Ladataan

Uutinen: Rainbow Six: Siegen pelaajamäärät ylittivät jo yli 20 miljoonaa

05.08.2017
Kirjoittanut: Joonas Pikkarainen

Ubisoft on paljastanut Rainbow Six: Siegellä olevan jo yli 20 miljoonaa rekisteröityä käyttäjää, joista yli 2,3 miljoonaa kirjautuu peliin joka päivä.

Joulukuussa 2015 julkaistu verkkopohjainen tiimiräiskintäpeli on saanut parin vuoden aikana aktiivista tukea päivityksistä ja lisäsisällöistä, jotka ovat kasvattaneet muun muassa pelin kaksikymmentä alkuperäistä hahmoluokkaa kolmeenkymmeneen. Karttoja pelissä on 16 kappaletta.

Parhaillaan pelissä on meneillään Operation Health -aloite, jonka tarkoituksena on korjata pelin teknisiä ongelmia ja bugeja uuden sisällön sijasta. Tekijät kuitenkin valmistautuvat jo kolmanteen kauteen ja uuteen kausipassiin, joka lisää peliin jälleen uusia hahmoluokkia, aseita ja kenttiä.

Siegessä kaksi viisihenkistä joukkuetta taistelee toisiaan vastaan erilaisissa tehtäväpohjaisissa matseissa, kuten panttivankien pelastamisessa tai pommin purkamisessa. Puolustava joukkue saa aluksi aikaa linnoittautua ja ansoittaa alueensa, minkä aikana hyökkäävä puoli tiedustelee tienoon ja valmistautuu hyökkäämään.

Rainbow Six: Siege on pelattavissa pc:llä, PlayStation 4:llä ja Xbox Onella.

Lähde: Ubisoft

2 kommenttia

05.08.2017 12:52
joista yli 2,3 miljoonaa kirjautuu peliin joka päivä.

Ei taida divisionilla tai for honorilla olla enää tämmösiä määriä pelaajia
Picture of frozen
06.08.2017 09:53
No ubisoft mokas siegen kohdalla ja tekivät siitä vahingossa "ok" pelin. Sellaaasta sattuu..
Picture of JULMA3RSKI