1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus

Aina tulee ihmeteltyä, että kuinka paljon jengi jaksaa fanittaa Dragon Ballia, Narutoa tai vaikkapa One Piecea. Itselleni nämä mainstream suosikit ei jostain syystä ole koskaan uponneet. Narutoa tuli joskus vuosia sitten katsottua 24 ensimmäistä jaksoa ja se riitti. No, jokainen tavallaan.

Mangasta puheen ollen, tällä hetkellä tulee lueskeltua kolmea eri sarjaa. Näistä ensimmäisenä Biomega, joka jaksaa yllättää upealla kuvituksellaan ja sangen erikoisella juonellaan, joka on kyllä sen tasoista mindfuck hommaa, että pitää parikin kertaa välillä lukea uudelleen ennen kuin tajuaa mistään mitään. Suosittelen kaikkia cyberpunkin ystäviä katsastamaan tämän teoksen.

Toisena on menossa Hellsing mangasta tutun Kouta Hiranon uutukainen, Drifters. On kyllä Hirano erikoisen juonen tätä varten kehitellytkin. Mikä voisikaan olla erikoisempaa, kuin historiamme eri merkkihenkilöiden lähettäminen toiseen maailmaan taistelemaan sen herruudesta. Eihän manga voi olla huono, jos hahmoina on esimerkiksi rooman kauhu Hannibal, Grigori Rasputin ja villin lännen sankarit Butch Cassidy ja Sundance Kid. Ja tottakai, löytyyhän tuosta maailmasta myös itsensä Adolf Hitlerin luoma imperiumi, joka sortaa suippokorvaisia haltioita.

Ja kolmantena taas kerran luettavana yksi ehdottomista suosikeistani, Aria. Voisin jopa sanoa, että tämä on upein manga jota olen vuosien saatossa lukenut. Ei olisi uskonut, että Berserk saa väistyä ykköspaikalta tämän slice of life mangan tieltä. Mitä tästä nyt voisi sanoa. On vuosi 2301 planeetalla Aqua, joka on entiseltä nimeltään Mars. Täältä löytyy Neo-Venetsian merellinen kaupunki kaikkine kanavineen ja niillä uurastavat undinet, jotka kuljettavat turisteja pitkin kaupunkia gondoleissaan. Juuri näitä undineja manga seuraa ja hahmo kaarti on aina yhtä piristävä, luki nämä kirjat läpi kuinka monta kertaa tahansa. Ehdottomasti mieltä ylentävin lukukokemus joka on vastaan tullut.

Ja anime rintamalla mennään hiljempaa. Tässä tämän viestin jälkeen olisi tarkoitus katsoa Muv-Luv Total Eclipse animen 5 jakso. Saa nähdä mitä tänään on luvassa. Suht hyvä alku ollut sarjalle. Pakko sekin myöntää, että sarja innoitti kokeilemaan Muv-Luv visual novellia, joka mukava yllätyksenä ei ollutkaan hentai huttua jota alkuun pelkäsin.

Lainaus käyttäjältä Retro+

Total Eclipse kieltämättä parani heti toisessa jaksossa ja vähemmän tyly jatkokin on maistunut.
[spoiler]Se kakkosjakson touhu oli aika uskomatonta. En muista toista sarjaa, jossa tapetaan lähes kaikki avauksessa esitellyt hahmot ennen kakkosjakson loppua. Yuin tylyyden taustat ja kokonaistilanteen vakavuus tulivat harvinaisen selviksi, mikä on ihan hyvä, kun testimestassa ei ole vielä hyökkäyksen vaaraa.[/spoiler]
Avausjakso jäi ekalla yrityksellä kesken ecchi-meiningin ja tylsän oloisten lähtökohtien takia, mutta onneksi varsinaisissa päähenkilöissä tuntuu olevan tarpeeksi syvyyttä ja mättö on visuaalisesti todella hienoa. Oli muuten tosi mukava katsoa tuota uusinta jaksoa, kun porukat tuijottivat töllöä takavasemmalla. 19 tuli kyllä täyteen, mutta se tarjoilija on vähän turhankin japanilainen ilmestys...

Lainaus käyttäjältä Munkk1+

Total Eclipse kieltämättä parani heti toisessa jaksossa ja vähemmän tyly jatkokin on maistunut.

Ensimmäinen jakso antoi kyllä surkean kuvan koko sarjasta ja olin enemmän kuin tyytyväinen siitä mitä toisessa jaksossa tapahtui.

[spoiler]Mutta kaipaisin sarjaan jo kunnon toimintaakin, kun tämä oikea hahmokaartikin on nyt esitelty kolmannesta jaksosta alkaen. Koko Eurooppa ja Aasia BETA:n yliajama ja maailman viimeiset toivot istuvat peukalo perseessä tuolla Alaskassa. Mecha rymistely on kumminkin upeaa katsottavaa. Ja sarjan MC, tämä japsi-amerikaanokin vain angstaa ja itkee kun nyt vain sattuu olemaan puoliksi japanilainen. No joo, jokaisella hahmolla on hyvät syynsä olla luonteeltaan mitä ovat, mutta petyn sarjaan kovasti, jos se jatkaa tällä tiellä vielä pidempään. Mutta kyllä tuo MC näytti jo uusimmassa jaksossa parempaa kehitystä siihen vinkujaan mitä alkuun oli. Ja tosiaan, fanserviceä sarjasta ei kyllä puutu, kuten Munkk1 tuossa jo lopussa mainitsikin.[/spoiler]

^
[spoiler]Vitosjaksossa tapahtunut MC:n kehitys oli sen verran näkyvää, että ehkäpä angstaus vähenee edes TSF:ää kohtaan. Tarkemmin ajateltuna tuollainen kasvoton vihollismassa kaipaisi rinnalleen astetta epätavallisempia hahmojen välisiä suhteita. Onneksi olen itse tykästynyt kaikkiin päähahmoihin edes jossain määrin. Tuo japsin ja amerikan japsin kuvio vaikutaa romanssien oppikirjakamalta, mutta eipä erilaisia kuvioita loputtomiin ole. Minulla on epätasaisen Level E:n viimeiset kaksi jaksoa tuoreessa muistissa ja sen luokan pyörityksen rinnalla kaikki tuntuu nähdyltä.[/spoiler]

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva
Lainaus käyttäjältä Retro+

Aina tulee ihmeteltyä, että kuinka paljon jengi jaksaa fanittaa Dragon Ballia, Narutoa tai vaikkapa One Piecea. Itselleni nämä mainstream suosikit ei jostain syystä ole koskaan uponneet.

No siitä Narutosta ja One Piecestä en välitä tippaakaan. Omistin joskus ekan pokkarin Narutomangaa ja olen katsonut 1. kauden ensimmäisen jakson, ei kiinnostanut tippaakaan. One Pieceä lainasin kirjastosta ihan huvikseni, koska kaikki muut sarjat joita meidän paikallisessa kirjastossa silloin vielä oli, olin lukenut ne. Se näytti ihan hauskalta vaikka en saanutkaan juonesta kiinni, mutta siihen se jäikin.

Periaatteessa mulle on muuten ihan sama tuo Naruton fandom; ainoa vaan, että se valtaa Conit ihan täysin. Myyntipöydistä löytää aina jotain 70 % Naruto, Death Note tai sensellaista kamaa. Sen takia on oma Coneissa käynti jäänyt, en miltei ikinä löydä mitään mistä pidän.

Lainaus käyttäjältä Retro+

Aina tulee ihmeteltyä, että kuinka paljon jengi jaksaa fanittaa Dragon Ballia, Narutoa tai vaikkapa One Piecea. Itselleni nämä mainstream suosikit ei jostain syystä ole koskaan uponneet. Narutoa tuli joskus vuosia sitten katsottua 24 ensimmäistä jaksoa ja se riitti. No, jokainen tavallaan.

Dragon Ball nyt on aivan oma lukunsa. Vaikka taustalla sinänsä onkin pelkkä (epä)tyypillinen taistelu, niin tuon sarjan huumori on sen verran kieroutunutta, että hankala tuota on edes mainstreamina pitää. Tyypillinen manga kun on lopulta kuitenkin aika ryppyotsaista ja sovinnaista menoa tuohon verrattuna.

