Pippelit käyvät villeinä Steam-uutuus Genital Joustingissa

17.11.2016 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
11

Mikäli elämässäsi ei tunnu olevan tarpeeksi munaa, voi Steamin uudesta early access -pelistä olla sinulle vielä apua. Nyt torstaina varhaisjulkaisunsa pelipalvelussa on saanut peittelemättä nimetty Genital Jousting, joka on bilehupailua tarjoava peli anuksilla varustetuista peniksistä.

Genital Jousting on suunniteltu pelattavaksi niin paikallisesti kuin verkossakin tukien parhaimmillaan kahdeksaa pelaajaa samanaikaisesti. Pelitiloja mukaan on luvattu reilut kymmenen kappaletta ja niistä useimmilla on aina jotain tekemistä tietysti peniksille ja anuksille ominaisten toimintojen kanssa.

Julkaisija Devolver Digital onkin jo varoittanut, että striimauspalvelu Twitch on heittänyt Genital Joustingin kiellettyjen pelien listalleen. Peli ei ole myöskään virallisessa muodossa saatavilla Australiassa tai Uudessa-Seelannissa.

Genital Joustingia on kehittänyt eteläafrikkalainen Free Lives -studio, jolta on aiemmin saatu kauppoihin myös 2D-räiskintäpeli Broforce. Genital Joustingin on määrä viipya early access -vaiheessa vuoden 2017 alkupuoliskon ajan ja tarjota kehittymisensä myötä niin uusia pelitiloja kuin lopulta ihan yksinpelikampanjakin.

Ohessa juurikin niin seksikäs traileri Genital Joustingin toiminnasta kuin odottaa vain sopii. Kukin katsokoon sen siis omalla vastuullaan.

Lähde: Steam, Devolver Digital (Twitter)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän LordZalor kuva
LordZalor

Oooooookooooooo

Käyttäjän Brutal1ty kuva
Brutal1ty

Studio ottaa melkoisen riskin tehdä tälläinen peli Broforcen jälkeen. Rehellisesti sanoen, peli on aika nolo, nolo siinä mielessä että en kehtaisi kysyä ketään pelaamaan sitä kanssani, eikä se vaikuta myöskään hauskalta yksinpeliltä.

Käyttäjän Riepu kuva
Riepu
Lainaus käyttäjältä Brutal1ty

nolo siinä mielessä että en kehtaisi kysyä ketään pelaamaan sitä kanssani

Mitään tarvitse erityisemmin kysellä. Kaverien kokoontuessa peliä vaan satunnaisesti kehiin. Jos tulee tuomitsevia katseita, ovat kaverisi tylsiä/noloja.

Peli nyt on toki jo oletuksena sen verran hölmö muutenkin, että monen uteliaisuuden saa varmasti heräämään edes hetkeksi juurikin ihan vain trailerin näyttämällä.

Tietty pelin varsinaisen laadun puolesta en voi puhua, kun en ole sitä päässyt kokeilemaan.

Käyttäjän Audiovarmennus kuva
Audiovarmennus

Kohderyhmänä homot/biseksuaalit melko selkeästi. Voin kuvitella että herättää hilpeyttä heidän keskuudessa. Jos kaveri tämän laittaisi pyörimään niin kyseenalaistaisin hänen suuntautumisensa jos se ei olisi jo tiedossa.

Käyttäjän Riepu kuva
Riepu
Lainaus käyttäjältä Audiovarmennus

Kohderyhmänä homot/biseksuaalit melko selkeästi. Voin kuvitella että herättää hilpeyttä heidän keskuudessa. Jos kaveri tämän laittaisi pyörimään niin kyseenalaistaisin hänen suuntautumisensa jos se ei olisi jo tiedossa.

Miksi Genital Joustingin pelaamisella tarvitsee olla mitään tekemistä pelaajan seksuaalisen suuntautumisen kanssa? Kaiken sen jälkeen, mitä olen esimerkiksi koulussa ja intissä kuullut sekä nähdyt, tuntuu iso osa varsinkin miesten ajatuksista pyörivän muutenkin juuri penisten ympärillä.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Heti piti katsoa olisiko ollut Pewdiepiellä tuosta videota. Ei ollut. Miten se on mahdollista?! Tyypin koko juttu perustuu sille, että pelaa outoja pelejä, joille voi huutaa/nauraa/whatever.

