Lähes seitsemän vuoden työ päättyy – Civilization-suunnittelijan uusi strategiapeli sai julkaisupäivän / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Lähes seitsemän vuoden työ päättyy – Civilization-suunnittelijan uusi strategiapeli sai julkaisupäivän

11.12.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0

Pääsuunnittelijana Civilization V:n kehityksessä toimineelta Jon Shaferilta saadaan uusi peli 23. tammikuuta. Lähes seitsemän vuotta työn alla ollut strategiapeli At the Gates julkaistaan tuolloin nimittäin Steamissa sekä Windows-, Mac- että Linux-koneille.

Civilizationin tapaan At the Gatesissa unelmana olisi luoda oma kukoistava kansakuntansa, mutta asetelma on uutukaisessa sentään hieman erilainen. Kaikki lähtee rapistuvan Rooman imperiumin varjoista ja pelikartan kehittyminen esimerkiksi vuodenaikojen mukaan on jatkuvasti iso osa taktikointia. Luvassa on paljon vuorovaikutusta myös omien klaanien kanssa, joilla kullakin on omat halunsa ja erikoistaitonsa.

At the Gatesia on kehitetty osin 100 000 dollarin Kickstarter-rahoituksella, jonka peli sai vuonna 2013. Pelkästään At the Gatesin parissa Shafer ei sentään ole viimeisiä  vuosia kuluttanut, vaan pyörähti viime vuonna työskentelemässä myös strategiajulkaisija Paradoxille. Kyseinen rooli jäi kuitenkin lyhyeen luovien erimielisyyksien johdosta.

Lähde: Steam

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.