Dark Souls / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus

Tulipahan pelattua pitkälle tänään tuolla sorcererilla. Juuri meni Anor Londo läpi ja hahmon leveli 52. Koko matka oikeastaan mennyt pure magella. Kättä pidempään turvautunut lähinnä Blighttownin moskiittojen ja Depthsin rottien kanssa. Eipä ole voinut kuin ihmetellä kuinka helposti olen koko matkan steamrollannut kaiken yli.

Nämä murskajaiset kruunasikin nyt Ornstein ja Smough jotka kaatuivat ensi yrittämällä. Homing Soulmass teki Ornsteinista selvää sekunneissa eikä Smoughilla juuri mahdollisuuksia tuon jälkeen ollutkaan. Mutta olipa hauskat lähtöasetelmat tuohonkin matsiin. Ennen porttia juoksin sitä hilparin kanssa vahtivan jätin ohi ja päätinpä valmistautua matsiin taikomalla Soulmassin valmiiksi. Sumuportista astuessani se taika olikin kadonnut ja tämän hämmästyksen kruunasi vielä se kun siitä portin läpi jysähtää hilpari suoraan selkääni. Tulipahan opittua kaksi asiaa. Taiat eivät säily sumuportin jälkeen, ainakaan ennen bossimatsia ja viholliset näköjään voivat huitoa näiden porttien läpi. Mutta olipahan mukavaa kun äijä kaatuu iskusta rähmälleen ja Ornstein syöksyy päälle iskemään keihäällä kun makaan vielä maassa. Jollain ihmeellä tuostakin järkytyksestä selviän. Oli tuossa matsissa pari muutakin läheltä piti tilannetta. Ornstein tykkää kovasti syöksyä päin kesken taikojeni.

On tämä peli ollut aivan uskomattoman upeaa viihdettä. Täyden kympin peli minulle. Mutta pomotaisteluihin olen ollut useimmin pettynyt. Vain muutama bossi on tarjonnut kunnon haasteen. Loput sitten olleetkin lähinnä vain tykinruokana tiellä.

Edit: Ja pakko kompata tuota Luffyn mainitsemaa ramppi kohtaa Anor Londossa. Ne keihään kokoiset nuolet saivat taas kerran harmaita hiuksia aikaan kun sorcererini yritti tuota ylittää. Taisi neljästi henki mennä tuossa.

Metsä on ilmeisesti Hydraa lukuunottamatta koluttu kun tävin tänään kellistämässä hukan miekkoineen. Tämän jälkeen en oikeastaan tiennyt minne menisin, joten piipahdin luffyn tapaan catacombeissa ja melko rassaavaahan se paikka oli, kun piti pakon edessä etsiä niitä necromansereita sieltä pimeydestä. Pinwheel oli kyllä pettymys kun kupsahti kolmanteen lyöntii sweihanderista, varsinkin kun susi aikaisemmin söi lyöntejä lähemmäs kaksikymmentä.

Alkaa taas vaihteeksi kypsyä noihin PvP matseihin. Olisi mukava edes kerran ottaa reilu tappelu jotain vastaan, mutta ei. Koitin liittyä tällä kertaa Blades of Darkmooniin, mutta eipä tuolla edes invasioneja saa tehtyä. Sitten jos onnistuu niin se on tuota peruskauraa sellaista porukkaa vastaan, joka tuntuu vain istuvan ja oottavan invasioneja. Mukava saada niskaansa Fog Ringillä varustettu, Ninja flipejä tekevä tyyppi heti invasionin alettua. Ei vaan oo mitään saumaa sellaisessa tappelussa. No ehkä sen Gwynin voisi käydä vihdoin hoitamassa, kun kaikki muu on jo tehty..

Itse kun aloitan PvP:n niin fog ring automaattisesti päällä, jos vihulla ei ole fog ring käytössä niin peräännyn ja vaihdan itsekin sen pois. Kumarrukset ja sen jälkeen sitten mättöä vain.

Lainaus käyttäjältä heretic+

Kiitoksia avun tarjoamisesta mutta sain ne m*****t hetki sitten alas.

Hyvä. Miepä sitten tänään jatkankin tuon PvP-tyypin taivalta etiäpäin kamojenkeruun merkeissä.

Lainaus käyttäjältä Retro+

On tämä peli ollut aivan uskomattoman upeaa viihdettä. Täyden kympin peli minulle. Mutta pomotaisteluihin olen ollut useimmin pettynyt. Vain muutama bossi on tarjonnut kunnon haasteen. Loput sitten olleetkin lähinnä vain tykinruokana tiellä.

Pitää kyllä yhtyä tähän täysillä. Vuoden odotetuin peli kyllä täyttänyt lunastukset itsenikin kohdalla. Ainoa pettymys tosiaankin ollut pomotaisteluiden kohdalla.

Lainaus käyttäjältä Velvu+

Miepä sitten tänään jatkankin tuon PvP-tyypin taivalta etiäpäin kamojenkeruun merkeissä.

Minkä tasoista PvP hahmoa olet kehittelemässä? Itse aloitin eilen dex tyylisen PvP hahmon joka tökkii rapierilla. Tuo PvP itseltäni vielä ihan auki, mutta ajattelin tämän hahmon jättää tasolle 30. Löytyykö tuon tasoiselle väkeä invadea varten? Ja tekeekö kukaan invaasioita vielä tuon tasoisina? Ja tulee hiukka vaikea matka kun pitäisi Sens Fortressiin tällä hahmolla päästä. Ricard's Rapierin kun saan, niin hahmo yhtä kuin valmis. Sitten enää varusteiden parantelut edessä.

Edit: Ja tästä hahmosta piti alunperin tulla trollaus buildi onlinea varten, mutta mieluummin teenkin ihan kunnon hahmon.

Lainaus käyttäjältä Retro+

Minkä tasoista PvP hahmoa olet kehittelemässä?

Level 55 on jo plakkarissa ja siihen jään. Jotain kamoja pitää vielä hommata, tärkeimpänä Mask of the Father.

En tiedä paljonko PvP:tä löytyy lvl 30, en ole tainnut kertaakaan koittaa edes invaasiota vielä tuossa vaiheessa.

Milläs tapaa tuota PvP:tä olette ajatelleet harrastaa? Tuommoisilla lv. 30 hahmoilla peluu kuulostaa lähinnä siltä, että siellä pistetään vaan surutta pataan niitä "oikeasti" tuolla levelillä olevia tyyppejä. Tietäisi sitten ehkä itse pysyä poissa niistä kuvioista tuolla huonommalla hahmollani (ja miksei paremmallakin). Omat PvE ukkoni nimittäin ovat onnistuneet ottamaan voittoja yhden käden sormilla laskettavan määrän tähän mennessä. Tosin eipä niissä ole paljoa mahdollisuuksia jätetty viime aikoina.. ainakin viisi viimeistä pelaajaa vastaan otettua erää on mennyt siinä kun on ollut joko Fog Ring tai Slow+taikaspam komboa tullut.

