Microsoft ottaa vastuun seuraavan suuren Tomb Raiderin julkaisusta / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Microsoft ottaa vastuun seuraavan suuren Tomb Raiderin julkaisusta

9.12.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
29

Microsoft on vahvistanut hoitavansa itse Crystal Dynamicsin uuden Rise of the Tomb Raider -pelin julkaisun, kun peli vihdoin ensi vuoden lopulla valmistuu. Asiasta on kertonut ohjelmistojätillä Xbox-markkinointia hoitava Aaron Greenberg.

Tomb Raider on nykyisin Square Enixin omistama sarja ja kyseinen yhtiö vastasikin itse esimerkiksi juuri edellisen sarjan osan tuomisesta markkinoille. Pelisivusto Eurogamerin Square Enixilta saamien tietojen mukaan Microsoft on ollut kuitenkin nyt erittäin aktiivisesti mukana juuri Rise of the Tomb Raiderin tukemisessa tarjoamalla apua niin pelin kehityksen, markkinoinnin kuin jakelunkin suhteen.

Rise of the Tomb Raider on saapumassa ensi vuonna niin Xbox 360:lle kuin myös Xbox Onellekin. Tiedossa ei ole, onko Square Enixilla aikeita tuoda peliä myöhemmin PlayStationeille ja pc:lle. Xbox-pomo Phil Spencer vahvisti aiemmin loppukesästä, että Rise of the Tomb Raideria ei ole lukittu ikuisesti Xboxille, mutta hän ei ole kuitenkaan suostunut kertomaan, kauan Square Enixin ja Microsoftin yksinoikeussopimus on kestämässä.

Microsoft hoiti viime vuonna myös Dead Rising 3:n Xbox One -julkaisun Capcomin puolesta, kunnes Capcom itse toi lopulta pelin myös pc:lle. Tällä hetkellä Capcom tekee läheistä yhteistyötä Sonyn kanssa tuottamalla Street Fighter V:tä samanaikaisesti PlayStation 4:lle ja pc:lle.

Lähde: Eurogamer, Aaron Greenberg (Twitter)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123

Sen takia se siis on yksinoikeus...
Kiva. Tuskin siis tulee muille, vaikka niin uskottiinkin.

Käyttäjän Galactus kuva
Galactus

Hyvä tapa hylätä suuri osa faneista kun laittoivat suositun pelisarjan yksinoikeudeksi. Muistan kun Square Enix valitti kun eka osa ei myynyt odotetulla tavalla joten tämän jälkeen on turha valittaa.

Käyttäjän Munkk1 kuva
Munkk1
Lainaus käyttäjältä kurrinen123

Sen takia se siis on yksinoikeus...
Kiva. Tuskin siis tulee muille, vaikka niin uskottiinkin.

Lainaus

Microsoft hoiti viime vuonna myös Dead Rising 3:n Xbox One -julkaisun Capcomin puolesta, kunnes Capcom itse toi lopulta pelin pc:lle. Tällä hetkellä Capcom tekee läheistä yhteistyötä Sonyn kanssa tuottamalla Street Fighter V:tä samanaikaisesti PlayStation 4:lle ja pc:lle.

Myös alkuperäinen Mass Effect oli Microsoftin julkaisema ja se rantautui lopulta plösölle osana trilogiaa. Kaikki yksinoikeudet ottavat periaatteesta pannuun, mutta onneksi pelattavaa riittää nykyisilläkin vehkeillä ja aiempien kommenttien perusteella Laraakin voi varovaisesti odottaa saapuvaksi paremmille alustoille.

Käyttäjän Norsukampa kuva
Norsukampa
Lainaus käyttäjältä Galactus

Hyvä tapa hylätä suuri osa faneista kun laittoivat suositun pelisarjan yksinoikeudeksi. Muistan kun Square Enix valitti kun eka osa ei myynyt odotetulla tavalla joten tämän jälkeen on turha valittaa.

Veikkaan että S-E on tässä tapauksessa tyytyväinen sillä se sai varmasti Microsoftin diilin myötä enemmän kuin tarvittavan määrän valuuttaa jotta se saa julkaistua ja markkinoitua tulevaa Tomb Raideria. Lisäksi Sony voi ihan hyvin syyttää myös itseään tästä sillä firman temput S-E:n osakkeita ja niiden pois myymistä koskien eivät ehkä olleet mikään fiksuin ratkaisu bisnesmielessä.

Nythän sama on toistumassa Street Fighter V:n kanssa joten tasapeliksi tämän voi julkistaa ja iloita siitä että ollaan saamassa ihan oikeita yksinoikeuksia (edes vähäksi aikaa) eri konsoleille.

