Uutinen: Raportti: Warner Bros. tiesi Batman: Arkham Knightin pc-ongelmista reilusti ennen julkaisua

01.07.2015
Kirjoittanut: Panu Saarenoja

Julkaisija Warner Bros. on ollut hyvinkin tietoinen Batman: Arkham Knightin pc-version heikosta tilasta jo reilusti ennen sen julkaisua, peliblogi Kotakun tuore raportti kertoo.

Kotaku perustaa tietonsa kahteen lähteeseensä, joista toisen on kerrottu työskennelleen vuosia pelin yhtenä laadunvarmistustestaajana. Hänen mukaansa useat Arkham Knightin pc-versiossa havaitut ongelmat löydettiin pelistä kyllä jo ajat sitten, mutta ilmeisesti mitään niille ei olla kuitenkaan tehty ennen pelin julkaisua.

– On varsin paksua toimintaa Warner Brosilta esittää, ettei heillä ollut ideaakaan siitä, miten heikossa tilassa peli oli. Se on ollut tällainen jo vuosia ja kaikki parhaillaan näkemämme ongelmat ovat täsmälleen samat ja muuttumattomat kuin lähes vuosi sitten, Kotakun lähde kertoo.

Warner Brosin kerrotaan julkaisseen pc-version sen ongelmista huolimatta, sillä se koki version olleen jo tuolloinkin "tarpeeksi hyvä". Ilmeisesti käsitys tästä muuttui julkaisijallakin kuitenkin kolmisen päivää pelin julkaisun jälkeen, kun pc-versio vedettiinkin suosiolla pois myynnistä valitusten myötä.

Warner Brosilla on ollut varsin vaihteleva historia peliensä pc-käännösten suhteen. Huhtikuussa kauppoihin saatiin esimerkiksi Mortal Kombat X, joka on ehtinyt kamppailla niin verkkopeli-, asennus- kuin myös pelitallennusongelmien kanssa. Vuorostaan kuitenkin tammikuussa julkaistun Dying Lightin matka pc:lle oli vakaampi ja myös viime vuoden lopulla julkaistun Middle-earth: Shadow of Mordorin pc-käännös sujui sekin ilman tarvetta kohulle.

Kotaku huomioi, että peleistä sekä Shadow of Mordor että Dying Light tuotiin pc:lle niiden pääasiallisten kehittäjien voimin ja pc toimi näin ollen alusta asti pelien kannalta keskeisenä kehitysalustana. Arkham Knightin ja Mortal Kombat X:n pc-version kehitys sen sijaan ulkoistettiin osittain pienempien kehittäjien käsiin, jotka joutuivat näin ollen työskentelemään sekä tuntemattoman koodin että suurien lupaustensa kanssa.

Arkham Knightin tapauksessa peliä päasiallisesti kehittänyt Rocksteady estyi itse ilmeisesti panostamasta suuremmin pelinsä pc-versioon, sillä studiolla oli odotettua enemmän vaikeuksia saada peli toimimaan ensin konsoleilla kunnolla. Ongelmien myötä pelin julkaisua lykättiinkin lopulta pariin otteeseen, minkä ohella sen konsoliversioiden testauksesta tehtiin samalla ykkösprioriteetti.

Konsoleilla Arkham Knight onkin ollut julkaisustaan asti pääasiallisesti varsin ongelmaton tapaus. Hiljattain Rocksteady joutui lähinnä julkaisemaan pelin PlayStation 4 -versioon päivityksen, jolla se korjasi versiota vainonneen pistelistaongelman.

Pc-version korjauksen pitäisi olla parhaillaan työn alla, mutta Warner Brosin mukaan siinä voi mennä tovi.

Lähde: Kotaku

5 kommenttia

01.07.2015 23:01
On kovin surullista, ettei tällainen "paljastus" enää yllätä. Toisaalta nyt kun Steamin hyvitysjärjestelmä on näyttänyt kyntensä, isot julkaisijat miettinevät muutaman kerran, ennen kuin päättävät uudestaan kokeilla jäätä.
Picture of Wili
02.07.2015 10:59
Lainaus käyttäjältä Wili
On kovin surullista, ettei tällainen "paljastus" enää yllätä. Toisaalta nyt kun Steamin hyvitysjärjestelmä on näyttänyt kyntensä, isot julkaisijat miettinevät muutaman kerran, ennen kuin päättävät uudestaan kokeilla jäätä.


Aivan, jotenkin tuntuu että ylpeys omista pelistä puuttuu, tai oikeammin niiden pelien ns loppuun saattamisen ylpeys puuttuu. Johtuuko rahoittajista vai vain yksinkertaisesti siitä että koodaajat "surkeita"? Ennen pelit tehtiin ajan kanssa ja huolella...nyt ne sutaistaan vain kokoon. Jos tuo väite pitää paikkaansa niin WB:ltä todella törkeää koska tuo jo aliarvio reippaasti pc pelaajia ja niiden ymmärtämystä peleistä. Boikotti WB:n suuntaan.
Picture of Billet
02.07.2015 11:51
Tuntuu käsittämättömältä, että vielä näinä sosiaalisen mediankin päivinä tehdään näin järkyttävän lyhytnäköisiä ja vastuuttomia ratkaisuja. Voisi luulla, että ahneet julkaisijat olisivat ottaneet opikseen viime vuosien PR-katastrofeista, ja pyrkisivät kaikin tavoin välttämään typeriä riskejä, mutta ei.... Pitää riskeerata maine ja tuotot vain, jotta saadaan säästettyä kehityskustannuksissa.
Picture of Provenmental
02.07.2015 16:34
No sehän nyt on selvää, että tiesivät. Tuo "tarpeeksi hyvä" on ilmeisesti sen merkki, että mun eurot on liian hyviä WB:lle, jos tuo tosiaan on heidän mielestään tarpeeksi hyvä. Harmi vain, että WB on Mortal Kombat julkaisija joten olenko antamatta rahojani heille vai pelaanko Mortal Kombattia myös tulevaisuudessa ja muitakin hyviä pelejä tullut siltä suunnalta kuten juuri nuo Dying Light ja Shadow of Mordor.? Tai no voihan sitä pelata rahaa heille antamattakin jos oikein haluaa.
Picture of snaketus
03.07.2015 02:09
Master-racen kollektiivinen ilme:

Picture of OsKu