Ja olihan tuo Dragon Ballin huumori suomalaisille kansanedustajillekin liikaa, eipä mitään muuta mangaa taidettu vaatia sensuroitavaksi? Harmi sinänsä, että Dragon Ballin suomen julkaisija suostui siihen muutaman kansanedustajan vaalikampanjapelleilyyn ja pilasi sarjan suomijulkaisut. Olisivat nyt edes julkaisseet uusintapainokset sensuroimattomina, kun vaalithan olivat siinä vaiheessa jo ohi...

Lainaus käyttäjältä TkHX+

Sarjan omituisesta huumorista ja ehkä historian älyttömimmistä taisteluista huolimatta sarjaa on vaikea olla pitämättä mainstreamina. Sarjasta jaksetaan jauhaa taukoamatta jo sen 80 luvun julkaisusta asti ja myynnit ovat siinä 200 miljoonan pinnassa, joka tekee siitä leikiten yhden myydyimmistä mangasarjoista. Samaten anime sovituksille tuntuu olevan loputon kysyntä ja näitä jo riittääkin sadoiksi jaksoiksi. Dragon Ball Z taitaa olla valtavirran suurimmassa suosiossa.

Oikeastaan kun mietin, että mikä itseäni eniten sarjassa nyppii, niin mieleen tulee Akira Toriyaman piirrostyyli(joka ei onneksi vaivannut Chrono Triggeriä pelatessa) ja naurettavan typerät power level taistelut. Satojen jaksojen animet eivät myöskään ole koskaan sytyttäneet. Kuulemma filleri jaksot juhlivat näissä oikein kunnolla.

Mutta onpas tuo tylsä puheenaihe. Tänään löytyi jotain paljon kiinnostavampaa. Huhujen mukaan yksi suosikki sarjoistani, Slayers, on saamassa jonkinlaista jatkoa animepuolella. Toivottavasti hoitavat homman jokseenkin paremmin kuin tekivät Revolution ja Evolution R sarjoissa. Mutta tuskimpa tulee enää näkemään samanlaista parhautta mitä sarja tarjosi 90 luvulla toisella tuotantokaudellaan.

Lainaus käyttäjältä Retro+

Sarjan omituisesta huumorista ja ehkä historian älyttömimmistä taisteluista huolimatta sarjaa on vaikea olla pitämättä mainstreamina. Sarjasta jaksetaan jauhaa taukoamatta jo sen 80 luvun julkaisusta asti ja myynnit ovat siinä 200 miljoonan pinnassa, joka tekee siitä leikiten yhden myydyimmistä mangasarjoista.

Toki jos mainstream määritellään pelkillä myyntiluvuilla, niin ei tuon mainstreamimpaa varmasti olekaan. Minä kuitenkin ajattelin lähinnä sisältöä. Itse en lopulta edes kovin paljon perusmangasta/animesta pidä, koska kaikki muut kokeilemani sarjat ovat minulla jääneet tylsyytensä vuoksi kesken. Dragon Ball jatkosarjoineen on ainoa, joka jaksoi pitää otteensa loppuun asti, sekä sarjakuvan että animaation puolella. Jopa GT tuli katsottua, vaikka siinä mentiinkin jo turhan paljon toiston puolelle. Jotain koukuttavaa niissä saippuasarjamaisissa jatkuvissa cliffhangereissa vaan on...

Ymmärsin toki pointtisi ja ihan oikeassa oletkin. Itse vain seurannut tylsyyteen asti esimerkiksi nettikeskusteluja ihmisten suosikkisarjoista ja on lähes ihme jos Dragon Ball, Naruto, One Piece tai juuri muistamani Bleach ei näissä olisi mainittuna. Ikäryhmätkin näissä vaihtelevat lapsista nuoriin aikuisiin. Mutta kuten sanoin, jokainen tavallaan. En pidä sitä pahanakaan jos valtavirrasta nyt sattuu pitämään. Esimerkiksi yksi suosikeistani, Evangelion, on monen mielestä valtavirtaa, vaikka sarjan omituisuutta miettien tämä tuntuu vähintäänkin oudolta.

Lainaus käyttäjältä TkHX+

Ja olihan tuo Dragon Ballin huumori suomalaisille kansanedustajillekin liikaa, eipä mitään muuta mangaa taidettu vaatia sensuroitavaksi? Harmi sinänsä, että Dragon Ballin suomen julkaisija suostui siihen muutaman kansanedustajan vaalikampanjapelleilyyn ja pilasi sarjan suomijulkaisut. Olisivat nyt edes julkaisseet uusintapainokset sensuroimattomina, kun vaalithan olivat siinä vaiheessa jo ohi...

*lukee tuon linkin ennen kuulematta asiasta*

AHAHAHAHA mitä helvettiä :''D Ja Dragon Ball manga Suomessa ihan oikeasti sensuroitu? Mind = blown. En ole mangaa lukenut mutta ihan alkuperäisittäin tuota animea olen kyllä katsonut, ja siinä on kyllä niin kuivaa meininkiä etten taida mangaan koskaan koskeakkaan. Otetaan tosin huomioon että sarjaa on vain aika syönyt, ja ensikosketukseni sarjaan oli vasta pari vuotta sitten. Yritä nyt sitten jotain Dragon Ballia katsoa sen jälkeen kun on päästy Enies Lobbyn ohi One Piecessa.

Itse en nykyään muuta seuraakkaan kuin mainstreamsarjoja (paitsi Bleach), enkä niitä osaa oikein puollustella. Jos jotain ei nappaa niin ei nappaa, itsekin olin aikamoinen Narutard aikoinaan mutta nykyään seuraan sarjaa vain lähinnä nähdäkseni miten kaikki nyt päättyy. Tarkoitan nyt mangaa, animehan on aivan hirveä. One Piece on sitten taas niin kirjava, rikas ja yksinkertaisesti eeppinen sarja että sen viikottaista anime-jaksoa ja (nykyään) kolmen kuukauden välein ilmestyvää kirjasta tulee odotettua housut märkinä.

Lainaus käyttäjältä erakko

Ja Dragon Ball manga Suomessa ihan oikeasti sensuroitu?

Valitettavasti kyllä. Useimmiten se sensuuri oli tämän esimerkin kaltaisia UUH ja MAHTAVAA tyylisten tekstien lisäyksiä kriittisten paikkojen päälle. Pahimmillaan sitten silvottiin sivun verran tarinaa täysin käsittämättömäksi. Esimerkkinä kutoskirjan vessakohtaus, jossa kaikki sivun kuvat oli joko zoomattu johonkin viattomaan kohtaan tai yksinkertaisesti vain pyyhitty puolet kuvasta pois. Suomennokseksi oli sitten keksitty jotain täysin outoa, kun muunnellussa sivussa ei ollut enää mitään järkeä...

Lainaus käyttäjältä erakko

itsekin olin aikamoinen Narutard aikoinaan mutta nykyään seuraan sarjaa vain lähinnä nähdäkseni miten kaikki nyt päättyy. Tarkoitan nyt mangaa, animehan on aivan hirveä.

Mikäs siinä niin hirveää on? Itse olen tuota reippaat sata jaksoa katsellut, eikä se ole räjäyttänyt tajuntaa suuntaan eikä toiseen. Onko dialogia karsittu vai miten? Mangaan tuskin kosken sen ökykalleuden vuoksi: vaikka saisin kaikki tähänastiset osat vitosella, niin kokonaishinta olisi yli 200€...

En nyt tuosta Narutosta mangana tiedä mitään, mutta kaikki mangat mitä itse olen lukenut ovat yleensä olleet reippaasti parempia kuin animeversionsa. Juonen kuljetuksellaan ja muutenkin yksityiskohtaisuudellaan mangat ovat aina vieneet animea perässään. Ainakin omasta mielestäni. Ainut poikkeus tässä säännössä on ollut Aria ja mangaa lukiessani oikeasti kaivannut välillä niitä kaikkia värejä, jota animeversio tarjoaa.

