Parisuhteet, seurustelu, lässynlää yms. neiteily. / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Lainaus käyttäjältä henkka007

Itselläni on ongelmana se, että olen ujo. Nuorempana oli muutama naispuolinen kaveri, mutta tällä hetkellä ei ole yhtään. En ole kauhean sosiaalinen ollut nuorempana. Kotona olen melkein aina ja kun en juo niin eipä baareissa tule käytyä.

Kappas. Ollaan melkein samiksia <3 En muista, olenko täällä itkenyt, mutta minunkin sosiaalinen elämäni ja kauniimman sukupuolen edustajien kanssa pyöriminen lopahtivat lukion alettua. Koulun ulkopuolella näin säännöllisesti tyyliin kolmea kaveria. Eipä tämä forever alone -status ole ehtinyt kyrsiä kuin peukaloita pyöritellessä vietetyn syksyn ajan (anteeksi keväästä alkanut kirjoitusten spämmäily, ei mulla ole muuta tekemistä). Pääsyy ankeudelle: mainitut kaverit ovat intissä. Ei tässä jäniksen selässä olla, enkä ole tainnut kokea kuin korkeintaan kiinnostusta paria neitoa kohtaan. Jospa vähän aktivoituisin Otaniemeen päästyäni...

Lainaus käyttäjältä Jepu+

olen ostanut ex-mieheni ulos kolmiostamme ja liittynyt sinkkukerhoon

Asut yksin kolmiossa? No, onpahan ainakin paljon tilaa ja ilmeisesti sitäkin enemmän asuntolainavelkaa. Sinulle, Wimbaloolle ja VivaEmptinessille semmoisia terveisiä, että sinkkuus voittaa AINA huonon parisuhteen, vaikka eron jälkeen tuntuu todella pahalta. Jaksamisia.

Munkk1, henkka ja SuppoSakke: Epätoivoisuus on turhaa, sillä mikään ei yhdistä ihmisiä tehokkaammin kuin sattuma, joten ennemmin tai myöhemmin joku löytyy. Suhde voi alkaa myös baarissa, mutta niillä on taipumus loppua nopeasti.

Oma parisuhteeni on kestänyt jo reilusti yli viisi vuotta, on asuntolainaa ja päälle vuoden ikäinen lapsi. Koska ihmiset ovat erilaisia eikä kukaan ole täydellinen, meilläkin menee välillä hyvin, välillä huonosti. Mikään ei kuitenkaan pidä avoliittoamme kasassa paremmin kuin tuo pieni ihminen, eikä ero tulisi kuuloonkaan ihan kevyin perustein. Joku viisas on joskus osuvasti todennut: kuka tahansa mulkku voi siittää lapsen, mutta vaatii miestä kasvattaa sellainen.

Tämä ei siis ollut kehotus tehdä suhteen liimaksi lapsia, päinvastoin. Perhe-elämä vaatii (ja antaa) paljon.

Oma näppituntuma on kuitenkin sellainen, että nykyään oikeasti pitkään kestävät suhteet ja liitot ovat vähentymässä merkittävästi. Tämä "kaikkimullehetinyt" 90-luvun sukupolvi lienee oppinut, että jos joku on rikki, sitä ei edes yritetä korjata vaan heitetään pois.

...

Syntyipä muuten kliseinen teksti näin yömyöhäisellä, pahoittelen asiaa ja menen heittämään läskit silmille.

Lainaus käyttäjältä Selkäsaunatonttu

Lainaus käyttäjältä Jepu+olen ostanut ex-mieheni ulos kolmiostamme ja liittynyt sinkkukerhoon

Asut yksin kolmiossa? No, onpahan ainakin paljon tilaa ja ilmeisesti sitäkin enemmän asuntolainavelkaa.

Vuokrasin tästä ton yhden makuuhuoneen kun en mä tosissaan ite tällä tilalla mitään yksin tee. Me ei oltu tässä kauan asuttu ja mä olin just myynyt mun oman edellisen asuntoni joten mä en vaan jaksanut uudelleen sitä ruljanssia. Helpompi jäädä nykyiseen asuntoon.
Talousasioihini en ota kantaa muuten, kuin että ei mulla mikään varsinainen hätä ole pärjäämiseni kanssa.

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva

Meikäkin liittyy sinkkujen kerhoon! Ensimmäinen ero tuli tässä hieman yli viikko takaperin. Voin kertoa että oli hyvin kova takaisku mielelle, mutta päätös oli oikea ja kavereita olen tämän toisen osapuolen kanssa vaikka se on vielä vähän hakusessa. Outoa tämä on. Parin päivän oudon tunteen ja kärsimyksenkin jälkeen tuli kuitenkin nostettua päätä taas ja elämä jatkuu. Aina ei voi onnistua!

Havaitsin kuitenkin siinä ensimmäisten sinkkupäivien jälkeen pari hyvää puolta siinä; voi ottaa kohteliaisuuksia ja sunmuita sen sellaisia vastaan vastakkaiselta sukupuolelta potematta syyllisyyttä. Esimerkiksi eräs henkilö (boardilainenko?) tervehtii minua kaikenlaisilla kommenteilla, esimerkiksi "Hei kaunotar" tai vastaavaa. :'D
Toinen hyvä esimerkki. Teimme jonkin aikaa sitten koulultamme reissun Kajaanin Ammattikorkeaan Northern Game Summittiin (peliluentoja ja tekijöitä ympäri Suomea yms.). Naispuolisia henkilöitä oli harvakseltaan ja muunmuuassa minulla avattiin useamman kerran ovi.

Näinkin pieniä asioita edellä mainitut ovat, mutta silti niistä tulee niin hyvä mieli! Kaikille sinkkuboardilaisille, päät pystyyn. Nauttikaa pienistä asioita : )

Lainaus käyttäjältä Munkk1+

Jospa vähän aktivoituisin Otaniemeen päästyäni...

Valitettavasti joudun vuoden siellä oltuani toteamaan, että vapaita tyttöjä on suurin piirtein saman verran, kuin intissä tyttöjä. Nojoo ehkä vähän enemmän, mutta tuolla koulussa miespainotteisuus oli turhankin räikeä. Yritin itse yhtä tyttöä vähän lämmitellä, mutta varattu mikä varattu.

Meikäläinen voi muuten ilmottautua tuohon samaan paattiin, jolla sinä ja henkka007 seilaatte. Kesätöissä oli jo melko lähellä yhden tytön kanssa, mutta ratkaisevalla hetkellä 19-vuotias likka päättääkin aloittaa seurustelun päälle kolmikymppisen miehen kanssa. Voin sanoa, että se söi miestä vuosi sitten aika roimasti. Itselläkin on vähän se että ei ole oikein paikkaa, missä edes kohtaisi tyttöjä saati sitten solmisi kaverisuhteita heidän kanssaan. Intissä.. juuei, en kyllä olettanutkaan että tuolta heilaa voisi napata, mutta kun on vain viikonloput (eikä nekään kaikki) siviilissä, niin ei nyt armeijan aikana kerta kaikkiaan ole mahista hurmata ketään. Vaikka se kiinnostaisikin. Täytynee löytää intin ja ensi syksyn väliltä töitä jostain vähän naispainoitteisemmalta alalta, niin ehkä voisi tärpätä, mutta voin sanoa, että mato ongen päässä on tällä hetkellä aika mikroskooppinen.

Ne naiset löytää kun sitä vähiten odottaa. Meitsin eka likemmäs kolme vuotta kestänyt suhde sai alkunsa kun joku tylsä ilta katselin mtv3:n tekstitv:n chattia ( tämä oli siis vuonna 2001 ja oman netin sain vasta 2004) ja bongasin kivan ilmoituksen johon päätin vastata. Sitten kun tavattiin niin heti tuli mieleen, että ei mulla tuon näköiseen mimmiin mitään mahkuja ole, mutta kas kummaa suhdehan siitä tuli ja ekan 9kk aikana ei riidelty mistään. Siis ei pienintäkään ns."sanaharkkaa" ja muutenkin kaikki oli täydellistä.
Asiat vaan tykkää muuttua ja kun oltiin oltu melkein kolme vuotta yhdessä josta vuosi kihloissa niin homma meni poikki.

