Ladataan

Uutinen: Sony kiusoittelee paljastusta God of Warin ja Twisted Metalin isähahmolta

29.11.2014
Kirjoittanut: Panu Saarenoja

Yhdysvaltalainen kehittäjäveteraani David Jaffe saattaa olla valmis paljastamaan seuraavan pelinsä piakkoin.

PlayStationin viralliselle YouTube-kanavalle on tällä viikolla ilmestynyt lyhyt yhdysvalloissa järjestettävää PlayStation Experience -pelaajatapahtumaa mainostava video, joka vihjaa jonkinlaisten yllätysten tekevän tuloaan. Tarkkaan videota silmäilemällä voi myös huomata, että 18 sekunnin kohdalla ruudulla vilahtaa linkki, joka ohjaa Jaffen viime vuonna perustaman The Bartlet Jones Supernatural Detective Agency -studion kotisivuille.

Studion kotisivuilla selaajaa tervehtii Hauntediksi kutsuttu video, joka kaikessa mystisyydessään huokuu varsin kauhuvetoista tunnelmaa. Ilmeisesti aivan liikaa videota ei kannata alkaa kuitenkaan analysoimaan, sillä Jaffe on kiistänyt Twitterissä työskentelevänsä parhaillaan kauhupelin parissa. Yhtiön LinkedIn-sivu myös kertoo, että studion ensimmäinen tuotos on nimenomaan toimintapeli.

Sonyn ensi vuoden pelitarjontaa faneille esittelevä PlayStation Experience -tapahtuma pyörähtää Las Vegasissa käyntiin joulukuun 6. päivä ja kestää vielä sitä seuraavaan sunnuntaihin asti. Tuolloin saatamme kenties siis tietää enemmän siitä, mitä Jaffe onkaan hiljattain puuhaillut.

Lähde: Eurogamer, LinkedIn, David Jaffe (Twitter)

4 kommenttia

29.11.2014 16:12
Äyh, ei enempää kauhupelejä kiitos. Ähky jo. Tahtois välillä muutakin kuin pelätä.
Picture of Demppa
29.11.2014 16:18
Lainaus käyttäjältä Demppa
Äyh, ei enempää kauhupelejä kiitos. Ähky jo. Tahtois välillä muutakin kuin pelätä.


Hyvin kelpaisi uusi kauhupeli. Kyllähän noita muiden kategorioiden edustajia löytyy huomattavasti enemmän kuin kauhupelejä. Tässähän on tainnut ihan muutama kauhupeli ilmestyä ainoastaan lyhyen ajan sisään, kun taas toimintaa on tullut sitäkin enemmän. Puhumattakaan ajopeleistä.
Picture of hell_patrol
29.11.2014 17:36
Lainaus käyttäjältä hell_patrol
Hyvin kelpaisi uusi kauhupeli. Kyllähän noita muiden kategorioiden edustajia löytyy huomattavasti enemmän kuin kauhupelejä. Tässähän on tainnut ihan muutama kauhupeli ilmestyä ainoastaan lyhyen ajan sisään, kun taas toimintaa on tullut sitäkin enemmän. Puhumattakaan ajopeleistä.


Se on kyllä totta. Varmasti jos on enemmän kauhun ystävä niin ottaa nämä ilolla vastaan. Itsestäni taas on tuntunut siltä että samankaltaisia pelotteluvirityksiä tullut tasaiseen tahtiin ulos sen jälkeen kun joku Youtube kirkuja teki naamakamerat suosituksi Amnesian jälkeen. Se sijaan kyllä täytyy myöntää että tuo The Bartlet Jones Supernatural Detective Agency kuulostaa kyllä hyvältä. Jonkinlaista dekkaritoimintaa harrastaisi mielellään, kunhan ei nyt vaan jumpscarehelvetiksi mene. Vituttaa kaikki halpamainen säikyttely.
Picture of Demppa
03.12.2014 00:07
Lainaus käyttäjältä Demppa
Äyh, ei enempää kauhupelejä kiitos. Ähky jo. Tahtois välillä muutakin kuin pelätä.


Uutisessa sanotaan, että ei ole kauhupeli.
Ehkä vähän kauhuun nojaava toimintapeli voi olla.
Tai joku God of warin tyylinen.
Picture of kurrinen123