Menneen konsolisukupolven never forget-hetket / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Menneen konsolisukupolven never forget-hetket

Nyt kun lähes kymmenen vuotta kestänyt konsolisukupolvi on väistymässä, on useiden pelialan julkaisujen fyysisillä ja binäärikoodin täyteisillä sivuilla ollut kaikenlaisia listauksia menneen konsolisukupolven parhaista peleistä, merkityksellisimmistä peleistä, surkeimmista peleistä jne. Ajattelin tämän johdosta heittää hieman omaa maustettaa mauttomaan soppaan ja kysyä ihmisiltä että mitkä hetket tästä konsolisukupolvesta olivat niitä, jotka vielä vanhainkodissakin saavat kyyneleet vierimään pitkin ryppyisiä poskia ja joita tulee mehusteltua lapsenlapsille kun nämä pelaavat Assassin's Creed MXXV:tä upouudella Nokian pelikonsolillaan. Nyt haetaan nimenomaan hetkiä ja fiiliksiä itse peleistä tai pelaamisen aikana joten ei muuta kuin nessut esiin ja kirjoittamaan.

Tässä omat rakkaat muistoni enemmän tai vähemmän aikajärjestyksessä:

Ensimmäinen keilapallon heitto Wii Sportsissa

Käänteentekevä hetki ihan vain kun ajattelee pelaamisen historiaa ja menneen konsolisukupolven suurten konsolivalmistajien lopullista nokkimisjärjestystä. Se koukuttavuuden tunne ja onnistumisen fiilis joka Wii Sportsin minipeleissä (etenkin keilailu ja baseball) oli, on hetki jonkalaisia harvoin on omalla videopelitaipaleella tullut vastaan. Lähes yhtä hienoa oli esitellä tätä ominaisuutta asiasta vihkiytymättömille kavereille joiden kasvoilta näki kutakuinkin sen saman innostuksen joka itsellä oli aikoinaan ollut kun ensimmäistä kertaa virtuaalikeilapallon käsistään päästi.

Modernia sodankäyntiä Call Of Duty 4:ssä

97% pelaavasta kansasta, itseni mukaanlukien, oli kyllästynyt ainaisiin toisen maailmansodan virtuaalisiin kertausharjoituksiin ja yksinään tämän faktan johdosta neljännellä Call Of Dutyllä oli paljon odotusarvoja takanaan. Kun ensimmäistä kertaa sitten pääsi räiskimään nykyaikaisilla Delta-joukkojen kivääreillä terroristeja hengiltä uskomattoman komean audiovisuaalisen karkin siivittämänä, oli fiilis jotain aivan käsittämätöntä. Yksi kaikkien aikojen suosikkileffoistani on Black Hawk Down ja tämän pelin myötä pääsin lähes elämään tuon elokuvan hetkiä kohtaus kohtaukselta.

Ensimmäinen kerta kun luit Red Ring of Deathin olevan luultua yleisempi ilmiö

We've all been there... punainen valo välkkyy ja mikään ei toimi. Ensiksi luulin että kyseessä on vaan omassa konsolissa oleva vika joten ei muuta kuin laite takuuhuoltoon ja harmittelut perään. Sitten käykin ilmi että samassa jamassa on ei vaan muutama hassu muukin henkilö, vaan tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa. Huikeaa perseilyä yhdeltä maailman suurimmilta teknologiavalmistajilta ja ilmiö joka hakee vertaistaan pelaamisen historiassa.

Super Mario Galaxy

Tasoloikkapelit elivät pitkään lamavaihetta ja kun edes vanhoihin konkareihin (Sonic älä katso minua noin!) ei ollut enää luottamista, näytti kolmiulotteisten tasoloikkapelien, yksi lempigenreistäni by the way, todella synkältä. Sitten saapui Super Mario Galaxy. Peli jolta en uskaltanut ennakkovilkaisujen perusteella odottaa paljoa ja joka kuitenkin osoittautui ehkä jopa viime konsolisukupolven parhaaksi videopeliksi. Peli joka palautti värit ja pelaamisen ilon videopeleihin aikana jolloin paskanruskea oli ajan sana ja geneeriset FPS-räiskinnät määräsivät myyntilistoilla. Pelin parhaat puolet olivat kuitenkin sen tarjoamassa haasteessa ja siinä, miten se onnistui palauttamaan mieleen kaikkia niitä positiivisia asioita, joita pelaamisessa on oppinut arvostamaan. Kun urpot ympäri nettiä itkevät aina pikselien ja frames per secondiensa perään, tekee mieleni lykätä heille Super Mario Galaxy käteen ja käskeä heitä pelaamaan hetken sitä. Tällä lailla varmasti hekin ajattelisivat sitä mikä pelaamisesta tekee oikeasti sen viihdemuodon jollaisena se pitäisi tuntea.

Ensimmäiset revontulet Skyrimissä

En tiedä mikä siinä on mutta itselleni viidennen Elder Scrolls-sarjan pelin maailma upposi tuhansia kertoja kovempaa kuin edeltäjänsä kehutut miljööt. Onko se sitten tämä pohjoismainen jurous mutta luminen ja hivenen arktinen Skyrimin maailma on jotain sellaista jonkalaista harvemmin näkee videopeleissä, näin niin kuin fiilispohjalta miettien. Vaeltelin useita tunteja pelin maailmassa pääjuonta sivuuttaen ihan vaan etsiessäni mitä kaikkea voinkaan pelin maailmasta löytää ja kun eräänä kauniina (pelin sisäisenä) iltana näin vuoren rinteeltä ensi kertaa aavan laakson yllä revontulia pelin majesteettisen hienon soundtrackin soidessa taustalla, jouduin laskemaan kirjaimellisesti ohjaimen hetkeksi pöydälle. Niin hieno hetki se oli.

Rock Bandin ensituleminen
Kauan siinäkin kesti että Suomeen saatiin kaikkien aikojen paras rytmipelisarja. Se taisi olla 2008, jolloin äitikulta oli ostanut koko soitinsetin meille, ilman että edes kukaan meistä pyysi sitä. Pistettiin kuitenkin pelit pystyy kaverien kanssa ja keikkailtiin tuntikausia joka ilta virtuaalisisessa Seatlen grungepubeissa, Los Angelesin glamiluolissa ja jopa Lontoon Wembley Stadionilla. Noilla keikoilla soi Bostonin, Foo fighterssin, Children of Bodonin, Whon ja monen muun huippuartistin klassikot. Siitä lähtien olen ollut rytmipelien fani enkä usko että laitan muovisoittimia eläkkeelle koskaan. Melkein kaikki tuntemani lempiartistit ja biisit myös löytyivät pelisarjan kiekoilta, enkä olisi varmaan koskaan tullut Queen faniksi ilman tätä pelisarjaa.

Ezion ja hänen veljensä kisa kirkon katon huipulle

Ajoitus ja musiikki ovat jotain niin mahtavaa. Se myös kertoi siitä miten loistava peli oli tulossa. Katso itse.

Xbox 360

Se oli hieno kokemus kun konsolin sain, GTA IV sisään ja eikun pelaamaan. Siitä lähti oma peliurani käyntiin.

Batman Arkham Asylum

Taisi olla jouluaatto kun aloitin heti aamusta tätä pelaamaan ja se oli yksi parhaista pelihetkistäni. Melkein kaikki oli täydellistä enkä millään malttanut lopettaa pelaamista ja noin 24 tunnin sisään olinkin pelannut sen jo läpi.

Skyrim

Se oli maaginen hetki kun Skyrimiä pelasin ensimmäisen kerran ja jäin heti koukkuun. Jotain 2 kuukautta tuli pelattua pelkästään Skyrimiä ennen kun vaihdoin peliä.

Halo 3:n tarina ja multiplayer

Kun ensimmäistä kertaa kokeilin Halo 3:sta ystävälläni, jokin sai minut tuntemaan oloni sellaiseksi, että tässä on jotain maagista. Hakkasimme ystäväni kanssa Halo 3:n tarinaa niinkin paljon kuin vain on mahdollista. Ystävälläni ei siihen aikaan ollut vielä internettiä Xboxissa, joten me emme tosissaankaan voineet muuta kuin vain pelata Haloa.

Mutta sitten sinä päivänä kun viimeinkin pääsimme internettiin pelaamaan oli se vain niin ihanaa. Se oli niin ihanaa kaaosta, miekkamies tuolla, Needler tuolla, varo tuota kranaattia. Multiplayer ensimmäistä kertaa oli jotain sellaista jonka muistan pitkän aikaa.

Reach oli parempi peli kuin Halo 3, jos minulta kysytään, mutta Halo 3 jätti paremmat muistot kuin Reach konsanaan.

L.A. Noire

Oli tältä sukupolvelta erittäin hyvä peli sitä ei voi kieltää vieläkin sitä jaksan pelata sen olen pelannut jo kolmeen kertaan läpi ja vielä jaksaa juoni on todella hyvä unohtamatta soundtrackiä siina on vaan jotakin. Pelin tunnelma on kohdillaan ja selvästi tämän sukupolven parhaimpia pelejä.

The Legend of Zelda: Twilight Princess

Tämän takia ostin Wiin heti julkaisua seuraavina viikkoina kun koko konsoli oli loppuunmyyty kaikista paikoista Prismaa lukuunottamatta. Edelleen muistoissani oli nuoruuteni aikana kymmeniä kertoja läpäisty Ocarina of Time jonka eeppistä loppuhuipennusta en kuvitellut minkään pelin ylittävän (tuolloin en ollut kokeillut Wind Wakeria). Ehkä Twilight Princessin loppu ei ollut yhtä eeppinen mutta jestas se tuntui hyvältä taistella Ganondorfia vastaan man on man.

Metal Gear Solid 4

Syyni PS4:n ostamiseen. Koko peli oli täyttä hunajaa tällaiselle joka on aina pitänyt MGS:ien peliosuuksia hidasteena juonenkerronnalle. Ikimuistoisinta pelissä oli joko aivan huikea lopputaistelu tai Snaken perse.

God of War 3

Pelasin koko trilogian PS3:lla ja kolmonen on mahtava päätös Kratoksen tarinalle. Koko peli aivan huikea mutta parhaiten muistiin on kaiken seksin rinnalla jäänyt taistelu Cronosia vastaan maisemineen ja Quick-Time Eventteineen.

Demon's Souls

Peli jota en kuvitellut koskaan läpäiseväni menikin läpi vuosi julkaisunsa jälkeen. Jälkikäteen ajateltuna tein kaiken toisin kuin olisi kannattanut mutta sitä ylpeydentunnetta jonka tunsin kun lopputekstit alkoivat rullaamaan en unohda koskaan

Mass Effect 2 ja 3

Pelasin koko trilogian ensimmäistä kertaa viikon aikana sopivasti kun kolmas osa julkaistiin ja koko sarja on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen iäksi. Toinen osa on täyttä hekumaa Mirandaa tuijotellessa ja tutustuessa koko tiimiin mutta ensimmäisenä mieleen tulee kuitenkin toisen osan kohtaaminen muruni Ashleyn kanssa joka ei ollutkaan niin lämmin kuin toivoin. Vihaisena kävinkin jyystämässä Jackia (hyi) ja kauhea morkkis iski kun huomasin Ashleyn lähettäneen sähköpostia. Kolmosessa Ashley väänsi hieman veistä haavassa mutta kaikki kävi hyvin.
Kolmosessa taas mieleenpainuneinta oli kun Legioona uhrasi itsensä "rotunsa" hyväksi ja kaikki kiistely ja väittely Talin kanssa joka sitä edelsi. Upea trilogia tämäkin ja kun koko kolmas osa oli yhtä juonijatkumoiden loppumista, pidin kolmannesta jo Before Extended Ending (BEE).

Kunniamaininnan annan Norsukamman rakastelemalle The Walking Deadille joka pisti ison miehen itkemään. Kuten pisti myös MGS4 ja Mass Effect 3.

The Elder Scrolls IV : Oblivion
Kun vankilasta karkaamisen myötä avautui se huikea näkymä aurinkoiseen maailmaan veden äärellä ja ajattelin muistaakseni ääneen että "Todellako?" ja olin innoissani lähtiessäni tutkimaan sen paremmin peli tuntematta, symbolit tuntemattomia ja aikoja harhailtua sitten nukuin jossakin vuoteessa ja tuli Level Upia ja sitten tajusin että "ai pitää nukkua saadakseen leveliä"

Test Drive Unlimited

Päästessäni ajamaan vapaasti Hawaijilla autolla johon juuri oli varaa on ollut niitä hetkiä kun olen vielä laskelmoinut että mitähän tämä sukupolvi vielä tuo tullessaa, ajopelissä sellainen vapaus oli huumaavaa, kokonainen Hawaiji ja luksusautoja.

Mass Effect

Peli joka todella vei mennessään ja sivuhahmoistakin opin pitämään ja oli aivan pakko saada käydä kaikki keskustelut läpi kertaakaan skippaamatta, ykkösestä se side lähti ja ilokseni suurin osa joukosta selvisi myös kolmoseen saakka jota en tosin vielä ole saanut päätökseen odottaessani alennuksia DLC paketteihin jotta tarina olisi siten eheämpi kokonaisuus.

Parhaiten mieleenjääneet pelihetket, nostan hattua nykyiselle jo väistyvälle sukupolvelle.
Terveisin pelaaja jo vuodesta 85

Lainaus

[b]Mass Effect 2 ja 3[/b]

Pelasin koko trilogian ensimmäistä kertaa viikon aikana sopivasti kun kolmas osa julkaistiin ja koko sarja on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen iäksi. Toinen osa on täyttä hekumaa Mirandaa tuijotellessa ja tutustuessa koko tiimiin mutta ensimmäisenä mieleen tulee kuitenkin toisen osan kohtaaminen muruni Ashleyn kanssa joka ei ollutkaan niin lämmin kuin toivoin. Vihaisena kävinkin jyystämässä Jackia (hyi) ja kauhea morkkis iski kun huomasin Ashleyn lähettäneen sähköpostia. Kolmosessa Ashley väänsi hieman veistä haavassa mutta kaikki kävi hyvin.
Kolmosessa taas mieleenpainuneinta oli kun Legioona uhrasi itsensä "rotunsa" hyväksi ja kaikki kiistely ja väittely Talin kanssa joka sitä edelsi. Upea trilogia tämäkin ja kun koko kolmas osa oli yhtä juonijatkumoiden loppumista, pidin kolmannesta jo Before Extended Ending (BEE).