Osa oli omaa syytä kun jyrkästi sanoin, etten koskaan halua lapsia jne jos noista asioista joskus tuli puhe ja tuohon kun yhdistää sen, että mimmin nuoruuden ihastus juuri noihin aikoihin päätti alkaa lepertelemään niin homma oli siinä.

Kova paikkahan se ero silloin oli ja oikeastaan ainoa syy joka minut piti hengissä oli ryyppääminen. Muuten olisi varmaan lähdetty oman käden kautta pois tästä maailmasta. Nykyään olen entistä varmempi etten mitään lapsia tule koskaan hankkimaan joten parempi, että tuo meni kuten meni saatikka, että lapsilla olisi kusipäinen isä jota kaduttaisi, että sellasiakin tuli tehtyä.

Joskus 15-20 vuotiaana haaveena oli parisuhde, perhe ja työpaikka. Nyt pian 32 vuotiaana en halua naista elämääni, pää ei kestä työelämää enkä todellakaan halua lapsia. Noin se elämä heittelee.

Lainaus käyttäjältä Airus

Valitettavasti joudun vuoden siellä oltuani toteamaan, että vapaita tyttöjä on suurin piirtein saman verran, kuin intissä tyttöjä. Nojoo ehkä vähän enemmän, mutta tuolla koulussa miespainotteisuus oli turhankin räikeä. Yritin itse yhtä tyttöä vähän lämmitellä, mutta varattu mikä varattu.

Tarkoitin lähinnä, että vapaa-aikaa voisin viettää välillä jossain muuallakin kuin koneen tai telkkarin ääressä. Miellyttävän naisseuran tai ylipäätään tutuista naamoista poikkeavan seuran löytämisen todennäköisyys kasvaa eksponentiaalisesti, kun pistää nenänsä ovesta ulos ;)

Sinkkupaatti on näköjään aika hyvässä lastissa, joten voin itsekkin lähteä risteilylle. Tuut Tuut!

En ole koskaan seurustellut kenekään kanssa mitenkään kummemmin, tosin eipä ole tullut vastaan ketään kenen kanssa siitä mitään tulisikaan. Kuitenkin seukkaaminen meinaa sitä, että siihen toiseen ihmiseen sitoutuu siinä määrin, että hänen naamaansa jaksaa katsella silloin tällöin. Arvostan kuintekin aika paljolti tätä omaa leppoisaa eloani, joten turha rikkoa sitä mikä on kunnossa. Toki jos vastaan kävelee joku oikein tuntuinen ihminen, niin isken kiinni, mutta sitä oikeaa kannattaakin odotella rauhassa. Muutenkaan käsitä kun kaikki 15-vuotiaat itkevät ikuista yksinäisyyttään.

Mihin me tällä äijäporukalla mitään akkoja tarvitaan?! Rauh!

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva
Lainaus käyttäjältä Muksu+

Mihin me tällä äijäporukalla mitään akkoja tarvitaan?! Rauh!

Niin ketä kutsut akaksi?!

No joo ei sentäs, itekki myönnettävä että joskus liikun samassa hengessä omien kavereideni kanssa, sukupuoli vaan eri. Kuten sanoin, niin hauskat puolet tästäkin unohtui kokonaan ja aijon nauttia siitä niin kauan kuin tuntuu siltä.

Itsekkin vielä sinkkuna olen, koska vaikka tykkäisin tytöstä niin ei itsellä vain olisi kanttia sitä hänelle kertoa, koska todella ujo olen, mutta siinä pilee sellainen ristiriita, että vaikka olenkin ujo niin olen aika sosiaalinen ihminen ja nykyään kavereitakin löytyy aika paljon. Muistan kuinka vielä vuosi tai kaksi sitten kavereitakin oli vain muutama, mutta sekin on nykyään muuttunut. Tällä hetkellä yritänkin ennemmin pitää kaverisuhteita yllä parisuhteen etsimisen sijaan, koska kaverit ovat nykyään jakautuneet aika hyvin eri kouluihin joten en kaikkia ainakaan liian usein näe.

Lainaus käyttäjältä partajeesus

Joskus 15-20 vuotiaana haaveena oli parisuhde, perhe ja työpaikka. Nyt pian 32 vuotiaana en halua naista elämääni, [b]pää ei kestä työelämää[/b] enkä todellakaan halua lapsia. Noin se elämä heittelee.

No se työelämä on viimesintä soopaa mitä ihmiskunta on meille keksinyt. Mä oon kans niin loppu, et yhteiskunnan pitää maksaa mun aktiivinen peliura ja juopottelu. Puhuivat että liikunta ja duuni olisi ensimmäisiä eheyttävia asioita mielenterveyden ja itsetunnon kohottamisen saralla. paskat, madventuresin riku ja tunna just pari vuotta sit sano et pois siitä oravanpyörästä. Ne on niin oikees!

Sitäpaitsi kun kunnon miehet rupee tosissaan nussi"#"% niin siinä on vain naiset tiellä.

Lainaus käyttäjältä mikke95+

Itsekkin vielä sinkkuna olen, koska vaikka tykkäisin tytöstä niin ei itsellä vain olisi kanttia sitä hänelle kertoa, koska todella ujo olen, mutta siinä pilee sellainen ristiriita, että vaikka olenkin ujo niin olen aika sosiaalinen ihminen ja nykyään kavereitakin löytyy aika paljon. Muistan kuinka vielä vuosi tai kaksi sitten kavereitakin oli vain muutama, mutta sekin on nykyään muuttunut. Tällä hetkellä yritänkin ennemmin pitää kaverisuhteita yllä parisuhteen etsimisen sijaan, koska kaverit ovat nykyään jakautuneet aika hyvin eri kouluihin joten en kaikkia ainakaan liian usein näe.

Google+, siellä ne kaverit on. En oo kans nähny pariin kuukauteen mun hoitoo jonka kaa oltiin sillee juhannuksena. Plussas ollaan usein yhteydessä ja se sanoo et sitä aina välillä vääntää alavatsasta ku mä koodan sille mun juttuja. Se todellakin RESPECTAA mua miehenä. Se on kuvaillu mua turvalliseksi ku Odessan satamaa myrskyssä ja uskolliseksi ku pyreneiden laivakoiraa merihädässä. Naiset on ihanii.

Tässä ketjussa on kyl kova meininki. Jatkakaa vaan pojat samaan malliin,

Menkää töihin saamattomat luopiot.

Mode-edit: No niin, aletaas taas palata takaisin siihen itse ketjun aiheeseen.

Mun kämppis ilmoitti tänään muuttavansa. Tosi hankala tilanne koska mä mielelläni pitäisin vuokralaista tossa ylimäärähuoneessa ja mies jota mä tapailen tällä hetkellä olis deadlineen mennessä asunnon tarpeessa, mutta mä en vaan tiedä onko se viisas liike ottaa sitä vuokralaiseksi. Käytännössä se olisi todella hyödyllistä mutta voi olla että se saattaa myös pilata kaiken mitä tässä nyt orastamassa on. Mielenkiintoista tämä elämä kyllä.

Lainaus käyttäjältä Jepu+

Mun kämppis ilmoitti tänään muuttavansa. Tosi hankala tilanne koska mä mielelläni pitäisin vuokralaista tossa ylimäärähuoneessa ja mies jota mä tapailen tällä hetkellä olis deadlineen mennessä asunnon tarpeessa, mutta mä en vaan tiedä onko se viisas liike ottaa sitä vuokralaiseksi. Käytännössä se olisi todella hyödyllistä mutta voi olla että se saattaa myös pilata kaiken mitä tässä nyt orastamassa on. Mielenkiintoista tämä elämä kyllä.

Ei kannata edes ehdottaa mitään noin typerää. Jos tapailun kohteella on vähänkään selkärankaa ja älliä päässä niin se jättää sut, mutta toisaalta joiltain naiset voi viedä molemmat. Siis jos nyt puhut omasta asunnostasi, niinkuin teksti antaa ymmärtää.

