1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus

Kyllä olet kieltänyt. Tuossa lainauksessa hyvin selvästi puhut faktasta, eikä kyseessä ole fakta, jos se ei päde kaikkiin (mukaanlukien minut). Piste. Tämän selkeämmin asian käsittelyä ei voi lopettaa.

Voi nyt hyvänen aika ja herranjestas sentään! Miten sinä et voi vieläkään tuota ymmärtää? Se on fakta sen asiaan liittyvän pointin osalta mutta kun se sinun asiasi on täysin eri asia. Ne eivät ole ristiriidassa mitenkään keskenään. Yritä nyt jo hieman käyttää niitä aivonystyröitä välillä, nuo kaikki on kyllä luettavissa tuolta viesteistä. Tuota on yritetty sinulle selittää nyt jo aika monen viestin verran.

Eikä sinun MIELIPITEESEEN voi mikään fakta vaikuttaa. On olemassa ihmisiä, jotka ajattelevat että evoluutio ei ole totta. Se on heidän mielipiteensä (tai harhaluulonsa, whatever) mutta se ei kumoa mitenkään faktoja evoluution suhteen.

Kerran vielä: en ole kieltänyt sinun MIELIPIDETTÄSI mutta minun alkuperäinen, mitattavissa oleviin asioihin perustuva väite on fakta, jota sinä et ole pystynyt kumoamaan. Muista nyt ne askeleet. Niitä ei voi kumota sillä, että sinä et osaa Switchillä kirjoittaa tai mitä nyt oletkin noita ns. "argumenttejasi" heitellyt. Nuo sinun argumenttisi eivät ole samalla tapaa mitattavissa kuin nuo minun esimerkkini askeleet. Nuokin otin mukaan vain siksi, kun yritin yksinkertaistaa asiaa sinua varten. Turhaa sekin. Kuten varmasti tämäkin. Odotan "innolla" mitä keksit seuraavaksi.

Ota edes kohteeksi se oikea aihe niin olisi vähän järkevämpää tämä homma. Älä vertaile mielipidettä tai mieltymystä mitattavissa olevaan asiaan. Jooko?

Switch ei näytä olevan enää keskustelun keskiössä, joten aletaas itse kukin palauttaa junaa raiteilleen.

Saas nähdä, miten pian ilmestyvä uusi Xenoblade tulee nappaamaan. Olen kohtalaisesti sarjasta pitänyt, mutta koko ajan pelottaa, että pystyykö uusin peli viemään sarjaa miten eteenpäin. Näin tänä vuonna Zelda ja Persona ovat aiheuttaneet jo odotettuakin positiivisempia tunteita minussa, joten uudella isoon avoimehkoon maailmaan sijoittuvalla roolipelillä on iso tehtävä edessään, jos se haluaa vielä jotenkin jäädä mieleen. Vähän asian suhteen toki rohkaisee se, että Monolith Softilta oli porukkaa mukana auttamassa myös Zeldan työstössä.

Ja Voez on muuten alkanut kuumottelemana kovasti viime aikoina varsinkin sen jatkuvan päivittymisen myötä. Saas nähdä, miten peliin tulevaisuudessa ainakin Japaniin kaavailtu ohjainpelattavuus tulee toimimaan. Hirveästi kun kosketusnäytöllä liukastelu ei oikein houkuta rytmipeliä pelatessa.

^ Kai olet voezin demoa kokeillut?
Itsekin epäilin, että miten rytmipeli toimii pelkällä kosketuksella, mutta pakko se oli ostaa kun pelasin demon biisit pari kertaa läpi.
Mielenkiinnolla kyllä odotan miten tuohon saadaan perinteiset kontrollit sovitettua. Peli kun on alusta asti suunniteltu kosketukselle ja tottunut pelaamaan vähintään neljä sormea ruudulla. Puhumattakaan liikuteltavista hold nuoteista ja swipe nuoteista.

Kuten aiemmin mainitsin niin voez vakuutti niin hyvin, että kunhan siihen kyllästyn niin deemo menee välittömästi ostoon.