Pakko kysyä että miksi ensimmäinen osa jäi pois ? Ei se teknisesti ole lähelleekkän samaa tasoa kuin jatko-osansa, mutta juoneltansa helposti noita muita parempi.

Lainaus käyttäjältä Portable

Pakko kysyä että miksi ensimmäinen osa jäi pois ? Ei se teknisesti ole lähelleekkän samaa tasoa kuin jatko-osansa, mutta juoneltansa helposti noita muita parempi.

Ensimmäisessä osassa ei ollut mitään ikimuistoista. Juoni oli pitkälti ennalta-arvattavaa perus-scifiä unohtamatta kankeaa käyttöliittymää ja inventaariota (PC:llä pelasin). Onneksi toisessa osassa alettiin keskittymään loistaviin tiimiläisiin ja tämä suunnanmuutos olikin koko sarjan pelastus. Ilman niin syviä hahmoja ei sarja olisi välttämättä kantanut näin pitkälle tai jäänyt varsinkaan näin ikimuistoiseksi.

Lainaus

Modernia sodankäyntiä Call Of Duty 4:ssä

Lainaus

Super Mario Galaxy

Lainaus

Batman Arkham Asylum

Lainaus

Mass Effect 2 ja 3

Allekirjoitan kaikki ylläolevat sulkakynällä.

Voisi heittää pari ihan on the top of my head...

Motorstorm ja ensimmäinen kisa

Mikäs siinä oli ollessa. Neitseellisen puhdas PS3 HDMI-kaapelilla kiinni taulutelkkariin ja suu messingille. Teräväpiirto maalautui kauniina eteeni ja hyvää oli luvassa. Jälkiviisaasti ajateltuna, olihan peli yksitoikkoista aavikkoa alusta loppuun, mutta ei se aikoinaan häirinnyt. Ensimmäinen kerta HD-pelin kanssa jäi silti mieleen.

Skyward Sword ja miekkailu

Siinä se oli. Kenties ainoa peli missä liiketunnistus toimi niin hyvin kuin se vain on mahdollista. Linkin miekka oli aina siellä missä halusin sen olevan ja Goblinit saivat kyytiä armottomasti. Jos Nintendo olisi saanut enemmän tällaisia pelejä Motion+:n kaveriksi, niin ihmisten näkemys liiketunnistuksesta voisi olla hyvin erilainen... Muutenkin SS oli melkoinen paketti, lempipelini ko. sarjassa. Ainakin tähän asti.

Voisihan näitä joskus miettiä lisääkin. Kunhan jaksaa paneutua.

L.A. Noire

Peli on yksi tämän konsolisukupolven parhaista ja se on kokonaan iso never forget-hetki. Sitä tekee mieli pelata jatkuvasti.

Mafia II

Se kun pääsi ekaa kertaa ajelemaan kaupungissa yöllä lumisateessa. Vaikka pelissä on vikansa ja hukattuja mahdollisuuksia silti se on yksi lempi peleistäni koskaan. Tunnelma, aikakausi ja kaupunki ovat vain niin loistavia että pelin pariin jaksaa palata aina uudelleen.

Lopussa oleva sukupolvi on jäänyt mieleen pettymyksistään. Positiivisessa mielessä mieleen painuvin oli varmaan Wiin osto. Mutta pettymyksenä ja ironisesti mieleen painuvaa on myös se loppu tulos joka konsolista lopulta tuli.. Ohjauksessa on paljon potentiaalia, mutta käytännössä pitkät pelisessiot eivät ole kovinkaan käytännöllisiä. Esim. Twilight Princessin ohjaus pilasi koko pelin (GC -versio on vallan mainio). Ongelmaa ei helpottanut se että joka peliin oli pakko aina tunkea liikeohjausta. Mm. Donkey Kongin jätin suosiolla hankkimatta koska vemputus kyrsii ja se pilaa pelin immersion itseltä täysin. Zack & Wiki oli oikeastaan ainoa missä ohjaus olisi voinut toimia ja siinä oli ideaa. Mutta tässä ohjaus oli taas niin epätarkkaa että pelaamista ei kauaa jaksanut. Hyvin paljon Wiin toimivuudesta itselle, on että en ole tainnut pelata kuin yhden Wii pelin läpi.

Pelejä ajatellen mieleen painuvin on ollut varmaan Bayonetta. Hienoa menoa ja hyvää pelattavuutta. Niitä harvoja jotka pelasi ilman väkerryksen makua läpi.

Toinen positiivinen yllätys oli Wiin RE4 joka taisi jäädä ainoaksi peliksi jonka pelasin konsolilla läpi. Mutta tämä olikin sitten todella hieno. RE4:n hidastempoiseen toimintaan ohjaus sopii täydellisesti.

EDIT: Yksi meinasi unohtua: Deus Ex: Human Revolution PC:llä. Pomo taistelut oli mitä oli, mutta tämä peli vangitsi todella hyvin.

Ja nyt kun vauhtiin päästiin niin: Azuras Wrath. Upea peli. Eroaa niin totaalisesti länsimaisesta harmaasta massasta, että tämän olisi suonut myyvän kymmeniä miljoonia. Näitä tarvitaan ehdottomasti lisää. Paras esimerkki siitä että idän ei todellakaan pidä jäljitellä lännen pelejä.

Ja nyt kun vauhtiin päästiin niin: Azuras Wrath. Upea peli. Eroaa niin totaalisesti länsimaisesta harmaasta massasta, että tämän olisi suonut myyvän kymmeniä miljoonia. Näitä tarvitaan ehdottomasti lisää. Paras esimerkki siitä että idän ei todellakaan pidä jäljitellä lännen pelejä.

Tämän tosiaan unohdin omalta listaltani, todellakin muistettava tekele jo alkuteksteistä lähtien, ja komppaan täysin tuota että "lisää tälläistä"

Skaten demo

Temppujen tekeminen tateilla ja muutenkin Tony Hawk sarjaa huomattavasti realistisempi meno kolahti kovaa ja sai Haukan näyttämään rammalta vanhukselta. Skate on ehdottomasti yksi Xbox 360:n parhaista peleistä.

Lelukitaran rämpytys ja rumpujen paukutus

Vaikka ensimmäiset Guitar Herot julkaistiinkin jo PS2:lle, aloitin itse vasta nykyisellä (kohta menneellä) sukupolvella, peleinä Guitar Hero 3 ja Rock Band 2. En koskaan oppinut soittamaan Dragonforcea expertillä ja rummuttaminen oli pakko lopettaa koska naapurit eivät tykänneet R'n'R elämäntyylistäni läheskään yhtä paljon kuin minä itse.

Wii Sports

En omista Wii:tä, enkä usko että tulen koskaan omistamaankaan, mutta keilailu ja golfailu kaverin kämpillä viikonloppuisin oli (ja on välillä vieläkin) aika helvetin mukavaa puuhaa.

Lainaus käyttäjältä Galactus

L.A. Noire

Peli on yksi tämän konsolisukupolven parhaista ja se on kokonaan iso never forget-hetki. Sitä tekee mieli pelata jatkuvasti.

Mafia II

Se kun pääsi ekaa kertaa ajelemaan kaupungissa yöllä lumisateessa. Vaikka pelissä on vikansa ja hukattuja mahdollisuuksia silti se on yksi lempi peleistäni koskaan. Tunnelma, aikakausi ja kaupunki ovat vain niin loistavia että pelin pariin jaksaa palata aina uudelleen.

Itsellänikin tuossa omassa listassa unohtui tämä mainita ja Noiresta olen kanssasi täydellisesti samaa mieltä.

Voisin itse heittää tähän kaksi kivaa muistoa konsolisukupolven alkupuoliskolta. Toki iso osa laitteiden huippupeleistä on ilmestynyt vasta aivan viime vuosina, mutta vuosina 2005 - 2008 koin itse ne kaikkein kovimmat "tämä on uskomatonta" -kokemukset.

Jouluna 2006 pelailin onnesta soikeana Zelda Twilight Princessiä GameCubella. Kauan odotettu peli tuntui ja näytti aivan törkeän hyvältä. Muistankin myhäilleeni maireasti ja tokaiseeni, että mihin kummaan sitä seuraavaa sukupolvea edes tarvitaan? Sitten marssin tapaninpäivänä esittelemään uutuutta kaverilleni, joka oli juuri hankkinut itselleen Xbox 360:n ja Gears of Warin. Astelin sisään huoneeseen, vilkaisin televisioruudulle ja jäin tuijottamaan näkyä monttu auki! En ollut ikinä osannut kuvitella, että videopeli näyttäisi niin hyvältä liikkeessä! Aiemmat Xbox 360:n pelit kuten Perfect Dark Zero ja Ghost Recon Advanced Warfighter jäivät pahasti tämän ulkoasulla mässäilevän megaräiskyttelyn jalkoihin. Jälkikäteen Gears of War ykkönen muistetaan harmaanruskeana lihaskimppujen leikkikenttänä, mutta tuolloin se oli ulkonäkönsä puolesta tajunnan räjäyttävä kokemus.Jopa ilman teräväpiirtotelkkaria, joita ei 14-vuotiaiden teinipoikien huoneista vielä löytynyt.

Toinen ikimuistoinen elämys oli ihka ensimmäinen Rock Band, jonka hommasin käsiini kesällä 2008. Olin ehtinyt jo yli puolen vuoden ajan hypettyä Pelaajan ennakoista ja fiilistelyistä, minkä lisäksi tahkosin Guitar Hero III:a kuin viimeistä päivää. Musiikkipelit olivat siis kuumin juttu koskaan, mutta Rock Bandia ei kuulunut eikä näkynyt Suomen markkinoilla. Olin epätoivoinen ja selasin verkkokauppoja viikottain pettymyksen vallassa. Sitten eräänä päivänä nyrjäytin silmämunani löydettyäni netistä upouuden puljun, joka kauppasi Rock Band -soitinsettiä ja peliä 220 euron "huokeaan" hintaan. Aluksi epäilin että kyseessä saattaisi olla huijaus, joten otin firman pitäjiin yhteyttä sähköpostilla. Kun sieltä sitten vakuuteltiin, että he tosiaan olivat sen hetken ainoita Rock Bandin jälleenmyyjiä Suomessa, melkein pyörryin onnesta. Pistin tilauksen menemään ja odotin pari tuskallista kesäpäivää, kunnes VALTAVA paketti saapui perille.

Ja voi veljet, seuraavat pari viikkoa olin Kemijärven kuningas. Monet kaverini ja puolituttuni tulivat ihastelemaan bändipelaamisen seuraavaa sukupolvea luokseni. Muodostimme parin frendini kanssa kunnon muovisoitinbändin ja hakkasimme Highway Staria aamusta iltaan! Ne olivat hienoja aikoja, ja muistelemme niitä frendien kanssa edelleen lämmöllä. On kamala sääli, että musiikkipelit eivät tulleet jäädäkseen.

Toki monia hyviä muistoja löytyy Wiin peleistä, Mass Effecteistä, Walking Deadista ja Halon co-op -seikkailuista, mutta en jaksa tehdä tästä kamalaa tekstiseinää. Sanonpahan vain, että pian päättyvä konsolisukupolvi oli melkoisen kovaa tykitystä alusta loppuun.

Metal Gear Solid 4

Varmaan se peli meikäläiselle joka määritteli silloin sanan "next gen". Julkaisua odotin aivan täpinöissäni, olihan Snake Eaterista jo ikuisuus. Kun sen käsiini sain, unohtui kaikki muu arjesta. Peli oli yhtä tykitystä alusta loppuun ja rakastin jokaista sekunttia siitä. Kun palattiin Shadow Mosesiin oli kalsarit märkänä. Pelissä tällä hetkellä 11. läpipeluukerta meneillään. Hiukan pysähtynyt pelaaminen, mutta kyllä se vielä tulee pelattua ennen uutta osaa.

Call of Duty 4: Modern Warfare

Muistan lukeneeni Pelaajan arvostelun ainakin 10 kertaa läpi. Ajattelin päässäni ettei se voi saada 10/10 arvostelusta. Luulin paskanjauhannaksi ym. En pystynyt käsittämään, että miten fps-peli voi toimia konsoleilla. Sitä ennen kun olin PS2-räiskintöjä kokeillut, tuntuivat kaikki niin tyhmän kankeilta ja huonoilta verrattuna PC:n vastaaviin. Kun pelin hommasin viikko tai pari julkaisun jälkeen, ymmärsin kaiken hehkutuksen. Singlen kun pelasin läpi ja astuin nettipelin maailmaan...huhhuh, loppu onkin jo historiaa. Pelaan vieläkin peliä satunnaisesti PC:llä promodin kanssa. Joka kerta kun siihen palaan, huokaisen ja sylkäsen MW3:n päälle ;)

Rock Band oli se mullistava peli joka yhdisti koko lössin soittamisen. Mutta Guitar Hero: Metallica oli henk. koht. hienompi hetki. Metallica + GH oli se mitä olin odottanut ensimmäisestä GH:sta asti. Se tunne kun ensimmäisen kerran pääsin soittamaan For Whom the Bell Tollssin. Jeesus miten hienot muistot pelistä on.

Toki tähän voisi listata Skaten, Mass Effectit yms, mutta nämä kolme ovat henk. koht. ne suurimmat hetket. Helvetin hieno konsolisukupolvi ollut!