Lainaus käyttäjältä gurgi+

Ei kannata edes ehdottaa mitään noin typerää. Jos tapailun kohteella on vähänkään selkärankaa ja älliä päässä niin se jättää sut, mutta toisaalta joiltain naiset voi viedä molemmat. Siis jos nyt puhut omasta asunnostasi, niinkuin teksti antaa ymmärtää.

Kyllä sitä "vuokraa" maksetaan ihan periteisessä saman talon avioliitossakin. Tuskin kovin monessa perheessä on tilanne, jossa vain toinen maksaa laskut ja elinkustannukset. Olisihan se hieman toispuoleista, jos yksi maksaa pois asuntolainaa, kun toinen pyörittelee peukaloitaan ja törsää. Samassa huoneistossa asuttaessa kulut jaetaan jollain tavalla. En ihan heti asuisi asuntovelkaisen siivellä, jos on toimeentulon puolesta mahdollisuus osallistua kuluihin.

E: Toki tuo "vuokralainen" -termi voi aiheuttaa joissain voimakkaan hylkimisreaktion alkavankin parisuhteen yhteydessä, mutta siihen en sitten muuta osaa sanoakaan. Alkuperäiseen asustelupohdintaan tälläisen nappulan ei tietenkään kannata ottaa mitään kantaa ;)

Niin siis mä olen kyllä aina asunut niin että asumiskulut on puoliksi että se on mun mielestä aika normaalikäytäntö. En mä sitten tiedä jos jollain on ongelmia sen suhteen että asunto on vain toisen oma. Mulla ei oo tapana elättää ketään, tai kustantaa asumista muutenkaan.

Vuokralaistermi on imo ihan validi jos vuokrasopimus tehdään ja minä siitä verot maksan. Ei se ole mitenkään sellainen asia että mä huudan aamulla kahvipöydässä että "moi vuokralainen nukuitko hyvin".

Tyttö ja poika tapaavat iltapäiväkerhossa, ikää alle 6 vuotta. Poika juuri muuttanut samoille kulmille kun tyttö. Poika ja tyttö ovat kavereita, ja ala-asteella "tiet erkanevat", molemmilla omat kaverit ja menot.

Tullaan yläasteelle. Kasin puolivälissä riparin tutustumisviikonloppu. BOOM! Poika menee ihan sekaisin tytöstä. Poika kertoo asiasta tytölle suoraan (Facebookissa, lol.). Kylmää vettä tulee aluksi niskaan, mutta sitten lämpenee. Tyttö ja poika kulkevat kouluun yhdessä ja kerran ainakin käydään kävelyllä. Facessa jutellaan ja puhelimella tekstataan. Sitten tulee 'ero', kumpikin miettinyt tuleeko siitä mitään. Tuota kesti kuukauden pari. Itse ripari alkaa, ja viimeisenä iltana poika kyselee josko yritettäisiin uudestaan. Ei, tytöllä kuulemma liikaa huolia.

Kesäloma loppuu ja ysi alkaa. Tyttö on viikon tai pari koulussa ja "katoaa". Elämä jatkuu, molemmat omiaan. Tyttö palaa kouluun joulun jälkeen talvella/alkukeväästä.

Lukio alkaa. Tyttö on ollut kesällä parisuhteessa. Kuukausi tai pari käydään koulua, kun tyttö kysyy pojalta että miten koulu on alkanut ja muuta. Jutellaan ja facessa viestitellään. Poika on hiukan hämillään. Sitten hiljenee. Eräänä päivänä poika juttelee kaverinsa kanssa, ja kuulee kuinka tyttö on katsellut poikaa tunnilla. Pojalle tulee kunnon morkkis. Kuluu taas vähän aikaa, ja poika alkaa taas ajattelemaan asioita, mitä jos? Noh, tyttö on taas parisuhteessa, ja poikaa vituttaa kun ei tiedä kuka tämä onnekas kaveri on.

Olipas "neiteilyä" kerrakseen, mutta tulipahan kirjoitettua. Tosiaan poika mokasi pariin otteeseen ollessaan tajuamatta tytön "viestejä". Nyt sitten tyttö tosiaan parisuhteessa ja "vanha suola alkanut janottaa".

Oikeudet kirjoitusvirheisiin pidätetään.

Pikaedit: longest message evaaah

Tässä nyt ollut taas säätöä vanhan kaverin kanssa, tai onko se nyt niinkään säätöä kun suoraan sanottu toisillemme että kiinnostaa yms. Mutta. Välimatkaa yli 200km, mutta tyttöä sen verran kiinnostaa että on nyt tässä kuussa viikonlopuksi ainakin tulossa, ellei uudeksivuodeksikin ja tarkoituksena olisi muuttaa opiskelemaan/töihin lähialueelle. Selvää pässinlihaa toisin sanoen, että seurustelemaan ruvetaan siinä kohtaa.

Toinen mutta. Ex-tyttöystävä on taas ruvennut todella paljon pitämään yhteyttä ja ehkä voisin päätellä että vanha suola janottaa, mutta siitä voi koskaan olla varma. Ja kumman tulisin jopa lopulta valitsemaan jos exäkin olisi kiinnostunut, koska hänestäkin välitän.

Nuori mies menee erittäin sekaisin tällaisesta..

Lainaus käyttäjältä ReKoni+

Nuori mies menee erittäin sekaisin tällaisesta..

Jos nyt ei exää oteta huomioon niin ei tuo 200 kilometriä vielä mitään, itselläni ja omalla kullalla on välimatkaa se vähän päälle 300 kilsaa ja vielä enemmän jos mennään tämän kotiseudulle. Välimatka on toisinaan aika kivulias (itketty on kolmen päivän erilläänolosta) mutta hyvin on kohta 6 kuukautta tullut täyteen. Ensi vuonna sitten mennäänkin samalle paikkakunnalle opiskelemaan. Pisin väli mitä ollaan oltu näkemättä on kolme viikkoa, ja tuskin tulee menemäänkään pidemmäksi kun itselläni kuitenkin on rahaa junalla matkustella. Ja jos loppuu niin viikko töissä ja asia on kunnossa.

Tietysti kaikille ei ole mahdollista joka toinen viikko vierailla toisen luona kuten itselläni (ja siis ainahan voi vuorotella), on se junassa matkustelu sen verran kallista, mutta en oikeasti sulkisi parisuhdetta pois välimatkan takia. Tosin itse nyt en lähtisi etäsuhteeseen jos ei halua vakavaa suhdetta, siinä tapauksessa kannattaa ottaa vaan ensimmäinen vastaantuleva omalta seudulta ja kärvistellä sen kanssa. Etäsuhteenkin ikävyydet eivät kuitenkaan tunnu missään jos kumppani on oikeanlainen, ja jos tätä ei osaa sanoa niin kannattaa kuitenkin kokeilla ja nähdä mitä siitä tulee. Itsehän tunsin oman rakkaani useamman kuukauden ajan netistä eräässä chatissä ja ensivaikutelma minkä itsestäni annoin oli varmasti paskin mahdollinen. Siitä se kuitenkin lähti ja sovittiin sitten että jos ensitapaamisella tullaan toimeen niin aletaan seurustelemaan.

Välimatkaa ei todellakaan tarvitse epäröidä, kuitenkin netti on keksitty ja sieltä löytyy Skypet ja muut. Yhteydet kyllä pelittää vaikka ei se tietenkään aina ihanteellista ole. Jos kumppani on se oikea niin sen kyllä kestää.