En voi sanoa ettei kyseinen peli kiinnosta, mutta murhaava vaikeustaso yhdistettynä käsittämättömän surkeaan pelitaitooni tiennee sitä että lienee viisainta jättää peli hankkimatta houkutuksesta huolimatta, sillä alkutekijöihinsä tämäkin satavarmasti jäisi Demon's Soulsin tavoin. Harmillista, sillä kyseessä vaikuttaisi olevan varsin mainio tekele. Voin vain kuvitella että aiempiani vuodatuksiani jonkin pelin vaikeudesta vanhalla foorumilla lukeneet nauravat tällä hetkellä kippurassa vedet silmissä haikailuani päästä pelaamaan Dark Soulsia...*huoh*

Edit:
Huomaan että porukoilla on aika muhkeat levelit, joten kysynkin voiko tässä edes leveleitä grindaamalla mitenkään kompensoida pelin huikeaa vaikeutta vai kehottaisitteko vähänkin taidottomampaa pelaajaa säästämään rahansa johonkin muuhun peliin?

Hakannut nyt PvP:tä tän päivän 108 levelin äijällä. Yksi slow-pelle tuli vastaan, tuommosia ja fog-sormusta käyttäviä varten on taioista valkattuna Acid Surge, Toxic Mist ja Emit Force. Noita ei nyt muuten tule käytetytä vaan puhtaalla meleellä menee.

+5 Lightning Washing Pole ja pyro-katalyytti oikeassa kädessä, vasemmassa +15 Bloodshield sekä +5 Lightning Shotel. Useita aivan mahtavia otteluita kyllä takana, nyt saunatauko ja sitten vois takoa vaikka lisää.

Nyt tulee pari ketjun tyhmintä kysymystä:D Mitä virkaa on Humanityillä muutakun, että voi kääntyä ihmiseksi? Ja voiko vanhoja kamoja ja löydettyjä tavaroita myydä poies vai pitääkö vain dropata?

Sitten omiin kokemuksiin. Eli peliä on pelattu joku 15 tuntia ja hyvin on maittanut. Paljon pelättyjä rage kohtauksia ei ole tullut kuin yksi (eli en ehkä olekkaan niin huono pelaaja kun luulen:) jolloin Capra ei meinannut kuolla ei niin millään, yrityksiä ei kuitenkaan tainnut olla kuin joku viisi. Pomoja on nyt kaadettu siis neljä ja suht helppoja on ollut. Yllättävää minulle on, että pelin väli golemit ovat olleet haastavempia kuin itse pomot, Blakc Knightteja on kuollut vain yksi ja sekin pienellä huijaamisella, lisäksi tietenkin ne jotka ovat olleet etenemisen tiellä. Varusteet eivät kyllä ole kumloiset aseena käytän Ectus(vai mikä se oli) ja kilpenä on joku jonka nimeä en muista mutta siinä on lohikäärme kuvan(:D) ja armorit ovat tavalliset varkaan päällä olevat varusteet paitsi kypärä jonka nimeä en myöskään muista.

Vielä pikainen kysymys: Mikä on ollut suurin soul menetys ihmisillä? Itse juuri menetin 5000 ja otti kyllä pikkasen päähän ja pari kertaa melkein saman verran on menettänyt.

Pahoittelen kirjoitus virheistäni:)

Lainaus käyttäjältä Mardi+

Nyt tulee pari ketjun tyhmintä kysymystä:D Mitä virkaa on Humanityillä muutakun, että voi kääntyä ihmiseksi? Ja voiko vanhoja kamoja ja löydettyjä tavaroita myydä poies vai pitääkö vain dropata?

Humanity nostattaa Item Discoverya, Kaikkia elementaaliresistejä sekä Curse resistiä. Osa aseista myös on riippuvaisia Humanitysta, esim. Quelaags Furysword tekee sitä isompaa lämää mitä enemmän humanitya on palkissa.

Lainaus käyttäjältä Mardi+

Vielä pikainen kysymys: Mikä on ollut suurin soul menetys ihmisillä? Itse juuri menetin 5000 ja otti kyllä pikkasen päähän ja pari kertaa melkein saman verran on menettänyt.

Apauttirallaa 500 000 sielua on oman tyhmyyden takia tullut menetettyä, väsyneenä ei pitäis pelata.

Lainaus käyttäjältä Angel of Death+

Huomaan että porukoilla on aika muhkeat levelit, joten kysynkin voiko tässä edes leveleitä grindaamalla mitenkään kompensoida pelin huikeaa vaikeutta vai kehottaisitteko vähänkin taidottomampaa pelaajaa säästämään rahansa johonkin muuhun peliin?

Voi kompensoida, mutta onhan tuossa sitten oltava kärsivällisyyttä jos meinaa paljonkin grindata leveleitä. Itse tahkonnu tuon 108 levun charrun kahdesti lävihte ja kolmas kerta olisi bossia vaille valmis, mutta ei kehtaa sitä vielä tiputtaa sillä paras PvP-maasto tämä Kiln of the First Flame.

Loppupeleissä on kuitenkin kyseessä peli jossa opit vain virheistä ja kuolemien kautta, joten jonkinlainen sadisti pitää itse pelaajankin olla.

Lainaus käyttäjältä Velvu+

Apauttirallaa 500 000 sielua on oman tyhmyyden takia tullut menetettyä, väsyneenä ei pitäis pelata.

Hui! Elikkä tuo minun 5000 on kyllä niin pieni summa ettei mitään rajaa, mutta näin alussa niitä nyt ei kerry mitenkään niin kamalan paljon.

Nyt on NG+ läpipeluuta hinkattu tämä päivä ja bosseja onkin enää jäljellä Ornstein & Smough, Nito, Seath, Bed Of Chaos ja pääpiru Gwyn. Leveliä löytyy 91 ja olen tuossa hetken Anor Londossa yrittänyt peliseuraa löytää, mutta tuuri on ollut todella huono tähän mennessä.

Onko teillä mitään tietoa, mistä tämän tasoisena löytäisi hyvin peliseuraa? Olisi mukava taas päästä pelailemaan muiden kanssa muuten kuin invaden merkeissä.

Yllättävän helppo on tämä NG+ ollut, varsinkin pelin parhaiden loitsujen kanssa jotka tekevät kaikkiin aivan massiivisesti damagea. Ongelmia on ollut vain Sifissä (jonka soolosin sitten lopulta) ja Four Kingsissä (jossa apuna oli kaksi phantomia), muuten peli on mennyt kuin vettä vain.

Juu ei niitä alussa kerry niin, jos rivivihollisilta irtoaa se 30-100. Kunhan siinä etiäpäin pääsee niin alkaa tulemaan isompia sielumääriä per vihollinen. NG+ ja siitä etiäpäin sitten nuo kertoimet vaan kasvaa.

@Zenox: En kyllä tiedä kuinka tuolla levulla sitä seuraa tuolla löytyy, itse soolosin koko toisen ja kolmannen kierroksen.

Mulla olis se eka strenabuildilla oleva tyyppi jotain 80+, mutta ei taida olla Sens Fortressia vielä sillä käyty nyt NG+:n aikana.

Veditkö ekalla rundilla kumminpäin Smoughin ja Ornsteinin? Smough noista helpompi tappaa jälkikäteen.

EDIT: Jos vedät sen sun äijäs lvl 100 niin silloin voisisin tulla auttelemaan tuolla "mainilla", sillä levuja 109 joten skaalautuu sen 10%:n mukaan tuossa vaiheessa.

Lainaus käyttäjältä Velvu+

Veditkö ekalla rundilla kumminpäin Smoughin ja Ornsteinin? Smough noista helpompi tappaa jälkikäteen.

Onni oli matkassani, kun sokkona tapoin Ornsteinin viimeisenä. Nyt onkin sitten vähän helpompi, kun Smoughin voi hoitaa jälkimmäisenä.