Ja mangaa säännöllisesti ostavana voin ihan vinkkinä heittää, että kannattaa kokeilla tilata ulkomailta. Säästää pitkän pennin tuolla tavalla. Suomessahan nuo opukset maksavat omaisuuden, etenkin jos miettii jotain Dark Horsen painoksia, joista monet täällä maksaa ainakin sen 15€ kappaleelta. Mutta itse tilailen kaikki mangat ja kirjatkin Book Depositorysta briteistä. Parempaa kirjakauppaa saa hakea. Halvat hinnat, toimitukset ilmaisia ja tilauksetkin tulleet aina ehjinä perille.

Tein jälleen uuden aluevaltauksen ja paahdoin Another-"kauhu"trillerin läpi reippaassa parissa päivässä. Aivan loistava käsikirjoitus lopetusta myöten ja juuri sopiva tunnelma läpi sarjan. En yleensä innostu kauhusta, mutta Anotherissa ei harrastettu säikyttelyä, eikä tunnelma ollut liian karmiva. Kaikessa vain tuntui olevan jotain mätää ja vatsan pohjassa aina oli enemmän tai vähemmän ikävä tunne. Touhu oli paikoin todella tylyä, mutta mitään eksploitaatiota tai muuten turhaa mättöä ei harrastettu. Myös varsinainen mysteeri toimi täydellisesti. Tämä nousi suppean animehistoriani jaetulle kärkisijalle täysin erilaisen BSP:n viereen.

Juuri äsken tuli katsottua Total Eclipsen 7 jakso.
[spoiler]Kutos jakson teema, eli fanservice ja se monen animen pakollinen rantaepisodi sai tässä ikäväkyllä jatkoa. Fanservice oli ihan silmää miellyttävää (etenkin Yui), mutta lähdin hakemaan sarjalta vähän muuta kuin tällaista. Onneksi MC ei kumminkaan käy kyrsimään niin paljon kuin ennen. Mutta seuraava jakso näyttääkin tarjoavan sitä kauan kaivattua actionia. On jo aikakin pistää BETA:a turpiin. Tulee sarjalla kiire, jos aikovat jotain suurta saada sodassa aikaan. 12 jaksoon ei paljoa mahdu.[/spoiler]

Total Eclipse alkaa näemmä taas kerätä vauhtia. Rauhallisempikin osuus maistui hyvin, mutta äxönin tiivistyessä tulee ihan toiseen malliin tunnelmaa. Onpa mukaan saatu pientä sotilaspoliittista kärhämääkin. Odotan seuraavaa jaksoa mielenkiinnolla.

Tässä sairastaessa on tullut myös maratoonattua reippaat 50 jaksoa Naruto Shippudenia reippaassa kolmessa päivässä. On muuten huomattavasti tiukempaa tavaraa kuin edeltäjänsä. Musiikit tuovat yllättävän tylyn tappamisen meiningin tappeluihin, Naruton Jinchuuriki-touhu sai loistavasti synkkiä sävyjä ja sekä tarina että hahmojen välit ovat menneet huomattavasti aikuisempaan suuntaan. Eka tarinan kaari oli loppua kohden jopa väsyttävän tiivistä menoa. Enää tästä puuttuu se, että (harvinaisesti) kannattamani rakkausstoori saisi ansaitsemansa käänteen takaoikealle. Onneksi uusimpien jaksojen kuvat ovat spoilanneet vain tiettyjen hahmojen selviytymisen.

Tiirailin lisäksi ensimmäisen jakson Sword Art Online -nimistä animea, jolla on mukavan happoinen premissi: MMO, joka toimii virtuaalitodellisuutena, mutta hahmon kuollessa pelaaja kuolee. Crunchyn käyttäjäarviot ovat jopa epäilyttävän yksimielisiä tuon parhaudesta. Avaus oli hyvä.

E: Muutama jakso SOA:aa eteenpäin ja hyvä sarjahan tuo on. Ainakin ekat jaksot ovat lähinnä itsenäisiä tarinoita, mutta koko hoito on kuin legendaarisen "Make Love, Not WarCraft" -spesiaalin huippuunsa kehitetty muoto. Vitosjakson tapahtumat viimeistelivät mielleyhtymän. Vain Japanissa voidaan tehdä tällaista vakavalla naamalla.

Muv-Luv Alternative: Total Eclipsen kaksi ensimmäistä jaksoa olivat loistavia, jatko on ollut hirveätä kuraa. Hahmot eivät ole yhtään kiinnostavia ja varsinkin päähahmo on (paremman kuvauksen puutteessa) idiootti. Itse odotin sarjalta veristä selviytymistaistelua muukalaisvalloittajia vastaan, en huonosti käsikirjoitettua draamaa.

SOA:sta on muodostumassa itselleni yksi tämän kauden lempi sarjoista. Ainakin uusin jakso oli omaan makuuni täydellinen. Jaksoja tuossakin vielä riittää katsottavaksi, joten innolla odotetaan, miten tarina lähtee kulkemaan tästä eteenpäin.

Toinen lempisarja tältä kaudelta on ehdottomasti Kokoro Connect. Se saa joka jakson jälkeen haluamaan lisää samaa, mutta edessä on aina tuskallinen viikon mittainen odotus.

Ei ole ollut niin paljon aikaa seurailla sarjoja kuin yleensä, koska pitää lukea kirjoituksiin, mutta silti olen muutamaa kerennyt seuraamaan.

Tämän hetken ehdoton suosikkianimeni on Kokoro Connect ja voi tulla olemaan jopa yksi parhaista sarjoista mitä on tullut katsottua. Monen haaremin jälkeen missä ei tule mitään kunnon ratkaisua kokoro connectin tyylinen draama jonka jokainen jakso tuntuu muuttavan hahmojen suhteita kunnolla suuntaan tai toiseen piristää kummasti.

Toiset sarjat mitä seuraan on Sword Art Online ja Accel World. Tajusin vasta Accel Worldin viime jakson jälkeen tsekat ovatko sarjat samalta tekijältä, vaikka heti SAOn alettua niissä huomasi paljon yhtäläisyyksiä ja nehän ovat samalta kirjailijalta. Kummatkin ovat todella hyviä, mutta sanoisin että AW on ollut tähän mennessä parempi ja onhan sitä tullutkin jo pidemmän aikaa. Aika näyttää.

Manga puolelta olen lukenut Great Teacher Onizukaa. GTO nousi aika nopeasti parhaimpien mangojen joukkoon omalla kohdalla. Saa nauraa kokoajan urakalla ja koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Itse Onizukakin on helposti manga hahmojen parhaimmistoa. Ensimmäinen kosketus GTO:hon oli kun minulle suositeltiin sitä näyteltynä. En ollut silloin vielä katsonut paljon animeakaan ja se ei erityisesti iskenyt, mutta manga yllätti minut todella ällikällä. Netistä olen lukenut, mutta hommaan pokkarit ehdottomasti Japanin reissun jälkeen kun kaikki rahat eivät uppoa suoraan matkakassaan.

Lainaus käyttäjältä LordSipuli+

Muv-Luv Alternative: Total Eclipsen kaksi ensimmäistä jaksoa olivat loistavia, jatko on ollut hirveätä kuraa. Hahmot eivät ole yhtään kiinnostavia ja varsinkin päähahmo on (paremman kuvauksen puutteessa) idiootti. Itse odotin sarjalta veristä selviytymistaistelua muukalaisvalloittajia vastaan, en huonosti käsikirjoitettua draamaa.

Sarja paranee edetessään. Olin kyllä pudottamassa sarjan katselusta niiden parin ranta episodin jälkeen, mutta onneksi jatkoin katselua. Ihan kelpo jaksoja pari viimeisintä olleet.

Ja tuota monien kehumaa Sword Art Onlinea itsekin ajatellut ruveta katselemaan, Onpahan ainakin sarjalla uniikimpi aihepiiri. Voisi viikonloppuna katsella pari jaksoa.

