BioShock-pelisarja / Foorumit / www.pelaajalehti.com
1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
BioShock-pelisarja

Pientä hämmennystä herätti kun sarjalle ei ole mitään aihetta täällä, joten päätinpä tehdä sellaisen.

IMAGE(http://www.nvnews.net/articles/bioshock_gameplay/images/logo.png)

Sarjan osat: BioShock, BioShock 2, BioShock Infinite
Kehittäjä: 2K Boston/2K Australia/Irrational Games
Julkaisija: 2K Games
Genre: FPS, survival horror
Julkaisu: 2007 (BioShock), 2010 (BioShock 2), 2013 (BioShock Infinite)
Alustat: PC, Xbox 360, PS3

Kyseinen sarja on Irrational Gamesin (joskus 2K Boston/2K Australia) kehittämä ja 2K Gamesin julkaisema ensimmäisen persoonan räiskintä ja survival horror peli. Ensimmäinen ja toinen peli sijoittuvat vedenalaiseen Rapturen kaupunkiin, kun taas kolmannessa, Bioshock Infinitessä seikkaillaan taivaskaupunki Columbiassa. Ensimmäistä ja toista peliä lukuunottamatta sarjan osat ovat juonellisesti erillisiä. Siinä missä ensimmäinen ja toinen peli yrittävät tunnelmallista ja kevyttä selviytymiskauhua on Infinite enemmän toimintapainotteinen.

<!--break-->

Ensimmäinen BioShock julkaistiin 2007 ja sai useita Game of the Year palkintoja. PS3 versio ilmestyi vuotta myöhemmin mutta sai yksinoikeudella Challenge Rooms lisäosan jonka mukana tuli myös New Game Plus peliin. Kyseisessä pelissä pelin päähenkilö Jack joutuu lento-onnettomuuteen Atlantilla ja ui lähellä olevalle majakalle josta päätyy hulluuden riivaamaan Raptureen. Tätä peliä on kutsuttu myös System Shock 2:en henkiseksi jatko-osaksi.

Bioshock traileri

Toinen BioShock julkaistiin 2010 samanaikaisesti kaikille alustoille ja tällä aiemmin oli lisänimi "Sea of Dreams". Myöhemmin lisänimi kuitenkin pudotettiin. Peli sijoittuu 8 vuotta ensimmäisen BioShockin jälkeen ja pelissä hypätään ensimmäisestä osasta tutun vihollisen Big Daddyn saappaisiin.

Bioshock 2 traileri

Kolmas sarjan peli, BioShock Infinite koki useita viivästyksiä, mutta viimein julkaistiin maaliskuussa 2013 kaikille alustoille ja toistaiseksi peli on saanut erittäin hyvän vastaanoton arvostelujen puolesta. Peli nappasi myös useita palkintoja jo ennen julkaisua. Kyseisessä pelissä päähenkilö Booker DeWittin on tarkoitus mennä taivaskaupunki Columbiaan etsimään mystinen tyttö Elizabeth, kuitatakseen velkansa. Kyseinen peli teki harppauksia tarinan suhteen mutta sen sijaan peli erkani kahdesta aiemmasta osasta paljon toiminnalliseen suuntaan.

Bioshock Infinite traileri

-----------------------------------------------------------------------------------

Eiköhän siinä ollut tarpeeksi esittelyä sarjalle. Itse en ole kakkosta (vielä) pelannut mutta muut osat on kyllä tullut pelattua. Etenkin ensimmäistä peliä, olisiko yli 10 läpipeluuta jo suoritettu. Infinite sen sijaan jätti vähän pahan maun suuhun ja tämän tulen pelaamaan uudestaan vain jos joku DLC suvaitsee New Game Plus ominaisuuden tuoda mukaan.

Kakkonen kiinnosti silloin kun pelistä tuli komeaa mainoskampanjaa, mutta kun peli lopulta julkaistiin en vaan jaksanut kiinnostua. Kyseisen pelin arvostelujen ja menestyksen mukaan peli vaikuttaa muutenkin sarjan mustalta lampaalta joten vielä vähemmän peli jaksoi enää kiinnostaa. Infiniten jälkeen rakkaus Rapturea kohtaan on kuitenkin kasvanut ja pelin saa aika halvalla nykyään joten joku päivä tuo tulee hyllyyn ostettua.

Tällä hetkellä pelaan ykköstä uudelleen ties kuinka monetta kertaa ja voi jo alkumetreillä vaan todeta miten paljon miellyttävämpi kokemus tämä Infiniteen verrattuna on. Kartat pienempiä ja putkimaisia eikä tule tutkiessa sitä ahdistavaa fiilistä kun tietää miten paljon tutkittavaa tämän hetkisellä alueella on. Viholliset kiinnostavampia, tunnelma parempi ja aseistus ei todellakaan tylsä. Tarina toki ei ole pelin vahvimpia anteja mutta hei, ainakin genren parhaimmasta päästä.

Itse taas olen totaallisen erimieltä, ensimmäisen Bioshockin heikkous nimenomaan on tuo melko tylsä, kapea, putkimainen kenttäsuunnittelu, etenkin kun pelin juoni jätti täysin kylmäksi, eikä itselleni sitä tunnelmaa pelistä paljon irronnut. Lisäksi koin että splicerit olivat loppujen lopuksi melko tylsiä vihollisia, samoin kuin Big Daddyt sen ensimmäisen kohtaamisen jälkeen....ja aseistus nimenomaan on on tylsä, perus rynkkyä, haulikkoa ja pistoolia, johon vain erikois-ammukset tuovat sentään jotain särmää.

Ilman Plasmid-voimilla kikkailua teilaisin Bioshockin keskinkertaiseksi peliksi, sillä etenkin loppua kohden peli alkoi toden teolla maistua puulta, ja ne jumalattoman mitäänsanomattomat, yhdessä illassa unohdettavat lopetukset saavat viimeistään miettimään, että mitä niin helvetin hianoa tässä pelissä muka on...joo, onhan pelin miljöö jotain sellaista mitä peleissä ei aiemmin oltu nähty, mutta veden-alaista miljöötä ei hyödynnetä läheskään tarpeeksi, silloin tällöin pelaajalle muistutetaan että nyt olla Atlantin pohjalla, Arcadia ja Fort Frolic sentään eroittuivat jotenkin edukseen, mutta noin muuten en yksinkertaisesti pysty ymmärtämään Bioshockin ja Rapturen älytöntä ylistystä...

No tästäkin huolimatta Bioshock 2 tulee varmasti vielä jokin päivä pelattua ja käsittääkseni siinä osataan jopa ottaa veden-alaisesta teemasta enemmän irti. Se mitä Infinitesta olen nähnyt ja kuullut on pelkästään positiivista yliarvostettuun ensimmäiseen osaan verrattuna, onneksi Rapture jätettiin taakse ja luotiin erilainen peliympäristö.

Ehkä sitten olen vain "geneerisemmän" räiskinnän ystävä, kun pelit kuten Far Cry, Crysis, Half-Life ja Halo iskevät tuhat kertaa Bioshockia paremmin....mutta ainakin noissa peleissä on sentään kenttäsuunnitelu kohdallaan.

Yhdyn ylläolevaan, itselleni Bioshock oli kuin Elder Scrolls peli ahdettuna putkeen jossa ammuskelet vihollisia jotka kaatuessaan näyttävät siltä kuin amnesia vaivaisi, pelissä ei ole valinnanvapautta (pikkusiskot voit harvestoida taikka pelastaa) mutta lopulta kumpainenkin vaihtoehto on jo purkitettu, aseet ovat peruskauraa eivätkä pärjää edes alkuperäisen Doomin vastaaville, ainoa hieno asia mikä pelistä on jäänyt mieleen on palava lentokone uppoamassa mereen heti alussa, sen jälkeen mentiinkin Hohhoijaa vaihteelle.

Kuten ylläolevakin totesi, niin se ensinmäinen kohtaaminen Big Daddyn kanssa oli hauska mutta kertakäyttöinen kokemus kun noita "isukkeja" sitten spawnas aina takaisin jo käytyihin paikkoihin ja roskikset ovat pullollaan arvotavaraa ja rahaa mutta Splicereille eivät ole kelvanneet, kumma juttu.

Minulle se "the juttu" oli se tunnelma. Lisäksi en sanoisi varsinkaan ensimmäistä bioshockia putkeksi sillä siinä kuitenkin pääsee takaisin vanhoille alueille tutkimaan. Kakkosessa ei sitten enää pääsekkään joten sitä voisikin jo aika putkeksi kutsua.
Kakkonen ei muutenkaan ollut ykkönen tällä kertaa sillä tarina oli heikompi vaikka minervas den kyllä pelasti paljon ja oli oikeasti hyvä dlc.

Myös kakkosen moninpeli oli hyvä vaikka alunperin olin sitä mieltä ettei bioshock sitä tarvitse ja se pilaa koko pelin. Kas kummaa kun homma toimikin hienosti. Hahmoille aukesi audio logeja tasojen myötä joiden avulla niistä oppi pikkasen lisää, moninpelin kentät oli ykkösestä tuttuja paikkoja joka oli kiva ylläri myös, mutta suurin yllätys oli tiimi pelaaminen.
Itse pelasin sitä moodia jossa pitää vallata kolme nodia ja mitä useampi on hallussa niin sitä enemmän oma porukka saa pisteitä. Se mikä tuossa yllätti oli se, että vaikka joku omasta tiimistä sai big daddy asun niin silti kukaan ei koskaan lähtenyt vain keräämään tappoja vaan osa porukasta kulki big daddyn kanssa valtaamassa nodeja. Yleensä kenelläkään ei ollut edes mikrofonia käytössä joten tuo hämmästytti vielä enemmän. Ehkä tuo selittyy sillä, että peliä pelasi vain ne jotka oikeasti siitä tykkäsi.

Ensimmäinen Bioshock oli ihan hyvä, mutta pelin pituus ja laajuus siinä mielessä, että tutkittavaa oli paljon, tekivät siitä liian raskaan tuntuisen kokemuksen omaan makuuni. Myöskään värimaailma ei kolahtanut, vaikka tunnelmallinen paikka Rapture olikin. Vaikea ymmärtää mistä johtuu juuri tämän pelin kohdalla etten pidä pimeistä ympäristöistä, kun taas Dead Space 2 on yksi lempipeleistäni. Johtuuko sitten fps-kuvakulmasta, en osaa kyllä sanoa. Infiniteä sain pelattua pari tuntia kun se julkaistiin, ja vaikuttaa aivan älyttömän hyvältä peliltä, jotenkin iskee minuun täysin eri tavalla kuin alkuperäinen Bioshock. Uuden God of Warin ja kevään kiireisen opiskelun takia olen kuitenkin joutunut lykkäämään Infiniten vapun jälkeiselle vapaa-ajalle, mutta eikö se niin ole, että hyvää kannattaa odottaa.

Arvosteluni Bioshock infiniten lisäristä Burial at sea:

Burial at sea: episode 1:

Lisäri oli kyllä odotuksen arvoinen.
Alussa herättiin työpöydän ääressä siihen, kun eräs Elizabeth niminen tyttö tuli sisään ovesta.
Päähenkilö (Booker) tietysti ei pitänyt siitä ennenkuin tyttö esittäytyi ja kertoi millä asialla on. Hän halusi löytää Sally nimisen tytön ja tiesi että Booker tuntee tämän. Siitä alkaa seikkailu, lyhyt sellainen, mutta aivan mahtava.

