio. Puhun tietenkin Civilization: Beyond Earthista. Ehkei yhtä koukutava kuin vaikkapa Civ 5 (cmon, harva peli on) sekä tuntuu yllättävän hiomattomalta Firaxis studion peliksi mutta silti ehtaa herkkua jos 4X genre maistuu. Aínoa vakava kilpailija tälle palkinnolle on Endless Legend jonka peluu menee helposti ensi vuodelle. Tiedä sitten jos siitä tykkäisin enemmän. Civ saa kuitenkin nyt tämän tittelin.

Vuoden paras räiskintäpeli
Nykyään vähemmän ja vähemmän tulee innostuttua räiskinnöistä, tämänkin vuoden isot pläjäykset aiheuttavat stondiksen sijasta haukotuksen. Aivan vuoden alussa iski kuitenkin PC puolella mukava yllättäjä. Insurgency tuli näki ja alisti. Pervolla tavalla nautin haastavista fps nettipeleistä (vanha kunnon Americas Army, Red Orchestra etc) joissa joutuu oikeasti keskittymään mitä tekee ja pelaamaan jopa tiiminä eikä aina vain sooloilla. Insurgency iski täysiä juuri tuonne ja osottautui yhdeksi vuoden kovimmista yllättäjistä.

Vuoden paras urheilupeli
Mitä on urheilu?

Vuoden paras ladattava peli
Tänä vuonna iso osa pelaamistani peleistä oli juuri ladattavassa muodossa. Vastaan osui monenlaisia mainioita pelejä mutta parhaana mieleen jäi Broken Age. Kyllä, olen Tim Schafer fanipoika. Kyllä, rakastan vanhoja point & click pelejä. Tarviiko minun selittää miksi tykkään tästä pelistä? Ai ei, ylläri. Tietenkin kyse on vain act 1 osiosta joka jätti minut odottamaan act 2sta housut märkinä.

Vuoden paras online-moninpeli
Kauhena en netissä vuonna 2014 pelaillut mutta Insurgency aivan mukavasti tunteja elämästäni.

Vuoden paras offline-moninpeli
WiiUn kahdesta kovasta (MK8/SSB) Super Smash Bros for WiiU on se kovempi.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Helppo vastaus: Jazzpunk. Reilu kuukausi sitten ostin uusimman Humble Bundlen kun siinä oli jokunen kova pelaamatta jäänyt peli. Monesti siinä sivussa mukana tulevat pelit menevät sinne surullisen kuuluisaan Steam libraryyn vain homehtumaan. Jazzpunkista en ollut ikinä kuullutkaan mutta katsoin sen Bundlessa olevan traikun ja olin heti innoissani. Peli tulikin sitten täydellisesti koluttua läpi ja tykkäsin jokaisesta sekuntista pelin kanssa. Yksi vuoden hauskimpia pelejä.

Vuoden kamalin pettymys
En kamalasti odotellut mitään peliä joten pettymyksiäkään ei hirveästi tullut. Ainoa pettymys joka tulee mieleen on Thief. Kovalta studiolta tuli keskinkertainen hiiviskely. Ei mitään paskaa muttei mitään loistavaakaan.

Vuoden paras PS4-peli
Valitettavasti en ehtiny Infamousta vielä pelaileen joten tittelin saa multiplätti ja kun niitäkään en kauhean montaa vielä ole kyseisellä koneella läpäissyt... Middle-earth: Shadow of Mordor on vastaukseni.

Vuoden paras WiiU-peli
Konetta ei löydy mutta miiteissä jne pelaillut ja Super Smash Bros for WiiU saa äänen.

Vuoden paras Xbox One-peli
Skip

Vuoden paras PC-peli
Sid Meier's Civilization: Beyond Earth, perustelut strategioinnissa.

Vuoden paras käsikonsolipeli
Jokunen isommista 3DS titteleistä on pelaamatta mutta Super Smash Bros for 3DS saa ääneni. Helvetin hyvin onnistuivat kääntämään sarjan käsikonsolille. Peli tulee aina olemaan koneen kanssa mukana ja pelitunteja varmana kertyy mukavasti.

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Jo aiemmissa kohdissa ehdin itkeä että monet mahdollisesti listoille pääsevät pelit ovat vielä pelaamatta. Tässä viime viikkoina olen ehtinyt kivasti bäklogia tyhjentää mutta pakko valita jokin peli.... Vuoden paras peli minulle oli South Park: The Stick of Truth. Hauska ropetus ja sarjan fanina täyttä herkkua.

Normaalia vähemmän tullut tämän vuoden puolella ilmestyneitä pelejä pelattua.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Dark Souls 2

Vuoden paras ajopeli
Mario Kart 8

Vuoden paras tasoloikkapeli
Donkey Kong Country Tropical Freeze, i.e. viimevuosikymmenen paras tasoloikkapeli

Vuoden paras roolipeli
Pokemon ORAS. Steamissa hankittuna Divinity: Original Sin, sekä Kickstarterista saatu Wasteland 2, mutta en ole vielä kerinnyt korkkaamaan. Siispä äänestän takuuvarmaa Pokemonia.

Vuoden paras strategiapeli
Tämä olisi varmaan Civilization Beyond Earth, mutta tätäkään en ole kerennyt pelata vaihtoni vuoksi. Ainoa toinen kandidaatti lienee Age of Wonders 3, joka on mainio Heroes of Might and Magic -kopio...

Vuoden paras räiskintäpeli
En ole pelannut yhtäkään tänä vuonna julkaistua räiskintäpeliä.

Vuoden paras urheilupeli
Ohi.

Vuoden paras ladattava peli
Broken Age, mainiota vanhan koulukunnan point&clickailua.

Vuoden paras online-moninpeli
Smash Bros for 3DS lol. WiiU-versioon en ole vielä päässyt käsiksi :(

Vuoden paras offline-moninpeli
Mario Kart 8

Vuoden paras positiivisin yllätys
Isometristen länsiroolipelien uusi tuleminen. Parasta.

Vuoden kamalin pettymys
Missä viipyy Metroid-julkistus.

Vuoden paras PS4-peli
Ohi

Vuoden paras WiiU-peli
Donkey Kong Country Tropical Freeze

Vuoden paras Xbox One-peli
Ohi

Vuoden paras PC-peli
Dark Souls 2

Vuoden paras käsikonsolipeli
Smash for 3DS

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Dark Souls 2 vai Donkey Kong? Vai 3DS Smash? Vastaan tähän Donkey Kong Country Tropical Freeze
Ensi syksynä tulee olemaan julmettu määrä hyviä pelaamattomia pelejä backlogissa : P

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli

Bayonetta 2
DAT ASS. Lisäksi peli näyttää hyvältä, soundtrack on loistava ja jokainen pelaaja saa pelistä niin helpon tai haastavan kuin haluaa. Nintendo aiheisista asuista plussaa.

Vuoden paras ajopeli
Aivan sama kelpaako vai ei, mutta tätä minä äänestän. GTA online. Ajaminen on hauskaa ja muutenkin tuntuu hyvältä, ratoja riittää vähintään tarpeeksi ja vielä voi itse tehdä lisää jos niin haluaa. Yhteensä yli 2000 kisaa ajettu joka on enemmän mitä missään autopelissä minulla koskaan ja vaikka ps4 versiota en ole paljoa pelannut niin siinäkin on kertynyt jo 129 kisaa ja lisää ehtii tulemaan reippaasti ennen kuin äänestys on ohi.

Vuoden paras tasoloikkapeli
Kai se sitten se DKC: tropical freeze on kun ei muutakaan taida olla tarjolla. Hyvä peli joka tuli kahdesti pelattua läpi. Plussaa myös siitä, että ostettavien tavaroiden (siis pelin valuutalla ostettavia) avulla minäkin pääsin pelin läpi joten ei kannata antaa kaikkien "se on niin vaikea" puheiden pelästyttää. Lisäksi siitäkin saa hyvää viihdettä kun katsoo listojen parhaiden suorituksia uusintoina.

Vuoden paras roolipeli
Dragon age: Inquisition. Komeita maisemia ja paljon dialogia sekä paikkoja tutkittavaksi sekä ihan kiinnostava tarina. Eli kaikkea sitä mitä minä ropelta haluan. Miehekkäästi vedin casualilla läpi joten taistelut oli vain kiva mauste siinä tutkimisen lomassa. 73 tuntia sain kulumaan ja tein heti uuden hahmon. Se on hyvän pelin merkki.

Vuoden paras strategiapeli
Tyhjänä pysyy

Vuoden paras räiskintäpeli
Master chief collection. Neljä timantin kovaa peliä samoissa kansissa ja teknisesti paranneltuina.

Vuoden paras urheilupeli
Ei ole eikä tule

Vuoden paras ladattava peli
Child of light. Upea ja kaunis peli jonka maailmaa tutkii mielellään ja musiikit on täyttä kultaa ja siksi ostin myös soundtrackin. Myös siihen runo muodossa olevaan dialogiin tottui aika äkkiä vaikka aluksi se olikin aika kauhistus kun pelistä videoita katsoi.

Vuoden paras online-moninpeli
GTA online. Selitys lukee ajopeli kohdassa. Tuohon kun lisätään vielä kaikki tehtävät ja muut asiat mitä voi tehdä niin valinta on selvä.

Vuoden paras offline-moninpeli
Ei kukaan mun kanssa mitään pelaa

Vuoden paras positiivisin yllätys
Drive clubin moninpeli. Aluksi kirosin koko systeemin, mutta kun sade tuli ja servutkin toimi niin päätin kokeilla uudestaan ja tämä onkin ihan kivaa ajamista. Lisäksi tämä on ensimmäinen moninpeli wrc 4:n jälkeen jota jaksan pelata jopa selvinpäin.

Vuoden kamalin pettymys
Kun en muutakaan keksi niin witcherin ja batmanin siirtyminen vieläkin kauemmas.

Vuoden paras PS4-peli

Excluista varmaan last of us: remastered
Peli joka ei alunperin ekalla peluulla vakuuttanut, mutta toisella ja kolmannella kerralla kylläkin, mutta edelleenkän en ymmärtänyt pelin visuaalisen puolen hehkutusta.
Noh remastered korjasi tämän ja nyt minunkin mielestäni peli näytti komealta ja yksi läpipeluu oli pakko viettää vain kuvia ottaen ja kertyihän niitä sellaiset 143 kappaletta.

Pelihän sisältää myös left behind lisärin joka oli varsin mainio ja se oli alunperin jäänyt kokematta. Myös tuhti making of video lämmitti mieltä. Olkoon vaan uusioversio, mutta kyllä tässä oli koko rahalle vastinetta vaikka vanha versio oli pelattu jo kolmesti läpi eikä moninpelikään kiinnostanut ollenkaan.

Vuoden paras WiiU-peli
Bayonetta 2. Selitykset alussa.

Vuoden paras Xbox One-peli
Sunset overdrive. Komeita ja värikkäitä maisemia ja kovaa toimintaa. Lisäksi peli on niin täynnä leffa ja peli viittauksia ja muutenkin loistavaa läppää ettei tätä voi olla rakastamatta. Pakko saada lisää joten täytyy se lisärikin ostaa.

Vuoden paras PC-peli
En minä tuollaisella pelaa.

Vuoden paras käsikonsolipeli
Project diva f 2nd
Katso alemmas.

VUODEN PARAS VIDEOPELI

Project diva F 2nd.
Olin varma, että se on joko tämä tai eka pdf. Äsken varmistuin päätöksestäni. Eka osa julkaistiin euroopassa maaliskuussa ja olen pelannut sitä 111 tuntia marraskuuhun mennessä ja tuosta kun vähennetään editorin käyttö ja diva room niin biisejä olen tahkonnut n.70 tuntia.

Nyt olen tätä uusinta pelannut alle neljässä viikossa jo 42 tuntia joten on sen pakko olla parempi jos se noin kovaa koukuttaa. Kummassakaan ei kuitenkaan ole yhtään huonoa biisiä joten pakko se paremmuus on jonkun muun kuin biisien perusteella keksiä.

Loistava rytmipeli ja minun kirjoissani jopa paras. Toisena tulee sitten eka pdf ja kolmantena eka dj hero.

Oma listani on hyvinkin Nintendo-voittoinen, sillä en tällä hetkellä omista uusista konsoleista muita, kuin Nintendon alustoja.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli

Bayonetta 2. Myönnettäköön, että tämä peli ei iskenyt minuun ihan niin suurella voimalla, mitä ennakkohype ja ykkösosan hehkutus antoi odottaa; lieneekö sitten pelin tyyli ja tematiikka ei ollut ihan täsmäosuma minulle, mutta todella nautinnollinen pelikokemus se silti oli. Se kertoo jo paljon, että Bayo 2 lähti heti toiselle läpipeluurundille läpäisyn jälkeen, joka on omalla kohdallani melko harvinaista nykyään.

Vuoden paras ajopeli

Tämähän on selvä homma. Mario Kart 8. Kerrassaan historiallisen kova videopeli, vaikkakin peliä pelatessa välillä epäselvää onko hauskaa, vai ihan hirveätä. V*tutuskerroin meinaa nousee helposti tasolle, johon harvemmin arkielämässä törmää.

Vuoden paras tasoloikkapeli

Eipä ole tullut yhtäkään pelattua tänä vuonna. Veikkaan, että DK tämän sijan ansaitsisi, jos sitä olisi tullut pelattua

Vuoden paras roolipeli

Tämä on helppo. Pokémon Omega Ruby. Viimevuoden Pokémon XY oli ensimmäinen Pokémon-peli, jota allekirjoittanut on pelannut kunnolla ja avaus pelisarjalle nousi heti saman tien henkilökohtaiseen all-time top 10 listaan ollessaan kerrassaan mullistava pelikokemus. Omega Ruby ilman sitä nostalgiafaktoria lisää sitä samaa, mutta itselleni kyllä kelpaa, enemmän kuin hyvin, vaikkakin vähän turhan moni osa-alue on suoraan copypastettu XY:stä.