Onhan aina välillä kiva Narutoa katella, kun 4 DVD Boxia hyllystä löytyy.......
Mietityttää vaan,että onkohan Naruto DVD Box 5 edes vielä julkaistu, kun ei näy nettikaupoissa ainakaan ???
Se on kyllä ihan pakko ostos !

Lainaus käyttäjältä Jutzu_123

Onhan aina välillä kiva Narutoa katella, kun 4 DVD Boxia hyllystä löytyy.......
Mietityttää vaan,että onkohan Naruto DVD Box 5 edes vielä julkaistu, kun ei näy nettikaupoissa ainakaan ???
Se on kyllä ihan pakko ostos !

Tuskin on tulossa, viimeisimmästä on niin pitkä aika että Scanbox on varmaan hylännyt koko sarjan. Eikä mikään ihme sillä uskoisin että noita boxeja ei oikein paljoa myyty...

Meikälle tuli joulu etuajoissa!

Anime-lehti uutisoi, että Futurefilm tulee julkaisemaa Sherlock Koira dvd boxin jossa on 13 episodia ja ääniraitana tulee olemaan vain suomi. Tuo ei haittaa sillä suomi duppi on todella laadukas. Oikeasti episodeja on 26, mutta vain 13 on suomeksi dupattuja.Tarkemmaksi julkaisu päiväksi on annettu 21.11.2012.
http://animelehti.fi/2012/09/01/futurefilm-julkaisee-sherlock-koiran/

Lainaus käyttäjältä Valkoinenleijona+

"Sherlock Holmes aina keksii ratkaisun, Sherlock Holmes aina sinuun turvaudun!"
Ai saakeli, että tuo sarja oli kova eskarissa. Meikäläinen muistaa vain kaksi jaksoa. Lentokilpailu ja jonkun tornin ryöstö. Mortimer. <3 Teet kyllä hyvän ostoksen tuossa. Saisi myös tulla se Foggin 80-päivää -sarja joskus DVD:lle. Siinä oli ainakin jaksoja useita kymmeniä. Voi tietysti olla, että on jo tullut mutta fiilistelin nyt vaan. Ihmeen myöhään kyllä tuo Sherlock tulee kauppoihin, kun itse sitä 14 vuotta sitten töllöstä kattelin. Tai no onhan tuo Sherlocki nyt aika hyvässä suosiossa sarjan ja leffojen myötä.

Lainaus käyttäjältä Airus+

Lainaus käyttäjältä Valkoinenleijona+Meikälle tuli joulu etuajoissa!

Itse asiassa toi Willy Fog maailman ympäri 80 päivässä on ilmestynyt jo pari vuotta sitten dvd boxina ja mulla on se hyllyssä. Löysin sen kympillä k-marketin alelaarista ja siinä kävi kyllä mäihä. Itse en nimittäin ollut nähnyt yhtään mainosta, että sellainen olisi julkaistu.

Muuten youtubesta löytyy nuo kaikki Sherlock Koiran 13 jaksoa suomi dupeilla ja tässä on linkki sinne mikäli kiinnostaa.
http://www.youtube.com/watch?v=dVXkr6gSxcw

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva

Hienon boardilaisen nimeltänsä Hemmoheikkinen suosittelemana lähdin mukaan tähän Legend of Korran katsojiin.

Olen kerennyt katsoa vasta 2 ensimmäistä jaksoa ja jälkimmäisen vain vajaasti. Ääninäyttely on todella loistavaa, todella kauniit maisemat ja tarina todellakin tempaisi mukaansa jo ensisekunneilla. Enköhän omista ensi viikonlopun tälle! Pitkästä aikaa oikeasti koukuttava ja hyvä sarja.

Edit:

Lainaus käyttäjältä partajeesus

D.N. Angel

Omistan kyseisen boksin myös, ja vaikka se noita halpa-animeja onkin, olen silti katsonut koko sarjan 2 kertaa. Ihan katsomisen arvoista settiä kuten mainittu.

D.N. Angel

Minähän en osaa mitään järkevää leffoista kirjoittaa joten kopioin julmasti tekstin wikipediasta.

"D•N•Angelin päähenkilö on Daisuke Niwa, tavallinen 14-vuotias koulupoika. 14 vuotta täytettyään Daisuken elämä muuttuu kertaheitolla. Hänen sisällään heräävät siihen asti uinuneet geenit, joiden ansiosta Daisuke pystyy muuttumaan legendaariseksi taidevarkaaksi, Darkiksi, joka viimeksi nähtiin kymmeniä vuosia sitten.

Eräänä päivänä Daisuke oli vihdoin saanut kerättyä tarpeeksi rohkeutta antaakseen kirjoittamansa rakkauskirjeen ihastukselleen Risalle, mutta tämä halusi heidän pysyvän vain ystävinä. Tapahtuman jälkeen Daisuke muuttuu Darkiksi aina ajatellessaan rakastettuaan. Daisuken äiti innostuu hänen uusista kyvyistään ja näyttää hänelle välillä tarkoituksella Harada Risan kuvaa, jotta Daisuke muuttuisi Darkiksi ja voisi varastaa eri taide-esineitä. Pian kuvioihin astuu myös Satoshi Hiwatari, joka yrittää ottaa selvää Daisuken puuhista. Tarinan myötä hän osoittautuu Darkin/Daisuken viholliseksi, Kradiksi.

Kun Daisuken ihastus Risa näkee Darkin televisiosta, hän ihastuu tähän oitis. Sarjan edetessä Daisukekaan ei ole enää varma tunteistaan, vaan hän huomaa oikeasti pitävänsä Risan siskosta Riku Haradasta."

Viime perjantaina katsoin ekat neljä jaksoa krapulassa ja ihan toimivaa kamaa tämä on. Huomenna varmaan tulee katsottua loput kun on taas darra päivä. Anttilasta tämä siis tuli ostettua viidellä eurolla ja boxi sisältää kaikki 26 jaksoa.
Laitetaan vielä jonkun fanin tekemä video lopuksi.

Meikäläisen animet ovat lähiaikoina keskittyneet melkein kokonaan Muv Luv sarjaan. Näistä nyt tutuimpana on tietenkin tämä Total Eclipse anime, jonka kaksi edellistä jaksoa ovat olleet todella kelpo viihdettä. Vaikka sarja laahasikin tylsässä maastossa vielä muutama jakso takaperin, niin nyt näyttää siltä että kyllä toimintaakin löytyy juonen kera.

Mutta sitten päästään asiaan. Nimittäin Muv Luv visual novellit. Minullahan ei siis ole juuri minkäänlaista kokemusta visual novelleista pari lukuunottamatta ja suurimmaksi osin olen leimannut nämä hentai kuraksi jota kartan kuin ruttoa. Mutta kuinka väärässä olen ollutkaan. Muv Luv Extra ja nyt juuri meneillään olevan Unlimited ovat koukuttaneet ja pahasti. Jos viihdearvoa näitten kymmenien tuntien "pelaamisten" jälkeen pitäisi arvioida, niin asteikolla 1-10 annan tälle 11. Vaikka Extra olikin suht normaalia kouludraamaa plus romanssia, niin hahmokaarti paikkasi tuota upeasti. Ei tässä vain voi inhota mitään hahmoa, joka on kyllä harvinaista. Etenkin nyt päästyäni pelaamaan Extran jatkoa, Unlimitedia, huomaa miten oikeasti välittää kuinka eri hahmot pärjäävät ja mitä juonessa seuraavaksi tapahtuu. Homma on muuttunut muutenkin paljon vakavammaksi tässä, koska Total Eclipsesta tutut BETA hirviöt ovat mukana ja hahmokaarti harjoittelee juuri mechoilla taistelua näitä vastaan. Ei kyllä malta odottaa, että pääsen "pelaamaan" trilogian päätöstä, Alternativea. Tämä on kuulemma sarjan paras osa kaikinpuolin, mutta komedialle sun muulle saa kuulemma heittää viimeistään tässä hyvästit. Meno on vakavaa ja homma lähes samaa kuin Total Eclipsen kaksi ensimmäistä jaksoa.

