Scifiklassikko Star Control II saa "todellisen jatko-osan"

10.10.2017 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
2

25 vuoden takaiselle scifiklassikolle Star Control II:lle työstetään "todellista jatko-osaa". Alkuperäisen pelin luojat Fred Ford ja Paul Reiche vahvistivat asian yhteisessä blogissaan, jonka mukaan vielä varhaisessa kehitysvaiheessa olevaa uutukaista kutsutaan Ghosts of the Precursoriksi.

Kaksikko on luvannut, että vaikka peli ei kanna Star Control -nimeä, tulee se hyödyntämään sarjasta tuttuja hahmoja ja rotuja. Asian on erikseen vahvistanut myös Star Control -oikeuksia nykyisin hallinnoivan Stardock-studion toimitusjohtaja Brad Wardell.

– Fanit ovat kohteliaasti pyytäneet, joskus vaatineet ja jopa uhkailleet meitä tekemään jatko-osaa. Vastauksemme on ollut aina "haluamme kyllä, mutta vasta kun aika on oikea" - hieman kuin Cthulhun herääminen, mutta vähemmän apokalyptinen, kehittäjäkaksikko kertoo.

Star Control sai kolmannen osan kyllä jo vuonna 1996, mutta Fordilla ja Reichella ei ollut enää sen kanssa mitään tekemistä. Stardock itse vuorostaan tekee Star Control: Originsia, jolla se on kaavaillut luovansa uuden alun sarjalle. Wardellin mukaan Reiche ja Ford olivat jo jonkin aikaa sitten esittäneet toiveen hänelle, ettei Stardock koskisi Star Control II:n jälkeiseen tarinaan.

Star Control II tehtiin vuonna 1992 Fordin ja Reichen perustamassa Toys for Bob -studiossa. Nykyisin Activisionin omistuksessa oleva studio on viimeisimpänä tunnettu Skylanders-sarjan luojana.

Lähde: Fred and Paul (kotisivu), Brad Wardell

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän HauhauChampion kuva
HauhauChampion

Star Control II / The Ur-Quan Masters on edelleen parhaimpia pelejä, mitä olen pelannut. Toivottavasti saa nyt arvoisensa jatko-osan!

Käyttäjän Scion kuva
Scion

Itsellekin tuli Star Control II tutuksi juuri tuon myöhemmän porttauksen eli The Ur-Quan Mastersin myötä. En tiennyt ollenkaan mitä odottaa, kun asensin pelin hieman skeptisissä tunnelmissa, ja niinpä siitä tulikin yksi positiivisimmista yllätyksistä, mitä omalle kohdalle on sattunut. Puhdasta parhautta alusta loppuun.