Ehkä kolme ikimuistoisinta nykygenin muistoa ovat 3 ensimmäistä hankkimaani peliä;

Metal Gear Solid 4
Sarjan kovana fanina odotukset ja hype olivat aika korkealla. Muistan sen tunteen kun kytkin uuden sukupolven konsolin ensimmäistä kertaa teeveeseen ja laitoin MGS4:n sisään. Odotukset ylittyi varmaan tuhatkertaisesti. Löi leuan lattiaan samantien ja asetti korkean riman huikeilla grafiikoillaan, monipuolisuudellaan ja cinemaattisella tarinankerronnallaan. Ja onhan se goddamn MGS!

Grand Theft Auto IV
Ensimmäinen "next-gen" open world -kokemus firmalta, joka oli tehnyt siihen mennessä sen ajan alltime-favourite pelini: GTA Vice City ja San Andreas. Vaikka jotkin SA:sta kaipaamani ominaisuudet puuttuivat niin olihan peli aikanaan (ei ehkä nykyään enää V:n rinnalla) erittäin huikea teos.

Assassin's Creed
Helvetin siisti uusi kokemus joka räjäytti mullistavilla pelimekaniikoillaan mieleni. Sai odottamaan innolla millaisia uudenlaisia ja kumouksellisia pelejä tulevaisuus tuo tullessaan; mahdollisuudet olivat rajattomat.

Minulla on ollut tämän konsolisukupolven jokaisen laitteen kanssa kanssa monia unohtumattomia kokemuksia, mutta tässä ehkäpä ne parhaat.

Wii Sports + Wii Sports Resort. Yksinpelinä täysin yhdentekeviä. Saman sohvan moninpelinä kaikkea muuta. Ystäväpiiriini kuuluu pääasiassa vain pelaamattomia henkilöitä. Siitäkin huolimatta, muistan kun ostin Wiin sen julkaisupäivänä ja kavereita tuli illalla kylään juomaan hieman olutta. Laitoin keilauksen tulille, eikä lähdetty ravintolaan vaan keilattiin pienessä ja vähän isommassakin maistissa aamuun asti. Tämän jälkeen on lukemattomat oluenjuonnit ennen baariin lähtemistä näiden kavereiden kanssa keilattu, pelattu tennistä, heitetty koripalloa, ammuttu jousipyssyllä.

Super Mario Galaxy 2. Ajattelin, että peli olisi "vain" SMG 1.5. Niinhän se teknisesti ottaen olikin, mutta sellaista kenttäsuunnittelun riemuvoittoa, audiovisuaalista tykitystä ja yksinkertaisesti mielikuvituksen rajattomuutta ei missään pelissä, missään genressä ole aiemmin nähty. Pelasin pelin alusta loppuun sellainen virne naamallani, että sen jälkeen oli vaikeuksia saada naama takaisin peruslukemille. Mietin koko ajan pelatessani, että tällaista pelaamisen pitää olla: helvetin hauskaa. Miten ihmeessä yksi peli voi tiivistää kaiken sen, mistä pelaamisessa mielestäni on kyse. Paras tasoloikka ikinä ja parhaimpia koskaan julkaistuja pelejä.

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä Journey. Olin lukenut siitä jo pelkkää hehkutusta, mutta mikään ei ollut silti valmistanut minua tulevaan. Peli imi kertaheitolla mukaansa, aika hävisi ja yht'äkkiä olin pelannut pelin läpi, lähes koko matkan jonkun toisen pelaajan kanssa, jonka kanssa kommunikointi oli todella rajoittunutta. Siitä huolimatta molemmat ymmärsivät toisiaan täydellisesti, ja sen hetken ajan me olimme ainoat ihmiset maailmassa. Tässä pahassa maailmassa, jota videopelit usein kuvaavat, oli yhtäkkiä keidas jossa oli puhdasta universaalia ystävyyttä. En ihmettele, kun monet sanovat kokemuksen olleen lähes uskonnollinen, niin voimakas se oli ja täysin poikkeuksellista videopeleissä. Tai populaarikulttuurissa yleensäkään.

Paras kokemus oli kyllä Legend of Zelda: Skywardsword. Ehdottamasti viime genin kultaa pelkästää tuon todella hyvän ohjattavuuden takia. Se fiilis oli vaan todella hyvä kun oikeasti itse päätit minne sillä miekalle heilut pelkästään käden liikkeellä... Ja vielä Zelda pelissä!

Xbox 360, GRAW ja Test Drive Unlimited

Tälllä kokoonpanolla alkoi 7.konsolisukupolvi jouluna 2006....Ghost Recon Advanced Warfighter oli se ensimmäinen peli, joka todella näytti ja kuullosti "next-gen" peliltä, joten se oli saatava aivan ensimmäiseksi Test Drive Unlimited konsoli-bundlen kanssa....samana jouluna tuli myös ensimmäinen HD-Ready LCD TV kotiin ja kyllä sitä uuden konsolisukupolven grafiikkaa kelpasi kaveriporukalla ihailla.

The Elder Scrolls IV: Oblivion

Älytön läjä vielä nykyisen konsolisukupolven pelejä pelaamatta, mutta niistä pelatuista maagisimman kokemuksen on kyllä tarjonnut Oblivion....ja vaikka monet sarjan fanit ovatkin tästä erimieltä, niin imo kyseessä on selkeästi sarjan paras osa (tosin Skyrimia en paljoa alkua pidemmälle pelannut, joten sille täytyy vielä antaa toinen mahdollisuus). Itse en todellakaan jaksanut pelaajan levelin mukaan skaalautuvista vihollisista tai muista vähäpätöisistä asoista välittää, kun häikäisevän kaunis ja upea pelimaailma vei mennessään ja Jeremy Soulen muusiikki loi todella upean ja vahvan fiiliksen, yksikään toinen 7.konsolisukupolven peli ei tähän menessä ole samanlaista upeaa tunnetta pystynyt luomaan. Oblivion addiktoi välittömästi eikä päästänyt otteestaan irti ennenkuin jokikinen rotankolo ja luola oli tutkittu ja kaikki sivutehtävät suoritettu. Samaa ei valitettavasti voinut sanoa Skyrimista, mutta Oblivion on ehdottomasti tähän mennessä ollut 7.konsolisukupolven kirkkain tähti.

Lost Odyssey

Oblivionin ohella ainoa 7.konsolisukupolven peli joka löytyy kaikkien aikojen top-10 listalta. Koskaan en ole JRPG-peleistä pahemmin pitänyt (kiitos esim. "piikkitukka-teini" hahmojen), mutta Lost Odyssey teki kyllä todella positiivisen yllätyksen tarjoamalla aitoja liikutuksen hektiä, joita en aiemmin oikeastaan yhdenkään toisen pelin kohdalla ollut kokenut. Vaikka kyseessä noin muuten on hyvin perinteinen Japsi-RPG ja itseääntoistavat taistelut tyhjästä ilmestyviä vihollisia vastaan alkavatkin pelin aikana hiaman puuduttamaan, niin itse annoin tämän anteeksi puhtaasti hahmojen (joista yksikään ei onnistunut ärsyttämään), juonen ja Nobuo Uematsun todella kauniin musiikin ansoista. Kuten jotkut FF-sarjan fanit sanovat, Lost Odyssey oli enemmän Final Fantasy kuin sarjan 13.peli(t). Ehdottomasti aliarvostettu teos joka ansaitsisi jatkoa, jota kuitenkaan tuskin koskaan tulee. =(

Halo 3

Kuten on monta kertaa aiemmin tullut todettua Halo 3 oli allekirjoittaneelle pienimuotoinen pettymys. Tämä ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että Halo 3:n julkaisupäivä 26. syyskuuta 2007 oli se päivä jolloin todella pitkältä tuntunut odotus viimein päättyi....yksikään toinen peli ei ole vastaavanlaista valtavaa hypeä ja odotuksia onnistunut luomaan kuin Halo 3.Sarjan aiempien osien fanina oli yksinkertaisesti itsestäänselvyys että Xbox360 ostettiin jo pelkästään tämän pelin takia....ja olihan se Master Chiefin kypärän sisältävä 100e maksanut Legendary Edition myös pakko ennakko-tilata :D.

Tuona samana päivänä sattui juuri olemaan maantieteen yo-koe ja voin kyllä myöntää että kokeesta tuli poistuttua melkeinpä heti kun mahdollista ja kokeen arvosana oli myös sitten sen mukainen. Kaverin kanssa sitten käytiin Legendary Edition Verkkokaupasta hakemassa ja eihän se tietenkään mihinkään kassiin mahtunut, niin kadulla sitten ihmiset töllistelivät tuota jäätävän kokoista boxia xD. Vaikka kampanja, juoni ja moninpeli ei sitten aivan huikeita odotuksia vastannutkaan (ja H3:n jälkeen kiinnostus sarjaa kohtaan hiaman lässähti), niin sen pelaaminen co-oppina kaverin kanssa oli kuitenkin unohtumaton ja eeppinen kokemus.

Tosiaan nykyinen konsolisukupolvi ei ainkaan itselläni ole suinkaan vielä päättymässä, hyvä kun on vielä edes päässyt alkuun pelien osalta....yhtään liioittelematta hyllyssää odottaa reippaasti yli 100 peliä tältä sukupolvelta. Viime konsolisukupolvessa ei tullut omistettua kuin Xbox (nykyään myös PS3 majailee 360:n vieressä) ja sille kymmenkunta peliä, joten kyllä voi sanoa 7.konsolisukupolven olleen pelitarjonnaltaan parempi, toki myös pelimaku on laajentunut kattamaan oikeastaan kaikki genret musa- ja urheilupelejä lukuunottamatta.

Killzone 2:sen klaanitoiminta

Ennen kuin tutustuin Killzone 2:sen kautta Team Pelaajaboardin ukkeleihin, olivat kokemukseni jonkin sortin klaanissa olemisesta mitättömät. Olin ollut moninpeleissä pääasiassa yksinäinen susi, joka toisinaan ilmestyi auttamaan muita pelaajia hädän tullen. Killzone 2:sen yhteistyöhön perustuva moninpeli tosi sai yksinäisen suden tuntemaan yhteisöllisyyden kaipuuta. Aikani seurailin sivusta kun wanhalla pelaajaboardilla oli puhetta jonkinlaisen klaanin muodostamisesta Killzone 2:seen ja ajattelin sitten eräänä kauniina päivänä liittyä mukaan johonkin satunnaiseen klaanilaisten matsiin. Jos nyt en ihan väärin muista niin taisin pärjätä niinkin hyvin että klaaniin liittymistä kysyttiin aika suoraan.

Siitä sitten alkoi tarina ihan vain sudesta, joka täytti klaanin virallisen ja legendaarisen chatin kaiken maailman psykoottisella paskanjauhannalla. Kai minä joskus jotain järkevääkin sanoin ja tein kun sain klaanissa officerin arvonimenkin. Pikkujuttu monelle, mutta minulle tämä merkitsi aika paljon. Klaanissa olemisen huipentuma tapahtui myöhemmin kun Team Pelaajaboard tuli toiseksi Guerrilla Gamesin virallisessa turnauksessa, jossa taistelut käytiin Beach Head -kentässä. Neljä vastaan neljä taisteluja sateissa kentässä, armotonta asemasotaa ja taktista kikkailua vastustajan kanssa. Hittolainen sitä tunnetta kun joukkue pelaa niin loistavasti yhteen ja nauttii joka hetkestä. Muistelen myös lämmöllä niitäkin hetkiä kun ei kaikki aina sujunut mielen mukaan, mutta joukkue oli siitä huolimatta tukemassa ja kannustamassa.
Killzone 2:sen moninpelin menettäessä vauhtiaan ja muiden pelien ilmaantuessa klaanin toiminta muuttui ajan mittaan vapaa-muotoiseksi yhteisöksi. Mutta kun uutta "Killzone 2:sta" ei enää meinannut löytyä, alkoi klaanin toiminta pikkuhiljaa vähentyä ja vähentyä. Nykyään klaanin tilanne taitaa olla aika pitkälti kuolluttakin kuolleempaa. Sniff...

GT5:sen todellinen kestävyyskisa

Tämä menee oman tyhmyyden piikkiin, mutta voinpahan kehuskella joskus tulevaisuudessa miten tosimiehet pelasivat pelejään. Hävettää jo valmiiksi... Anyway, tarina menee näin.
Joskus muutama vuosi sitten pelasin aika pitkälti vain GT5:sta. Olin hankinnut itselleni ihan kelvollisen ratti+polkimet yhdistelmän ja olin vihdoin päässyt "sinuiksi" mokoman viritelmän kanssa. Ajamisen fiilis oli korkeimmillaan ja olin aloittanut pitkien kestävyyskisojen ajamisen, koska into oli tuolloin korkeimmillaan. Eräänä päivänä ajattelin aloittaa Suzukan 1000km kestävyys kisa, eli käytännössä 172 kierrosta pitkää ja pitemmän päälle fyysisesti rasittavaa rataa. Olin ajanut rataa noin 50 kierrosta kun aloin tuntemaan oloni hieman tavallista heikommaksi, vaikka olinkin syönyt kunnolla ja join vettä yms. tasaisin väliajoin. Päässä tuntui hassulle ja sydän tykytti normaalia tiheämmin. Jatkoin kuitenkin ajamista. Noin 130 kierroksen jälkeen sydän löi aivan hullun nopeasti, kädet tärisivät ja hikoilin kuin pieni sika. Jouduin pitämään taukoja tiheämmin, välillä oli aivan järjettömän kylmä tai kuuma ja päätin lopulta ihan vain huvikseni tarkistaa kuumemittarilla tilanteen. Kappas vain, melkein 39 astetta kuumetta. Ilmankos kun tuntui niin helvetin huvittavalle ja kauhealle yhtä aikaa.
Laitoin pelin pauselle, koska tuolloin ei vielä voinut tallentaa kesken kestävyyskisojen ja menin nukkumaan. Yön aikana hikoilin kuumeen pois ja samalla trippailin siitä että olin kilpa-auto (ylläri pylläri). Kun aamulla olo tuntui vähän paremmalta niin jatkoin kestävyyskisan ajamista ja hoidin voiton kotiin, vaikka olinkin ajellut heikommassa tilassa miten sattuu. Tästä opin sen että en enää koskaan aja yhtäkään kestävyyskisaa kuumeessa tai ylipäätään pelaa silloin kun ei ole kaikki inkkarit kanootissa.