Pelin kontrollit ja mekaniikat ovat Infiniteä pelaneille tutut, paitsi että peliin on lisätty pari alkuperäisestä bioshockista tuttua juttua, kuten se että saa kaikki aseet kerralla "taskuun", eikä tarvitse päättää kahta vain.

Peli syventää alkuperäisen Bioshockin tarinaa ja myös Infiniten tarinaa, mutta siitä ei enempää, se kun olisi lopun spoilaaminen.

Kenttäsuunnittelu on hyvää ja varsinkin alku on jopa Infiniteä kauniimpi ja mielenkiintoisempi. Rapture vain on niin lumoava ja kaunis paikka ennen tuhoaan. Pelissä tosin ollaan hieman yli puolet ajasta ekan bioshockin tyylisissä tuhoutuneissa maisemissa ja paikkojen tutkiminen jää oikeastaan avin alkuun Infiniten tyylisesti.

Juonenkäänteitä on oikeastaan vain kaksi, alussa ja loppuhuipennus, mutta tarina on silti todella hyvä. Peliä vain vaivasi se että se oli todella lyhyt ja siinä, kun pystyi keräilemään Lockpickeja ja availemaan holveja sun muuta, niin se tuntui merkityksettömältä, varsinkin kun seuraavassa episodissa ei edes pelata enän Bookerilla.

Mutta annan 9/10, koska se oli vaan niin hyvä. :)

Nyt kun täällä kerran on aihe pelisarjalle ja sen pariin eksyin, niin otetaanpas osaa. Minun mielestäni Bioshock 2 on vähintään ensimmäisen osan veroinen, ellei jopa parempi. Tämä muistini perusteella mutta taisi olla enemmän valinnan varaa sekä aseiden että vihollistyyppien puolesta, joka siis iso plussa. Kenttiäkin joku täällä jo kehui enkä vastaan väitä. Tarinakaan ei ole ollenkaan huono, vaikka ei nyt ensimmäisen (tai Infiniten) tasolle pääsekään.

Voi olla kyllä että osasyynä mielipiteeseeni on se, että viimeksi pelasin juuri toisen osan läpi uudestaan ja alkuperäisestä pelistä on paljon enemmän aikaa. Aloittelin alkuperäistäkin jokunen kuukausi sitten Bioshock 2:n jälkeen mutta se sitten jäi about ensimmäisen Big Daddyn kohtaamiseen kun muut pelit veivät peliajan. Sen verran mitä originaalia pelasin tuntui se todella paljon kömpelömmältä, että kyllä oli monta asiaa parannettu toisessa osassa.

Läpäisin tuossa bioshock kakkosen muutama viikko takaperin ja olihan siinä sentään vähän yritystä tehdä parempi peli kokonaisuutena kuin mitä ykkönen oli, mutta se ettei takaisin päässyt enää vaivasi lievästi, ja alkoi ärsyttämään se Big Sister tyyliin "Hei nyt sinä siellä otit sen viimosen Little Sisterin kiinni, mä tuun ja ryntään luokses sun aseet laulaen" ja sitä sitten jatkettiin loppuun asti, tuli mieleen Mario Kartin sininen kilpi joka auttamatta osuu maaliinsa.
En todellakaan osaa arvostaa kahta ensinmäistä Bioshockia muutakuin että maisemointi on komeata.

No, nyt aloitin Bioshock Infiniten, tiesin että siinä on vauhtia hieman enemmän aiempiin osiin nähden ja tällä hetkellä parasta mitä pelissä on, on Elisabeth hahmo, tuntuu mukavalta että kerrankin AI parina on hahmo joka ei tapata itseään joka käänteessä, mukavan "eloisa" mutta itse peli, no, vakavasti sanoen 2 kertaa putki potenssiin 5 eli alueilla on kokoa mutta mutta, putkea mitä putkea, leijuvat talotkaan eivät säväytä kun olen vastaavat nähnyt jo animaatiossa Laputa, hahmoanimaatio on edelleen todella kankeata, vihut spawnivat takaisin kun käyt parin minuutin lenkillä ja siis Unreal moottorin rajoitukset vain näkyvät, Bioshockeissa on siltikin yllättävän upeat vesianimaatiot mutta koska en ole kovinkaan kultasilmin varustettu yksilö, ei grafiikat juuri tee vaikutusta eivätkä vaikuta juuri itse pelikokemukseen.

näillä eväillä rohkenen väittää että Bioshockit ovat mukiinmeneviä mutta parempiakin on tarjolla yllinkyllin, ei tietenkään kaikkien makuun koska olemme pelaajinakin yllättävän yksilöitä (Paitsi jos aiheena on CoD tai Halo, nuo epäpyhät pelit joita vastaan ei koskaan saa sanoa mitään negatiivista koska muutoin olet automaattisesti "trolli")

Lainaus käyttäjältä SamTheFurious82+

(Paitsi jos aiheena on CoD tai Halo, nuo epäpyhät pelit joita vastaan ei koskaan saa sanoa mitään negatiivista koska muutoin olet automaattisesti "trolli")

Paitsi CoDin haukkuminen näyttää olevan muodissa.

Mutta asiaan.. Ensimmäinen Bioshock oli mielestäni kaikista paras. Tunnelma oli helkutin hieno kun tallusteli ympäri Rapturea. Pelin äänimaailma oli huikea! Muistan kävelleeni pitkin jotain random käytävää ja kuulin Big Daddyn. Siinä kohtaa tietenkin paskat housuihin ja kyykyssä hiippailin kauan kurkkien kaikkien kulmien taakse. Mutta pettymykseksi Big Daddyt olivatkin yllättävän heikkoja.

Eipä näistä osaa omaa suosikkia valita,... Kaikista olen pitänyt todella paljon ja jokainen kuuluu suosikkipeleihini, jopa se kakkonen vaikka sitä hirveästi porukka tykkääkin parjata jostain kumman syystä. Itse en siitä keksi oikeastaan mitään muuta valitettavaa, kuin se että uutuudenviehätys oli poissa, mutta se oli nyt odotettavissa. Muuten se teki kaiken paremmin kuin ensimmäinen osa, vaikkakin esimerkiksi juonen laadukkuus tahi laaduttomuus ovat makuasioita.

Itse Infinite oli hyvin lähellä Odotetuin peli of alltimes itselleni ja olihan sekin hyvä, mutta siinä missä ensimmäisissä Bioshockeissa pelimekaanikoissa oli vielä syvyyttä ja maailmassa oli vielä tilaa tutkia, niin Infinite ei niissä niin hirveästi loistanutkaan, vaan kyseessä oli putkijuoksu yksinkertaisilla ja isommissa otteluissa puuduttavilla räiskintämekaanikoilla. Surullista, sillä jos kehittäjillä olisi ollut tahtoa tai kunnianhimoa jatkaa edellisten osien viittoittamalla tiellä sen sijaan, että yksinkertaistetaan tai poistetaan kaikki, mikä teki edellisistä osista hauskoja pelata niin kyseessä olisi voinut olla loistava peli muutenkin, kuin miljöön ja käsikirjoituksensa osalta, mitkä olivatkin sitten ehdotonta kärkipäätä ja parasta mitä olen nähnyt AAA+ peleissä ikinä. Muuten se oli "vain" hyvä peli.

Lainaus käyttäjältä Muksu+

Olen aidosti hämmästynyt Infiniten saamasta negatiivisuudesta. Keväällä se sai runsaasti positiivista huomiota, mutta nyt internet on täyttynyt pelin totaalisesti dumaavista teksteistä missä räiskintä haukutaan aiheetta alimpaan helvettiin. Täydellistä se ei ole, mutta silti äärimmäisen hauskaa. Siihen päälle vielä tarina missä käsitellään peleille vielä melko harvinaisia teemoja, joita ei kuitenkaan lyödä kermakakun lailla pelaajan naamalle. Namskis.

Oli pakko tulla tätä vielä kommentoimaan tuolta Pelaajaboardin Top 10-listat keskustelusta, kun Riepu oli pyytänyt ohjaamaan hiukan raiteiltaan karanneet väittelyt niille kuuluviin aiheisiin. Tämän tekstinpätkän löysin sieltä väännön keskeltä, johon iskin silmäni. Sanon ensiksi, että Muksun maininnalla "pelin totaalisesti dumaavista teksteistä", hän varmasti tarkoittaa myös omaa kirjoitustani jonkin ajan takaa Viimeksi pelatut pelit-aiheessa. Kirjoitukseni siellä oli varmaan vähän turhan raju ja taisin kuvailla peliä jopa sanoin "surkea", mutta myönnän sen olleen hiukan korostettu mielipiteeni siinä missä oikeasti arvostelisin pelin ehkä 6/10. Muksun maininta äärimmäisen hauskasta räiskinnästä on mielipide, jonka kanssa olen paljonkin eri mieltä, mutta eniten minua jäi häiritsemään kuitenkin tekstin loppu:

Lainaus käyttäjältä Muksu+

Siihen päälle vielä tarina missä käsitellään peleille vielä melko harvinaisia teemoja, joita ei kuitenkaan lyödä kermakakun lailla pelaajan naamalle. Namskis.

Bioshock Infinitessä käsitellään monille melko harvinaisia teemoja ja jotkin pelin teemoista olivat minullekin ennestään tuntemattomia. Ehkäpä olisin niistä ollut tietoinen, jos olisin enemmän ollut hereillä lukion penkeillä ja muutenkin kiinnostunut aiheista historia, uskonto ja filosofia. Onneksi kuitenkaan en ollut, vaan keskitin ajatukseni ja jatko-opiskeluni tekniikkaan ja taloustieteisiin. Nyt on hiukan turvallisempi olo tulevaisuudesta, kuin jos tosiaan lukisin jotain humanistitieteitä hippien kanssa yliopiston toisella puolen. Muutama muukin henkilö on varmasti onnistunut jollain vastaavalla tavalla ohittamaan näitä Bioshock Infiniten uskomattoman kiinnostavia teemoja eikä täten ole varmaan ollut kaikista eniten innoissaan pelin monimutkaisesta tarinasta. Siihen, kun vielä lisätään yleinen mielipide räiskinnän keskinkertaisuudesta, (joka on kuitenkin fps-räiskintäpelissä melko olennainen osa-alue) niin ehkä et enään olekaan niin aidosti häkeltynyt Bioshock Infiniten saamasta ristiriitaisesta huomiosta viime aikoina?

Läpäisin tuossa sen Bishock Infiniten pari viikkoa takaperin ja tällä hetkellä jos oikein pinnistän niin saatan jopa muistaa miten se päättyi, eli omalta osaltani peli ei oikeastaan tarjonnut yhtäkään Ahaa elämystä jonka vuoksi jaksaisin hihkua kuinka ihanasti tehty peli kaikin puolin oli, räiskintä oli loppuun asti hyvinkin keskinkertaista eli hyvin epätarkkaa ja jotenkin "munatonta" enkä todellakaan pitänyt siitä ylipitkästä lopputaistelusta spawnaavia vihollisia vastaan songbirdiä käskytellen.

Propsit annan kuitenkin ihan mielenkiintoiselle ympäristölle ja Elizabeth hahmolle

Ja nyt menen syöttämään nämä muistot Blood Dragonin lohikäärmeille peliin jossa on oikeasti sitä meininkiä
(moni varmaan tietää mihin viittanen)

Bioshock Infinite. Peli on jo "vanha", mutta välttelen spoilereita tekstissäni parhaani mukaan, sillä vaikka tämä, kuten koko Bioshock sarja on FPS-peli niin se on kuitenkin sydämeltään ja ensisijaisesti tarina. Ja Infiniten tarina on kiinnostava, koukuttava ja saa ahmimaan itsensä, kun aidosti haluaa tietää, että mitä, miten, mihin.

