Pelialan hamstraaja iski taas: Carmageddon sai uuden omistajan / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Pelialan hamstraaja iski taas: Carmageddon sai uuden omistajan

3.12.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
4

THQ Nordic ei ole mahtanut itselleen taaskaan mitään, sillä jälleen yksi pelisarja on siirtynyt sen omistukseen. Viimeisimpänä ruotsalaisitävältalaiseen kirstuun on jemmattu ajopelisarja Carmageddon, jonka THQ Nordic hankki itselleen brittikehittäjä Stainless Gamesilta.

Carmageddonista kuultiin viimeksi isommin vuonna 2016, kun sarjaa modernisoimaan pyrkinyt Carmageddon Max Damage julkaistiin. Alkunsa sarja sai kuitenkin jo niinkin varhain kuin vuonna 1997, jolloin se jäi monien mieleen kankean pelattavuuden ohella ideallaan lähestyä ajopelaamista tavanomaista väkivaltaisemmalla otteella.

THQ Nordic ei ole ainakaan toistaiseksi valottanut, josko sillä on erityisempia suunnitelmia Carmageddonin varalle. Vauhdissa se on ollut viime aikoina hankintojensa kanssa kyllä muutenkin, sillä viimeisen vuoden aikana se on ostanut haltuunsa myös esimerkiksi Alone in the Darkin, Kingdoms of Amalurin, suomalaiskehittäjä Bugbearin, Koch Median ja periaatteessa myös TimeSplittersin.

Lähde: THQ Nordic

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän HumppaLeka kuva
HumppaLeka

Bugbear ja nyt Carmageddon. Laittaa miettimään.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus HumppaLeka

Bugbear ja nyt Carmageddon. Laittaa miettimään.

Toivottavasti ajatellaan samaa ja se joskus toteutuu.

Käyttäjän kribmeister kuva
kribmeister

Ultrarealistinen rallipeli, jossa pitää ajaa radan vieressä ja lanata kaikki juopot lapinmiehet sieltä huutelemasta.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Carmageddon 2:sta tuli jauhettua ihan älyttömästi aikoinaan. Yritin joku vuosi sitten nostalgiapäissään ja ihmettelin, että voiko olla sama peli kun oli niin paska. Ei mikään osa-alue enää innostanut ja aika on ajanut hyvin pahasti pelin ohi. No, aikoinaan oli kova teos.

Bugbearilta uusi sarjan osa? En osaa kuvitella mitä se olisi, sillä pelkkä romuralli ja ihmisten päälle ajaminen onnistuu periaatteessa about jokaisessa open worldissäkin. Toki mielenkiinnolla seuraisin, että mitä tulisi jos tällaisen yhtälön päättäisivät toteuttaa.