Eihän tuo matka ole kummoinen, kun miettii mutta muutenkaan ole kummasti rahaa saati sit kulkea. :/ Mutta eiköhän asia paremmin selviä kun vain pääsee lähelle asumaan. :)

Plaah, minulla on ongelma. Mitä olen miettinyt jo jonkun aikaa, mutta en saa vastausta itseltäni. Tammikussa parisuhteessani tulee kaksi vuotta täyteen. Ollaan nyt yhdessä vaihdossa Japanissa ja tänne me tultiin syyskuussa. Ja nainen on itseasiassa todella hyvää settiä, huolehtivainen, kiltti, kaunis, hyvä kroppainen, ymmärtäväinen ja niin edelleen. Hänestä on vaikea olla pitämättä. Sukuni ja kaverit ja kaikki tuntuvat pitävän hänestä. Minäkin pidän hänestä tosi paljon, meillä synkkaa hyvin, mutta... Yksinkertaisesti minulla ei ole enää sitä "tunnetta", joka pitäisi olla. Tykkään vain ja olen kiintynyt, itseasiassa olen aina ollut tuota. Aikanaan kun valitsin hänet, suurin tunne tai peruste oli järki. Tajusin tämän vasta viime kesänä, kun aloin miettiin, että miksi ajattelen liikaa muita naisia ja aloin miettimään että miltä tuntu ollakaan kunnolla rakastunut ja alkuhuumassa. En muistanut, koska tässä suhteessa minulla ei ollu alkuhuumaa, mutta toisella osapuolella se kesti yli vuoden. Vaihdossa varsinkin hänen kanssaan on ollut mukava olla, ja minulle iski vasta kulttuurishokki, ja hän ymmärsi sen täysin ja tiesi itsekin sen kokeneena, että miltä se tuntuu. Pidän enemmän ajatuksesta, että oltaisin vain kavereita, hyviä ystäviä, mutta hän sanoo tekevänsä tämän suhteen eteen mitä tahansa. Kun ajattelen naimisiin menoa ja lasten tekoa, mitkä asiat tulevat kuitenkin jossain vaiheessa suhdetta, niin minua ällöttää moinen. Moni varmasti ajattelee, että se kuuluu tulevaisuuden suunnitelmiini taatusti. Yhdessä asumista koitettiin jo kesällä, koska kummallaki oli kesätyöpaikat samalla paikkakunnalla. Ei ollut minun juttuni. Ja tuntuu siltä, että mieleni kaipaa siihen aikaan, kun olin sinkku. Mutta nainen on periaattessa kuin vesitetty minua varten. Olen yrittänyt etsiä tunteita ja niin edelleen, mutta en löydä niitä. Enkä halua satuttaa...

Mieli kaipaa aina joskus silloin tällöin siihen aikaan kun oli sinkku. Ja ei ole mikään ihme että muut naiset kääntää silloin tällöin pään. Ja usko pois tulee aina kääntämään, jätät nykyisen naisesi tai et. Se pitää vain hyväksyä tietyllä tavalla nauttia siitä :)

Sinänsä on hankalaa ottaa suuremmin kantaa kun et kerro ikääsi, mutta veikkaan että päälle 20v. (aloitit pelaamisesi "1995?") tjsp. Ja tällöin ei tarvitsekaan ajatella avioliittoa eikä lapsia. Jo kahden vuoden seurusteluaika tuossa iässä on aivan turhan lyhyt aika suurempien ajatteluun.

Minä sanon että olet päässyt suhteessa liian helpolla ;) "kun valitsin hänet", "hän ymmärsi sen", "hän sanoo tekevänsä tämän suhteen eteen mitä tahansa", "toisella osapuolella se kesti yli vuoden",... Eli suoraan sanottuna sinulla on noussut naisesi palvonta päähän. On se kuinka pessimistisen, epäromanttisen tms. kuuloista vaan, niin useimmat ihmiset tajuaa todellisen onnensa vasta menetyksen reunalla. Veikkaan että sinä et ole edes nähnyt reunaa, saatika sitten että olisit ollut sielä. Sinulla ei ole ikinä ollut sitä oikeaa jännitystä/pelkoa että kuinka saan pidettyä tuon naisen.

Sinänsä tähän ei välttämättä auta kuin eroaminen tai naisen välinpitämättömyys, tms. Veikkaan että eroamisen jälkeen luikkisit kyllä suht nopeasti takasin ;) Se on eri juttu olisiko se enää sama, tai toimisiko se.

Olen Dr. HeinZ ja tässä tämän myöhäisillan suhdeneuvonta. Olen täällä jälleen huomenna. Kiitos ja hyvää yötä!

Ketsuppi on oikeassa. Aina ne mimmit kääntää pään ja se on vaan tervettä. Se on eri juttu sitten mitä sen takia tekee tai jättää tekemättä.
Esim itse pikkasen ihastuin yhteen mimmiin 2009 vuonna kun pitkästä aikaa sain puhua mitä mieleen tuli ja tavallaan vittuilla sille ihan kuten jätkät usein kavereiden kesken vittuilee. Eli ei se mitään tarkoita vaan on sellasta..no kyllä miehet ainakin tajuaa.
Eli sain siis olla oikeasti oma itseni ja mimmi vaan antoi samalla mitalla takaisin ja molemmat vaan nauroi toisen jutuille. Kyseessä oli siis erään kohtuu tuoreen kaverin ex muija jonka tapasin tuolloin ihan ekaa kertaa ja kaverikin totesi, että siinä sulle mies joka kerrankin saa jopa sut hiljaiseksi :D

Lisäksi kun se oli vielä omasta mielestä hemmetin hyvän näköinen niin arvaahan sen mitä tuollainen aiheuttaa. Tuolloin olin siis seurustellut jo yli kaksi vuotta. Sanoinko tuosta sanaakaan omalle muijalle? (eikä sitten tartuta tuohon muija sanaan. Joo se on töykeä ja vaikka mitä...)
En tietenkään koska tiesin, että tuo asia ei vaikuta mitään siihen mitä häntä kohtaan tunsin. Olkoonkin, että tuo toinen mimmi pyöri ajatuksissa parikin viikkoa, mutta ei se mun tunteita sitä omaa eukkoa (hahaa taas sana jota naiset vihaa :D ) kohtaan vähentänyt ollenkaan joten miksi aiheuttaisin itselleni ongelmia sanomalla jotain.

Eri juttu jos oikeasti tuollainen alkaa vaikuttaa jotain, mutta jos tietää 100% että se ei mitään vaikuta niin parempi olla hiljaa kuin aiheuttaa lisää ongelmia puhumalla.

Ja jos itse saisin valita sen välillä, että kokeeko sen alkuhuuman jonkun kanssa vai valitseeko sen, että toisen kanssa on helppo ja hyvä olla jne niin kyllä se on tuo jälkimmäinen. Alkuhuuma eli se ns. rakastuminen on juuri sitä eli alkuhuumaa. Miksi kukaan edes miettisi vaihtavansa toimivan suhteen johonkin toiseen vain sen takia, että ei ole tuota nykyisen kanssa kokenut. Sitä en tiedä. Varsinkin jos sen tunteen kuitenkin on joskus kokenut joten tietää, että se on vain sitä alussa olevaa huumaa.

Itse en edes pahemmin usko enää siihen, että on olemassa joku nainen jonka seurassa voisi olla niin helppo olla kuin mitä carpio kuvaili.

Ja nyt saan kuulla kuinka kusipää olin kun en kertonut tollasesta pikkusesta ihastuksesta ja kyllä suhde tollasen kestää jos kaikki on kunnossa. Ehkä jossain romanttisessa leffassa, mutta tosielämä on toista aina. Akat (haa jo kolmas sana) kyllä saa vaikka flirttailla ihan avoimesti ja se on ok, mutta kun itse vilkaiset toista naista niin alkaa kuulustelu.

Minä en kuitenkaan ollut meidän suhteessa se joka ravasi toisten miesten luona ryyppäämässä, vahingossa nukahti siellä sohvalle (yeah right) jne.
"Ne on vaan kavereita" muuten kuuluu sanontoihin joita vihaan.
Lisätään vielä, että kun me yli kolmen vuoden jälkeen erottiin niin muija oli kahden viikon päästä sen jätkän kanssa jonka kämpillä kävi ryyppäämässä.
Pelkkiä kavereita varmasti kaikki juu.

Olkaa onnellisia jos olette päässeet ns.helpolla. Älkää nyt jumalauta jonkun alkuhuuman puuttumisen takia vaihtako pois. Tulee se arki kuitenkin sen alun jälkeen ja se tuntuu aivan samalta.

