Uutinen: Konamin uusi suunta osoittautui huippukannattavaksi

15.02.2017
Kirjoittanut: Jukka Moilanen

Japanilaisyhtiö Konamin ottama uusi suunta on osoittautunut varsin tuottoisaksi ratkaisuksi yhtiön viimeisimmän tuloskatsauksen perusteella.

Konami herätti huomattavan määrän närää pelipiireissä ottamalla selkeän askeleen pois perinteisestä pelibisneksestään viime vuoden puolella. Yhtiön tulos kertoo ratkaisun olleen menestys viime vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana. Vaikka Konamin liikevaihto olikin pienentynyt 8,5% edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta, kasvoi yhtiön liikevoitto huimat 229,8%.

Valtaosa Konamin liikevaihdosta oli edelleen peräisin yhtiön digitaalisen viihteen osastolta. Yhtiön uutta suuntaa kuvastaa kuitenkin, että vuoden lopun keskeisimmät kohokohdat olivat Yu-Gi-OH! Duel Links ja Jikkyou Powerful Soccer -mobiilipelien julkaisut.

Lähde: Konami

14 kommenttia

15.02.2017 10:44
Maailma on pilalla
Picture of Megaman
15.02.2017 11:20
kun konami tuhosi mgs sarjan, samalla tuhosivat kiinnostuksen koko firmaa kohtaan. mut jos joku positiivinen asia sanoa miksi ei tulee mgs enää, koska mgs 5 ei ollut hyvä niin kuin se olisi pitänyt olla. et ehkä hyvä ettei tule uutta mgs peliä.
Picture of velor85
15.02.2017 12:14
Pelkään vain että Konamin menestyksen johdosta muut seuraavat esimerkkiä.
Picture of Angel of Death
15.02.2017 13:19
Lainaus käyttäjältä velor85
kun konami tuhosi mgs sarjan, samalla tuhosivat kiinnostuksen koko firmaa kohtaan. mut jos joku positiivinen asia sanoa miksi ei tulee mgs enää, koska mgs 5 ei ollut hyvä niin kuin se olisi pitänyt olla. et ehkä hyvä ettei tule uutta mgs peliä.

MGS V on sarjan paras peli. Ei välttämättä paras MGS-peli, mutta paras peli.
Picture of snaketus
15.02.2017 13:27
Kaipa ne voitot kasvaa kun ei ole menoja siinä määrin mitä aikaisemmin.
Picture of Jarppa
15.02.2017 13:54
Lainaus käyttäjältä snaketus
Lainaus käyttäjältä velor85kun konami tuhosi mgs sarjan, samalla tuhosivat kiinnostuksen koko firmaa kohtaan. mut jos joku positiivinen asia sanoa miksi ei tulee mgs enää, koska mgs 5 ei ollut hyvä niin kuin se olisi pitänyt olla. et ehkä hyvä ettei tule uutta mgs peliä.
MGS V on sarjan paras peli. Ei välttämättä paras MGS-peli, mutta paras peli.
mutta huonoin mgs on 4, koska siinä oli enemmän videopätkiä kun itsepeliä.
Picture of velor85
15.02.2017 14:13
Lainaus käyttäjältä velor85
Lainaus käyttäjältä snaketusLainaus käyttäjältä velor85kun konami tuhosi mgs sarjan, samalla tuhosivat kiinnostuksen koko firmaa kohtaan. mut jos joku positiivinen asia sanoa miksi ei tulee mgs enää, koska mgs 5 ei ollut hyvä niin kuin se olisi pitänyt olla. et ehkä hyvä ettei tule uutta mgs peliä.
MGS V on sarjan paras peli. Ei välttämättä paras MGS-peli, mutta paras peli. mutta huonoin mgs on 4, koska siinä oli enemmän videopätkiä kun itsepeliä.