Vuoden paras online-moninpeli

Super Smash Bros. for Wii U. Tämä on kyllä aika tiukka skaba MK8:n kanssa, mutta ehkä olen nauttinut Smashin pelaamisesta hiukan enemmän.

Vuoden paras offline-moninpeli

Sama, mitä yllä.

Vuoden paras positiivisin yllätys

Vuosi on pursunnut huippulaadukasta pelattavaa, mutta ei sinäänsä mitään yllätyksiä.

Vuoden kamalin pettymys

Olen onnistunut välttämään kaikki pettymykset.

Vuoden paras WiiU-peli

Super Smash Bros. for Wii U kiilaa täpärästi MK8:n edelle. Periaatteessa ehkä MK8 ansaitsisi tämän paikan, mutta Smashiä pelatessa ei tee mieli valella kämppää bensalla, tuikata tuleen ja karata yöhön, joten Smashi voittaa.

Vuoden paras käsikonsolipeli

Pokémon Omega Ruby/Alpha Sapphire Tämän peluu on vasta alkumetreillä ja se tulee todennäköisesti tarjoamaan viihdettä pitkälle ensi vuoteen. Gotta catch 'em all!

VUODEN PARAS VIDEOPELI

Super Smash Bros. for Wii U Perusteluja yllä.

Uusia pelejä on tullu aika vähän pelattua, mutta muutamaa kyllä. Yllättäen kaikki on WiiU -pelejä.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Bayonetta 2
Todellinen no brainer. Melkein parasta mitä näillä sormilla on ikinä näpytelty.

Vuoden paras tasoloikkapeli
Donkey Kong: TF
Helppo myöskin. Todella viihdyttävää tasoloikkaa ja soundtrack on aika mieletön.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Vähän hankala kategoria. Itse en osta pelejä testausmielessä, vaan ostan sellaisia jotka "tiedän" olevan hyviä, joten positiivisia yllätyksiä ei tule.
Hmmm... Sanotaanko että Alien: Isolation oli jonkinlainen positiivinen yllätys. Tunnelma oli rakennettu helvetin hyvin ja se toimi. Ainakin sen aikaa mitä itse sitä pelasi. Tulevista saisi enemmän yllätyksiä. FFXV oli kova yllätys. Ei julkaisuna vaan lupauksiltaan. Samoin Captain Toad. Mutta pitäydytään tuossa Alienissa on kun tänä vuonna julkaistu.

Vuoden kamalin pettymys
Näitä riittää loppujen lopuksi aika paljon. Monia pelejä aina odottaa mutta harvaa tulee hankittua kun arvostelut kuvaa pelin ihan toisenlaiseksi mitä toivoi. Ehkä Lord of Shadow 2.

Vuoden paras WiiU-peli
Bayonetta 2

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Bayonetta 2

Tänä vuonna on tullut pelattua hävyttömän vähän pelejä, mutta eiköhän tästä saada pari kategoriaa täytettyä. Saattaa olla aika Nintendo painoitteinen lista, koska Xbox One tuli ostettua vasta ihan äskettäin ja PS4 loistaa toistaiseksi vain poissaolollaan.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Bayonetta 2. Itsehän en ollut ensimmäistäkään osaa pelannut, mutta sekin tuli tässä koettua. Ja vaikka eka osa oli todella kova peli, niin kyllä vaan kakkonen veti pidemmän korren oikeastaan joka osa-alueella. Siitä on kauan kun pelaaminen on ollut näin hauskaa. Ehdottomasti jokaisen Wii U:n omistajan pakkohankinta. Peli myös näyttää hyvältä ja pyörii sujuvasti.

Vuoden paras ajopeli
Mario Kart 8. Oikeastaan ainoa tänä vuonna julkaistu ajopeli mitä on tullut pelattua, mutta ei se tästä yhtään sen huonompaa tee. Pelattavaa on riittänyt niin yksin kuin moninpelissäkin ja laadukasta dlc:täkin saatiin pelattavaksi. Kyllä kelpaa.

Vuoden paras tasoloikkapeli
Donkey Kong on jäänyt vielä pelaamatta, joten vastaan tähän Shovel Knight. Sellaiselle joka on kasvanut 8-bit tasoloikkia pelatessa tällainen maistui todella hyvälle. Ja soundtrack oli myös todella kova.

Vuoden paras roolipeli
Tähänkin on pakko todeta että kovat roolipelit kuten Dragon Age sekä Pokemon odottaa vielä pelaamistaan, joten ainoa peli mikä tähän kategoriaan sopii on Child of Light. Ihan hauska (ja nätti) peli tuo oli, että ei sinänsä valittamista.

Vuoden paras strategiapeli
Tätä genreä ei ole tullut vuosiin kunnolla pelattua, ja koska Beyond Earth on pelaamatta niin tyhjäksi jää.

Vuoden paras räiskintäpeli
Tässä kategoriassa kilpailu käydään Halon ja Destinyn (Titanfall odottaa kovalevyllä vuoroansa) välillä, joten annan ääneni Destinylle. Molemmat oli hyviä, mutta pääasiassa siksi kun Halo on uusintaversio, sitä on äänestetty ennenkin ihan tarpeeksi.

Vuoden paras urheilupeli
Ei ole tullut urheilupelejä pelattua tänä vuonna.

Vuoden paras ladattava peli
Tätä arvoin Child of Lightin ja Shovel Knightin välillä, mutta päädyin lopulta jälkimmäiseen. Eli Shovel Knight, perusteluja ylempänä.

Vuoden paras online-moninpeli
Tänä vuonna julkaistuihin moninpeleihin mitä on tullut pelattua lukeutuu Mario Kart 8, Halo sekä Destiny. Lopullisen päätöksen tein pelituntien perusteella, joten voitto menee Mario Kart 8:lle

Vuoden paras offline-moninpeli
Halo: TMCC. Kun tuli kaverin kanssa vedettyä paketti split screeninä läpi, niin samalla muisti kuinka kovia nää pelit onkaan, sekä tuli harmiteltua että split screeniä näkyy uusissa peleissä yhä harvemmin ja harvemmin. Toki, pelaaminen on siirtynyt pitkälti nettiin, mutta on aina eeppisempää samalta sohvalta pelailla.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Tänä vuonna ei tullut mitään epävarmoja ostoksia tehtyä, mutta posiviivisimmin yllätti Bayonetta 2. Kun olin alunperin pelistä videoita katsonut, niin olin miettinyt että "miten tosta mitään tulee?". Mutta pelaaminen olikin todella hauskaa ja sujuvaa, sekä haastettakin riitti tarpeeksi.

Vuoden kamalin pettymys
Mitään jäätäviä pettymyksiä ei tullut koettua tänä vuonna. Kuitenkin tästä kategoriasta kilpailivat Halo sekä Destiny (liian kovat odotuksen pohjalla). Vastaan Halo: TMCC. Syynä on pääosin se että nettipuoli oli lähes pelikelvoton julkaisussa, ja olen aina tottunut siihen että Halot toimivat hyvin alusta asti. Tällainen viestii siitä että peli on pitänyt puskea ulos ilman riittävää testausta (mikä on näköjään ollut trendi nykyään, julkaistaan pelit keskeneräisinä ja paikataan myöhemmin).

Vuoden paras PS4-peli
Ei ole tullut yhtään PS4 peliä pelattua.

Vuoden paras WiiU-peli
Wii U:lla oli 2014 hyvä vuosi. Kuitenkin vastaus omalta osaltani on selvä. Bayonetta 2.

Vuoden paras Xbox One-peli
Tämä konsoli on ollut omistuksessa vasta todella vähän aikaa, ja pelikokoelma on sen näköinen. Joten vastaukseni on Destiny. Todella toimiva räiskintä hyvillä moninpeliominaisuuksilla. Tietty yksin pelaaminen oli vähän nihkeämpää, mutta kyllä yksinkin läpi pelattua tuli. Ja pvp oli myös ihan toimivaa settiä.

Vuoden paras PC-peli
Eipä ole tullut yhtään uutta pc peliä tullut pelattua.

Vuoden paras käsikonsolipeli
Tätä varten piti ihan tarkistaa että enkö ole aikuisten oikeasti ostanut yhtään tänä vuonna julkaistua peliä 3DS:sälle. Enpä näköjään ole. Tyhjäksi jää.

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Loppujen lopuksi ei ihan hirveästi pelejä ole tullut tänä vuonna pelattua. Mutta voitto annetaan (yllätys yllätys) Bayonetta 2:lle. Jotenkin tässä pelissä tuntui kaikki loksahtelevan paikalleen. Pelimekaniikka toimi todella hyvin, ja peli miellytti silmää. Myös soundtrack oli ihan hyvä. Itse tosin totesin että pelin pelaamisesta Gamepadillä ei tullut mitään, joten oli kaivettava pro controller tätä varten. Peli oli myös tarpeeksi haastava, ja infinite climax tasolla heitin pyyhkeen kehään (vielä joskus..). Mutta en muista milloin viimeksi olisin nauttinut näin paljon videopelin pelaamisesta.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Bayonetta 2

Vuoden paras ajopeli
Mario Kart 8

Vuoden paras tasoloikkapeli
Donkey Kong Country: Tropical Freeze

Vuoden paras roolipeli
South Park The Stick of Truth

Vuoden paras strategiapeli
Civilization: Beyond Earth

Vuoden paras räiskintäpeli
Call of Duty: Advanced Warfare

Vuoden paras urheilupeli
PES 2015

Vuoden paras ladattava peli
Child of Light

Vuoden paras online-moninpeli
Super Smash Bros Wii U

Vuoden paras offline-moninpeli
Super Smash Bros Wii U

Vuoden paras positiivisin yllätys
Call of Duty: Advanced Warfare

Vuoden kamalin pettymys
Halo: Master Chief Collection

Vuoden paras PS4-peli
Tuliko tälle muka pelejä?

Vuoden paras WiiU-peli
Donkey Kong Country: Tropical Freeze

Vuoden paras Xbox One-peli
Forza Horizon 2

Vuoden paras PC-peli
Civilization: Beyond Earth

Vuoden paras käsikonsolipeli
SMT IV

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Donkey Kong Country Tropical Freeze

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Diablo 3: Reaper of Souls, koska en muutakaan keksi.

Vuoden paras ajopeli
Mario Kart 8 oli yksi syy miksi ostin Wii U:n, mutta diesel on vielä kylmää.

Vuoden paras tasoloikkapeli
Child of Light. En ole edes aloittanut peliä, mutta mitään muuta tasoloikkapeliä en ole edes ostanut tänä vuonna.

Vuoden paras roolipeli
Pokémon Alpha Sapphire. Vuosien odotus palkittiin! Game Freak toimitti ja yllätti. Pidin Alpha Sapphiren tarinaosuuksista enemmän kuin Omegan, vaikka Ruby-veteraani olenkin.

Vuoden paras strategiapeli
Pokemonia tai Hearthstonea ei taideta laskea.

Vuoden paras räiskintäpeli
Call of Duty: Advanced Warfare. Oli se nettipeli noin 20 tuntia hauskaa. Palaan pelin pariin, jos kaverit jatkavat joskus.

Vuoden paras urheilupeli
Tähän en viitsi äänestää mitään. Uudesta änäristä puuttuu niin paljon ominaisuuksia... Pelasin sitä ja joitain muitakin urheilupelejä kaverilla vain vähän. Käännetään katseet ensi kauteen.

Vuoden paras ladattava peli
Child of Light taisi olla ensimmäinen ja viimeinen kyseiseen kategoriaan laskettava peli, jonka ostin vuonna 2014.

Vuoden paras online-moninpeli
Hearthstone on hyvää satunnaista viihdettä. Loistava peli multitaskaamiseen, mutta tuon mielenkiintoisempaa en pysty pelistä henkilökohtaisesti sanomaan. Jotain Hearthstonesta mielestäni puuttuu.

Vuoden paras offline-moninpeli
Super Smash Bros Wii U. Vaikea saada Nintendo-nyyppiä innostumaan Smashista, mutta tällä pelillä on tulevaisuutta, joten eiköhän hyvää offline-seuraakin löydy. Ääneni on sijoitus tulevaisuuteen.

Vuoden kamalin pettymys
Peliyhteisöjen hajoaminen. Omalla kohdallani asia liittyy lähinnä Guild Wars -peleihin. Kiltasodissa tutustumiini kavereihin on vaikea pitää yhteyttä, koska lopulta ainoa yhdistävä tekijä on GW. ArenaNetin on pakko julkaista lisäosa GW2:lle vuonna 2015. Sisällön puute on paha ongelma, jota Destiny hoitaa ehkä paremmin. Onneksi konsolipelaajat olivat PC master racelle beta-testaajia, btw. Hymiö.

Yhteisöjen sirpaloituminen aiheuttaa itselleni pelaamisen vähenemistä. Tilanne korjaantunee kuitenkin vuonna 2015 & 2016.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Sain shiny Raikoun wonder tradesta Pokemonissa. 12 points goes to Norway! Norjaan matkasi Anorith... kannatti hakea se fossiili sieltä aavikolta. Raikou täyttää yhden aukon nettitiimissäni ja se on muutenkin ollut aina legendary lempparini. Huikea joulutempaus Pokemon-yhteisöltä, aion olla mukana vastaavissa. Viimeistään 1. päivä lähtee legendaryja + muuta eeppistä uusille omistajille.

(Parasta tuossa Raikoussa on se että se on löydetty OR/AS remakessa. Legit.)

Vuoden paras PS4-peli
PS4 has no games. En omista konsolia.

Vuoden paras WiiU-peli
Super Smash Bros Wii U mutta olen vasta taipaleen alussa.

Vuoden paras Xbox One-peli
En omista konsolia.

