Pelien väkivaltaisuus iso potentiaalinen este elektronisen urheilun olympiatulevaisuudelle / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Pelien väkivaltaisuus iso potentiaalinen este elektronisen urheilun olympiatulevaisuudelle

9.09.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
36

Elektroninen urheilu otti näin elo-syyskuun vaihteessa ison askeleen kohti olympialaisia sen toimittua näytöstroolissa Aasian olympiakomitean järjestämissä Aasian kisoissa. Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtajana toimivan Thomas Bachin mukaan elektronisella urheilulla on silti vielä ainakin yksi iso ongelma selätettävänä ennen maaliin pääsemistä ja se on monien pelien väkivaltainen luonne.

– Meillä ei voi olla olympiaohjelman osana peliä, joka perustuu väkivaltaan tai syrjintään. Niin sanottuja tappopelejä. Ne ovat meidän näkökulmasta ristiriidassa olympialaisten arvojen kanssa, eikä niitä näin ollen voida hyväksyä, Bach toteaa uutistoimisto Associated Pressille.

Entisenä miekkailija Bach kyllä myöntää, ettei monien nykyisten olympialajien tausta ole täysin väkivallaton. Hän ei kuitenkaan näe niitä aivan samalla viivalla videopelien kanssa.

– Jokaisella kamppailulajilla on tietysti juurensa ihmisten välisessä taistelussa. Urheilu on kuitenkin sivistynyt muoto tästä. Jos sinulla on elektronisia pelejä, joka keskittyy muiden tappamiseen, ei se ole linjassa olympialaisten arvojen kanssa, Bach jatkaa.

Tämän hetken suosituimmista kilpailullisista peleistä muun muassa Dota 2, Overwatch, League of Legends ja Counter-Strike pyörivät ainakin jossain määrin tappamisen ympärillä. Väkivallattomampiakin vaihtoja on jo kuitenkin myös ollut esimerkiksi Rocket Leaguen ja simulaatiomaisempien urheilupelien muodossa.

Aasian kisojen näytösotteluissa pelattiin kuutta peliä: Arena of Valoria, Clash Royalea, Hearthstonea, League of Legendsia, Pro Evolution Socceria ja StarCraft II:ta. Seuraavat Aasian kisat järjestetään Kiinan Hangzhoussa 2022, jolloin elektronisesta pelailusta pitäisi pystyä voittamaan jo virallisia mitaleja.

Lähde: Associated Press

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän taistelujake kuva
taistelujake

Overwatch ja dota varmaan onnistuu mutta cs go saattaa olla vähän turhan ajankohtainen terroristeineen joten en usko että se pääsee.

Käyttäjän rautahuilu kuva
rautahuilu

Ai oikea väkivalta on olympialaisissa hyväksyttävämpää kuin virtuaalinen.
Kuinkakohan syvällä omassa rectumissa noiden päättäjien päät ovat?

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

@rautahuilu:
Yritä lukea juttu ajatuksella. Tässähän puhutaan nimenomaan tappamisen ja muun väkivallan erosta. E-urheilussa tappaminen on tavoite, perinteisessä urheilussa äärimmäisen harvoin tapahtuva ja valitettava onnettomuus.

Käyttäjän rautahuilu kuva
rautahuilu
Lainaus Hayarigami

@rautahuilu:
Yritä lukea juttu ajatuksella. Tässähän puhutaan nimenomaan tappamisen ja muun väkivallan erosta. E-urheilussa tappaminen on tavoite, perinteisessä urheilussa äärimmäisen harvoin tapahtuva ja valitettava onnettomuus.

En ole kyllä kertaakaan nähnyt e-urheilijoiden lähtevän nirhaamaan toisiaan.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami
Lainaus

En ole kyllä kertaakaan nähnyt e-urheilijoiden lähtevän nirhaamaan toisiaan.

Ja siitä ei ole kysekään. Tappaminen missään muodossa ei ole olympia-arvojen mukaista.

Käyttäjän ghjkl kuva
ghjkl

Eiköhän se ole kaikkien kannalta parempi ratkaisu, jos elektroninen urheilu pistää pystyyn ihan omat olympialaiset komiteoineen päivineen. Tai no, elektronisen urheilun kasvupotentiaalin valossa olympiajärjestöt ampunevat itseään jalkaan näillä moralistisilla linjanvedoillaan. Luojan kiitos näistä polygoneja oikeista ihmisistä erottamaan kykenemättömistä sukupolvista päästään lopullisesti eroon jo muutamassa vuosikymmenessä.

Käyttäjän Bleach90 kuva
Bleach90
Lainaus rautahuilu

En ole kyllä kertaakaan nähnyt e-urheilijoiden lähtevän nirhaamaan toisiaan.

Juurihan noin tapahtui Madden-turnauksessa.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus Bleach90

[quote]En ole kyllä kertaakaan nähnyt e-urheilijoiden lähtevän nirhaamaan toisiaan.[/quote]
Juurihan noin tapahtui Madden-turnauksessa.

Joo, hieman huonosti ajoitettu tuo lausahdus. Eihän tästä taida olla vielä kuukauttakaan aikaa.

Ymmärrän kyllä Olympiakomitean kannan tässä asiassa. En usko, että Overwatchia tai Dotaakaan tullaan näkemään Olympialaisissa, koska niissäkin kuitenkin sitä vastustajan tappamisen elementtiä korostetaan, vaikkei väkivalta olisikaan graafista.

Tätä voisi varmaan kiertää tekemällä pelistä enemmän jotain Paintball-tyylistä pyssyhippaa, josta poistetaan vaan se tapon käsite kokonaan. Eri asia sitten miten esports kansa ottaisi tällaisen pelin vastaan ja kuinka se siivous käytännössä onnistuisi, kun nämä käsitteet on jo juurtuneet niin syvälle esports-slangiin.

Ehkä kaikille vaan parempi, että esporsille on omat tapahtumat. Ei moottoriurheilukaan ole koskaan ollut ainakaan virallinen osa Olympialaisia (1900 järjestettiin joku vastaava näytöskilpailu), mutta ihan hyvin sillä silti pyyhkii.

Käyttäjän Bloob kuva
Bloob

Parempi jättää e-urheilu Olympialaisten ulkopuolelle. Urheilulajit ovat vapaasti käytettäviä ja harrastettavia, videopelit eivät.

Käyttäjän Augustus kuva
Augustus

Ei e-sports roska kuulu olympialaisiin.