Käyttäjän Galactus kuva
Galactus
Lainaus käyttäjältä Norsukampa

iloita siitä että ollaan saamassa ihan oikeita yksinoikeuksia (edes vähäksi aikaa) eri konsoleille.

Tällaisissa yksinoikeuksissa ei ole mitään iloitsemista.

Käyttäjän Tahvo619 kuva
Tahvo619
Lainaus käyttäjältä Munkk1

Lainaus käyttäjältä kurrinen123Sen takia se siis on yksinoikeus...
Kiva. Tuskin siis tulee muille, vaikka niin uskottiinkin.
LainausMicrosoft hoiti viime vuonna myös Dead Rising 3:n Xbox One -julkaisun Capcomin puolesta, kunnes Capcom itse toi lopulta pelin pc:lle. Tällä hetkellä Capcom tekee läheistä yhteistyötä Sonyn kanssa tuottamalla Street Fighter V:tä samanaikaisesti PlayStation 4:lle ja pc:lle.
Myös alkuperäinen Mass Effect oli Microsoftin julkaisema ja se rantautui lopulta plösölle osana trilogiaa. Kaikki yksinoikeudet ottavat periaatteesta pannuun, mutta onneksi pelattavaa riittää nykyisilläkin vehkeillä ja aiempien kommenttien perusteella Laraakin voi varovaisesti odottaa saapuvaksi paremmille alustoille.

Mass Effect 1 Bioware oli pieni studio tuolloin ennen kuin EA osti sen kun huomasi miten hyvä rahastus voidaan saada aikaan. Luultavasti EA lopetti yksinoikeus lisenssin MircoSoftin kanssa

Käyttäjän Dremora90 kuva
Dremora90

Mikke huhuu, pc:lle sit kans ;)

Käyttäjän Norsukampa kuva
Norsukampa
Lainaus käyttäjältä Galactus

Tällaisissa yksinoikeuksissa ei ole mitään iloitsemista.

Tämä oli homman nimi ns. ennen vanhaan. Et saanut Streets Of Ragea SNES:lle etkä myöskään Goldeneyetä muille konsoleille kuin N64:lle. Tuloksena tämänkaltaisesta toiminnasta voisi olla konsolivalmistajien iso tukeminen pelinkehittäjiä kohtaan joka voisi nostaa pelien laatustandardia ylemmäs. Bayonetta 2 on hyvä esimerkki tästä. Nintendo maksoi Platinumille pelin tekemisestä ja lafka pystyi keskittymään vain ja ainoastaan yhteen rautaan ja sille tehtävään peliin antaen kehittäjille vapaat kädet ja aikataulut eikä näin ollen ykkösosan konsoliversioiden välistä kvaliteettikuilua päässyt syntymään saatikka minkäänlaista julkaisussa rikki olevaa pökälettä. Kilpailullisesti tässä voisi olla myös piristävä vaikutus. Ajattele tilannetta kun Sonylla olisi täysi yksinoikeusdiili Capcomin kanssa Street Fighterista ja Microsoft joutuisi vastaamaan tuleen omalla eksklu-tappelupelisarjallaan, Killer Instinctillä, ja painottamaan kehittäjätiimille että pelin pitää olla laadukkaampi kuin kilpailijalla. Molemmat tahot panevat parastaan päihittääkseen kilpailijansa kuluttajien suosiosta julkaisten jatkuvasti laadukasta tavaraa ilmoille joten kuluttaja tässä voittaa.

Käyttäjän Balnazzard kuva
Balnazzard
Lainaus käyttäjältä kurrinen123

Sen takia se siis on yksinoikeus...
Kiva. Tuskin siis tulee muille, vaikka niin uskottiinkin.

No eiköhän tuo ainakin PC:lle tule, jos se nyt yhtään lohduttaa...ja sanoisin että PS3/PS4 versiot ovat myös edelleen mahdollisia, joskin tuskimpa tässä mistään lyhyestä parin kuukauden yksinoikeudesta on Microsoftin antamasta tuesta päätelleen kysymys, vaan vähän pidemmästä exclusive-diilistä.

Käyttäjän Rabbitman kuva
Rabbitman
Lainaus käyttäjältä Norsukampa

Molemmat tahot panevat parastaan päihittääkseen kilpailijansa kuluttajien suosiosta julkaisten jatkuvasti laadukasta tavaraa ilmoille joten kuluttaja tässä voittaa.

Siis ne kuluttujat, jotka hankkii kaikki konsolit, mikä on pieni osa pelaajista.