Vuoden paras PC-peli
Diablo 3: Reaper of Souls on hyvä peli musiikin kuunteluun. Odotan Blizzardilta kuitenkin enemmän.. Pelissä olisi potentiaalia paljon parempaan.

Vuoden paras käsikonsolipeli
Pokemon ORAS

VUODEN PARAS VIDEOPELI

Pokemon ORAS!!

Ruby oli yli kymmenen vuotta sitten tärkeä peli minulle. On jotenkin käsittämätöntä miten hyvin Game Freak onnistui päivittämään kaikkien aikojen top 5 pelini (Ruby) niin paljon paremmaksi. ORAS syrjäyttää Rubyn top 5:stä ja kiilaa top 3:een. Kehittäjien vuosien kokemus näkyy vihdoin, ja Pokemonin nettipelaaminen on saatu suurelle yleisölle helpommaksi.

Pelit joita voi pelata pitkään aktiivisesti ovat parhaita.

Itse itseäni lainaten...

Lainaus käyttäjältä Norsukampa

Äänestysaikaa on tuttuun tapaan tapsanpäivään asti (6.1.2015) jonka jälkeen jokainen meistä on varmasti pelannut läpi vuoden pelinimikkeistä ne jotka pystyy listaukseen laittamaan.

Kuten lainauksesta selkeästi käy ilmi, äänestysaika on tavallaan mennyt jo (tapsanpäivä AKA Tapaninpäivä on 26.12.) mutta tavallaan sitä on vielä hieman jäljellä (koska 6.1.2015 on vasta viikon päästä) joten älä turhaan pohdiskele vaan käy äänestämässä!!!!!! Jos olet jo äänestänyt niin käy muokkaamassa tyhjät kohdat pois viestistä.

Vuoden paras videopeli
Hyppään suoraan lopputulokseen. Pelejä en pelannut montaa, tämän vuoden pelitarjonnasta itselleni tarttui Metal Gear: Ground Zeroes, MG:Rising (pc), Wasteland 2, South Park: Stick of the truth. Pienoisena pettymyksenä mainitten että odotin enemmän Wastelandilta.

Vuoden parhaimpana pelikokemuksena mainitsen South Park: Stick of the truth, peli on ollut erittäin viihdyttävä ja SouthPark tyyliin överiksi vedetty, omaa itseluotua hahmoani kohtaan tunsin pelin loppuessa kaipuuta. RPG elementit toimivat ja tarina todella oivallinen, miinuksina sanottakoon että peli on helppo ja jossain vaiheessa pieni edestakasin juoksentelu kaupungissa puudutti, mutta peli ei ole liian pitkä. Vaikkei South Park vuoden pelilistoilla ykkössijoja voita (kovia pelejä varmasti tuli, joita en pelannut) ansaitsee se kyllä vuoden hauskimman pelin tittelin :)

No laitetaas nyt sitten omat suosikit järjestykseen. Perustelut tulevat olemaan onnettomat koska en jaksa.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
- The Last of Us Remastered. Vaikka pelasinkin ja Platinoin tän pelin jo PS3:lla, niin ei mulle kauheasti tehnyt tiukkaa hoitaa tuota urakkaa uudestaankin nyt PS4:llä. Ja kun mietin mitkä muut pelit ois tän tittelin tänä vuonna ansainnut niin aika hiljaista on. Watch Dogs, ei. Infamous: Second Son, eeeh. The Evil Within, hyi. Infamous: First Light ois ehkä muuten, mutta kun se ei nyt varsinaisesti mikään kokonainen peli ollut, niin ei. TLOU:lle siis ääni vaikka se aika tylsä vaihtoehto onkin.

Vuoden paras ajopeli
- En nyt tiedä pitäiskö tää oikeastaan laittaa vuoden tasohyppelyksi, mutta ääneni menee Trials Fusionille. Tuttua huttua pelisarjan ystäville. Hermo menee, mutta silti on pakko kokeilla vielä kerran. Ja vielä kerran. Ja vielä kerran.

Vuoden paras tasoloikkapeli
- Eipä tullut tänä vuonna uusia tasoloikkapelejä pelattua.

Vuoden paras roolipeli
- South Park: The Stick of Truth. Odotukset eivät varsinaisesti olleet kovin korkealla, mutta täähän oli oikeasti hyvä peli. Aika helppo valinta kun ei muita roolipelejä tullut pelattua. South Park kuitenkin ansaitsee tämän palkinnon.

Vuoden paras strategiapeli
- Nope.

Vuoden paras räiskintäpeli
- En ole varsinaisesti tämän genren suuri ystävä, mutta tänä vuonna Wolfenstein: The New Order tuli ja putsasi pöydän. Aivan helvetin upea peli. Tarina oli hyvä ja räiskintä tuntui oikein munakkaalta. Mielestäni oli hieno veto pelintekijöiltä jättää tästä moninpeli kokonaan pois ja keskittyä vain tuohon yksinpeliin. Itse nautin ainakin suunnattomasti.

Vuoden paras urheilupeli
- EA Sports UFC siksi koska en keksi muuta.

Vuoden paras ladattava peli
- The Binding of Isaac: Rebirth, <3

Vuoden paras online-moninpeli
- The Last of Us Remastered. PS3:lla tuli satoja tunteja tota moninpeliä hakattua ja kun PS4-versio tuli, niin siirryin sinne. Edelleen tulee päivittäin tuota pelattua. EA Sports UFC olis ollut toinen ehdokas tähän, mutta sitä jaksoin pelata vain muutaman viikon (lue: sen verran että sain platina-trophyn).

Vuoden paras offline-moninpeli
- Ei mulla oo kavereita.

Vuoden paras positiivisin yllätys
- The Binding of Isaac: Rebirth. Mulla ei siis ollut minkäänlaista hajua mistä tässä pelissä on kyse, mutta jo heti ensitestien jälkeen olin täysin myyty. Aivan uskomattoman hauskaa mäyhää. En mä edes tiedä mitä genreä tää peli edustaa, mutta eipä tuo oo menoa haitannut.

Vuoden kamalin pettymys
- Hoh, tänä vuonna onkin monta vaihtoehtoa. Watch Dogs, EA Sports UFC ja The Evil Within nyt tulevat päällimmäisinä mieleen. UFC ei nyt ihan niin kamala ollut vaikka paljon siinä olikin puutteita. The Evil Withiniä en ole nyt pariin kuukauteen pelannut ollenkaan kun ei vaan jaksa kiinnosta, mutta odotukset tuota kohtaan eivät kovin korkealla koskaan olleetkaan joten ei ääntä sillekkään. Voittaja on siis Watch Dogs. Oli muuten viimeinen kerta kun lähden mihinkään hypeen mukaan (paitsi Uncharted 4 :3). Olin tyhmä ja odotin Watch Dogsista jotain uutta Jeesusta, mutta eihän sieltä tullutkaan kuin keskinkertainen GTA-klooni typerällä tarinalla ja ontoilla hahmoilla varustettuna. Ihan pelattava peli, mutta odotuksiin nähden aivan jäätävä pettymys.

Vuoden paras PS4-peli
- Vaikka tekis mieli äänestää TLOU:ta, niin menkööt tää nyt Infamous: Second Sonille. Vaikka tuokin aika keskinkertainen peli olikin, niin oli se supervoimien kanssa leikkiminen hetken aikaa ihan hauskaa.

Vuoden paras WiiU-peli
- Ohi.

Vuoden paras Xbox One-peli
- Sori Microsoft. Hyppäsin takaisin Sonyn kelkkaan, kiitos teidän mahtavan julkaisustrategian Xonen suhteen.

Vuoden paras PC-peli
- Hyvä että pasianssi pyörii tällä mun koneella, joten ohi.

Vuoden paras käsikonsolipeli
- Ohi.

VUODEN PARAS VIDEOPELI
- Haluaisin äänestää tähän The Wolf Among Usia, mutta koska sen ensimmäinen episodi tuli jo viime vuoden puolella, joten jätän äänestämättä. The Last of Us Remastered voisi olla myös yksi ehdokas koska sitä olen pelannut varmaan eniten. En kuitenkaan halua TLOU:ta äänestää koska periaattessa se ei ole uusi peli. Jos äänestettäisiin kaikkienaikojen parasta peliä, niin silloin TLOU olisi vahvoilla.

Jäljelle jää oikeastaan kaksi vaihtoehtoa, Isaac vs. Wolfenstein. Annetaan nyt ääni Wolfenstein: The New Orderille, koska tuo peli palautti muhun uskon että FPS-pelit voivat olla oikeasti hauskoja. Edellinen hauska FPS oli Black Playstation 2:lla eli onhan tuossa muutama vuosi päässyt vierähtämään.

ps. Tänne on kyllä hankala kirjottaa pidempiä viestejä kun tää loota on niin pieni.

pps. Avauspostissa olis voinut olla nuo kaikki kategoriat listattuna ilman selityksiä.

Taidanpa minäkin omat suosikkini listata, vaikka pelasinkin lähinnä aiempien vuosien pelejä kuluvan vuoden aikana. Tästä syystä listani voi olla (ja on) hieman suppea eri pelien suhteen.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
En pelannut.

Vuoden paras ajopeli:
Mario Kart 8
Parempi kuin aiemmat Mario Kartit yhteensä: uudet kentät ovet mahtavia, nettipeli toimii paremmin, avattavia osia ja hahmoja on paljon, grafiikka on persoonallista ja sulavaa, pelattavuus on rautaista... mitä muuta sitä tarvitseekaan sanoa.

Vuoden paras tasoloikkapeli
En pelannut, mikä on sinänsä hassua, että tasoloikat on yksi lempigenreistäni.

Vuoden paras roolipeli
Icewind Dale: Enhanced Edition
Olen aina pitänyt Icewind Daleista enemmän kuin Baldur's Gate -sarjan peleistä, joten uusioversio oli jotain, mitä en osannut odottaa, mutta jotain, mitä todellakin kaipaisin.

+1 Linux-versiosta.

Vuoden paras strategiapeli
En pelannut

Vuoden paras räiskintäpeli
LoadOut(huom! moninpeli, ei erillinen kampanja, sillä sitä en ole pelannut):
Tämän ei pitäisi olla niin hyvä, mutta kyllä se vaan on: 230 pelituntia Steamin mukaan takana. Syynä pelin koukuttavuuteen lienee taitoaddiktio: kerrankin räiskintä, jossa pärjään! Plus aseiden kustomoinnissa on jotain niin addiktoivaa, sillä erilaisia pelitapoja on tuhansia!

Toki tässä pelissä matchmaking toimii välillä miten sattuu, pelaajakatto on naurettavan pieni, kenttiä on melko vähän jne. Mutta entäs sitten, ainakin minulla oli hauskaa!

Vuoden paras urheilupeli
En pelannut.

Vuoden paras ladattava peli
The Binding of Isaac: Rebirth
Olen aina halunnut olla pikkupoika, joka liikku kellarissa ampumassa sontakasoja kyyneleillään tarkoituksenaan tappaa oma äiti! Satunnaisgeneraattorin ansiosta jokainen pelikerta on erilainen, joten pelattavaa riittää.

Vuoden paras online-moninpeli
LoadOut (perustelu kohdassa 'vuoden paras räiskintäpeli')

Vuoden paras offline-moninpeli
Super Smash Bros. for Wii U:
(Tarkempi selostus kohdassa 'Vuoden paras WiiU-peli')
Vaikka Smash on kivaa verkossa, on se silti parasta saman television ääressä kavereiden kanssa.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Super Smash Bros. for 3DS:
En uskonut, että Nintendo saa ahdettua mätkintäpelinsä taskukokoon, mutta kyllä he vain onnistuivat! Pakko nostaa hattua, sillä harvat kehittäjät ovat saaneet näin sulavaa (tai näyttävää!) pelattavaa aikaan edes isommilla konsoleilla.

Vuoden kamalin pettymys
Etrian Odyssey Untold: Millenium Girl
Nelososa on yksi 3DS:ni pelatuimpia pelejä, mutta tämä ykkösversion remake ei vaan kolahtanut samalla tavalla, kiitos erityisesti ankeiden pomojen, joilla on aivan liikaa terveyspisteitä. Peli jäi kesken noin kymmenen (vai oliko se viidentoista?) tunnin kohdalla.

Vuoden paras PS4-peli
En omista

Vuoden paras WiiU-peli
Super Smash Bros. for Wii U:
Tämä on ylivertaisesti paras osa Smash Bros. -sarjassa, sillä pelattavaa riittää sekä yksin- että moninpelaajalle. Erityisesti kahdeksan pelaajan ottelut on uudistus, jota ei osannut odottaa. Pelin tappelumekaniikassa on vain jotain kiehtovaa: se tuntuu aluksi yksinkertaiselta, mutta hiljalleen siitä paljastuu odottamatonta syvyyttä. Uudet hahmot ovat mielenkiintoisia, mitä nyt suurin osa täysin turhia.

Vuoden paras Xbox One-peli
En omista

Vuoden paras PC-peli
LoadOut:
Hankala kysymys, joten katsoin Steamistä, mitä peliä olen pelannut eniten ja samalla katsoin päästäni, mistä pelistä olen nauttinut eniten, joten taas mennään LoadOutin voimalla. Vieläkään en osaa tarkalleen sanoa, mikä siinä on niin kiehtovaa...

Vuoden paras käsikonsolipeli
Super Smash Bros. for 3DS:
Eihän tämä ihan Wii U -versiolle pärjää, mutta yllättävän tasokasta mätkintää taskukokoon ahdettuna. Kyllä Nintendo osaa!

VUODEN PARAS VIDEOPELI:
En pelann...

Ei sentään, kyllä voitto menee pelille nimeltään Super Smash Bros. for Wii U. 3DS-versio on toiseksi eniten pelaamani peli tänä vuonna (LoadOut ensimmäisenä), mutta koska Wii U -versio vetää pidemmän korren lähes joka osa-alueella, pakko sille on voitto tarjota. On se vaan niin paras.

