Marraskuun pääkirjoitus: Liian massiivisia pelejä on liikaa / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Marraskuun pääkirjoitus: Liian massiivisia pelejä on liikaa

3.11.2018 // Kirjoittanut: Miika Huttunen
11
Pelaaja-lehden päätoimittaja Miika Huttunen

Liika on liikaa

Mitä pidempi, sen parempi. Tämä on jo vuosien ajan ollut yleisin toteama peleistä puhuttaessa. Silti olen viime aikoina havainnut yhä enemmän tuskastelua pelien pituuden takia. Ovatko ne sittenkin jo liian isoja?

Hyvän ei tietenkään halua koskaan loppuvan kesken, mutta mikä on tarpeeksi? Aikoinaan pelin pituus oli erittäin tärkeä tekijä arvosanassa, sillä kyse on aina myös hinta–laatu-suhteesta. Peleillä katsottiin ikään kuin olevan tietty minimipituus, joka oikeutti niiden hinnan. Etenkään hyvien pelien ei sopinut olla kovin lyhyitä.

Vaikka pelejä aikoinaan tuntuikin ilmestyvän enemmän kuin nykyään, niille tuntuu olevan vähemmän aikaa kuin ennen. Tämä ei näytä koskevan vain perheellisiä pelaajia vaan myös nuorempia. Ruutuaika on rajallista, ja sosiaalinen media on vallannut tilaa peleiltä, elokuvilta ja televisiolta. Tässä yhtälössä pitkät tai sisältörikkaat pelit eivät oikein sovi ainakaan kaltaisilleni pelaajille, jotka haluaisivat kokeilla ja pelata mahdollisimman monta mielenkiintoista peliä. Enkä taatusti ole yksin.

Etenkin tämä syksy on ollut haastavaa aikaa pelaajalle. Red Dead Redemption 2:n julkaisuun on kirjoitushetkellä vain muutama päivä, mutta monet muutkin tuoreet pelit ovat vielä kesken. Tämä on seurausta alussa mainitsemastani pelimaailman ”totuudesta”. Tätä me pelaajat olemme itse toivoneet.

Puhun tietenkin lähinnä suurista AAA-luokan pelituotannoista, enkä edes mainitse verkko- tai moninpelejä, joista ei sisältö pelaamalla kesken lopu. Indiepuolella nähdään kaikenlaisia pelikokemuksia, joista monilla ei ole kestoa muutamaa tuntia enempää. Toki hinta ja tuotantokustannukset ovat myös eri luokkaa, mutta tärkeintä on se, ettei pituus todellakaan määrittele niiden laatua. Lyhytkin peli voi olla unohtumaton kokemus.

Kaikkien ei tarvitse olla ikuisuusprojekteja, kuten The Witcher III, Persona 5, Divinity: Original Sin II ja uusimpana lähes epätoivoa suuruudellaan aiheuttava Assassin’s Creed Odyssey. Nämä ovat jokainen niin erinomaisia teoksia, että niiden jättäminen väliin aiheuttaisi syyllisyydentuntoa. Eihän niitä voi jättää väliin, eihän?

Etenkin aikana, jolloin suurten pelien tekeminen synnyttää alalle epäterveitä ilmiöitä, kuten jatkuvaa palkatonta ylityötä, olisi meidän pelaajienkin aika todeta, että vähempikin riittää ja että saamme myös pienemmistä peleistä vastinetta rahoillemme. Se kuitenkin lopulta ratkaisee, minkälaisia pelejä meille tehdään.

Miika Huttunen
Pelaaja-lehden päätoimittaja

Pääkirjoitus on julkaistu nyt kaupoissa olevassa marraskuun Pelaaja-lehdessä, jonka sisältöön voit tutustua täällä!

