Rampage-klassikkopeliin perustuva hirviöelokuva aikoo yllättää, koskettaa ja säikyttää / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Rampage-klassikkopeliin perustuva hirviöelokuva aikoo yllättää, koskettaa ja säikyttää

3.12.2016 // Kirjoittanut: Jaakko Herranen
2
Rampage

Vuonna 1986 ilmestynyt Bally Midwayn kehittämä Rampage-hirviöhassuttelu on taipumassa tulevaisuudessa myös elokuvamuottiin.

WeGotThisCovered-sivustolle jutustellut ohjaaja Brad Peyton kertoo rakentavansa elokuvaa, joka yllättää ihmisiä tunteikkuudellaan sekä pelottavuudeltaan. Tältä osin mies mainitsee vertailukohdaksi itse ohjaamansa San Andreas -katastrofirainan. Paraikaa Incarnate-kauhuelokuvaa työstävän Peytonin mukaan elokuvasovituksessa on toki mukana jättimäisiä hirviöitä tuhoamassa rakennuksia, mutta se on vain pieni osa kokonaisuudesta.

Peyton ihmetteli samaisessa haastattelussa, miksi pelielokuvat tuppaavat niin usein epäonnistumaan. Mies mainitsee yhdeksi syyksi sen, että tekijät pyrkivät seuraamaan turhan tarkasti lähdemateriaalia, jolloin elokuvasovitus ei onnistu seisomaan omilla jaloillaan. Peyton tuumaili, että jos hänelle tarjottaisiin pestiä vaikkapa Call of Duty -elokuvan peräsimessä, ei tämä tahtoisi pelata läpi kaikkia aiheeseen liittyviä pelejä.

Rampage-elokuvan pääosassa rymistelee leppoisa lihaskimppu Dwayne ”The Rock” Johnson. Käsikirjoituksesta vastaa muutaman vuoden takaisen Lost-televisiosarjan kynäillyt Carlton Cuse. Julkaisua on uumoiltu vuodelle 2018.

Lähde: Gamespot

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Sundance Kid kuva
Sundance Kid

Toivon todella, että The Rock esittää juuri tuota gorillaa noista kolmesta örkistä. ;)

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Kyllä tuossa ihan järkeviäkin ukko heittelee, minunkin mielestäni ei ole mitään järkeä apinoida kaikkea suoraan pelistä. Tämän takia tuleva AC-leffakin voi olla ihan jees. Tosin ei vapauksien ottaminen lähdemateriaalin suhteen vielä hyvää leffaa tee, vaan se, miten niitä vapauksia ottaa.

Esimerkiksi hyvä Uncharted-leffa tulisi veijarimaisesta yleismenosta, tutuista hahmoista mutta ammuskelu pitäisi jättää melkeinpä kokonaan pois vaikka se pelistä suurimman osan ajasta viekin. Ei se lahtaaminen vain ihan toimi leffamuodossa kuten pelissä. Edelleenkin National Treasuret on osuneet aika hyvin nappiin kun miettii millainen voi olla Uncharted leffana.