______________________________________

(Saatan palata listan pariin myöhemmin ja laajentaa vastauksiani)

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli

Alien: Isolationille menee oma ääni. Hyvin onnistuttu luomaaan ahdistava tunnelma, joka ei sitten kuitenkaan kantanut ihan loppuun saakka. Osasyynä varmasti pelin pituus. Vaikea pitää kauhua yllä ~25h.

Vuoden paras ajopeli

Vruuum.

Vuoden paras tasoloikkapeli

Poink.

Vuoden paras roolipeli

Dragon Age: Inquistion. No doubt. Ei ehkä pelisarjan paras osa, ja osittain turhan paljon pelkistetty. Mutta silti todella aikaavievä, ja eeppinen peli.

Vuoden paras strategiapeli

-

Vuoden paras räiskintäpeli

Titanfall. Aika helppo valinta, kun ei oikein muita tänä vuonna ilmestyneitä kyseisen genren pelejä tullut pelattua. Muutenki oikein toimiva peli, jonka suurin heikkous tuntuu olevan pelimuotojen puute. Nykyään myös tuntuu välillä turhan vaikealle löytää pelaajia mistään muusta kun perus tdm:stä.

Vuoden paras urheilupeli

EA Sports UFC. Ainoa genren peli mitä olen pelannut, kun sen EA accessin avulla sain pelattavaksi. Ja noh... mattopainista ei allekirjoittaneella, tai kellään kaverillakaan ole hajua että miten siellä kuuluisi pelata. Ainakin käsittämättömän helppo sieltä on aina päästä pois, puhumattakaan siitä miten helppo on saada vastustaja luovuttamaan lukkoa tekemällä. Käytännössä siis mahdotonta. Ottelut menevätki siis yleensä että kaverin kanssa tehdään pelkästään potkuja naamaan ja ihmetellään kumpi tippuu ensin. Hauskaa se toki on.

Vuoden paras ladattava peli

The Wolf Among Us. Oikein mielenkiintoinen tekele. Mukavaa vaihtelua walking deadin ja zombien keskelle.

Vuoden paras online-moninpeli

Titanfall on tähänkin kategoriaan helppo valinta, kun uusin codi jäi ensimmäistä kertaa 5(?) vuoteen kaupan hyllylle, ja näillä näkymin saa pysyäkkin siellä. Plants vs Zombies: Garden Warfarea on myös tullut jonkin verran pelattua, mutta ei se yllä tälle tasolle. Kruunu sille kelle se kuuluu.

Vuoden paras offline-moninpeli

Worms: Battlegrounds. Pelihän on aikas kamalaa höttöä uusien "hienojen" 3D grafiikkojen takia. Pelikenttä hukkuu taustaan, mikä aiheuttaa toisinaan hauskoja hetkiä. Ikinä tule myöskään ymmärtämään että miksi eeppinen betoniaasi piti mennä ryssimään niin pahasti. Huonoin Worms mitä olen koskaan pelannut, mutta silti se on aiheuttanut muutaman hauskan hetken. Taitaa myös olla ainoa offline multiplayer mitä tuli pelattua...

Vuoden paras positiivisin yllätys

Tuntuu sille ettei tänä vuonna mikään yllättänyt positiivisesti. Kaikki pelit enemmän tai vähemmän kauheita pettymyksiä :D

Vuoden kamalin pettymys

The Evil Within. Yh. Alien onnistui luomaan hienot puitteet kuurupiilolle universumin kovimman saalistajan kanssa. Evil Within taas yritti olla liikaa jokaiselle jotain, onnistumatta sitten kunnolla juuri missään. Okei. Räiskintä oli ihan "ok". Päät räjähteli hienosti. Jaa thats about it. Peli oli pelottava kuin peruna, kuva rajattu for some reason(?!) mikä teki stealth osuuksista aivan kauheita. Oli kiva nähdä oma pelihahmo koko ruudun leveydellä, silloin kun olisi pitänyt missä se moottorisahaa heiluttava vesseli seilaa. No täytyy vielä pelin puolustukseksi sanoa ettei se nyt mikään pelikelvoton ollut. Hyvinhyvin keskinkertainen vain. Odotin paljon enemmän.

Kunniamaininta vielä pelille nimeltä Magic 2015. Ottivat siitä sitten 2v2 pelimuodon pois. Eli syyn miksi kyseisen pelin aiempia osia onkin tullut pelattua suhteellisen kovia määriä. Well played.

Vuoden paras PS4-peli

Mikä on tämä ps4?

Vuoden paras WiiU-peli

Wiiwho?

Vuoden paras Xbox One-peli

Lyödääs nyt vielä tännekkin se paljon mainittu Titanfall.

Vuoden paras PC-peli

noup

Vuoden paras käsikonsolipeli

En harrasta.

VUODEN PARAS VIDEOPELI

ja voittajaksi selviytyy: Dragon Age: Inquisition. Pääjuoni läpi, ja eilen sain tapettua kaikki lohikäärmeet. Tallennus näyttää peliajan kohdalla 104h pintaan. Tullut rahoille vastinetta tässä pelissä oikein mukavasti, vaikkei tämäkään kaikkia odotuksia lunastanut.

Vuoden paras ajopeli
Pruum tänä vuonna ajelut jäivät varikolle lukuun ottamatta erästä vanhaa konkaria, jonka uusimman osan myötä sarjaan käsiksi pääsin. Nimittäin Mario Kart 8 tarjosi syksyllä hankitun Wii U:n ensimmäiset pelailut ja tähän mennessä ja kaahauskokemukset olivat erinomaiset. Mahtava peli, jota tulee varmasti vielä vuosia pelailtua, kun karttihammasta alkaa kolottaa.

Vuoden paras tasoloikkapeli
Pelasin vuoden aikana vanhempaa katalogia sen verran läpi, että Super Mario Galaxyn läpäisin ja jatko-osaa aloittelin. Kokemukset olivat erittäin positiiviset, kuten viimeksi pelatuista peleistä joku ehkä lukikin. Tämän vuoden tarjonnasta ei kuitenkaan ole tullut mitään kokeilua enempää pelattua, mutta Donkey Kong on kyllä hankintalistalla.

Vuoden paras roolipeli
-

Vuoden paras strategiapeli
-

Vuoden paras räiskintäpeli
Räiskintäpeleissä tältä vuodelta uusin CoD on kiinnostanut kohtuullisesti, muttei kuitenkaan saanut minua konsolia hankkimaan. Räiskyttelyä ja toimintaa sisältävä Far Cry 4 on myös kuumeisesti odotuslistalla, mutta nelosta koristavan konsolin hankkiminen jää ensi vuoteen, joten niin jää äänikin.

Vuoden paras urheilupeli
Eipä tule mieleen edes kokeilematonta ehdokasta tähän...

Vuoden paras ladattava peli
Trials Frontline oli karvas pettymys mikromaksumylläköineen, jota en halua tältä vuodelta muistaa. Mutta isoveli Trials Fusion oli varsin pätevä tuotos joskaan ei yhtä timanttinen, kuin Evolution oli aikanaan. Tai sitten vain aikaa kultaa muistoja.

Vuoden paras online-moninpeli
-

Vuoden paras offline-moninpeli
Super Smash Bros for Wii U -nimihirviö ottaa ja vie pokaalin. Mietin tähänkin Mario Kartin ujuttamista, mutta Smassi on nimenomaan offlinessa sitä parasta timanttia, mitä Wii U on osannut tarjota. Onlinessa ottaessa niin kovasta pataan on hyvä huokaista syvään, vetää se nettipiuha irti konsolista ja kilauttaa pari kaveria kylään. Kyseessä on myös allekirjoittaneen ensikosketus tähän(kin) Tendon sarjaan.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Pelimaailmassa jos voidaan puhua, niin Sony on vuoden verran näyttänyt hienoa linjaa ja ensimmäinen täysi vuosi playstation 4:llä on totta vie ollut parempi, mitä se ps3:lla aikanaan oli. Myös kaiken maailman wonderbookkien kuulumattomuutta kai voidaan pitää ihan positiivisena merkkinä?

Vuoden kamalin pettymys
-
Vuoden paras PS4-peli
-

Vuoden paras WiiU-peli
Wii U:lla on edellä mainitun Kartin ja Smashin lisäksi tullut pelailtua vanhempaa Pikmin 3:a joka sekin teki vakuutuksen siitä, että laitteella tosiaan on niitä pelaamisen arvoisia pelejä. Voittajaksi nousee kuitenkin Mario Kart 8, koska se on tarjonnut eniten hupia ja sisältöä, vaikka myönnettäköön että taival Smashissa on vasta alkumetreillä.

Vuoden paras Xbox One-peli
-
Vuoden paras PC-peli
-
Vuoden paras PS-Vita -peli
-
Vuoden paras käsikonsolipeli
-
[u]THE GAME OF THE FOREVER[/u]
Tapsanpäivän ollessa käsillä, kuten Norsukampa huomauttikin, niin on aika ruotia vuoden ehdokas kasaan. Helppoa se itselle ole, koska edesmennyt vuosi oli pelaamisen osalta aikamoinen pannukakku. Kiinnostus meinasi kadota PS3:n leipoessa itsensä keltaiseksi elokuun alussa. Onneksi loppuvuoden Wii U ja muutama kova nimike konsolille toi pelaamisen ilot taas tapetille. Vuoden parhaimmaksi täytyy nyt ehkä hieman tylsästi nimetä Mario Kart 8 ja toivoa samalla, että ensi vuosi toisi enemmän itseä kiinnostavia nimikkeitä. Ainakin uuden konsolin osto toivottavasti lisää omaa pelivalikoimaa. SItä ennen on kuitenkin otettava faktat haltuun ja pelattava yhden parhaimman tasoloikan jatko-osaa Galaxy 2:sta.

Vuoden pelit 2014

Ensiksi tahdon sanoa, että vuosi 2014 ei valitettavasti ollut kokonaisuutena ihan niin hyvä kuin käsittämättömän upea pelivuosi 2013, mutta kyllä kuluvaltakin vuodelta loistopelejä löytyy. Muutamat yksittäiset helmet jopa ovat millä tahansa asteikolla siellä henkilökohtaisella all-time top-listalla todella korkealla. HUOM! Jätän remaket pois tästä ja äänestän vain uusia pelejä.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Tämä peli on lähes edeltäjänsä veroinen lätkyttely, joka on yhdistelmä täysin ylivedettyä tarinankerrontaa sekä raudanlujaa ja kirurgintarkkaa toimintaa. Ei tästä voi olla pitämättä. Pelihän on tietysti Bayonetta 2 (WiiU).

Vuoden paras ajopeli
Mario Kart 8 (WiiU). Saman sohvan moninpelit, tiukat nettipelit, viime hetken sininen kuori... Mario Kart on klassikko, eikä osa 8 muuta kaavaa. Lisäksi 8 pitää sisällään ehkäpä sarjan parhaat uudet radat, ja retroradatkin on hyvin valittu. Ei muilla ajopeleillä ole mitään saumaa Mario Kartia vastaan mitä tulee puhtaaseen hauskuuteen. Lisäksi DLC on toteutukseltaan ensiluokkaista: erittäin laadukasta, runsasta ja halpaa.

Vuoden paras tasoloikkapeli
Donkey Kong Country: Tropical Freeze (WiiU). Tämän vuosikymmenen yksi parhaista tasoloikista ansaitsee kehunsa. Kekseliästä tasosuunnittelua, tarkkaa ohjattavuutta jossa massa tuntuu, ja audiovisuaalista tykitystä.

Vuoden paras roolipeli
Shin Megami Tensei IV (3DS). Vanhan koulukunnan japsiropeilua hyvässä ja pahassa. Pieniä mitättömiä puutteita, kokonaisuutena yksi viime vuosien parhaista J-ropelluksista.

Vuoden paras strategiapeli
Yleensä tämän kategorian voittaa kirjoissani perinteinen Advance Wars/Fire Emblem-henkinen TBS, mutta tänä vuonna kunnia täytyy antaa pelille Hearthstone: Heroes of Warcraft (iOS). Loistavaa korttipelistrategiaa, joka sopii käyttöliittymältään tablet-muotoon kuin nenä päähän. Tulisi vaan nopeasti iPhonelle niin muita pelejä ei kännykässä enää shakin lisäksi tarvitse.

Vuoden paras räiskintäpeli
Tämä on helppo. Geometry Wars 3: Dimensions (PS4). Shmup/shooter joka kysyy vain ja ainoastaan taitoa ja reaktionopeutta. Peli on teknisesti lähes täydellinen, ja haastetta riittää niin yksin- kuin moninpelissäkin. Tätä voi helposti pelata vuosien saatossa sata tai tuhat tuntia.

Vuoden paras urheilupeli
FIFA15 (PS4) on valintani tämän vuoden urheilupeliksi. Hiottua simulaatiota tästä urheilulajien kuninkaasta, jopa yksinpelin uramoodi on jaksanut pitää mielenkiintoa yllä kymmeniä tunteja. Saman sohvan kaksinpelinä FIFA on kuitenkin tietysti parhaimmillaan.

Vuoden paras ladattava peli
Geometry Wars 3: Dimensions (PS4). Perusteluita ylempänä.

Vuoden paras online-moninpeli
Tämä on vaikea kun tänä vuonna on tullut monta hyvää. Joku on kuitenkin pakko valita niin valitaan nyt Super Smash Bros (WiiU). Lisää tästä alempana.

