Netflixin Castlevania-sarjan tekijä työstää seuraavaksi Assassin's Creed -animaatiosarjaa / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Netflixin Castlevania-sarjan tekijä työstää seuraavaksi Assassin's Creed -animaatiosarjaa

5.07.2017 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
1

Ubisoftin aikeista saada Assassin's Creed muutettua televisiosarjaksi on saatu uusia tietoja. Tuottaja Adi Shankar on kertonut Facebookissa, että hänet on asetettu tekemään seuraavaksi "animesarjaa" Ubisoftin suosittuun pelinimikkeeseen pohjautuen.

Shankarin mukaan hänen Assassin's Creed -televisiosarja on kertomassa kokonaan uuden tarinan Assassin's Creedin universumissa, eli se ei näin ollen perustu ainakaan suoraan johonkin peliin. Noin muuten yksityiskohtia projektista ei vielä tiedetä ja se vaikuttaisikin olevan ainakin Shankarin osalta vielä alkutekijöissä.

Assassin's Creedista on aiemmin tehty jo niin sarjakuvia, täyspitkä elokuva kuin lyhytelokuviakin. Hankkeesta saada Assassin's Creed televisioon on ollut puhetta esimerkiksi aiemmin tänä vuonna. Viime vuonna Ubisoft myös vahvisti, että se on istunut neuvottelupöydässä Netflixin kanssa, joten uusi Assassin's Creed -sarja saattaa hyvinkin olla matkalla suosittuun suoratoistopalveluun.

Osuvasti myöhemmin tämän viikon perjantaina Netflixissa julkaistaan maailmanlaajuisesti Castlevania-animaatiosarja, jota Shankar on ollut myös mukana tuottamassa. Muita miehen aiempia projekteja ovat olleet esimerkiksi uusi Dredd-elokuva.

Lähde: Adi Shnakar (Facebook)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän mecha_no_maniac kuva
mecha_no_maniac

Kyllä meikälle kelpaa - Halo Legendsin lyhytleffa-kokoelma sekä Mass Effect: Paragon Lost olivat molemmat ihan kelpo viihdettä hyvällä animaatiolla varustettuna. Olihan noissä elokuvissa toki joitain virheitä loren kannalta, varsinkin Halossa. Ja Paragon Lostin tapauksessa James Vega on leffassa ihan eri hahmo persoonaltaan kuin ME 3:ssa. Mutta toi on sitä puristin kitinää - pystyin silti nauttimaan noista leffoista takertumatta liikaa pieniin ristiriitoihin lähdemateriaalin kanssa. Tässä tapauksessa tilannetta helpottaa se, että kyseessä on täysin uusi tarina AC-universumissa, joten sarjan tekijät saavat itselleen hieman vapaammat kädet ja vähemmän vastuuta lähdemateriaalia kohtaan.

Joskin nyt kun kyseessä on Assassin's Creed-sarja eikä leffa, niin animaation laatu ei välttämättä ole ihan yhtä hyvää kuin elokuvissa.... mutta toisaalta, luulisi että Ubisoftilla olisi sen verran älliä (ja ennen kaikkea massia), että sarjaa ei lähdetä kasaamaan ihan kengännauhabudjetilla. Eli ainakaan sitä kaikkein kämäisintä animea tuskin tullaan saamaa. Varsinkin kun Assassin's Creed vaikuttaa olevan ihan kohtuu suosittu pelisarja myös Japanissa - ei olisi mitään järkeä ryssiä AC-animesarjaa, kun yksistään Japanissa sille olisi ihan hyvin kysyntää. Itse toivoisin mieluiten perinteistä 2D-animaatiota, jossa toki saa olla CGI-höystöä tarvittaessa. Cell shadekin kelpaa, joskin sen suhteen olen huomattavasti kriittisempi tyylin suhteen.

Tuli muuten mieleen länsimaalaisista peleistä ja niiden menekistä Japanissa; AC-pelien ohella Japanilaiset ovat aikojen saatossa tykästyneet myös mm. Crash Bandicootteihin, Ratchet & Clank-peleihin (joissa Ratchetille lätkäistiin aivan jumalattoman isot kulmakarvat), Skyrimiin sekä tietysti Call of Dutyyn... sillä matkustitpa minne päin maailmaa tahansa, CoD on aina ikuinen. On tavallaan mielenkiintoista lukea netistä, millaiset länsimaalaiset pelit uppoavat japanilaisiin. Heillä kun tunnetusti on omasta takaa hyvin kattava pelivalikoima ja länsimaalaisiin peleihin (saatikka konsoleihin, *köh köh* Xbox) suhtaudutaan jokseenkin penseästi.