Paras ja ikimuistoisin hetki oli kun laitettiin kaverin kanssa Black ops vasaralla palasiksi

Super Smash Bros Brawl

Olin ollut kauan kova vanillan ja Meleen mättäjät, ja kun vihdoin Brawl julkaistiin, en pysynyt pöksyissäini. Sitten eräässä LAN-tapahtumassa joku oli tuonut ulkomailta Brawlin kylään viikkoja ennen julkaisua, eikä riemullani ollut rajaa. Olin moninkertainen Melee turnausvoittaja enkä tule koskaan unohtamaan kuinka juuri silloin, ensimmäisessä Brawlin turnauksessa syntyi monen vuoden vihollisuus. Finaali oli uskomattoman tiukka ja tasokas vääntö, jonka lopulta hävisin, mutta muistot jäivät mieleen. Brawl turnaus on joka vuosi ollut vuoden huippukohtia ja se perinne jatkuu vielläkin.

New Super Mario Bros Wii

Hienoja hetkiä vietettiin tämän pelin kanssa. Ensimmäinen peli jonka pelasimme läpi neljällä, tyttöystävän, veljeni ja hänen tyttöystävän kanssa. Hauskuutta ja naurua riitti, ja tämä peli käynnisti perinteen nelinpeli tasohyppelyistä perheen kesken. Lista on jo nykyään kasvanut, mutta tästä se kaikki lähti.

Halo 3

Olin paskalla kun sain tekstiviestin kaverilta. Boksi oli saapunut taloon Master Chiefin uusimpien seikkailujen kera!
Paska katkesi välittömästi ja kiireen vilkkaa kaverille halon hakkuuseen. Ensin kampanja läpi, ja perään VÄHÄN ;) nettipeliä, ja olihan se ihan sanoinkuvaamattoman hienoa, oltiin sillon vielä aika kovia pelaamaan, meikäläisen luona lähes joka päivä koulun jälkeen paukutettiin Halo kakkosta, split-screenissä tosin, kun ei ollut mahdollisuutta liveen. Oli uskomattoman hienoa päästä mittailemaan kykyjään eri ihmisten kanssa, ja se fiilis, kun tajusi että me oikeasti pärjättiin, oli todella siisti!
Reach meni samaan tapaan mutta ei se enää iskenyt ihan samalla tavalla, paitsi itselle, kun sain vihdoin oman loota, ja pääsin itse pelaamaan Haloa netissä. Periaatteessa Reach oli mulle kovempi juttu kuin kolmonen, mutta se fiilis mikä lähti tosta kolmosen ekasta kokeilusta, oli aivan tajuton, ei voi sanoin kuvailla, never forget.

Mafia II

Tää tuli itselle aivan puskista. Eka Mafia on luultavasti the paras the peli jota ei ole tehnyt the Nintendo.
Sille jatkoa? täh, oikeesti? millon?
Ei yllä samalle tasolle kuin edeltäjänsä, mutta on yksi tämän sukupolven parhaista peleistä. Itseä ei haitannut lainkaan se, ettei saanut toimittaa skootterilla mafiapomoille pitsaa, tai muuta ylimääräistä, koska tarina oli niin kova ja vei mukanaan. Peli oli loistava juuri sellaisena kun oli, vaikka tottakai parannuksia olisi voinut olla siellä täällä, esim. realismia oli vähennetty edellisosaan nähden, mutta näiden asioiden kanssa pystyn elämään. Seuraavaa odotellessa... jänskättää mitä Joelle käy... :(

The Legend of Zelda Twilight Princess

Tästä tuli sellaiset Ocarina-fibat, että oksat pois! Pelikello läpipeluun jälkeen n. 65 tuntia, itselle aika kova tulos yksinpelistä.
Niinkun joku tuolla aikasemmin sanoi, hienoa päästä taas matchaamaan man to man sitä vatipäätä vastaan, oppis jo prkl olemaan... Tästä pelistä puhuttaessa olen oikeasti lähes sanaton, yksi täydellisimpiä pelikokemuksia yhdessä Ocarinan kanssa!
Skyward Sword ei vaan kolahtanut lähellekään näin kovaa.

Duke Nukem Forever

Ja odotus palkittiin... kohtalaisesti. Nyt täytyy selventää, itse pidin pelistä, ihan oikeasti. Pystyn jossai määrin ymmärtämään kehittäjien ratkaisuja, 12 vuotta on pitkä aika, ja ottaen huomioon kaikki ongelmat mitä heillä oli, ei peliltä oikeasti voinut odottaa mitään. Ymmärrän myös huonot arvosanat, eihän peli ollut lähelläkään nykyajan standardeja oikeastaan millään osapuulla, mutta Duke on niin lähellä sydäntä, minulle se oli oikeasti hyvä ja viihdyttävä peli. Hail to the king, baby!

Super Mario Galaxy & 2

Näistäkin joku jo puhui. Ei ole Marion voittanutta, ja rima tuntuu nousevan jokaisen julkaistun pelin myötä. Kuka olisi uskonut että ensimmäisestä Galaxysta olisi voinut enää parantaa? En minäkään, mutta kuis kävikään, on ne kovia jätkiä siellä Nintendolla...

Wii Sports

Heh, tällä pelillä saatiin oikeasti koko perhe mukaan pelaamaan, parhaimmillaan puoli sukua saman katon alla keilaamassa, ja mättämässä toisiaan turpaan, mitä muuta tarvitsee?

Voishan tohon vielä lisäillä ainakin Metrot ja Walking Deadin mutta nyt ei jaksa enää kirjoitella, tässä oli taas pariksi kuukaudeksi juttua... :D

Lainaus käyttäjältä JuZZi+

Olin paskalla kun sain tekstiviestin kaverilta.

...

Duke Nukem Forever

Nyt täytyy selventää, itse pidin pelistä, ihan oikeasti. Pystyn jossai määrin ymmärtämään kehittäjien ratkaisuja, 12 vuotta on pitkä aika, ja ottaen huomioon kaikki ongelmat mitä heillä oli, ei peliltä oikeasti voinut odottaa mitään. Ymmärrän myös huonot arvosanat, eihän peli ollut lähelläkään nykyajan standardeja oikeastaan millään osapuulla, mutta Duke on niin lähellä sydäntä, minulle se oli oikeasti hyvä ja viihdyttävä peli. Hail to the king, baby!

Tämä, tämä ja vielä kerran tämä! Unohtui täysin omalta listalta. DNF on niitä pelejä joita ei ihan oikeasti vain kaikki ymmärrä. Se on pelinä raakile ja keskinkertainen ja vanhanaikainen ja eräänlainen vitsi, mutta sen arvo videopelimaailmassa on mittaamaton ja se tullaan varmaan maapallon tuhoon saakka muistamaan maineensa vuoksi (ellei Last Guardian mene edelle?). Täysihintaisena pelinä ei sitä voi suositella kellekään muulle kuin kivenkovalle Duke-fanille, se on fakta mutta fakta on myös se että DNF on useilta osa-alueilta pilke silmäkulmassa katsottuna valovuosia parempi kuin yksikään nykypäivän FPS-peli. Läppä, erinomainen päähahmo, hyvä level-design (vaikkakin putkea), asevalikoima... kaikki nämä menevät ohi kun verrataan nykypäivän CoD-sarjaan ja bäfäreihin.

Duke Nukem Forever on tosiaan yksi näistä videopelimaailman teoksista joita kyseistä viihdemuotoa harrastavien pitää ainakin kokeilla, kertoakseen kymmenien vuosien päästä että he ovat pelanneet yhtä kaikkien aikojen legendaarisinta peliä. Sitähän ei aina tarvitse kertoa että mistä se "legendaarisuus" tulee...

Hail to The King baby ja Duken listalleen lisänneelle JuZZi:lle kaikki vuoden boardilainen-palkinnot!!!

Super Mario Galaxy, mutta ei kakkososa. Ei kyllä osaa sanoin kuvailla kuinka ihana oli saada kunnon 3D Mario joka tuntui niin tutulta ja freesiltä samaan aikaan. En tiedä sitten, mutta kun kakkososan sain käteeni tuli siitä samanlainen fiilis mitä NSMB sarjasta että se vain kyllästytti eikä ollut fiilistä pelata loppuun, varmaankin tylsän overworldin ja idean kierrätyksen takia.

Skyward Sword oli viimeisin Wii peli mikä sai nauramaan hysteerisesti kuinka hauskaa oli pelata. 1:1 motion controllia kun ei ollut Wii Sportsia lukuunottamatta oikein missään ja se tuntui sopivan paremmin kuin hyvin Zelda peliin. Harmittaa vain kun lukee ihmisten "Eihän se ollut 1:1 liikeohjaus ja pilasi pelin" kommentteja, kun tiedän että kalibrointi oli tottumiskysymys ja kiinavastineet eivät olleet yhtä tarkkoja.

En tiedä lasketaanko PC pelejä "last geniksi" mutta Desu Exä oli kyllä niin mukaansatempaava ja kauniin näköinen peli mahtavalla PC portilla. Toinen mikä tulee mieleen on Sonic & All-stars Racing Transformed joka tuli hieman kulman takaa, mutta osoittautuikin yhdeksi parhaimmaksi karting peliksi maailmassa ja aivan järettömän hyvällä PC tuella, jonka ansiosta netissä pelaaminen toimii ja voi pelata vaikka football managerilla. Myös Orcs Must Die! 2 veti aika monta kymmentä tuntia vain sen takia että saa parempia ansoja örkkien siistimmän näköiseen tappamiseen.

Okami HD oli yksi pleikkarin peleistä mitä en aluksi meinannut napata koska mietin Wii versiota, mutta Move ohjain näytti tekevän työnsä jopa paremmin mitä wiimote. Kiitos pleikkarin plussan tuli tuo saatua samoin kun Catherine jota en varmana olisi muuten edes huomannut, mutta nousi aika nopeasti parhaimmistoon tarinallisena puzzlepelinä.

EDIT: Kuinka helvetissä mä DS:n unohdin Phoenix Wrightit, Trauma Centerit, Professor Laytonit, Ghost Trick, Mario & Luigi ja lista jatkuu

Metal Gear Solid 4
SPOILER Mahti tuotos, mutta eritoten pelin loppukeskustelu Big Bossin ja Solidin välillä + Big Bossin kuolema. Big Boss 4LIFE! MGSV tä ja (toivottavasti) uutta Big Boss seikkailua odotellessa.

The Last of Us
Koko peli oli niin mahtavasti toteutettu, varsinkin ääninäyttelyn/näyttelyn ja dialogin puolesta. Toki itse tarina ei ollut mitään superuutta ja gameplayssa oli joitakin ongelmia, mutta kaikki muu oli tehty paremmin, kuin muissa peleissä, että täytyy nostaa hattua NDlle.

Uncharted 2
Vaikka Uncharted 1 oli hyvä peli, niin Uncharted 2 jälkeen tajusin vasta, että mihin nyky geni pystyy. Hats off again.

Lainaus käyttäjältä Polkuvene

Paras ja ikimuistoisin hetki oli kun laitettiin kaverin kanssa Black ops vasaralla palasiksi

Oikee asenne!

Oih, pelimuistoista ja -kokemuksisa vois avautua varmaan tunteja. Listaanpa tähän kuitenkin ensimmäiseksi mieleen tulevia hetkiä. (En juuri ikinä pelaa tietokoneella enkä nintendon laitteilla.)

Katselin sivusta fiiliksissä, kun kaveri pelasi Dragon Age: Originsia. "Tota mäkin haluun koittaa" oli kohtalokas lausahdus ja maailma imi mukaansa useiksi kymmeniksi tunneiksi. Oli hieno fiilis, kun sai tehdä valintoja ja miettiä moraalisia päätöksiä ja jutella hienosti kirjoitettujen hahmojen kanssa. Melkein pääsi itku, kun rakastettuni Alistair uhrasi henkensä puolestani lopputaistelussa. Oli ihan pakko kehittää itselle joku looginen aikamatkustusteoria ja pelata se loppu uusiksi. Pidin myös kakkososasta, erityisesti sen ystävä-vihollinen -kaverisysteemi oli mielenkiintoinen. Ei tarvinnutkaan enää yrittää miellyttää kaikkia hahmoja saadakseen sivutehtäviä, vaan sai ihan reilusti olla ärsyttävä tai eri mieltä. Lisäksi angstinen haltia Fenris saa multa sympatiat.

Tutustuin sitten myöhemmin myös Mass effect-sarjaan. En kuitenkaan pelannut sitä ennen kuin vasta ihan tässä kuukausi sitten aloitin. Sillä ennen inhosin kaikkia vähänkin räiskintään viittaavia pelejä (kyllä tappaminen pitää tehdä rehellisesti lähitaistelussa miekalla..juupajuu), mutta ykkösosan eeppinen ja mysteerinen juoni ja hahmot pakottivat pelaamaan. Muu elämä katosi. Se oli menoa. Ja edelleen, Biowaren hahmot on vaan jotenkin hienoja.. Garruskin siellä..aina vaan kalibroimassa.. Kolmososaa en ole vieläkään pelannut, mutta oon päättänyt, että se urakka odottaa mua seuravalla lomalla. Ei tätä peliä voi pelata lyhyissä pätkissä kesken työviikon. (nimimerkillä työntekotahti ehkä pikkasen kärsi ton kakkosen takia :D)

Xboxin Kinect ja tanssipelit osoittautuivat erittäin toimivaksi viihteeksi porukalla kavereiden kanssa, harvoin on ollut niin hauskaa.