Edit: Ja pakkohan se oli tilata nuo visual novellit. Ilmestyvät PS3 ja Xboxille Nousevan Auringon Maassa tämän kuun lopussa ja pleikalle näitten Limited Editionit tilasin. Näistä nyt ei löydy enkku tekstejä, mutta jollain tavalla sitä haluaa tukea pelin tekijöitä.

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva

The legend of Korran katsoin tuossa viime yönä loppuun. Melkein tuli itku, oli nimittäin loistava sarja vaikka lyhyt olikin! En nyt kirjoita arvostelusta tämän pidempää, en sanoja meinaa löytää kun oli yksinkertaisesti niin upeaa katsottavaa. Suosittelen ainakin niille jotka tykkäsivät Avatarin ensimmäisestä kaudesta.

Lainaus käyttäjältä TheCpp0+

Siis tarkoitat varmaan ekaa kautta?? Itse olen lukenut jostain(en nyt valitettavasti muista mistä), että Korrasta tulisi vielä yksi tuotantokausi. Sinänsä loppu oli sen verran onnellinen, että jatkaminen(jos sitä nyt siis tulee) voi olla aika haastavaa.

Mutta joo. Itse on tullut lueskeltua pitkästä aikaa D.Gray Mania. Neljä pokkaria omistan ja lisää olisi tarkoitus hommata. Huumori on hyvää, piirustus jälki jotain niin mahtavaa ja hahmot mielenkiintoisia. :)

Tuota noin... Sword Art Onlinen uusin jakso
[spoiler]tuli täysin puskista. Peli loppui puolessa välissä? Mitä? MITÄ? Toivoinkin normielemään palaamista käsittelevää kamaa, mutta nyt olen todella yllättynyt. Ehdin jo ajatella, että oliko ennakkoon kerrottu 25 jaksoa bluffia, jos päähahmot kerran kuolivat. Ilmeisesti tuo sitten jatkuukin vielä. I'm very much intrigued.[/spoiler]

Katsastin myös LordSipulin hehkuttaman Kokoro Connectin ja loistava sekin on.
[spoiler]Kikan vaihto muutaman jakson jälkeen piti homman freesinä ainakin kaksi ekaa kuviota, eikä hahmoista voi kuin pitää. Tuollainen "näillä tytöillä on ongelmia" on aavistuksen liikaa jokapojan fantasia -osastolla, mutta hahmojen taustoista ja probleemista on saatu aika laadukasta draamaa, joten enää toisessa setissä se ei haitannut. Vitosjakson perseily oli piste i:n päälle. Kaikenlainen pervoilu ja muu teinipelleily kolahtaa myös kybällä. En haluaisi katsoa tätä loppuun vielä huomenna, mutta tuskin pystyn pidättelemään itseäni...[/spoiler]
Tuohon ilmeisesti tulee neljä OVAa keväällä :) Toivottavasti tulevat Crunchyyn ja toivottavasti tekevät enemmänkin, koska kirjasarjahan kuulemma jatkuu.

E:

Lainaus käyttäjältä hemmoheikkinen

Siis tarkoitat varmaan ekaa kautta?? Itse olen lukenut jostain(en nyt valitettavasti muista mistä), että Korrasta tulisi vielä yksi tuotantokausi.

Tuo Korra muuten taitaa olla "neljän" kauden juttu. Neljä "kirjaa" ja kaksi 26 jakson kautta. Kuuklailulla löytyi tieto, että sen oli alunperin tarkoitus olla 12 jakson minisarja, mutta siitä päätettiinkin tehdä kaksi 26 jakson kautta. Pitää itsekin katsoa Avatarin kaksi jälkimmäistä kautta, mutta lapsellinen meininki ei ole Naruton jälkeen koukuttanut. Hyvä sarja, mutta ymmärrettävän kevyt ja mustavalkoinen.

Lupin III lefoja katellu tässä. Yhdeksän leffaa viidessä päivässä. Hyvin mieluisia elokuvia, lukuunottamatta red vs. Green, jonka onkin internetin ihmeellisen maailman mukaan paskin Lupin leffa. Eipä tästä ole kummempaa sanottavaa, sillä leffojahan on yhteensä 30 ja sarjoihin en ole vielä koskenut, joten mitään lopullista mielipidettä Lupinista ei ole.

Tosianakin syyskausi alkoi. Jojos Bizzare Adventuren eka jakso oli perkeleen tiukkaa kamaa, pakko jatkaa, vaikka pahoin pelkään että tämä kertoo vain part 1, eikä jatka sitten sarjan kertomista animemuotona. Ja tietenkin Bakuman, kolmatta vuotta putkeen. Maistuu vieläkni loistavalle. Voisin tietenkin lukea mangana koko sarjan loppuun, mutta animena mukavampaa. Hahmoihin on tässä parin vuoden aikana tykästnyt, vaikkakin tämän ekan jakson ihmissuhdedraama oli minusta aika raskasta kamaa ekalle jaksolle.

Itse olen lukenut niin paljon Naoki Urasawan mangaa. Kuvaus "Japanin kansallisaarre" ei ole vähätelty. Ihan huippu syvällistä juonen kuljetusta ja mahtavaa dialogia ei voi kukaan muu tarjota kuin Naoki Urasawa. Siis mahtava tyyppi ja loistavaa toimintaa, samaistuttavia henkilöhahmoja tarjoaa "Monster" ja "20TH century boys" mangan tekijä. Kannattaa tutustua :D !!!

Tänään tuli luettua yksi manga loppuun, nimittäin Biomega. Tämä 6 volyymin mittainen cyberpunk sekoilu oli kyllä yksi erikoisimmista lukukokemuksistani. En nyt lähde selostamaan juonesta mitään, mutta enpä ole koskaan ollut näin sekaisin lukiessani jotain. Vaikka nämä lukisi läpi useampaankin otteeseen, niin varmasti jää moni asia vielä auki. Joko sitä ei selitetä tässä lyhyessä mangassa tai sitä ei yksinkertaisesti tajua sitten millään. Eipä siinä mitään, sillä eipä mangan hahmotkaan tunnu tajuavan aivan kaikkea. Juonen kuljetus on yhtä yllätystä yllätyksen perään. Mutta kaaottisesta juonestaan huolimatta tämä manga on ehdottomasti yksi upeimmista. Jo pelkän kuvituksen ja visuaalisentyylin takia tämän jaksaa selata läpi uudelleenkin lukematta yhtään mitään. Suositten muitakin tutustumaan tähän.

Ja tulipahan taas tuhlattua. Muv Luv huumassa tuli tilailtua mukava satsi aiheeseen sopivia taidekirjoja suoraan Japanista. HLJ.comista lähti Euro Front Duty Lost Arcadia, HobbySearchista TSF Cross Operation vol.4+5 ja onnekseni Mandarakesta löytyi vielä volyymit 1-3. Nämä kaikki siis Muv Luv Alternative maailmasta. Tässä olikin oikein hyvä tekosyy taas kerran kasvattaa taidekirja kokoelmaani. Myös pari figuuria lähti tilaukseen. Mechoja ei hyllystäni vielä löydykään.

Pakko onkin lopuksi kysyä, että löytyykö boardeilta muita visual novelleja kokeilleita henkilöitä? Katawa Shoujon saattaa osa jo tunteakin ja tuon kehitystä itsekin tuli seurattua jo alusta alkaen. Ihan kelpo viihdettähän tuokin oli ja etenkin harrastelijavoimin tuotettuna erinomainen.

Joltain sivulta tätä ketjua taitaa löytyä jopa tyttömäinen vuodatukseni kyseisestä teoksesta. Kolahti korkealta ja kovaa ilman varsinaista anime/manga -taustaa, mutta kantaa voin tietenkin ottaa vain yhden tarinan osalta. Kiinnostusta löytyisi muutenkin, mutta legendaarisimmat VN:t ovat legendaarisissa hinnoissa (Ever 17...), enkä haluaisi laistaa anti-piratismi -periaatteestani. Boksille julkaistut Steins;Gatet ja muut taitavat olla vain jaappaniksi?