Samat sanat, zappah. Kaikki on kyllä luettavissa. Tuo valttikortiksi nostamasi "mitattavuus" on argumenttina kevyempi kuin Mario Odysseyn kokkilinnun höyhen. Kas kun askeleiden lisäksi myös aikaa on mahdollista mitata. Voidaan siis mitata, kauanko kestää kirjoittaa ja navigoida Switchillä ja toisaalta kännykällä (tuloksesta minulla on eräs veikkaus). Turhaan minun kirjoittamistani vähättelet - eiköhän suuri osa tätäkin lukevista kirjoita sujuvammin ketterällä pikkulaitteella kuin Switchillä. Yritä hyvänen aika nyt ymmärtää, että me molemmat puhumme tässä viime kädessä pelaamisen tukena toimivan internetselaimen käyttökokemuksesta, jonka muodostavat erilaiset mitattavat asiat ja toisaalta mieltymykset. Tuskin olet mittarimato, joka mittaa askelia eikä ole kiinnostunut itse kokemuksesta. Me emme siis puhu eri asioista. Kaikkien selainten käyttö on vapaata, mutta ei vain ole mahdollista faktisesti sanoa, että Switchin oma selain olisi peliopastusten katsomiseen absoluuttisesti parempi ja kätevämpi kuin vaikkapa kännykkän, kuten aiemmissa kommenteissa väität, sillä jopa mitattavuuteen perustuva argumenttisi sakkaa. Tämän Riepukin varmasti voi vahvistaa, jotta saadaan keskustelu vihdoin päätökseen. Tsemppiä siis totuuden hyväksymiseen, zappah. En usko, että haluat, että sinusta välittyy keskustelijana yhtä kajahtanut kuva kuin profiilikuvassasi näkyy.

En ole pelannut aiempia Xenobladeja, joten odotan innolla, mitä tuleman pitää. Omalla kohdallani on melko selvää, että peli menee Personan ohi jo pelkän kannettavuuden ja sen ansiosta, että teksti ei ole älyvapaasti valkoista mustalla pohjalla (mistä silmiä rasittavasta syystä Persona jäi minulla kesken jo varhaisessa vaiheessa). Zeldaa se tuskin kokemuksena ohittaa, mutta toivon, että luvassa olisi samantapaista mielenkiintoista seikkailua kuin pitämässäni Ys-pelisarjassa (vaikka taistelusysteemi ja monet muut asiat ovatkin erilaisia).

Hienoa että VOEZ nostettiin keskusteluun - juuri sitä peliä olen pelannut viime aikoina paljon! Olin erittäin iloisesti yllättynyt kolmesta ilmaisesta päivityksestä. Täytyy sanoa, että Special-tasolla Full Combo -suorituksen jälkeen fiilikset ovat yhtä hyvät elleivät paremmatkin kuin Zeldassa pomovastuksen tai Mariossa vaikeasti saatavan kuun jälkeen. Enää 2 S-tasoista suoritusta (eli käytännössä Full Comboa) Special-tasolla, niin saan kolmanneksi viimeisen tarinaruudun avattua. VOEZ vaikuttaa olevan aika aliarvostettu, mutta minulle se on yksi vuoden mieluisimpia pelejä. En kyllä todellakaan pelaisi peliä mieluusti ohjaimella, sillä suuri osa pelin viehätyksestä tulee juuri sormiakrobatiasta ja sen luomasta fiiliksestä. Vaikea kuvitella, miten saman fiiliksen voisi saada ohjaimella pelaamalla.

Faktat on edelleen mitattavia asioita ja niitä siinä asiassani oli, toisin kuin sinulla. Asiaani et vieläkään kumonnut. Itse en myöskään puhunut mistään kokemuksesta minkään suhteen, joten älä laita minua sellaista tekemään villeissä kuvitelmissasi. Puhuin edelleen siitä, mikä on vaivalloisempaa ja mikä ei, siinä tilanteessa, jossa minä olin, mitattuna tekojen eli askelien määrällä.

Myös se, että otat nyt ajan mukaan ei muuta asiaa: jos olisit lukenut viestini, niin voisit ymmärtää, että vaikka Switchillä kuinka hitaasti kirjoittaisi, niin aikaa jäisi silti hyvin varmasti enemmän kuin mitä nuo ekstra-askeleet vie. Toisaalta alunperin se, mitä jutussani "mitattiin" oli vaiva. Enemmän noista lisäaskeleista on vaivaa kuin hitaasti kirjoittamisesta.

Ja itse sinä sen oman hidastelusi toit Switch-kirjoittelussa esille ja nytkö sitä ei saa enää huomioida? Jännä.

Saivartele vaikka hamaan loppuun asti - et sinä voi tuota faktaa kumota. Totuudet minä olen jo hyväksynyt: toinen on se, että olen ollut koko ajan oikeassa ja toinen on se, että sinä et sitä pysty hyväksymään.