Jos ensin tämän pelin kannalta se absoluuttisesti tärkein ohjeistus pelaajille: Valitkaa itsellenne sopiva vaikeustaso.

Aloitin hardilla ja vaikka olen aika kokenut niin Bioshockin kuin FPS:n pelaaja niin se oli ehdottomasti virhe. Hardilla peli menee ajoittain aikamoisen vaikeaksi, joka saa taistelun tuntumaan työläältä ja runsaalta keskittymisen samalla hajotessa itse tarinasta selviytymiseen. Pelatkaa normalilla tai jos sekin tuntuu hankalalta niin easy. Tärkeintä tässä on se tarina ja itselleen pitää antaa mahdollisuus keskittyä siitä nauttimiseen, muutoin peli ei välttämättä avaudu täydessä loistossaan.

Viime yönä en meinannut millään saada unta (joskus aamu 8:lta nukahdin), joten kuuntelin yön aikana kolme ns. spoilercastia joissa käsiteltiin Bioshock Infiniteä. Paljon peliä kehuttiin ja kritiikillä oli käytännössä kolme kärkeä.

1) Taistelua ihan liikaa ja se välillä hukutti mainion tarinan.
- Ymmärrän kritiikin, mutta vieritän tästä osan kritisoijien omaan niskaan. Kuten aiemmin sanoin, sopivan vaikeustason valinta on tässä se avain. Hardilla aloittaessani koin osin samoin, kun samoja taistoja joutuu hinkkaamaan monien kuolemien kautta niin meneehän se työlääksi. Lisäksi, kun pelaaminen on paniikinomaista henkiinjäämistaistoa niin keskittyminen menee siihen, ja ei pysty/ehdi hyödyntämään pelin tarjoamaa monipuolisen taktista variointimahdollisuutta taisteluissa. Ja taistelun tiimellyksessä menee helposti tarina vähän ohitse. Siinä missä noin 8 tunnin hard tasolla pelaaminen tuotti varmaan reilu sata kuolemaa ja tarinassa oleellisia osia meni vähän ohi silmien/korvien niin luovuttaessani tuosta maskuliinisesta pätemistarpeesta, aloittaessani pelin alusta uudelleen vaikeustasolla normal nousi pelistä nauttiminen aivan toisiin sfääreihin. Varmaan syynä pääosin sopivampi vaikeustaso, mutta myös ekalla peluuyrityskierroksella opitut asian niin taistelut muuttuivat taktisemmiksi, nautittavimmiksi, ehdin katsella, miettiä, strategioida, ymmärtää paremmin käyttää ilmavaijereita. Huomasin tarkemmin miten hienosti peli heti alussa viittaa mitä tuleman pitää niin sisällön kuin juonenkin kannalta. Vaikeustason ollessa sopiva en kokenut, että taistelua olisi ollut erityisesti liikaa, koska ne hoituivat sujuvasti ja monipuolisesti. Normal-tasolla pelatessani taisin kuolla koko pelin aikana reilusti alle 10 kertaa.

2) Tarinan tiettyjä elementtejä kritisoitiin.
- Joo, valintoja pelissä tehtiin, niiden merkitys, no, minusta jos niitä jäi ihmettelemään niin oli missannut paljon pelin pointista ja tarinasta. Ja lopputulos oli minun ymmärtääkseni looginen. Tuo yksi oleellinen tarinaelementti oli sellainen, jota on äärettömän haastavaa käyttää niin, että sen lopulta saisi pysymään kasassa. Mysteerien ja kummallisuuksien luonti on suhteellisen helppoa verrattuna siihen miten ne saa toteutettu tyydyttävästi sisäisen logiikan säilyessä ja nauhojen sitoutuessa yhteen. Lisäkysymykset asiasta vaikkapa Lostin tai uuden Battlestar Galactican käsikirjoittajille.

3) Kontrolleja moitittiin myös.
- Minun ainut valittamiseni kontrolleista oli siinä, että välillä ei sitä kursoria meinannut saada tunnistamaan poimittavia esineitä, mutta tuo nyt oli pieni harmi. Muutoin kontrollit olivat minusta aivan ok eikä taisteluissa pärjääminen niistä jäänyt kiinni. Voi olla, että COD-janarit eivät vaan osaa.

Minä moittisin pelissä lähinnä paria asiaa.
* Kahdet taistelut olivat vähän itseään toistavia, kun saman proseduurin joutuu lyhyen ajan sisään tekemään kolmesti niin se menee jo vähän suorittamiseksi.
* Alun puhtaan fiilistelykatselun olisi soinut jatkua vähän pidempään, kenties pelin käsikirjoittajakin olisi mielellään näin tehnyt, mutta syynä saattoi olla sama kuin Alan Waken tapauksessa, jossa alkua olisi käsikirjoittaja halunnut pitkittää tunnelman aikaansaamiseksi, mutta pelijonnet kyllästyvät ja siirtyvät seuraavaan peliin jos ei pääse nopeasti räiskimään.

Muilta osin en hirveästi vikaa pelistä löytänyt, upeita ja nautittavia juttuja senkin edestä.

- Tarina oli huikea, tiettyjä teemoja olisi ehkä voinut tutkiskella syvällisemminkin, mutta se olisi ehkä mennyt turhan osoittelevaksi, nytkin asiat kävivät kyllä selviksi. Tarina pysyi haastavuudestaan huolimatta kasassa ja se onnistuttiin päättämään älyllisesti tyydyttävästi. Kun on pelin pelannut kerran lävitse niin uskon, että uudellee peluuarvoa on mukavasti. Sillä paitsi, että pelin pystyy pelaamaan varsin erityylillä lävitse, käyttäen eri asioita, vigoreita ja taktiikoita niin kun tietää tarinan on varmasti mahtavaa bongata niitä juttuja pelin aikana, sillä vaikka peli ei aivan kaikkia tarinapalikoita pelaajalle jaakaan kuin aivan lopussa niin se antaa silti erittäin hyvin vihjeitä mistä on kyse, mihin tämä voisi johtaa, ja tuo tyyli on minulla lähellä sydäntä. Tv-sarjoissa/elokuvissakin miltei parasta on se, että katsojalle käytännössä annetaan mahdollisuus sen aikana oivaltaa asia ennenkuin se hänelle paljastetaan.

- Ajoittain pelatessa suorastaan oikeasti jännitti, että mitähän tässä kohta tapahtuu/löytyy/seuraa, erityisesti aika lopussa kun hetken mennään liki kauhuelokuvamaisemissa niin tunnelma ja jännitys oli ainakin minulla korkealla.

- Tarinankerronta on toteutettu upeasti. Pelissä ei tainnut juuri cutscenejä olla, joka on se helpoin tapa kertoa tarinaa vaan haastavasti tarina kerrottiin pelaamisen ohessa, tapahtumin, lyhyin dialogein, äänitallenteiden, pelaajan katsomien videonpätkien sekä ympäristön patsaiden, kuvien ja tekstien kautta. Jos pelin juoksee kiireellä lävitse niin melko varmasti missaa oleellisia juttuja tarinasta.

- Peli on tyylikäs, sarjalle tyypillisesti persoonallinen ja kiinnostava ympäristö. Saa viihtymään maisemissaan, saa luotua uskomattoman hyvän tunnelman, paitsi että hahmot tuntuvat tekevän jotain eivätkä vain seiso jossain luoden siihen elävyyttä niin äänimaailma oli aivan huikea. Niin elämisen äänet, musiikki, laulut kuin soundtrack yleensäkin toimi upeasti. Jo ihan alussa, kun lähestyt puistoa niin kuulet sen jo kaukaa, erityisesti kun pelasin kuulokkeilla niin tuo oli ihan huikeaa kuunneltavaa.

- Yksityiskohdat jotka nostavat fiilistä, pieniä juttuja, jotka nostavat hymyä huulille tai saavat muuten luotua tunnelmaa.

- Päähahmot, pelaaja ja Lissu toimivat upeasti. Elizabeth on mainiota matkaseuraa, reagoi asioihin hyvin, auttaa taisteluissa ja rahankeruussa, ja pärjää itsekseen. Jos jokin asia usein peleissä ärsyttää niin se, jos seuralaista pitää suojella tai hoitaa jotain saattotehtäviä, nyt ei ollut onneksi tarvetta, kyllä Elizabeth pärjää. Lisäksi oli mahtavaa miten hän ei jäänyt kököttämään kuolleena paikalleen tilanteissa, jossa hänellä ei ollut erityistä tehtävää, kuten kovin usein peleissä, vaan aina hän puuhaili jotain joka toi ihan erilailla elämää häneen. Lisäksi pienet eleet, ilmeet, kommentit toivat hänen persoonallisuutta, hienosti ohjelmoitu hahmo.

- On valitettu jossain miten panokset loppuivat välillä kesken. Minulla ei ollut tuon suhteen mitään ongelmaa missään vaiheessa peliä. Kun käytössä on aseiden lisäksi vigorit ja ympäristön tarjoamat vaihtoehdot (erityisesti ne missä Lissu pystyi auttamaan) niin panosvajaus ei minulla iskenyt. Miettii vain mitä tekee, mitä hyödyntää eli ei vain mene ja räiski vaan tuumaa strategiaakin välillä niin hyvin sujuu.

Valitse siis sopiva vaikeustaso ja käsissäsi on aivan mahtava peli, jossa tarinankerronta on luultavasti niin hyvää kuin se vain tuon sukupolven konsolipelissä voi olla.

Sopiva vaikeustaso tuottaa myös sen, että taistelut ovat monipuolisia ja nautittavia eivätkä tunnu niin työläiltä ja liioitelluilta määränsä puolesta.

Pelasin pelin käytännössä kahdessa päivässä, mikä on tarinan itsensiteetin säilymisen kannalta tietysti tärkeää. Aikaa läpipeluuseen minulla meni noin 15 tuntia, kolusin paikat huolella, katselin, aistin ja tutustuin pelin tarjoamaan tarinaan, mutta tuohon aikaan en kuitenkaan juurikaan haahuillut aivan turhia tai joutunut kuolema-uusimiskierteeseen, normal tasolla kun homma toimi.

Tämä on todellakin tarina, joka kannattaa nauttia rauhassa ja keskittyen, läpi juosten tai liian vaikealla taistelulla pelaten homma ei varmasti avaudu niinkuin on tarkoitus.

Jos viime vuonna tätä parempi peli tehtiin niin sen on täytynyt olla noin suunnilleen galaksit räjäyttävä.

Bioshock sarja on kyllä timanttia, jos pelit on kokematta niin suosittelen estoitta, jopa (minusta aika syyttä) haukuttu kakkososa, jonka toteutti muut kuin Irrational Games, oli nautittava peli.

Minulla ei ole aavistustakaan jatkuuko tämä pelisarja, ja mihin tämä tästä edes seuraavaksi voisi lähteä, mutta uuden sukupolven konsolit antaisivat tietysti mahdollisuuden tehdä kaiken vielä paremmin, laajemmin ja tyylikkäämmin. Erityisesti Bioshockien monipuolinen tarinankerronta voisi hyötyä paljonkin siitä, että koneissa olisi taas ihan erilailla potkua. Kiimassa ostan jos jatkoa seuraa.

