Dragon Age -sarja / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Dragon Age -sarja

Dragon Age on roolipeleistään tunnetun pelitalo Biowaren vuonna 2009 startannut pelisarja, johon tähän mennessä julkaistu kaksi osaa. Kolmas osa julkaistaan vuoden 2014 aikana. Pelien lisäksi Dragon Age -sarja on saanut lisäystä lukuisten kirjojen muodossa.

IMAGE(http://img703.imageshack.us/img703/6737/4qcc.png)

Dragon Age: Origins
Alustat: PC, Xbox 360, PS3
Julkaisuvuosi: 2009
Metacritic: 91 (PC-versio)
Pelaaja: 9

Sarjan ensimmäinen osa Dragon Age: Origins on old-school ropeille kumartava raskas, mutta erittäin palkitseva roolipeli, joka sijoittuu keskiaikaiseen Fereldenin fantasiamaahan. Pelissä pelataan Grey Warden -soturijärjestön viimeisimmällä jäsenellä, jonka harteille on langennut Fereldenin kansojen yhdistäminen ja maan pelastamisen hirviöiltä, ryoväreiltä ja ilkemielisiltä politiikoilta.

Olen upottanut Dragon Age: Originsiin enemmän tunteja kuin mihinkään peliin tässä sukupolvessa. On hyvinkin mahdolliista, että olen upottanut kyseiseen peliin enemmän tunteja kuin mihinkään peliin koskaan. Tästä seikasta viisaimmat (ja tyhmimmät) voivatkin päätellä, että pidän pelistä. Paljon.

Dragon Age: Origins tarjosi kaikkea mitä vanha roolipelifani voisi toivoa. Syvällinen hahmonluoti, mukaansatempaava tarina, mielenkiintoiset hahmot ja rautainen pelattavuus on syitä, miksi monet naavaparrat julistivat pelin Baldur's Gaten henkiseksi seuraajaksi ja sukupolven roolipelitapauksessi. Minä mukaan lukien.

IMAGE(http://imageshack.us/a/img94/9751/zyxq.png)

Dragon Age II
Alustat: PC, Xbox 360, PS3
Julkaisuvuosi: 2011
Metacritic: 82
Pelaaja: 9

Sarjan toinen osa, mielikuvituksellisesti nimetty Dragon Age II julkaistiin vuonna 2011. Peli kertoo Hawke nimisestä fereldeniläisestä sotapakolaisesta, joka pakenee sotaa (niin kuin sotapakolaiset usein tekevät) Espooseen viemään meirän naiset ja juo... Anteeksi, siis Kirkwallin vapaakaupunkiin, jossa hän joutuu diilailemaan niin hirviömäisten qunarien, politiikkojen, tempeliritareiden ja maagien kanssa.

Dragon Age II on hyvä esimerkki kahdesta asiasta. Ensinäkin siitä, ettei peliä kannata ryssiä kiireellä kasaan, kuin myös siitä, että Biowarella on tarina ja hahmot paremmin kuin hyvin hallussa.

Pääosin positiivisista arvosanonoista huolimatta, Dragon Age II sai paljon paskaa niskaansa pelaajilta, osittain ihan aiheesta. Suurin ongelma pelaajille tuntui olevan se, ettei kyseessä ollut Origins. Ja todentotta, ei ollut. Oldschool tyylisestä ropeilusta oli jäljellä enää vain nimi, kun taas lähes kaikki muu oli saanut väistyä toimintapainotteisen pelimekaniikan tieltä.

Itseäni ei toimintapainotteinen meno haitannut. Vaikka rakastankin Originsin kaltaista "hieman" taktisempaa pelaamista, ei hack&slash napinhaakkaamisessa mitään erityisempää vikaa ole. Loppujenlopuksi minulle tärkeämpää roolipelissä on laadukas tarina, vahvat hahmot, sekä mielenkiintoinen maailma. Tästä huolimatta en kiellä pelin todellisia vikoja, kuten toistuvia ja tylsiä luolastoja. Neljänkymmenen tunnin pelissä on ehkä kymmenen luolastopohjaa. Jokin meni pieleen.

Vioistaan huolimatta pidän Dragon Age -sarjan toista osaa laadukkaana ja mielenkiintoisena teoksena. Vaikka negatiivisista asioista saa, ja kuuluukin kritisoida, vakuutan ettei Metacriticin 0 -pisteen käyttäjäarvostelut kerro koko totuutta. Olenkin tyytyväinen huomatessani, että pelin ympärille on vihaajien lisäksi kasvanut laaja ja vahva fanipohja. Haters gonna hate, ja niin edelleen.