Mikäli tämä joksikin yleisöäänestykseksi menee ja haluat että muut päättävät kuka tässä on oikeassa niin ei tuo minua haittaa. Jos lähtökohta on se, mistä jutun itse aloitin, niin siihen on aika paha väittää vastaan. Jos voi, niin mielenkiinnolla kyllä luen perustelut.

(Heh, ja kun koko askeleita ei edes suurimmalle osalle tule, kun kännykkä on muutenkin vieressä. Switchin hitaasta kirjoittamisesta taas kärsii jokainen sitä käyttävä. Et myöskään sanonut, että fakta on se, että askeleita voi mitata, vaan se, että Switchin selain on faktisesti kätevämpi. Ei tässä aiempien sanomisten muuntelut auta)

Siis väitätkö oikeasti, ettei kuvailemasi käyttökokemuksen vaivalloisuus ole kokemusta? Oikeasti? Etkä ymmärrä mitä juuri kirjoitin? Morjens. Puhukaa nyt muut tuolle järkeä, minä kuittaan ulos.

Edit: Minä en ole muuttanut skenaariotasi mihinkään. Varsinainen ongelma syntyi siitä, kun yleistit tilannettasi puhumalla Switchin selaimen paremmuudesta faktana. Kai käsität, että teit noin, ja että niin ei voi tehdä? Toinen on hyvä pituushypyssä ja toinen korkeushypyssä, eikä silti voi sanoa, kumpi on parempi. Se, että korkeushypyssä saattaa olla vähemmän askelia, ei tee korkeushyppääjästä parempaa. (Ei ehkä täydellinen vertaus, mutta pakko tässä on jotain keksiä, jotta tajuaisit)

Lainaus käyttäjältä Hayarigami

Siis väitätkö oikeasti, ettei kuvailemasi käyttökokemuksen vaivalloisuus ole kokemusta? Oikeasti? Etkä ymmärrä mitä juuri kirjoitin? Morjens. Puhukaa nyt muut tuolle järkeä, minä kuittaan ulos.

No eiköhän jokainen asia, jonka voi tehdä, ole kokemusta. Ja jos käytetään jotain, on se käyttöä. Se pointti on nyt siinä, että se on MYÖS mitattavissa oleva juttu, jota voi vertailla. Sinä se et ole oikein missään vaiheessa ollut junan kyydissä.

Lainaus käyttäjältä Hayarigami

(Heh, ja kun koko askeleita ei edes suurimmalle osalle tule, kun kännykkä on muutenkin vieressä. Switchin hitaasta kirjoittamisesta taas kärsii jokainen sitä käyttävä)

Niin, nyt menet taas sillä oletuksella että se puhelin on vieressä. Tässä on nyt se ongelma, että se ei ole se lähtökohta, josta juttuni lähti. Se homma menee sinulla jo heti alussa pieleen. Ja et kai nyt vain puhu jo oikeista jaloilla tehtävistä askelista? Ethän? Sellaisista ei nimittäin ollut varsinaisesti kyse.

Et sinä voi sitä skenaariota muuttaa, sillä se ei mennyt kuten sinä sen kirjoitat. Ja vielä väität että minä en ymmärrä jotain :D

1. Minulla ei ollut puhelinta. Sinä et voi sitä siihen skenaarioon saada.
2. Jos olisi ollut, olisi askelia jäänyt välistä ja homma ollut todellakin helpompi.
3. Mutta kun ei ollut, joten tuo kohta kaksi on turha sen oikeasti tapahtuneen asian suhteen.

Lainaus

Jäikö rievun viestin ensimmäinen rivi lukematta?

Ei mutta näkisin että muutenkin hiljaisella foorumilla on aika pöljää katkaista keskustelu ennen ns. päätöstä. Aiheeseenkin se on koko ajan liittynyt, sillä Switchistähän tuo koko homma lähti. Toisaalta ehkä tämä inttäminen taas on mennyt vitsiksi.

Lainaus käyttäjältä Hayarigami

Ei jäänyt. Palasin seuraavassa kommentissani Switchin peleihin, mutta toinen osapuoli ei näköjään hyväksy tilannetta vaan jankkaa "faktojaan". Valitettava tilanne, jonka soisi jo loppuvan.

Ja sinä saat jatkaa ihan vain koska kirjotit myös toisesta aiheesta? Vähän läpinäkyvää kikkailua, joten ihan yhtä paljon sinäkin tätä olet tässä jatkanut. Minä en vain yritä piilotella sitä.

