Ylimääräinen palkkapäivä tarjolla: nappaa Payday 2 nyt ilmaiseksi

8.06.2017 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
1

Yhteistyöräiskintä Payday 2 on saatavilla parhaillaan ilmaiseksi pc:lle. Pelin voi käydä noutamassa veloituksetta Steamista, jossa sitä jaellaan rajoitetun aikaa joko kesäkuun 21. päivään asti tai kunnes sitä on jaettu viiden miljoonan kopion edestä.

Ilmaisjakelun voimin julkaisija Starbreeze ja kehittäjä Overkill näyttävät yrittävän saada enemmän huomiota Payday 2:sta pian julkaistavan uuden Ultimate Editionin puoleen. Hiljattain yhtiöt poistivat myynnistä nimittäin kaikki pelin lisäsisällöt ja tuovat sen pian jakoon osana 45 dollarin hintaista Ultimate Edition -pakettia. 

Ultimate Editionin saapumisen myötä yhtiöt ovat samalla muuttamassa Payday 2:n lisäsisältömallia. Tulevaisuudessa kaiken Payday 2:n pc-lisäsisällön luvataan olevan nimittäin ilmaista kaikille pelin omistajille omisti siitä sitten perusversion tai Ultimate Editionin. Myös jonkinlaista konsolisisältöä on ilmeisesti sitäkin työn alla, minkä suhteen yhtiöt ovat luvanneet tiedottaa tarkemmin myöhemmällä aikataululla..

Tarkemmin Payday 2:n Ultimate Editionista voi lukea pelin kotisivuilla.

Lähde: Steam

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

No, tuli napattua talteen vaikka tuskin koskaan tulen pelaamaan,