IMAGE(http://www.el33tonline.com/wp-content/uploads/2013/08/DragonAgeInquisitionBannerT.jpg)

Dragon Age: Inquisition
Alustat. PC, Xbox 360, PS3, Xbox One, PS4
Julkaisuvuosi: 2014

Dragon Age -sarja palaa juurilleen uudestisyntyneenä. Pelissä pelaaja ohjastaa Inkvisitoon johtajaa, jonka vastuulla on kukistaa ikiaikainen pahuus ja muuta mukavaa. Bioware on lupaillut seuraavanlaisten ominaisuuksien löytyvän pelistä:

- Taktisempaa toimintaa ja vähemmän vihollisaaltoja

- PC-pelaajille on luvattu täysin tietokoneelle optimoitu versio, joka eroaa konsoliveljistään ja muistuttaa enemmänkin Dragon Age: Originsia.

- Toistuvat ja ahtaat ympäristöt on korvattu laajoilla ja uniikeilla alueilla, joita pelaaja voi vapaasti tutkia, joko ratsain tai jaloin.

- Dynaaminen sää ja muuta mukavaa

- Ryhmässäsi yhteensä yhdenksän jäsentä. Varric (<3) ja Cassandra liittyvät ryhmääsi. Morrigan taas ei, vaikka hahmolla on tärkeä rooli pelissä.

- Haarniskoja voi itse tehdä ja muokata keräämällä ympäristöstä tarvittavia resurseja.

- Voit vaihtaa ryhmän jäsennen harniskaa ja jokainen haarniska näyttää hieman erillaiselta riippuen ryhmän jäsenestä.

- Hahmonluonnissa sinulla on kolme hahmoluokkaa ja rotua mistä valita, ihan niin kuin Originsissa. Valitsemallasi rodulla ja hahmoluokalla on merkitystä kuinka muut pelihahmot sinuun suhatutuvat. Esimerkiksi haltioilla, noilla suippokorvaisilla alihimisillä ei ole asiaa tietyille alueilla pelissä, mutta vastaavasti muiden haltioden kanssa toimiessa rodustasi on hyötyä.

- Dialogipyörä palaa, nyt parempana kuin koskaan. Tämä tarkoittaa sitä, että pelaajan hahmo on ääninäytelty.

- Bioware lupaa tehdä kaikkensa, että valinnat ja talletukset vaikuttavat myös next gen -konsoleilla.

Vaikuttaa lupaavalta. Henkilökohtaisesti olen todella liekeissä tämän pelin suhteen, ja tämä onkin odotuslistalla toisena, heti kolmannen Witcherin jälkeen. Biowaren kehittäjä tiimi vakuutelee ottaneensa oppia toisessa osassa tehdyistä virheistä, jonka uskon pitävän paikkansa. Toivon vaan, että ovat ottaneet oppia erään toisen sarjansa viimeisestä kymmenestä minuutista sen verran, että lopettavat jo avatut juonikuviot kunnialla.

Dragon Age: Inquisition . A World Unveiled

Lainaus

Ryhmässäsi yhteensä yhdenksän jäsentä. Varric (<3) ja Cassandra liittyvät ryhmääsi. Morrigan taas ei, vaikka hahmolla on tärkeä rooli pelissä.

Jostakin oon lukenu että kolme niistä on ollut aikaisemmissa peleissa ryhmän jäseninä

Lainaus

- Dialogipyörä palaa, nyt parempana kuin koskaan. Tämä tarkoittaa sitä, että pelaajan hahmo on ääninäytelty.

Onkohan vain kaksi vai useampi ääninäyttelijä päähahmolle?

Lainaus

Vaikuttaa lupaavalta. Henkilökohtaisesti olen todella liekeissä tämän pelin suhteen, ja tämä onkin odotuslistalla toisena, heti kolmannen Witcherin jälkeen. Biowaren kehittäjä tiimi vakuutelee ottaneensa oppia toisessa osassa tehdyistä virheistä, jonka uskon pitävän paikkansa. Toivon vaan, että ovat ottaneet oppia erään toisen sarjansa viimeisestä kymmenestä minuutista sen verran, että lopettavat jo avatut juonikuviot kunnialla

MInä en ainakaan muista että missään olis sanottu että Inquisition jäis sarjan viimeiseksi osaksi

Lainaus käyttäjältä heikki993+

Jostakin oon lukenu että kolme niistä on ollut aikaisemmissa peleissa ryhmän jäseninä

Itse en ole tälläisestä kuullut, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta. Lasketaankohan Cassandra tuohon joukkoon, vai ei?