Läpäisin pelin *Hardilla sekä Easylla eikä tarina vakuuttanut kummallakaan kertaa sen enempää "Tyttö tornissa jota vahtii loh... eiku songbird hae hänet ja aukee uudet portaalit joilla taistelusi helpottuu ja välttele skriptattuja taistelukohtauksia / bosseja loppuun saakka samalla kun aukenee jokikinen lukko kunhan lockpickejä vain löytyy taskustasi ja rahaakin tulvii joka suunnasta.."

Anteeksi vain, vaikeustaso ei tehnyt pelistä minulle yhtään sen parempaa, se on kerralla nähty eikä sille mitään voi.

Makuasioitahan nämä on. Minulle tarina oli hemmetin hyvä ja tuli pelattua kolme kertaa läpi ja minusta Elizabeth on paljon parempi hahmo kuin last of usin Ellie johon en jostain syystä kiintynyt ollenkaan.

No? Eikö täällä kukaan oo pelannu vielä Bioshock: infiniten lisäosa Burial at sea:ta? Siinä tapauksessa minä, vähiten bioshockkia kenties kokeneenna voisin hieman kommentoida sitä. Ite en osaa Rapturen ulkonäön uudistusta juuri kommentoida, koska en oo sielä aijemmin juuri käynyt mutta 1 ja 2 pelanneet saavaat kyllä tästä mukavan paluun kotiin, koska nyt se näytti kyllä sen verran hyvältä(vielä ehjänä), että sitä todelliseksi voisi uskoa. Itelle tuli Rapturesta, kuten myös Columbiasta hyvin paljon mieleen steampunk, jos se sitä nyt oli. Steampunkki on kyllä siistiä, jos siitä ei tee liikaa sitä itseään. Missä tämän pelin tekijät olivat onnistuneet. Aseet oli uudistettu jokseenkiin uuteen ulkonäköön infinitestä, mutta sämä hyvä fiilis oli niillä ampua ku ite pääpelissä.
Itse lisäosan pelasin alle 2h, mutta se ei ollu kyllä mikään helppo kakstuntinen koska vihut oli ihmeen vaikeita normi vaikeustasolla tai sitten itselläni oli vain peukalo keskellä kämmentä mikä kenties johtuu siitä että olin viimeksi pelannut infiniteä viime vuoden keväällä julkaisun aikoina. Lisäosan tarina tuntui tiivistetyltä pääpelin tarinalta kahdessa tunnissa eli Bookerin ja Elisabethin suhde kehittyy hyvin nopeasti, muttei liian nopeasti.
10e ja 2h dlc:eksi jäi hieman hämmentynyt olo siitä että saiko riittävästi vastinetta rahalleen pelaamisen suhteen mutta oli sen eteen kuitenkin nähty paljon vaivaa, mistä propsit tekijöille. Loppu ratkasu ei ihan heti auennu itselleni, joten ei auta kuin uhrata taas yks ilta tälle hyvälle dlc:elle, mutta jatko-osa:a odotellessa. 8.5 / 10

Lainaus käyttäjältä Flash+

No? Eikö täällä kukaan oo pelannu vielä Bioshock: infiniten lisäosa Burial at sea:ta?

Ihan äskettäin itse tuon läpäisin. Steamin aleista ostin itse pelin kanssa, pääpelin innostuin myös läpäisemään nyt tokan kerran (eka kerta julkkarin aikoihin) ja peli jaksoi kantaa mainiosti toisenkin kerran kuten aiemmatkin Bioshockit. Itse olen Bioshockkien toiminnasta aina tykännyt, itse ammuskelu on pätevää mutta parastahan on juuri kaikki vigorit ja Elizabethin tearit jotka tuovat kivasti vaihtelua verrattuna juurikin vaikka CoDiin joiden yksinpelit ovat viimeiset 5 vuotta olleet naurettavaa paskaa. Sarjan toiseksi paras osa, eka osa se oma suosikki (tietenkin).

Mutta niin itse lisäri, innolla tätä olin odotellut. Rapture on yksi parhaista miljöistä peleissä mitä vastaan on tullut. Sieltä löytyy aikalailla kaikkea mistä tykkään, nyt kun pääsi "ehjänä" olevaan Raptureen seikkailemaan niin totta hitossa alkoi housuissa kovettumaan. Mukavat 2.5h taisi Hardilla pelatessa kestää, melko tarkasti tutkailin ja melkein tunti taisi mennä ennen kuin pääsin ensimmäistä kertaa ampumaan. Eli juuri tuota Rapturen ehjää osaa hyvin hitaasti kävin läpi, Bioshockit kun ovat itselle melkoisia fiilistelypelejä joissa mukava jäädä katselemaan julisteita ja kuuntelemaan asukkaiden juttuja. Nopea pelaaja siis varmaan melkein tunnin nopeammin voi lisärin tahkota läpi, eipä sekään huono kesto ole hintaansa nähden jos Season Passi löytyy (etenkin alesta hommattu).

Toiminta oli mukavasti astetta haastavempaa kuin pääpelissä, etenkin panosten vähyys aiheutti pari kivaa tiukkaa kohtausta. Muutenkin hieman enemmän joutui nyt miettimään toimintojaan, hiiviskely oli usein passeli valinta. Hieman olin pettynyt siihen että sinäänsä vain yksi uusi ase koko lisärissä (tommy gun teki paluun mutta sinäänsä sama vehje kuin Infiniten perus konsu), Radar Rangella on kiva polttaa vihuja mutta sen saa turhan lopussa joten sitä ei kauaa ehdi käyttää. Mukavaa kuitenkin että aseita voi kantaa enemmän kuin vain kaksi.

Tarina oli taattua laatua, sitä oli tarpeeksi ja loppu jätti himoamaan lisää. Kauttaaltaan ehkä turhan "turvallinen" lisäri mutta ainakin fanit tästä nauttivat, etenkin Rapture-veteraanit. Hienoa on nähdä vanhoja tuttuja hulluja, monet jutut ylipäätään avautuu vain jos on vähintään eka peli läpäistynä.

SamTheFurious82:n negailu asenne Infiniteä kohtaan on toki huomioitu jo aiemmin. Tähän voisi toki tylysti sanoa, että olet väärässä, mutta pehmeämmin lausuttuna olen selkeästi eri mieltä, kuten aiemmasta viestistäni voi päätellä. Houkutus olisi suuri myös ääridiplomaattiseen "kysehän on tietysti makuasioista" jaaritteluun, mutta kun huomasin, että pidit kuitenkin Dead Islandista, joka oli äärettömän itseään toistava ja tarinaltaan täydellisen köyhä niin en pysty näkemään sellaista makua, joka arvostaisi Dead Islandia ja samalla moittisi Infiniten tarinaa.

BioShock Infinite on hieno peli. Muut mielipiteet ovat vääriä.

Mitä tulee tuohon DLC:n Burial at Sea - Episode 1 niin koin sen varsin turhaksi. Hintaa taitaa olla kympin verran ja kestoa pelillä noin 2 tuntia ja sisällöltään ei mitään ihmeellistä, joten ehkä tuo itsessään ei ansaitsisi tulla ostetuksi tuolla hinnalla, mutta jos sen oston ajattelee kiitoksena mahtavasta Infinitestä niin antaa mennä vain.

DLC tapahtuu Rapturessa, tarina on suoraviivainen, loppuaan lukuunottamatta. Lähinnä paikasta toiseen vaeltamista ja taistelua, joka tuntuu yhdentekevältä. Bioshockeissa tärkeintä kun on tarina niin tälläinen pieni lyhyt rykäisy ei mitenkään voi toimia samoissa sfääreissä kuin itse pääpeli. DLC:n parasta antia olikin kaikki viittaukset Infiniteen, joita janosin. Ajattelin tätä vähän lääkkeeksi siihen ikävään mitä koen Infiniten maailmaan, mutta tämä kävi korkeintaan laastarista. Pelin jälkeen kaipuu Columbiaan vain kasvoi.

DLC:t ovat kyllä minun kokemusteni mukaan jokseenkin turhanpäiväisiä. Ainut DLC josta olen jotain saanut irti, ja siitä sainkin aika paljon, oli Mass Effect 3:n Citadel, joka jokaisen kannattaa ladata pelattavaksi sen 3:n yhteydessä.

Dead Island oli itse taistelumekaanikaltaan juuri niin hyvä kuin sellaisen pelin pitääkin olla, Bioshock taas pyrkii olemaan Doom onnistumatta siinä, tarina oli jees mutta unohdettava.

Mielipiteet eivät ole koskaan "vääriä" eikä kaikki voi pitää täysin samoista asioista, jos näin olisi, pelit joita pelaisimme olisivat kaikki toistensa klooneja edes yrittämättä olla erilaisia.

Bioshokkaaja, jos mielipiteet ovat vääriä, omasi on väärääkin väärempi.

Infinite on niitä pelikokemuksia ainakin minulle, jotka jäävät pitkäksi aikaa mieleen. Haluaisin jakaa pari kohtaa, jotka ovat erityisesti mietityttäneet meikäläistä. Ne tulevat sisältämään spoilereita, joten piilotan ne:
[spoiler]Kohtaus jossa Elizabeth puukotta saksilla Daisy Fiztroita. Näet selvästi järkyttyneen ilmeen Elizabethin kasvoilla, kun tämä ymmärtää ensimmäistä kertaa tappaneensa ihmisen. Kohtausta höystetään vielä Elizabethin sanoilla:”Guess it runs in the family” Tässä mielenkiintoista on se, että tässä vaiheessa pelaajalle uskotellaan Comstokin olevan Elizabethin isä, joten väkivallan kierteen luulisi liittyvän häneen. Lausahdus saa vielä uuden merkityksen, kun pelaajalle selviää että Booker itse on Elizabethin isä. Nyt lausahdus onkin kiepsahtanut tarkoittamaan Bookeria, tai myös Comstokia, miten sen itse haluaa kukin tulkita.
IMAGE(http://oi41.tinypic.com/5p518n.jpg)
Kyseinen osio päättyy lopulta siihen, että Elizabeth vaihtaa veriset vaatteensa Lady Comstockin pukuun ja leikkaa tukkansa lyhemmäksi. Lopulta hän kysyy Bookerilta:”How do you do it? How do you wash away the the guilt?” Johon Booker vastaa: “You don`t. You just have to learn to live with it”
Bookerin lausahdus, Elizabethin tukan leikkaaminen ja asun vaihto kuvastavat omasta mielestäni hienolla tavalla hahmon kehitystä ja muuttumista. Se on eräänlainen symbolinen tapa osoittaa, että Elizabeth on muuttunut jollain tavalla. Nyt myös hän on valmis likaamaan kätensä samalla tavalla kuin Booker. Kohtaus muistutti omasta mielestäni paljon Final Fantasy IX välianimaatiota, jossa Garnet leikkaa myös hiuksensa lyhyeksi. Sekin edusti hahmon jonkin sortin metamorphoosia.
IMAGE(http://oi40.tinypic.com/5juzw6.jpg)
Mielestäni myös koko Elizabethin ja Songbirdin välinen kuvio on hienosti toteutettu. Elizabethille kyseessä ei ole mikään yksinkertainen hyvä/paha vastakkainasettelu, vaan asia on paljon monimutkaisempi. Tämä hirviömäinen lintu on ollut hänen seuranaan melkein koko hänen elämänsä ajan, joten ei ihme että jonkinlainen tunneside on muodostunut tytön ja otuksen kanssa. Elizabeth itse myöntää, että piti alussa Songbirdeä jopa ystävänään. Se toi luettavaa, ruokaa ja piti muutenkin hänelle seuraa. Songbird oli periaattessa hänen ainoa ystävänsä, jonka vartioivaa roolia Elizabeth alkoi lopulta vanhemmaksi tultuaan vihamaan. Tämän tunnesiteen tunnustaminen on toteutettu hyvin kohtauksessa, jossa Songbird sieppaa Elizabethin nyrkkiinsä. Ennen tätä Elizabeth rukoilee, ettei se tappaisi Bookeria. Kuulessaan Elizabethin äänen linnun käyttäytyminen muuttuu. Se kohottaa päänsä ilmaan, ikään kuin sitä olisi jollain tavalla loukattu. Elizabeth, jota lintu auttoi monilla tavoin, loukkaisi tätä karkaamalla Bookerin mukaan. Tämän on hyvin tehty konkreettinen osoitus Elizabethin ja Songbirdin monimutkaisesta suhteesta.
Toinen, pelin loppuvaiheilla oleva kohtaus Songbirdin ja Elizabethin kanssa on vielä vaikuttavampi. Songbird on kuolemassa merenpohjan rutistavaan paineeseen, ja Elizabeth käyttää viimeisen tilaisuuden puhuakseen sille. Tässä vaiheessa luulisi, että heiteltäisiin parit ”Go to hell!” repliikit, mutta ei Elizabeth. Hän rauhoittaa Songbirdiä sen kuoleman hetkellä, ja katsoo kuinka lintu vajoaa meren pimeään pohjaan. Songbirdin ja Elizabethin tunneside on erikoinen. Linnun kuolemaa katsellessa tulee auttamatta surullinen olo, vaikka se on pelin yksi päävastustajista.IMAGE(http://oi39.tinypic.com/2u7ndx1.jpg)
[/spoiler]

