Muumioita ja jumalaisia taisteluita – tällainen on Assassin's Creed Originsin lisäsisältötarjonta

10.10.2017 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
5

Assassin's Creed Origins ei ole jäämässä luonnollisesti ilman lisäsisältöä. Näin parisen viikkoa ennen pelin varsinaista julkaisua Ubisoft on vahvistanut, miltä pelin elo näyttää nyt syksystä aina ensi maaliskuuhun asti.

Sisältöä Assassin's Creed Originsin on tarkoitus saada sekä maksullisessa että ilmaisessa kuosissa. Maksullista sisältöä peli saa kahden varustelisärin ja parin isomman tarinalaajennuksen muodossa, kun ilmaissisältö on hieman sekalaisempaa sorttia.

Ensimmäinen maksullinen laajennusosa The Hidden Ones julkaistaan tammikuussa ja se jatkaa pääpelin tapahtumia viemällä päähenkilö Bayekin uudelle roomalaisten miehittämälle alueelle sekä nostamalla tämän tasokattoa. Laajennusosista toinen The Curse of the Pharaos saapuu maaliskuussa ja asettaa taistelemaan epäkuolleita faaraoita ja muita Egyptin muinaisia hirviöitä vastaan. Tasokatto nousee samalla ja saapa Bayek uuden kyvynkin.

Maksullista lisäsisältöä varten Ubisoft tuo myyntiin lunnollisesti kausikortin.

Mitä tulee ilmaiseen sisältöön, pidetään Assassin's Creed Originsia yllä myös jälkeenpäin julkaistavalla kuvaustilalla, The Trials of the Gods- ja Horde Mode -haastetiloilla ja päivittäisillä pikkutehtävillä. Peliin jo aiemmin paljastettu historointitila Discovery Tour saapuu sekin ensi vuonna.

Ohessa tulevaa sisältöä esittelevä traileri. Alta löytää myös kuvan lisäsisällön julkaisuaikataulusta.

Kauppoihin Assassin's Creed Origins saapuu 27. lokakuuta PlayStation 4-, Xbox One- ja pc-version voimin.

Lähde: UbiBlog

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän gurgi kuva
gurgi

Niin eli aikaisintaan maaliskuussa sitten ostaa tämän koko paketin halvemmalla. Tekijät tekevät kyllä helpoksi valinnan mitä pelejä kannattaa peliruuhkaisessa julkaisussa ostaa.
Sama kuin wolfenteinikin hehkutti kausipassejaan reilusti ennen julkaisua, niin voi rauhassa keskittyä South Parkkiin ja Evil Within 2teen joihin ei vielä ole tiedossa lisäsisältöä.

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus käyttäjältä gurgi

Ai että kun ollaan tavallaan suoria ja kerrotaan heti suunnitelmista, niin se on huono juttu ja se yllätyksenä tuleva kausipassi tai DLC on parempi? No, olihan ne loottiboksitkin sinusta ok, että en nyt ala kyseenalaistamaan tätäkään sen enempää.

Sanotaan nyt kuitenkin sen verran, että ainakin Evil Withiniin tuli kolmekin DLC-osaa, joten aika todennäköistä on että myös jatko-osa voi sellaista saada. Ei ehkä ole vielä suunniteltu (tai ei vain haluttu ilmoittaa) mutta mitä merkitystä sillä on jos tilanne lopulta on kuitenkin se, että lisäsisältöä on, oli se ilmoitettu ajoissa tai ei.

Toki South Parkin ja Evil Withinin lisärit on varmasti kymmenen kertaa mielenkiintoisempia kuin jo peruspelissään geneerinen Assassin's Creed.

Käyttäjän gurgi kuva
gurgi
Lainaus käyttäjältä zappah

Lainaus käyttäjältä gurgiNiin eli aikaisintaan maaliskuussa sitten ostaa tämän koko paketin halvemmalla. Tekijät tekevät kyllä helpoksi valinnan mitä pelejä kannattaa peliruuhkaisessa julkaisussa ostaa.
Sama kuin wolfenteinikin hehkutti kausipassejaan reilusti ennen julkaisua, niin voi rauhassa keskittyä South Parkkiin ja Evil Within 2teen joihin ei vielä ole tiedossa lisäsisältöä.Ai että kun ollaan tavallaan suoria ja kerrotaan heti suunnitelmista, niin se on huono juttu ja se yllätyksenä tuleva kausipassi tai DLC on parempi? No, olihan ne loottiboksitkin sinusta ok, että en nyt ala kyseenalaistamaan tätäkään sen enempää.