Lainaus käyttäjältä heikki993+

Onkohan vain kaksi vai useampi ääninäyttelijä päähahmolle?

Olisihan se hienoa, jos jokaiselle rodulle olisi oma näyttelijä, mutta itse veikkaan vain mies- ja naisääntä.

Lainaus 'käyttäjältä heikki993+

MInä en ainakaan muista että missään olis sanottu että Inquisition jäis sarjan viimeiseksi osaksi

Tuskin jää viimeiseksi, etenkin jos myy lähellekkään niin hyvin kuin Biowaren muut pelit. Biowaren edustajat ovat kuitenkin lupailleet, että sulkevat tässä pelissä jo aloitetut juonilangat, kuten Morriganin ja Flemethin kohtalo, mitä Hawkelle tapahtui, sekä templarien ja maagien välisen mittelön lopputulos.

Asiasta kukkaruukkuun voiko Dragon Age 2 saada romanssin merrillin kanssa?

Lainaus käyttäjältä Saneus

Asiasta kukkaruukkuun voiko Dragon Age 2 saada romanssin merrillin kanssa?

http://dragon-age.alteredgamer.com/dragon-age-2/117611-guide-how-to-romance-merrill/

Itse ostin Dragon Age Originsin vasta kesäkuussa. Tällä hetkellä pelikello näyttää reilua kahta tuntia. Mistähän tämä johtuu?

Palataanpa alkuun, eli siihen hetkeen, kun ostin Baldur's Gate 4-in-1 boxsetin. Ihastuin peleihin välittömästi (vaikka pelasinkin kakkosen loppuun vasta vuotta myöhemmin), joten pelattuani myös Icewind Dalet ostin Biowaren BG:n jälkeisen tuotoksen, Neverwinter Nightsin. Aluksi se oli suuri pettymys, koska ryhmäkoko oli pieni (pelasin lähes koko pelin soolona) ja tarina karmea. Mutta lopulta peliaikaa kertyi lähes sata tuntia. Niinpä päätin ostaa Dragon Age Originsin, olihan siinä suurempi ryhmäkoko ja parempi tarina kuin Neverwinterissä.

Jos jo Neverwinter Nights oli pettymys Baldur's Gateen verrattuna, Dragon Age se vasta pettymys (aluksi) olikin: vain kaksi hahmoluokkaa (vrt. BG:n ja NW:n kymmeniin vaihtoehtoihin), hahmon sukunimeä ei saanut vaihtaa (uskokaa pois, tuo latisti hahmoon eläytymistä) ja taistelua oli tyhmennetty. Ei manapisteet sovi Biowaren roolipeliin, varsinkaan automaattisesti palautuvat! Ja missä on lepääminen? Vai palautuu terveys automaattisesti? Ei tämä ole mörppi, vaan länsimainen roolipeli! Muutenkin pelin kömpelö käyttöliittymä ja tympeä, geneerinen miljöö eivät tuntuneet kauhean houkutteleville. Haluan Forgotten Realmsin takaisin! Tarinakaan ei ainakaan kovinkaan innostavalta vaikuttanut, varsinkin kun olin tätä aikaisemmin pelannut Planescape Tormentia, jonka tarina on ihan eri planeetalta kuin Biowaren peleissä.

Mutta ei Dragon Age Origins huono peli ole, vielä minä sen läpi pelaan. Pimeitä syys- ja talvi-iltojahan riittää.

Tämä sarja on tullut sivuutettua kokonaan. En oikein tiedä syytä. Vierestä tuli joskus katsottua, kun kaveri pelaili sarjan toista osaa, mutta siihen se vähän jäi. Originsista olen kuullut pelkästään hyvää sitä pelanneilta ja aloitusviesti (joka oli muuten erittäin hyvä) liittyi ylistävään kuoroon.

Noh, vielä on tätä geniä jäljellä. Josko sitä joskus ehtisi hankkia pelin ja pelata sen pois backlogista.

Nyt Muksu hyvä laittaa kaiken muun pois käsistä ja hyllyyn odottamaan, marssii suoraan lähimmälle tietokoneelle ja laitaa Steamista latautumaan Dragon Age: Originsin. Älä hyvä ihminen pidä itseäsi pimennossa kauempaa, vaan ota vastaan vapahtajasi.

Lainaus käyttäjältä Demppa+

Nyt Muksu hyvä laittaa kaiken muun pois käsistä ja hyllyyn odottamaan, marssii suoraan lähimmälle tietokoneelle ja laitaa Steamista latautumaan Dragon Age: Originsin. Älä hyvä ihminen pidä itseäsi pimennossa kauempaa, vaan ota vastaan vapahtajasi.

