Nintendo Switch myi Japanissa ensimmäisenä vuotenaan 3 kertaa enemmän kuin PlayStation 4 / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Nintendo Switch myi Japanissa ensimmäisenä vuotenaan 3 kertaa enemmän kuin PlayStation 4

9.03.2018 // Kirjoittanut: Ville Arvekari
16
Nintendo Switch myi Japanissa ensimmäisenä vuotenaan 3 kertaa enemmän kuin PlayStation 4

Nintendo Switchin voittokulku jatkuu maailmalla. Konsoli on saavuttanut jo yhden vuoden iän, ja japanilainen Media Create on paljastanut laitteen ensimmäisen vuoden myyntiluvut nousevan auringon maassa.

Raportin mukaan Nintendo Switchiä myytiin Japanissa ensimmäisen vuoden aikana kunnioitettavat 3,8 miljoonaa kappaletta, mikä on käytännössä kolme kertaa enemmän kuin PlayStation 4:ää ensimmäisenä vuotenaan.

Sonyn konsolia myytiin Japanissa ensimmäisen 12 kuukatensa aikana 1,1 miljoonaa kappaletta, joskin Media Createn mukaan PS4:n kokonaismyynnit ovat Japanissa tätä nykyä yli 6,5 miljoonaa kappaletta.

Viimeisimmän virallisen tiedon mukaan Switchiä on myyty maailmalla kaikkiaan lähes 15 miljoona kappaletta, eli sitä on myyty jo nyt enemmän kuin Nintendon edellistä Wii U -konsolia koko sen elinkaaren aikana. Lisäksi se on Yhdysvaltain ja Japanin historian nopeiten myynyt kotikonsoli.

Pelien saralla Switchin suosituin julkaisu on Super Mario Odyssey, jota on myyty maailmanlaajuisesti 9 miljoonaa kappaletta. Monien katseet ovatkin kääntyneet tulevaan pelitarjontaan, josta saatiin runsaasti esimakua viime yön Nintendo Direct -lähetyksessä.

Lähde: DualShockers

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Ei nyt yllätä yhtään, maa jossa ihmiset viettää yönsä junissa ja tuubihotelleissa. Kertoo oikeastan siitä, että muun maailman myynnit ei ole ihan niin vakuuttavia, kun jotkut antaa ymmärtää, kun melkein puolet niistä koostuu Japanista yksistään.

Käyttäjän Wilbur kuva
Wilbur

Ai että ei yllätä ensimmäinen kommentti yhtään. Millä matematiikalla 3,8 miljoonaa on melkein puolet 16-20 miljoonasta? On se toisille kova paikka tuo Switchin myyntilukemat! Ennätykset on myös paukkuneet Amerikassa ja monessa euroopan maassa mutta tämähän ei tietenkään kerro mitään joillekkin.

Käyttäjän Megaman kuva
Megaman
Lainaus snaketus

Ei nyt yllätä yhtään, maa jossa ihmiset viettää yönsä junissa ja tuubihotelleissa. Kertoo oikeastan siitä, että muun maailman myynnit ei ole ihan niin vakuuttavia, kun jotkut antaa ymmärtää, kun melkein puolet niistä koostuu Japanista yksistään.

Haha Snaketus käy pikaisesti vähän tasoittamassa uutista, ettei jengi alkaisi saamaan tästä jotain harhaluuloja Switchin menestyksestä. EIHÄN SILLÄ NYT OIKEASTI NIIN HYVIN MENE.

Käyttäjän Mikanes kuva
Mikanes

Snaketuksen pitkällä matikalla 15 : 2 = 3,8. Jeps.

Käyttäjän joshi kuva
joshi
Lainaus Mikanes

Snaketuksen pitkällä matikalla 15 : 2 = 3,8. Jeps.

Snaketus saitin kovin jäbä.

Käyttäjän kokkobill kuva
kokkobill
Lainaus joshi

[quote="Mikanes"]Snaketuksen pitkällä matikalla 15 : 2 = 3,8. Jeps.[/quote]

Snaketus saitin kovin jäbä.

Snaketuksella saitin kipein perse.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Tai sitten vaan paras todellisuudentaju. En tullut esittämään mitään tarkkoja laskuja tänne vitun pässit. Enkä edes sanoisi, että tuo 15 milj. on edes varsinaiset laitemyynnit ja vaikka olisikin, niin silti Japani kattaisi melkein kolmanneksen koko maailman myynneistä. Olen edelleen oikeassa.

Mua nyt ei Vitsin myynnit tai niiden puute heilauta mihinkään suuntaan. Taitaa ne kipeet perseet täällä olla ihan muilla.

Käyttäjän Torvi_Myyrä kuva
Torvi_Myyrä

Sääliksi käy snaketusta kyllä. Taitaa olla kivi jatkuvasti kengässä ja keppi perseessä ku aina yhtä äkäinen.

Käyttäjän joshi kuva
joshi
Lainaus snaketus

Tai sitten vaan paras todellisuudentaju. En tullut esittämään mitään tarkkoja laskuja tänne vitun pässit. Enkä edes sanoisi, että tuo 15 milj. on edes varsinaiset laitemyynnit ja vaikka olisikin, niin silti Japani kattaisi melkein kolmanneksen koko maailman myynneistä. Olen edelleen oikeassa.

Mua nyt ei Vitsin myynnit tai niiden puute heilauta mihinkään suuntaan. Taitaa ne kipeet perseet täällä olla ihan muilla.

ei heilauta, mutta kuitenkin heti ensimmäisenä tuut peppukipeenä tänne uliseen ku jollakin toisella konsolilla menee hyvin?

Käyttäjän Wilbur kuva
Wilbur

Ei kiinnosta mutta ensimmäisenä vinkumassa kuin pikkutyttö. Snaketus sinun todellisuuden tajusi on metrin ympärilläsi olevassa kuplassa jossa elät omassa todellisuudessasi ja kuvittelet olevasi aina oikeassa.Myynnit on varmasti ainakin sen 15 miljoonaa mutta sekään fakta ei mahdu omaan pieneen "todellisuuteesi".Tässä on kuitenkin reilusti aikaa kun Switch ohitti Wiiuun elinikäiset myynnit.Jos ei tippaakaan kiinnosta Switchin myynnit niin minun mielestäni voisit mennä johonkin ihan muualle itkemään.Varmaan löytyy paikka missä voi purkaa patoutumiaan Switchiä kohtaan.Miten jollain voi olla noin vaikea elämä että kaikki on perseestä aina(paitsi 4K ja 60FPS),olisiko lapsena tippunut pääedellä uuninpankolta lattialle.