Taktikointi siirtyy avoimeen maailmaan kunnianhimoisen Frozen Synapse 2:n uudella trailerilla / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Taktikointi siirtyy avoimeen maailmaan kunnianhimoisen Frozen Synapse 2:n uudella trailerilla

13.03.2016 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0

Brittistudio Mode 7 Games on julkaissut ensimmäisen trailerin noin kuukausi sitten paljastetusta Frozen Synapse 2:sta.

Uusi video selventää viimein, mitä pelisarjan siirtyminen avoimeen maailmaan käytännössä tarkoittaakaan. Siinä missä ensimmäinen peli koostui tiiviisiin karttoihin sijoitetuista taktisista vuoropohjaisista yhteenotoista, tapahtuu Frozen Synapse 2 nyt kokonaisuudessaan satunnaisesti rakentuvassa kaupungissa. Kyseisessä kaupungissa pelaajat sekä taistelevat että tekevät myös yhteistyötä siinä asustavien ryhmittymien kanssa, mitä ei myöskään tarvitse harrastaa vain kaupungin kaduilla. Myös jokaiseen kaupungista löytyvään rakennukseen pitäisi olla mahdollista päästä tekemään tehtäviä.

Kehittäjät kuvailevat Frozen Synapse 2:een luotavia kaupunkeja "eläviksi järjestelmiksi", joissa kaupunkeja asuttavat ryhmittymät määrittelevät itse aina omat tavoitteensa. Kamppailua kaupungeissa käydään ainakin resursseista, panttivangeista kuin valuutastakin.

Inspiraatiota Mode 7:n kehittäjien kerrotaan saaneen peliin erityisesti vuonna 1997 julkaisusta X-COM: Apocalypsesta. Tavoitteena studiolla on ollut luoda peli, joka tuo yhteen niin sekä suurstrategiaa että myös pienemmässä mittakaavassa tapahtuvaa yksityiskohtaisempaa taktikointia.

Yksinpeluun ohella Frozen Synapse 2:n on määrä tukea myös useita kahden pelaajan moninpelitiloja. Mikäli peli pärjää myös hyvin lähestyvässä early access -vaiheessaan, saattaa moninpeli laajentua myös vielä kattamaan mahdollisesti kuuden ja kahdeksan pelaajan välisiä otteluita. Myös yhteistyöpeluuta pohditaan.

Saataville Mode 7 povaa Frozen Synapse 2:ta vielä tälle vuodelle. Peliä kehitetään alustavasti pc:lle, mutta kehittäjät toivovat saavansa sen vielä myös muillekin alustoille.

Lähde: Mode 7 Games 7

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.