Originista saa vielä huomiseen asti ultimate editionin vähän alle 5llä eurolla.

Origins ja kaikki pelin dlc:t ovat edelleen ainoat sarjan pelit, mitkä olen jaksanut pelata. Hieman vaikeaselkoinen peli ihmiselle, joka ei mass effectejä kummempia roolipelejä harrasta, mutta diggasin juonesta ja npc kavereista. Pelasin punaniskakääpiöllä kaiken tuon lävitte, enkä kadu hahmovalintaani. Jotenkin roolipeleissä ihmiset ovat tylsiä ja haltijat rkp:n puoluekokouksesta revittyjä hippejä. En siis tiedä millaisia valintoja muiden rotujen edustajat joutuvat tekemään, mutta rotuvalintani huomioitiin ihan kiitettävästi pelin aikana. 20 tuntia menivät hujauksessa, mutta pelin loppu jäi melko laimeaksi ja sama koskee awakeningia. Omissa kirjoissani, jopa mass effect 3 loppu oli parempi.

Ja sitten meillä on tämä puuduttavan tylsä Dragon age 2. Tylsät hahmot ja kolmen rotuvaihtoehdon supistamisen yhteen olisin vielä voinut sulattaa, jos peli vain sijoittuisi jonnekkin muualle kuin yhteen kaupunkiin. En ole vieläkään pelannut peliä läpi vaan poistin sen kymmenen pelitunnin jälkeen. Mielummin pelaisin Game of thrones rpg:n toiseen kertaan läpi.

Inqusitionin save importit saatu selvitettyä
http://blog.bioware.com/2013/08/28/the-dragon-age-keep/

Uutisia Pax Primesta: Neljäs rotu varmistettu joten voit olla myös Qunari. Lisäksi taktinen kamera tekee paluun ja tällä kertaa myös konsoliversioihin. Lisäksi demottiin itse peliä. Jonkun paikalla olleen kuvaamat videot:

Osa 1
Osa 2
Osa 3

Lainaus käyttäjältä tmj81+

Uutisia Pax Primesta: Neljäs rotu varmistettu joten voit olla myös Qunari. Lisäksi taktinen kamera tekee paluun ja tällä kertaa myös konsoliversioihin. Lisäksi demottiin itse peliä. Jonkun paikalla olleen kuvaamat videot:

Osa 1
Osa 2
Osa 3

Näyttää mahtavalle. Neljäs rotu on mielenkiintoinen valinta, vaikka itse varmaankin tulen suosimaan perinteisempiä vaihtoehtoja. Toivottavasti pian tulee virallisempaa videota kehiin, paremmalla ulosannilla ja karsituin huudoin. Joku voisi mennä opettamaan jenkkiyleisölle vähän pohjolaisia käytöstapoja, eli olemaan hiljaa.

PS. Kuvasuunnitelusta pisteet. Näyttää todella persoonalliselta ja värikkäältä, etenkin verrattuna edellisiin sarjan peleihin.

Lainaus käyttäjältä Milkshake

PS. Kuvasuunnitelusta pisteet. Näyttää todella persoonalliselta ja värikkäältä, etenkin verrattuna edellisiin sarjan peleihin.

Itelle noista PAXin pätkistä jäi nimenomaan ainoana negatiivisena mieleen tuo turhan kirkas sateenkaarivärimaailma. Originsin harmaasävyinen havumaisema istui juuri täydellisesti pohjolaiseen sielunmaisemaan. Muuten näyttikin siltä, että kakkosen virheet on karsittu, ja Originsin hyvät puolet palautettu, eli hyvää sopii odottaa!

Lainaus käyttäjältä Electric_Carcass

Lainaus käyttäjältä MilkshakePS. Kuvasuunnitelusta pisteet. Näyttää todella persoonalliselta ja värikkäältä, etenkin verrattuna edellisiin sarjan peleihin.

Itelle noista PAXin pätkistä jäi nimenomaan ainoana negatiivisena mieleen tuo turhan kirkas sateenkaarivärimaailma. Originsin harmaasävyinen havumaisema istui juuri täydellisesti pohjolaiseen sielunmaisemaan. Muuten näyttikin siltä, että kakkosen virheet on karsittu, ja Originsin hyvät puolet palautettu, eli hyvää sopii odottaa!

Sama homma värisilmää ei demo miellyttänyt. Ei varmasti saada silti yhtä syvää ja taktista systeemiä kuin Originsissa. Kyllä silti peli on itsellä next-genin odotetuimpia

Joo meinas kyllä repee perse ku tankki laito fortin oven solmuun kilvellä ja jengi alko huutamaa ku Metallican konsertissa olisivat... ; DD

Voisipa tämänkin ketjun jo herätellä henkiin, koska en kumminkaan taida olla ainut joka Inquisitionia täällä pelailee.

