Vahvistettu: Fortniten Android-julkaisu jättää Googlen nuolemaan näppejään / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Vahvistettu: Fortniten Android-julkaisu jättää Googlen nuolemaan näppejään

4.08.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
5

Suursuosittu Fortnite on jo saatavilla lukuisille alustoille, mutta Android-julkaisu on antanut odottaa vielä itseään. Hiljalleen sekin vaikuttaisi olevan onneksi tapahtumassa, joskin uniikilla tavalla: pelin on vahvistettu jättävän tyystiin väliin Google Playn ja muut Androidin kauppapaikat.

Tavanomaisen jakelun sijaan Fortnite ilmestyy saataville Android-laitteille suoraan Epic Gamesin oman verkkosivun kautta. Tämä tarkoittaa, että pelin noutaminen laitteelle tapahtuu ensin esimerkiksi verkkoselaimella, minkä jälkeen asennusprosessin yhteydessä käyttäjän täytyy erikseen hyväksyä, että sovelluksen voi asentaa laitteelle.

Epic Games on myöntänyt, että osasyy ratkaisuun on se, ettei se ole kiinnostunut antamaan 30 prosenttia Fortniten Android-tuotoista Googlelle. Se on yhtälailla myöntänyt, että mikäli se pystyisi tekemään samoin muilla alustoilla, kuten iOS:llä, olisi se ehdottomasti ryhtynyt tuumasta toimeen.

Huolissaan Epic ei ole siitä, että ratkaisu olisi vähemmän turvallinen kuin Google Playn käyttö. Eurogamer-sivustolle antamassaan haastattelussa yhtiön toimitusjohtaja Tim Sweeney vertaa käytäntöä siihen, miten esimerkiksi pc on kaikessa avoimuudessaan täynnä vaihtoehtoisia keinoja ladata ohjelmistoja. Sweeney ei yhtälailla tunnu näkevän erilaisen latauskeinon aiheuttavan sekaannusta yleisössä, vaan kuvailee asennusprosessia varsin helpoksi.

Näkyvyyskään ei ole Epicille ongelma. Fortnite on jo valmiiksi massiivinen peli, joten se ei erityisemmin tarvitse lisähuomiota olemalla vahvasti esillä esimerkiksi yleisellä kauppapaikalla. Jos siis jokin peli voi onnistua tällaisessa tempussa, se on ehdottomasti Fortnite.

Toistaiseksi Epic Games ei ole antanut vielä virallista julkaisuajankohtaa Fortniten Android-versiolle.

Lähde: Eurogamer, The Verge

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Ahneus on kova laji. Itse en laitteeseeni asentaisi mitään ilman virallista kanavaa. Puhelin kun on viimeinen lsite mihin on varaa sallia pöpöjä.

Käyttäjän Bloob kuva
Bloob

Hmmm... käsittääkseni Googlelle tarvitsee maksaa prosentteja vain jos käyttää heidän maksupalveluaan, ellei jokin ole viime vuosina muuttunut käytännöissä? Toisaalta, kyllähän tuossa jo sellaiset säästöt saa, ja kun ei Fortnite Storesta olemisesta paljoakaan hyödy, niin ihan ymmärrettävä ratkaisu.

Käyttäjän Jonppe kuva
Jonppe

No voi että. Pystyn hyvin kuvittelemaan ”Download Now Fortnite 100% Virus Free No Ads blaablaablaa” -mainosbannerit, jotka sitten pahimmillaan ohjaavat lataamaan jonkin Fortniteksi naamioidun haittaohjelman.

Ja Android-puhelimissahan pitää erikseen sallia sovellusten asentaminen ulkoisista lähteistä, joten kun tämän internetin vähiten terävin kynä sallii, niin tuskin hän tätä asetusta enää vaihtaa takaisin. Ja kas, puhelimen saastumisen riski onkin jo kasvanut.

Käyttäjän Riepu kuva
Riepu
Lainaus Jonppe

Ja Android-puhelimissahan pitää erikseen sallia sovellusten asentaminen ulkoisista lähteistä, joten kun tämän internetin vähiten terävin kynä sallii, niin tuskin hän tätä asetusta enää vaihtaa takaisin. Ja kas, puhelimen saastumisen riski onkin jo kasvanut.

Nykyäänhän näitä lupiahan voi tyyliin antaa onneksi yksitellen, joten yhdestä kerrasta tulvaportit eivät sentään aukene.

Käyttäjän Marioysikax kuva
Marioysikax
Lainaus Jonppe

No voi että. Pystyn hyvin kuvittelemaan ”Download Now Fortnite 100% Virus Free No Ads blaablaablaa” -mainosbannerit, jotka sitten pahimmillaan ohjaavat lataamaan jonkin Fortniteksi naamioidun haittaohjelman.

Ja Android-puhelimissahan pitää erikseen sallia sovellusten asentaminen ulkoisista lähteistä, joten kun tämän internetin vähiten terävin kynä sallii, niin tuskin hän tätä asetusta enää vaihtaa takaisin. Ja kas, puhelimen saastumisen riski onkin jo kasvanut.

Näitähän mainoksia on ja tulee olemaan aina, riippumatta siitä mistä ja millä tavalla se virallinen sovellus ladataan. Tällä hetkellä vain suurin osa tekee mahdollisimman samannäköisiä sovelluksia ja laittaa ne play kauppaan toivoen ettei tule DMCA vasarasta.

Niinkuin Riepu jo mainitsikin, niin luvat voi nykyään annella yksitellen, eli jos annat luvan asentaa chromella ladattuja APK tiedostoja, niin vain chrome pystyy näin tekemään tulevaisuudessa. Tämän lisäksi sitten android version (muistaakseni) 5.0 sovellukset kysyvät erityislupia vasta sitten kun niitä tarvitsevat, sen sijaan että tarvitsee luvat antaa kaikelle asennusvaiheessa.

On myös sovelluksia joita ei syystä tai toisesta sallita googlen play kauppaan, johon mukaan lukeutuu suomalainen Veikkaus sovellus. Eivät oikealla rahalla uhkapelaamista ja rahan liikuttamista google kaupan ulkopuolella. Tämähän ei oikeastaan mitenkään muuten eroa aiemmasta googlen kaupassa olleesta versiosta muutakuin että päivitykset hoituvat myös puoli-manuaalisesti eli sovellus pitää avata että se pääsee itsensä päivittämään ala microsoft windows tyyli.

Ihan näin vertailuksi, windowsilla on voinut jo 8 asti asentaa sovelluksia yhtä paljon turvallisemmin ja automaattipäivityksellä google play tapaan, mutta silti kaikki edelleen asentavat ne sovellukset selaimen kautta .exejä lataamalla. Näen siis tämän täysin samanlaisena siirtona Epiciltä mitä tekevät PC:llä että peliä ei saa Microsoft Storesta eikä Steamistä, vaan pitää hankkia kehittäjän omilta sivuilta enkä näe tätä muutakuin pienenä epämukavuutena enkä niinkään tietoturvahaittana.