No miksi olin jossain paska suhteessa niin pitkään jos kerran kaikki oli vituillaan. No jonkinlainen lähimmäisriippuvuus mulla oli. Siitä päästin eroon yhdessä hujauksessa 2011 vuoden alkupuolella kun eräs mimmi lähti pois yöllä sanomatta mitään.
Ei kuulemma saanut nukuttua eikä halunnut herättää.
Itse olin hereillä kokoajan ja välillä katselin niin silmät auki se vaan makasi ehkä 20 minsaa ennen kuin lähti. Joo ei varmasti saanut nukuttua tuossa ajassa.
Itse en mitään sanonut koska halusin testata, että meinaako se ihan oikeasti lähteä sanomatta mitään vaikka oletti, että nukun.
No tuo pisti vituttamaan siinä määrin etten ole pahemmin naista kaivannut enää sen jälkeen.

Itse olen erittäin hämmentävien tunteiden vallassa.

Oon ollu nyt sinkkuna kohta kuukauden (onpas vähän kun oikeen alkaa miettiä..) ja on tullut lukiopileissä rampattua oikein urakalla. Nyt saa sen todellisen kuvan, mitä se meininki lähes kaikilla tytöillä on. Oma kantani saattaa olla todella lapsellinen ja naiivi, mutta yhden illan jutut ovat täysin moraalittomia. Eilenkin olisi "onnistanut", mutta ajatus siitä että kyseinen tyttö on maannut yli viidentoista tuttuni kanssa on hyvin häiritsevä. Myöskin etoo se että näitä ihmisiä pitäisi käsitellä tavallisina kavereina tuon jälkeen juurikin koulussa ja muuten.

Oman elämänkatsomukseni mukaan seksi on aina kuulunut pitkään suhteeseen ja ollut kahden henkilön välinen henkilökohtainen asia, jonka takia on todella hämmentävää kun näemmä seksistä tehdään pelkkä "hupimuoto" noissa pileissä, vähänniinkuin tupakalla kävisit.

Monet varmasti ovat sitä mieltä että "ota nyt tästä ajasta kaikki irti!" mutta en mahda sille mitään että jos olen tytön kanssa niin mulle tulee ihan järkyttävän voimakas omistuksenhalu. Otan vaan itte vitusti damagee jos nään tän "mun" tytön jonku toisen jätkän kans seuraavissa pileissä.

Mulla melkein sama aikoinaan. No tavallaan.
Mutsi kyseli silloin kun olin vielä ylä-asteella / amiksessa, että miksi en lähde kaupungille katselemaan tyttöjä. En viitsinyt suoraan sanoa, että ei kiinnosta kun melkein kaikki muijat jotka siellä on ovat panneet jokaisen jätkän kanssa jotka siellä on. No olihan tuo kärjistettyä, mutta meininki oli sama mitä sun mainitsema.

Perseestähän tuo on ja huonompaan suuntaan menee. Ei ainakaan minun mieltä lämmitä kun eräälläkin suomalaisella sivustolla tuntuu tulevan jatkuvasti aina vaan enemmän ja enemmän 18v mimmien alaston kuvia. Juu onhan niitä kiva katsella, mutta kun tuota asiaa miettii isommalla skaalalla niin varmaan kiva jonkun alkaa seurustelemaan mimmin kanssa ja sitten joku ilta löytääkin siitä läjän kuvia netistä.

Vielä kun ne harvemmin tajuaa, että kun nettiin kerran sen kuvan laittaa niin siellä se on. Aina on joku joka ehtii nappaamaan sen talteen ja laittaa sen johonkin muualle nähtäväksi.

Itsekään en pysty mitään yhdenillan juttuja harrastamaan koska minäkin kiinnyn siihen toiseen aivan liian helposti. Eipä tuossa onneksi mitään menetä. Ei minua ainakaan harmita jos huomenna makaisin sairaalassa kuolemassa ja tulisi mieleen " ai perkele siltä lissulta olisi irronnut sillon kymmenen vuotta sitten. Miksen tehnyt mitään"

Seitsemän kuukautta täynnä ja jännän äärellä ollaan. Tilanne on siis tämä: nyt on pikkuhiljaa alettu yhdistelemään arkea, siis niin että kun ollaan toisen luona niin ei välttämättä keksitä mitään erikoista tekemistä vaan tehdään asioita jotka toiselle on arkista tms. Esimerkiksi itselleni tämä pelaamista. Animea en ole kuitenkaan vielä katsellut enkä koneellakaan koodannut, mitä nyt netissä tietty surffaillut.

Toiselle osapuolelle nämä kaikki ovat ok juttuja eikä tämä halua että niistä mitään minun tarvitsisi lopettaa, mutta nyt tässä kun on tehty "arkisia" asioita, tämä on tuntenut itsensä olevan "toisella sijalla". Ja onhan se niin että minä en voi vaatia tätä kärsimään siinä missä minun itse ei tarvitse tehdä mitään. Pohdimme sitten miten tätä tunnetta saataisiin vältettyä, mutta se vaatisi periaatteessa kaikkien tekemisieni lopettamista. Kumpikaan ei tätä halua, sillä pelit, anime ja koodaus tekevät minusta minun, ja nyt sitten mietimme miten oikein toimia.

Kumpikaan ei halua erota, eikä toinen osapuoli haluaisi edes tuntea olevansa "toisella sijalla", mutta minkä sitä tunteilleen voi. Alunperin oli aikomus muuttaa samalle paikkakunnalle opiskelemaan, mutta emme sitten tiedä tuleeko siitä mitään.

Jos mitään neuvoa tässä asiassa kukaan osaa sanoa niin olisi ihan kiva kuulla.

Hei vaan hei kaikille...
Erakko: täältä puskista huutelen, että sitä kakkossijalla olemista on ihan hyvä kummankin opetella, koska loppujen lopuksi ihmisen hyvinvoinnin kannalta on parempi pitää itsensä ns. ykkössijalla. Jos toista vaivaa ajoittainen vähemmälle huomiolle jääminen, niin keskustelkaa, keskustelkaa, keskustelkaa. Siinä on pohjimmiltaan kyse vain siitä, ettei ihan täysin luota toiseen, vaan pelkää, että toisen tunteet ovat hälvenneet. Seitsemän kuukautta on vielä lyhyt aika luottamuksen saavuttamiseen, kun joillakin se on yhä vuosikymmenienkin jälkeen löytämättä.

Siis siis, tajusinko nyt oikein viestisi; onko pointtina se että tyttöystäväsi ei tykkää siitä että jää toiselle sijalle kun tekee arkisia asioita? Siinä vaiheessa kannattaa ihan oikeasti pitää vakava keskustelu. Jos arkielämä ei onnistu yhdessä ilman tuommoista, niin mitä toivoa millään parisuhteella sitten on? Ei parisuhteen pitäisi olla asia, jonka takia omistautuu kumppanille täysin ja unohtaa oman elämänsä hänen seurassaan.

Koko parisuhteeni ajan välissämme on ollut se 400km ja kohta puoliin se 10 000 km, kun menen Japaniin vuodeksi. Kannattaa tosiaan miettiä elämänkin kannalta, että missä menee se raja terveen ja sairaan parisuhteen välillä. Se että mielitetty on löydetty ja yhdessä on tosi mukavaa ei tarkoita sitä että kunnianhimostaan ja tulevaisuudensuunnitelmistaan pitäisi luopua.

Lainaus käyttäjältä Fazu

Siis siis, tajusinko nyt oikein viestisi; onko pointtina se että tyttöystäväsi ei tykkää siitä että jää toiselle sijalle kun tekee arkisia asioita?

Hän ei haluaisi tuntea niin mutta fakta on että hän tuntee itsensä yksinäiseksi ja jotenkin toissijaiseksi (vaikkei siis halua) kun vaikkapa pelaan. Ei hänkään halua että joutuisin heittämään kaiken pois ja hän onkin kieltänyt niin tekemästä, mutta sellaiset on hänen tunteensa. Eli pää sanoo yhtä ja sydän sanoo toista.