Mutta joo, 40 tuntia nyt tätäkin takana warrior hahmollani ja tuntuu ettei tämä peli lopu koskaan. Koko ajan puskee uutta tekemistä ja uusia alueita kartalle ja hahmotkin jo tasoilla 16. Hardilla pelaillut alusta asti ja paikoin ollutkin ihan haastavia paikkoja, mutta loppujen lopuksi nuo taistelut vaatineet hyvin vähän minkäänlaista erikoisempaa strategiaa. Tonicceja ja kranaatteja en ole koskaan edes käyttänyt, koska en niitä ole edes löytänyt vielä mistään. Perushuitomisella matsit menneet lävitse. Ellei sitten ottanut matsia monta tasoa korkeampia vihollisia vastaan, joissa interruptit ja näitten kaatamiseen soveltuvat skillit olleet erinomaisia. Pari lohikäärmettäkin käynyt kaatamassa ja samalla huitomisella nuokin meni.

Juoni nyt ei ole ollut mitenkään erityisen mielenkiintoinen, mutta kaikki Deep Roadeihin ja Grey Wardeneihin liittyneet seikkailut olleet itselleni se mielenkiintoisin ajanviete tässä. Originsissa jo ne Deep Roadit olivat ehdottomasti mielenkiintoisimmat mestat tutkia. Hahmokaarti on vähän niin ja näin. Varric, Solas ja Blackwall/Cassandra olleet ne hahmot joista eniten pitänyt ja nämä myös mukana aina juosseet. Muut jääneet vähemmälle. Etenkin Sera ja Iron Bull ei jaksa kiinnostaa yhtään. Sera onkin ollut ärsyttävin Bioware hahmo jonka koskaan olen kohdannut ja onkin sopivaa. että hänen kanssa keskustelun avatessa siellä on aina yhtenä mahdollisuutena potkia mokoma ulos Inquisitionista, jos siltä vain tuntuu. Mutta pysykööt mukana nyt ensimmäisellä läpipeluulla.

Mutta turhan ankaraa kritiikkiä monet pelaajat mielestäni pelille antaneet. Kelpo seikkailua tämä on hyvän dialogin maustamana, josta ei kyllä tekeminen lopu kesken sitten millään. Paikoin vain tuntuu että sitä on välillä liikaakin. Monen monta karttaa itsellänikin vielä kokonaan penkomatta.

Yli 10 tuntia olen pelannut ja tähän mennessä olen pitänyt erittäinkin paljon. Paljon en osaa sanoa vielä kun tuntuu peli olevan alkutekijöissään. Positiivisena yllätyksenä oman porukan hahmoja pystyy taas varustamaan ja ulkonäkökin muuttuu varusteiden mukaan. Lääniä on paljon liikkua sekä hyvässä että pahassa. Hyvä siksi että saa tutkimusmatkailla, huono siksi että toisinaan meno on hiukan päämäärätöntä ja kerronta hiukan kärsii, tosin silti näen isommat alueet hyvänä asiana.

Harmittaa hiukan että qunari mage neidistäni tuli aikamoisen ruma, ehkä olisi pitänyt pistää ne hiton sarvet vaikka se sai hahmon pään näyttämään lättänältä.

Kumpi olis parempi Dual Field vai miekka ja kilpi Dragon Age Inquistionissa?

Ostin Dragon Age Inquistionin ja kun kyseessä on siis kuitenkin pari vuotta vanha peli niin onko kyseessä vielä tänä päivänäkin toimiva ja koukuttava roolipeli?

Lainaus käyttäjältä GForeman+

Ostin Dragon Age Inquistionin ja kun kyseessä on siis kuitenkin pari vuotta vanha peli niin onko kyseessä vielä tänä päivänäkin toimiva ja koukuttava roolipeli?

No kun kerran ostit sen niin eikö olisi helpoin vain itse pelata ja tätä kautta saada vastaus kysymykseen? Asia on kuitenkin aika lailla henkilöstä riippuvainen, iskeekö joku peli vai ei.

Itse en ole peliä pelannut mutta vaikuttaa paremmalta kuin DA ja DA2. Ensimmäinen jäi kesken kun ei jaksanut ja toista en edes aloittanut kun eka jäi kesken. Inquisitionia voisin jopa testata mutta jätän varmaan sen kokonaan hankkimatta.

Ok. Kiitos zappah. Täytyy alkaa tahkomaan.