Roolipelilegenda palaa syyskuussa – Dragon Quest XI: Echoes of an Elusive Age päivättiin PS4:lle ja pc:lle / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Roolipelilegenda palaa syyskuussa – Dragon Quest XI: Echoes of an Elusive Age päivättiin PS4:lle ja pc:lle

28.03.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
15

Dragon Quest XI: Echoes of an Elusive Age julkaistaan länsimaissa viimein 4. syyskuuta, Square Enix on kertonut.

Peli ilmestyy tuolloin PlayStation 4:lle ja Steamiin, kun taas Japaniin saatu 3DS-versio näyttää jäävän tyystin ilman englanninkielistä julkaisua. Viihdesivusto IGN kertoo Switch-version olevan Japanin lisäksi parhaillaan valmisteilla myös länttä varten, mutta sen kehityksen parissa Square Enix uskoo viettävänsä vielä jonkin aikaa.

Dragon Quest XI on ensimmäinen yksinpelattava Dragon Quest -pääsarjan osa sitten DS:lle kahdeksan vuotta sitten saapuneen Dragon Quest IX:n. Kuten oheinen pelikuvavideo osoittaa, mukailee uusin peli edelleen monia sarjan perinteitä, vaikka teknistä edistymistäkin on kyllä tapahtunut.

Japaniin Dragon Quest XI saapui viime kesänä eli se missasi siis juuri Dragon Quest -sarjan 30-vuotisjuhlavuoden.

Päivitys kello 16:25: Square Enix on lisäksi vahvistanut, että pelin länsiversio sisältää hieman ylimääräisiä ominaisuuksia alkuperäiseen japanilaisversioon nähden. Näitä ovat uusia haasteita lupaava Draconian Quest -tila, uusittu kamera, jouhevoitettu käyttöliittymä sekä sujuvampi liikkuminen.

Lähde: IGN

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Chadu kuva
Chadu

Tää tulee kyllä hankittua.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Hienon näköinen. Tulee taas mieleen että kuinka paljon hienommalta Breath of the Wildkin olisi voinut näyttää.

Käyttäjän Mikanes kuva
Mikanes

Mielestäni Breath of the Wild näyttää silti paremmalta. Nyt en puhu resoluutiosta tai värimaailmasta, vaan yleisestä tyylistä ja minkä fiiliksen ympäristö saa aikaan. Zeldan maailma tuntuu jotenkin luontevammalta ja rennommalta.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Zelda näyttää paremmalta, mutta ei olisi tullut mieleenkään verrata, jos joku ei olisi nostanut asiaa esiin.

Kauheaa vain tämä odottaminen! En olisi kuvitellut, että Switch-versiota ihan näin kauaa joudutaan odottamaan. No, pääasia että on tulossa!

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Ei tässä kukaan mitään vertailua tehnytkään ja sen voi jokainen todeta jos osaa lukea. Tässä vielä kertaalleen: "Tulee taas mieleen että kuinka paljon hienommalta Breath of the Wildkin olisi voinut näyttää."

Tuo ei myöskään tarkoita etteikö BotW olisi hienon näköinen. Se tarkoittaa vain sitä, mitä siinä lukee. Se on ihme homma kun saa aina olla tarkentamassa kun vedetään hatusta jotain johtopäätöksiä että mitä "tarkoitetaan".

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Onko pakko alkaa tuostakin saivarrella? 98% ihmisistä tulkinnee tuollaisen kommentin tässä yhteydessä vertailuksi. Kommenttiisi sisältyy kiistatta vertaileva ajatus siitä, että tässä DQ:ssa on jotain erilaista kuin Zelda:BotW-pelissä.

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus Hayarigami

Onko pakko alkaa tuostakin saivarrella? 98% ihmisistä tulkinnee tuollaisen kommentin tässä yhteydessä vertailuksi. Kommenttiisi sisältyy kiistatta vertaileva ajatus siitä, että tässä DQ:ssa on jotain erilaista [i]kuin[/i] Zelda:BotW-pelissä.