Lainaus käyttäjältä SamTheFurious82+

Dead Island oli itse taistelumekaanikaltaan juuri niin hyvä kuin sellaisen pelin pitääkin olla, Bioshock taas pyrkii olemaan Doom onnistumatta siinä, tarina oli jees mutta unohdettava.

Mielipiteet eivät ole koskaan "vääriä" eikä kaikki voi pitää täysin samoista asioista, jos näin olisi, pelit joita pelaisimme olisivat kaikki toistensa klooneja edes yrittämättä olla erilaisia.

Bioshokkaaja, jos mielipiteet ovat vääriä, omasi on väärääkin väärempi.

Itse pidin pelin pelin hahmoista, tarinasta ja visuaalisesta annista. Tämän kun olisi saanut pakattua hieman seikkauluhenkisempään pakettin. Itse olen niin täysin kyllästynyt pakolliseen puuduttavaan räiskintään, että oikeen pahaa teki pelata toimintakohtauksia. Vaikka kuinka yritti pelata hahmon erikoiskyvyillä, niin sitä on vaan pakko juosta läpi skriptattujen räiskintöjen. Tämän pelin kun yhdistäisi Dishonoredin pelimekaniikkaan, niin olisin innoissani. Nyt arvosanaksi jää max 7/10. Siinäkin on ehkä yksi piste liikaa.

Ps. Vaikka kyseisen pelin visuaalinen tyyli onkin aivan mahtavaa, niin varsinaiset grafiikat ja tekstuurit on sanalla sanoen heikkoja. En tiedä onko niihin tullut nyt julkaisun jälkeen mitään päivityksiä. Itse pelasin läpi julkaisuversion.

Juuri niin, itse räiskintä oli bioshocki infiniten heikointa antia, muutoin arkkitehtuuri ja hahmot olivat oikein mainioita eikä juonikaan huono ollut mutta jotenkin ennalta arvattava ja aseteltu klassiseen "Prinsessa teljetty torniin, käyppä hakemassa"
Olisi ollut hauskempi jos niitä ajankääntö teareja olisi ollut vaihtoehtoina tietyissä kohdin, että saisi valita useammasta "ajanjaksosta/todellisuudesta" olisi tuonut valinnoille enempi merkitystä

Lainaus käyttäjältä SamTheFurious82+

Juuri niin, itse räiskintä oli bioshocki infiniten heikointa antia, muutoin arkkitehtuuri ja hahmot olivat oikein mainioita eikä juonikaan huono ollut mutta jotenkin ennalta arvattava ja aseteltu klassiseen "Prinsessa teljetty torniin, käyppä hakemassa"
Olisi ollut hauskempi jos niitä ajankääntö teareja olisi ollut vaihtoehtoina tietyissä kohdin, että saisi valita useammasta "ajanjaksosta/todellisuudesta" olisi tuonut valinnoille enempi merkitystä

Jos sinulle tarina oli vain tähkäpää lentävässä kaupungissa, niin sinulla jäi jotain pahasti välistä. Parhaat osat tarinastahan ovat easter ggeinä ympäri peliä. Pelaa kolme kertaa läpi ja tuskin ymmärät koko tarinaa vieläkään. siinä sen hienous. Ne äänitteetkin on vain osa sivujuonea.
Minä esimerkiksi löysin muutama kuukausi sitten easter eggin, jota ei kovin moni muu ole vielä hoksannutkaan. Ja se oli aika cooli, ja vain yksi parista sadasta yhtä coolista.

Anteeksi mutta ovatko Bioshock Infiniten äänekkäät puolustajat nyt näitä "maksettuja arvosteluja" että peliä pitää aina kehua, jopa heille joille se ei oikeasti merkinnyt juuri mitään sen kummallisempaa ?

anteeksi vain, edelleen paras peli jota itse olen koskaan pelannut, itseasiassa jaetulla sijalla ovat Ultimate Doom ja Legend Of Zelda : Ocarina Of Time...

Jos Easter Eggit tekevät pelistä eeppisen niin tuleppa kertomaan kun olet löytänyt ne kaikki Baldurs Gatesta...

Lainaus käyttäjältä SamTheFurious82+

Anteeksi mutta ovatko Bioshock Infiniten äänekkäät puolustajat nyt näitä "maksettuja arvosteluja" että peliä pitää aina kehua, jopa heille joille se ei oikeasti merkinnyt juuri mitään sen kummallisempaa ?

Mitä ihmettä minä taas luen? Vain koska sinä et nyt satu pitämään pelistä jota miljoonat ja miljoonat ihmiset ovat rakastaneet, mukaan lukien ammattilaisarvostelijat, niin yhtäkkiä se tekee heistä (ja kaikista muista jotka ovat pitäneet pelistä) lahjottuja. juu-u.

Lainaus

anteeksi vain, edelleen paras peli jota itse olen koskaan pelannut, itseasiassa jaetulla sijalla ovat Ultimate Doom ja Legend Of Zelda : Ocarina Of Time...

Onnea sinulle.

Lainaus

Jos Easter Eggit tekevät pelistä eeppisen niin tuleppa kertomaan kun olet löytänyt ne kaikki Baldurs Gatesta...

Katso edellinen.

Anteeksi vain PussiKissa, mutta vaikka Bieberiäkin rakastaa miljoonia ihmisiä niin se ei saa minua pitämään ko. tyypistä/musiikista, sama pätee mihin tahansa viihdejulkaisuun.

Vai onko asia niin että jos vaikkapa Bioshockia kehuvat kaikki "nimekkäät" kriitikot niin kukaan ei voi eikä varsinkaan saisi olla pitämättä tekeleestä ?

Näytätkö minulle sen pykälän missä sanotaan että "Pidetystä julkaisusta on pidettävä koska muutkin pitävät"

Kiitos ja onnea sinulle itsellesi

Lainaus käyttäjältä SamTheFurious82+

Anteeksi vain PussiKissa, mutta vaikka Bieberiäkin rakastaa miljoonia ihmisiä niin se ei saa minua pitämään ko. tyypistä/musiikista, sama pätee mihin tahansa viihdejulkaisuun.

Vai onko asia niin että jos vaikkapa Bioshockia kehuvat kaikki "nimekkäät" kriitikot niin kukaan ei voi eikä varsinkaan saisi olla pitämättä tekeleestä ?

Näytätkö minulle sen pykälän missä sanotaan että "Pidetystä julkaisusta on pidettävä koska muutkin pitävät"

Kiitos ja onnea sinulle itsellesi

Äh, sanoinko missään että et saisi pitää Bioshockista, Justin Bieberistä tai mistään muustakaan asiasta joka on yleisesti suosittu? Totesin vain, että niiden henkilöiden nimittäminen lahjotuiksi tai lampaiksi jotka niistä asioista pitävät on hyvin noh, typerää. Ja vain siksi koska juuri sinä et niistä satu pitämään.

Tulkitsit minut väärin, mutta ymmärräthän sinä rakas lapsi että kun juuri tovi sitten paljastui valtava Machinima yms lahjomisskandaali niin onko ihme jos ihmetyttää ?

Ei ole olemassa täydellistä peliä ja peliala ei ole ainoa missä käytetään härskisti paalua parempien arvioiden toivossa, autoala kärsii aivan samoista ongelmista ja miksi ei kärsisi ? Autotehtaat/pelintekijät kuitenkin viime kädessä päättävät kenelle antavat arvosteluversionsa käytettäväksi ...

Bioshockien heikointa aina on ollu combat. Plasmidit iha hassu idea, mutta parhaat hetket ovat aina silloin kun vihuja ei näy missään. Ei ketään voi rehellisesti kehua sitä combattia maasta taivaisiin. Ei se paskaa ole, mutta ei se mitään erikoista ole.

Voisko joku mua viisaampi kertoo, et mitäs kaikkee tos bioshock infiniten season passis tuleekaan mukana. Kannattaako hommaa ?? Yhtiö kiittää

Lainaus käyttäjältä susikoira

Voisko joku mua viisaampi kertoo, et mitäs kaikkee tos bioshock infiniten season passis tuleekaan mukana. Kannattaako hommaa ?? Yhtiö kiittää

Molemmat Burial at Sea lisärit ja se areena taistelu lisäri Clash in the clouds.

Burial at seat on loistavia ja kuulemma se toka (eka vasta tullut) tulee olemaan paljon parempi. Clash in the clouds taas on hauskaa areena mättöä, johon jäin ainakin itse koukkuun.

Ja eikös pelkät burialit maksa yhteensä jo 30e ja season pass on 20e joten jo pelkästään tuon takia kannattaa se ottaa.

Lainaus käyttäjältä partajeesus

Ja eikös pelkät burialit maksa yhteensä jo 30e ja season pass on 20e joten jo pelkästään tuon takia kannattaa se ottaa.

Kyllä. Vaikka ei areena lisäriä haluaisi, jäisi voiton puolelle silti: :)

Lainaus käyttäjältä susikoira

Voisko joku mua viisaampi kertoo, et mitäs kaikkee tos bioshock infiniten season passis tuleekaan mukana. Kannattaako hommaa ?? Yhtiö kiittää

Lainaus käyttäjältä kurrinen123

Molemmat Burial at Sea lisärit ja se areena taistelu lisäri Clash in the clouds.

Burial at seat on loistavia ja kuulemma se toka (eka vasta tullut) tulee olemaan paljon parempi. Clash in the clouds taas on hauskaa areena mättöä, johon jäin ainakin itse koukkuun.

