NieR: Automatan menestys jatkuu – sarjan tulevaisuudella nyt "merkittävä potentiaali" / Uutiset / www.pelaajalehti.com

NieR: Automatan menestys jatkuu – sarjan tulevaisuudella nyt "merkittävä potentiaali"

22.09.2017 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
21

NieR: Automata ei ole unohtunut pelaajilta vielä näin kuluvan vuoden toisella puoliskollakaan. Square Enixin mukaan peliä liikkuu maailmalla nyt reilut kaksi miljoonaa kappaletta, kun yhteen lasketaan digitaaliset myynnit sekä jälleenmyyjille tehdyt toimitukset.

Miljoonaan asti lukema ylsi viime huhtikuussa. Saataville peli saapui lännessä PlayStation 4.llä ja pc:llä maaliskuussa.

Osana yhtiön vuosikatsausta Square Enix on jälleen kerran vahvistanut, että Automata on ylittänyt menestyksellään sille asetetut odotukset. Sen mukaan NieR on näin osoittanut potentiaalia sarjasta, jota kelpaa kehittää eteenpäin tulevaisuudessakin.

NieR: Automatan olemassaolo on edelleen aikamoinen hämmästys, sillä peli on jatko-osa vuonna 2010 saapuneelle ensimmäiselle NieRille. Myös kyseinen peli on saavuttanut kulttistatuksen, mutta sen myyntimenestys ei ollut todellakaan kummoinen.

Lähde: Square Enix

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän velor85 kuva
velor85

Nier on menty läpi ja koettu.Jäi vähän laimea maku.Peli oli ihan hyvä, Mutta ei tarpeeksi.Kyllä mä sain paremmat tunteet jopa Mass Effect Andromedasta, Joka on haukuttu lyttyyn.

Käyttäjän Kaze88 kuva
Kaze88

Kaikki DMC:t, Bayonettat ja sun muut läpipelanneena Nier Automata kuulosti ihan messias peliltä minulle...mutta käteen jäi tyhjän tyhjä maailma, keskinkertainen taistelusysteemi, huono kamera ja aika meh tarina. Omalle kohalleni vuoden pettymys, hampaat irvessä koitin pitää pelistä mutta ei.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Menestys on täysin ansaittu. Valitsisin Nier:Automatan tässä kohtaa vuotta selkeästi VUODEN PELIKSI.

Ne, joille jäi pelistä laimea maku, eivät yksinkertaisesti ymmärtäneet pelin äärimmäisen moniulotteista filosofista sanomaa, mikä on ennemmin pelaajien kuin pelin vika. Itsekään en pelatessani tajunnut kaikkea pelin mahtavuudesta, mutta tutustuttuani erilaisiin analyyseihin pelistä aivoni lähes räjähtivät. Harvoin mitään näin nerokasta pelien maailmassa (ja ylipäänsä viihteessä) tehdään. Lähes kaikella pelin välivideoista ja pelattavuudesta aina lopputeksteihin saakka on merkitys, jota ei olisi voinut ilmaista millään muulla tapaa. Tätä kolmetuntista analyysivideota suosittelen etenkin niille, joille jäi pelistä laimea maku.

Ja se musiikki, etenkin huvipuistossa. Sanat eivät riitä.

Käyttäjän velor85 kuva
velor85
Lainaus käyttäjältä Hayarigami

Ei ole ainakaan vuoden peli.Olekssä unohanut Zeldan ,Joka todennäkösesti on vuoden peli.Horizon Zero Dawn On myös hyvä Ehdokas.Nier on Yli-hypetetty Ei se Nyt vuoden peli ole C-mon.

Käyttäjän Kaze88 kuva
Kaze88
Lainaus käyttäjältä Hayarigami

Ne, joille jäi pelistä laimea maku, eivät yksinkertaisesti ymmärtäneet pelin äärimmäisen moniulotteista filosofista sanomaa, mikä on ennemmin pelaajien kuin pelin vika.

Perus "et vain ymmärrä" ja "et osaa pelata". Pitäisi siis hampaat irvessä vetää mekaniikoiltaan mediocre peli 3x läpi ja katella jotai 3h dokkareita. Tämän jälkeen yhtäkkiä tajuat kuinka älytön se peli olikaan, terve :D Jos peli ei ole niin kiinnostava, että tämän kaiken jaksaisi tehdä niin vika on siis minussa...ei...kaikki eivät vain pidä samoista asioista.

EDIT: Kuitakuinkin katsoin tuon dokkarin, avautuhan tuo erillailla...mutta en todellakaan olisi jaksanut pelata tuota peliä edes loppuun tuosta huolimatta :D

Käyttäjän velor85 kuva
velor85
Lainaus käyttäjältä Kaze88

Lainaus käyttäjältä Hayarigami
Ne, joille jäi pelistä laimea maku, eivät yksinkertaisesti ymmärtäneet pelin äärimmäisen moniulotteista filosofista sanomaa, mikä on ennemmin pelaajien kuin pelin vika.

Perus "et vain ymmärrä" ja "et osaa pelata". Pitäisi siis hampaat irvessä vetää mekaniikoiltaan mediocre peli 3x läpi ja katella jotai 3h dokkareita. Tämän jälkeen yhtäkkiä tajuat kuinka älytön se peli olikaan, terve Jos peli ei ole niin kiinnostava, että tämän kaiken jaksaisi tehdä niin vika on siis minussa...ei...kaikki eivät vain pidä samoista asioista.