Jankkaustahan ei olisi tarvinnut ollenkaan jos sinulle ei tarvitsisi vääntää rautalankaa. Tosin etpä sinä sittenkään ole ymmärtänyt, joten sinänsäpä tämä on aika turhaa. Minäpä se typerys tässä olen kun en ole oppinut ettei sinulle kannata mitään järjellä yrittää perustella.

En puhunut Switchin SELAIMEN paremmuudesta vaan edelleen vaivasta. Mikä tahansa toimiva selain olisi ollut vaivattomampaa kuin tehdä se ylimääräinen siinä ympärillä. Näin vaikeaako tuo ymmärtäminen sinulla yhä on? En myöskään "yleistänyt tilannettani" vaan nimenomaan olen koko ajan tarkoittanut että juuri ja nimenomaan siinä tilanteessa, sillä tuolilla, sillä rahilla, siinä asunnossa. Siihen sinä et niitä puhelimia voi saada taiottua viereen kun niitä ei siinä ollut.

Sinulle tuo Nintendo-fanius on ilmeisesti niin tärkeää, että jos olisin kertonut Switchin räjähtäneen, niin yrittäisit täällä selittää että ei se ole räjähtänyt kun muillakaan ei ole. Tai jotain yhtä loogista.

Jäikö rievun viestin ensimmäinen rivi lukematta?

"Switch ei näytä olevan enää keskustelun keskiössä, joten aletaas itse kukin palauttaa junaa raiteilleen."

Ei jäänyt. Palasin seuraavassa kommentissani Switchin peleihin, mutta toinen osapuoli ei näköjään hyväksy tilannetta vaan jankkaa "faktojaan". Valitettava tilanne, jonka soisi jo loppuvan.

Juu huomasin kyllä, että sinä olit sen lukenut.
Meinasin jotain voezistakin kommentoida, mutta ainoa joka tuli mieleen oli "ai sä olet niitä robotteja jotka vetää full comboja special tasolla".
Itse olen muutamaa biisiä kokeillut special tasolla eikä se ollut enää kivaa pelaamista.
Uusimman päivityksen mukana tulleista biiseistä kaksi oli sellaisia jotka tyydyin pelaamaan jopa easylla. Toki nopeus oli pakko nostaa kutoseen ettei kuollut tylsyyteen.

Joidenkin japanilaisten pätkiä voezista ja deemosta katsonut tubesta ja aina ihmetyttää kuinka hyvin jotkut osaa näitäkin pelata.
Sama toki koskee melkein jokaista rytmipeliä.

Joo, ihailen moisia rytmivelhoja. Itse pääsen parhaimmillaan tason 14 Specialeja Full Combona ja nyt on siis 28 sellaista suoritettu (S rank). Tasot 15 ja 16 ovat kyllä aika tuskaa (ja jotkut yksittäiset jo niitä ennen). Täytyy sanoa, että on upeaa huomata oma kehitys VOEZia pelatessa. Alussa en päässyt edes monia Hardeja Full Combona, Specialeista puhumattakaan, mutta nyt tuntuu, että muutamat Specialit menevät jo melko vaivatta virheettä. Ainoa miinus pelissä on, että teknojumputuksia on omaan makuuni liikaa. Nautin enemmän j-pop-tyylisistä kappaleista.

Voi miksei Deemo voi jo tulla Switchille!
Edit: Kiitos Mikanes! Oli päässyt täysin menemään ohi!

^ Onhan se julkaistu jo melkein kaksi kuukautta sitten..!!?

E: Deemo Review (Switch)

"Joo, ihailen moisia rytmivelhoja. Itse pääsen parhaimmillaan tason 14 Specialeja Full Combona ja nyt on siis 28 sellaista suoritettu (S rank).
Täytyy sanoa, että on upeaa huomata oma kehitys VOEZia pelatessa.
Ainoa miinus pelissä on, että teknojumputuksia on omaan makuuni liikaa. Nautin enemmän j-pop-tyylisistä kappaleista.
"

Itse olen huomannut, että noihin vaikeustason lukuihin ei ole luottamista ollenkaan. Joku 13 tason hard biisi voi olla paljon helpompi mitä tason 10 biisi.
Toinen miinus minulla on se, että todella usein nuotit ei tunnu menevän minkään äänen mukaan. Esim project diva sarjan peleissä ne saattaa mennä välillä tausta biitin mukaan, välillä melodian mukaan ja välillä laulun mukaan, mutta niissä on aina helposti havaittavissa se rytmi jota voi seurata.