Nyt palasin alamaailmaan ja katselen, josko joku haluaisi apua Sifin alueella (eli toisinsanoen invadereiden grindausta metsässä), niin saisi vihdoinkin upgradettua täysille tuon pyromancy-käsineen ja ostettua viimeisen puuttuvan sorceryn Loganilta.

Päivällä löytyi vielä paljon seuraa kaikkialle, mutta nyt ei kukaan tunnu haluavan missäänpäin apua. I'm so sad. Tämä peli on parasta phantomina muita auttaessa.

Lainaus käyttäjältä Velvu+

En tiedä paljonko PvP:tä löytyy lvl 30, en ole tainnut kertaakaan koittaa edes invaasiota vielä tuossa vaiheessa.

Tuota vähän ajattelinkin. Voisinkin ihan reilusti nostaa tason 50-60 paikkeille myös tuolle rapier sorkkijalle. Silloin luulisi löytyvän PvP porukkaakin.

Nyt vain ongelmana on se, että millä ihmeen hahmolla jatkaisin pelaamista. Tuli nyt turhankin paljon innostuttua ja teinpä vielä neljännen hahmon. Ajattelinkin tällä myös soolota koko pelin... käyttäen pelkkiä jousia. Taurus demoni kaatui juuri shortbowilla ja crosbowilla ja oli aika eeppinen matsi. Tuossa olikin jo haastetta tällaisellä buildilla ja aika upea fiilis oli kun sain sen sinne tornin päälle viimein kaadettua. Mietityttää jo valmiiksi, että millä keinolla kaadan Capran ilman meleeseen turvautumista.

Lainaus käyttäjältä Retro+

Mietityttää jo valmiiksi, että millä keinolla kaadan Capran ilman meleeseen turvautumista.

God help us all. Tuo tulee kyllä olemaan aivan jättimäinen teko. Tänään yritin muutaman tunnin päästä main-characterillani Capraa NG+:ssa ja se kaatui noin 35 yrityksen jälkeen Crystal Soul Mass -rämpytykseen.

Argh, ei täältä nyt tunnu löytyvän ihmisiä, jotka haluaisivat pelissään apua. Four Kingsissä löytyi nopeasti peliseuraa, mutta bossi voitetaan kerran 50 yrityksessä, joten se on lähes täysin turhaa. Anor Londossa taasen olen muutaman kerran ollut mukana ja kerran pääsin sielujen grindaukseen mukaan (tapetaan Anorin Firekeeper, jolloin kaupunki pimenee ja tapetaan Darkmoon-covenantin jäsenet, jotka peliin tunkeutuvat hostia tappamaan), mutta se päättyi hostin kömmähdykseen, kun päin naamaa tuli Crystal Soul Mass. Sifiinkään ei enää tunnu löytyvän peliseuraa, ei löytynyt päivällä eikä illalla (eikä yöllä). Pitää varmaankin suosiolla yrittää huomenna uudestaan.

Tuo on kyllä aivan syvältä kun Darkmoonin ja Forest Huntin porukkaa käytetään grindaukseen :) Meni maku kumpaankin covenantiin itseltä ainakin juuri tuon seikan takia.

Mutta creditsit pyörähtivät ruutuun joka tapauksessa eilen. Gwyn oli yllättävänkin helppo ja kaatuikin ensimmäisellä yrityksellä. Matka sinne olisi tosin ollut hyvä eri chunkien grindaukseen, mutta eipä siihen enää jaksanut jäädä. NG+:aa tulee tuskin mentyä tällä kertaa; mitä nyt Asylumista lähdin vielä pihalle.

Jostain syystä sorcery trophy jäi saamatta, vaikka hommasinkin kaikki Griggsiltä, Loganilta, Duskilta ja Ingwardilta saatavat taiat.

Lainaus käyttäjältä varjo+

Jostain syystä sorcery trophy jäi saamatta, vaikka hommasinkin kaikki Griggsiltä, Loganilta, Duskilta ja Ingwardilta saatavat taiat.

[spoiler]Matsasitko vielä Loganin Hollowia vastaan? Siltä droppaa se White Dragon Breath.[/spoiler]

Tuli sekin saatua.. Jouduin vieläpä ostamaan monta samaa taikaa kahteen kertaan, jotta pääsisi ottamaan tuon matsin. Saiko muilta NPC-hahmoilta sitten sorceryjä? Loganin oppilaskin droppasi jonkun taian (Hush), eli sekin on saatu. Eipä tuo sillaa väliksi, kun en kuitenkaan jaksa Platinumia tavoitella (ainakin 10x Souvenier of Reprisal tjsp tuntuu olevan liian kova pala kerättäväksi).

Souvenirit tulee yllättävän helposti ja nopeaa Kiln of the First Flamessa. Onko sulla Lightit ja Repairit etc. sitten repertuaarissa?

EDIT: Meinaspa olla tuskasta tappaa Gwyn kolmatta kertaa. Kahdella blokkauksella veti staminapalkin veks (37 staminaa äijällä). Harmittaa nyt, että en nauhoittanut matsia, sillä loppu konstit niin koitin sitten dual-wieldinä vetästä sen ja kaatuhan se piru sitten, parry ownaa kympillä.

Lainaus käyttäjältä Velvu+

Souvenirit tulee yllättävän helposti ja nopeaa Kiln of the First Flamessa.

Sieltä itsekin nämä kymmenen Souveniria keräsin, yllättävän helposti tuli, porukka ei ollut valmistautunut Crystal Soul Massiin (miksi tämä tulee aina jokaisessa viestissä esille?)

Eilen alkoikin siinä kolmen aikoihin löytymään porukkaa, suurimmaksi osaksi ranskalaisia, jotka aina pelin jälkeen lähettivät viestin "merci", hävittiin tai voitettiin. Mukavaa porukkaa. Sitten löytyi joku mukava hemmo, jonka kanssa odotimme pimeässä Anor Londossa invadereita samalla vaihellen hyvinkin lennosta tavaroita. Omaksi saldoksi tuli Great Lord Greatsword +5, Red Titanite Slab ja Divine Zweihander +10. Itse tietenkin annoin samalla mitalla takaisin omia aseitani ja upgrade-materiaaleja, juurikin niitä mitä en mihinkään tarvinnut (kuten Halberd +15, Enchanted Falchion +4, jne). Hauska huomata, että anteliaita ja reilujakin ihmisiä pelistä löytyy. Niin ja pääsinpä myös parivaljakon Ornstein & Smough läpi tällä kertaa Smoughin tappaen toisena.

Nyt taitaa olla aika taasen pistää Dark Souls pyörimään ja mennä sekoilemaan Anor Londoon muiden kanssa. Tulipa muuten saatua myös tuo Wisdom Of A Sage -trophy, eli kaikki sorceryt. Pyromancyja puuttuu yksi (Fire Tempest[kö]) ja miracleja samoin (Gravelord Great Sword Dance).

Nyt pitää jostain saada käsiin jokin +10 shieldi, haluan nähdä minkälainen tuo Moonlight Butterflyn sielusta saatava shieldi on. Kyseessä siis shieldi, joka ampuu jonkinlaisia ympyröitä(?) ja tuo shieldi näyttää co-opissa olevan tehokkain ase Four Kingsiä vastaan (Crystal Homing Soul Massin ohella, hehehehe).

Lainaus käyttäjältä Zenox+

Nyt pitää jostain saada käsiin jokin +10 shieldi, haluan nähdä minkälainen tuo Moonlight Butterflyn sielusta saatava shieldi on. Kyseessä siis shieldi, joka ampuu jonkinlaisia ympyröitä(?) ja tuo shieldi näyttää co-opissa olevan tehokkain ase Four Kingsiä vastaan (Crystal Homing Soul Massin ohella, hehehehe).

