Kadotukseen tuomitusta Prey 2:sta livahti julki uutta pelikuvaa / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Kadotukseen tuomitusta Prey 2:sta livahti julki uutta pelikuvaa

1.04.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
2

Human Head Studiosin peruutetusta Prey 2:sta on ilmestynyt julkisuuteen uutta prototyyppipelikuvaa.

Pelikuvapätkän on julkaissut newyorkilainen museotyöskentelijä Andrew Borman, joka kertoo saaneensa sen suoraan Human Headin suunnalta. Video on vain noin minuutin mittainen, mutta se auttaa havainnoimaan, minkälaisia Prey 2:n räiskintäosuuksista ja käyttöliittymästä aikoinaan kaavailtiin.

Prey 2:lla on takanaan varsin monimutkainen historia. Pelistä kuultiin ensimmäistä kertaa periaatteessa jo vuonna 2006, kun alkuperäisen Preyn julkaissut 3D Realms kertoi jatko-osan olevan suunnitteilla. Lopulta projekti siirtyi kuitenkin Bethesdan käsiin, joka julkisti sen kunnollisemmin vuonna 2011 trailerin ja pelikuvan voimin. Tarkoituksena pelistä oli tulla palkkiometsästykseen keskittynyt scifiseikkailu.

Seuraavana vuonna huhut pelin peruuntumisesta alkoivat käydä kuitenkin villeinä vihjaten muun muassa sopimusongelmista. Vuonna 2013 käynnistyivät huhut siitä, että Dishonoredin tehnyt Arkane olisi siirtynyt uuden Prey-pelin ruoriin. Lopulta keväällä 2017 julkaisunsa saikin varsin erilainen Prey-seikkailu.

Ohessa Prey 2:sta aiemmin julkistettu traileri ja pelikuvaa.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Tulee ainakin uudet Deus Exät mieleen, mikä ei yhtään huono juttu. Julkaistu peli oli kyllä erilainen mutta todella loistava. Ei sen kautta valittamista mutta olisihan se paras vaihtoehto ollut että saatu Prey olisi tullut vaikka eri nimellä ja tämä suunnitelty sitten omallaan. Molemmat varmasti olisin ostanut mutta kuten jo sanoin, kyllä tuo saatukin peli oli parempi kuin täysi peruminen.

Käyttäjän rautahuilu kuva
rautahuilu

Tämä on tapaus jonka toivon joskus palaavan kuolleista ja palaavan tähän maailmaan.