Kylmä sota jatkuukin vielä: World in Conflictin palvelimet saivat lisäelinaikaa

4.10.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
1

Ubisoft on päätynyt lykkäämään World in Conflict -strategiapelinsä verkkopalveluiden sulkemista. Alkujaan palvelimien piuhat oli tarkoitus vetää seinästä ensi viikolla 6. lokakuuta, mutta nyt pelin yhteisösivuilla Ubisoftin edustaja on ilmeisesti fanipalautteen myötä kertonut yhtiön etsivän vielä mahdollisia kompromissiratkaisuja pelin verkkotuen suhteen.

– Olemme päättäneet lykätä Massgate-sivuston ja palvelimien sulkemista siksi ajaksi, kun pohdimme potentiaalisia yhteisövetoisia ratkaisuja. Emme lupaa mitään, mutta tutkimme asiaa. Haluamme varmistaa, että kaikki vaihtoehdot on käyty läpi ennen sulun tapahtumista, Ubisoftin edustaja selitti.

World in Conflict on yksi noin kymmenestä pelistä, joiden palvelimien tukemisen Ubisoft on ollut aikeissa lopettaa ensi viikolla. Ubisoft on perustellut sulkua muun muassa sillä, että pelien pelaajamäärät eivät pyöri enää erityisen kannattavissa lukemissa. Pelilehti PC Gamerin mukaan viimeisen vuoden aikana juurikin World in Conflict on kerännyt parhaimmillaan vain 125 yhtäaikaistaa pelaajaa sotimaan keskenään.

Lähde: Massgate, PC Gamer

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Portable kuva
Portable

Ubisoft teki hyvän teon ? En olisi uskonut tätä päivää näkeväni.