Tuo Moonlight Butterflyn sielusta saatava kilpi on imba, tajutonta lämää teet. Se konvertoi damagen omasta + oikean käden aseesta siihen latinkiin (joten mitä kovempi ase oikeassa kädessä, sitä kovempi lämä), vie muistaakseni pari pykälää kestoa per kiekko. Ei ole tullut käytettyä kyllä hirveästi tuota juuri tuon tuhovoiman takia.

Lainaus käyttäjältä Velvu+

Tuo Moonlight Butterflyn sielusta saatava kilpi on imba, tajutonta lämää teet. Se konvertoi damagen omasta + oikean käden aseesta siihen latinkiin (joten mitä kovempi ase oikeassa kädessä, sitä kovempi lämä), vie muistaakseni pari pykälää kestoa per kiekko. Ei ole tullut käytettyä kyllä hirveästi tuota juuri tuon tuhovoiman takia.

Herranjumala. Tuohan tarkoittaisi Fire Zweihanderin kanssa noin 1500 damagea. Sitten kun saan tehtyä Enchanted Uchigatanan, tekee se vielä enemmän. Pakkohan tuollainen on saada, elämä helpottuu huomattavasti.

Nyt on SL97 hahmollani ja enää muutama lordi jäljellä kunnes peli on taasen ohi. Tällä kertaa aion kyllä hankkia suurimman osan noista rare weaponeista ennen kolmannelle läpipeluulle siirtymistä, voipi olla, että saan jopa platinan yhdellä hahmolla tästä pelistä. Sitten voisi olla aika tehdä miracleja käyttävä melee-tyyppi, tai ehkäpä täysin puhdas melee-hahmo? Sorceryista saa kuitenkin tarpeekseen, kun niitä kolme läpipeluuta ympäriinsä ampuu.

Mie olen vetäny puhtaasti meleellä nyt, neljäs rundi menossa. Omaa tyhmyyttä pitää vetää tämä Anor Londoniin saakka sillä tein Cursed Greatsword of Artoriaksen kahdesti, blessed greatsword puuttuu vielä että sais tuon viimeisen trophyn.

EDIT: Onneksi on tällä hahmolla Master Key joten saa skipata pari aluetta.

EDIT2: Hei muuten, Mimic droppas just +200 item discovery kypärän. Noita tullu tapettua aika reippaasti näillä rundeilla joen tuntuu olevan rare droppi. Laittakaas se +item discovery sormus ennneku noita tapatte.

EDIT3: Ja Dark Souls Platinoitu.

No huhhuh Velvu. Nyt jo platina? Montako kertaa jo olet pelin läpäissyt kaikilla hahmoilla yhteensä? Kyllähän tuo platina tulee itsellänikin hankittua vielä lähiaikoina, mutta enpä noin nopeasti olisi hommaa saanut valmiiksi. Tulisi jo lomaviikko töistä niin pääsisi kunnolla pelaamaan itsekin. Taitaa mennä kaikkein eniten aikaa tuon miracle trofeen kanssa. Ei jaksaisi rampata eri covenanttien välillä.

Ja Zenox, suosittelen tekemään hiukan miracleja käyttävän melee hahmon. Tuo ensimmäinen hahmoni on juuri tuollainen. Ihan hauskaa vaihtelua sille huitomisellekin. Etenkin tuo Force miracle on julmetun hauska kaikkien reunojen läheisyydessä. Pelvic thrust for the win.

Tulipahan muuten naurahdettua tänään päivällä kun lukaisin uusimmasta Mikrobitista Dark Soulsin arvostelun. Ei herranenaika, lopettaisivat jo arvosteluiden julkaisemisen tuossa lehdessä. Tässä hiukan parhaita paloja surkean lyhyestäkin "arvostelusta", joka sai vain 2 tähteä: "peli on suorastaan ruma ja masentava katsella, äänitehosteet ovat mitäänsanomattomia, rujo esitys sekä silmille että korville, jättää liikaa asioita pelaajan oman opiskelun varaan". Enpä tiedä pitäisikö tällaisille "ammatti" arvioille itkeä vai nauraa. Omasta mielestäni peli on upean näköinen ja äänimaailma tunnelmallinen. Soundtrack on jumalainen Demon's Soulsin tapaan. Varsinkin kolme kappaletta jäi omaan mieleeni, Ornstein&Smough, Great Grey Wolf SIf ja Gwyn Lord of Cinder. Mutta mitä pelin useista muista arvosteluista voi todeta, niin tämän tyyppisillä haastavilla peleillä on onneksi vielä kysyntää ja paljon. Toivonkin From Softwarelta lisää tätä samaa. Oli se vaikka taas tällä samalla pelimoottorilla. Miksi korjata jotain joka ei ole rikki.

Huhhuh, tuli hankittua tuo Greatsword of Artorias ja grindattua faithia ja intelligenceä yhteensä n. 20 leveliä, jotta sain ruveta käyttämään sitä. Lievästi rassaava sessio, varsinkin kun yritin siinä samalla putsata suurimman osan Anor Londosta. Nyt kun tuo miekka sitten nostettu +4 tasolle, niin voisin lähteä katselemaan paikkoja tuonne New Londo ruinssiin.

Lainaus käyttäjältä Retro+

No huhhuh Velvu. Nyt jo platina? Montako kertaa jo olet pelin läpäissyt kaikilla hahmoilla yhteensä? Kyllähän tuo platina tulee itsellänikin hankittua vielä lähiaikoina, mutta enpä noin nopeasti olisi hommaa saanut valmiiksi. Tulisi jo lomaviikko töistä niin pääsisi kunnolla pelaamaan itsekin. Taitaa mennä kaikkein eniten aikaa tuon miracle trofeen kanssa. Ei jaksaisi rampata eri covenanttien välillä.

Eka kierros meni harjoittelun vuoksi sillä raskaasti panssaroidulla strenght-meleellä. Sen jälkeen rollasin tuon dex-buildia käyttävän hahmon jolla pelin vedin tuon 3 kertaa lävihte ja neljännellä kierroksella tuonne Giant Blacksmithin luokse. Eli loppupeleissä neljä kertaa pelin olen läpäissyt. Nyt menossa tuo lvl 55 PvP-hahmo, Lordien sielut pitäis kerätä ja sitten Gwyn viimeistellä, vaikka tuon taidan raahata vain sinne Nitoa edeltävään luolaan vauvaskelejä lahtaamaan.

Lainaus käyttäjältä YritaEdes+

Huhhuh, tuli hankittua tuo Greatsword of Artorias ja grindattua faithia ja intelligenceä yhteensä n. 20 leveliä, jotta sain ruveta käyttämään sitä. Lievästi rassaava sessio, varsinkin kun yritin siinä samalla putsata suurimman osan Anor Londosta siinä samalla. Nyt kun tuo miekka sitten nostettu +4 tasolle, niin voisin lähteä katselemaan paikkoja tuonne New Londo ruinssiin.

Jos et meinaa käyttää kirousta itseesi niin tuota miekkaa pitää wieldata 2h:na, että saat blokattua lyönnit. Yhdessäkään kilvessä kun ei ole tuota kirous-ominaisuutta, tai jos on niin itse olen sen kyllä täysin missannut.

