Saapuuko Halo 5: Guardians pc:lle? Päivitetty kansitaide vihjaa vahvasti siihen / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Saapuuko Halo 5: Guardians pc:lle? Päivitetty kansitaide vihjaa vahvasti siihen

10.09.2018 // Kirjoittanut: Joonas Pikkarainen
19

Amazon on päivittänyt kotisivuillaan Halo 5: Guardiansin listaustaan uuden kansitaiteen osalta, mikä näyttäisi vihjailevan vahvasti lähestyvästä pc-julkaisusta.

Pelin kannessa on nimittäin aiemmin lukenut vuodesta 2015 lähtien ”Only on Xbox One” -teksti, mutta uusimman kansipäivityksen myötä teksti on vaihtunut muotoon ”Xbox One Console Exclusive”. Aiempi yksinoikeus on siis muutettu konsoliyksinoikeudeksi, joka avaa mahdollisuuden pc-versiolle.

Samaa konsoliyksinoikeustekstiä on käytetty myös Microsoftin muissa Xbox Play Anywhere -nimikkeissä, jotka toimivat sekä Xbox Onella että Windows 10 -käyttöjärjestelmällä. Yhtiön viimeisimmät omat pelit ovatkin saapuneet molemmille alustoille, eikä ominaisuuden lisääminen myös vanhempiin peleihin ole täysin mahdoton ajatus.

Mahdollista pc-porttausta tukevat myös Halo 5: Guardiansin aiemmat viitteet. Kehittäjät toivat pari vuotta takaperin pelin Forge-tilan ilmaispelattavaksi Windows 10:lle, minkä lisäksi Halo-sarjan kehityksestä vastannut Frank O’Connor paljasti niin ikään pari vuotta sitten, ettei tuoreimman osan pc-käännös olisi suinkaan mahdoton toteuttaa.

Microsoft ei ole virallisesti kommentoinut asiaa tai julkistanut mahdollista pc-käännöstä.

Lähde: Amazon, Ars Technica

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus Minte

[quote="Balnazzard"]"Microsoft exclusive"[/quote]
Ei ole mitään tuollaista.

Eli pikkupojat inttää jostain termeistä mutta mitään argumenttejä tai perusteluja ei ole kuin "tämä" tai "ei tuollaista ole" :D

Käyttäjän humungus kuva
humungus
Lainaus zappah

[quote="Corso"]Jaahas, se viimeinenkin kunnon Xbox One -yksinoikeus on murenemassa taivaan tuuliin. Vähän aikaa sitten PC:lle huhuttu Sunset Overdrive ja nyt tämä. Ja on turha mussuttaa mitään, että "mutqu nää pelit on kuiteski Xbone ja Windows -only!!!11".[/quote]Tähän voi "mussuttaa" ainakin sen verran, että jos muutenkin pelaa pc:llä niin mitä väliä? Vain hyvä juttu sellaiselle pelaajalle: ei tarvitse ostaa konsoliversiota pelistä kun voi ostaa über-version pc:lle ja jää se konsolikin ostamatta ja säästyneillä kolikoilla voi jonkun mutterin ostaa taas lisää koneeseen.

Mikäli taas pelaa vain konsoleilla, niin kyllä nuo konsoliyksinoikeuksina säilyy. Vai onko tässä joku asennevamma: "yhyy, vaikka en itse pelaa kuin konsoleilla niin en halua että pc-pelaajat pääsevät pelaamaan näitä Xboxin pelejä"?

A. Pelaat vain konsoleilla, joten Onella on pelejä, joita ei voi muilla konsoleilla pelata. B. Pelaat pc:llä, joten ei tarvitse ostaa ainakaan Onea kun suurin osa peleistä tulee myös pc:lle.

Missä se ongelma nyt tosiaan on?

Juuri näin.

Käyttäjän humungus kuva
humungus
Lainaus Minte

[quote="Balnazzard"]"Microsoft exclusive"[/quote]
Ei ole mitään tuollaista.

[quote="Corso"]Jaahas, se viimeinenkin kunnon Xbox One -yksinoikeus on murenemassa taivaan tuuliin. Vähän aikaa sitten PC:lle huhuttu Sunset Overdrive ja nyt tämä. Ja on turha mussuttaa mitään, että "mutqu nää pelit on kuiteski Xbone ja Windows -only!!!11".[/quote]
Tämä.

Eikö mene kaaliin että, juuri "microsoft exclusive" on oikea termi, mikä tarkoittaa Xbox ja win 10 pelejä eli Ms yksinoikeuksia. Ei voi olla selvempi juttu. Kannattaa mennä jonnekkin V2 saitille huutamaan noita provosointi juttuja alapäätermeillä säestettynä.

Käyttäjän Patemies kuva
Patemies

Aivan, Xboxilla ei ole mitään exclusiveja. En ymmärrä, mikä asiassa on vaikeaa käsittää.

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus Patemies

Aivan, Xboxilla ei ole mitään exclusiveja. En ymmärrä, mikä asiassa on vaikeaa käsittää.

Ilmeisesti jotain ongelmia siellä nyt kuitenkin on :D

Käyttäjän Jontte kuva
Jontte
Lainaus zappah

Ilmeisesti jotain ongelmia siellä nyt kuitenkin on :D

Jep, lässytetään jostain "Microsoft-yksinoikeuksista". Ei ole sellaista käsitettä, Xboxilla ei vain ole exclusiveja ja sillä selvä.

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus Jontte

Jep, lässytetään jostain "Microsoft-yksinoikeuksista". Ei ole sellaista käsitettä, Xboxilla ei vain ole exclusiveja ja sillä selvä.

Sinäpä se et onneksi mitään termejä ja käsitteitä kieleen määritä, joten pidä vain suusi supussa ja tyydy "tappioon". Kieli muuttuu ja kehittyy (eikä tässä nyt ole edes siitä kyse) ja jos tuota on niin vaikea ymmärtää tai tajuta, niin syy löytyy peilistä.

Vänkäät varmaan vastaan siihenkin, ettei ole "olemassa" Sony-yksinoikeuksia, vaikka niitä ovat kaikki pelit, jotka on julkaistu Sonyn alustoilla. Samoin Nintendo-pelit. Ja jos tähän asti pysyt mukana, niin katsopas mille alustalle ne siellä pc:llä julkaistaan: kappas, MS:n kauppaan, eli alustalle. Jos sekään ei riitä, niin katsopas joku kerta että kuka sen Windowsin on kehittänyt.

Käyttäjän Jamatsu kuva
Jamatsu

Ikävä kyllä zappahille tuli tässä keskustelussa karvas tappio, sillä muut ovat oikeassa: "Microsoft-exclusive" ei ole mikään termi tai käsite. Xboxille ei vain yksinkertaisesti ole yksinoikeuksia, eikä asiaa pysty muuksi mussuttamaan.

Sony ja Nintendo omaavat oikeita yksinoikeuksia, joita ei ole saatavilla PC:lle (multiplattarit).

Käyttäjän Patemies kuva
Patemies
Lainaus Jamatsu

Ikävä kyllä zappahille tuli tässä keskustelussa karvas tappio, sillä muut ovat oikeassa: "Microsoft-exclusive" ei ole mikään termi tai käsite. Xboxille ei vain yksinkertaisesti ole yksinoikeuksia, eikä asiaa pysty muuksi mussuttamaan.

Asia on juurikin näin.