Toinen hieno Kinect-kokemus tuli Skyrimin myötä, kun sai oikeasti huutaa ääneen niitä Dragon shoutteja! Mieheni kanssa kyllä sitten tarkoituksellakin välillä häiriköitiin toistemme pelaamista. Eri kiva fiilis, kun taiteilet kallionrinteellä ja toinen lausuu selän takana "Whirlwind sprint". Joo kiitos, halusinkin juuri nyt juosta täysillä alas kallionrinnettä. Game over. :D

Rakastan Ghiblin tuotantoa ja lopulta Ni no kunin julkaisu johti siihen, että oli pakko vielä tässä ihan loppumetreillä hankkia talouteen myös ps3. Hervottoman hauskat yksityiskohdan päättömässä juonessa ja nätit Ghiblin välianimaatiot (joita oli kyllä aivan liian vähän, nyyh) koettelivat nauruhermojani. Lisäksi peli muistutti todella paljon Dragon guest -sarjan pelejä, ihan toimivaa.

Ensimmäinen Rayman on hahmo, josta mun konsolihistoriani on käytännössä alkanut. Oli siis aivan eeppistä saada käsiin Rayman origins. Loistavaa, tarkkaa 2D-tasohyppelyä, jota sai pelata yhdessä mieheni kanssa.

Yllättäviksi kohokohdiksi nousevat kaikki Lego-pelit, joita oon myös saanut jauhaa yhdessä miehen kanssa. Ne on olleet aivan yllättävän toimivia ja hauskoja, erityisesti Sormusten herra oli viimeisen päälle hiottu kokonaisuus ja vielä mun lempparileffoista. Kun näin ekan trailerin siitä, nauroin kippurassa. Hahmot pohti kohtauksessa vakavina, että Aragorn on kuollut. Ja mä vaan kikatin, koska ne oli PALIKOITA!! :D

Ah, en kestä tätä fiilistely enempää, pakko päästä takaisin pelaamaan Kingdom hearts HD-remixiä. Edellistenkin sukupolvien pelit pitävät yhä pintansa uusintaversioina.

Linuxin asennus pleikkariin.

En ole mikään tekniikan ihmelapsi joten tuo oli minulle aikamoinen saavutus. Tuli siihen vielä laitettua amiga emulaattorikin jolla kaverin kanssa pelattiin eräs ryyppy ilta dynablastersia (=bomberman jos joku ei tiedä) kaksinpelinä.
Pääasiallinen syyhän oli ps3:n onneton divx tuki joten ei sillä pahemmin mitään war...amerikan serkun lainaamia leffoja katsottu, mutta linuxilla pystyi hyvin katselemaan. Tulihan sillä myös netissä surffailtua kun oma tietokone teki jotain niin raskasta, että jopa netin selaaminen tökki rajusti. Hieno ominaisuus jonka sony poisti aluksi seuraavasta mallista ja lopulta disabloi sen noista läski pleseistä myös vedoten pelaajien turvallisuuteen.

Metal Gear Solid 4
Kyllä se vain täytyy sanoa, että parempaa päätöstä jollekin tarinajatkumolle en ole nähnyt. Täyttä hunajaa koko peli ja vain parantui loppua kohti. Täydellisyyttä parhaimmillaan.

Mass Effect-trilogia
Varmaan paras kolmiosainen pelisarja koko menneeltä konsolisukupolvelta. Tämän pelin maailma on yksi parhaiten mieleen jääneistä universumeista ja kolmososan huikeita hetkiä muistelee vieläkin tippa linssissä.

The Last of Us
Ehdottomasti tarinallisesti parhaiten mieleen jäänyt kokemus menneeltä konsolisukupolvelta. Herätti voimakkaita tunteita joka käänteessä ja lopetusratkaisua ei ihan heti unohda.

Assassin's Creed 2
Ykkönen oli pieni pettymys, mutta kakkonen kohotti sarjan kasvot uusiin sfääreihin. Renesanssi ajan Italia on mitä mainioin miljöö ja Ezio edelleen sarjan paras päähenkilö. Pelissä oli tällä kertaa huimasti vaihtelua ja sivutehtäviäkin jaksoi tällä kertaa tehdä.

Batman: Arkham Asylum
Empä juuri mitään peliltä odottanut, mutta Bättis -fanina tuli ennakkotilattua. Ja voi herranjestas minkä wow -efektin se lopulta aiheutti. Monipuolinen, kaunis ja lähdemateriaalille uskollinen teos. Ehkäpä paras lisenssipeli ikinä?

Battlefield 3
Tämä tosin tuli pelattua PC:llä, mutta voi pojat ne 64 pelaajan matsit isoilla mapeilla. Tunnelma on katossa ja etenkin kun pelaa kaverin kanssa mikillä kommunikoiden niin pelikokemus vastaa täydellisyyttä. Moninpelejen kuningas on helposti tässä ja onhan noita tunteja peliin tullut upotettua melkein 200h. Plussaa myös niistä DLC -mapeista jotka ovat aivan loistavia - etenkin End Gamen mapit.

Bayonetta
Nopea tempoinen hack n' slash peli joka vaatii pelaajalta taitoa - etenkin korkeammilla vaikeusasteilla. Ehottomasti yks genin helmistä.

Bioshock
Upea kokemus Rapturessa ja koko ajan on jännä kakka housussa niin sanotusti. Etenkin se ensimmäinen Big Daddyn kohtaaminen on jotain maagista. Harmi vaan ettei ne lopulta olekaan niin vaarallisia. Lopetus tietysti yksi historian huonoimmista, mutta se ei paljoa haittaa kun 95% pelistä on rautaa.

Dishonored
Yksi genin suurimmista yllättäjistä tämäkin. Empä mitään suurempia odottanut, mutta peli osottautui hemmetin hyväksi hiippailu peliksi. Kontrollit toimivat ja tunnelma on jatkuvasti veitsen terävä. Pelissä on myös pituutta ihan hyvin tämän genren edustajaksi - taisi itsellä upota se 14h läpäisyyn.

Fallout: New Vegas
Tyksin paljon jo FO3:sta, mutta New Vegasin Mojave veti puoleensa huomattavasti paremmin. Sivuhahmoilla oli enemmän persoonallisuutta ja muutenkin pelissä oli enemmän asutusta kuin kolmosessa. Modeilla tämä paranee tietenkin paljon vielä entisestään.

Far Cry 3
Kakkonen oli pettymys, mutta kolmonen korjasi kaikki kakkosta riivanneet viat ja miljöö on myös kiinnostavampi. Avoin maailma tässä toimii ja myös hiiviskelyyn on mahdollisuus useammassakin kohdassa vaikka mun kohalla ne usein menikin verilöylyiksi lopulta. Kestoa pelillä on kiitettävästi ja taisin moninpeliäkin 10h pelailla. Ei mikään turha teos!

God of War 3
Kratoksen verinen kostoretki saa päätöksensä ja etenkin lopputaistelu on jotain eeppistä. Niin ja jos nyt jotain muuta vielä pitää sanoa niin tämähän näyttää hemmetin hyvältä ja pelimekaniikat toimivat kuten aina ennenkin.

GTA V
Tuoretta materiaalia tämä, mutta rehellisesti sanoen en muista koska viimeksi olisin ollut näin koukussa peliin kaksi viikkoa peräkkäin. Ja pelitunteja päivässä kertyi 4-5. Aivan jäätävän hyvä jo alusta alkaen ja kolme päähenkilöä oli mitä mainioin uudistus. Tykkäsin mä juonestakin vaikkei se varsinaisesti mitään shokeraavaa tarjonnutkaan.

Mass Effect
Komentaja Shepardin hieno scifi seikkailu sai tästä alkunsa ja onhan tämä edelleen hemmetin kova vaikka kontrollit ja pelimekaniikat ovatkin vähän jähmeitä. Keskustelut ovat pelin parasta antia ja tässä osassa oli niitä RPG -elementtejäkin aivan eritavalla verrattuna kakkoseen. Kolmoseen en olekkaan vielä kajonnut.

Metal Gear Solid 4
Helkkarin tiukka päätösosa jossa kyllä välivideota riittää. Tämä ei silti itseäni haitannut kun MGS -sarjan peleissä juoni on muutenkin ollut suuressa osassa ja tässä luonnollisesti joudutaan monta asiaa tuomaan päätökseen. 100/5 näin MGS -fanina.

Red Dead Redemption
Länkkäripelejä ei liiaksi ole ja siksi tästä aikoinaan innostuin paljon. Ja eipä itse peli pettänyt sitten yhtään mitä nyt enemmän tekemistä olisi saanut tarinan jälkeen olla. Hienoimpiin hetkiin lukeutuu se kun ekaa kertaa ratsastaa auringonlaskuun ja jää sitä ihailemaan. Ah the memories!

Super Mario Galaxy 2
Genin paras tasoloikka ja vieläpä suurella marginaalilla. Oletin pelin olevan vain SMG 1.5, mutta kyllä tämä oli ihan puhdasverinen jatko-osa. Tykkäsin siis ykkösestäkin paljon, mutta tässä osassa ykkösen juttuja parannellaan niin paljon, että tällä kertaa kakkonen on ykkönen.

TES V: Skyrim
Avoin maailma+RPG+fantsu = taivas! Jo alusta asti tiesin että tulen tästä pitämään eikä peli pettänyt. Tekemistä riittää pitkäksi aikaa ja juoni -osuuskin on ihan menevää vaikkei tarjoakkaan mitään yllättäviä twistejä. Modeilla tästä saa täydellisyyttä hipovan.

The Witcher 2
Skyrimiin verrattuna lineaarisempi, mutta tarina rokkaa ja Geralt on pahapersein hahmo heti itse kiinteän käärmeen jälkeen. Taistelu on haastavaa, mutta palkitsevaa. Niin ja dem graphics!

Uncharted 2
Muistan edelleen kuinka olin hype pärinöissäni vuonna 2009. Tuli muuten hommattua vieläpä se limited edition mikä lie, tosin häpeän sitä että möin sen sitten myöhemmin rahan puutteessa. Itse pelihän oli todella päräyttävä, etenkin graafisesti, mutta myös gameplay toimi hemmetin hyvin. Tietenkin vois sanoa että yksinpeli kampanja oli skriptattu vuoristorata ja sitähän se tietty olikin, mutta tykkäsin. Kolmonen ei sitten niin hyvin uponnutkaan.

Crackdown
Hiekkalaatikkopelien parhaimmistoa. Orbien keräily oli hauskaa, koska se kehitti päähahmon taitoja. Monsteriautolla kikkailu pitkin talojen seiniä oli hauskaa. Parhaimmat muistot ovat kuitenkin co-op tehtävistä. Pilvenpiirtäjän katoilla pääsi mättämään haastavia boss-taisteluja kaverin kanssa.

Bioshock
Rapturen maailma on jotain aivan uniikkia. Hahmokaarti psykoine taiteilijoineen luo oman tunnelmansa. Sitten tietenkin täytyy nostaa esiin Big Daddy ja Little Sister. Näihin kohtaamisiin piti valmistautua ajan kanssa. Lisäksi kameralla tutkiminen oli oikeastaan mukava kehityssysteemi. Loppu oli mitä oli, mutta se ei kuitenkaan himmennä Ken Levinen mestariteosta.

Spec Ops: The Line
Kolmannenpersoonan räiskintä, joka sijoittuu poikkeukselliseen miljööseen, hiekkamyrskyn turmelemaan Dubaihin. Pelillisesti ei mitään huipputasoa, mutta tarina on parhaimpia mitä räiskintöjen sisään on leivottu. Tarina sisältää hämäriä juonteita, jotka lopulta nidotaan yhteen sellaisella WTF-lopetuksella, joka määrittää aikaisempia pelitapahtumia ja saa pelaajan pohtimaan tekemiään ratkaisuja.

Sukupolven alku. Vuoden 2007 loppupuolella ilmestynyt Halo 3 lienee ensimmäinen peli, jonka takia seuraavan sukupolven laite kannatti hankkia. Tietyllä tapaa peliä voi pitää jonkinlaisena pettymyksenä ennakkohypeen nähden (joka oli siis aivan suunnaton), koska peli oli kuin Halo 2 paremmilla grafiikoilla. Ja löytyihän ne pari heikkoa kampanjakenttääkin jällen kerran... Toisaalta erityisesti moninpelistä on erinomaisia muistoja, varsinkin kun Halo 2:n moninpeliä en aikanaan pelannut. Ensimmäinen nettiräiskintä mitä tuli aktiivisesti pelattua. Dat nostalgia.

Mieleenpainuvin pelikokemus. Aivan kiistatta alkuperäinen Bioshock. Pelin demo lienee videopelihistorian parhaita. Tunnelma ja tarina ovat loistavia. Pelattavuus on toki myös kohdillaan. Big Daddyt ovat aluksi erittäin uhkaavia vihollisia, mutta pelin yksi ongelma lienee se, että sitä ei ole loppua kohden oikein tasapainotettu: Bioshock oikeastaan helpottuu loppua kohden. Tämä ei tosin itseäni juuri haitannut. Grafiikat olivat itselleni aikanaan jotain aivan käsittämätöntä. Pelin alkukohtaus: sormien yksityiskohtaisuus, lentokoneen penkkien tekstuurit, räjähdys/tuliefektit, vesi. En usko että tuollainen wow-efekti tulee ikinä toistumaan. Parhaita videopelejä ikinä.

Pettymys. Kylläpähän tässäkin topicissa on aikamoista Metal Gear Solid 4:n ylistystä. Alkaa ihan mietittymään, että mitäköhän olen oikein missannut, koska MGS fanina peli lienee suurin pettymys ikinä. MGS3 taas on paras peli ikinä. MGS3 on itseasiassa niin paljon parempi peli, että se on lähinnä koomista.