Vuoden paras offline-moninpeli
Tämä on helppo: Mario Kart 8. Muilla peleillä ei ole mitään jakoa. Tai no, Super Smash Brosilla olisi, mutta minulla ei valitettavasti ole sellaisia nörttikavereita jotka saisin tätä pelaamaan saman sohvan ääreen.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Super Smash Bros:in taskuversion hyvyys. En voinut millään uskoa että se toimisi mitenkään kovin hyvin 3DS:llä mutta toisin vain kävi. Lisää tästä alempana.

Vuoden kamalin pettymys
Ei ole mitään sen suurempaa pettymystä tullut vastaan, jos ei sellaiseksi lasketa PS4-padien laatuongelmia. Se kertoo laajemminkin nykypäivän ongelmasta: laadunvalvonnan puutteesta. Siinä missä bugiset pelit voidaan korjata päivityksillä, on fyysisiä pädejä vähän vaikeampi korjata etänä.

Vuoden paras PS4-peli
En ole pelannut PS4:llä kuin multiplattareita, joten en vastaa mitään. Eiköhän alkaneena vuonna 2015 hyviä yksinoikeuspelejäkin tule vino pino.

Vuoden paras WiiU-peli
Super Smash Bros. Hauska, syvällinen, monipuolinen beat'em'up, jossa on käsittämätön määrä yksinpelattavaa - ja loputtomasti moninpelattavaa hauskuutta.

Vuoden paras Xbox One-peli
XBonea ei kotona ole - eikä tule - joten en vastaa tähän mitään.

Vuoden paras PC-peli
Divinity: Original Sin. Old school henkistä ropellusta ála Baldur's Gate. Ne tykkää ketkä tykkää.

Vuoden paras käsikonsolipeli
Monta loistavaa peliä, vain yhtä voi äänestää. Käsikonsoleille tuli taas valtava määrä jäätävän kovaa pelattavaa. Sanotaan Super Smash Bros (3DS), koska se tekee uskomattoman tempun ja tuo pelisarjan taskukokoon lähes virheettömästi. Pelattavuus on lähes identtinen isonveljensä kanssa, mitä voi pitää suoranaisena urotekona.

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Tämä on yleensä se vaikein kategoria, ja niin myös nyt. Pakko on antaa ääni pelille, jossa on loputtomasti yksin- ja moninpelattavaa, ja nimenomaan äärettömän hauskaa sellaista... Super Smash Bros WiiU. Wuun versio menee rinnanmitalla 3DS-pikkuveljensä ohi yksinkertaisesti isomman konsolin tuomien etujen vuoksi. Vieläpä kun minulla on GameCube-adapteri tilauksessa - ja GC-padi valmiina odottamassa - niin peli nousee vieläkin korkeampiin sfääreihin, koska peli on tunnetusti parhaimmillaan GC-padilla pelattuna!

Viimeinen päivä aikaa äänestää joten kaikki joukolla näppäimistöjä hakkaamaan!!!!

Huomenna on luvassa ääntenlasku ja tulokset tulevat tähän viestiketjuun viimeistään ylihuomenna. Tämän jälkeen alkaakin se mielenkiintoisin osuus eli toisten valintojen pohdiskelu, kummastelu ja komppailu.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Todella harvoin enää mitään pelejä ennakkotilaan ja tänä vuonna tein sen vain yhden pelin kohdalla. Oli ihan pakko puolijuosta sateisena aamuna pelikauppaan hakemaan Dark Souls II. Piti vielä ihan erikoisversio tilailla metallikansineen. Peli oli sitä mitä odotinkin, sillä se oli Dark Soulsia. Onhan tätä jotkut kritisoineetkin ja itsekään en ihan niin kovia muistoja tästä ole saanut kuin DeS:sta ja DaS:sta mutta pelitunnit ja kirjoitushetkellä eilen aloitetut DLC:t puhuvat omaa kieltään. Mahtava peli ja pelitunteja tulee vielä vain lisää kelloon.

Vuoden paras ajopeli
En tainnut juuri keskittyä ajeluun tämän vuoden peleissä.

Vuoden paras tasoloikkapeli
Tämän kategorian voittaa peli, joka ei ole varsinainen remake mutta on silti vanhan pelisarjan uusi osa. Itse bongasin tämä helmen vasta alennuksien kautta ja demoa hyvin lyhyesti testattuani laitoin pelin lataamaan. Itse peli osoittautuikin vielä demon alkuhetkiä paljon paremmaksi. Strider on tiukkaa tasohyppelyä hack n slash maustein. Tasosuunnittelu ja eteneminen taas sujuu Metroidvania-tyylisesti erinäisiä apuvälineitä keräten ja kehittäen. Mikäpä sen parempaa.

PS. Guacamelee! Super Turbo Championship Edition olisi muuten voittanut tämän mutta ilmestyi jo vuonna 2013 PSN:ssä. Juu, ilmestyi kyllä vuonna 2014 kyseisellä STCE-lisänimellä Livessä mutta silti. Tämä "järkeily" helpottaa vastaamistani sillä nämä ovat sen verran samalla viivalla parhaudessaan.

Vuoden paras roolipeli
En tainnut pelata mitään tämän vuoden roolia.

Vuoden paras strategiapeli
En tainnut pelata mitään tämän vuoden tragediapeliä.

Vuoden paras räiskintäpeli
Räiskintäkategorian voittajapeli kiinnosti itseäni pitkään mutta en silti sitä heti rynnistänyt ostamaan. Hyvät arvostelut kuitenkin saivat minutkin lopulta kauppaan ja tulikin ostettua vähän erikoisempi versio normaalin pelin hintaan. Hyviä puolia siinä kun vähän antaa ajan kulua, niin hinnatkin laskevat. Occupied Edition ei juuri kummempia lisiä kuitenkaan tarjoillut mutta itse Wolfenstein: New Order olikin sitten täyttä tavaraa. Tämä oli taas niitä pelejä jotka muistuttivat miksi pelejä ylipäätänsä olen alkanut pelaamaan. Pelaaminen on hauskaa eikä tarina sisällä pelkkiä lihaskimppuja heittämässä one-linereita ilman hymyn häivää. Peli ei ota itseään tosissaan mutta sen voi silti ottaa vakavasti ja pitää hauskaa sen parissa. Tästä tuli samat fiilikset kuin aliarvostetusta Bulletstormista. Todella hauskaa pelaamista ja tarinakin oli mukava seurata. Kestää useamman pelikerran. Tälle jatkoa!

Vuoden paras urheilupeli
Vuonna 2014 en tainnut juuri urheilla.

Vuoden paras ladattava peli
Valiant Hearts oli loistava peli ja Batman Arkham Origins Blackgate Deluxe Edition (missä kategoria "paras nimi"?) tarjosi mukavia hetkiä mutta voittajaksi selviytyy silti maagista tunnelmaa sisältänyt Child of Light. Olisi ehkä kelvannut myös tasohyppely-kategoriaan mutta tässä enemmän lennellään ja taistellaan vuoroissa, joten helpompi mennä tällä kategorialla. Upea tunnelma, hieno tyyli ja mukavat pelimekaniikat. Tälle toivottavasti tulee jatkoa. Itse ostin tämän fyysisenä pakettina (jossa latauskoodi) PS3/PS4-versiona että sain kamat hyllyyn. Möin koodin ja ostin vasta Liven alennuksesta tuon itse pelin, joka sitten osoittautui näin loistavaksi.

Vuoden paras online-moninpeli
Pelasin tänä vuonna eniten BF:Bad Company 2:n nettipeliä. Ei ihan tuoreimpia pelejä siis.

Vuoden paras offline-moninpeli
Ei ole samalla sohvalla juuri ollut peliseuraa, varsinkaan tämän vuoden peleistä. Lautapelejä on tullut pelattua.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Mitään erityisiä yllätyksiä ei nyt tule mieleen. Päivitän mikäli muistan jotain.

Vuoden kamalin pettymys
Tylsä ja geneerinen Watch Dogs. Ostin tästä ison megaversion patsaineen kaikkineen koska se oli isossa alennuksessa. Peli on vieläkin kesken ja ainoa vähän kiinnostava seikka oli sen laimeahkon makuinen tarina. Muu pelissä olikin sitten niin puuduttavaa toistoa. Tosin ihan hyvät paalut tässä olisi rakentaa hyväkin peli että jatko-osalle voin silti antaa mahdollisuuden. Moninpeli toi samanlaista virkistystä moninpeleihin kuin Assassin's Creedin oma aikoinaan. Sekin kuitenkin kaipaa vielä hiomista eikä kovin kauaa pidä otteessa.

Vuoden paras PS4-peli
En omista.

Vuoden paras WiiU-peli
En omista.

Vuoden paras Xbox One-peli
En omista.

Vuoden paras PC-peli
Omistan mutten pelaa tuoreita julkaisuja.

Vuoden paras käsikonsolipeli
En omista.

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Piti ihan selailla listoja läpi että mitä tämän vuoden pelejä olen edes ostanut. En juuri mitään, varsinkaan retail-pelejä. Tyyliksi on jäänyt toimiva backloggaaminen, jossa ostelen vanhempia pelejä vähän halvemmalla ja vain varmat pelit tulee ostettua uutena. Tänä vuonna ostin siis yhden pelin uutena. Tämä peli on myös se johon olen luultavasti upottanut eniten pelitunteja ja jonka pariin myös palasin ihan juuri. Tämä pelihän on tietenkin rakastettuni Dark Souls II.

Tänä vuonna tuleekin sitten oikeasti ostettuakin uutta julkaisua. Witcher 3 täytyy ennakkotilata kun saa konsolivalintansa lyötyä lukkoon, MGSV on myös pakko hankinta, Uncharted on varma valinta pelisarjan fanille, Bloodborne Souls-janoa tyydyttämään, Batman autoineen ja sitten on kaikenlaista melko varmaa, kuten Dying Light, Evolve, Order 1886, Division, Rainbow6, RE: revelations 2, jne.

Ja sitten se seikka että tämän vuoden crossgen- ja uusien konsolien yksinoikeuspelit on suurelta osin jäänyt ostamatta (Alien, Mordor, Inquisition jne.) kun uudempaa konsolia ei ole vielä tullut haettua, että niitä pelejä kyllä tulee vuodelle 2015 ostettua.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Metal Gear Solid V: Ground Zeroes toimii loistavasti, vaikka parissa tunnissa tuon päätehtävän pelasikin läpi. Kovasti riittäisi lisää pelattavaa sivutehtävien parissa. Hyvin nosti MGS hypeä sitä pääpeliä kohtaan. Muikeat grafiikat, ja toimintaa oikein hyvin päivitetty nykypäivään, vaikka eihän niissä ensimmäisenkään pelin kontrolleissa ollut mitään vikaa. Prkl. Kaikenmoiset hidastukset tietysti pois käytöstä, eihän semmosia nyt käytetä hyh. Tägääminen oiva korvike tutkalle.

Vuoden paras ajopeli
Mario Kart 8 sen verran loistava tapaus, ettei tuota nyt mikään voisi voittaa. Mahtavaa arcadekaahausta, jossa taidollakin on merkitystä, ulisi kuka tahansa sitten mitä tahansa soopaa ainaisista sinisistä kilvistä. Toki Grid Autosport oli myös ihan mallikas ajelu, mutta Mario Kartista nautin ehdottomasti enemmän.

Vuoden paras tasoloikkapeli
Koska wikipedia kertoo että Oddworld: New 'n' Tasty! on "cinematic platformer", on tämä tuotos valintani tähän kategoriaan. Toki alkuperäinen on parmempi, mutta olihan tämäkin sen verran hyvä että kehtaa äänen antaa. Jokin siinä jatkuvasti liikkuvassa kuvassa vaan häiritsee hieman, ja olihan se alkuperäinen nätimmän näköinen omalla tavallaan. Tai ehkä ajatukset vain palautuu niihin fiiliksiin mitä pelit ovat tuottaneet, ja näitä vertailee...mutta oli miten oli, paras pelaamani tasoloikka tämä oli vuonna 2014.

Vuoden paras roolipeli
Diablon melkein voisin valita, toimihan se sen verran loistavasti pleikkarillakin, mutta kyllä tällä kertaa valinta menee Dragon Age: Inquisitionille. Toinen osa oli pieni pettymys pienine putkineen ja ei onnistunut tuottamaan vähäistäkään tutkimisen ja seikkailun tunnetta, mutta voi pojat miten paljon tuore osa paransikaan! Nättiä maisemaa riittää kun koluaa joka aluetta ja keräilee kukkia tunnista toiseen. Taistelukin mukavan taktista kun vaikeusaste käännetty tappiin ja niitä elementtejä saa oikeasti miettiä, sekä jokaisen hahmon skillejä sekä ajoituksia. Om nom.

Vuoden paras strategiapeli
Pakko se on valita Civilization: Beyond Earth, ihan oikeastaan vain sen takia kun ei ole tullut vissiin muuta strategiaa pelattua...lisää tästä myöhemmin.

Vuoden paras räiskintäpeli
Plants vs. Zombies: Garden Warfare.

Vuoden paras urheilupeli
Eipä tullut moisia pelattua.

Vuoden paras ladattava peli
Jazzpunk oli yksi iso vitsi. Kovasti onnistui siis naurattamaan tämä "kävelysimulaattori". Kieroutunutta huumoria ja hienoa absurdismia, täydellistä omaan makuun.

Vuoden paras online-moninpeli
No olihan se hauskaa pelata Mario Kart 8:a verkossa, vaikka siellä välillä turpaan tulikin. On se adrenaliinin määrä huikea kun paahtaa ensimmäisenä ja lähtee viimeinen kierros käyntiin.

Vuoden paras offline-moninpeli
Vaimon kanssa oli erittäinkin hauskaa pelata Diablo 3:a PS4:llä.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Vaikea keksi mitään positiivisia yllätyksiä.....kenties se että Dragon Age: Inquisition oli oikeasti hyvä? Mutta ei tuokaan nyt oikeastaan yllätys ollut, kun ennakkomateriaalin perusteella näytti oikein muikealta. Sanotaan nyt vaikka Jazzpunk! Tuli jotenkin nurkan takaa ja piristi kyllä huomattavasti.