Lainaus käyttäjältä Velvu+

Jos et meinaa käyttää kirousta itseesi niin tuota miekkaa pitää wieldata 2h:na, että saat blokattua lyönnit. Yhdessäkään kilvessä kun ei ole tuota kirous-ominaisuutta, tai jos on niin itse olen sen kyllä täysin missannut.

Eipä tuo ole ongelma, kun olen jo tähän mennessä 90% peli ajastani 2h:na greatswordeilla. Pitäänee tosin laittaa wolf ring sormeen, että poisea on riittävästi vaikka minulla onkin osa Havelin panssareista käytössä. Mitä kilpeen tulee, niin ainoa kilpi missä saattaa olla jotain tekemistä cursen kanssa on se Soul of Siffin(?) avulla tehtävä kilpi.

Retrolle tuosta Mikrobitin arvostelusta... Jännä juttu, että haukkuivat peliä noin pahasti, mutta kritiikin esim. grafiikoita kohtaan voin ymmärtää. Onhan peli tekstuureiltaan melko rujo, mutta suunnittelu ja valaistus korjaavat tilannetta niin, etten menisi peliä rumaksi haukkumaan (esim. Anor Londo on hienoimpia mestoja peleissä koskaan)

Sen sijaan pelimoottori ansaitsee jonkin verran haukkuja, ensinnäkin lukittautumissysteemi on perkeleen kankea, ja monissa tilanteissa on turvallisempaa olla käyttämättä sitä kokonaan. Lisäksi peli hidastelee järkyttävän paljon, ainakin Blighttownissa ruudunpäivitys tippuu valehtelematta varmaan 10-20fps lukemiin, ja peli tahmaa aivan armottomasti koko ajan. Yksi syy lisää vihata sitä persereikää.

Mutta lätinät sikseen, tullut taas seikkailtua ja samoiltua vähän vailla päämäärää. Dukes Archivea suoritin jonkin matkaa eteenpäin, mutta veri veti toisaalle. Kävinkin siis Great Hollowin kautta liittymässä siihen lohikäärmeen covenantiin ja myös katsastamassa Blade of the Darkmoonin mestat. Myös Undead Asylumin kävin koluamassa uudelleen, ja Stray Demon aiheutti jonkin verran harmaita hiuksia mätkimällä minut kumoon niillä ihme tulitaioilla. Kaatuihan se lopulta, ja nuken löytämisen jälkeen matka jatkui Painted Worldiin joka taas oli yhtä helvettiä. Jatkuva "Toxic!" päällä mätisäkkien räjähdellessä ympärillä ja pomokin oli alkuun kohtuurasittava. Lopulta turvauduinkin nynnyilyyn ja myrkytin crossbreedin Poison Breathilla jolloin liikkeitä oli helppo seurata kun ilmassa leijui jatkuvasti myrkkypilvi.

Kaipa sitä seuraavaksi takaisin Dukes Archiveen antamaan Seathille pataan. Ahdistaa jo valmiiksi sekin mesta. Noh, huomenna tulee myös BF3 joka vie varmaan harmittavan paljon peliaikaa, mutta saavatpahan hermotkin lomaa!

No niin, tulipa täälläkin platina tästä hankittua. Nopeasti skippailin kolmannella läpipeluulla Gaping Dragonin ja Capra Demonin, että pääsisin Anor Londoon miekkaa Sifin sielusta tekemään. Miekan tein ja platina napsahti. Kävinpä vielä vetämässä Ornsteinia ja Smoughia turpaan, Crystal Homing Soul Mass on aivan liian hyvä spelli, maksimissaan viisi sellaista meni jokaiseen bossiin, kun intelligence oli 55. Gwynkin kuoli neljään sellaiseeseen. Tuon nerffaus voisi olla ihan mukavakin idea.

Tuli myös koitettua tuota Crystal Ring Shieldiä ja ai että mikä shieldi, kaikki kaatuvat yhteen iskuun. En sitä kylläkään käyttänyt, turhan OP shieldi on kyseessä.

Heti aloitin uuden hahmon platinan saatuani, tällä kertaa mennään miracle/melee-hahmolla peliä läpi. Nyt pitäisi taas löytyä vähän co-op -seuraakin, kun kolmannella läpipeluulla ei oikein tuntunut olevan ketään.

Tulin aloittaneeksi toisen hahmon, Faith/Strenght-linjalla (Cleric yllättäen classina, nyt Int jää pitkäksi aikaa minimiinsä). Nyt 5h takana ja kelloa soitettu, vähän sieluja metsässä keräilen myös. Nopeutti portin avaimen ostamista kun Drake päätti tässäkin läpipeluussa lopettaa elämänsä.

Tarkoitus on ensinnäkin jättää hahmo hieman alemmalle soul levelille, hankkia hyvät varusteet/miraclet etc. ja autella ihmisiä. Kaverilistalla kaveri jumissa Gargoyleissa, joten katsoo kun kaveri sattuu paikalle niin siitä voisi auttamisen aloittaa.
Nyt pitäisi myös vähän hankkia kiveä että tuo äskettäin noutamani Astora's Straight Sword saadaan upattua hieman ylöspäin. (Nyt +2, eikös tuota kiveä saanut esim. Undead Asylumista vaihdettua Snuggylta?)

No niin peli olisi nyt läpi eikä siinä mennytkään kun noin 70h ja yli kolme viikkoa. Loistava peli vaikka välillä mielenterveys olikin koetuksella. Nyt voi hyvillä mielin odotella ensi viikon perjantaita.

Lainaus käyttäjältä Sai Maa+

Tarkoitus on ensinnäkin jättää hahmo hieman alemmalle soul levelille, hankkia hyvät varusteet/miraclet etc. ja autella ihmisiä. Kaverilistalla kaveri jumissa Gargoyleissa, joten katsoo kun kaveri sattuu paikalle niin siitä voisi auttamisen aloittaa.

Synccaus voi olla tuskallista sitten, hjelppasin yhtä kaveria kunkuissa niin synccauksessa meni vajaa puoli tuntia. Muista myös, että sun pitää olla +/- 10% hostin levelistä.

Lainaus käyttäjältä Sai Maa+

Nyt pitäisi myös vähän hankkia kiveä että tuo äskettäin noutamani Astora's Straight Sword saadaan upattua hieman ylöspäin. (Nyt +2, eikös tuota kiveä saanut esim. Undead Asylumista vaihdettua Snuggylta?)

Twinkling titanitejako se vaati? Jos vaati niin juu, Snugglylta voit vaihtaa jäkäliä noihin. Kukkivasta jäkälästä 2 Twinklingia ja kahdesta muusta jäkälästä 1 Twinkling.

Lainaus käyttäjältä Velvu+

Synccaus voi olla tuskallista sitten, hjelppasin yhtä kaveria kunkuissa niin synccauksessa meni vajaa puoli tuntia. Muista myös, että sun pitää olla +/- 10% hostin levelistä.

Siksi jätinkin hahmon toistaiseksi sl 25:een. Noh, kaveri ole ollut samoihin aikoihin paikalla, joten jää hieman myöhemmäksi. Muita toistaiseksi yrittänyt auttaa sen minkä porukka kutsuu (ja kutsu käy yllättävän harvoin).
On myös vaikeaa auttaa osaa kavereista, useat kun sattuvat jatkuvasti tekemään typeryyksiä.
Yritä siinä auttaa kaveria saamaan esim. Elite Knight Armori. Itse yksitellen herättelet vihuja ja viet ne kauemmaksi. Sitten sankari saa hurjaa rohkeutta ja menee nostamaan kaiken kerralla kimppuunsa.
Ei siinä muuta mutta sitten kun olet Stone Knightit tappanut se ottaa ja kuolee johonkin enttiin...