Tässä tuntuu olevan monta biisiä jossa nuotit ei seuraa yhtään mitään jopa hardilla. Special tasolla niitä on vielä enemmän.
Usein tuntuu, että niitä on vaan lätkitty pitkin ruutua jotta homma on haastavaa.
Ehkä olen vaan väärässä enkä vaan huomaa jotain.

Vaikka itse olen kohtuu paska niin kyllä se kehittyminen on tullut huomattua täälläkin.
Biisit jotka oli alunperin naurettavan vaikeita on nykyään ihan kivoja pelata ja full comboja on kertynyt myös ihan kivasti. Tosin vain hardilla.
Itse kyllä tykkään rankemmista techno biiseistä ja varsinkin ne pari hardstyle biisiä saa virneen naamalle.
Silti kaksi omaa suosikkia on demossakin ollut wilt joka oli niin hieno biisi, että sen pelaamisen jälkeen peli oli pakko ostaa.
Toinen on run, lads run ihan silkasta pelaamisen ilosta sillä jo hard tasolla nuotit tuntuu menevän aika 1:1 musiikin kanssa.

Ja tosiaan se deemo on julkaistu jo pari kuukautta sitten kuten mikanes sanoi.
Tässä juuri sitä pelaamista joka saa kateelliseksi. Run lads run biisi deemossa yhdellä kädellä.

Edit: Tälle fontille täytyy ihan oikeasti tehdä jotain. Esim tuo kahden ykkösen välissä oleva kaksoispiste ei näy melkein ollenkaan. Lisäksi linkkien väri hukkuu aivan liian helposti normi tekstin sekaan.

Olen vieläkin täysin kahden vaiheilla tuleeko otettua NS vai XOX. Sinänsä ehkä NS olisi parempi, koska XOX:n hinta tulee varmasti nopeammin alas kuin NS:n. Mutta silti mietityttää se pelitarjonta. Niin ironista kuin se onkin. Kun on Zelda WiiU:lle ja Mario hype ei ole enää takaisin noussut, seuraava peli joka kiinnostaa on Octopath Traveller. Eniten silti epäilyttää 3rd Partyjen tuki. Joku voisi sanoa että se on hyvä, mutta tällä hetkellähän 3rd Partyilta on tullut vain uudelleen julkaisuja. Ja useat niistä voin pelata parempana PS4:llä. Indie tms. pelejä voi mainostaa kuinka paljon vaan, mutta en tarkoita niitä.

Muutenkin NS:n tulevaisuuden julkistuksissa ei mikään varsinaisesti nosta päätään. Metroid, mielenkiintoinen, mutta ei Primet aikaisemminkaan niin kovasti iskeneet. Yoshi, meh, Kirby, meh, Smash, meh. Täytyy alkaa myöntämään pikku hiljaa että en ehkä vain ole Nintendo -pelaaja enää. Jos edes pelaaja. Tosin DKC olisi eri juttu, samoin Kid Icarus ja ehkä 2D Metroid. DKC tulee varmasti jossain vaiheessa, mutta en NS:ää kyllä nyt osta sen takia.

Ei sillä, ei XOX:n tuleva pelivalkoima se erikoisemmalta näytä. Mutta pelejä on kuitenkin enemmän tällä hetkellä ja siinä on aina se taaksepäin yhteensopivuus peleihin jotka on pelaamattomana tällä hetkellä hyllyssä ja päälle vielä 4k leffa toisto (joka on oikeasti se mitä tulisi siinä käytettyä)

Valintoja valintoja. Voisi olla että jätän molemmat hyllyyn ja ostan uudet kaiuttimet. En kuitenkaan voi väittää että tällä hetkellä TV:ssä kiinni oleville koneille (PS4, WiiU + kasa vanhempia) ei löytyisi pelattavaa.

Mikäli pelailee vain konsoleilla ja haluaa ne multiplattarit parhaina versioina, niin One X ostoon. Jos ei ole merkitystä multiplattareissa graafisella erolla niin ei Onella ole oikein kauheasti mitä tarjota pelillisesti.

Switchillä taas on niin paljon kiinni siitä, että mikä iskee. Itsellä ei ole kiikarissa Marion ja Zeldan lisäksi oikein mitään. Snipperclipsin voisi ehkä ostaa. Pitäisi tosiaan - kuten itse sanoitkin - olla ns. Nintendo-pelaaja että Switchistä saa kaiken irti.

