Switchin ultimaattinen Super Smash Bros. esiteltiin perinpohjaisesti – taistelijakaartissa jokainen hahmo ikinä / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Switchin ultimaattinen Super Smash Bros. esiteltiin perinpohjaisesti – taistelijakaartissa jokainen hahmo ikinä

12.06.2018 // Kirjoittanut: Ville Arvekari
6

Nintendon E3 2018 -lähetys keskittyi suurimmaksi osaksi Nintendo Switchin uuteen Super Smash Bros. -mätkintäpeliin, jonka olemassaolo vahvistettiin jo maaliskuussa nähdyssä Nintendo Direct -lähetyksessä. Uuden pelin nimi on Super Smash Bros. Ultimate, ja se julkaistaan 7.  joulukuuta.

Pelin nimi kuvastaa pelin ultimaattista luonnetta, sillä taistelijakaartiin on tällä kertaa ahdettu jokainen sarjan aiemmista osista tuttu taistelija, olipa kyseessä vieraileva tähti, vain yhdessä pelissä nähty taistelija tai lisäsisältöhahmo. Toisin sanoen mukaan on saatu kaikki fanisuosikit, kuten Solid Snake (äänenä jälleen David Hayter), Mega Man, Sonic, Cloud Strife ja Bayonetta, joiden läsnäoloa monet ovat arvuutelleet.

Pelin ohjaaja Masahiro Sakurai kertoi, ettei vanhojen hahmojen massiivisen määrän myötä peliin kannata odottaa liiaksi asti uusia kasvoja. Jokusia on kuitenkin jo paljastettu, kuten maaliskuussa vahvistettu Splatoon-sarjan Inkling sekä nyt E3-messuilla Metroid-konna Ridley. Myös Mario-sarjan prinsessa Daisy nähdään vaihtoehtoisena ulkomuotona prinsessa Peachille.

Super Smash Bros. Ultimatessa nähdään myös suuri määrä klassisia kenttiä sekä taistelua vauhdittavia Assist Trophy -esineitä ja -hahmoja, mutta toki uusiakin mahtuu mukaan. Esimerkiksi peli-ikoni Bomberman nähdään hetkellisesti pelaajaa avustavana Assist Trophy -apuhahmona. Yleisesti ottaen myös sarjan käyttöliittymää on uusittu ja hiottu.

Nintendo myös vahvisti Smash Bros -sarjan vanhojen amiibo-figuurien olevan yhteensopivia pelin kanssa. Pelin uudet hahmot saavat luonnollisesti omat uudet amiibo-figuurinsa. Samalla kerrottiin, että Switchin ohjainten lisäksi peliä voi pelata halutessaan GameCube-ohjaimilla. GameCube-ohjainadapterin omistajat voivat turvautua vanhoihin ohjaimiin, mutta pelin yhteydessä Switchille julkaistaan myös täysin konsolille varta vasten suunnitellut uudet GameCube-ohjaimet.

Super Smash Bros. Ultimaten koko 25-minuuttisen syväluotaavan esittelyn voi katsoa ohesta. Kiireisimmille ohessa myös videosta irralleen napatut hahmoesittelyt ja Ridleyn paljastusosuus.

Lähde: Smashbros.com

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Heppulinen kuva
Heppulinen

Yksi parhaista peleistä, jotka tulee tänä vuonna!

Käyttäjän kokkobill kuva
kokkobill

Suorastaan vitutti, ku ku sakurain oli pakko esitellä koko saatanan peli siinä directissä. Vittu. Olisivat vaikka näyttäneet jotain metroid nelosesta tai bayonetta kolmosesta. Vaikka ees pikku teaserit. Missä oli yoshi?
Vaikka oonkin aika kova nipafani, niin täytyy todeta, et oli aika weakki esitys. Ehkä jopa messujen huonoin. Pokemon go 1.5 ei paljoa lämmitä.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Onhan tuo kova että jonkin pelisarjan kaikki hahmot lyödään yhteen pakettiin mutta onko Smash oikeasti NOIN kova juttu, että tosiaan pitää puoli tuntia jauhaa siitä?

Itseäni pelisarja ei ole kiinnostanut missään vaiheessa mutta johtuu varmaan siitä että ei taistelupelit noin yleensäkään. Tekkeneitä pelailin kyllä joskus aikoinaan paljonkin mutta niihimpä on jääneet omat taistelupelien pelaamiset. Eikä Smash nyt suoraan edes taida olla verrattavissa vaikkapa Tekkeniin muutenkaan.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus Heppulinen

Yksi parhaista peleistä, jotka tulee tänä vuonna!

Ei sinne päinkään.

Käytännössä tämä on siis vain vain complete edition Wii U ja 3DS -peleistä, lol.

Käyttäjän Megaman kuva
Megaman

En jumalauta osta tätä peliä neljättä kertaa oikeesti. Oon jo hommannut kuuliaisesti kaikki eri versiot, jotkut pariin kertaan, amiibot, ohjainadapterit, strategiaoppaat ja rensselit, sekä upottanut tähän peliin satoja tunteja. Nintendo tekee pienen "silmäkääntötempun" ja olettaa, että kaikki taas liekeissä vanhasta Wii U pelistä taas uudelleen.

Jos Nintendolla ei ala olla pian näyttää jotain muuta, kuin Wii U portteja, niin taidan vetää Sony PlayStationilla tämän sukupolven loppuun.

Käyttäjän kokkobill kuva
kokkobill
Lainaus snaketus

[quote="Heppulinen"]Yksi parhaista peleistä, jotka tulee tänä vuonna![/quote]
Ei sinne päinkään.

Käytännössä tämä on siis vain vain complete edition Wii U ja 3DS -peleistä, lol.

käytännössä complete edition kaikista smäsheistä viilatuilla wiiu assteilla.