Pitää varmaankin katsastaa tuo Biomega nyt, kun manganeitsyyskin meni. Level E -animessa oli happoisuudessaan ja täyskäännöksissään loistavat muutama jaksoa (1-3, 8-9 ja päätosjaksot 12-13), joten jokin samanlainen scifi mindfuck voisi toimia. Kiitos muuten siitä taannoisesta bookdepository-vinkistä. Tilasin Death Noten kaksi ensimmäistä osaa viime viikolla. Ajattelin, että mangan maailmaan on hyvä sukeltaa sen parissa, koska setti on sekä arvostettu että järkevän mittainen (ja hintainen). Hyvähän tuo on ja sympatiat päähahmoakin kohtaan alkoivat löytyä ekan kirjan loppua kohden.

Heh, muistan lukeneeni arvostelusi. Taitaa olla monella muullakin samanlaiset fiilikset tuon lukukokemuksen jälkeen. Kyseinen VN on kyllä saanut myös paljon vihaa niskaansa. Vaikka nyt Muv Luvia "pelatessa" olen huomannut miten mittava ero suuren budjetin visual novellilla on harrastelijoiden luomukseen, niin silti tuo näkemäni raivoaminen on lähinnä huvittavaa. Mutta olet oikeassa, että legendaarisimmat visual novellit maksavat reippaasti. Vieläkin rasittavampaa on niiden saatavuus. Esim Muv Luv Extran alkuperäiset CD/DVD julkaisut on lähes mahdoton löytää fyysisenä enää mistään. Hommaa vaikeuttaa vielä se, että translation patch taitaa toimia vain näissä versioissa. Eli tilaamani PS3 versiot jäävät varmasti vain hyllyn koristeeksi. Ja taidat olla oikeassa siinä, että boxille julkaistut visual novellit löytyvät vain japaniksi.

Lainaus

Pitää varmaankin katsastaa tuo Biomega nyt, kun manganeitsyyskin meni. Level E -animessa oli happoisuudessaan ja täyskäännöksissään loistavat muutama jaksoa (1-3, 8-9 ja päätosjaksot 12-13), joten jokin samanlainen scifi mindfuck voisi toimia. Kiitos muuten siitä taannoisesta bookdepository-vinkistä. Tilasin Death Noten kaksi ensimmäistä osaa viime viikolla. Ajattelin, että mangan maailmaan on hyvä sukeltaa sen parissa, koska setti on sekä arvostettu että järkevän mittainen (ja hintainen). Hyvähän tuo on ja sympatiat päähahmoakin kohtaan alkoivat löytyä ekan kirjan loppua kohden.

Ja eipä kestä. Kelpo kauppa tuo bookdepository. Kymmeniä kirjoja tuolta tilannut ilman mitään ongelmaa. Jos muuten kaipaat vähän vaihtelua mindfuck sekoiluihin tai toimintaan, niin suosittelen katsastamaan mangat Aria ja sen prequel Aqua. Tätä Neo Venetsiassa tapahtuvaa slice of life seikkailua on aina pakko hehkuttaa kaikille. Parempaa mangaa en vuosien saatossa ole lukenutkaan.

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva

Hetkinen nyt, siis mikä lasketaan sarjaksi? Onko se sarja virallisesti nimellä pelkkä Avatar? Vai onko ne sarjat "erikseen" joiden nimet on The legend of Aang ja The legend of Korra? Vai onko se niinkin pienissä osissa että ne KIRJAT edustaa yhtä kautta?

En tajua enää itsekkään mistä puhun, joten pieni selonteko tähän olisi tarpeen : |

Minun mielestäni Avatar: The Last Airbender (Euroopassa ilmeisesti The Legend of Aang) ja The Legend of Korra ovat kaksi eri sarjaa, jotka muodostavat... tv-sarja -sarjan? Joku kuvaavampikin sana varmasti on, koska homma menee hankalaksi, kun sama termi tarkoittaa eri asiaa televisioviihtessä ja esim. elokuvissa.

Last Airbenderissä on kolme kautta, jotka on nimetty taiteellisesti "Kirjoiksi". Sitten päästään hämmentävään osuuteen: Legend of Korrasta tulee yhteensä kaksi tv-sarjan kautta, mutta kumpikin niistä koostuu kahdesta "Kirjasta". Tämä sekaannus tietenkin johtuu Nickelodeonin ymmärrettävästä pakkomielteestä nimittää sarjan puolikkaita "kausiksi", tekijöiden fiksaatiosta "Kirjoihin" ja siitä, että Korran piti olla alun perin vain 12 jakson mittainen. Nyt julkaistut jaksot ovat siis Korran ensimmäinen "Kirja" ja hieman alle puolet 26 jaksoisesta ekasta "kaudesta".

Menipäs sekavaksi lopussa, mutta toivottavasti auttoi.

Olisko pelaajilla suositella jotain gore genren animuja? Mielellään 2008-2012 väliä.
Animelistaltani voi tarkastaa mitä jo kattonu.

Mecha animet jää sit suosiolla pois, eiks va?

TheCpp0 (ei varmistettu)
Käyttäjän Anonymous kuva
Lainaus käyttäjältä Munkk1+

...... Menipäs sekavaksi lopussa, mutta toivottavasti auttoi.

Piti lukea useampaan otteeseen, mutta eiköhän tuo selkeyttänyt :'D

School Rumblen 2. kausi (Ni Gakki) jatkuu. Puolet katsottu ja tarkoitus olisi saada tälle viikonlopulle käydä läpi loputkin. Minusta tämä on hiukan aliarvostettu anime, ei ole yhtään jaksoa etteikö kerta kaikkiaan tulisi hyvälle tuulelle ja hymy tulisi huulille! :) Sen ohella olen 2 jaksoa käynyt läpi High School of the Deadia. Ihan mielenkiintoinen vaikkakin turhan nopeasti mentiin asiaan. Jos jotakin kiinnostaa tissit & takamus -animet niin tässä teille! :'D Itseäni tosin kiinnostaa enimmäkseen se zombien mätkiminen, joten tässä on hyvin molemmille osapuolille.

Lainaus käyttäjältä TheDriimer+

Olisko pelaajilla suositella jotain gore genren animuja? Mielellään 2008-2012 väliä.

Ei tipu annettujen vuosilukujen väliin, mutta Texhnolyzea pidetään usein kaikkein rankimpana animena katsoa. Eihän tuo mitään gorella mässäilyä ole varsinaisesti (vaikka sitäkin toki löytyy paljon), ja se on todella kokeellinen ja taiteellinen, mutta henkisesti Texhnolyze on Evangelionin ohella musertavinta kamaa mitä löytyy.

Crunchyn katsotuimpiin ilmaantui muutama kappale "uusia" ja mielenkiintoisen oloisia sarjoja. Jo aiemmin silmiin osunut My Little Monster pomppasi kerralla meneillään olevien sarjojen ykköseksi. Taustoissa käytetty jännä piirrostyyli tai filtteri on tyylikkään näköinen ja tykästyin hahmoihin nopeasti. Toimii erittäin hyvin Kokoro Connectin jälkeiseen lukiopelleilynälkään ja saatan jopa pitää tästä enemmän. Katsotaan nyt, miten sarja kehittyy.

Olen katsonut myös noin puolet Tegami Bachi: Letter Beestä, joka on apeista teemoistaan huolimatta todella mukava feel good -sarja. Päähahmon jatkuva pillittäminen ei minua häiritse ja pääparivaljakon touhu on harvinaisen hellyttävää katsottavaa. Pesee samaa aihepiiriä käsittelevän Postimies Paten 16-0.

BTOOOM!:ista en osaa sanoa muuta kuin että jostain syystä olen aina katsonut tuoreimman jakson ja etenkin kakkonen oli tylyydessään virkistävä. Perusideana on SAOn tapaan peli, mutta vaihteeksi nettimätön säännöt on siirretty oikealle autiolle saarelle. Tästä saattaa ehkä mahdollisesti tulla jotain.

Aiemmin seuraamistani sarjoista Sword Art Onlinen tuorein pääkuvio ei oikein jaksa napata, joten sen puolesta pelottaa hieman. Myös Total Eclipsessä ollut Yuuyan tunnediagnoosi oli hämmentävän a)ymmärtämätön tai b)pakoileva. Saisi sekin hahmo vähän kehittyä oli kyseessä kumpi tahansa.