MGS4:n pelimekaniikat ovat rautaa, mutta ne menettävät täysin merkityksensä, kun kenttäsuunnittelu on suorastaan surkeaa. Välivideoidenkin määrä on lähinnä naurettava, jopa MGS2:n verrattuna. Ensimmäiset kaksi actia ovat toki ihan kivoja, mutta pelin toinen puolisko on kuraa: peli koostuu jostain hemmetin robottien (mitälie) välttelemisestä, ihan ok (imo sarjan huonoimmat) pomotaisteluista ja joka viiden minuutin välein toistuvista välivideoista.

Missä on MGS-tyylinen ns. "perushiiviskely"? Siis suht avoinaisia alueita, jossa on vartioita, joita pitää yrittää vältellä (tai vaihtoehtoisesti ampua). MISSÄ NE OVAT?? Toisen actin jälkeen eivät yhtään missään. Ylipäätänsä vaihtelevat ympäristöt eri puolilla maailmaa lienevät ennemminkin ongelma, kuin positiivinen asia. Eri actit tuntuvat liian irrallisilta ja kuten sanottua, heikko kenttäsuunnittelu ei auta asiaa.

Viimeinen act on naurettava ja osoittaa loistavasti pelin ongelmat: yksi "ruutu" (siis latausruutujen välinen... ööh alue) hiippailua, cutscene, pomo, cutscene, käytävä, cutscene, käytävä, cutscene, joku ihme QTE, loppupomo. What is this shit? Peli ei ole varsinaisesti huono, mutta selkeästi heikoin MGS.

Peace Walker (HD) sensijaan on jopa erinomainen peli. Sujuvaa tarinaa, kylmän sodan meininkiä ja onnistunutta kenttäsuunnittelua.

Sukupolven loppu. Mikäpä muukaan kuin Grand Theft Auto V. Ennakkohype peliä kohtaan oli aivan taivaissa, eikä GTA V pettänyt odotuksia. Sarjan aikaisemmat ongelmat on korjattu ja kolmen hahmon mekaniikka toimii suorastaan erinomaisesti. Tehtävävalikoimakin on selkeästi sarjan paras. Vanhentuneesta raudasta otetaan kaikki irti ja enemmänkin. Online nyt on vähän mitä on, mutta yksinpeli on täyttä rautaa. Eipä sukupolvea voi juuri paremmin "päättää".

Niin, ja toki sukupolven lopusta on mainittava myös Bioshock Infinite. Haters gonna hate.

Jengi vaan listaa tääl pelejä vaikka otsikos nimenomaan sanotaan "hetket". Omat hetket on aika helpot.

360:n käynnistys ekaa kertaa
Jo tästä alkuruudusta näki että nyt on jotain siistiä ja vallankumouksellista luvassa. Niin kirkasta ja niin terävää että oksat pois.

Se hetki kun huomaat että Mario Kart Wii on ollut vuoden verran myydyimpien pelien joukossa
Nintsikalla oli pullat hyvin uunissa viime konsolisukupolvessa ja Mario Kart Wii taisi pyöriä kauiten myydyimpien pelien kymmenen parhaan joukossa. Joka viikko se siellä vaan oli ja oli yli vuoden putkeen.

Lainaus käyttäjältä Käyttäjätunnus

Jengi vaan listaa tääl pelejä vaikka otsikos nimenomaan sanotaan "hetket".

Noh kyllä mielestäni tänne voisi ihan vapaasti vuodattaa fiiliksiä menneesä konsolisukupolvesta, koskivatpa ne sitten vain yksittäisiä hetkiä tai sitten pelejä, hyviä ja huonoja jne, ylipäätään muistella 7.konsolisukupolvea.

Mutta tosiaan itseltäni jäi täysin mainitsematta myös tuo DNF, eli Duke Nukem Foreverin julkaisu. Aivan sama mitä itse pelin laatu oli (todella keskinkertainen, mutta ei umpisurkea) kyseessä oli kuitenkin Duke (Duke Nukem 3D yksi ensimmäisistä pelaamista peleistä) ja peli, jonka ei uskottu koskaan ilmestyvän, joten pakkohan tuota oli päästä heti ensimmäisenä päivänä pelaamaan ja menipä vielä Balls of Steel-Edition...itse en ollut pettynyt niinkään peliin, se oli juuri sellaista mitä olin odottanutkin, mutta tuo Collector's/Limited Edition oli kooltaan ja sisällöltään kyllä melko köyhä xP.

Ja tosiaan onhan tässä konsolisukupolvessa saatu nauttia myös erinomaisista latauspeleistä, joista etenkin Battlefield 1943, Trials HD ja Trine 2 ovat sellaisia jotka ovat erityisesti jääneet todella positiivisesti mieleen.

Sanoisin että BF1943:sta olen tähän menessä nauttinut enemmän kuin yhdestäkään toisesta moninpelistä....itse tykkäsin juuri siitä, että peliä ei oltu "pilattu" erilaisten aseiden, tähtäimien ja muiden avattavien härpäkkeiden ylitarjonnalla, hahmoluokkia oli vain kolme ja kenttien koko/pelaajamäärät olivat juuri sopivat. Joskus yksinkertaisuus on valttia ja vähemmän on enemmän. Ainaostaan kenttiä olisi saanut olla/tulla vielä enemmän, mutta hinta/laatu suhteeltaan BF1943 on varmaan konsolisukupolven paras latauspeli.

Trine 2:n ei tosin kauaksi tuosta tittelistä jää....peli on yksinkertaisesti yhtään liioittelematta yksi kauneimmista/upeimmista peleistä ikinä, pelin maisemia kelpaa kyllä ihailla. Ensimmäiseen Trineen verrattuna kenttäsuunnittelussa on enemmän vaihtelua, musiikki on kaunista, juuri pelin tunnelmaan sopivaa ja kiitos online-copin pääsi tätä myös rapakan toisella puolella asuvan tyttöystävän kanssa tätä pelaamaan. Trine 2 ehdottomasti ansaitseekin ehdottomasti parhaan suomalaisen latauspelin tittelin.

Trials HD oli sekin hieno näyttö suomalaiseta osaamisesta....peli yksinkertaisesti addiktoi etenkin haastavimmissa kentissään, "vielä yksi yritys" :D Xbox frendi-listalla olevien pelaajien/boardilaisten tulosten rikkominen motivoi palaamaan pelin pariin möyhemminkin.

Katsotaan sitten vuosien päästä jos tekisi oman, lopullisen "hyvät, pahat, rumat" listauksen, mutta tässä vaiheessa vielä niin paljon menneeltä sukupolvelta pelejä pelaamatta, että (toivottavasti) siihen listaukseen tulee vielä muutoksia.

Sen verran on kuitenkin pakko sanoa että:

Huonoin loppu: Jooh, taas sain syyn tulla haukkumaan Bioshockia xP....mutta tosiaan kuten edellä on mainittu, tämän pelin lopetukset ovat kyllä surkeimpia/unohdettavimpia mitä olen ikinä peleissä kokenut.Vaikea uskoa että se ME3:n parjattu loppu (en siis ole vielä pelannut) voisi tästä vielä huonommaksi pistää.... Ei sillä että muutenkaan olisin ollut pelistä läheskään yhtä haltioissani kuin monet muut boardilaiset (yliarvostetuin peli ikinä!), mutta kun peli on yrittänyt tarjota "älykästä juonta" (ja paskanmarjat), niin pelin loppu pisti kyllä viimeistään molemmilla pelikerroilla ihmettelemään miksi tätä peliä pidetään yhtenä konsolisukupolven parhaista peleistä....ei voi ymmärtää, jääköön se ikuiseksi arvoitukseksi...

Voisi tänne kait jotain omiakin kokemuksia kirjoittaa...

Batman: Arkham Asylum Ensimmäinen HD-aikakauden pelini, ja myös peli jolla aloitin aikuisten oikeasti pelaamisen, eli ennen tätä en peleihin oikein kunnolla olllut tutustunutkaan. Ja voi pojat kun maistui. Pelasin tätä kuin hullu puuroa, aikalailla kaikki pelin salaisuudet tuli kerättyä sekä haastetiloja tuli mätettyä veljen kanssa kymmeniä tunteja. Ah, miten ihanaa. Ikävä kyllä jatko-osa ei ollutkaan sitten aivan niin mielenräjäyttävä, pääosin juuri täysin avoimen pelimaailman takia, ja onkin "vain" hyvä peli.

Battlefield 1943 Veikka osti tämän syntymäpäivälahjaksi, ja jaksan edelleenkin tätä mättää satunnaisesti vaikka kulta-ajat ovatkin ohi. Ah, kesä 2010 ja yöt ja päivät jolloin hakkasimme tätä veljen kanssa kymmeniä ja kymmeniä tunteja. Yksi niistä peleistä joissa ei ole henk.kohtaisella tasolla mitään vikaa, vaan rakastan jokaista hetkeä ja osa-aluetta tässä pelissä.

Killzone 2:n moninpeli Jälleen kerran, veljen kanssa tullut pelattua tätä enemmän kuin laki sallii, ja juurikin moninpeliä, sillä vaikka yksinpeli olikin viihdyttävä, niin en ole ikinä saanut minkäänlaisia kiksejä rännishootereista. Tässä on BF:n Conquerin ohella kaikkien aikojen paras pelimuoto Warzone, joka takasi, että yhdessäkään matsissa ei ollut tylsää vaan tilanne muuttui koko ajan. Savonlinna 2010-2011, pizzat sekä ihan vitusti limpparii ja sipsiä. <3 + alkudemo yksi alltime-suosikkeja.

Fallout 3 & NV En ikinä unohda sitä hetkeä kun veli sai FA3:n joululahjaksi, ja sain katsoa pari sekuntia, kun hän pelasi sitä joulupäivänä, muistan pelottavan, raidereiden täyttämän ala-asteen, ja sen miten kivääri räjäytti paskiaisten päät pillunpäreiksi. Sen jälkeen en peliä nähnyt tai saanut pelata, mutta muisto goren ja kurjuuden täyttämästä postapokalyptisestä maasta valvotti minua ja vainosi uniani.. Onneksi 2010 ilmestyi NV ja pyysin sitä joululahjaksi ja sitten sen päivän pelitunteja on kertynyt yli 100 tuntia ja siitä tuli yksi suosikkipeleistäni, jonka maailma, pelitekniset hienoudet ja käsikirjoitus lumosivat minut. Noin vuoden jälkeen ostin veljeltäni kolmosen poikkeen ja rakastin sitäkin. Molemmat ovat niitä harvoja pelejä jolle voin hyvillä mielin antaa 10/10

Elder Scrolls V:Skyrim Tätä tuli odotettua VGA:ssa tapahtuneesta julkistuksesta asti, eikä peli ilmestyttyään pettänyt. En koskaan unohda sitä päivää, kun menin kotiin ja laitoin pelin konsolin sisään. Pelin aloitus on edelleen yksi hienoimmista ikinä, enkä koskaan unohda sitä fiilistä, kun Skyrimin laaja maailma avautui eteeni eikä ollut hajuakaan mitä vittua tehdä seuraavaksi. Joo toki, pelistä voi sanoa vaikka mitä ei niin imartelevaa, kuten yksinkertaistettu hahmonkehitys, itseääntoistavat tehtävärakenteet (aina päättyy siihen vitun luolastoon) sekä erinäiset bugit sekä yleinen tekninen kehnous konsoleilla, mutta kuka välittää. Kaikkien aikojen paras peli ikinä.

DA2 Voin jo kuulla internetin niskapartojen itkevän, mutta tämä on yksi kaikkien aikojen parhaimmista peleistä ikinä. Koskaan. 2 onnellista viikkoa kulutin tähän peliin 43 tuntia, enkä osaa sanoa pelistä yhtään mitään mikä olisi minua haitannut. Kaikkien parjaama "yksinkertaistettu" taistelusysteemi oli ihan helvetin näyttävä, gorea täynnä sekä aikalailla identtinen ensimmäiseen verrattuna (sorq), mitä nyt sulavampana ja näyttävämpänä. Joo, luolastoja kierrätettiin urakalla, mutta jostain kumman syystä tämäkään ei haitannut missään vaiheessa vaan ne olivat mukavan tiiviitä paikkoja jotka pelattiin läpi sukkelaan. Lukuunottamatta sitä kääpiöiden kotia. Graafinen tyyli iski kybällä ja peli näyttää kaikinpuolin paremmalta kuin ankea Origins. Käsikirjoitus oli rautaa alusta loppuun vaikka tekstiä olikin vähemmän kuin ensimmäisessä mikä on harmi. Itkin lopussa. Lopetusbiisi on kaikkien aikojen paras, ja tiivistää pelin teeman täydellisesti. 10/10

Worms 2: Armageddon Peli jota on tullut sisällön määräänsä nähden tullut pelattua, rikollisen paljon. Ja jälleen veikan kanssa. En ikinä unohda hetkiä joita koimme tämän parissa, kaikkia idioottimaisia ideoita mitä keksimme, (kranaattisota only jne.) Tähän on tullut tosin kyllästyttyä nykyään, mutta minkäs teet, kun sitä tuli pelattua aivan järjettömästi. Muistoja tosin kukaan ei voi minulta riistää.

Portal 1 & 2 Nämä pelasin vasta tänä vuonna läpi Steam-alejen myötä, mutta hellanlettas kun tekivät syvän vaikutuksen. Molemmat pelit ovat nättejä kuin sika pienenä, pelattavuus ja puzzlet ovat rautaa molemmissa, sekä käsikirjoitus on hauska ja ajatuksia herättävä. Glados on samaan aikaan helvetin hauska, että karmiva gimma (+ hottis), sekä suosikkihahmoni of all times. Missä se jatko-osa viipyy?