Vuoden kamalin pettymys
Olin yksi niistä epäonnekkaista jotka odottivat Alpha Centaurin uutta tulemista, ja kun Civilization: Beyond Earth tuntukin lähinnä Civ 5 modilta, jäi siitä käteen lähinnä vaan pienimuotoinen pettymys. Taisipa siinä olla jotain muutakin pelattavaa tuolloin niin jäi vähälle pelitunnit, ehkäpä sitä enempi tykkää kun saisi enemmän pelattua.

Vuoden paras PS4-peli
Resogun tuli viime vuonna....ömm...en ole tainnut yhtäkään yksinoikeutta pelata? Paaaaitsi Oddworld: New 'n' Tasty!! Toki sitä päivitettyä Last of Usia tuli myös koitettua, mutta olihan tuore Abe kuitenkin parempi videopeli, ja muutenkin fiksumpi valinta äänestyksissä.

Vuoden paras WiiU-peli
Mario Kart 8 taisi olla ainoa peli mikä tuli vehkeelle kaupasta ostettua. Tänä vuonna sitten enemmän tavaraa.

Vuoden paras Xbox One-peli
Ei ole laitetta.

Vuoden paras PC-peli
Divinity: Original Sin oli mielessä, mutta voi vitjat sen Jazzpunkin viihdearvoa. Vaikka perinteisempää roolipeliäkin nähdään nykypäivänä aika vähän (toki nousussa nyt), niin Jazzpunk tarjoili jotain sellaista mitä en ole koskaan kokenut pelimuodossa. Lisää absurdeja pelejä, kiitos.

Vuoden paras käsikonsolipeli
Oma 3DS vietti tämän vuoden hiljaiseloa, lähinnä Ocarina of Timen ja Animal Crossingin, sekä itseasiassa Fire Emblemin pyöriessä laitteen sisuksissa.

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Dragon Age: Inquisition on ollut se koukuttavin sekä mielenkiintoisin tapaus, vaikka se sisältääkin niin paljon valinnaisia sivutehtäviä jotka joku ehkä kokee tylsiksi.

Jälleen on tullu aika kerrata itselleen kuinka paljon pelejä jäi päättyneenä vuotena pelaamatta:

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Kaikki toistaiseksi kokematta

Vuoden paras ajopeli
Mario Kart 8, vaikka otankin muilta boardilaisilta pahasti tukkaan.

Vuoden paras tasoloikkapeli
Mario ku se on paras (lupaan löytää aikaa Donkey Kongin pelaamiseen)

Vuoden paras roolipeli
Uusin Dragon Age oli itselleni ehkä jopa koko vuoden odotetuin peli, mutta siellä se edelleen odottelee kaupan hyllyllä.
Kun myös Pokemoneista on edelleen pelattavana se vuotta vanhempi versio, on ääni helppo antaa South Park: The Stick of Truth:lle, joka yhdisti itselleni kaksi varsin pidettyä konseptia: huonon huumorin ja vuoropohjaisen roolipelaamisen, tästä toivottavasti lisää vielä alempana.

Vuoden paras strategiapeli
Civ kuuluu menneisyyteen, ei tulevaisuuteen (eli ostan sen myöhemmin Steamin alesta)

Vuoden paras räiskintäpeli
En harrasta.

Vuoden paras urheilupeli
E-sports pelejä ei taideta laskea tähän?

Vuoden paras ladattava peli
Hearthstone siis ilmestyi tänä vuonna? Blizzard ja keräilykortit; kaksi asiaa, joista en osaa olla pitämättä. Kunniamaininta koukuttavalle 2048:lle lukuisine versioineen.

Vuoden paras online-moninpeli
Vaikka olenkin suunnattomasti nauttinut Mario Kartin ja Hearthstonen pelaamisesta verkon yli, annan ääneni uusimmalle WoW-lisärille; Warlords of Draenor:lle, joka teki muiden kanssa pelaamisesta jälleen kerran helpompaa uusitun group finderin myötä.

Vuoden paras offline-moninpeli
Aina kun (ilman mikrofonia pelattava) moninpeli saa avovaimon kilpailemaan kanssani sohvalle, on se merkkitapaus. Kun moninpeli saa avovaimon pyytämään pelaamaan lisää on se vuoden paras offline-moninpeli ja nimeltään Mario Kart 8.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Hihi kakka.
Heh pissa.
South Park on voittaja.

Vuoden kamalin pettymys
World of Warcraft täytti viime vuonna 10 vuotta ja juhlan kunniaksi Blizzard päätti tuoda peliin lisäosan, joka omissa silmissäni mm. poisti pelistä ammatit ja lisäsi siihen käsittämättömästi suunnitellut gearit, joihin on vielä lisätty iso annos Diabloista tuttua satunnaisuutta. Vaikka WoW onkin jälleen puolentoista vuoden tauon jälkeen vienyt lähes kaiken aikani, ovat mm. nämä käsittämättömät muutokset sellaisia, jotka saavat minut jatkuvasti miettimään miksi peliä pelaan. Vastaan siis Warlords of Draenor.

Vuoden paras PS4-peli
Missä 'Vuoden paras PS3-peli'-kategoria? Toivoo: Kingdom Hearts 2.5 HD Remix

Vuoden paras WiiU-peli
Joulupukin tuomaa SSB:tä en ole vielä kerinnyt pelaamaan lähellekään yhtä paljoa, kuin keväällä ilmestynyttä Mario Karttia. Joudun siis perustelemaan ääneni sillä, että näistä kahdesta Super Smash Bros. for Wii U on enemmän edeltäänsä parempi, kuin mitä uusin Mario Kart.

Vuoden paras Xbox One-peli
Tyhjä.

Vuoden paras PC-peli
Koska kerkisin jo mainitsemaan WoD:n pettymykseksi, haluan antaa ääneni Hearthstonelle, vaikka se onkin myös mobiilialustoille jo julkaistu.

Vuoden paras käsikonsolipeli
Vuoden 2013 kesästä asti rikkinäisitä olkanapeista kärsinyt 3DS:ni saa toivottavasti korvaajan tänä vuonna ja pääsen pelaamaan nimikkeet, jotka tässä olisin maininnut.

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Mario Kart 8 on jo nyt tarjonut perheelleni suunnattomasti sitä kuuluisaa pelaamisen riemua ja kun tiedän, että tätä riemua on vielä vähintään Wii U:n elinkaaren loppuun asti luvassa, tuntuisi väärältä äänestää tähän mitään muuta peliä.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli

Haluaisin antaa ääneni Alien Isolationille, mutta koska en ole sitä kerennyt pelaamaan, niin ääni menee Bayonetta 2:lle. Niin sekopäistä menoa, että ei tästä voi olla pitämättä.

Vuoden paras ajopeli

Talbot Horizon... eiku Forza Horizon 2, koska pelissä on monia suosikkiautojani ja ajettavuuskin on ihan timanttia. Ympäristökin on kliinisyydestään huolimatta ihan komeaa katsottavaa. Puut meinaavat välillä saada pään räjähtämään maastossa ajettavissa kisoissa, mutta se johtuu todennäköisesti surkeasta kuskista. Tämä meni näemmä enemmän haukkumiseksi kuin kehumiksesi, mutta menkööt näin.

Vuoden paras tasoloikkapeli

Shovel Knight on sopivan haastava ja Fiskarsin heiluttaminen näin on paljon mukavampaa kuin ojankaivuu.

Vuoden paras roolipeli

Tyhjä

Vuoden paras strategiapeli

Tyhjä

Vuoden paras räiskintäpeli

Wolfenstein: The New Order tuo välillä jotain erilaista tähän jatkuvaan CoD-ripuliin ja onhan tuo B.J. Blazk... mikä olikaan, niin kova äijä.

Vuoden paras urheilupeli

Tyhjä

Vuoden paras ladattava peli

Shovel Knight

Vuoden paras online-moninpeli

Mario Kart 8:ssa ei tarvitse jatkuvasti kirota päin ajavia kisaajia, koska se kuuluu asiaan. Muutenkin radat ovat huikeita ja esineet tuovat ajeluun hauskuutta.

Vuoden paras offline-moninpeli

Tyhjä

Vuoden paras positiivisin yllätys

Wolfenstein: The New Order

Vuoden kamalin pettymys

Pettymyksiä ei sattunut viime vuodelle.

Vuoden paras PS4-peli

Tyhjä

Vuoden paras Wii U-peli

Mario Kart 8

Vuoden paras Xbox One-peli

Sunset Overdrive on överimeininkiä isolla Ö:llä.

Vuoden paras PC-peli

Tyhjä

Vuoden paras käsikonsolipeli

Tähän en keksi muuta kuin Pako – Car Chase Simulator. On tosi koukuttavaa yrittää takoa uutta ennätysaikaa.

VUODEN PARAS VIDEOPELI

Koska Alien Isolation jäi pelaamatta, nii titteli menee Wolfenstein: The New Orderille.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Middle-earth: Shadow of Mordor. Kuka olisi arvanutkaan että lisenssipeli voittaa tämän vuoden kategorian. Huikea seikkailu, josta mielellään odotan jatkoa Talionin seikkailuille. Peli antaa selkäsaunan ubisoftin jokavuotiselle lypsylehmälle Assasins Creed sarjalle.

Vuoden paras ajopeli
Mario Kart 8. Erittäin kauniisti pyörivä peli, upeat maisemat ja haastavuudessaan hermoja raastava. Pelattavissa hahmoissa olisi saanut olla enemmän vaihtelevaisuutta. Tämä ansaitsisi vielä vuoden parhaan DLC palkinnon, jos semmoinen olisi. Pelitunteja on jo kertenyt reippaasti yli satatuntia!

Vuoden paras tasoloikkapeli
Donkey Kong: Tropical Freeze. Klassinen, mutta haastellinen. Paremmaksi pelaajaksi pääsee vain oppimalla omista virheistä.

Vuoden paras roolipeli
Diablo 3: Reaper Of Soul. Diablon 3 SUPER HYPER HD REMAKE DLC, mikä diablo 3:n olisi pitänyt olla heti alusta alkaen.

Vuoden paras strategiapeli
-

Vuoden paras räiskintäpeli
Far Cry 4. Paljon tekemistä ja nähtävää isossa maailmassa. Ympäristö tarjosi monenlaista virikettä juonen lisäksi. Pelin toimintakohtaukset olivat kuin James Bond leffoista, täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita!

Vuoden paras urheilupeli
-

Vuoden paras ladattava peli
Valiant Hearts: The Great War. Vaikka puzzlet olivat helppoja, niin tarina oli kaunis ja monipuolinen ja piti otteensa loppuun saakka. Peli oli onnistunut sodan raakuudesta huolimatta ja historialliset faktat oli taitavasti yhdistetty toimivaksi kokonaisuudeksi. Hahmot olivat mieleenpainuvia ja pituuttakin oli sopivasti tämän tyyliselle pelille.

Vuoden paras online-moninpeli
Aivan Loistavaa! Vaikka hermot olivat jatkuvasti koetuksilla, tykkäsin täysillä. Online-moninpelit koostuvat haastavista aasilaisista pelaajista, turnauksista, nettilagista :D. Nämä elementit yhdessä tekevät Mario Kart 8 nettimoninpelin.

Vuoden paras offline-moninpeli
Mario Kart 8. Kotisohvalta on huudettu ja kiljuttu tämän parissa monia kertoja, sohvatyynykin on saanut kyytiä tunteiden kuohuessa. Jatkoa luvassa tällekin vuodelle.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Tuleeko enään koskaan hyvää alien peliä AVP 2 jälkeen? Veikö Colonel Marines alienit hautaan? Kunnes Total War kehittäjät tekevät first person hauhuseikkailun: Alien Isolation. Peli oli erittäin suuri positiivinen yllätys aikaisempien huonojen alien pelejen jälkeen ja muistutti ensimmäistä alien elokuvaa. Laaja pelattavuus mahdollisti monipuolisen liikkuvuuden ja lisäsi jännitystä hyvin suunnitelussa pelikentässä.

Vuoden kamalin pettymys
Destiny. "Bungien peli tulee muuttamaan maailman..." no ei nyt ihan sentään.
Pelissä on paljon parenneltavaa, melkein jokaisella osa-alueella. Parhaat pelihetket vietettiin yhdessä kavereiden kanssa.

Vuoden paras PS4-peli
inFAMOUS: Second Son. Ensimmäisiä yksinoikeus PS4 pelejä joka näytti mihin rauta pystyy. Peliä oli mukavaa pelata ja peli ei ollut millään tavoilla ärsyttävä, mutta jotain jäi silti puuttumaan?

Vuoden paras WiiU-peli
Super Smash Bros for Wii U! Yksi lempi tappelupeleistäni. Erittäin paljon sisältöä, jopa suuri Destiny jää nuolemaan näppejään ladattavan sisällön kanssa.

Vuoden paras Xbox One-peli
-

Vuoden paras PC-peli
-

Vuoden paras käsikonsolipeli
TearAway. Hipsteri studio Media Molecule uusin luomus. Taas jotain vähän erinlaista mihin ei olla totuttu. Nätti ja kekseliäs peli. Hyvin käyttää Vitan ominaisuuksia.

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Dragon Age: Inquisition
Kuka olisi arvannutkaan Bioware näyttää kyntensä haukutun 2 osan jälkeen.
Tarina on hyvä. Hyvät, uskottavat ja mieleenpainuvat hahmot, joiden kanssa mieluusti keskustelee niistä jä näistä. Erittäin kaunis, kiitos Frostbite-pelimoottori, lähes virheetön. Huikeaa ja monipuolista seikkailua moneksi tunniksi. Tämä on parempi kuin Peter Jacksonin Hobitti trilogia yhteensä.

