Julmetun haluttu mini-Nintendo palaa kauppoihin ensi vuonna, myös mini-SNES-konsolia luvataan lisää

12.09.2017 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
27

Nintendo on tekemässä U-käännöksen ja palauttamassa äärimmäisen halutun Nintendo Classic Mini: NES -konsolin takaisin tuotantoon. Japanilainen pelitalo ehti jo alkuvuodesta keskeyttää niiden tekemisen, mutta nyt se on luvannut palauttaa laitteen markkinoille eri aluekohtaisine versioineen niin Euroopassa, Amerikassa kuin Japanissakin ensi vuoden kesällä.

Samaan syssyyn Nintendo on vahvistanut, että nyt syyskuussa myyntiin saapuvan Nintendo Classic Mini: SNES -konsolin toimittaminen kauppoihin jatkuu sekin ensi vuonna. Jo ennakkoon laitteen saatavuudesta on ollut helppo huolestua, sillä mini-NES:n hurjan menekin myötä pelkästään mini-SNES:n ennakkotilauksia on jahdattu epätoivoisesti niin tavanomaisten kuluttajien kuin rahanhimoisten opportunistienkin toimesta.

Nintendo Classic Mini: NES julkaistiin alunperin vuosi sitten sisältäen 30 enemmän tai vähemmän klassista Nintendo Entertainment System -peliä aina Super Mario Brosista ensimmäiseen Metroidiin. Nintendo Classic Mini: SNES on sisältämässä 21-peliä, joista yksi on aiemmin julkaisematon Star Fox 2.

Lähde: Nintendo of Europe (Twitter), Business Wire, Nintendo of Japan (Twitter)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus käyttäjältä velor85

Niin konsolit kuulukin hyllyyn LOL

Näin keräilijänä ja hardware puristina tämmöiset emulaatioboksit kuuluukin. Jos pelaan näitä pelejä niin se tapahtuu oikealla NES:llä ja oikealla SNES:llä.

Lainaus käyttäjältä Poliisitapaus

Ja nytkö ei sitten sovikaan boikotoida ja osoittaa mieltä, vaikka Nintendo on piinannut ostajia ja ennakkotilaajia oikein olan takaa? Ennenkuulumatonta!

Miksi ihmeessä boikotoisin? Nyt tekevät juuri niinkuin minä haluan.

Lainaus käyttäjältä Jartza72

Minäkin ihmettelen suuresti tätä jatkuvaa takin kääntöä!?!
Nythän nimittäin teillä olisi mahdollisuus boikotoida nintendoa ja jättää konsoli(t) ostamatta!

Niin ihminenhän ei saa muuttaa mistään asiasta mieltään kun olosuhteet muuttuvat? Eikä minulla ole mitään takkia missä on toisella puolella Nintendo-vuoraus ja toisella puolella joku muu. Nintendo tekee nyt oikein kuluttajaa kohtaan ja tuo näitä saataville kaikille halukkaille, miksi ihmeessä sitä pitäisi boikotoida? Päinvastoin.

Käyttäjän Mikanes kuva
Mikanes

Kävi munkki kun pikkunessukan sain heti julkaisussa, ja tuo Mini-SNES on ainakin kauppiaan mukaan saapumassa heti julkaisuerästä. Onneksi nämä mahdollistuvat nyt myös ei niin hätäisille. On meinaan inhottava tunne, kun jotain haluaisi toden teolla ostaa, mutta ei sitä saa jos ei oikealla hetkellä ole asialla. Itselläkin käynyt useasti, että jotain rajoitettua painosta yrittänyt hiki päässä saada tilattua, mutta laihoin tuloksin. Esimerkiksi Bayonetta First Print Edition Wii U:lle oli menetetty peli, kun muutaman tunnin liian myöhään koitti tilata.

Samanlaista tapahtuu muidenkin tuotteiden kuin pelien kohdalla, eli vaikkapa keikkalippujen, mikäli kyseessä on tarpeeksi suuri nimi. Lippupalveluista ei lippua saa pakosti edes silloin, vaikka olisi liikkeellä jo siihen aikaan kun ne myyntiin tulevat.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Okei, ehkä ihan hyväkin, että minulle ei tästä ensimmäisestä erästä sitten riittänyt mini-SNESiä. Suomalaiset kaupat haistoivat ensimmäisen NES minin jälkeen rahan ja hinnoittelu on ollut täällä ihan törkeää. Melkein tuplahinta ulkomaan hintoihin verrattuna ei enää ihan selity millään Suomi-lisällä.

Harmi vaan, että tulevat noin myöhässä. Vuoden ehtivät trokarit ja ahneet kauppiaat vielä juhlia näiden laitteiden kustannuksella. Toivottavasti Nintendo jo pikkuhiljaa oppisi, että heidän etunsa on palvella kuluttajia, eikä näitä välistä vetäjiä. Kysyntää on, joten nyt hemmetti niitä laitteita hyllyyn. Keräilyarvo ei tuota teille yhtikäs mitään.