Jopa Onella on horisontissa enemmän kiinnostavia tulevia teoksia kuin Switchillä. Ja koska tätä on aina pakko erikseen painottaa, niin todellakin tämä on minun mielipiteeni asiasta. E3:lla oli kovan oloinen kattaus pienempää kamaa tulossa Onelle, joista ehdottamana ykkösenä Orin jatko-osa.

Laitteena tuo Switch kyllä on siististi cool. Tosin eipä sillä voi tällä hetkellä muuta tehdä kuin pelata mutta ainakin sille pelaamiselle on annettu monipuoliset mahdollisuudet.

Selaimestahan ei saa edes puhua mutta sitäkin enemmän toivoisin näkeväni aiempien Nintendo-konsolien pelien tuontia Switchille.

Tähän saan varmasti vastaukseksi taas jotain fiksua, tyyliin: "olisit ostanut Wii U:n" tai että "ei ne vanhat laitteet maksa nykyään juuri mitään, osta ne!" mutta kun tässä olisi taas kaikista mukavinta pelailla ne kaikki samalla laitteella JA vieläpä kannettavana. Johtosotkuakin välttäisi ja ainakin minulla on muutenkin kaikki HDMI-jakajan paikat käytössä, jonka takia Switchistä muodostui itselle täysin kannettava pelikone.

Siitä en tiedä että onko Wii U:n peleissä paljon kahden ruudun käyttöä vaativia pelejä mutta esim. Mario Galaxyt voisi heittämällä tuoda Switchille.

Itse ostin Switchin jo tässä vaiheessa lähinnä hyvän tarjouksen takia: Mario + konsoli 320 euroa. Tuosta saisi varmaan omansa takaisin jos myydä päättäisi tai ainakaan ei hirveästi jäisi tappiota.

Kyllä Nintendo varmasti porttaa enemmänkin Wii U:n pelejä Swithille. Hyvä vaan, U:n laitekanta oli niin huono että paljon hyviä pelejä jäi ihmisiltä pelaamatta.

Todennäköisesti sieltä tulee niitä WiiU porttauksia, kun Mario Kart myi niin hyvin mitä myi. Tosin Mario Kart taitaa olla Nintendon menestyneimpien sarjojen top-3:ssa, niin se on ainakin jollain tasolla oma tapauksensa. Tosin oman valinnan kanssa tällä ei ole väliä, koska WiiU tosiaan löytyy. Joten niiden porttaus NS:lle ei lämmitä oikein millään tasolla. Oikeastaan päinvastoin. Niillä resursseilla millä Nintendo tekisi porttauksia, voisi tehdä ihan uusia pelejä...

Mulla ei oo Nintendoa oikeen ollu sitten GameCuben. Oli mulla 3DS mut se pölyttyi vaan kaapissa. Oon kyllä saanut ihan koko rahan edestä ja silti monta peliä mitä haluis jää taloudellisista syistä kauppaan.

Jos yhtään kiinnostaa eikä oo vielä pelannut, niin Stardew Valley sopii Switchille ihan törkeän hyvin myös. Ja ohan nyt Rocket League, voi sitä tahkota myös liikenteessä! :D

Nyt tää ei-niin-kova-Nintendo-pelaaja lähtee tyttären kanssa Hesburgeriin ja syömisen jälkeen ku se jumittaa pari tuntia leikkipaikalla niin Switch povarista! En oo kyllä vielä päättänyt että Super Mario Odysseyta vai LA Noirea, mutta tohon Hori Tough Pouchiin kuuluu pienet kätevät taskut viidelle kortille, niin molemmat on kyllä mukana, plus tietty kaikki digitaalisetkin herkut.

XOnen ja Switchin vertailussa valitsisin ehdottomasti Switchin, sillä sen horisontissa on aivan käsittämätöntä pelitarjontaa:
- SHIN MEGAMI TENSEI V
- seuraava Pokémon
- seuraava Fire Emblem
- Octopath Traveler
- Dragon Quest XI:n Switch-versio
- Xenoblade Chronicles 2

Xbox Onen tuleviin peleihin perehdyin varta vasten tätä kommenttia varten, ja siellä kiinnostavaa yksinoikeutta on lievästi sanottuna niukasti:
- Ori

Mutta tähän mielipiteeseen yhtyviä tuskin löytyy, koska pelimakuni on Suomessa äärettömän harvinainen - lähes uhanalainen. Liian samanlainen kuin japanilaisilla. Pelitarjontaan perustuen pidänkin henkilökohtaisesti täysin luonnollisena sitä, että Xboxien myyntiluvut liikkuvat Japanissa kymmenissä tai sadoissa kappaleissa, siinä missä PS4 ja Nintendon konsolit myyvät useimmiten kymmeniä tuhansia viikossa. On aika masentavaa, että tälläkään foorumilla kunnon hypetystä monien Switch-pelien kohdalla tulevaisuudessa tuskin pääse syntymään, kun täkäläisten pelimaku on niin kovin erilainen. Sydäntäriipivää olla ympäristössä, jossa tuon tuosta joku mainisee pelitarjonnan puutteesta, vaikka itsellä moinen asia ei tule mieleenkään.