Nonniin, nyt on tähän tullut kirjattua niiin paljon tavaraa etten enää vain jaksa joten listaan loput, sorq modet. Päivitän sitten myöhemmin jos jaksan:

Crysis 1:n demo, graafisesta tykityksestä johtuva orgasmi sekä yleinen spedeily,
Mass Effect 2 yliarvostettu peli, mutta muistot ovat rakkaita. Muukalais-stripparit ovat sexy nyt ja aina.
Bioshock 1 & 2 Todella, todella rakkaita pelejä molemmat, joita pelasin kuin hullu puuroa, antaen Rapturen imeä minut maailmaansa. Infinite sinällään mahtuisi myös listaukseen, mutta ei ihan. Katsotaan parin vuoden päästä.
Far Cry 3 Viime vuoden paras peli, mahtavan näköinen maailma, hauska pelattavuus, ja todella hyvä käsikirjoitus ja juoni takaavat hienot muistot ja fiilikset.
Dead nation Veljen kanssa tuli tämä ostettua jouluna 2010 ja pelattuna co-oppina ja hauskaa oli.
InFamous Hieno peli, ja niihin shardseihin tuli jäätyä koukkuun.
WipeOut HD. Olen maailman paskin pelaaja ikinä tässä pelissä, mutta jostain kumman syystä tätä on tullut hakattua kymmeniä tunteja itku kurkussa. Onko se hulluutta vai hyvän pelin merkki, emt.
God of War 3 Toinen HD-pelini, ja rakastin sitä, eeppistä ja brutaalia tykitystä loppuun. Käsikirjoitus on rautaa, ja itku kurkussa olin loppua kohden.
Brutal Legend Liian nolo muisto, en kehtaa kirjoittaa.
Dante's Inferno. Katso edellinen kohta.
Flower Sama

Ekaa kertaa eksyin ketjuun ja yllätyin viestien laadusta, hirveästi ei tylsää pelkän pelien nimien listausta näy vaan oikeaa fiilistelyä. Mutta niin joitain meikän omia muistoja, tämä sukupolvi on helposti yksi kaikkien aikojen ellei jopa paras mitä on tullut vastaan. Tietenkin oma peluu alkoi vasta ysärin puolivälissä joten ei nyt hirveän monta konesukupolvea ole vielä ehtinyt näkemään.

Tietenkin jokaisen konsolin ensimmäinen pelisessio on palanut muistoihin ikuisesti. Kameon peluu X360llä, Twilight Princess ja Wii Sport Wiillä sekä Motorstorm sekä kaikkien rakastama Resistance PS3lla. Näistä paras alku fiilis oli helposti Wiillä, vaikka pelit eivät näyttäneet kovin kummoisilta oli se jotain uutta. Ohjainten kanssa heiluminen oli kivaa ja pelit nappasivat, tietenkin parin kuukauden päästä olin jo täysin tylsistynyt niihin samoihin peleihin, edes juomapeleinä ei niitä jaksanut. Seuraava lämmin Wii muisto onkin vasta Super Smash Bros Brawl, helvetin hyvä peli muttei Meleen tasoinen. Sitäkin sitten pelattiin pari kuukautta aktiivisesti porukalla mutta sekin jäi sitten siihen. Viimeinen tosissaan hieno kokemus Wiillä oli Super Mario Galaxy joka toi mieleen sen fiiliksen että miksi Mariot ovat niin rakastettuja ja miksi itsekin olen tenavasta asti niitä hakannut.

X360 kun sitten viimein sain omaksi hommattua, oli fiilis aivan huikea. Pelien grafiikat olivat kerrassaan upeita, minunkin ensimmäinen tosissaan mielen räjäyttävä peli oli alkuperäinen Gears of War. Peliä sitten jaksoikin jauhaa uudelleen ja uudelleen, sarjasta keheytyi yksi sukupolven suosikeistani. Fable 2 sisältää useita ehkäpä rakkaimpia muistoja koko sukupolvesta, minuun peli iski täysiä. Yksi parhaista muistoista on tehtävä jossa pitää tutkia paikallisen kylän rintaliivien katoamisia, lopulta selvisi että peikkojen kanssa luolassa elänyt transu niitä varasteli.

Xbox 360 oli minulle tämän sukupolven pääasiallinen laite, multiplätterit tuli melkein aina sillä pelailtua. Joukkoon siis mahtuu todella paljon hyviä muistoja, oliko kyseessä sitten RDR:n preerialla ratsastaminen, Mass Effectien huikeat taistelut ja tarinoinnit, Halojen nettimatsit tai vaikkapa Braidin aiheuttama mielen räjähtäminen.

Haloista puhuessa paras muisto koko sarjaan oli tässä sukupolvessa, kaverien kanssa tuossa 3-4 vuotta sitten useinkin vietiin telkkarit ja konsolit saman katon alle ja lanissa pelailtiin. Mm. Halo Reachin kampanja tuli Legendaryllä vedettyä coopissa kaljottelun lomassa yhdessä illassa. Perkeleen kivaa oli, vaikka kampanjan olin jo pari kertaa tuolloin ennakkoon vedellyt läpi.

PS3:lla parhaat muistot ovat "yllättäen" sen yksinoikeuspeleissä. God of War III ja MGS4 oli koneen ostamisen tärkeimmät syyt ja kumpaakaan en pettynyt. GoWIII:n paras muisto on lopun lisäksi Poseidon taistelu, etenkin kun lopussa mennään itse uhrin rooliin niin siinä sitten sai hajoilla kaikelle tälle parhaudelle.
MGS4 oli kokonaisuutena yhtä fan serviceä, vanhana fanina sai monessa kohdassa nauraa kuin myös olla haikeena. Ihan sama mitä jotkut sanovat, meikä tykkää lopun ultra pitkästä eeppisyydestä enemmän kuin minkään muun pelin lopusta. Tarina ja hahmot ovat sarjassa aina olleet minulle tärkeimpiä, pelattavuus vasta sitten.

Braidin mainitsin aiemmin XBLA:n puolelta niin vastineeksi PSN tarjosi myös pari törkeän kovaa teosta, Thatgamecompanyn Journey ja Flower ovat "peleinä" semmoisia joita varmana muistelen vielä vanhuksena. Flowerin ihanan rauhoittava leijailu hakee vertaistaan kuin myös Journey tunnelmoinnissaan. Miten sama peli voi niin lyhyessä ajassa olla hauska kuin myös helvetin haikea. Hieno mestariteos.

Lainaus käyttäjältä Oselot+

Flowerin ihanan rauhoittava leijailu hakee vertaistaan--

Minulla on paha tapa tulla aiheisiin kommentoimaan ohi varsinaisen pääaiheen mutta taas pakko heitellä: itselläni pelin pilaa se Sixaxiksen pakkokäyttö. Haluaisin ohjata ilman kallistelua, perustyyliin, sillä nyt tuntuu että en saa ohjattua kukkapyörelöä tarpeeksi tarkasti. Harmittaa kun sen takia ei huvita pelata muuten mielenkiintoista peliä :P

Lainaus käyttäjältä Kimppis+

Pettymys. Kylläpähän tässäkin topicissa on aikamoista Metal Gear Solid 4:n ylistystä. Alkaa ihan mietittymään, että mitäköhän olen oikein missannut, koska MGS fanina peli lienee suurin pettymys ikinä. MGS3 taas on paras peli ikinä. MGS3 on itseasiassa niin paljon parempi peli, että se on lähinnä koomista.

MGS4:n pelimekaniikat ovat rautaa, mutta ne menettävät täysin merkityksensä, kun kenttäsuunnittelu on suorastaan surkeaa. Välivideoidenkin määrä on lähinnä naurettava, jopa MGS2:n verrattuna. Ensimmäiset kaksi actia ovat toki ihan kivoja, mutta pelin toinen puolisko on kuraa: peli koostuu jostain hemmetin robottien (mitälie) välttelemisestä, ihan ok (imo sarjan huonoimmat) pomotaisteluista ja joka viiden minuutin välein toistuvista välivideoista.

Missä on MGS-tyylinen ns. "perushiiviskely"? Siis suht avoinaisia alueita, jossa on vartioita, joita pitää yrittää vältellä (tai vaihtoehtoisesti ampua). MISSÄ NE OVAT?? Toisen actin jälkeen eivät yhtään missään. Ylipäätänsä vaihtelevat ympäristöt eri puolilla maailmaa lienevät ennemminkin ongelma, kuin positiivinen asia. Eri actit tuntuvat liian irrallisilta ja kuten sanottua, heikko kenttäsuunnittelu ei auta asiaa.

Viimeinen act on naurettava ja osoittaa loistavasti pelin ongelmat: yksi "ruutu" (siis latausruutujen välinen... ööh alue) hiippailua, cutscene, pomo, cutscene, käytävä, cutscene, käytävä, cutscene, joku ihme QTE, loppupomo. What is this shit? Peli ei ole varsinaisesti huono, mutta selkeästi heikoin MGS. .

Itselle ainakin kolahti se tarina. Ei niinkään pelimekaniikka tai kenttäsuunnittelu. Tavattiin hahmoja edellisistä MGS:istä, palattiin Shadow Mosekseen, löydettiin Rex samasta paikasta mihin se 10 vuotta sitten jäi...jne. Siis ne kaikki muistot tekivät (ja tekevät edelleen) pelistä pelaamisen arvoisen.

Itselleni taisi se ikimuistoisin hetki olla, kun vuonna 2007 (taisin olla 11 vuotias) pääsi ulos sieltä viemäristä/vankilasta TES:IV Oblivionissa, ja näki valtavan avoimen maailman. Aluksi menin antamaan turpaan parille Redguardille, jonka jälkeen lähdin tutkimaan valtavia kaupunkeja. PS2 aikakauteen ei ollut enään sen jälkeen paluuta.
Muita ikimuistoisia hetkiä ovat ensimmäinen nettimoninpeli matsi (BF:BC), Half Life 2:n tarinan kerronta (en pidä välivideoista) ja Unchartedien yleinen mahtavuus.

Ehkäpä parhaiten on jäänyt mieleen PS3:n hankinta vuonna 2008, joka oli myös ensimmäinen pelikonsoli itselleni. Konsolin mukana ostin GTA4:n, sekä Resistance 2:n.

Resistance 2 oli pelinä varsin mitäänsanomaton räiskintä, enkä sitä sen kummemmin jäänyt muistelemaan, mutta pelin toisen mission loppupuolella (tuon videon alussa) avautuvan näkymän muistan pysäyttäneen hetkeksi. Uusi konsoli, uudella FullHD-telkulla teki tuosta hetkestä jotenkin mieleenpainuvan. Tällaiseen tämä siis pystyy.

Eihän tuo nykygrafiikkaan tottuneelle juuri mitään ihmeitä tarjoa, mutta silloin se tuntui varsin komealta.

Onhan noita muitakin hetkiä jäänyt mieleen, paljon on tullut hyvä pelejä edelliselle konsolisukupolvelle. Niin paljon, että itse en ainakaan kiirehdi vielä PS4:n kanssa, vaan pelailen mieluummin vanhoja pelejä vielä hetken. Itse asiassa Ps2 kiinnostaisi tällä haavaa enemmän kuin uuden sukupolven konsoli. Tai no, ehkä WiiU, mutta kumminkin.

Vaikka en siirtymää nykyiseen konsolisukupolveen ole tehnyt (mitä nyt vähän varpaalla kokeillut 3DS:n muodossa) niin kyllähän näitä hetkiä on hyvin pitkälti sadellut.

Herääminen pelaajana PS3:n ja MGS4:n myötä
Olin hyvinkin kasuaali mutta kuitenkin aktiivinen pelaaja ennen PS3:a. PS1-aikoina sain pelini vanhempien kautta piraattina Tallinnasta ja nämä olivat tietysti tasohyppelyitä ja Disneyn lisenssipelejä. Lehtejä luin ehkä kerran vuodessa enkä niistäkään mitään inspiraatiota saanut. Kaupoista pelejä ei juuri tullut ostettua sillä vanhempien mukaan hinnat olivat aivan järkyttävän korkeita.

PS2 tuli ostettua ja muutuin hiukan aktiivisemmaksi. Telkusta tuli katsettua Tilt aina kun muisti ja kaupan hyllyjä tuli hyvin usein katseltua. Metal Gear Solidin myötä myös toiminnallisemmat pelit alkoivat kiinnostaa mutta edelleenkin tiedonlähteeni peleihin oli kaverit, Tilt sekä satunnaiset lehden. Internetinkään myötä en osannut navigoida itseäni sivustoille joissa peleistä olisi voinut puhua, keskityin lähinnä siihen miten niitä itse kykenisi tehdä.

Sitten vuonna 2008 kaikki muuttui kun MGS4 ilmestyi ja enoni hommasi konsolin ja pelin lähellä julkaisua. Sain itsekkin peliä kokeilla ja olihan se tuolloin vain niin uutta ja ihmeellistä. Tai ainakin siltä se silloin tuntui, oikeastihan peli on vain keskinkertainen. Tästä sitten tuli inspiraatio alkaa säästämään PS3:een ja ahkerana renkinä tienasin summan muutamassa kuukaudessa kasaan ja marraskuussa tuli katseltua tarjouksia. Prismaan, PS3 kouraan ja äkkiä kotiin kokeilemaan.

Vaikka uuden sukupolven konsoli tuli ostettua niin HD-televisiota en halunnut. Vanhaan 14-tuuman Salora kuvaputkitelevisioon olin kiintynyt kovasti enkä halunnut ostaa parempaa telkkaria ihan vain siksi että samalla summalla saisi ainakin tusinan pelejä joita kuvaputkitelkun kanssa saisi ihan hyvin vielä pelattua. Mainittakoon etten yhtäkään peliä ostanut konsolin mukaan, pelasin vain demoja.

Itsellenihän se että konsoli oli yhteydessä nettiin oli jotain aivan ihmeellistä ja siitä sisäinen pelaajani lopulta heräsi. Trophyistä Playfireen, Playfirestä tutkimaan nettikauppoja pelitarjouksista, aivan kokonaan uusi maailma avautui mikä auttoi myös tuolloiseen masennukseeni.