Enivei, nyt miettimässä mitä varusteita pitäisi hankkia ja pitää hieman tutkailla mistä ne hyvät Miraclet löytyvät.
Capran voisi toki käydä tappamassa niin saisi myös pyromancyt mukaan. Kun pääsee sitten siihen vaiheeseen että voi houkutella noita hölmöjä jotka inveidaa tahallaa alhaisen levelin kavereita ja antaa kunnon rangaistuksen moisesta. Syy miksi yleensä ihmismuodossa pelaan automaattisesti offlinessa, yleensä kun tulen inveidatuksi saman tien kun poistun miltä tahansa bonfireltä... jep.

Mutta varuste-ehdotuksia, helposti löydettäviä hyviä Miracleja/Pyromanceja yms. olisi mukava kuulla muiltakin. Onkos tuosta Karmic Justicesta mihinkään? Vaikkapa back-upiksi joihinkin bosseihin? Mitään tietoa miten paljon vahinkoa se tekee kun ottaa osumaa.

Edit: Nyt käyttänyt paljon peliaikaa ODOTTELUUN ^^.
Kestää aika kauan löytää pelaajia autettavaksi, nopein SL-25 paikka ollut tähän mennessä Capra, pari kutsua tullut toki muuallekkin.
Tulin myös hakeutuneeksi Warrior of Sunlight-covenanttiin, mutta ei kutsutahti siitä paljoa muuttunut. Lisäksi Covenant-aloituslahja vaatii liikaa faithia tällä hetkellä (nyt 18, kaksi puuttuu), mutta kunhan jaksan niin katakombeista voisi noutaa hidastus-loitsun (ja Mask of Fatherin) johon nyt rahkeet riittävätkin.

Eikös muuten Astora's Straight Sword käy divine-aseesta katakombeissa? Ainakin se tekee divine damagea.

Lainaus käyttäjältä Sai Maa+

Mutta varuste-ehdotuksia, helposti löydettäviä hyviä Miracleja/Pyromanceja yms. olisi mukava kuulla muiltakin. Onkos tuosta Karmic Justicesta mihinkään? Vaikkapa back-upiksi joihinkin bosseihin? Mitään tietoa miten paljon vahinkoa se tekee kun ottaa osumaa.

Varuste-ehdotuksina tulee Stone Armor/Gold Gemmed, endurancen mukaan vaikka noita mixaillen. Pyromancyna Combustionit on aivan imboja, Chaos Fireball toimii myös jos on humanityja varastossa. Karmic Justicea en ole kertaakaan käyttänyt, mutta eikös tuo kuvauksen mukaan isomman daman ainakin osittain palauta.

Lainaus käyttäjältä Sai Maa+

Eikös muuten Astora's Straight Sword käy divine-aseesta katakombeissa? Ainakin se tekee divine damagea.

Kaiken järjen mukaan pitäisi toimia, tuo enemmänkin makukysymys millä aseella niitä luurankoja tahtoo hakata. Itsellä aika vakiona joka hahmolla Divine aseena Claymore. Siinä kun sen verran voimaa takana, että luurangot joutuu kasailemaan itsensä uusiksi hitin jälkeen + R2-hyökkäys on yllättävän pitkä.

Ensimmäisen hahmon divine-ase oli Claymore, tosin nyt kun Faith-pohjaa hahmolla niin jotain muuta.
Muutenkin tämän hetken käyttöase on juurikin tuo Astora's Straight Sword (+4) josta irtoaakin jo yli Drake Swordin verran vahinkoa. Ihan hyvin tähän vaiheeseen.

Olisiko kenelläkään hyviä vinkkejä saada Twinkling-kiveä? SItä ei ole turhan paljon tullut löydettyä ja kaikki uponnut miekkaan.

Lainaus käyttäjältä Sai Maa+

Ensimmäisen hahmon divine-ase oli Claymore, tosin nyt kun Faith-pohjaa hahmolla niin jotain muuta.
Muutenkin tämän hetken käyttöase on juurikin tuo Astora's Straight Sword (+4) josta irtoaakin jo yli Drake Swordin verran vahinkoa. Ihan hyvin tähän vaiheeseen.

Olisiko kenelläkään hyviä vinkkejä saada Twinkling-kiveä? SItä ei ole turhan paljon tullut löydettyä ja kaikki uponnut miekkaan.

Crystal Caven simpukoilta irtoaa, ja jos odotat päivitystä, sitä alkaa saada pian ostettua London sepältä.

Ja 10+ Twinklingiä tippuu lizardeilta Great Hollowista.

Olin kyllä tutustunut patchiin, mutta ei ollut vielä tiedossa eurooppaan tulon virallista aikaa. Osa päivityksistä kyllä ihan asiaa, mutta en olisi ihan samaa mieltä tekijöiden kanssa esim. juurikin kauppiaiden myymien tavaroiden muuttamisesta.
Se että nuolia saa joka kulman takaa, tai että Twinklingiä saa 8000/kpl (eli siis niin paljon kuin tarvitsee, koska se ole sieluista kiinni) ei vain tunnu hyvältä ajatukselta. Helpottaa peliä, mutta saas nähdä.

Myös nerffailut arveluttavat, sillä toivon hartaasti etteivät nämä tee ko. tavaroista/taioista hyödyttömiä (tappelupeleissä esimerkiksi SF3 2nd Impactissä Sean oli selvä top-tier, 3rd Strikessa kaikkea nerffattiin ja ylivoimaisesti huonoin hahmo.). Toivon hartaasti että tasapainoitukset osuvat kohdalleen.

Sitten kyllähän se miekka toimi siellä katakombeissa, harmi että droppina tuli väärä naamari, vaikkakin on se äidinkin maski ihan kiva. Ja ostamaanhan sitä isän versiota en vielä painu tuonne ikävään jättien hautaan. Saattaa olla jo minun hahmolle liian kova pala.

Sen sijaan tuli suunnattua nokka kohti Blighttownia, hieman hermostuttaa kantaa suht heikolla hahmolla isoa kasaa humanityä mukana sillä kun ihmiset eivät paljoa tunnu kutsuvan auttamaan menee keräämisessä hetki.
Vielä kun viholliset tuntuvat aika voimakkailta, etenkin jos erheestä joutuu useampaa vastaan, on kuoleman vaarakin taas vaihteeksi hyvin konkreettinen :)
Tosin tuli melkein katakombeissa kuoltua Black Knightiinkin kun en ollutkaan puhdistanut pohjakerosta viimeisestä wheel-skeletonista. Olipas kiva yllätys saada tuollainen selkään (varsinkaan kun en panssaria pitänyt oikein ylläkään, vain aloituspakkauksen cleric-setti jotta menee alle 25% equipment loadilla)...

Sitten pitäisi hakea Gold Hemmed-setti heti perään (toivottavasti siitä ei tule hyödytön settin nerffauksen jälkeen), The Great Hollow ja Ash Lake ennen poistumista takaisin valoon. Joo, tekemistä olisi jos kantti kestää. Vai pitäisikö hieman nostaa tasoa? Paha paha.

Voisi sanoa, että vihdoin etenin kunnolla. Yhdessä peli sessiossa tuli pudotettua molemmat hydrat (+5 dragonslayer bow auttaa ehkä vähän liikaakin), Demon Firesage, Centipede Demon ja lopuksi tuli pistettyä Nitokin nippuun, joka tuntui ihan rehellisesti sanottuna naurettavan helpolta.

