Suomalainen Housemarque yhteistyöhön legendaarisen pelisuunnittelijan kanssa / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Suomalainen Housemarque yhteistyöhön legendaarisen pelisuunnittelijan kanssa

12.02.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
1

Kehittäjälegenda Eugene Jarvis on tuottamassa uuden pelin yhteistyössä suomalaisen Housemarque-pelistudion kanssa. Housemarquen Mikael Haveri paljasti asian torstai-iltana Helsingissä järjestetyssä erikoistilaisuudessa.

Viralliset yksityiskohdat uutuuspelistä ovat jääneet vielä hämärän peittoon. Tieto yhteistyöstä itsessään on kuitenkin jo merkittävä, sillä viimeksi Jarvis teki yhteistyötä ulkopuolisen pelinkehittäjän kanssa 90-luvulla. Tuolloin hän auttoi Midwayta luomaan Cruis'n USA:n.

– Nähtyäni Resogunin en voinut uskoa, miten Housemarquen veikot olivat vieneet Defenderin uudelle tasolle. Aloin miettiä, mitä tapahtuisi, jos yhdistäisimme voimamme, Jarvis taustoittaa yhteistyön alkua.

Jo ennalta Housemarque on valmistellut markkinoille scifi-räiskintä Alienationia.

Eugene Jarvis on uransa aikana ollut vastuussa lukuisten klassisten kolikkopelien luomisesta. Defenderin ja Cruis'n USA:n ohella hänet tunnetaan muun muassa myös Smash-TV:stä, Narcista ja tietysti Robotronista.

Mikäli Jarvisiin haluaa tutustua lähiaikoina tarkemmin, kannattaa silmällä pitää Housemarquen YouTube-kanavaa. Sinne pelistudio on lähiaikoina lataamassa videon keskustelupaneelista, jossa Jarvis, F-Securen Mikko Hyppönen ja Resogunin pääsuunnittelija Harry Krueger keskustelevat muun muassa kolikkopelien nykytilasta.

Lähde: Housemarque

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän make72 kuva
make72

Loisto uutinen. Kunpa pääsis takaisin 80 luvulle linnanmäelle legendaariseen Lasvegasin pelihalliin pelaamaan Defenderii,oli hienoo aikaa sillon ei jauhettu mistään turhasta niin kuin 4k tai FPS.Siihen aikaan pelattiin eikä itketty.