Vuoden paras seikkailu-/toimintapeli
Castlevania: Lords of Shadow 2
Ensimmäinen osa oli ihan kiva, mutta mikä oli kuitenkin loppua kohden erittäin puuduttava seikkailu. Jatko-osa kuitenkin paransi lähes joka osa-alueella ja oli jopa hieman pidempi. Silti peli ei kuitenkaan tuntunut ollenkaan puuduttavalta missään kohdassa vaan viihdyttävää oli alusta loppuun. Minusta ne hiiviskelyjututkaan ei haitannut, sillä ne oli hyvin lyhyitä ja kyllähän ne myös toivat vaihtelua peliin.

Vuoden paras ajopeli
Forza Horizon 2 oli kevyen helposti vuoden autopeli. Olin hyvin skeptinen alkuun, sillä open world ei mielestäni (ennen) kuulunut autopeleihin ja olihan Burnout Paradise jättänyt huonon maun suuhun. Horza 2 kuitenkin osottautui aivan huikeaksi autopeliksi, missä ajaminen on vain pirun hauskaa ja onhan se ajotuntuma lähes täydellinen omaan makuun. Horzan maisemiin palaa aina mielellään jatkamaan siitä mihin viimeksi jäi. Pelissä kuitenkin ehkä vähän liikaakin sisältöä loppujenlopuksi.

Vuoden paras tasoloikkapeli
Donkey Kong Tropical Freeze
Ehkäpä ainut vuoden tasoloikista, mitä tuli pelattua ja tykättyä ainakin jonkiverra. Ei mikään huippuhyvä, mutta oikein kiva ja haastettakin oli ihan mukavasti. Tarkan hyvät kontrollit nyt ainakin, pomotaistelut yleisesti vähän pitkiä.

Vuoden paras roolipeli
Dragon Age: Inquisition oli juuri niin kova kuin odotin ja toivoin. Juuri se, mikä kakkososan piti olla (vaikka pidinkin siitä ihan ok:sti). Ei kuitenkaan yllä Originsin tasolle, mikä on edelleen ensimmäisen Witcherin ja ME2:n ohella omia suosikkeja länsimaisista ropepeleistä. Kyllä fantasiameininki vaan kolahtaa lähes aina. Lohikäärmeet <3. Tästäkin pelistä löytyy mukavasti tekemistä ja tarinakin sitä taattua DA-kamaa.

Vuoden paras strategiapeli
Not enough aivoja.

Vuoden paras räiskintäpeli
Wolfenstein: The New Order
Kyseinen peli oli mukavan piristävä pelikokemus genressään. Ja pitäähän tästä myös tykätä pitkän linjan old school fps -pelien suurena ystävänä, kun peliin tuotiin vanhoja juttuja. Räiskintä oli kokoajan esimerkillisen munakasta ja viihdyttävää. Myös hiiviskely oli tehty hyvin, joten pisteet siitäkin. En todellakaan odottanut uudesta Wolfista näin kovaa tekelettä. Tarina oli varsin hyvä kanssa. Hienoa, että joillain on munaa keskittyä täysillä yksinpeliin nykyaikoina ja kyllähän sen huomasi.

Vuoden paras urheilupeli
NHL 15 oli uusimman FIFAn kanssa ainut sporttipeli, mitä tuli pelailtua. Uusin FIFA kuitenkin tuntui itelleni mahtavan 14 jälkeen pieneltä pettymykseltä. Uusin Änäri taas oli yllättävänkin pelikelvollinen gameplay-asetusten jälkeen.

Vuoden paras ladattava peli
Öööööööö......ohi.

Vuoden paras online-moninpeli
Titanfall ihan sen verran mitä tuli lähemmäs 20 erää pelailtua. En pelaa pahemmin nettipelejä, joten suht helppo oli valinta. Titanfall oli kuitenkin ihan toimivaa verkkoräiskintää.

Vuoden paras offline-moninpeli
Super Smash Bros. for Wii U
Yhden jutun Nipa tekee hyvin, ja se on ehdottomasti offline-moninpelaamisen. Smash for Wii U oli kuitenkin sitä samaa turvallista ja tuttua Smässiä ja näin ollen sen voi helposti valita voittajaksi tähän. En ole paljoa tätä uutta päässyt pelaamaan, mutta se kuitenkin toi saman fiiliksen mitä Brawli ja Melee aikoinaan, pirun hauskaa mättämistä missä suhteet kavereihin on kriittisessä tilassa. Mario Kartinkin tähän olisi voinut pistää, mutta Smässi kuitenkin päätyi voittajaksi huomattavalla taitovaatimuseron mitalla.

Vuoden paras positiivisin yllätys
Pitäähän se Middle-earth: Shadow Of Mordor johonkin väliin tunkea, vaikka muitakin hyviä vaihtoehtoja tähän olisi ollut. AC-pelisarjan ja suurena Keski-maan ystävänä en voinut olla pelistä tykkäämättä. Ja Nemesis-systeemi on nerokkaimpia uusia ominaisuuksia peleissä viime vuosina. Mordorissa oli jännittävää ja mukavaa seikkailla sekä pistää ilkeitä peikkoja nurin. Ja etenkin oli hienoa päästä tappamaan se homppeli, joka sattui tappamaan sinut.Taistelusysteemi oli loistavasti lainattu Arkham-peleistä.

Vuoden kamalin pettymys
Xenobladen läpäisy oli ainakin jonkinlianen iso pettymys viime vuotena pelikokemuksena ja mikä tappoi kokonaan hypen tulevaa Xenoa kohtaan, mutta uusista peleistä ei Thiefin lisäksi muita pettymyksiä pahemmin ollut. Vaikka odotuksetkin oli lähes nollissa. Niin eipä tässä pelissä ollut oikein mitään hurrattavaa. Vähän samanlainen maku jäi suuhun mikä aikoinaan Dishonoredin jälkeen, paitsi selkeästi keskinkertaisempi (Dishonored nyt oli hyvä pelinä, mutta paskana stealthaajana en oikein saanut pelistä kaikkea irti). Hyvä, että edes muisti edes uutta Thiefia tässä vaiheessa, niin keskinkertainen tekele se oli.

Vuoden paras PS4-peli
Infamous: Second Son Helppo valinta tietyistä syistä, mutta ei se huononna silti peliä. Uusin Infamous oli oikein tutun viihdyttävää supersankarikikkailua, missä kuitenkin voimilla leikkiminen (ja itse voimat) oli mukavampaa kuin aiemmissa sarjan peleissä. Etenkin se kolmas voima jäi kivasti mieleen.

Vuoden paras Wii U-peli
Bayonetta 2 on ainut kyseisen laitteen peli, mikä on saanut tuntemaan iloiseksi laitteen omistajana. Naurettavan helposti Wii U:n paras peli ja tulee olemaan ehkä loppuun asti. Ykkösestä en pitänyt ihan niin paljoa, mitä jotkut. Jatko-osa kuitenkin on parempi kaikinpuolin. Ja luojan kiitos ne typerät QTE-äkkikuolemat mentiin poistamaan kokonaan. Kenttäsuunnittelu oli myöskin parempaa kuin ekassa osassa ja muutenkin peli tuntui vain mukavammalta ja paremmalta kokemukselta kuin se ensimmäinen.

Vuoden paras Xbox One-peli
Forza Horizon 2

Vuoden paras PC-peli
pc roskarotu (vaikka kuitenki pelaan silläkin)

Vuoden paras käsikonsolipeli
Final Fantasy Theatrhytm Curtain Call oli jälleen mukavaa fanipalvelua. Tällä kertaa tosin entistä isompana.

VUODEN PARAS VIDEOPELI
Wolfenstein ja Lords of shadow 2 kamppaili pitkään aivoissani vuoden parhaan pelin tittelistä. Eräs päivä kuitenkin päädyin valitsemaan...................................Wolfenstein The New Orderin.

Hieman myöhässä tuli, mut iha sama.

Oliko tuloksia tänään tulossa?

ÄÄNESTYSAIKA ON PÄÄTTYNYT!!!!!!

Kiitos kaikille äänestäneille ja se kuuluisa fuck you niille jotka eivät äänestäneet. Ääniä tuli taas varsin mukava määrä ja perustelutkin olivat hyvin mukana. Kumarrus täältä suunnalta.

Hieman poimintoja tämän vuoden äänestyksestä:

- Pelaajaboardilaisia ei edelleenkään urheilu- tai strategiapelit nappaa
- Nintendon pelit olivat ennennäkemättömän kovassa suosiossa äänestäjien keskuudessa
- Viime vuoden tapaan, parhaan pelin valinta meni hyvin tiukille vaikkakaan tänä vuonna ei kahta voittajaa ollut
- Boardilaisten pelimaku on hyvin laaja. Oli AAA-nimikkeitä ja myös pelejä joista aniharva on kuullutkaan

Eiköhän katkaista häränkakka ja mennä itse asiaan. Kategorioiden alla löydät myös kursivoituna parinn viime vuoden voittajat. Musiikkia maestro!

Vuoden 2014 paras seikkailu-/ toimintapeli
2012: Dishonored
2013: The Last Of Us

Henkistä kasvua on selkeästi tapahtunut arvon boardilaisten keskuudessa sillä viime vuosista poiketen, ei tähän kyseenalaiseen kategoriaan tullut ihan aivottomia vastauksia vaan genre- kategoriarajoissa pysyttiin erittäin mainiosti. Voittajasta ei tosin ollut pienintäkään epäselvyyttä tänä vuonna. Seksikäs toimintanoita kumppaneineen valloitti pelaajien sydämet toimittamalla aikakauden ehkä parasta videopelitoimintaa siihen parhaaseen tapaan, jonka vain Platinum Games parhaiten osaa. Bayonetta 2 suoriutui dominoivaksi (see what I did there?) voittajaksi kymmenellä kokonaisäänellään.

Voittaja: Bayonetta 2
Runner-up: Dark Souls 2

Vuoden 2014 paras ajopeli
2012: F1 2012
2013: F1 2013

Kategoria joka nosti suosiotaan räjähdysmäisesti tänä vuonna. Kun viime vuosina voitto irtosi vielä parilla hassulla äänellä, keräsi tämän vuoden voittaja ääniä peräti 17kpl ja kakkonenkin nappasi kuusi ääntä. Suomi ei ole enää formulakansaa niin television katsojalukujen, kuin Pelaajaboardin äänestyksienkin perusteella ja tänä vuonna autourheilun kuninkuusluokka sai väistyä kuvankauniin kilpa-ajelun sekä LVI-ammattilaisen johtaman mikroautoilun tieltä. Voittajaksi selviytyi erittäin selkeällä marginaalilla Mario Kart 8 joka totuttuun Mario Kart-tyyliin viihdyttää niin verkossa kuin samalta ruudultakin pelattuna. Forza Horizon 2 (Xbox One-versio) äänestettiin kakkospaikalle.

Voittaja: Mario Kart 8
Runner-up: Forza Horizon 2

Vuoden 2014 paras tasoloikkapeli
2012: New Super Mario Bros U
2013: Rayman Legends

Jos ylläolevan kategorian voitto oli selkeä, oli tämä se kuuluisa urheilupiireissä tutuksi tullut teurastus. Donkey Kong Country Tropical Freeze tuli, näki ja voitti jokaisen vastaantulijan lähes kymmenen äänen marginaalilla joten kättä lippaan.

Voittaja: Donkey Kong Country Tropical Freeze
Runner-up: Strider

Vuoden 2014 paras roolipeli
2012: Mass Effect 3 & Witcher 2
2013: Ni No Kuni

Vihdoinkin kategoria jossa oli tasaisempaa. Suurjulkaisut, Dragon Age: Inquisition ja Pokémon, kohtasivat voittajansa erittäin yllättävältä taholta kun pienimuotoisen kehityshelvetin läpikäynyt televisiosarjaan pohjautuva lisenssipeli nappasi voiton yhden äänen erolla EA:n roolipelieepokseen. South Park The Stick Of Truth oli mainio niin pelillisiltä ominaisuuksiltaan, kuin myös ihan roolipelinä joten voitto oli tässä tapauksessa ansaittu.

Voittaja: South Park The Stick Of Truth
Runner-up: Dragon Age: Inquisition

Vuoden 2014 paras strategiapeli
2012: XCOM
2013: Fire Emblem: Awakening

Tämä jalo peligenre sai tänäkin vuonna valitettavan vähän ääniä vaikka yksi genren suurinta mainstream-suosiota nauttiva nimike ilmestyikin. Tämä kyseinen nimike myös vei kategorian voiton tänä vuonna nimiinsä ja jos Sid Meier näet tämän niin onnittelut siihen suuntaan sillä hengenluomuksesi Civilization: Beyond Earth on Pelaajaboardilaisten valinta vuoden 2014 parhaaksi strategiapeliksi!

Voittaja: Civilization: Beyond Earth
Runner-up: Age of Wonders 3

Vuoden 2014 paras räiskintäpeli
2012: Halo 4
2013: Bioshock Infinite

Meno on kuin ennen vanhaan kun samana vuonna Halo ja Call of Duty keräävät ääniä. Kumpikaan noista tämän kategorian vakiosuosikeista ei pärjännyt vuoden todelliselle räiskintäyllättäjälle. Peliuniversumin ikonisiin nimiin kuuluvan pelisarjan uusimman osan odotettiin olevan täyttä tusinaa mutta niin vain Wolfenstein: New Order ampui epäilijänsä täyteen laatulyijyä ja nousi yhdeksi vuoden pelitapauksista. Yksi asia on nyt ainakin varmaa: pelin GOTY-version kanteen voidaan laittaa myös merkintä "Pelaajaboardin vuoden 2014 paras räiskintäpeli".