Lainaus

XOnen ja Switchin vertailussa valitsisin ehdottomasti Switchin, sillä sen horisontissa on aivan käsittämätöntä pelitarjontaa:
- SHIN MEGAMI TENSEI V
- seuraava Pokémon
- seuraava Fire Emblem
- Octopath Traveler
- Dragon Quest XI:n Switch-versio
- Xenoblade Chronicles 2

Itse odotan innolla noista kaikkia muita paitsi Dragon Questiä, jostain syystä kysyinen sarja ei ole innostanut muutakun kokeilemaan. Tuohon listaan jatkeeksi itsellä uusi Yoshi, Kirby, Metroid Prime 4, Nine Parchments, Wargroove ja Lost Sphear, joka kyllä tulee muillekkin konsoleille.
Onneksi Xenoblade Chroniclesia ei joudu enää kauaa odottelemaan, kiva taas saada swichillekkin lisää pelattavaa. Kyllähän switchille pelattavaa löytyy (noin 20 peliä ostettana), mutta kyllä silti kelpais porttaukset vanhemmista Nintendon peleistä.

Lainaus

XOnen ja Switchin vertailussa valitsisin ehdottomasti Switchin, sillä sen horisontissa on aivan käsittämätöntä pelitarjontaa:
- SHIN MEGAMI TENSEI V
- seuraava Pokémon
- seuraava Fire Emblem
- Octopath Traveler
- Dragon Quest XI:n Switch-versio
- Xenoblade Chronicles 2

Xbox Onen tuleviin peleihin perehdyin varta vasten tätä kommenttia varten, ja siellä kiinnostavaa yksinoikeutta on lievästi sanottuna niukasti:
- Ori

Mutta tähän mielipiteeseen yhtyviä tuskin löytyy, koska pelimakuni on Suomessa äärettömän harvinainen - lähes uhanalainen. Liian samanlainen kuin japanilaisilla. Pelitarjontaan perustuen pidänkin henkilökohtaisesti täysin luonnollisena sitä, että Xboxien myyntiluvut liikkuvat Japanissa kymmenissä tai sadoissa kappaleissa, siinä missä PS4 ja Nintendon konsolit myyvät useimmiten kymmeniä tuhansia viikossa. On aika masentavaa, että tälläkään foorumilla kunnon hypetystä monien Switch-pelien kohdalla tulevaisuudessa tuskin pääse syntymään, kun täkäläisten pelimaku on niin kovin erilainen. Sydäntäriipivää olla ympäristössä, jossa tuon tuosta joku mainisee pelitarjonnan puutteesta, vaikka itsellä moinen asia ei tule mieleenkään.

Mitenköhän tuohon vastaisi että ei nyt antaisi väärää kuvaa tai aiheuttaisi pahempaa ärtymystä. Yritetään.

Huvittavaa hiukan kun lähdit tähän, koska mainitsin että eniten odotan Octopath Traveleria, joka on SMTV:n jälkeen varmaan japanilaisin peli koko joukosta. Ja vielä laitoin "Ei sillä, ei XOX:n tuleva pelivalkoima sen erikoisemmalta näytä".

Xenoblade Chronicles 2 voisi olla hyvä jos se taistelumekaniikka olisi erilainen. Minulle esim. "oikea" JRPG tarkoittaa mm. vuoropohjaista taistelua.