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Bloob kuva
Bloob

Vähempikin riittäisi myös itselle, etenkin kun usein se lisäpituus on lähinnä työhön verrattavaa suorittamista. Ennen myös tuli tahkottua ihan iloisena yhtä ja samaa peliä kuukaudesta ja vuodesta toiseen. edit: sillä itse pelimekaniikat olivat riittävän hyviä, että peliä halusi pelata uudestaan ja uudestaan.

Tällä hetkellä arvostan pelejä joissa on selkeä loppu, mahdollisesti lisätehtäviä tai salaisuuksia, ehkä löydettävää lorea, mutta kuitenkin sellainen yksittäinen loppu, jonka jälkeen voi tyytyväisenä laittaa pelin takaisin hyllyyn odottamaan että siihen haluaisi palata. Tästä syystä myös PvP on itselläni jäänyt täysin taka-alalle viimeiset ainakin 5 vuotta, loppujen lopuksi se vie vaan aikaa ilman että käteen jää paljoakaan, ainakaan sellaista mitä ei saisi muita, pysyvämpiä, taitoja opetellessa.

Käyttäjän Slipoveri kuva
Slipoveri

Muistan kun joku aika sitten oltiin, että ”wow, uusi Open World-peli jossa riittää tekemistä vaikka kuinka kauan”. Nyt se on enemmänkin ”ei taas uusi Open World, johon kuluu se 100h”. Wolfenstein oli mukava tuulahdus ”vanhaa” aikaa, jolloin pelit eivät ole 40h-60h pitkiä eepoksia vaan napakoita paketteja. Onhan nykyiset pelit hierottu parhaimmilleen, mutta kyllä sitä vain kaipaa lyhyempää ja miksei vaikka putkijuoksua.

Käyttäjän Balnazzard kuva
Balnazzard

Tosiaan ei se pelin pituus, jota usein vielä saatetaan pitkittää kaikenlaisilla ylimääräisillä aktiviteeteilla määritte pelin laatua.

Ja itse olen etenkin viimeisen 10 vuoden aikana huomannut että aika ei tahdo millään riittää kaikille teoksille ja niinpä tässä on 10 vuoden ajalta kertynyt backlogia lähes mahdoton määrä ja monen pidemmän ja laajemman pelin jälkeen on mielellään pelannut jotain pienempää teosta.

Sanotaan näin että kun jo nyt pelattavaa riittää vanhoissa kun peleissä vuosikausiksi eteenpäin, että mielummin jopa näkisin joka vuosi vain 3-5 todellista ostamisen arvoista AAA peliä, jotka kuitenkin olisivat "täydellisyyttä" hipovia merkkiteoksia (ja kaikki muu olisikin sitten Aliens Colonial Mariners tasoista kuraa tai indie teoksia), kuin useampia " vain" hyviä, mutta silti ostamisen/pelaamisen arvoisia pelejä, joiden väliin jättäminen täysin ei kuitenkaan tunnu vaihtoehdolta.

Myöskään se "nopeasti juosten läpi" ei koskaan näissä massiivissa peleissä ole itselleni se tapa pelata, vaan haluan kokea/pelata pelit läpikotaisin, mikä tietenkin RDR:n tai RPG järkäleiden kanssa voi viedä kuukausia.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Joo, aina kun tulee joku Wolfenstein, Doom, Dishonored tai vastaava ja sen pelaa läpi, on se jotenkin virkistävä kokemus. Lisäksi nuo mainitut esimerkit ovat silti enemmän kuin rahansa arvoisia. Wolfenstein on näistä ehkä ainoa, jossa ei ole niin paljoa jälleenpelaamisarvoa mutta varsinkin Dishonored melkein pakottaa uudelle kierrokselle. Itsellä tuon pelisarjan pelit menee niin, että ensimmäisellä kertaa nuohotaan joka paikka vain tainnuttaen kaikki sekä etsien kaikki salaisuudet sun muut ja toisella kertaa pääsee helvetti irti kun pistetään täysi kaaos päälle.

