Uwe Boll haukkui Harrison Fordin pystyyn / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Uwe Boll haukkui Harrison Fordin pystyyn

5.03.2008 // Kirjoittanut: Eemeli Rekunen
102

Surkeista pelielokuvista tutuksi tullut Uwe Boll uskoo, että hänen Postal -elokuvansa tuhoaa samaan aikaan teattereihin tulevan Indiana Jones -elokuvan. Molemmat elokuvat saavat ensi-iltansa toukokuun 23. päivänä ja Uwe Boll uskoo vakaasti, että ihmiset menevät katsomaan mieluummin Postalin.

Ohjaaja itse toteaa: "Postalin ensi-ilta on samana päivänä Indiana Jonesin kanssa. Se tarkoittaa sitä, että me tuhoamme Indiana Jonesin. Harrison Ford on vanhempi kuin minun isoisäni, joten hänen aikansa on auttamattomasti ohi!"

Harrison Ford ei kuitenkaan jää ainoaksi kohteeksi kun Uwe Boll keventää mieltään. Myös Steven Spielberg saa kuulla kunniansa: "Steven on menettämässä otettaan. Huomasimme kaikki tämän viimeistään katsoessamme Maailmojen Sotaa, mutta merkkejä tästä nähtiin jo ET:ssä, Tappajahaissa ja niin edelleen..."

Ja jotta pointti tulisi varmasti selväksi Uwe Boll jatkaa vielä hetken: "roolisuoritukseni Postalissa päihittää mennen tullen Ben Kingsleyn suorituksen Schindlerin Listassa."

Lähde: Bloody-Disgusting

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Uwesta tulee ihan mieleen se koira, joka haukkui muua pyörätiellä, ensin paskannettuaan sen varteen. ;)

Minusta siinä on hieman perää, että Steven on menettämässä otettaan. Mielestäni tämä näkyi juuri Maailmojen sodassa, jossa kuuluisa ohjaaja halusi olla niin uskollinen alkuperäistä teosta kohtaan, että jätti tekemättä elokuvaan hänelle tyypillisen huikean lopun. Maailmojen sota, ja tämä ei ole vain oma mielipiteeni, loppui kesken.

Uwella on siis ihan hyvä syy mielipiteeseensä.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

tollane suorapuheisuus on osalta arvostettavaa mutta minusta steven ei ole vielä menettämässä otettaan ja minä uskon että uudesta indiana jones-leffasta tulee erinomainen

mutta,jätkä saa aatella mitä haluaa

ps. läppä kuva :D

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Suuri ja mahtava Bohrain sanoo:
-Bollin puheista päätellen mies on ollut kännissä viimeiset 5 vuotta...

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Ihmeen hyvää settiö Uwe wetelee !! :D

Käyttäjän Ervo kuva
Ervo

Kehtaakin mollata elokuvabisneksen veteraaneja. Tuntuupahan tappio kaksin verroin karvaammalta.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

mielenkiinnolla kyllä odotan postalin myyntitilastoja. lol. aika varma floppi.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Uwe ist mein hero

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Uwe Boll - "Postalin ensi-ilta on samana päivänä Indiana Jonesin kanssa. Se tarkoittaa sitä, että me tuhoamme Indiana Jonesin"

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Ei todennäköisesti voita. Uwe näyttää ehkä pummilta, mutta hän oli aikoinaan kohtuullisen menestykäs ammattilaistason nyrkkeilijä, ja harrastaa nyrkkeilyä vieläkin. Äijä on kyllä hyvässä kunnossa kuten ”Uwe vs. leffakriitikko” matsi osoitti. No minä nyt tarkotinkin tuolla että nämä henkilöt joita tämä uwe "balli" haukkuu on ehkä vähän kokeneempia ja osaa oikeesti näytelläkkin kuin tämän herra keskisormi pystyssä ja sen elokuvat

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Hehe. Ilmaista mainosta leffalle.