Kirk ja Spock tarttuvat aseisiin uudessa pelissään

18.04.2012 // Kirjoittanut: Riot
3

Kapteeni Kirk ja tiedeupseeri Spock tähdittävät ensi vuoden keväänä ilmestyvää Star Trek -peliä, joka rakentuu kahden pelaajan yhteistyölle hieman Resident Evil 5:n hengessä. Pelaajia on aina kaksi, joko molemmat pelaajien ohjaamina tai toinen tekoälyn käskyttämänä. Luvassa on vahvasti toimintapainotteista pelaamista teoksesa, jonka tapahtumat sijoittuvat vuonna 2009 ilmestyneen Star Trek -elokuvan jälkeiseen aikaan. Pelin julkaisijana toimii Namco Bandai, joka esitteli peliä taannoin Global Gamers Day -tapahtumassaan Las Vegasissa – sama kaupunki, jonne vuosia sitten kaavailtiin aidon kokoista USS Enterprise -hotellia!

Kaltaistani Star Trek -fania jo pelottaa, millaista lisenssiroskaa on tulossa, mutta ainakin peli on osaavan studion käsissä. Elokuvan tuotantoyhtiö Paramount, joka hallinnoi kaikkea Star Trekiin liittyvää, totesi useita kertoja esittelytilaisuudessa olevansa hyvin tietoinen leffapelien olevan surkeita. Yleensä huonoon lopputulokseen johtaa silkka rahastus: pelintekijöille ei anneta tarpeeksi kehitysaikaa saati budjettia, eikä mainostettu yhteistyö elokuvantekijöiden kanssa useimmiten pidä paikkaansa. Miksi tehdä hyvää, kun se myy muutenkin? Onneksi asiat ovat muuttumassa Batman: Arkham Cityn kaltaisten pelien myötä. Ne osoittavat, millaista menestystä voidaan saavuttaa, kun asiat tehdään oikein.

Star Trek -peliä tekevä kanadalainen Digital Extremes on saanut tukea elokuvan käsikirjoittajaporukalta eli Bob Orcilta, Alex Kurtzmanilta ja Damon Lindelofilta. He ovat vastanneet myös muun muassa televisiosarjoista Fringe ja Lost. Pelin pääasiallisen käsikirjoituksen tekee Marianne Krawczyk, joka vastasi God of Warin kirjoittamisesta.

Paramountilta todetaan, että Star Trekin uuteen tulemiseen elokuvan muodossa oli käytetty niin paljon aikaa, rahaa ja vaivaa, ettei kaikkea haluta pilata huonolla pelillä. Toivotaan parasta.

Gears of Spock and Kirk

Hahmon takaa kuvattu toiminta tuo tietenkin mieleen Gears of Warin, mutta uuden Star Trekin maailma on onneksi paljon värikkäämpi ja jopa vauhdikkaampi. Hahmot voivat räiskiä suojasta, mutta yhteistyö on tärkeää ja Enterprise on mielenkiintoinen paikka tapahtumille. Muuallekin toki mennään.

Aseita on vaiheispistoolin ja kiväärin ohella useita erilaisia. Sekä Kirkillä että Spockilla on omat perusaseet, joissa on omia erikoistoimintoja. Spockin vakioaseen kakkostoiminto lamauttaa vihollisia jättäen heidän otolliseen tilaan vulcanilaista hermopuristusta varten. Kirkin aseen kakkostoiminto puolestaan pistää viholliset hetkellisesti sekavaan tilaan, jolloin hän voi hyökätä päälle nyrkit heiluen.

Esitellyssä demossa Kirk ja Spock kiitävät avaruuspuvuissaan avaruuden halki kohti kaapattua Enterpriseä. Pelaajien pitää suunnata hahmonsa aluksen kyljessä olevaan kapeaan telakointitunneliin. Enterprise näyttää todella komealta, ja syytä onkin: sen 3D-malli on peräisin Industrial Light and Magicilta, jotka vastasi Star Trek -elokuvan visuaalisista efekteistä.

Spock laskeutuu sulavasti jaloilleen Kirkin puolestaan törmäillessä päin rahtia, mistä hän saa kuullakin Spockilta. Kaksikon naljailu pysyy toivottavasti tuoreena alusta loppuun.

Alusta ehditään tutkia hetki, kunnes viholliset ilmestyvät. Miehistön jäseniä ei näy missään, mutta tuntemattomia vihollisia piisaa pilvin pimein. Ketkä oikein ovat kaapanneet Enterprisen ja missä on miehistö? Tekijät suostuivat puhumaan kovin vähän pelistään, mutta he vakuuttivat, että muu miehistö osallistuu pelin tapahtumiin ja että tricorder-skanneria tullaan käyttämään lisätietojen keräämiseen. Toivon todella, että tekijät eivät unohda sitä, että Star Trekissä on toiminnan ohella kyse myös uusien planeettojen tutkimisesta ja seikkailusta. Sekä tietenkin Kirkin naisista!

Yksi näppärä ominaisuus on se, kuinka yhden pelaajan aloittaessa käsikirjoitetun kohtauksen toinen pelaaja ei maagisesti siirry tämän viereen, vaan näkee tilanteen edelleen omasta pelinäkövinkkelistään.

Digital Extremesin edellinen työ oli erinomainen The Darkness 2. Studion tekniikka on aina ollut huippuluokkaa, eikä Star Trek tee poikkeusta – ja kerrankin tekijöillä on reilusti aikaa tehdä pelinsä. Peliä pääsee pelaamaan kesäkuun E3-messuilla, joten palataan silloin asiaan sen suhteen, miltä peli varsinaisesti tuntuu.

Star Trek julkaistaan PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja pc:lle vuoden 2013 keväällä.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Armo kuva
Armo

Tavallista pidempi uutinen ja pitkästä aikaa näin Thomaksen kirjoittaman uutisen.

Käyttäjän Airus kuva
Airus

Sydäntä lämmittää aina, kun näkee Puhan kirjoittaman uutisen. Sai myös kiinnostumaan pelistä, josta ei paljon ole vielä kuultukaan. Ainakin lähtökohdat ovat varovaisen positiiviset. Kässäritiimi vakuuttaa ja antaa osviittaa, että tämä projekti voisi menestyä keskimääräistä lisenssipeliä paremmin. Peukut pystyssä odotellaan.

Käyttäjän lindario kuva
lindario

Näytti jo nyt perin lupaavalle, ja vielä yli vuosi kehitysaikaa. Peukut pystyyn, niin ja Puhalle myös.