RDR2 on nyt työn alla ja ensimmäisten pelisessioiden jälkeen tuntui, että tämä on loputon suo ja ei lopu ikinä ja pysty tietyllä tavalla keskittymään siihen hitaaseen meininkiin. Nyt siihen on sopeutunut ja pelkkä samoilu pelin maailmassa on vetänyt pariinsa. Minä olen päättänyt, että nyt pelaan tätä, sillä tämän parissa viihdyn. Ihan sama vaikka olisin sen parissa vielä ensi kesänä, en aio tämän parista poistua ennen kuin tarina on päätöksessä ja kaikki vähänkään merkittävä on koluttu läpi.

Tiivistyksenä RDR2:sta: peli ei tunnu samalla tapaa työltä ja uurastukselta vaan siltä, miltä pelit joskus tuntuivat: kesto ei haittaa kun pelin parissa viihtyy eikä muiden pelien pariin ole mitään kiirettä. Takaraivossa ei soi mikään äänimerkki, joka kertoo että kymmenet muut pelit odottaa vuoroaan ja kohta tulee sitä ja tätä. Tähän on pelin laadun takia pystynyt kunnolla imeytymään sisään.

Samaa mieltä olen siitä, että pelit on liian isoja. Ongelma ei kuitenkaan ole pelkkä koko vaan se, mistä se koko on rakennettu. Mass Effect Andromeda on täynnä turhaa täytettä. Niin on myös olleet Assassin's Creed pelit aina. Tämä RDR2 taas tuntuu (ainakin vielä) olevan täynnä pelkästään mielenkiintoista hommaa. Sama piti paikkansa Witcher 3:n kohdalla mutta se oli jo niin pitkä, että välillä luuli/toivoi, että peli olisi jo pistänyt tarinansa pakettiin. Mieluisan tekemisen voisi jakaa tosiaan vielä niin, että tarinaketjut eivät kestäisi ihan loputtomiin vaan niitä olisi useampia. Witcher 3:ssa se päätarina tosiaan kesti todella pitkään. Sen lisäosissa homma toimi ehkä paremmin ja silti kestoa oli molemmissa helposti oikeuttamaan vaikka täysihintaisenkin pelin hinnan.

Itse säännöstelen open world -pelien pelaamista ja pyrin pelaamaan lyhyempiä teoksia aina välillä. Tuntuu että saa jotain edistystä aikaan.

Mutta tosiaan, ongelma on ehkä tosiaan enemmän yhä siinä tekemisen laadussa kuin määrässä. Jälleenpelaamisarvokin olisi parempi kuin pitkä kesto. En tiedä jaksanko pelata RDR2:sta ikinä uusiksi sen keston takia mutta sen maailmassa saatan muutoin samoilla vielä myöhemminkin. Witcher 3:n pelasin tosin kahdesti, joista toinen kerta oli vain tarinatehtävät vaikeimmalla vaikeustasolla, joten mistäpä tuon tietää...

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death

Itse näen avoimen maailman hiukan ongelmana pituuden sijaan vaikka open world-peleistä pidänkin. Jokaisella pelillä on taipumus hehkuttaa että "uuden pelin kartta on 15 suurempi", avoimella maailmalla ei ole juuri pointtia jos on vain siellä jotta voidaan sanoa että meidän peli on nyt 15 kertaa suurempi, joten se on pakko ripotella täyteen MMO-tyylin fetch-questeja, piilotettuka reliikkejä, haarniskoja tai aseita yms., luolastoja, bonusbosseja jne. Tämä johtaa siihen että aikaa peliin palaa tolkuttomasti.

Sitten on esimerkiksi Witcher 3 joka oli ainakin itselleni täynnä mielekästä tekemistä ja vaikka käytin peliin reippaasti yli 200 tuntia ei fiilistä liian pitkästä pelistä tullut.