Päätimme nyt tehdä niin että jos kyseessä onkin vain tottumiskysymys, niin annamme asian vaan toistaiseksi olla, hän kärsii tuosta tunteesta ja minä kärsin katsella kun hän kärsii. Hullua on tuo rakkaus.

Lainaus käyttäjältä henkka007+

Kun lukee tätä ketju niin näköjään löytyy muitakin samankaltaisia Olen ollut sinkku koko ikäni ja ikää on tällä hetkellä vähän päälle 20. Olen yritännyt tutustua yhteen tyttöön joka on lukiossa. Näin hänen sukulaisen juhlissa. Olen pyytänyt häntä kahville muutaman kerran vielä ei ole sovittu mitään. Vaikka sinkkuna olemisessa on hyvät puolensa niin itse alan ainakin pikku hiljaa kyllästymään sinkkuna olemiseen. Itselläni on ongelmana se, että olen ujo. Nuorempana oli muutama naispuolinen kaveri, mutta tällä hetkellä ei ole yhtään. En ole kauhean sosiaalinen ollut nuorempana. Kotona olen melkein aina ja kun en juo niin eipä baareissa tule käytyä.

Niihän siinä kävi, että ei lopulta lähtenyt kahville. syy jäi epäselväksi. Pitää uskoa, että joskus se oikea löytyy. Edelleen tosin harmittaa kun ei sinne kahville lähtenyt vaikka lupasi. Oon vielä vähän ihastunut siihen vaikka en kuin kerran nähnyt ja vain Facessa jutellut.

Lainaus käyttäjältä henkka007+

Oon vielä vähän ihastunut siihen vaikka en kuin kerran nähnyt ja vain Facessa jutellut.

Eipä ne tunteet niin kovin helposti katoa, niiden kanssa vain oppii elämään. En varmasti vieläkään voi sanoa sataprosenttisesti että ei tunteita exään olisi, mutta olen oppinut elämään niiden kanssa ja juttelemaan tai näkemään hänet hyvänä ystävänä. :)

Ja muutenkin vain aiheeseen liittyen, hiljaista on ollut parisuhderintamalla. Yksi saattaisi olla kiinnostunut musta, mutta itse en taas osaa sanoo mitä häntä kohtaan tunnen.

Tulit sitten toisetkin pakit perään. Pyysin yhtä Kuvanetissä kahville, mutta ei lähtenyt. Yrittäminen jatkuu.

Lainaus käyttäjältä henkka007+

Tulit sitten toisetkin pakit perään. Pyysin yhtä Kuvanetissä kahville, mutta ei lähtenyt. Yrittäminen jatkuu.

Ei tuossa mitään. Itsehän kävin joskus vain pari kertaa jonkun mimmin kuvia katsomassa kuvake.netissä niin akka blockas minut täysin. En siis kommentoinut edes mitään vaan kävin jopa kaksi kertaa katsomassa sen kuvia. Naiset...

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva

Jospa sitä kävis täälä vähän neiteilemässä. Monia kuukausia takaperin kun olin aivan raatona pääni sisällä, juttelin entiselle poikakaverille (en puhuttele exä -sanalla, koska se on perkeleen ärsyttävä ja kuulostaa melkeen loukkaavalta....). Hän itse käski minun poistaa kaikista palveluista kavereista, jos se helpottaisi silloista hirveän huonoa olotilaani.

Erosta on jo aikaa varmasti 10 kuukautta, en edes muista. Puheväleissä ollaan ja niin edelleen, ja päätin sitten pyytää häntä uudestaan kaveriksi Steamissa. Ensin pelotti että mahtaako hyväksyä vai blokkaako minut kenties täysin, mutta ei ilmeisesti. Eilen juteltiin ihan normaaleja, kysyin kuulumisia. Sitten tuli puheeksi ajokortin hankinta, pelirintama ja kaikkea ajankohtaista. Luonnollisesti hän ei tietenkään pahemmin kysellyt mitään minulta koska pieni 'akward' -fiilishän siinä kummitteli, mutta pystyi kuitenkin keskustelemaan. Se riittää jo minulle.

Ihan rehellisesti voin sanoa että en edes haeskele häntä takaisin tai mitään vastaavaa. Minusta on äärimmäisen helpottavaa jo se että voimme vielä puhua normaalisti eikä kumpikaan muistele toista pahalla. Tuskin haluan että meistä mitään superkavereita tulisi ja tuskin tuleekaan, koska näin on ihan hyvä. Nyt viimeinkin voin jo myöntää itselleni että tästä voi mennä eteenpäin, opin tästä paljon. . . . Kukas onkaan seuraava jonossa? (vitsi)

Tuosta ylitsepääsemisen vaikeudesta lukisi mielellään enemmän, sillä itse olen törmännyt siihen viimeaikoina lievästi sanottuna oudossa yhteydessä. Itselleni on aina ollut todella vaikeaa ymmärtää teitä jotka monien kuukausien jälkeen vielä podette alakuloa entisestä seurustelusuhteesta. Ymmärrän siinätapauksessa jos ero laukaisee pitkäkestoisen masennuksen tai näin, mutta muuten tällaisia tilanteita on vähän vaikea ymmärtää. Siksi olisi mukava kuulla lisää ajatuksiasi aihetta koskien.

Olen itse ollut kahdesta "pidemmässä" parisuhteessa (1-2v.) enkä kummankaan loppumisen jälkeen kokenut alakuloisuutta viikkoa pidempään. Ehkä kummatkin parisuhteeni loppuivat kutakuinkin siististi, ilman mitään sen suurempaa draamaa. Silti on vain todella outoa katsoa kun ihmiset uhkaavat tappaa itsensä kun tyttökaveri jättää alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva
Lainaus käyttäjältä appa-king

Tuosta ylitsepääsemisen vaikeudesta lukisi mielellään enemmän, sillä itse olen törmännyt siihen viimeaikoina lievästi sanottuna oudossa yhteydessä. Itselleni on aina ollut todella vaikeaa ymmärtää teitä jotka monien kuukausien jälkeen vielä podette alakuloa entisestä seurustelusuhteesta. Ymmärrän siinätapauksessa jos ero laukaisee pitkäkestoisen masennuksen tai näin, mutta muuten tällaisia tilanteita on vähän vaikea ymmärtää. Siksi olisi mukava kuulla lisää ajatuksiasi aihetta koskien.

Olen itse ollut kahdesta "pidemmässä" parisuhteessa (1-2v.) enkä kummankaan loppumisen jälkeen kokenut alakuloisuutta viikkoa pidempään. Ehkä kummatkin parisuhteeni loppuivat kutakuinkin siististi, ilman mitään sen suurempaa draamaa. Silti on vain todella outoa katsoa kun ihmiset uhkaavat tappaa itsensä kun tyttökaveri jättää alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.

Mun kohalla se oli myös masennusta, eihän se mikään salaisuus ole. Mutta kannattaa ottaa huomioon se että masennus on sairaus, eikä mikään yksittäisen asian surkuttelua. Sanottakoon että siitä on nyt juurikin tuo 10 kuukautta; ehkä vähän yli 2 kuukautta se oli sellaista surkuttelua että "miksi kävi näin" ja niin edelleen. Se loppu vaihe mikä siitä jää, on sitä kun alkaa "surra" sitten muita asioita ja jopa pelätä. Minulla tuli esimerkiksi pahemmin esiin ryhmässä olemisen ja esiintymisen paineet, ja pelkäsin myös aivan helvetisti sitä että kukaan ei hyväksy minua sellaisena kuin olen. Tiivistettynä se on ikään kuin sitä, että kun menetät sen yhden niin pelkäät menettäväsi kaiken. Hankala selittää yksinkertaisesti. . . . .

Itellä se ei kuitenkaan äitynyt sellaiseksi kuten sanoit, eli en ole hyppäämässä sillalta alas tai loppuelämää suremassa. Kuten sanoin niin tuossahan tuota oppii ja eikös ne ekat parisuhteet tunnetusti mene alamäkeen, ainakin joillain ihmisillä. Kyllähän se nyt väkisin käy mielessä aina välillä, mutta ei niin paljoa että normaalia elämää haittaisi. Luonnollisesta sen luulisi olevan.

