Uutinen: Pro Evolution Soccer 2018 vahvistui julkaisupäivän kera

19.05.2017
Kirjoittanut: Panu Saarenoja

Konami on paljastanut virallisesti Pro Evolution Soccer 2018:n. Pelitalon vuosittaisen jalkapallopelisarjan tuorein osa julkaistaan Euroopassa 14. syyskuuta sekä Xbox Onelle, PlayStation 4:lle, pc:lle että myös kevennetyssä muodossa Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle.

Konami hehkuttaa, että peli tuo enemmän lisukkeita sarjaan kuin yksikään aiempi osa kymmeneen vuoteen. Pelattavuutta ja tuntumaa on esimerkiksi hiottu niin, että pelien tempon pitäisi vastata aina vain paremmin oikean elämän otteluita. Pallonhallinan pitäisi myös olla aina vain paremmassa kuosissa yksityiskohtaisemman pelattavuuden ansiosta ja pelihahmojen koko kehon ollessa aiempaa toiminnallisemmassa roolissa.

Pelitilojen osalta odotettavissa on tietysti ehostettu Master League sekä myös muun muassa fanisuosikiksi kuvaillun Random Selection Matchin paluu. Master Leagueata on tänä vuonna kyllästetty esimerkiksi ehostetuilla pelaajakaupoilla ja pre-season-turnauksilla.

Visuaalisia parannuksia on tietysti niitäkin luvassa. Tänä vuonna Konami lupaa uuden PES:n pc-version olevan lisäksi laadultaan paremmin linjassa konsoliversioiden kanssa.

Syvemmin uudistuksiin voi syventyä Pro Evolution Soccer 2018:n kotisivuilla. Ohessa lisäksi kiusoittelutraileri.

Lähde: Konami

1 kommentti

20.05.2017 09:42
Lainaus
Visuaalisia parannuksia on tietysti niitäkin luvassa. Tänä vuonna Konami lupaa uuden PES:n pc-version olevan lisäksi laadultaan paremmin linjassa konsoliversioiden kanssa.

I need to lie down! Sellasta on nyt luvassa, että.. Sarkasmi sikseen, eikös tuon pitäisi olla itsestään selvyys ajat sitten?

Käännettynä: Tänä vuonna emme pissaa pc-pelaajien muroihin.
Picture of snaketus