Ja sit tulee vielä se joku early acces paketti, mistä saa yksinpeliin automaattisesti 3 infusion pulloa lisää, sekä parit kultaiset aseet. Tosiaan pelkästään jo noiden Burial at Sea lisäreiden vuoksi tuo season pass kannattaa ostaa, itse siitä ensimmäisestä osasta tykkäsin kovasti, ja sain siihen kulumaan 4-5 tuntia aikaakin. Jotkut ovat tosin kuulema läpäisseet sen pariin tuntiin, mutta tiedä sitten miten tarkkaan kiertelivät paikat. Tuo Cash in the Clouds on myös ihan kiva lisä, pari kierrosta sitä olen ehtinyt nyt testailemaan, ja kyllä se ihan hauskaa on!

joo tuli sit ostettuu toi season pass, ja olihan se burial episode1 hyvä. Pisti kyl vähä taas miettii sitä loppu kohtaa samal taval kuin infiniten loppuu. Innolla kyl odotan sitten sitä episode2

Onkos muilla tämmöst probleemaa, että kun toi burial episode2 tuli nyt sit xbox360 storeen ja mul on toi seasonpass, niin mulla ei näy sitä sit ollenkaan tuol bioshockin pelin seasonpass stores. Vaikka se näyttää et ois uut lisäsisältöö ladattavana. tuleekse kenties sit vähä myöhemmin sinne näkyviin ??

Lainaus käyttäjältä susikoira

Onkos muilla tämmöst probleemaa, että kun toi burial episode2 tuli nyt sit xbox360 storeen ja mul on toi seasonpass, niin mulla ei näy sitä sit ollenkaan tuol bioshockin pelin seasonpass stores. Vaikka se näyttää et ois uut lisäsisältöö ladattavana. tuleekse kenties sit vähä myöhemmin sinne näkyviin ??

Viimeksi taisi joillakin olla sama ongelma. Eiköhän odottelu auta. :)

Tuntuu muuten olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että season passin omistajat saavat juuri tuosta syystä myöhemmin tavaransa mitä muut. Onko se muka niin vaikeaa tehdä niin, että season passin omistaja voi vaan ottaa marketplacelta / psn storesta ne kamansa ilmaiseksi eikä niistä pelien paskasti toimivista store valikoista.

Burial at Sea ep2 meni tuossa tovi sitten läpi, pelikello näyttää semmoista neljää tuntia eli pituutta oli tällä kertaa riittävästi varmana jokaiselle. Ep1 maistui jo hyvältä mutta tämä vei sen kuuluisan potin. Hiiviskely oli mukava muutos ainaisen ammunnan tilalle. Kyllä myös räiskintä toimii hyvin monissa kohdissa mutta Elizabeth kuolee parista osumasta joten se ei ole paras etenemisen muoto. Uusi Peeping Tom plasmidi (tekee näkymättömäksi/näkee seinien läpi) oli samalla tosi hyvä lisä mutta se myös helpottaa peliä huomattavasti. Sinäänsä kun sen aika alussa saa ja vielä modaa wallhackailun tavallaan ilmaiseksi, ei viholliset pääse enään yllättämään jos vain jaksaa tarkkailla.

Pelilliset puolet kuitenkin ovat itse juoneen verrattuna pieni osa. Tarina maistui ja lopetus tuntui kunniakkaalta koko sarjalle (toivotaan ettei joku muu studio ala tekemään jatko-osia). Välillä tuntui että nyt turhan paljon koitetaan sitoa pelien juonta yhteen, mutten valita kun onnistuttiin tämän verran hyvin. Myös oli kiva huomata että jo lisärin alussa oli yhdenlaisia viittauksia loppuun tai muuten vain tuleviin tapahtumiin.

Nyt siis Bioshock Infinite on kokonaan paketissa, melkoinen setti tuo onkin kokonaisuutena. Helvetin hienosti sarjan saivat päätökseen sekä samalla mukava joutsenlaulu Irrational Gamesille.

Tuntuu olevan aika herkkua luvassa kun ensiviikolla ostan season passin. Ilmeisesti nuo burialit kestää yhteensä n.6-7t ja sehän on jo kokonaisen pelin verran + se areena mättö vielä tuohon päälle. Hyvän päätöksen tein kun päätin odottaa, että molemmat osat on julkaistu. Turha se on itseään kiduttaa pelaamalla ensin eka osa ja sitten joutuu odottamaan monta kuukautta lisää. Tuosta syystä en seuraa tv sarjojakaan telkkarista vaan joko netflixista tai ostan boxina omaksi.

Nyt on täälläkin pelattu tuo Burial at Sea episode 2, ja kyseessä oli kyllä omalle kohdalle aika hieno kokemus. Oli kyllä yksi parhaimpia lisäsisältöjä koskaan, ja tämä vetää helposti vertoja jopa Mass Effect 2:en dlc paketeille. Mistähän sitä aloittaisi?
Ensinnäkin, Elizabethilla pelaaminen oli todella virkistävää, ja kun hiippailu toimi tällä kertaa, niin itse pelattavuus oli myös nautittava kokemus. Eihän tuo räiskintä ole koskaan ollut se Bioshockin vahvin osuus, mutta tässä se toimi ihan hyvin. Uusi plasmid oli myös ihan mukava uudistus ja se sopi Elizabethin "tyyliin" hyvin.
Itse tarinasta enemmän:[spoiler] Episode 2 sisälsi kyllä monia hienoja hetkiä. Hyvä että esimerkiksi tuota Songbirdin taustaa valotettiin enemmän. Tiedän että Infinitessä yritettiin pitää jonkinlaista mysteeriä yllä, mutta ehkä sen takia Songbird jäi vähän liiankin etäisäksi. Nyt kun saatiin sitten tietää, että miten Elizabethin suojelija on muovattu ja parsittu kasaan, niin kyseisen otuksen näkee hieman eri silmin. Etenkin se kohta oli hyvin tehty, jossa näytetään kuinka Elizabeth käpertyy Songbirdin nyrkin sisälle, ja lintu alkaa suojella tätä kuin omaa lastaan. Kun tämä oli sidottu vielä tuohon leimaantumiseen konseptiin, ja se Rapturen Big Daddyihin, niin saatin hyvin liitettyä Rapture ja Columbia toisiinsa. Tätähän jo Infiniten aikan vihjailtiin, mutta nyt saatin lopulta varmistus asialle. Mielestäni nämä kaksi kaupunkia liitettiin ehkä liiankin tiiviisti toisiinsa, mutta eipä tuo lopulta paljoa häiritse.
Atlaksen lobotomia kokeilu jää varmaan ikuisesti mieleen. Ollaan käyty luennoilla kysesitä operaatiota läpi, ja kun tietää mitä siinä tehdään, niin samastuu helposti Elizabethin kokemaan tuskaan. Koko kohtaus on vedetty Atlaksen ja Elizabethin ääninäyttelijöiltä myös hyvin. Esimerkiksi Elizabethin äänensävy muuttuu aivan totaalisesti(ääni vauhkoontuu huomattavasti), kun Sally joutuu operoitavaksi. Atlaksen irlantilainen aksentti loi myös sopivan vaaran tunnelman. Kaikesta paras käänne oli kuitenkin se, että juuri Elizabeth antaa Atlakselle tuon:"would you kindly-avainlauseen", ja periaatteessa käynnistää ensimmäisen Bioshockin tapahtumat. [/spoiler]

Lainaus käyttäjältä hemmoheikkinen

[spoiler]Kaikesta paras käänne oli kuitenkin se, että juuri Elizabeth antaa Atlakselle tuon:"would you kindly-avainlauseen", ja periaatteessa käynnistää ensimmäisen Bioshockin tapahtumat.[/spoiler]

Minun oli ihan pakko taputtaa tuolle kohtaukselle. Oli kyllä erittäin hyvät lisärit vaikka eka osa oli pikkasen liian lyhyt, mutta onneksi kakkonen korjasi potin kotiin. Kuutisen tuntia sain noihin kulumaan yhteensä joka on aikas hyvin kun nykyään fps pelien koko yksinpeli kestää monesti vain tuon verran.

Kyllä nuo kuuluu jokaisen pelata joka on ekan bioshockin ja infiniten pelannut läpi ja tykännyt niiden tarinasta. Nythän koko season pass maksaakin vain 12.95e storessa joten heti nyt ostamaan.

Tammikuun projektini oli pelata kaikki Bioshockit lävitse, Minerva´s Deniä ja Burial At Sea Episode 2:sta lukuunottamatta olin pelannut ne toki jo aiemminkin, jotkut useampaan kertaan. Mutta nyt tuli sellainen fiilis, että haluan kokea tuon kenties parhaan pelisarjan ikinä yhtenä kokonaisuutena. Ja ajattelin nyt tähän laittaa noita peliarvosteluitani noista yhteen pötköön.

14. Tammikuuta 2015
BioShock
Tulipa pelattua tämä läpi ties miten monetta kertaa. Alussa tosiaan mietin, että vieläkö tämä jaksaisi innostaa, alku olikin vähän meh, kun siinä vaiheessa lähinnä räiskitään eikä peli ole vielä kietonut tunnelmaansa, toisessa lokaatiossa kipinä alkoi iskeä ja kolmannesta lähtien olin taas kerran täysillä messissä.

Räiskintä on tässä keskinkertaista, mutta ok, se ei kuitenkaan toimintamekaniikkana kantaisi, onneksi sen ei tarvitsekaan, kun on plasmidit ja hakkerointi. Noita kahta on aivan helvetin hauska käyttää hyödykseen ja antaa käytännössä ympäristön ja toisten hoidella toisensa. Aseista lähinnä jousipyssy ja tykki olivat kivoja, muita käytin satunnaisesti silloin tällöin.

Tunnelmahan on näissä kohdillaan ja tarina on kiinnostava ja hyvä, vaikkakin n:llä läpipeluukerralla ei tietysti enää yllätyksiä tarjoa.

Jos jotain negatiivista hakemalla haetaan niin jotkut aseet peittävät ehkä häiritsevän suuren osan näköalasta, se välillä ärsytti. Lisäksi ihan lopussa oli tuollainen, aina ja 100% joka paikassa pelissä ja ajassa, typerä & turha saattotehtävä. Lopputaistoa en muistanut niin hyvin ja kauhunsekaisin tuntein astelin sinne, sillä joskus pomotaistot voivat olla aika latistavia toistopaskoja. Tämä oli kuitenkin ihan jees ja ekalla yrittämällä homma pakettiin.

Minusta myös epilogi oli vähän turhan lyhyt ja kiirehditty, sille olisi voitu omistaa minuutti tai pari enemmän, sillä se oli kaunis, mutta tosiaan liian lyhyt ja nopeasti käsitelty.

Onhan tämä peli klassikkojen joukossa aivan syystä.

9.5/10
Yhä, nykypelaajankin silmin.

***

17. Tammikuuta 2015
Bioshock 2
Metacritissä Bioshock 1:llä 96/8.8 ja Bioshock 2:lla 88/8.2, joten ehkä on liioiteltua kutsua tätä kakkososaa aliarvostetuksi, mutta keskusteluja pelistä lukiessa siltä kyllä vaikuttaa.

Totta on, että Irrational Gamesin tekemän ykkösosan jälkeen 2K Marin pääsi niin sanotusti valmiille ladulle, valmiiseen maailmaan ja mekaniikkaan, mutta sen ei saisi silti antaa vetää mattoa alta heidän erittäin onnistuneelta versioinniltaan. Bioshock 2 on erittäin hyvä peli.

Pelimekaniikkoja on hieman sujuvoitettu ekasta osasta, Rapturen tunnelma on yhä tallella ja peliin rakennettu tarina on vetävä ja kiinnostava. Sitä haluaa tietää miten se etenee, mihin johtaa. Toki tämän jo monasti läpipelanneena tiesin miten homma menee, sinänsä huvittavaa/outoa, että pelin voisi pelata hieman toisella laillakin lävitse, jolloin lopussa nähtäisiin vähän erilaisia tapahtumia, mutta en vain pysty/halua pelata sillä toisella tavalla. Edes, vaikka tuolla samalla tyylillä tämän olen vetänyt useaan kertaan lävitse. Loppuosiossa tulee muutama kohtaus, josta voi kyllä aistia, että toisin pelaten näkisi jotain aika ikävän tylyä.