Voittaja: Wolfenstein: New Order
Runner-up: Call of Duty: Advanced Warfare

Vuoden 2014 paras urheilupeli
2012: SSX & NHL 13
2013: Inazuma Eleven 3 & FIFA 14

EA:n urheilusarjat dominoivat tänä vuonna tämän kategorian äänestystä. Viime vuoden tapaan jalkapallo, tuo urheilulajeista kaunein ja hienoin, oli suosituinta kamaa äänestäjien keskuudessa ja FIFA 15 hoiti homman rutiinilla kotiin. Kunniamaininta jaetulle kakkossijalle päässeelle Pro Evolution Soccer-sarjan uutukaiselle joka oli pitkästä aikaa askel tämän hienon sarjan kunnian päiviä kohti.

Voittaja: FIFA 15
Runner-up: mm. UFC, PES 2015

Vuoden 2014 paras ladattava peli
2012: Walking Dead
2013: Wolf Among Us

Ladattavat pelit ovat nykypäivän heinää ja laadukkaat pelit ovat puolestaan se neula siellä heinän joukossa. Mielipiteitä parhaasta latauspelistä on lähes yhtä paljon kuin vastaajiakin ja se näkyi tämän vuoden äänestyksessä jossa lähes jokainen äänestäjä oli jotain peliä pelannut ja voitto irtosi vain viidellä äänellä. Nämä viisi ääntä keräsi Ubisoftin erinomainen Child of Light joka valjasti viime vuosien Rayman-peleistä tutun UbiArt-pelimoottorin roolipelimuotoon ja teki sen erittäin onnistuneesti. Grafiikan lisäksi myös muu peli oli täyttä rautaa joten voitto meni enemmän tai vähemmän oikeaan osoitteeseen. Upea Shovel Knight tarjosi hyvän vastuksen mutta voittoon se ei Yacht Club Gamesin debyytti riittänyt. Ehkä sitten sillä seuraavalla pelillä..?

Voittaja: Child of Light
Runner-up: Shovel Knight

Vuoden 2014 paras online-moninpeli
2012: Call of Duty: Black Ops 2
2013: Pokémon X/Y & Battlefield 4

Vuoden ensimmäinen jaettu voitto ja mikä parasta, voittaneet pelit ovat aivan eri puusta veistettyjä ja vieläpä konsoliyksinoikeuksia. Toinen on kevyttä kart-ajelua kun taas toinen mechojen täyttämää räiskintää. Mario Kart 8 ja Titanfall, palkinto on teidän.

Voittajat: Mario Kart 8 ja Titanfall
Runner-up: Super Smash Bros for Wii U

Vuoden 2014 paras offline-moninpeli
2012: New Super Mario Bros & Nintendoland
2013: Rayman Legends, Wii Party U, Gears of War: Judgement & Pikmin 3

Nintendo on nykypäivänäkin tunnettu vahvana offline-moninpelin tukijana ja viime vuoden voittajalistojen dominointi jatkui myös tänä vuonna kun firman kaksi kirkkainta moninpelisarjaa kamppailivat rinta rinnan kategorian voitosta. Kart-autoilun sijaan turpakäräjät miellyttivät boardin jäseniä enemmän ja näin ollen Super Smash Bros for Wii U kruunataan voittajaksi. Muista ääniä saaneista nimikkeistä nostettakoot esiin Towerfall sekä Halo-kokoelma.

Voittaja: Super Smash Bros for Wii U
Runner-up: Mario Kart 8

Vuoden 2014 positiivisin yllätys
2012: -
2013: Assassin's Creed IV & Tomb Raider

Tämä kategoria sai paljon ääniä joka on mukava merkki siitä että pelivuosi tarjosi paljon odottamattoman hyviä nimikkeitä tai täysin puun takaa yllättäneitä pelejä. Alien-brändin takaisin valokeilaan tuonut Alien: Isolation, LOTR-lisenssipeli Shadow Of Mordor, aiemmin mainittu South Park... kaikki erinomaisia pelejä ja positiivisella tavalla pelaajansa yllättäneitä mutta voiton vie kuitenkin ns. household name. Super Smash Bros for 3DS yllätti kaikki lähinnä toimivuudellaan sillä valtaosa pelaajista (itseni mukaanlukien) ei uskonut että peli tulisi toimimaan kovinkaan hyvin käsikonsolilla mutta jos ei OK-tason verkkomoninpeliä lasketa, kaikki odotukset ylitettiin tämän pelin kanssa.

Voittaja: Super Smash Bros for 3DS
Runner-up: Shado of Mordor

Vuoden 2014 pahin pettymys
2012: -
2013: Dead Space 3 & Aliens: Colonial Marines

Tämän antikategorain kyseenalainen voitto menee tänä vuonna pelille jonka piti olla se ensimmäinen todellinen next-gen-nimike ja näyttää suuntaa mihin nykyiset konsoliraudat pystyvät. Watch_Dogs ei ollut karmaisevan huono peli mutta hypeensä nähden se ei antanut paljoa ja tämän myös moni äänestänyt oli perusteluissaan todennut. Kakkoseksi nousi takavuosien PC-suosikin paluu (tai pikemminkin mahalasku) pelikartalle.

"Voittaja": Watch_Dogs
Runner-up: Thief

Vuoden 2014 paras PS4-peli
2012: -
2013: Resogun

Nelospleikkarin ensimmäinen kokonainen kalenterivuosi oli pettymys mitä tulee yksinoikeuspelien määrään ja laatuun. LBP3 oli ötököiden riivaama eikä se Driveclubin starttikaan ollut ihan sieltä oppikirjan sivuilta. Sucker Punchin inFamous: Second Son tarjosi toimivimman, tasaisimman ja graafisesti PS4-peliltä eniten näyttäneen (Driveclub oli myös toki nätti) kokemuksen ja se voittikin ylivoimaiseen tyyliin tämän kategorian. Muut äänet menivät parille latausmultiplatterille sekä uusiversiolle ja se on korutonta kertomaa PS4:n vuodesta 2014.

Voittaja: inFamous: Second Son
Runner-up: Trials Evolution, Wolf Among Us & Last Of Us Remastered

Vuoden 2014 paras Wii U-peli
2012: -
2013: Super Mario 3D World & Wind Waker HD

Wii U:n pelivuosi kulminoitui viiteen huippunimikkeeseen ja nämä viisi peliä keräsivätkin kaikki ääniä tässä kategoriassa. Lopullinen taistelu kuitenkin käytiin tässä äänestyksessä sangen paljon esillä olleiden kahden pelin välillä ja tälläkin kertaa voiton Mario Kart 8:n edestä vei Super Smash Bros for Wii U.

Voittaja: Super Smash Bros for Wii U
Runner-up: Mario Kart 8

Vuoden 2014 paras Xbox One-peli
2012: -
2013: -

Vuosi 2014 oli viimein vuosi jolloin täällä takapajulassakin saatiin tätä Microsoftin uuden sukupolven ihmelaitetta ihan virallisia polkuja pitkin kaupasta haettuna. Mallikkaita yksinoikeuspelejäkin laitteelle saatiin ja siitä todisteena hyvin jakautunut äänimäärä ja savun hälvettyä meillä oli lopulta kaksi voittajaa neljällä äänellään ja nämä voittajat tunnetaan paremmin nimillä Sunset Overdrive ja Forza Horizon 2. Suursuosikki Halo ei kokoelmineen saanut kovinkaan paljon rakkautta joka varmaan johtuu pelin teknisistä murheista josta se kärsi julkaisunsa aikana.

Voittajat: Sunset Overdrive & Forza Horizon 2
Runner-up: Titan Fall & Halo: Master Chief Collection
Vuoden 2014 paras PC-peli
2012: -
2013: -

Herrarodun ylhäinen ylimystö pääsi tänä vuonna viimein valitsemaan niitä parempia pelejään myös boardien vuosiäänestykseen. Aniharva olisi kuitenkaan varmaan vuoden alussa uskonut että mikromaksuilla höystetty virtuaalikorttipeli tulisi voittamaan minkäänlaisia äänestyksiä mutta näin se Blizzard Entertainment vaan muuttaa öljylähteeksi kaikkea mihin se koskee. Warcraft-universumista teemansa ammentava korttitaisto oli myös maailmalla tulikuumaa kamaa joten uusi menestystarina on valmis. Minkäköhän firma muuttaa seuraavaksi kullaksi? Myös old school-henkeä tihkunut roolipeli Divinity pitää mainita ääniä saaneista peleistä.

Voittaja: Hearthstone: Heroes of Warcraft
Runner-ups: Divinity: Original Sin & Civilization: Beyond Earth
Vuoden 2014 paras käsikonsolipeli
2012: Pokémon Black/White 2
2013: Pokémon X/Y

Uusi (kind of) Pokémon-peli ilmestyi tänäkin ja kun katsoo viime vuoden voittajia tästä kategoriasta, ei tarvitse olla kovin suuri visionääri tietääkseen mikä peli voitti tämän vuoden äänestyksen. Alpha Sapphire ja Omega Ruby eivät kuitenkaan päässeet helpolla sillä 3DS:n näkemys Super Smash Bros-pelistä tarjosi kovan vastuksen häviten lopulta vain yhdellä äänellä (loppuäänet 7-6). Muutama Vita-pelikin keräsi ääniä mutta ehkä ensi vuonna tämä huipputehokas superkäsikonsoli saa jotain mainitsemisen arvoista pelattavaa?

Voittaja: Pokemon ORAS
Runner-up: Super Smash Bros for 3DS

VUODEN 2014 PELAAJABOARDIN VALITSEMA VUODEN PARAS VIDEOPELI!!!!
2012: Mass Effect 3
2013: Last Of Us & GTA V

Hyvät naiset ja herrat... odotettu hetki on viimein yllämme. Vuoden parhaan pelin valintaan tipahteli lukuisia nimiä ja toisin kuin viime vuosina, kilpailua ei käyty vain parin nimikkeen välillä vaan useampi nimike kävi erittäin lähellä voittoa.

Laadullaan useat yllättänyt Wolfenstein tullaan muistamaan tämän vuoden yhtenä suurista yllätyksistä mutta ei kuitenkaan parhaana videopelinä (paitsi tietty sitä äänestäneiden mielestä) mutta helvetin hyvät puitteet tämä peli antoi toivon mukaan lähitulevaisuudessa ilmestyvälle jatko-osalle.

Dragon Age: Inquisition oli yksi vuoden odotetuimpia nimikkeitä ja se vangitsikin uskollisimmat pelaajat pauloihinsa ensisekunneista alkaen. Pelattavaa siinä tulee varmasti tuttuun Bioware-tyyliin riittäämään vuosituhannen loppuun asti.

Donkey Kong Country Tropical Freeze tarjosi kaikille Wii U:n omistajille raudanlujaa tasoloikkaa jossa jokainen yksityiskohta oli tarkkaan mietitty ja pelattavuus oli sitä sarjalle ominaista huippuluokkaa.

Kaikki nämä pelit keräsivät neljä ääntä kukin mutta yksi peli nousi näiden loistavien pelien yläpuolelle yhden äänen erolla ja tämä peli on...

Dark Souls 2.

From Software on viimein valtavirtaa ja haastava pelattavuus on viimein pop. Dark Souls 2 osoittautui edeltäjiensä kaltaiseksi loistonimikkeeksi ainoana isona erona tällä kertaa toki se että useampi pelaaja maailmassa tämän tiedosti. DLC-pakettien kanssa yksi parhaista pelipaketeista mitä viime vuosina on vastaan tullut ja merkki siitä että pullamössösukupolvi alkaa vihdoin karaistumaan mitä haastaviin peleihin tulee. Hankkikaa ja nauttikaa, viimeistään tänä vuonna ei ainakaan laitekannan kanssa pitäisi olla ongelmaa (sori pelkästään Nintendon laitteilla pelaavat).

Siinä se sitten oli. Vuoden parhaat on jälleen paketoitu ja nyt onkin sitten aika jälkilöylyjen. Komppaukset, kummastelut ja kinastelut tähän ketjuun ja ennen kaikkea äänestämättä jättäneiden valituksia olisi mukava kuunnella (ihan kuin oikean elämän vaaleissakin). Sana on vapaa, kiitos että luit tänne asti.

Hmm...Wii U peleineen näyttää niittäneen palkintoja melkoisen monessa kategoriassa, vaikka absoluuttinen faktahan on, ettei laitteelle ole mitään pelattavaa.

Hyvät voittajat! Ja hyvin järjestetty äänestys, kiitos siitä.

Lainaus käyttäjältä Megaman

Hmm...Wii U peleineen näyttää niittäneen palkintoja melkoisen monessa kategoriassa, vaikka absoluuttinen faktahan on, ettei laitteelle ole mitään pelattavaa.

En ole kenenkään muun kuin katkerien Nintendo-fanien suusta kuullut tuon lauseen viimeiseen pariin vuoteen. Get over with it.

^ Et selvästikkään lue tarpeeksi ulkomaisia foorumeita. Kyllä tuo "ei sille ole mitään pelattavaa" on hyvissä voimissaan vielä. Sama koskee myös vitaa.

Lainaus käyttäjältä PussikissaHelvetistä

Lainaus käyttäjältä MegamanHmm...Wii U peleineen näyttää niittäneen palkintoja melkoisen monessa kategoriassa, vaikka absoluuttinen faktahan on, ettei laitteelle ole mitään pelattavaa.

En ole kenenkään muun kuin katkerien Nintendo-fanien suusta kuullut tuon lauseen viimeiseen pariin vuoteen. Get over with it.

Lainaus käyttäjältä partajeesus

^ Et selvästikkään lue tarpeeksi ulkomaisia foorumeita. Kyllä tuo "ei sille ole mitään pelattavaa" on hyvissä voimissaan vielä. Sama koskee myös vitaa.

Jep. Ei tosin tarvitse matkata edes ulkomaalaiselle foorumille todistamaan tätä. Sama koskee myös PS4:ää, Xbox Onea.