Itsehän siis olen 2000-luvun vaihteen "japani-fani" ja niitä joihin iski PSOnen FF-sarja ja Naruto jne. shōnen kuin leka. Sen jälkeen on ajatusmaailma vähän... sanoisiko fokusoitunut, vaikkakaan ei suuremmin muuttunut. Eli uskallan myöntää että Japanistakin tulee paskaa tai jotain mikä ei kiinnosta ja lännestäkin tulee parhautta ja jotain mikä kiinnostaa. Toki myönnän että en ikinä ns. maksimiin asti päässyt tuossa "japanilaisuudessa", kun ei tullut tilaisuutta ikinä oikeasti lähteä sinne Japaniin. Mutta muistan sen kun Japani oli hienointa mitä pallolta löytyi, animea ja mangaa meni metrikaupalla ja kun vihdoin pääsi Japanin alkeiskurssille oli ensimmäistä kertaa kieltenopiskelussa aktiivisesti mukana. Se oli sitä aikaa... Ja vaikka joka jannu on luonnollisesti oma itsensä, pieni deja vu noista sun jutuista tulee. Tällä haen sitä, että vaikka pelimakusi ei välttämättä ole valtavirtaa sinun mielipiteeseen yhtyviä löytyy aivan varmasti. Niin menneisyydestä, nykyisyydestä kuin tulevaisuudestakin.

Tuossa ylemmässä listassa ainoa itseä kiinnostava on xenoblade ja siitä onkin erikoisversio varattuna.
Kaikki tuntuu octopath travelleria kehuvan ja luulisi sen minuunkin iskevän sillä tykkäsin todella paljon barvely defaultista ja bravely secondista.
Omaan makuun siinä vaan oli melkein kaikki pielessä. Ääninäyttely oli heikkoa ja graafinen ilme ei vaan toimi minulle. Telkkarin kautta kun pelasi niin melkein alkoi silmiä särkeä ja hahmoista ei saa mitään selvää.

Oikeastaan ainoa plussa oli se bravely defaultista kopsattu taistelu systeemi.
Jos tuossa olisi myös bravelyn visuaalinen tyyli niin olisin kiinnostunut.
Mutta tuo nyt olikin joku aikainen proto jolla vaan esiteltiin tulevaa projektia ja moni asia voi muuttua, tai tuon käsityksen ainakin olen saanut.

Uus Pokemon noista kiinnostaa, mutta siihen jää mulle. Ei oo japsirpg:t oikeen ikinä uponneet mulle.

Mutta eipä se mulle Switchin arvoa alenna. Jokaselle jotakin.

Ite jos nyt switchin hommaan niin siihen hommaan ainakin armsin, mario kart 8 deluxen, super mario odysseyn, Legend of Zeldan, Splatoon 2:sen, Snipperclipsin, Just dance 2018, Pokken Tournament ja ehkä Binding of Isaacin ja tietysti myös suojalasin ja kotelon mutta en tietysti kaikkea kerralla :D

Nine Parchments (Frozenbyte) Demo saapunut tänään ladattavaksi Switchin eShopista.

Magicka 2 ei lopulta iskenyt, vaikka luulin, joten sen perusteella en usko tuon Nine Parchmentsinkaan osuvan. Tosin kyllä se silti trailerin perusteella kiinnostaa, joten eipä se demottaminen mitään maksa.

Onko Switchillä niin vähän pelejä vai miksi demoja on niin köyhänlaisesti tarjolla? Tosin eipä niitä muutenkaan nykyisellä konsolisukupolvella ole samaan malliin kuin muistelen X360-aikoina olleen. Tai no, puhun tosin lähinnä Arcade-peleistä, joista oli MS:llä AINA demo. Muistaakseni se oli ihan vaatimuksena niissä.

Niitä latauspelien demoja minä tosin nimenomaan Switchillekin toivoisin. Fyysiset tulee ostettua fyysisinä ja niistä yleensä osaa muutenkin paremmin sanoa kiinnostaako vai ei.

^
Oon hämmästelly ihan samaa! Noista "oikeista" peleistä on jotenki helpompi sanoa kiinnostaako vai ei, mutta kaikki lataus- ja indietavara tuntuu olevan ihan täyttä lottoamista, eikä niitä siksi ole tullu ostettuakaan Stardew Valleytä lukuunottamatta.

X360 aikana tuli tosiaan ostettua ihan järkyttävän monta Arcade-peliä. Se oli kyl toimiva systeemi kieltämättä. Lataa peli, pelaa rajotettu demo versio. Tykkäsiks? Maksa peli ja se on samantien kokonaan auki ilman mitään lisälatauksia.

Toisaalta monesti lataus- ja indietavara on myös sen verran halpaa, että harvemmin siinä kokee suurta rahaa menettäneensä, vaikka peli ei täysin iskisi. Täydeksi lottoamiseksi en kutsuisi, kun arvosteluja on pienemmistäkin peleistä nykyään runsaasti saatavilla netissä.