Käyttäjän Mikkels kuva
Mikkels

Ei tuon nessin ostaminen nyt kauhean vaikeaa ole ollut! Vielä vuodenvaihteessa ja keväällä niitä oli myytävänä vaikkapa ebayssa noin 120 ja tässä oli jo postikulut.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus käyttäjältä Mikkels

Ei tuon nessin ostaminen nyt kauhean vaikeaa ole ollut! Vielä vuodenvaihteessa ja keväällä niitä oli myytävänä vaikkapa ebayssa noin 120 ja tässä oli jo postikulut.

Juu, mutta kun sen ei pitäis maksaa lähellekkään tuollaista eikä joutua ostamaan sitä joltain ebay scalpperilta.

Käyttäjän ripburger kuva
ripburger

Suomen Nintendon maahantuoja on kyllä sellanen vastenmielinen rosvo etten siltä osta mitään ikinä. Ime Bergsala ....

Käyttäjän Mikkels kuva
Mikkels
Lainaus käyttäjältä snaketus

Lainaus käyttäjältä MikkelsEi tuon nessin ostaminen nyt kauhean vaikeaa ole ollut! Vielä vuodenvaihteessa ja keväällä niitä oli myytävänä vaikkapa ebayssa noin 120 ja tässä oli jo postikulut.
Juu, mutta kun sen ei pitäis maksaa lähellekkään tuollaista eikä joutua ostamaan sitä joltain ebay scalpperilta.

Aivan ja jos nintendo oli määritellyt hinnaksi 110+postit ei tämä olisi juuri kenellekkään ongelma.

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus käyttäjältä Mikkels

Aivan ja jos nintendo oli määritellyt hinnaksi 110+postit ei tämä olisi juuri kenellekkään ongelma.

Hyvin outo logiikka sinulla. Sittenhän ne ebay-hinnat olisi olleet jotain yli 150 tai jopa 200 euroa. Ei se lähtöhinnan korkeus vaikuta mitenkään siihen, että jos tuote loppuu ja porukkaa myy sitä sitten huonon saatavuuden takia ylihinnalla.

Käyttäjän Mikkels kuva
Mikkels
Lainaus käyttäjältä zappah

Lainaus käyttäjältä MikkelsAivan ja jos nintendo oli määritellyt hinnaksi 110+postit ei tämä olisi juuri kenellekkään ongelma.Hyvin outo logiikka sinulla. Sittenhän ne ebay-hinnat olisi olleet jotain yli 150 tai jopa 200 euroa. Ei se lähtöhinnan korkeus vaikuta mitenkään siihen, että jos tuote loppuu ja porukkaa myy sitä sitten huonon saatavuuden takia ylihinnalla.

Nyt et taida ymmärtää! Porukka märisee kuinka konsolit ovat olleet loppu ja trokarit ovat haalineet kaikki ja hinnat ovat pilvissä. Osittain ihan totta, mutta jos nintendo olisi määritellyt hinnan tuonne 110-euroon ei se olisi juuri kenellekkään minkäänlainen ongelma vaan porukka maksaisi kiltisti. Nyt tilanne on se, että trokari on hinannut itsensä aamulla helvetin aikaisin johonkin alan liikkeen eteen ensimmäiseksi ja haalinut muutaman ylimääräisen konsolin itselleen ja ottaa tästä kaikesta huikeat parikymppiä voittoa ja tämä on monelle ylitsepääsemätön ongelma.

Käyttäjän Bleach90 kuva
Bleach90
Lainaus käyttäjältä Mikkels

[quote='käyttäjältä zappah']Lainaus käyttäjältä MikkelsAivan ja jos nintendo oli määritellyt hinnaksi 110+postit ei tämä olisi juuri kenellekkään ongelma.Hyvin outo logiikka sinulla. Sittenhän ne ebay-hinnat olisi olleet jotain yli 150 tai jopa 200 euroa. Ei se lähtöhinnan korkeus vaikuta mitenkään siihen, että jos tuote loppuu ja porukkaa myy sitä sitten huonon saatavuuden takia ylihinnalla.[/quote]

Nyt et taida ymmärtää! Porukka märisee kuinka konsolit ovat olleet loppu ja trokarit ovat haalineet kaikki ja hinnat ovat pilvissä. Osittain ihan totta, mutta jos nintendo olisi määritellyt hinnan tuonne 110-euroon ei se olisi juuri kenellekkään minkäänlainen ongelma vaan porukka maksaisi kiltisti. Nyt tilanne on se, että trokari on hinannut itsensä aamulla helvetin aikaisin johonkin alan liikkeen eteen ensimmäiseksi ja haalinut muutaman ylimääräisen konsolin itselleen ja ottaa tästä kaikesta huikeat parikymppiä voittoa ja tämä on monelle ylitsepääsemätön ongelma.

Olenko tyhmä, mutta nyt ei kyllä aukea meikäläiselle tuo sinun logiikka. Olen zappahin kanssa samoilla linjoilla. Jos jokin rajoitettu tuote on loppuunmyyty esim keikka liput, tottakai trokarit koittavat saada niillä mahdollisimman hyvän voiton. Varsinkin jos noista syntyy kilpailua esimerkiksi huutokaupoissa, on jopa todennäköistä että hinta nousee lähes tuplasti marketti hinnoista. Ei tuotteen ovh hinnalla ole mitään merkitystä, ratkaisevaa on kuinka paljon kukin on valmis maksamaan jonkun trokarin myyntiin laittamasta tuotteesta.