Soul leveleitä on suunnilleen 81 ja olen tässä viime ajat lähinnä keräillyt näitä uniikkeja itemeitä, spellejä, pyromancyja, miracleja, suorittanut covenant rankkeja ja kaikenmaailman titaniteja, jotta saan hankittua kaikista asetyypeistä sen maksimi tason aseen, ettei NG+ jää hirveästi lisätyötä. Nyt tosin pitäisi varmaan lähteä Crystal caveen keräämään twinkling titanitea ja varmaan voisi samalla kokeilla onnea Seathia vastaan.

YEdit: Dodiin, nyt on Dark Souls läpäisty. Todella upea kokemus sitä ei voi kukaan kieltää ja ehdottomasti yksi tämän konsolisukupolven parhaita pelejä ja todennäikösesti tämän vuoden paras peli (Zeldalla on vielä mahdollisuus).

itse olen tahkonnut peliä noin 12h ja pakko sanoa että itsellä kun ei tosiaan ole hermot mistään parhaista päistä saatu niin monta kertaa on ollut lähellä että lentääkö ohjain vai telkkari vai mikä ikkunasta pihalle mutta parasta tässä on että tässä pelissä ei voi kun itseään syyttää kun et vaan osaa niin et osaa.

Tosiaan 8h meni siihen että oisin päässy kilkuttelemaan ekaa kelloa mutta alkoi hermo menemään kun en saanut tapettua niitä lohikäärmeitä joten tämä herra päätti mennä eteenpäin ja saada souleja kasaan että saan levua vedettyä kunnes aikanaan tuli se piste että ei herranjumala minne tässä voisi mennä kuolematta.
Tosiaan viime yönä tuli sen verran hyvin sohlattua että Butterflyn sain kukistettua ja ne lohikäärmeet että pääsen eteenpäin, sutta yritin pari kertaa mutta tuli se perus tökkii ja tökkii joten otin neuvosta vaarin ja päätin että mennään eteenpäin ja tällä hetkellä olen matkalla kohti toista kelloa mutta siellä on todella pienessä paikassa joku semi helpohko demoni/bossi jolla on kaksi koiraa apunaan.

Pakko sanoa että jo tällä hetkellä peli on kovaa vauhtia menossa sinne että on yksi parhaista peleistä ikinä mikä tullut vastaan, haastetta on urakalla ainakin itselleni jopa voisi sanoa että liikaakin mutta yrittänyttä ei laiteta.

Ainoa mikä itseäni ärsyttää on yksi pelikaveri joka katsoo hyvällä todennäköisyydellä juutubesta kokopelin koska on pelannut vähemmän kuin minä ja toinen pelikaveri mutta on paljon pidemmällä kuin me ja tietää paljon erilaisia jippoja pelistä.
Ja pakko sanoa että se ärsyttää jumalattomasti kun itse yritän oikeasti pelata peliä enkä turvautua juutuben ihmeelliseen mailmaan.

Hieno peli on kysessä ja kannattaa ja suosittelen kaikille tätä peliä vaikka olisikin hermot a'la nemesis

Huhhahhei, näin PS3-aloittelijana tuli juuri vasta väännettyä Demon's Souls loppuun. Melko eeppistä kamaa! Toissapäivänä sitten hommailin Dark Soulsin ja sitä pelaillut nyt muutaman tuntia eli mitä töiden ja muun hurvittelun jälkeen jäänyt aikaa. Melko haastavalta vaikuttaa taas tämä tietämättömyys asioista, minkä seurauksena Demon's Soulsin meinasin aluksi lopettaa (7 tuntia ekalla kerralla 1-1 yrittäen...). Demon's Soulsin wiki oli silloin pelastus, mutta nyt aattelin pärjäillä ainakin aluksi ilman Dark Soulsin samaista.

Haluaisin kysyä nyt kuitenkin tuosta levelauksesta. Firelink Shrinella sain hahmoani levelattua pari kertaa, mutta seuraavan mestan eli Undead Burgin bonfirella sitä en saanut tehtyä vaikka sieluja oli pari tuhattakin jossain vaiheessa. Pitäisikö sitä kindlata vai mitä, jotta niitä leveleitä saa lisättyä?

Se vaihtoehto tason nostoon aukeaa vasta kun sinulla tarpeeksi sieluja, joten sinulla taisi olla liian vähän sieluja mukana. (Hintahan nousee kuten Demon's Soulssissa ^^)

Lainaus käyttäjältä Sai Maa+

Se vaihtoehto tason nostoon aukeaa vasta kun sinulla tarpeeksi sieluja, joten sinulla taisi olla liian vähän sieluja mukana. (Hintahan nousee kuten Demon's Soulssissa ^^)

No sitten se nousee melko paljon nopeammin kuin Demon's Soulsissa...

Edit: Aloittelijan moka, en siis ottanut tietenkään huomioon pelihahmon aloitusleveleitä.

No nyt on Dark Soulsia tullut väännettyä sen verran, että Capra Demonin ja sitä edeltävät pomot olen ehtinyt huitaista ja Depthsiä vähän käydä läpi. Erityisen iloinen olin kun sain Thief Armorin, jossa on ihan OK -tasoiset suojat, ja jonka avulla pääsee hieman stealthailemaan sekä pyörimään, kun endurance on vielä hieman heikoilla. Onko pelissä muuten DS:n Thief's Ringin tyylistä sormusta? Meikäläistä ruvennut kyllä ärsyttämään tavattomasti pelin lock-on -systeemi, joka ei vain toimi. En tajua, että miten edeltäjän toimiva toiminto on tähän näin pahasti sössitty. Muuten peli on kyllä ollut rautaa ja uudet toimintaliikkeet ovat olleet avuksi.

Lainaus käyttäjältä upidipi+

No nyt on Dark Soulsia tullut väännettyä sen verran, että Capra Demonin ja sitä edeltävät pomot olen ehtinyt huitaista ja Depthsiä vähän käydä läpi. Erityisen iloinen olin kun sain Thief Armorin, jossa on ihan OK -tasoiset suojat, ja jonka avulla pääsee hieman stealthailemaan sekä pyörimään, kun endurance on vielä hieman heikoilla. Onko pelissä muuten DS:n Thief's Ringin tyylistä sormusta? Meikäläistä ruvennut kyllä ärsyttämään tavattomasti pelin lock-on -systeemi, joka ei vain toimi. En tajua, että miten edeltäjän toimiva toiminto on tähän näin pahasti sössitty. Muuten peli on kyllä ollut rautaa ja uudet toimintaliikkeet ovat olleet avuksi.

Pelissä on Thief's Ringiä vastaava sormus, joka kulkee nimellä Ring of Fog/Fog Ring. Sormus tosin toimii hieman eri tavalla, eli vihut eivät havaitse pelaajaa niin helposti, mutta eivät unoihda pelaajaa niin helposti ja PvP:ssä pelaajaa ei pysty targetoimaan (poistuu patchin myötä).

Sitten omiin ongelmiin, nimittäin Smough ja Orstein NG+:ssa. On ruvennut ottamaan päähän tämä parivaljakko pikku hiljaa varsinkin kun, pitäisi Smough pudottaa ensin, että saan Orsteinin sielun. Soolona olen tätä pitkälti yrittänyt ja pari kertaa olen kokeillut mennä sen Sunbro NPC:n kanssa, mutta kun ei sitten millään meinaa onnistua. Muita pelaajia en ole kokeillut summonoida lähinnä sen takia, että invadet ovat ainakin minun kokemukseni mukaan todella yleistä Anor Londossa.

