Uutinen: Vieläkö Zelda-henkinen toiminta maittaa? Loppukevät on World to the Westin aikaa

12.03.2017
Kirjoittanut: Panu Saarenoja

Uusin The Legend of Zelda -peli saatiin vihdoin pihalle hiljattain, mutta se ei tarkoita vielä loppua toimintaseikkailemiselle näin alkuvuoden osalta. Toukokuun 5. päivä ulos on saapumassa nyt myös World to the West, joka on selvästi ottanut oppia rakastetun Nintendo-sarjan kaksiulotteisista osista.

Kehitteillä World to the West on ollut norjalaisella Rain Gamesilla, jolta aiemmin pelattavaksi on saatu myös pulmaseikkailu Teslagrad. Myös World to the West nojailee vahvasti pulmailuun, mitä pyritään pitämään tällä kertaa raikkaana vieläpä neljällä pelattavalla hahmolla. Toki kepeää toimintaakin on hieman myös luvassa.

World to the Westin julkaisun tapahtuessa peli saadaan pelattavaksi PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, Wii U:lle ja pc:lle. Uusin traileri tarjoaa hieman tuoretta pelikuvaa uutukaisesta.

1 kommentti

12.03.2017 10:19
Ihan hyvältä näyttää mutta jokin tuossa ei vielä aivan hirveästi innosta. Teslagrad tosin on todella hyvä teos, joten sen kautta voi tältäkin ehkä odottaa hyvää.
Picture of zappah