Eilen tuli ero maailman ihanimman naisen kanssa.. Ottaa koville :'( Ihan hyvin saatiin puhuttua asiat ja erottiin sovussa ja näin. Hän haluaa elää omaa elämäänsä ja oppia elämään omaa elämää yksin, kantamaan huolet yksin ilman että joku toinen olisi tukemassa. Arvostan sitä ja sanoi tarvitsevansa omaa aikaa oppia ja haluaa olla vuoden ilman ketään. Minussa ei ole vikaa, olen todella hyvä hänelle jne ei toivonut eroa ja sanoi että jos meidät on tarkoitettu yhteen niin vielä joskus se tapahtuu, ei vaan tiedä milloin..

Antoi uuden mahdollisuuden mulle kun omat asiat on kunnossa. Pitää hoitaa masennus pois, kämppä ja sen jälkeen vielä elää omaa elämää yksin silleen että se maistuu hyvältä. Hän haluaa oppia kantamaan asiat yksin ja nähdä aikuiselämää jonka jälkeen olisi valmis mihinkään. Helpotti että antaa mahdollisuuden ja pitää mut aina mielessä. Nyt on vain niin perkeleen vaikeaa.. Herään ja alan itkemään, toivon että voisin taas nukahtaa koska siellä unissahan me kaksi ollaan onnellisina.. Damn... Nyt vaan pelottaa olla yksin..

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva
Lainaus käyttäjältä OlSkool

Pitää hoitaa masennus pois, kämppä ja sen jälkeen vielä elää omaa elämää yksin silleen että se maistuu hyvältä.

Jos ihminen osais kantaa oman ittensä eteenpäin yksin, muita ihmisiä ei olis ollenkaan. En tiiä onko nyt fiksusti sanottu, mutta mun mielestä murheitten (ja muiden asioiden) kantaminen yksin ei tee järkeä.

Annan pari vinkkiä; jos et halua piinata kavereita murheillasi (elleivät he erikseen pyydä purkamaan), käänny esim. koulukuraattorin puoleen. Oon käyny vuosien aikana usealla kuraattorilla, milloin minkäkin vaivan takia ja ne on kyllä kaikista parhaimpia auttajia. Toinen vaihtoehto on psykologi, jos ei kuraattorille pääse. . . tosin itse jouduin kertomaan kaikki mahdolliset juonikuviot asiaani liittyen (oli kyse siis massiivisesta riidasta, ei omasta parisuhteesta) enkä kokenut että sain niin älyttömän paljoa apua. Hyvä puoli tietenkin se että sai kertoa miltä tuntuu ja purkaminenhan helpottaa aina. Mutta kuitenkin, ei missään nimessä saa pitää sisällään näitä asioita. Itkeä saa todellakin, niin paljon kun haluaa. . . ei sitä ainakaan hävetä tarvi.

Sitten suosittelen vitamiineja. Jos sinulle tarjotaan masennuslääkkeitä, älä ota, eläkä edes harkitse. Oon ite syöny vitamiineja jo kauan, ja heti huomaa niiden vaikutuksen kun ne jättää syömättä pariksi päiväksi. Aina aamuisin kun yhden vitamiinipillerin ottaa, pysyy huomattavasti virkeämpänä ja hereillä (vaikka ne ei olotilaa varsinaisesti paranna).

Ois mulla varmaan muitaki ohjeita mutta en nyt hoksaa tähän hätään. Parempia oloja sinne vaan !

Tulee nyt karua kommenttia mutta hyvin suurella todennäköisyydellä se exäsi löytää tuon maagisen vuoden aikana jonkun toisen. Näin käy aina (no joku todella harva poikkeus vahvistaa ehkä säännön) tuollaisissa tapauksissa. Itse viisastuneempana (kuin mitä siis joskus olin) ihmissuhteissa, sanoisin että ei missään nimessä kannata jäädä odottamaan tuota ihmistä sen vuoden ajaksi. Missaat ne mahdolliset ihmiset joihin itse voisit tutustua ja huomaat vuoden jälkeen että sillä odottamallasi ihmisillä on joku toinen ja sinua tuskin moikataan. Se, jos jokin on perseestä.

Sitä paitsi jos odotat jotain ihmeellistä elämäsi ihmistä vuoden, nousevat odotuksesi siitä tulevasta parisuhteestä ja ihmisestä sen verran korkealle että todellisuus suhteen arjessa ei välttämättä koskaan pääse sille tasolle. Sama homma esim. kun jotkut korjaavat suhdetta menemällä kihloihin, naimisiin tai hommaamalla lapsen, sen sijaan että miettisivät sitä ongelmaa, tai ongelmia, joita suhteessa on. Vähän kuin alkoholisti, joka ajattelee että "sitten kun pääsen töihin tai sitten kun saan lapsen, niin parannan itseni". Se itse ongelma pitäisi kohdata eikä ajatella että
jonkin muun kautta saa sen hoidettua.

Yleensä kuitenkin tuollainen yksineläminen on hyvästä jos sellaista ei ole elämässään vielä tehnyt. Nykyisin tuntuu että monet ovat suhteessa/suhteissa siitä teini-iästä asti ja tämän putken jälkeen päätyy naimisiin, ilman että oli missään vaiheessa aikuisikää yksin ja oppisi itsestään ja elämään myös yksin. Voi tulla sitten avioelämässä tunne että jotain on jäänyt kokematta ja se siitä suhteesta tai roikutaan vielä kiinni vaikka lapsen takia vaikka ei ole hyvä olla.

Siitä huolimatta että siis tuollainen yksinoleminen on hyvästä, niin monella siinä kuitenkin käy helposti niin, että se aiottu yksinäinen vuosi päättyy kuukauden tai parin jälkeen kun joku ihminen tulee elämään sieltä baarien tai vastaavien nurkasta. Ja totta kai se on hienompi, tuoreempi ja parempi kuin se jota lähdettiin vuodeksi karkuun (vaikka oikeasti ehkä lähdettiin myös karkuun sitä, ettei oltu juuri koskaan oltu yksin).

Varalla ei kannata olla, sillä sitä usein on ihmisille jotka lupaavat palata asiaan. Asiaan palataan mikäli sitä parempaa ei löydetä, joten olet kirjaimellisesti se vaihtoehto B. Mieti siis kannattaako odottaminen.

En varsinaisesti puhu kokemuksesta mutta itselleni on jotain samansuuntaista käynyt puolin ja toisin. Osaa olen todistanut sivusta ja osassa ollut jommassa kummassa roolissa. Se mitä nykyisillä "taidoillani" tekisin vanhoissa suhteissani eri tavalla, olisi se, etten jäisi turhaan itkemään ihmisen perään. Uusi tulee varmasti vastaan jos et roiku siinä vanhassa (turhaan) kiinni. Senkin olen saanut todistaa onnistuneesti.

Olen kyllä hakenut jo lääkäri ajan ja sieltä menee lähete psykiatrille :) Tuo asia puhuttiin läpi että ei nyt odoteta mitään ja se ei tapahdu ehkä ikinä enään. Tottakai muitakin suhteita voi tulla siihen sitä ennen mutta tarkoitettiin jos vaan törmätään joskus ja aletaan puhua/vien treffeille niin siitä voisi tulla jotain jos elämässä se kohta on oikea. Ei siis tässä nyt odotella vuotta että palataan yhteen vaan se voi tapahtua tai sitten ei.

^^ Vähän samoilla linjoilla, eli katse avoinna ja ainoa asia, jota kannattaa odottaa on ajatusten selkiytyminen. Homma on ohi, joten se siitä. Tärkeintä on, kuinka päästä yli ja jatkaa elämää. Tähän mielestäni toimii parhaiten, että on 1. joku, jolle avautua (on se sitten juurikin psykiatri tai joku kaveri) ja 2. paljon aktiviteetteja, jotka pitävät liikkeessä. Kaikkein pahinta on passivoitua ja sulkeutua kuoreensa. Erittäin tervettä on, että olette saaneet keskenänne puhua asiat läpi sovussa, jolloin asia ei jää auki itse toisen osapuolen kanssa. Se on hyvä alku.