Tulipahan melkein pilattua toisen hahmon tallenne. Oli nimittäin hilkulla että onnistuin välttämään pyromancy-flameni. Farmailin vihreitä kiviä Depthsin slime-otuksilta ja pidin summon-signia huvikseni. Tulin sitten kutsutuksi ja mentiin pistämään Gapping Demonia pataan (helppo homma ei siinä mitään, tulihan tällä hahmolla jo vähän haastavampiakin pomoja soolottua.).
Olin sitten keskittynyt täysin polttamaan Demonin selkäpuolta Great Combustionilla, mutta en sitten huomannut että tämä päättikin oksentaa sen korroosio-lietteensä ja tulikäsi tippui vaara-tilaan ennen kuin ehdin vaihtaa sen pois. Kun tappelun jälkeen menin korjaamaan varusteita pyromancy-flamen kestävyys oli tippunut viiteen, ei olisi kauaa tarvinnut mähmiä ja se olisikin sitten hajonnut...

Nyt samalla hahmolla maalauksessa menossa, kait tänään voisi vetäistä senkin sitten läpi.

Huh, tulipas eilen illalla/alkuyöstä väännettyä tuota Blighttownia ja olipas siinä mahdollisimman keljumainen mesta. Varsinkin kun koluttavaa ja reittejä oli tuskainen määrä (ja yleensä allekirjoittaneella on pakonomainen tarve käydä kaikki mestat läpi). Asiaa ei helpottanut yhtään sieltä täältä selkään puukottamaan yrittävät hyypät sekä oman sössimisen aiheuttamat putoamiset. Toiselle bonfirelle pääseminen kesti ikuisuuden, varsinkin kun pari kertaa lähdin aivan väärään suuntaan suolle päästyäni. Tässä rytäkässä tuli pari kertaa menetettyä 15+k sieluja, joka SL ~22 tasoisella hahmolla tuntuu jo riittävän lujaa. Nyt tarkoituksena edetä vain mahdollisimman nopeasti pomotaistoon, jonka jälkeen voi rauhassa siistiä loput suosta. Jos psyyke sen kestää.

Ja olipas muuten Depthsin Gaping Dragon helppo heilutella kumoon meleellä.

Copy-pastetan jorinani k-finin puolelta myös tänne:

Demon’s Souls on omalla listallani viiden parhaan pelin joukossa, piste .Dark Souls tuli nyt myös taputeltua ja hieno pätkä on myös kyseessä. Meno on komeampaa ja kamalampaa kuin edeltäjässään mutta jokin puuttuu; onko kyseessä sitten uutuudenviehätyksen puute, ei-niin muistettavat pomot taikka vain “hyvä” -tasolle jäävä soundtrack, en tiedä.

Seuraavaksi käyn läpi muutaman huomion (sisältää hyvin pieniä spoilereita).

[spoiler]
Soundtrack on yksinkertaisesti tylsä; suurin osa tunnareista on sata lasissa vedettyä Carmina Buranaa tarkoituksena alleviivata järkyttäviä pomomittelöitä. Ja mitä teki edeltäjänsä: kajareista kuului toisistaan erottuvia mutta silti selvästi yhtenäisen punaisen langan omaavia kipaleita, joissa oli yllättävästi koomisia sävyjä kontekstistaan irrotettuna. Ja - osittain juuri tästä syystä - saivat DeS:n mittelöt aivan oman ulottuvuutensa ja persoonansa (tarjoaisin maneaterille ja valekunkulle oluet koska tahansa). Hienoja kipaleita on mukaan silti mahtunut, muttei juuri toisistaan ja massasta erottuvia. Todella sääli.

Vaikeustaso oli pettymys. Tai no, muotoilen uudelleen: pettymys jos ottaa kyytiin haamun taikka parikin. Itselle Sif ja Capra jäivät yksin läpäiseminäni hyvin mieleen (~10 yritystä molempia) kun taas Quelaag, Gargoylet ja O&M menivät sukkana kun porukalla pelaili. Ottaa kaaliin aivan tolkuttomasti kun odottaa eeppisiä mättöjä, heikkouksien etsimistä, strategian hiomista, voittajaksi nousemista ja kaipuulla pahista jälkikäteen muistamista ja käykin niin, että kutsuttu kaveri painaa pomomonsun matalaksi silmien edessä zweihanderilla taikka drake swordilla, sähköllä maustetulla luonnollisesti. Huoh… Mainittakoon muuten etten aikanaan tajunnut hyödyntää DeS:ssa juurikaan peliseuraa ja tästä syystä koettelemus olikin melkoisen vaikea (ja palkitseva), olisi kai pitänyt jatkaa samaa linjaa.

DeS:ssa tietynlainen mystisyys (lue: ei kerrota mitä mikäkin/kukakin tekee) on vedetty vielä pidemmälle; NPC:den menosta näkyy vain vilaus ja motiivit jäävät usein hämäriksi, samoin kuin pomojen. Ja sitten on asioita joita ei vain voi tietää (kaaossisarusten tarina on musertavan surullinen, ensin vain on löydettävä salainen käytävä, käytettävä old witch’s ringiä ja tämän jälkeen plärättävä kymmenen sivua wikiä jotta ymmärtää yhteyden Noidan, kaaos-pedin ja siskosten välillä).

On jotenkin vaikea pukea sanoiksi sitä fiilistä minkä tarinankerronta jättää: toisaalta ihailen sitä miten pelaaja tietää ja ymmärtää pelimaailmasta juuri sen verran kuin ulkopuolisena seuratessa on mahdollista kun taas toisaalta soisin jokaisen pelille 50 tuntia uhraavalle suotavan sen vertaa tyydytystä ettei sitä tarvitse wikistä enää etsiä. En tiedä muista mutta itselleni tulee täydellinen cheaterhaxxxor -fiilis jos haluaisin tietää edes hieman vaikkapa mitä kyseinen covenantti pitää sisällään ennen kuin sille uhraa itsensä.

Nyt on huonot puolet tulleet ja vielä kun spoilereiden sisällä ollaan niin sitten niitä hyviä juttuja pähkinänkuoressa:

I) Pelattavuus on rautainen ja maailma on arkkitehtuurisesti fantastinen (3d-rakenne)
II) Capran voittaminen (ja ne ensimmäiset 4-5 yritystä jotka päättyivät alle kymmenen sekunnin, parhaimmillaan kolmen-neljän
III) Muutama huikea kipale, kruununaan täysin puskista tullut Gwyn
IV) Kaaossisarukset, joita symppasin niin etten hylännyt covenanttia liittymisen jälkeen, en vaikka olikin täysin turha lopulta
V) Jatkuva varpaillaan olo (vaikka itse pomot osoittautuivat pettymyksiksi, oli maailma itsessään vähän helkkarin haastava!)
[/spoiler]

Vaikka tagien sisällä on urputusta, on kyseessä silti aivan huikea peli. Vaikka edeltäjänsä fiilikseen ei ylletty, on itse pelaamisen mielekkyys aivan omaa luokkaansa; itse kyllästyn pelissä kuin pelissä pelimekaniikkaan viimeistään kymmenen tunnin kohdalla - nyt taisi mennä 67 tuntia ilman pienintäkään ketutuksen häivähdystä. Fantastinen peli, tätä varten pelaan ylipäätään.