Tosin itsellä on myös hiukan ikävä vanhoja kunnon 5-10 tunnin tarinavetoisia putkijuoksuja jotka ovat koko ajan vähenemään päin.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Viimeisin pelihankintani oli Spider-Man ja sekin vasta pitkällisen harkinnan jälkeen. Lopulta ratkaisevaksi tekijäksi muodostui se, että peli oli kuulemma kohtalaisen lyhyt. Väite piti paikkansa ja olen erittäin tyytyväinen hankintaani. Ei ole tullut lainkaan sellaista oloa, etten olisi saanut rahoilleni vastinetta, vaikka peli ei kestäkään 100 tuntia.

Fakta on se, että harva peli oikeasti kykenee pitämään mielenkiintoa yllä paljon yli 30 tuntia. Spider-Manin paras puoli on se, että siinä on tajuttu sisällön ohkaisuus ja se, että samojen temppujen toistolla ei pitkälle pötkitä. Pelkkä kerättävä ja kaavamaiset sivutehtävät eivät ole varsinaisesti sisältöä lainkaan, mutta liian moni yrittää niiden avulla puskea pelinsä "oikeaan" open-world -kuningasluokkaan.

Witcher 3 ja Persona 5 ovat taas hyviä esimerkkejä peleistä jotka kantavat loppuun asti ja joiden ei vielä silloinkaan haluaisi päättyvän. Tai oikeastaan Persona 5:n halusi lopulta päättyvän, että sen voisi aloittaa alusta ja koluta läpi kaiken ohi menneen sisällön. Juju on kuitenkin siinä, että pelit ovat alusta loppuun ja sivutehtäviä myöten käsityönä rakennettuja ja niissä fokus pysyy koko ajan tarinasisällössä. Pituutta riittää vaikka oheiskerättävät yms. unohtaisi kokonaan.

Käyttäjän jjl89 kuva
jjl89

The Witcher III, Persona 5, Divinity: Original Sin II ja Assassin’s Creed Odyssey on kaikki itseltä pelaamatta. Enkä aio näitä pelatakaan. Enkä pelaa RDR2 myöskään. Enkä tunne yhtään syyllisyyttä. Pelaan mitä ehdin ja mikä kiinnostaa, enkä pelaa mitään vain koska on "pakko".

Käyttäjän Monco Carser kuva
Monco Carser

"Kaikki hyvät pelit on pakko pelata. Älä ole nynny, vaan pelaa kaikki hyvät pelit." Niin sanoi Trump, että on pakko.

Itse suosin pidempiä pelejä suurilla tarinoilla (W3, P5...), mutta välillä on mukava vetää hyvä lyhyt pelikin läpi ihan vaihtelun vuoksi.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Minusta kaikki hyvät pelit on pakko pelata. Pelaamisessa on loppujen lopuksi kyse pakosta.

Mielelläni pelaan nykyään lyhyempiä pelejä, kuten Cave Story+, jonka läpäisin muutama päivä sitten, ja Blossom Tales, jota pelaan parhaillaan.

Käyttäjän Boblick kuva
Boblick

Valitettavan monesta avoimen maailman pelistä loppuu itselleni kiinnostus yleensä 10 - 20h jälkeen. Hyvänä esimerkkinä uusin God of War, Spider-Man, Monster Hunter World ja nyt Red Dead Redemption 2. Sitten kun kiinnostus lopahtaa, lopetan pelaamisen. En väännä väkisin loppuun ja yhä useampi peli jää itselläni kesken, kun ei vain kiinnosta. Sitten taas toisaalta jaksoin pelata The Witcher 3:n läpi kolme kertaa (tähän mennessä).

Nykyisin tuntuu, että avoimen maailman peleillä halutaan vain keulia kartan koolla ja kestolla. Viis siitä tarjoaako peli mitään mielenkiintoista tekemistä. Vähän pahoin pelkään, että seuraava avoimen maailman peli, joka jaksaa itseäni kiinnostaa, on seuraava CDPR:n tuotos, eli Cyberpunk 2077.