Voiko tämä olla enää pilaa? Bayonettan pc-julkaisu tapahtunee vihdoin / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Voiko tämä olla enää pilaa? Bayonettan pc-julkaisu tapahtunee vihdoin

1.04.2017 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
12

Tänään tätä uutista kirjoittaessa on huhtikuun ensimmäinen päivä eli niin sanottu aprillipäivä. Sen myötä erityisesti internet tapaa täyttyä tavanomaista kiivaammin kuvainnollisesta ja kirjaimellisesta ulosteesta, mistä kaikki syylliset pitäisi tuomita Helvetin syvimpään nurkkaan palamaan kivuliaasti ja verisesti ikuisiksi ajoiksi vuvuzela-torvien säestyksellä ja pakotettuna katsomaan suomalaisia viihdeohjelmia. Aina silloin tällöin sitä osataan käyttää hyödyksi kuitenkin myös tarkoituksenmukaisesti luovempaan malliin, mistä Sega on saattanut antaa nyt esimerkin.

Sopivasti heti huhtikuun alkaessa Sega julkaisi Steamissa eräänlaisena vitsinä "kasibittisen" Bayonetta-pelin, jonka kanssa yhtiö on yhdessä kehittäjä PlatinumGamesin kanssa hassutellut ennenkin. Tutkimalla kuitenkin pelin saavutustarjontaa ja erityisesti niihin kiinnitettyjä kuvia, ovat internetin salapoliisit onnistuneet löytämään piilotetun linkin. Siihen suuntaamalla eteen avautuu Segan virallisille sivuille vievä laskuri, joka kymmenen päivän kuluessa on paljastamassa jotain Bayonettaan liittyvää.

Loogisin vihjauksista tehtävä johtopäätös on se, että ensimmäinen Bayonetta olisi viimein saapumassa pc:lle. Toistaiseksi peliä on ollut mahdollista pelailla vain Xbox 360:llä, PlayStation 3:lla ja Wii U:lla, joten pc-julkaisulle voisi vihdoin olla korkea aika. Bayonetta 2:ta ei sen sijaan kannata odotella, sillä peli sai syntynsä aikoinaan vahvasti Nintendon tuella.

Tai sitten Segasta on tämän päivän jälkeen muodostumassa myös yksi niistä syntisistä paskiaisista, jotka ansaitsevat lähtöpassit tuskalliseen kadotukseen. Pidetään ne soihdut, talikot ja necronomiconit toistaiseksi siis vielä lähettyvillä.

Lähde: Gematsu

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Olisko vähän siistiä päästä pelaan tätä vielä asiallisella ruudunpäivityksellä. Harmi vaan, että kakkonen taitaa olla ikuisesti panttivankina Wii U:lla tai vähintään Nintendon paska hardwarella. Vaikka se pyörikin vähän paremmin kuin tämä eka millään alustalla, niin valehtelisin jos väittäisin ettei kuolo olisi korjannut kertaakaan ruudunpäivityksen tippuessa.

Käyttäjän Boblick kuva
Boblick

Aprillipilaksi olisin tätä äkkiseltään väittänyt, mutta ainakin on vaivaa nähty, joten tiedä sitten. Periaattessa ei kai sille mitään estettä olisi, että ainakin eka Bayonetta tulisi PC:lle. Toka tuskin on mahdollista PC:llä, koska kuten Snaketus sanoi, se on Nintendon yksinoikeus. Mutta miksi tälläinen tiedotetaan aprillipäivänä Segan toimesta?

Käyttäjän gurgi kuva
gurgi

Kakkonen kiinnostaisi pelata jos tulisi PClle. Ykkösen olen pelannut jo, eli ei kiinnosta oli sitten kyseessä aprillipila tai ei. PS3-version kovasti haukuttu ruudunpäivitys ei kyllä itseä pätkääkään haitannut, että pitäisi sen takia tämä nyt uudelleen pelata.

Käyttäjän Lockdownn kuva
Lockdownn

Tulee kyllä ehdottomasti pelattua tämä jos tulee pc:lle. Liian monta hyvää peliä tullut missattua kun pelaa vain tietokoneella.

Käyttäjän OsKu kuva
OsKu

Ostaisin remasterin mielellään PS4:lle.

Käyttäjän edqe kuva
edqe
Lainaus käyttäjältä Lockdownn

Tulee kyllä ehdottomasti pelattua tämä jos tulee pc:lle. Liian monta hyvää peliä tullut missattua kun pelaa vain tietokoneella.

Ei hätää, kaikki pelaavat jo nyt Bayonettaa tietokoneella.

Käyttäjän Lockdownn kuva
Lockdownn
Lainaus käyttäjältä edqe

Lainaus käyttäjältä LockdownnTulee kyllä ehdottomasti pelattua tämä jos tulee pc:lle. Liian monta hyvää peliä tullut missattua kun pelaa vain tietokoneella.
Ei hätää, kaikki pelaavat jo nyt Bayonettaa tietokoneella.

Kiitoksia edqe, oli hyvin mielenkiintoista luettavaa :)

Käyttäjän velor85 kuva
velor85

itse odotin uutta devil may cry.jos miettii miksi bayonetta 2 ei tullut pleikkarille tai xboxille ,koska niitä ei kiinnostanut bayonetta. mutta jos uusi dmc tulisi se tulisi melkovarmasti pleikkarille.jos ei tulee uutta dmc, mutta ainakin se lähti tyylillä.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus käyttäjältä velor85

itse odotin uutta devil may cry.jos miettii miksi bayonetta 2 ei tullut pleikkarille tai xboxille ,koska niitä ei kiinnostanut bayonetta. mutta jos uusi dmc tulisi se tulisi melkovarmasti pleikkarille.jos ei tulee uutta dmc, mutta ainakin se lähti tyylillä.

Ei tarkoita etteikö pelaajia olisi kiinnostanut ja mitenkä tämä nyt taas lliittyy dmc:hen?

Käyttäjän velor85 kuva
velor85
Lainaus käyttäjältä snaketus

Lainaus käyttäjältä velor85itse odotin uutta devil may cry.jos miettii miksi bayonetta 2 ei tullut pleikkarille tai xboxille ,koska niitä ei kiinnostanut bayonetta. mutta jos uusi dmc tulisi se tulisi melkovarmasti pleikkarille.jos ei tulee uutta dmc, mutta ainakin se lähti tyylillä.
Ei tarkoita etteikö pelaajia olisi kiinnostanut ja mitenkä tämä nyt taas lliittyy dmc:hen?

koska molemmat ovat saman genren pelejä. niillä on valtataistelu, sama mitä oli prototype ja infamous oli.