Ei se ole mitään saivartelua jos vain kertaan mitä olen kirjoittanut. Sinä se tässä TAAS teet kaukaa haettuja ihmetulkintoja. Haluat taas nähdä siellä jotain mitä siellä ei ole.

Ja mistähän nipponista taas tuonkin 98% vedit? Samalla muka minä saivartelen kun tyyppi vetelee prosentteja hatusta :D Mitä niihin prosentteihin tulee, niin 98% fanipojista ehkä kun ei yksinkertaista lausetta pystytä ymmärtämään vaan siitäkin löydetään jotain vertailua koska nähdään jotain Nipa-vihaa joka puolella.

Edelleenkin ainoastaan DQ XI:n hienoista grafiikoista - jotka pc:llä ja PS4:llä - tuli mieleen, että tosiaan BotW olisi voinut näyttää vieläkin hienommalta. Ihan niillä omilla ansioillaan. Ei edelleenkään mitään vertailua muuta kuin sinun pienessä pääkopassasi.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Koeta nyt hyvä ihminen tajuta, että jos puhut kahden pelin ominaisuuksista rinta rinnan, se ON vertailua, vaikket sanoisi "vertailen" (etenkin kun toisessa on jokin asia eri tavalla kuin toisessa, ja tuot ilmi tämän eron). Ei se sinun selityksilläsi muutu. Joskus mietin, oletko vain trolli. Yrittäkää nyt muut puhua tuolle järkeä. En kyllä edes ymmärrä, mitä pahaa vertailussa loppujen lopuksi on, mutta kovasti yrität sitä nyt jostain syystä kieltää.

PS. 98% olikin "hatusta vedetty", sanoinhan tulkinnee. En ylläty, ettei sinulla ole käsitystä suomen kielen potentiaalista.

Käyttäjän Riepu kuva
Riepu

Johan tässä on päästy noidankehää kulkevaan pilkunviilaushuuteluun. Palaillaan taas itse aiheeseen.

-Riepu, moderaattori

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus Hayarigami

Koeta nyt hyvä ihminen tajuta, että jos puhut kahden pelin ominaisuuksista rinta rinnan, se ON vertailua, vaikket sanoisi "vertailen" (etenkin kun toisessa on jokin asia eri tavalla kuin toisessa, ja tuot ilmi tämän eron).

Mutta katsos, "hyvä ihminen", en puhunut niiden ominaisuuksista mitään. Kirjoitin edelleen vain että tuli mieleen että botw olisi voinut olla nykyistäkin parempi. Missä kohtaa oli jostain ominaisuuksista kyse? Missä kohtaa oli vertailua? Aivan, ei missään. Sinä suomen kielen maisterina ja japanin ylikeisarina et tämän vertaa ymmärrä mitä olet lukenut. Että se siitä pätemisestäsi taas. Ja minä en muka ymmärrä suomen kieltä :D

Esimerkki: jos näen että veljelläni on hiukset leikattu ja sopii hänelle ja tulee sen kautta mieleen, että itsekin näyttäisi paremmalta (kuin nyt) jos leikkaisi hiukset, niin olenko tehnyt jotain vertailua? En. En ole ottanut pätkän vertaa kantaa siihen, olenko minä vai veljeni paremman näköinen oli tilanne mikä tahansa. Olen vain huomannut että kun veljeni on leikannut hiuksensa, että itsekin sen tekemällä voisin olla siistimmän näköinen kuin juuri sillä hetkellä. Tuossa tilanteessa, kuten tässä uutiskommentissani, en ole vertaillut veljeäni ja itseäni sentinkään vertaa. Joko tämä yksinkertainen asia nyt avautuisi.

Ja jos aiheessa on pysyttävä enemmän, niin itseäni kiinnostaa tämä DQ IX lähinnä tuon graafisen tyylin takia. Sama homma Ni No Kunin suhteen. En vain tiedä yhtään onko itse pelaaminen viihdyttävää. Edelleen toki kovin hienon näköinen eikä yhtään vähemmän sen takia että on tehoja alla enemmän kuin jossain mopokonsolissa.