Sanotaan nyt kuitenkin sen verran, että ainakin Evil Withiniin tuli kolmekin DLC-osaa, joten aika todennäköistä on että myös jatko-osa voi sellaista saada. Ei ehkä ole vielä suunniteltu (tai ei vain haluttu ilmoittaa) mutta mitä merkitystä sillä on jos tilanne lopulta on kuitenkin se, että lisäsisältöä on, oli se ilmoitettu ajoissa tai ei.

Toki South Parkin ja Evil Withinin lisärit on varmasti kymmenen kertaa mielenkiintoisempia kuin jo peruspelissään geneerinen Assassin's Creed.

Väitinkö höpönassu että se on huono juttu? Sehän on nimenomaan hyvä juttu että kerrotaan etukäteen, niin tietää ostaa sitten valmiin paketin ja pelata ensin pelit joihin ei välttämättä mitään kausipasseja tule.

Ja sitä väliä sillä on, että Wolfeinteiniin ja tähän Assassins Creediin on ilmoitettu omasta mielestä aika mielenkiintoista lisäsisältöä, niin mielummin odotan näissä tapauksissa että ne on kaikki saatavilla kuin että myöhemmin palaisin jo läpipelattujen pelin pariin.

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus käyttäjältä gurgi

Väitinkö höpönassu että se on huono juttu? Sehän on nimenomaan hyvä juttu että kerrotaan etukäteen, niin tietää ostaa sitten valmiin paketin ja pelata ensin pelit joihin ei [u][b]välttämättä[/b][/u] mitään kausipasseja tule.

Ja sitä väliä sillä on, että Wolfeinteiniin ja tähän Assassins Creediin on ilmoitettu omasta mielestä aika mielenkiintoista lisäsisältöä, niin mielummin odotan näissä tapauksissa että ne on kaikki saatavilla kuin että myöhemmin palaisin jo läpipelattujen pelin pariin.

Jotenkin oletin että aina kun on kyse DLC:stä ja kausipasseista niin tuon tyyppinen kommentti on nimenomaan negatiivinen. Väärin meni oletus tällä kertaa.

Toisaalta eipä tuo silti sitä omaa pointtiani poista: samalla tapaa saattaa yhä joutua ostamaan sitä lisäriä myös niihin, joissa mitään lisäsisältöjä ei vielä ole julkistettu. Lisäksi kun et halua palata pelien pariin myöhemmin, niin nythän saatat joutua sen tekemään noiden kahden teoksen suhteen, joihin ei vielä ole lisäreitä ja kausipasseja julkistettu. Tosin toivon että ainakin South Park pysyisi kokonaisena teoksena kuten ensimmäinen. Evil Withinin lisäreistä taas pidin, joten en ole yhtään negatiivisin odotuksin jatko-osan mahdollisista lisäosista.

Summataan nyt pointtini vielä näin: jos todella ei halua palata jo pelattujen pelien pariin DLC:n tullessa, pitäisi oikeasti ostaa kaikki pelit vasta myöhemmin. Se, että kausipasseja ja DLC:ia ei julkisteta heti, ei todellakaan meinaa etteikö sitä tulisi.

Toki minä ymmärrän tuon logiikan tuossa jutussasi: itsekin mieluummin valitsisin South Parkin tai Evil Within II:n ja nimenomaan samoista syistä. Joku noista pitäisi itse asiassa valitakin, vaikka jokaisen varmasti tulen jossain vaiheessa ostamaan. Siis EW2, SP2 tai Wolfenstein. Uutisen AC saa jäädä vielä harkintaan.

Käyttäjän frozen kuva
frozen

ei kait tohon ew2 ole mitään dlc tulossa ?