Pitkästä aikaa tuli tilailtua animea briteistä ja mukaan lähti Hyakka Ryōran Samurai Girls boxi ja Puella Magi Madoka Magica Complete. Molemmat toki Blurayna, kun kerta viimeinkin näitäkin alkaa Euroopasta saamaan.

Molemmat sarjat suht tuntemattomia minulle, mutta hyvien arvosteluiden perusteella uskaltauduin nuo tilaamaan. Samurai Girls näyttää mielenkiintoiselta jo pelkästään uniikin visuaalisen tyylinsä takia. Saman olen voinut sanoa viimeksi sarjasta nimeltä Gankutsuou: The Count of Monte Cristo. Tuokin pitäisi katsoa joku päivä uudelleen. Todella upea sarja kyseessä, eikä pelkästään visuaalisesti.

Puella Magi Madoka Magica tuleekin sitten olemaan hiukan uudempi kokemus meikäläiselle. Taikatyttö animet eivät ole tuttuja Sailor Moonia lukuunottamatta, jota viimeksi olen katsonut monen monta vuotta sitten. Madoka vieläpä näyttäisi olevan yksi tämän hetken arvostetuimmista sarjoista, joten ihan tämänkin takia haluan tuon katsastaa. Toivottavasti ei tule pettymystä. Kunhan homma ei ole liian söpöilyä, niin kyllä minulle genre kuin genre kelpaa. Visuaalisesti tuo Madoka ei ainakaan näkemistäni kuvista juurikaan säväytä, mutta eipä tuo aina tärkeintä ole.

Ja kun kerta animaatiosta on puhe, niin näin vähän aikaa sitten Muv Luv: Total Eclipsen Bluray julkaisujen tuomat muutokset. Onhan tuo aika järkyttävä ero mitä on tullut nähtyä. Varmasti moni muukin huomannut kuinka surkeaa QUALITY tasoa Total Eclipsen muutama uudempi jakso on meille näyttänyt. Bluray julkaisut näyttää korjaavan kaiken tämän ja enemmän. Voisin jopa ajatella ostavani nuo, ellei anime jumittaisi liikaa haaremi sekoiluissaan. Katsotaan mitä tuostakin tulee. Onhan tuossa vielä jaksoja jäljelle

Pitääpä pitkästä aikaa avatua tännekin. :) Aloitin katsomaan tuossa Sword Art Onlinea ja koukkuun jäin heti. On virkistävää katsoa vähän pirteämpää sarjaa sellaisten super outojen, kuten Elfen Liedin ja Mirai Nikkin(vielä kesken, vaikka tosi hyvä sarja onkin) jälkeen. Jotenkin se videopeli ja anime hösselin yhdistäminen toimii. Äänimaailma tuo jostain syystä mieleen Dark Chroniclen(peli). Jos en nyt väärin muista, niin tyypit oli tässä ketjussa tutustunut myös kyseiseen sarjaa? Jos ette ole vielä tsekanneet, niin suosittelen.

Siskoni olin niin paras että osti Spice & Wolf light-novel sarjan ensimmäisen osan! Vielä ei ole kolahtanut( kirjaa vasta 40 sivua takana) yhtä paljon kuin Haruhi, mutta mielenkiintoiselta setiltä vaikuttaa :)

Samurai Girls sarjaa on nyt kuusi jaksoa takana ja ihan kelpo settiä. Ainakin mitä visuaaliseen laatuun ja fanserviceen tulee. Visuaalisesti sarja ei ollutkaan niin erikoinen kun alkuun luulin, mutta siltikin animaatio on upeaa katsottavaa. Sarjan juoni on vähän mitä on ja komediakin jää puolitiehen, mutta kyllä tätä kaikesta huolimatta on miellyttävä katsoa. Taistelukohtaukset ja etenkin hahmot ovat siitä näyttävimmästä päästä joita olen animessa nähnyt.

Myös eilinen jakso Muv Luv Alternative: Total Eclipsea oli aika julmetun eeppistä kamaa. Sarja jaksoi junnata pitkän aikaa tylsähkössä fanservice sekoilussa ja muutenkin tuntui unohtavan mistä sarjassa lopulta on kyse. Uusin jakso sitten näytti mitä Alternative on parhaimmillaan. Toivottavasti loputkin jaksot tuovat tätä samaa actionia lisää.

Tuli myös otettua kuva nopeasti kasvaneesta Muv Luv kokoelmastani. Näköjään kuvasta unohtui Alternativen PS3 Limited Edition, mutta väliäkö. Noin kuukaudessa tuli tuo koko setti hankittua ja nuo figuurit mechaa lukuunottamatta oli aikamoinen pulla saada käsiinsä. Etenkin kun hinta niillä jäi reilusti alle sen jota niillä yleensä näkee. Nyt kuun lopussa lähtee vielä yksi taidekirja samaisesta sarjasta matkaan ja on siellä pari mechaa plus figua myös ennakkotilauksessa. Vielä kun löytäisi jostain tilaa noille figuille.

[spoiler]IMAGE(http://img268.imageshack.us/img268/3941/muvluv.jpg)[/spoiler]

Myös pari mangaa tuli tilattua tänään. Evangelion vol 13 ja Claymore vol 21. Melkein unohdin mokomat.

Lainaus käyttäjältä Retro+

Myös eilinen jakso Muv Luv Alternative: Total Eclipsea oli aika julmetun eeppistä kamaa. Sarja jaksoi junnata pitkän aikaa tylsähkössä fanservice sekoilussa ja muutenkin tuntui unohtavan mistä sarjassa lopulta on kyse.

Jakso 19 oli jotain käsittämätöntä. Huomasin peruuttaneeni tuolillani melkein pari metriä jakson loppuun mennessä. Erehdyin parikin kertaa ajatella, ettei homma voi mennä naurettavammaksi, mutta niin se vaan teki kummallakin kerralla. Ei voi kuin ihmetellä.

Tämä tuorein kieltämättä lupaa hemmetin hyvää settiä päätöskaareen. Koko neliödraama olisi voinut toimia paremmin, jos käsikirjoitus olisi ollut astetta laadukkaampi, mutta tällaisenaan siinä oli muutama järjetön keskustelu ja turha empiminen liikaa. Eipä tuo sarja ihan kakkosjakson merkeissä mennyt, vaikka jaksot pysyivätkin vähintään "ihan ok" -tasolla.

Komea kokoelma muuten. Figuureja voisin katsella omassakin hyllyssä, mutta ensin on ehkä parempi keskittää varat näihin must see -mangoihin ja animeihin,

Olihan tuo jakso 19 aikamoinen, mutta itseäni kyrsi vielä enemmän tuo sen jälkeinen filleri jakso. Näitä en ole sietänyt sitten koskaan. Mikä ihmeen tolkku on työntää sellainen näinkin lyhyeen animeen, joka ei muutenkaan ole päässyt kunnolla vauhtiin?

Ja pakkohan se on myöntää, että sarja on ollut muutenkin aikamoinen pettymys. On hyviäkin jaksoja ollut siellä täällä, mutta liika fanservice, draama Yuuyan ympärillä ja juonen hukkaaminen ajoittain on pilannut hommaa turhankin paljon. Eipä nuo lukuisat ongelmat animaation laadussakaan ole hommaa auttanut sitten ollenkaan. Bluray julkaisut toki korjaa nuo, mutta voi jäädä monella sarja ostamatta näkemänsä TV version jälkeen. Toivottavasti viimeiset jaksot jatkavat eeppisellä linjalla, niin sarja voisi saadakin paremmat pisteet minulta. Ja olisihan se kiva nähdä anime alkuperäisen visual novellin pohjalta, joka on valovuosia Total Eclipse spin offia edellä, mutta vaikea sanoa miten käy.