Se on juuri siksi paras tai ainakin todella hyvä "MGS peli". Itselle Metal Gear Solid pelien suola on juuri nuo elämää suuremmat Kojima outoutta pursuavat välipätkät ja niiden puute MGS 5:ssä oli pettymys, mutta se kuinka peli pelaa pesee lattiaa sarjan kaikilla muilla osilla mennen tullen ja palatessa.
Picture of snaketus
15.02.2017 14:30
Lainaus käyttäjältä snaketus
Lainaus käyttäjältä velor85Lainaus käyttäjältä snaketusLainaus käyttäjältä velor85kun konami tuhosi mgs sarjan, samalla tuhosivat kiinnostuksen koko firmaa kohtaan. mut jos joku positiivinen asia sanoa miksi ei tulee mgs enää, koska mgs 5 ei ollut hyvä niin kuin se olisi pitänyt olla. et ehkä hyvä ettei tule uutta mgs peliä.
MGS V on sarjan paras peli. Ei välttämättä paras MGS-peli, mutta paras peli. mutta huonoin mgs on 4, koska siinä oli enemmän videopätkiä kun itsepeliä.
Se on juuri siksi paras tai ainakin todella hyvä "MGS peli". Itselle Metal Gear Solid pelien suola on juuri nuo elämää suuremmat Kojima outoutta pursuavat välipätkät ja niiden puute MGS 5:ssä oli pettymys, mutta se kuinka peli pelaa pesee lattiaa sarjan kaikilla muilla osilla mennen tullen ja palatessa.
sen takia kojima on yks parhaista pelintekijöistä jollei jopa paras.
Picture of velor85
15.02.2017 17:32
Lainaus käyttäjältä snaketus
Lainaus käyttäjältä velor85kun konami tuhosi mgs sarjan, samalla tuhosivat kiinnostuksen koko firmaa kohtaan. mut jos joku positiivinen asia sanoa miksi ei tulee mgs enää, koska mgs 5 ei ollut hyvä niin kuin se olisi pitänyt olla. et ehkä hyvä ettei tule uutta mgs peliä.
MGS V on sarjan paras peli. Ei välttämättä paras MGS-peli, mutta paras peli.


> MGS V sarjan paras peli
> Ei välttämättä MGS-sarjan paras peli
> Paras peli

W0t m8 en ymmärtää
Picture of PSPiraatti
15.02.2017 18:07
Lainaus käyttäjältä PSPiraatti
Lainaus käyttäjältä snaketusLainaus käyttäjältä velor85kun konami tuhosi mgs sarjan, samalla tuhosivat kiinnostuksen koko firmaa kohtaan. mut jos joku positiivinen asia sanoa miksi ei tulee mgs enää, koska mgs 5 ei ollut hyvä niin kuin se olisi pitänyt olla. et ehkä hyvä ettei tule uutta mgs peliä.
MGS V on sarjan paras peli. Ei välttämättä paras MGS-peli, mutta paras peli.

> MGS V sarjan paras peli
> Ei välttämättä MGS-sarjan paras peli
> Paras peli

W0t m8 en ymmärtää


Siis MGS V on sarjan paras videopeli, mutta ei kovin hyvä Metal Gear Solid peli siinä mielessä mitä pidän sarjassa parhaana osa-alueena, eli stooreja ja niitä monen vihaamia tunnin välivideoita. Oikeastaan kaikki sarjan pelit ehkä ensimmäistä lukuunottamatta, koska aikansa tuotteena kelvollinen, on aivan järkyttävää paskaa pelata. Nelonen varsinkin sillä frameratella ja siihen maailman aikaa jo antiikkisella pelimekaniikalla aivan järkyttävää kuraa, mutta koska nuo muut aspektit on niin loistavia, niin lusin senkin pelin läpi mielelläni, mutta sitten taas vitonen on kultaa pelata, mutta järkyttävää sontaa silä saralla mitä rakastan Metal Gear Solid sarjassa. Eli sarjan paras peli, mutta huonoin MGS peli. Yksinkertaista.
Picture of snaketus