Lainaus käyttäjältä Audiovarmennus

Kohderyhmänä homot/biseksuaalit melko selkeästi. Voin kuvitella että herättää hilpeyttä heidän keskuudessa. Jos kaveri tämän laittaisi pyörimään niin kyseenalaistaisin hänen suuntautumisensa jos se ei olisi jo tiedossa.

Kyllä tuo ainakin minua nauratti ja tietääkseni ihan hetero olen. Tosin nyt sinä sen kyseenalaistat, erityisesti kun suuntautuminen ei ollut vielä sinulla tiedossa. Voi että, miten minun nyt käy kun homoksi tai biiksi luullaan.

Alkaisiko sinua muuten pelottamaan jos kaverisi ehdottaisi tuota peliä? Et enää saunaan varmaan viitsisi mennä tyypin kanssa, saattaa vielä luulla peliksi.

Käyttäjän Brutal1ty kuva
Brutal1ty
Lainaus käyttäjältä zappah

Heti piti katsoa olisiko ollut Pewdiepiellä tuosta videota. Ei ollut. Miten se on mahdollista?! Tyypin koko juttu perustuu sille, että pelaa outoja pelejä, joille voi huutaa/nauraa/whatever.

Jim Sterlingillä on jos huvittaa katsoa, kantsii kattoa loppuun saakka kun Jim on pelin isäntä.

Ja Riepulle tiedoksi, en sanonut että pelaisin sitä "kavereiden" kanssa. Lähimmät ihmiset joiden kanssa pelejä pelaan on sukulaiseni joista valtaosa on naisia.

Käyttäjän Audiovarmennus kuva
Audiovarmennus
Lainaus käyttäjältä zappah

Heti piti katsoa olisiko ollut Pewdiepiellä tuosta videota. Ei ollut. Miten se on mahdollista?! Tyypin koko juttu perustuu sille, että pelaa outoja pelejä, joille voi huutaa/nauraa/whatever.Lainaus käyttäjältä AudiovarmennusKohderyhmänä homot/biseksuaalit melko selkeästi. Voin kuvitella että herättää hilpeyttä heidän keskuudessa. Jos kaveri tämän laittaisi pyörimään niin kyseenalaistaisin hänen suuntautumisensa jos se ei olisi jo tiedossa.Kyllä tuo ainakin minua nauratti ja tietääkseni ihan hetero olen. Tosin nyt sinä sen kyseenalaistat, erityisesti kun suuntautuminen ei ollut vielä sinulla tiedossa. Voi että, miten minun nyt käy kun homoksi tai biiksi luullaan.

Alkaisiko sinua muuten pelottamaan jos kaverisi ehdottaisi tuota peliä? Et enää saunaan varmaan viitsisi mennä tyypin kanssa, saattaa vielä luulla peliksi.

Miksi pelottaisi? Kavereihin ei kuulu homoja eikä huumorintaju ole enää esikoululaisen tasolla. Ps. homot ei pelota, ihmisinä ne eivät yleensä vain ole sellaisia jonka kanssa haluaisin aikaani viettää. Peli on nolo kuten brutal1ty sanoi. Jos pelin homoiluun viittaava huumori naurattaa sinua ja haluaisit sitä kaverin kanssa pelata niin eihän siinä muuta kun pelit pystyyn.

Käyttäjän PukkiHD kuva
PukkiHD

Tämä on varmaan jo Twitchin estolistalla.. :D

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus käyttäjältä Audiovarmennus

Miksi pelottaisi? Kavereihin ei kuulu homoja eikä huumorintaju ole enää esikoululaisen tasolla. Ps. homot ei pelota, ihmisinä ne eivät yleensä vain ole sellaisia jonka kanssa haluaisin aikaani viettää. Peli on nolo kuten brutal1ty sanoi. Jos pelin homoiluun viittaava huumori naurattaa sinua ja haluaisit sitä kaverin kanssa pelata niin eihän siinä muuta kun pelit pystyyn.

Ei tuossa mikään homoiluun viittaus niinkään huvittanut vaan se, miten älyvapaa tuo on. En myöskään varsinaisesti missään sanonut haluavani pelata tuota sen enempää kuin muitakaan noita "hahahaa, katsokaa mistä me NYT tehtiin peli"-pelejä.

Ihaan hienoa miten niputat homot ihmisiksi "jollaisten kanssa et haluaisi viettää aikaa". Minäkin yleistän joskus vähän liikaa mutta mietipä hetki tuota kommenttia. Sama jatkuu tuon kanssa että periaatteessa myös sanot homojen omaavan esikoululaisten huumorintajun. Aika kovaa settiä.