Lainaus

Komea kokoelma muuten. Figuureja voisin katsella omassakin hyllyssä, mutta ensin on ehkä parempi keskittää varat näihin must see -mangoihin ja animeihin,

Kiitoksia. Onhan nuo figuurit oikein mukava keräilyharrastus, mutta tosiaankin siitä kalliimmasta päästä. Tilaakin vievät mokomat liikaa ja alkuperäiset laatikot sitten syövät loputkin kaappi tilastani. Ajattelin joulun alla laittaa tänne kuvaa kokoelmastani, mutta saa nyt nähdä mitä teen. Osa figuureista kun edelleen laatikoissaan, eikä niille ole paikkaa minne laittaa. Ja tosiaan, jouluna tulee vuosi täyteen näitten keräilyä ja aika älytön määrä tuota PVC:tä on nurkkiini kertynyt.

Tähän on pakko sanoa, että itse en ymmärrä figuureja ollenkaan. Mutta makunsa kullakin.

Katsoin juuri tuon Total Eclipsen 20. jakson ja olihan se aikalailla samanlaista puuroa kuin aiemmatkin. Tämä sarja olisi saanut jäädä 2. jakson OVA:ksi. Ja eikö se edeltävä jakso ollut enemmänkin kertausjakso eikä niinkään filleri? Noitahan nyt löytyy muistakin sarjoista. En ole sitä kyllä itse katsonut, niin en sitten tiedä siitä sisällöstä.

Tosiaan, upea kokoelma, ja olen lievästi sanottuna kateellinen. Itseltä löytyy vain näitä kapseleista saatuja, ja randomisti erikoisliikkeistä bongattuja minifiguureja, juuri kalliudesta johtuen. Eikä mangojen jälkeen niille jäisi tilaa minnekään.

Tässä kuluneen kuukauden aikana vihdoin otin itseäni niskasta kiinni, ja parttiarallaa tullut katsottua vihdoin ja viimein loppuun asti noita vuonna nakki ja muusi aloitettuja animeita, joista oli jäänyt tyyliin viimeiset 10 jaksoa aina roikkumaan. Hyvinä esimerkkeinä voi nopiasti mainita Shion no Oun ja Fruits Basketin. Tänäänkin, kunhan koulusta pääsen, odottaa Kamichama Karinin viimonen jakso, ja kun olen sen tuskastellut läpi, voin vain todeta: ei enää vähään aikaan taikatyttöjä taikka romantiikkaa meikäläiselle, jo parista jaksosta tuli yliannostus pitkäksi aikaan ja tarvitsen aikaa elpyä moisista.

Retrolle respektit siitä että hankkii näköjään animunsa ihan laillisin keinoin.

Itse en tämän kauden animetarjonnasta ole katsonut kuin Chuunibiyota ja pari jaksoa yritin OniAita katsoa kun tyttöystäväkin siitä kiinnostui. Ei kyllä ollut KonoNakan kaltaista settiä vaikka en mitään vastaavaa nyt odottanutkaan. En tiedä miten sarja on nyt kehittynyt mutta alkuun sarja vaikutti erittäin tyypilliseltä haaremilta oikein pervosti korostetulla pikkusisko-elementillä. Söpö Akiko toki oli mutta ei se nyt riitä.

Chuunibiyosta kiinnostuin kun Twitter täyttyi kaikista "rikka rikka RIKKA ; __ ;" twiiteistä. Itseeni kuitenkin moe jonkin verran (lue: paljon) iskee ja sarjan hahmot ovatkin kivasti pitäneet mielenkiintoa sarjaa kohtaan yllä vaikka tarinallisesti on kyseessä hyvin köyhä tuotos. Pääpiirteittäänhän sarja on taas yksi Haruhi-kopio, vain hiukan erillaisella hahmokaartilla. Suosiota tämä kuitenkin niittää ja varmasti Frostbitessa joku luennoi tästä. DesuTalksissahan Chuuni-viittauksia taisi sadella suunnilleen se muu aika kun luennoitsijat eivät puhuneet palkeistaan (vitsi vitsinä, eihän palkeista kuulemma puhuttu kuin puolet ajasta).

Seuraavan kauden tarjonnasta en ole kiinnostunut kuin Haganain kakkoskaudesta sekä Youkai Watchista. Jälkimmäiseen on tosin turha tekstityksiä (ainakaan nopeasti) odottaa, sillä kyseessä on selkeä lastensarja (ainakin piirrostyylinsä puolesta) ja eihän kukaan ryhmä sellaiseen nyt voi tietenkään koskea. Pitää olla pantsuja, imoutoa, oppaita ja moea tai joku muuten tylsä 12-jakson sarja.

Muuta animea mitä sitten katson on viikottaiset Fairy Tail, One Piece ja Hunter X Hunter. Lisäksi vielä hyvin satunnaisesti uusia tekstityksiä saava Inazuma Eleven Go 2 Chrono Stone. Hunter X Hunteriin kohdistuu ehkä kovin kiinnostus, sarjan tapahtumien liikkuen nyt erittäin kuumilla kivillä. Suosittelen kaikille keitä fiksu ja juonipainotteinen shounen kiinnostaa. One Piece on kyllä nyt kanssa erittäin kovassa kiikaroinnissa, kuitenkin...
[spoiler]...päästiin Nereidisaarelta Uuteen Maailmaan ja luultavammin suoraan Smokerin ja Tashigin väijytykseen.[/spoiler]
Aletaan vissiin olla kuitenkin todella lähellä mangan kiinniottamista että fillerit, flashbackit tai parhaimmassa tapauksessa taukoja on odotettavissa.

Että siinäpä meikäläisen animukatseluita.

Lainaus käyttäjältä LordSipuli+

Tähän on pakko sanoa, että itse en ymmärrä figuureja ollenkaan. Mutta makunsa kullakin.

Katsoin juuri tuon Total Eclipsen 20. jakson ja olihan se aikalailla samanlaista puuroa kuin aiemmatkin. Tämä sarja olisi saanut jäädä 2. jakson OVA:ksi. Ja eikö se edeltävä jakso ollut enemmänkin kertausjakso eikä niinkään filleri? Noitahan nyt löytyy muistakin sarjoista. En ole sitä kyllä itse katsonut, niin en sitten tiedä siitä sisällöstä.

Enpä minäkään niitä figuureita vielä päälle vuosi sitten ymmärtänyt. Sitten kun enemmän alkoi seuraamaan netissä ihmisten kokoelmia ja lopulta uskaltautui sen esimmäisen figun itsekin tilaamaan Japanista, niin sille tielle jäikin. Eikä kaduta. Aikaisemmin tuli pelien Collector versioita kerättyä, mutta se jäi sivurooliin figujen ja taidekirjojen tieltä.

Mutta tuohon filleri juttuun vielä. En nyt tiedä mikä se virallinen selitys tuolle sanalle on, mutta mielestäni jakso joka ei tuo sarjaan juonellisesti eikä muutenkaan juuri mitään uutta kuvaa hyvin tuota sanaa. Kertausjakso vai täytejakso? Näitä molempia tuollainen roska on.

Lainaus käyttäjältä Yaki

Tosiaan, upea kokoelma, ja olen lievästi sanottuna kateellinen. Itseltä löytyy vain näitä kapseleista saatuja, ja randomisti erikoisliikkeistä bongattuja minifiguureja, juuri kalliudesta johtuen. Eikä mangojen jälkeen niille jäisi tilaa minnekään.

Jos vaan Japanista uskaltaa tilailla, niin kyllä niitä upeita figuureja halvallakin löytää. Mandarake on kauppana parhaimmasta päästä, jos löytöjä haluaa tehdä. On toki monia muitakin paikkoja, mutta tuolta löytää helposti myös vanhempia figuureja.

Voisi varmaan ensi viikolla laittaa tänne kuvaa Black Rock Shooter kokoelmastani, jos uusin tilaukseni saapuisi perille. Tätä settiä ei sitten millään kyllästy keräilemään.

Niin ja tulipa eilen tilattua Berserk: Egg of the King CE boxi Blu-ray versiona. Kovat on odotukset tätä leffasarjan ekaa osaa kohtaan. Se aikaisempi Berserk anime on mielestäni surkea tekele, kun sitä vertaa mangaan.