Olen samaa mieltä ....vaikka monet disssaa mun DMC liikaa Faneutta.Se ei ole multa pois.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami
Lainaus käyttäjältä velor85

Olekssä unohanut Zeldan ,Joka todennäkösesti on vuoden peli.

Enpä ole. Olin hyvin lähellä kirjoittaa viestiini, että "vuoden peli, ohi Zeldojen ja muiden".

Tästä pelistä nauttiminen on vähän sama kuin klassikkokirjallisuudesta. Kirja X (esim. Seitsemän veljestä, Tuntematon sotilas ym.) ei välttämättä avaudu kaikille, mutta harva silti kiistää sitä, etteikö kyseessä olisi merkittävä teos. Tällaisten teosten tapauksessa nauttiminen riippuu enemmän lukijan/pelaajan omasta henkisestä tilasta kuin teoksen tunnustetusta laadusta.

Lainaus käyttäjältä Kaze88

"Perus "et vain ymmärrä" ja "et osaa pelata""

Pelin filosofiahan avautuu täysin samoin niin Easyllä pelaavalle keltanokalle kuin Hardilla kamppailevalle veteraanille, joten pelitaito ei liity asiaan ollenkaan. Mitä ymmärtämiseen tulee, niin minusta ainakin on hienoa, että on sentään olemassa pelejä, joissa kaikkea informaatiota ei tarjoilla pelaajille pullamössönä, vaan ymmärtääkseen asioita pitää myös käyttää omiakin aivoja.

Mutta hienoa että katsoit "dokkarin" ja sait edes vähän lisää ymmärrystä! Suosittelen muillekin!

Käyttäjän Joukahainen kuva
Joukahainen
Lainaus käyttäjältä Kaze88

Perus "et vain ymmärrä" ja "et osaa pelata". Pitäisi siis hampaat irvessä vetää mekaniikoiltaan mediocre peli 3x läpi ja katella jotai 3h dokkareita.

Siis tottakai sun pitää pelata Nier "3x lävitse", jos haluat jotakin ymmärtää pelistä. Toisin kuin normaali new game+, niin Nierissä tarina jatkuu joka kerralla. Ei ihmekkään, jos pelistä ei ymmärrä kun jättää yli 2/3 pelaamatta.

Käyttäjän Kuros kuva
Kuros

Taas semmoinen ihan ok peli ja täällä lennellään taivaissa kuuluttamassa, kuinka vitun uskomaton peli tää on. Tää on ihan, ihan ok.

Käyttäjän Object422 kuva
Object422
Lainaus käyttäjältä Hayarigami

Menestys on täysin ansaittu. Valitsisin Nier:Automatan tässä kohtaa vuotta selkeästi VUODEN PELIKSI.

Ne, joille jäi pelistä laimea maku, eivät yksinkertaisesti ymmärtäneet pelin äärimmäisen moniulotteista filosofista sanomaa, mikä on ennemmin pelaajien kuin pelin vika. Itsekään en pelatessani tajunnut kaikkea pelin mahtavuudesta, mutta tutustuttuani erilaisiin analyyseihin pelistä aivoni lähes räjähtivät. Harvoin mitään näin nerokasta pelien maailmassa (ja ylipäänsä viihteessä) tehdään. Lähes kaikella pelin välivideoista ja pelattavuudesta aina lopputeksteihin saakka on merkitys, jota ei olisi voinut ilmaista millään muulla tapaa. Tätä kolmetuntista analyysivideota suosittelen etenkin niille, joille jäi pelistä laimea maku.

Ja se musiikki, etenkin huvipuistossa. Sanat eivät riitä.

Peli oli tietenkin loistava ja mun mielest tän vuoden toiseksi paras peli Persona 5.n jälkeen, mut naurattaa tollaiset "äärimmäisen moniulotteista filosofista sanomaa" ja "harvoin mitään näin nerokasta pelien maailmassa (ja ylipäänsä viihteessä) tehdään" -väitteet. Olen samaa mieltä, että pelin tarina oli parempaa kuin suurin osa AAA-peleistä, mut ei se mun mielestä esim. alkuperäiselle Nierille pärjää. Katsoin ton videon enkä nähnyt mitään "aivoja räjäyttävää". Niin kuin miltei jokaisessa analyysissa oli asioita, joiden kanssa olen samaa mieltä ja asioita, joita tulkitsin eri tavalla.
Kommentoin siis vain sen takia, että "Ne, joille jäi pelistä laimea maku, eivät yksinkertaisesti ymmärtäneet pelin äärimmäisen moniulotteista filosofista sanomaa, mikä on ennemmin pelaajien kuin pelin vika." on hyvin alentava kommentti ja muutenkin melkoinen yleistys. Ja mikään "äärimmäisen moniuloitteinen filosofinen sanoma" tämä teos ei kyllä ollut, jos nyt on vähäänkin filosofiaa lukenut. Musiikki oli kyl loistavasti yhdistetty pelattavuuteen niin kuin myös alkuperäisessä Nierissä.