Peli ottaa onnistuneesti eri näkökulman Rapturessa pyörimiseen ja tuo mukanaan oikeastaan yhä enemmän taktista ulottuvuutta, sillä säännöllisin väliajoin tiedät, että nyt pitää valmistautua sillä kohta myllytetään. Ennakointi ja ennalta asemointi on hauskaa ja ajoittain todella tyydyttävää.

Pelissä kannattaa myös pyöriä ja tutkia paikkoja, sillä orjallisesti tehtävänuolta seuraamalla missaa paljon.

Älyttömän hauska oli tätä pelata, tälläkin kerralla, eikä tämä minun mielestäni oikeastaan häviä ekalle Bioshockille juurikaan missään, mutta toki originaalisuudesta eka vie pisteet kotiin.

9.1/10

***

18. Tammikuuta 2015
BioShock 2: Minerva's Den (DLC)
DLC on lyhennys sanoista höyryävää rahastuspaskaa, mutta tällä kertaa siitä ei voi syyttää. Minerva's Denillä on pituutta lähes 7 tuntia eli enemmän kuin monilla ihka oikeilla peleillä ja sisältökin on sinänsä kunnossa. Pyörää ei keksitä uusiksi vaan BioShock 2:n hengessä ja mekaniikoilla mennään vaikka tarina, joka on ihan ok, on erillinen lisäseikkailu.

Metacriticissä tällä ihan kunnioitettavat 82/8.6 ja miksipä ei, ilokseen tämän pelasi ja eihän tässä mitään vikaa ollut. Lähinnä tämä vain kärsii siitä, että kun olet pelannut jonkin pitkän, laadukkaan ja tarinaltaan kiinnostavan pelin läpi niin sille tuleva lisäpelattava DLC:n muodossa tuntuu hieman tarpeettomalta ja hyvin irralliselta.

Jos BioShock 2:n jälkeen on fiilis, että sitä haluaa vähän lisää niin ei tämä huono vaihtoehto siihen ole.

8.0/10

***

11. Tammikuuta 2014
Bioshock Infinite
Koitan olla spoilaamatta, sillä vaikka tämä, kuten koko Bioshock sarja on FPS-peli niin se on kuitenkin sydämeltään ja ensisijaisesti tarina. Ja Infiniten tarina on kiinnostava, koukuttava ja saa ahmimaan itsensä, kun aidosti haluaa tietää, että mitä, miten, mihin.

Jos ensin tämän pelin kannalta se absoluuttisesti tärkein ohjeistus pelaajille: Valitkaa itsellenne sopiva vaikeustaso. Aloitin hardilla ja vaikka olen aika kokenut niin Bioshockin kuin FPS:n pelaaja niin se oli ehdottomasti virhe. Hardilla peli menee ajoittain aikamoisen vaikeaksi, joka saa taistelun tuntumaan työläältä ja runsaalta keskittymisen samalla hajotessa itse tarinasta selviytymiseen. Pelatkaa normalilla tai jos sekin tuntuu hankalalta niin easy. Tärkeintä tässä on se tarina ja itselleen pitää antaa mahdollisuus keskittyä siitä nauttimiseen, muutoin peli ei välttämättä avaudu täydessä loistossaan.

Viime yönä en meinannut millään saada unta (joskus aamu 8:lta nukahdin), joten kuuntelin yön aikana kolme ns. spoilercastia joissa käsiteltiin Bioshock Infiniteä. Paljon peliä kehuttiin ja kritiikillä oli käytännössä kolme kärkeä.

1) Taistelua ihan liikaa ja se välillä hukutti mainion tarinan.
- Ymmärrän kritiikin, mutta vieritän tästä osan kritisoijien omaan niskaan. Kuten aiemmin sanoin, sopivan vaikeustason valinta on tässä se avain. Hardilla aloittaessani koin osin samoin, kun samoja taistoja joutuu hinkkaamaan monien kuolemien kautta niin meneehän se työlääksi. Lisäksi, kun pelaaminen on paniikinomaista henkiinjäämistaistoa niin keskittyminen menee siihen, ja ei pysty/ehdi hyödyntämään pelin tarjoamaa monipuolisen taktista variointimahdollisuutta taisteluissa. Ja taistelun tiimellyksessä menee helposti tarina vähän ohitse. Siinä missä noin 8 tunnin hard tasolla pelaaminen tuotti varmaan reilu sata kuolemaa ja tarinassa oleellisia osia meni vähän ohi silmien/korvien niin luovuttaessani tuosta maskuliinisesta pätemistarpeesta, aloittaessani pelin alusta uudelleen vaikeustasolla normal nousi pelistä nauttiminen aivan toisiin sfääreihin. Varmaan syynä pääosin sopivampi vaikeustaso, mutta myös ekalla peluuyrityskierroksella opitut asian niin taistelut muuttuivat taktisemmiksi, nautittavimmiksi, ehdin katsella, miettiä, strategioida, ymmärtää paremmin käyttää ilmavaijereita. Huomasin tarkemmin miten hienosti peli heti alussa viittaa mitä tuleman pitää niin sisällön kuin juonenkin kannalta. Vaikeustason ollessa sopiva en kokenut, että taistelua olisi ollut erityisesti liikaa, koska ne hoituivat sujuvasti ja monipuolisesti. Normal-tasolla pelatessani taisin kuolla koko pelin aikana reilusti alle 10 kertaa.

2) Tarinan tiettyjä elementtejä kritisoitiin.
- Joo, valintoja pelissä tehtiin, niiden merkitys, no, minusta jos niitä jäi ihmettelemään niin oli missannut paljon pelin pointista ja tarinasta. Ja lopputulos oli minun ymmärtääkseni looginen. Tuo yksi oleellinen tarinaelementti oli sellainen, jota on äärettömän haastavaa käyttää niin, että sen lopulta saisi pysymään kasassa. Mysteerien ja kummallisuuksien luonti on suhteellisen helppoa verrattuna siihen miten ne saa toteutettu tyydyttävästi sisäisen logiikan säilyessä ja nauhojen sitoutuessa yhteen. Lisäkysymykset asiasta vaikkapa Lostin tai uuden Battlestar Galactican käsikirjoittajille.

3) Kontrolleja moitittiin myös.
- Minun ainut valittamiseni kontrolleista oli siinä, että välillä ei sitä kursoria meinannut saada tunnistamaan poimittavia esineitä, mutta tuo nyt oli pieni harmi. Muutoin kontrollit olivat minusta aivan ok eikä taisteluissa pärjääminen niistä jäänyt kiinni. Voi olla, että COD-janarit eivät vaan osaa.

Minä moittisin pelissä lähinnä paria asiaa.
* Kahdet taistelut olivat vähän itseään toistavia, kun saman proseduurin joutuu lyhyen ajan sisään tekemään kolmesti niin se menee jo vähän suorittamiseksi.
* Alun puhtaan fiilistelykatselun olisi soinut jatkua vähän pidempään, kenties pelin käsikirjoittajakin olisi mielellään näin tehnyt, mutta syynä saattoi olla sama kuin Alan Waken tapauksessa, jossa alkua olisi käsikirjoittaja halunnut pitkittää tunnelman aikaansaamiseksi, mutta pelijonnet kyllästyvät ja siirtyvät seuraavaan peliin jos ei pääse nopeasti räiskimään.

Muilta osin en hirveästi vikaa pelistä löytänyt, upeita ja nautittavia juttuja senkin edestä.

- Tarina oli huikea, tiettyjä teemoja olisi ehkä voinut tutkiskella syvällisemminkin, mutta se olisi ehkä mennyt turhan osoittelevaksi, nytkin asiat kävivät kyllä selviksi. Tarina pysyi haastavuudestaan huolimatta kasassa ja se onnistuttiin päättämään älyllisesti tyydyttävästi. Kun on pelin pelannut kerran lävitse niin uskon, että uudelleen peluuarvoa on mukavasti. Sillä paitsi, että pelin pystyy pelaamaan varsin erityylillä lävitse, käyttäen eri asioita, vigoreita ja taktiikoita niin kun tietää tarinan on varmasti mahtavaa bongata niitä juttuja pelin aikana, sillä vaikka peli ei aivan kaikkia tarinapalikoita pelaajalle jaakaan kuin aivan lopussa niin se antaa silti erittäin hyvin vihjeitä mistä on kyse, mihin tämä voisi johtaa, ja tuo tyyli on minulla lähellä sydäntä. Tv-sarjoissa/elokuvissakin miltei parasta on se, että katsojalle käytännössä annetaan mahdollisuus sen aikana oivaltaa asia ennenkuin se hänelle paljastetaan.

- Ajoittain pelatessa suorastaan oikeasti jännitti, että mitähän tässä kohta tapahtuu/löytyy/seuraa, erityisesti aika lopussa kun hetken mennään liki kauhuelokuvamaisemissa niin tunnelma ja jännitys oli ainakin minulla korkealla.

- Tarinankerronta on toteutettu upeasti. Pelissä ei tainnut juuri cutscenejä olla, joka on se helpoin tapa kertoa tarinaa vaan haastavasti tarina kerrottiin pelaamisen ohessa, tapahtumin, lyhyin dialogein, äänitallenteiden, pelaajan katsomien videonpätkien sekä ympäristön patsaiden, kuvien ja tekstien kautta. Jos pelin juoksee kiireellä lävitse niin melko varmasti missaa oleellisia juttuja tarinasta.

- Peli on tyylikäs, sarjalle tyypillisesti persoonallinen ja kiinnostava ympäristö. Saa viihtymään maisemissaan, saa luotua uskomattoman hyvän tunnelman, paitsi että hahmot tuntuvat tekevän jotain eivätkä vain seiso jossain luoden siihen elävyyttä niin äänimaailma oli aivan huikea. Niin elämisen äänet, musiikki, laulut kuin soundtrack yleensäkin toimi upeasti. Jo ihan alussa, kun lähestyt puistoa niin kuulet sen jo kaukaa, erityisesti kun pelasin kuulokkeilla niin tuo oli ihan huikeaa kuunneltavaa.

- Yksityiskohdat jotka nostavat fiilistä, pieniä juttuja, jotka nostavat hymyä huulille tai saavat muuten luotua tunnelmaa.

- Päähahmot, pelaaja ja Lissu toimivat upeasti. Elizabeth on mainiota matkaseuraa, reagoi asioihin hyvin, auttaa taisteluissa ja rahankeruussa, ja pärjää itsekseen. Jos jokin asia usein peleissä ärsyttää niin se, jos seuralaista pitää suojella tai hoitaa jotain saattotehtäviä, nyt ei ollut onneksi tarvetta, kyllä Elizabeth pärjää. Lisäksi oli mahtavaa miten hän ei jäänyt kököttämään kuolleena paikalleen tilanteissa, jossa hänellä ei ollut erityistä tehtävää, kuten kovin usein peleissä, vaan aina hän puuhaili jotain joka toi ihan erilailla elämää häneen. Lisäksi pienet eleet, ilmeet, kommentit toivat hänen persoonallisuutta, hienosti ohjelmoitu hahmo.

Valitse siis sopiva vaikeustaso ja käsissäsi on aivan mahtava peli, jossa tarinankerronta on luultavasti niin hyvää kuin se vain tuon sukupolven konsolipelissä voi olla.