Kun en ennen tajunnut niin nyt tajusin
Ei liity ehkä kirjaimellisesti edelliseen sukupolveen, mutta kun olin viimein herännyt pelaajana, uusien pelien lisäksi tajusin myös kuinka paljon minulta oikeastaan jäi väliin edellisten konsolien kanssa. Tilailin siis aika monia lapsena unohtuneita pelejä ja keräilinpä myös niitäkin mitkä jäivät tuolloin kesken.

Konsolisodat ja oman puolen valinta
Ehkä parhainta hupia tuolloin Internetissä oli se kun pääsi osaksi foorumeilla keskustelua mikä konsoli olisi parhain. Itse olin kyllä aluksi sokea Sony-fanipoika, en uskonut mitään ja koin että PS3 oli paras ja muu oli roskaa. Nuoleskelin Sonyn persettä ilman mitään järjen häivää. Keksin aina mitä typerimpiä tekosyitä miksen ostaisi toisia konsoleita ja miksi joku pelisarja olisi parhain.

Vaan sitten 2009 Sony muutti PS3:n logoa ja teki firmware päivityksen joka muistaakseni muutti jotain niin oleellista etten halunnu firmwarea ladata. Tiedostan täysin miten typerä olin, mutta se että noinkin typerästä syystä tulistuin Sonya kohtaan, sai minut heräämään ajan myötä järkiini. Uusi Ratchet & Clank pakotti minut lataamaan firmwaren ja uusi logokin oli pakko hyväksyä kun Boostep myi minulle US-version pelistä. Ja pääsinpä myös kokeilemaan Wiitä ja Xboxia tuolloin ja oli pakko myöntää katkerana että niissäkin oli omat jännyytensä. Esimerkiksi Xboxin kokeilun jälkeen kiroilin kuinka paljon hienompi tämän käyttöliittymä oli PS3:een verrattuna : D

Lopulta haukuin sitten kaikkia osapuolia ja nauroin kaikille vastoinkäymisille mitä kenellekkään sattui käymään. Kieltämättä konsolisotakeskustelut ottivat mielenkiintoisia suuntia kun en osannut edes järjellä valita mitään puolta vaan haukuin aivan kaiken maan rakoon.

Nintendo DS - suosikkikonsolini
Olin tietokoneella pelannut DS:n emulaattorilla Ace Attorneyta, Pokémonia ja Yu-Gi-Oh!ia ja viimein 2010 päätin hankkia ihan oikean konsolin. Tämä olikin ensimmäinen Nintendo konsoli sitten NES:in. Kyseisen konsolin myötä aloin myös viimein tajuamaan että eihän muissa konsoleissa oikeastaan vikaa ole. Aloin hyväksymään asiat niinkuin ne oikeasti olivat ja kun osallistuin konsolisotaan yritin lähinnä korjata muiden vääriä käsityksiä.

Vaan se nyt viimein konsolisodista. Nintendo DS:n pelikirjastohan yllätti aika suuresti. Ace Attorney, Professor Layton, Pokémon, Inazuma Eleven, Ghost Trick, Infinite Space, The World Ends With You... ja monia muita. Aivan jumalaisia pelejä ja ovat ehdottomasti edelleenkin yhtiä suosikkipeleistäni. Lähinnä harmitti että PS3:lta ei yhtä hyviä pelejä löytynyt eikä löydy oikeastaan vieläkään. PS3 alkoi keräämään pölyä paitsi jos halusin leffoja katsella, niin aktiivisesti pelailin DS:llä.

Mainittakoon ettei yhtäkään Mariota ja Zeldaa ole yli20 DS-pelin joukkoon ilmestynyt. Hauska sinänsä kun yleisin oletus on että vain ne ovat tuon konsolin ainoat pelattavat pelit ja itse ajattelin ihan huvikseen pitää tämän saavutuksen vielä 3DS:nkin kanssa.

Ja siinäpä se
Enpä oikeastaan muita kohokohtia keksi. Aivan upeita pelejä ja ehdottomasti mullistavaa aikaa itselleni pelaajana.

Uuteen sukupolveen tulen tuskin siirtymään vielä aikoihin, sen verran heikko tuo pelitarjonta vielä on. Toisaalta voisin olettaa että tuo viisi vuotta vanha 80gb PS3 jossain välissä poksahtaa joten pakkohan se on joku vehje hankkia millä YouTubea ja Netflixiä katselee. Eniten kuitenkin kiinnostaisi oikeastaan hankkia SNES tai vaikka Sega Genesis.

En ole aivan niin tarkkaan rajannut tätä listausta pelkästään tähän KONSOLIsukupolveen ja sen aikana ilmestyviin peleihin, koska listaltani löytyy myös PC-pelejä (joista niitäkin suurimmalti osin pelannut vasta tämän konsolisukupolven aikana) ja yksi Gamecube peli, jota tosin pelasin vasta Wiillä. Toisekseen varsinaisia yksittäisiä pelimuisto hetkiä, minulla ei oikeastaan ole kuin yksi joka nyt tuli mieleen.

Battlefield 2
Ensimmäinen peli, jonka kävin julkaisupäivänä ostamassa ja jota olin odottanut jo pitemmän aikaa, katsonut ennakoita ja arvosteluja netistä ja lehdistä. Olin Battlefield 1942:sta päässyt kokeilemaan serkkuni luona usean tunnin ajan ja ne testailusessiot jätti ikuisen jäljen ala-asteen viimeisillä luokilla olleeseen poikaan. Ensimmäistä kertaa pääsin kokemaan miltä monen kymmenen pelaajan moninpeli tuntui, se oli aivan huikeata. Sitten kun sain vanhempani painostettua hankkimaan laajakaistan oli BF2:sen julkaisu jo lähellä. Menin pelin julkaisupäivänä 30 kilometrin päähän Poriin koluamaan pelikaupat ja marketit läpi ja peliä oli jopa silloin vähän hankala löytää. Oman kappaleeni kuitenkin sain ja siitä alkoi oman pelihistoriani eniten pelitunteja keränneen pelin alku. Ensimmäiset sata tuntia menivät hujauksessa eikä loppua näkynyt. Oli se niin huikeata!

Wiin osto ja Wii Sports
Ensimmäinen omilla kesätyörahoilla ostettu konsolini. Pelimuistoistani ehdottomasti huikein päivä ja huikeimmat ensimmäiset kuukaudet. Jo kun Revolutionia esiteltiin ensimmäistä kertaa E3:sissa olin aivan sekaisin. Pelaaminen näytti aivan tolkuttoman hauskalta ja vihdoin joku uskalsi kehittää pelien maailmaan jotain todella innovatiivista. Tolkuttomaton pitkä odottelu alkoi ja kun julkaisupäivä koitti (olin ennakkotilannut konsolin jo toooodella aikaisin) hain postista isohkon ruskean paketin. Miltei tärisevin käsin avasin paketin ja jäin pitkäksi aikaa vain tuijottamaan ja katsomaan Wiin kaunista boxia ja sen mukana tilaamaani Twilight Princessiä. Pikkuhiljaa avasin paketin ja rupesin laittamaan konsolia kiinni teeveeseen. Zeldaan tiesin hurahtavani aivan täysin, joten ensimmäisenä koneeseen laitoin Wii Sportsin. Ja oi sitä hetkeä, kun pääsin ensimmäistä kertaa liiketunnistuksen pariin. Tämä pelaaminen oli vihdoin sitä uutta sukupolvea, ei XBOX360:en tuoma HD-grafiikka, vaan tämä. Se toi pelaamiseen jotakin oikeasti uutta ja sitä on vaikea kuvailla mitä niillä hetkillä tunsin. Nykyään liiketunnistus on tietysti kaikille normaalia, mutta silloin se ei ollut. Oli aivan mielettömän hauskaa keilata, golffata ja pelata tennistä ihan oikeankaltaisilla liikkeillä.

Twilight Princess
Kuten vähän olin ajatellutkin niin kun ensimmäiseen omaan 3D-Zeldaani (Wind Wakeria olin vain kokeillut sitä ennen) pääsin käsiksi niin enhän minä saanut itseäni siitä irti. TP:n Hyrule oli aivan käsittämättömän komea, liiketunnistus ja osoitus oli tehty yllättävän hyvin. Juoni oli henkeäsalpaavaa ja sen jälkeen olin aivan täysin myyty Zelda-sarjaan.

Super Mario Galaxy
Tätä peliä kohtaan itselläni ei ollut ennen arvosteluja suuriakaan odotuksia ja jopa arvosteluiden lukemisten jälkeenkin, mietein olisiko tämä kuitenkaan ihan minun pelini. Jouluaattona kuusen alta pelin löysin ja sen jälkeen en kyllä enää miettinyt oliko tämä minun juttuni vai ei. Aivan loistavaa ja hauskaa tasohyppelyä alusta loppuun!

Wind Waker
Pelasin Wind Wakerin tosiaan vasta Wiillä läpitte koska en itse henk. koht omistanut koskaan GameCubea. Olin joskus jo aikoinaan kokeillut peliä muutaman tunnin verran ja rakastuin jo silloin pelin graafiseen ilmeeseen. Vasta peliä vähän pitemmälle pelanneena tajusin kuinka ällistyttävän loistava peli muutenkin kyseessä oli. Aava meri, oikea seikkailun tunne ja pelin pirteys tekivät itseeni niin kovan vaikutuksen, että pidän peliä edelleen parhaana koskaan ilmestyneenä pelinä.

Mafia
Tämäkin peli kuuluu samaan kategoriaan edellisen kanssa. Pelihän ilmestyi jo jokunen vuosi ennen X360:stä, mutta pelasin pelin vasta tämän sukupolven aikana läpi, koska meiltä ei löytynyt julkaisun aikaan sellaista PC:tä joka olisi pyörittänyt uuden uutta pelimoottoria. Juoni, hahmot ja teema natsasivat tässä pelissä täydellisesti.Tehtävät olivat aivan uskomattomia ja jokainen niistä oli toinen toistaan erilaisempia. Nähtiinhän siellä perus salamurhaustehtäviä, pankkikeikkaa ja jopa sen aikaiseen autokilpailuun osallistumista. Luultavasti toiseksi paras koskaan pelaamani peli. Mafia 2:sen kohdalla odotukset olivat todella korkealla, mutta rima hieman alittui vaikka jatko-osa toki hyvä olikin. Erityisesti lopun ykkösosaan viittaus säväytti jostain todella syvältä

2011 vuoden syksy
Tänä syksynä ilmestyi todella lyhyessä ajassa kolmeen lempipelisarjaani uusi osa. Zelda: Skyward Sword, Battlefield 3 ja Mass Effect 3. Kaikki näistä peleistä olivat toinen toistaan parempia. Sinä syksynä riitti tarpeeksi ja huikean tasokasta pelattavaa.

Mass Effect-trilogia
Sarjan ykkösosaa pelasin ihan vaan hyvän Scifin perässä. Sitä se toki olikin, mutta ensimmäisen osan heikohko toteutus ja liian monimutkainen roolipelimäisyys ei oikein sopinut minulle. Pelaajacastissä niin moneen kertaan kehuttiin ja jopa ylistettiin sarjan toista osaa, että olihan sitä pakko päästä itsekin pelaamaan. Toki pakkohan se eka osa oli ennen toista osaa pelata läpi ja sen myös tein aluksi hieman jopa hampaat irveessä, mutta olihan se loppujen lopuksi ihan okei peli ja varsinkin se juonen mysteerius oli hienoa ekassa osassa. Toka osa räjäytti sitten pankin. Aivan käsittämätöntä tykitystä alusta loppuun ja olihan peliin hankittava melkein kaikki DLC:tkin jotta olisi saanut pelata mahdollisimman paljon tätä aivan huikeaa avaruusoopperaa. Kolmas osa oli myös aivan huikeaa menoa alusta loppuun.

Battlefield 3
Battlefield sarjaan jo täysin hurahtaneena odotin tätä kolmososaa aivan käsittämättömän paljon. Postin mokailujen takia en peliä saanut julkaisupäiväksi vaan pelin saaminen venyi aivan äärimmäisiin mittoihin odotuksiin nähden. Joka päivä yliopistolta tullessa melkein juoksin kämpille katsomaan onko peli vieläkään tullut ja joka kerta samainen pettymys. Sitten eräänä päivänä odottelin kotona päiväpostia ja sieltähän se kolahti postiluukusta! Pääsin silloin ensimmäistä kertaa käsiksi todelliseen next-geniin jo grafiikoiden osalta, sillä peli oli PC:llä aivan huikean näköistä tykitystä. Tykkäsin jopa parjatusta yksinpelistä enemmän kuin CoD4:MW:n yksinpelistä, mutta se mihin rakastuin oli tietenkin se Battlefieldien suola, 64 pelaajan moninpeli. Aivan huikea peli, mutta ikäväkseni, osassa asioista oltiin menty hieman takapakkia (lähinnä commanderin poisjäänti ja squadien toiminnan heikennys). Nyt Battlefield 4:sen ensimmäisten päivien perusteella vihdoinkin käsillä on se todellinen Battlefield 2:sen jatko-osa kaikilta osin.

Skyward Sword
Jos Wiiltä pitäisi sanoa yksi peli, jota ei olisi voitu tehdä millään muulla konsolilla, tämä on se peli. 1:1 miekkailu, motion plussan hyödyntäminen itemien käytössä ja lentämisessä, koko Zeldan-legendan alkutahdit ja paljon paljon muuta. Huikea peli tämäkin, mutta peli hieman kärsi samoista ongelmista kuin Battlefield 3. Vaikka osassa asioista oltiin tehty todellista hunajaa innovaatioiden rakastajalle, niin osassa asioista oltiin menty takapakkia sarjan edellisiin osiin nähden (kenttämäinen suunnittelu ja se että lentämistä ei hyödynnetty pelimekaaniikkana tarpeeksi ja Skyloftin lisäksi isoja saaria ei ollut). Näistä puutteista huolimatta peli on ehdottomasti Wiin paras peli.