Tsemppiä, kyllä se siitä vielä paremmaksi muuttuu.

Lainaus käyttäjältä Almasy

^^ Vähän samoilla linjoilla, eli katse avoinna ja ainoa asia, jota kannattaa odottaa on ajatusten selkiytyminen. Homma on ohi, joten se siitä. Tärkeintä on, kuinka päästä yli ja jatkaa elämää. Tähän mielestäni toimii parhaiten, että on 1. joku, jolle avautua (on se sitten juurikin psykiatri tai joku kaveri) ja 2. paljon aktiviteetteja, jotka pitävät liikkeessä. Kaikkein pahinta on passivoitua ja sulkeutua kuoreensa. Erittäin tervettä on, että olette saaneet keskenänne puhua asiat läpi sovussa, jolloin asia ei jää auki itse toisen osapuolen kanssa. Se on hyvä alku.

Tsemppiä, kyllä se siitä vielä paremmaksi muuttuu.

Kiitän oikein paljon!! Ja eihän sitä nyt tiedä mitä tulee tapahtumaan.. Voi olla että hetken päästä on saannut päänsä selvitettyä ja haluaa aloittaa uudelleen, palataan takaisin yhteen puolentoista vuoden tai 5 vuoden päästä ei sitä tiedä. Tässä varmasti voi olla joku toinenkin sitä ennen tai sitten ei. Sitä ei vaan tiedä

Olen seurustellut kaksi kertaa, (normi hölmöjä teini seukkaamisia vaan).
Ja niistä saamani kokemukset eivät olleet hyviä.
Olen myös perheessä, jonka vanhemmat on eronnut monista henkilöistä jo todella useasti ja tällä hetkellä äiti on sinkku ja isä on "onnellisesti" naimisissa. Ja se ei minusta näytä kovin hyvältä. Ne sai lapsenkin, mutta ei ne osaa muuta kuin riidellä ja lapsi (eli siis pikkusiskoni) ei paljoa äitiään näe.
Näitten kaikkien ja monien muiden takia olen päättänyt, että olen ikisinkku, ellen löydä sitä täydellistä, ja epäilen paljon. Testinkin mukaan olen ikisinkku.
En halua seurustella, en kenenkään kanssa. Minulle tärkein asia näin lähes kaverittomana (tuttuja esim teatterista on useita) on että saan olla rauhassa ja vapaa.

Avaudun itsekkin nyt vähäsen, kohta on jo 9 vuotta oltu saman naisen kanssa (urakkaa on riittänyt) ja lapsikin aiemmasta suhteesta löytyy joka käy luonani tämän tästä, ja kun tuossa luin aiempia kommentteja niin suosittelen todellakin pitämään silmät auki muidenkin ihmisten kohtaamista varten koska se "pidetään tää välivuosi jee ja alotetaa freesiltä pohjalta" on melkoista huttua joka saisi Kaunareiden käsikirjoittajatkin punaisiksi myötähäpeästä, siis ihan oikeasti, sellaisella lauseella henkilö usein tahtoo tarkoittaa sitä että hän ei tahdo että sinä sekaannut muihin samalla kun hän seukkaa varmaan kaikki vastaantulevat läpi, ja sitä että hän on pohjimmiltaan äärimmäisen mustasukkainen jos sinulla sattuisi joku toinen olemaan, mikä on, Zappahia lainatakseni, äärimmäisen perseestä.

Ei tässä nyt tarkoiteta että niin edes kävisi vaan se on mahdollisuus. Sittenkun on yli päästy ja masennus hoidettu pois alta niin pidän silmät auki muitakin ihmisiä kohtaan. Toinen mahdollisuus on ja aion käyttää sen joskus kun elämä on siinä vaiheessa, ei sitä tiedä. Ei hän ole mustasukkainen jos minulla olisi joku toinen vaan haluaa että oltaisiin molemmat onnellisia. Tarkoitin tuolla että voidaan joskus olla vielä yhdessä niin jos meidät on tarkoitettu yhteen niin silleen voi joskus vielä käydä.

Aion parantua masennuksesta, päästä tästä yli, hommata kämpän ja alkaa elämään sen jälkeen elämää ja saada se elämä maistumaan hyvältä. Sen jälkeen olen itse valmis taas parisuhteisiin ja jos siinä vaiheessa molempien jalat kantaa ja elämä hymyilee niin voidaan yrittää ellei ole joku toinen tullut siihen, ei tiedä.

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva

Sillon aikanaan ite tein exäni kanssa siten, että yksinkertaisesti poistin hänet kontakteista joka paikasta. Ei vihan vaan lähinnä sen surun takia mikä siitä tuli. . . käsittääkseni hän ymmärsi masennukseni vakavuuden joten periaatteessa sovimme yhdessä että emme pidä yhteyttä. Toivuttuani hieman alle vuoden kuluttua sama rata kuitenkin jatkui vielä ainakin vuosi eteenpäin, emme jutelleet juurikaan kuin pakollisten koulutehtävien edessä (hän oli siis samalla luokalla).

Koulun päättäjäisjuhlien jälkeen kuitenkin yllätyksekseni sain häneltä viestin Steamissa, josta kehkeytyikin tuntien pituinen keskustelu siitä miten menee ja mitä on tapahtunut tuona aikana kun ajatuksia ei jaettua. Olin todella iloinen kun hän otti yhteyttä, ja hän sanoikin että oli itsekin iloinen kun pystymme taas puhumaan normaalisti hermoilematta. Emme asu kuitenkaan enää niin lähellä että tapailemaan pystyisimme. Kävin kuitenkin pari viikkoa sitten hänen luonaan Kajaanissa jossa hän nykyään majailee (ja ihan muuten vaan lomailemassa siellä päin), pelailille PS1:llä ja juttelimme kahvikupposen äärellä. Ikään kuin mitään ei olisi meidän välillä koskaan tapahtunut.

Eron jälkeen tuntui siltä että miten perkeleessä sitä oppii päästämään irti ja jatkamaan. Se oli uskomattoman vaikeaa ja se vielä ERITTÄIN paljon aikaa. Minulla meni melkein 3 vuotta. . . mutta nyt tilanne on onneksi meidän välillämme varsin hyvä, pelailemme edelleen yhdessä välillä ja vaihdamme kuulumisia (vaikkakin ei ihan päivittäin). Pointti siis se että elämänkumppania ei välttämättä voi uudestaan samasta ihmisestä saada, mutta ehkä tutun jonka kanssa on mukava vaihtaa kuulumisia ja tapailla silloin tällöin.

Tuota juurikin jollain tavoin tarkoitan :) Ei sitä tiedä mitä joskus tapahtuu ja kaikki on nyt niin auki. En halua seurustella ennen kun masennukseni on hoidettu pois alta, ottanut kunnolla vastuun ja otteen elämästä :) Molemmat toivoo että vielä joskus oltaisiin yhdessä :)

Hienoa kuulla moisia tarinoita tapahtuvan ja onhan se totta että jos ero tulee pitkän yhdessäolon jälkeen että ensiksi tulee se suru, menee pää sekaisin että miten tästä eteenpäin, välttelee toista, poistaa linkeistään, numerot puhelimesta ja muutenkin esineitä jotka saattavat muistuttaa yhteisistä ajoista, valokuvista jne jne ja sitten kun asian on käsitellyt itsensä kanssa, eli jatkanut eteenpäin niin se jälleenlöytämisen riemu, olkoonkin enempi kaveripohjalla, voi tehdä hyvääkin riippuen toki paljon erotilanteesta, ja monasti sen kuinka tärkeä toinen onkaan huomaa vasta oltuaan jonkin aikaa itsekseen ja huomaa kaipaavansa asioita joita tämä toinen henkilö edusti.

Kunnioitusta teille molemmille :)