Sopiva vaikeustaso tuottaa myös sen, että taistelut ovat monipuolisia ja nautittavia eivätkä tunnu niin työläiltä ja liioitelluilta määränsä puolesta.

Pelasin pelin käytännössä kahdessa päivässä, mikä on tarinan intensiteetin säilymisen kannalta tietysti tärkeää. Aikaa läpipeluuseen minulla meni noin 15 tuntia, kolusin paikat huolella, katselin, aistin ja tutustuin pelin tarjoamaan tarinaan, mutta tuohon aikaan en kuitenkaan juurikaan haahuillut aivan turhia tai joutunut kuolema-uusimiskierteeseen, normal tasolla kun homma toimi.

Tämä on todellakin tarina, joka kannattaa nauttia rauhassa ja keskittyen, läpi juosten tai liian vaikealla taistelulla pelaten homma ei varmasti avaudu niinkuin on tarkoitus.

Jos viime vuonna tätä parempi peli tehtiin niin sen on täytynyt olla noin suunnilleen galaksit räjäyttävä.

Bioshock sarja on kyllä timanttia, jos pelit on kokematta niin suosittelen estoitta, jopa (minusta aika syyttä) haukuttu kakkososa, jonka toteutti muut kuin Irrational Games, oli nautittava peli.

Minulla ei ole aavistustakaan jatkuuko tämä pelisarja, ja mihin tämä tästä edes seuraavaksi voisi lähteä, mutta uuden sukupolven konsolit antaisivat tietysti mahdollisuuden tehdä kaiken vielä paremmin, laajemmin ja tyylikkäämmin. Erityisesti Bioshockien monipuolinen tarinankerronta voisi hyötyä paljonkin siitä, että koneissa olisi taas ihan erilailla potkua. Kiimassa ostan jos jatkoa seuraa.

24. Tammikuuta 2015
Bioshock Infinite
Bioshockeissa on aina tarina ollut poikkeuksellisen hyvää peleiksi, joten sinänsä eihän Bioshockien tekijöillä välttämättä ollut niin paljon todistettavaa enää tämän tarinan osalta, mutta eivät antaneet sen häiritä ja tarinanappi oli yhdessätoista.

Ensimmäisellä läpipeluukerralla tämä oli uskomattoman tunnelmallinen ja kiinnostava kokemus. Minä rakastan tämän tyylisiä tarinoita, joissa katsoja/lukija/pelaaja aistii, että jotain on vähän kummallisesti, mutta teos valottaa sitä hiljalleen ja lopussa tulee sellainen olo, että teos onnistui myös vastaamaan herättämiinsä kysymyksiin. Kysyttömät ja laiskat paskatkin osaavat kyllä luoda mysteereitä, mutta jyvät erotellaan akanoista siinä, että miten se tilanne osataan purkaa. Ja vaikka Infinitessä käydään asioiden parissa, joita on loppujen lopuksi käytännössä mahdoton sataprosenttisesti hoitaa kotiin niin onnistuminen on kuitenkin niin hyvällä tasolla ettei loppuun jää mitään pahempaa mieltä kalvamaan.

Toisella läpipeluukerralla oli aivan mahtavaa bongailla asioita, jotka missasi ekalla kerralla ja nähdä, ettei pelin tapahtumat todellakaan tule mistään puun takaa vaan asiat on kyllä pelin aikana pohjustettu ja vihjattu hyvin onnistuneesti.

Nyt kolmannella läpipeluukerralla mietin, että mitenhän tästä vielä innostuu, kun kyseessä on kuitenkin erittäin tarinapainotteinen peli, jonka mekaniikat eivät ole mitään hypertasoa. Ja alku olikin vähän sellaista, njaa, mitenhän tämä nyt tästä lähtee. Peli oli vielä vähän turhan hyvässä muistissa. Toisaalta taas, minä olen luonteeltani kovin painottunut yksinäinen susi mentaliteettiin ja siksi oli todella outoa kokea itsensä pelin alussa jotenkin hieman yksinäiseksi. Aiemmilta pelikerroilta oli niin jäänyt takaraivoon se Elizabethin seura, että pelin alun lähinnä odotteli, että hänet saisi taas seurakseen.

Pelin mekaniikat eivät ole supertasolla, mutta toimivat. Ajoittaista teknistä epätarkkuutta oli varsinkin välillä tavaroiden poimimisen suhteen, ei meinannut millään kursori osua kohdalle. Aiemmista Bioshockeista poiketen nyt räiskin erittäin paljon enemmän, en tiedä kummasta se johtui enemmän, siitä etten nyt löytänyt oikein sellaisia lempi Vigoreja (=plasmidit) vai siitä, että tässä räiskintä toimi. Sinänsä Vigoreista ja aseista riippuen pelin voi pelata hyvinkin monella tapaa läpi.

Paitsi tarinallisesti niin myös tunnelmallisesti ja visuaalisesti peli on upea kokemus. Heti alussa kaupunkiin saapuessa käy nopeasti selväksi, että jokin on vähän vinksallaan, äänimaailma on aivan upea. Minulle pelin tunnelmallinen kohokohta on Comstock´s House. Se on tunnelmallinen ja tunteellinen jakso, jossa paljastetaan toki paljon pelin tarinasta, mutta luodaan myös todella surumielistä ja ajoittain kauhutunnelmaistakin kuvastoa. Ja se kun seinällä pyörii video, jossa Elizabeth puhuu ja hieman epävireinen musiikki soi on minulle aina todella surumielinen kokemus.

Pelissä on todella paljon asioita sisällään, paitsi kiinnostava päätarina niin jotenkin tyylikkään toteavasti ja saarnaamatta kuvaa myös isompia teemoja. Ei hiero niitä pelaajan naamaan, mutta ei niitä voi olla huomaamatta.

Alun epäröinnin jälkeen tämä imaisi taas loistavasti mukaansa ja jälleen kerran olin hyvin vaikuttunut tästä elämyksestä. Ja loppu oli hieno, kolmannellakin kerralla.

Kaltaiselleni tarinoiden ystävälle tämä on kenties se paras peli ikinä.

9.7/10.

***

12. Tammikuuta 2014
Bioshock Infinite: Burial at Sea - Episode 1 (DLC)
Hintaa taitaa olla kympin verran ja kestoa pelillä noin 2 tuntia ja sisällöltään ei mitään ihmeellistä, joten ehkä tuo itsessään ei ansaitsisi tulla ostetuksi tuolla hinnalla, mutta jos sen oston ajattelee kiitoksena mahtavasta Infinitestä niin antaa mennä vain.

DLC tapahtuu Rapturessa, tarina on suoraviivainen, loppuaan lukuunottamatta. Lähinnä paikasta toiseen vaeltamista ja taistelua, joka tuntuu yhdentekevältä. Bioshockeissa tärkeintä kun on tarina niin tälläinen pieni lyhyt rykäisy ei mitenkään voi toimia samoissa sfääreissä kuin itse pääpeli. DLC:n parasta antia olikin kaikki viittauksen Infiniteen, joita janosin. Ajattelin tätä vähän lääkkeeksi siihen ikävään mitä koen Infiniten maailmaan, mutta tämä kävi korkeintaan laastarista. Pelin jälkeen kaipuu Columbiaan vain kasvoi. Paluu koulun penkille vähän tulee nyt haittaamaan harrastuksia, mutta ehkä tuo Infinite pitää vielä ensiviikon aikana rykäistä taas läpi.

DLC:t ovat kyllä minun kokemusteni mukaan jokseenkin turhanpäiväisiä. Ainut DLC josta olen jotain saanut irti, ja siitä sainkin aika paljon, oli Mass Effect 3:n Citadel, joka jokaisen kannattaa ladata pelattavaksi sen 3:n yhteydessä.

24. Tammikuuta 2015
Bioshock Infinite: Burial at Sea - Episode 1 (DLC)
Olihan tämä parempi kuin muistin. Taisi ekalla peluukerralla olla odotukset liian korkealla, kun en silloin vielä ollut paljon DLC:tä harrastanut niin odotin siltä varmaan ihan liikoja. Nyt kun on oppinut, että DLC:t on yleensä kusista paskaa ja joskus ihan kelvollisia pikkulisiä niin tämän parissa ihan viihtyi. Ja miten ihmeessä minä viimeksi tämän parissa tunnissa läpi juoksin, nyt meni noin neljä tuntia.

Eli kyllähän tämän paluun hyvin rajoitetulle alueella Raptureen ihan mielellään pelasi ja jotain mielenkiintoa tämän tarina sai heräteltyä, mutta eihän tämä toki ollut mitään Infiniteen verrattuna.

Nyt jäljellä enää tästä Episode 2 ja sitten se kaikki on koettu :´

Ihan ok DLC, mutta pelinä kun arvioidaan niin
6.8/10

***

26. Tammikuuta 2015
Bioshock Infinite: Burial at Sea - Episode 2 (DLC)
Jos (ja kun) tämä oli Ken Levinen ja Irrational Gamesin jäähyväiset Bioshockille niin voitaneen sanoa, että hyvästit olivat onnistuneet.

Peli ottaa kyllä aivan puuntakaa yllättäen ison muutoksen pelimekaniikkaansa ja korostaa etenemisessä hiiviskelyä. Sen toteutus ei ole todellakaan parasta mitä hiiviskelyrintamalla on nähty, mutta olihan se rohkea uudistus ja ihan mielellään sen pelin tuollaisenakin koin. Tämä toki vaatii hieman normaalia enemmän kärsivällisyyttä, että hahmojen reittejä sun muita saa havannoitua, ettei aivan suden suuhun ryntäisi. Toki sitten erään kyvyn kun saa maksimoitua niin tuo muuttuu huomattavan helpoksi, mutta toki se on pelaajan oma valinta haluaako sen itselleen tehdä mahdollisimman helpoksi.

Tämän pelin oma itsenäinen tarina oli yksityiskohdiltaan hieman sekava ja tuntuu, etten kyllä yhdellä peluukerralla täysin kyydissä pysynyt. Mutta sen tuoma valaistus koko Bioshock maailman osalta oli minusta todella onnistunut ja tämän pelattuaan pelaajalla on todennäköisesti hieman uusi näkökulma tuohon maailmaan, enkä ihmettelisi, jos himo aloittaa sen ensimmäisen Bioshockin pelaaminen alusta iskisi tämän jälkeen. Todella hienosti lankoja solmitaan yhteen. Tarinaa ja yhtenäistä maailmaa ja tapahtumien syy/seuraus suhteita arvostavalle pelaajalle tuo osuus oli aika nannaa.

Pituutta tällä DLC:llä oli hiiviskelytyylillä pelaillen noin 8 tuntia ja sanoisin, että tässä saa rahalleen vastinetta. Siinä missä Episode 1 oli jotenkin vähän pinnallinen ja hyvin rajoittunut, eli aika perus DLC, niin tässä tulee enemmän sellaista oikean pelin fiilistä. Sanoisin, että jokaisen joka on Bioshockien maailmasta pitänyt kannattaa tämä Episode 2 pelata, se solmii luontevasti maailman langat yhteen.

Nyt taidan pelata tämän uudestaan läpi ja katson onnistuuko tämä räiskien.

8.5/10

edit: Ja toinen läpipeluukerta suoraviivaisemmalla tapan kaikki meiningillä meni noin kuuteen tuntiin. Kivaa oli toisellakin kertaa.

Kaikki Bioshockit koettu ja enempää ei liene tulossa. Mitä minä nyt loppuelämälläni teen?