Indiekauhusta elokuvaksi: Five Nights at Freddy's tekeillä Hollywood-studiossa / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Indiekauhusta elokuvaksi: Five Nights at Freddy's tekeillä Hollywood-studiossa

8.04.2015 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
11

Indiekehittäjä Scott Cawthonin Five Nights at Freddy's -hittipelisarjan suosio on saamassa poikkeukselliset mittasuhteet.

Viihdejätti Warner Bros. on hankkinut Five Nights at Freddy's -pelien elokuvaoikeudet, ja studio kaavailee tosissaan tuovansa pelien kauhistuttavat animoidut eläinhahmot valkokankaille. Projekti on vielä alkutekijöissään, mutta elokuvan tuottajaksi on kiinnitetty mm. The Ring- ja The Grudge -kauhuelokuvat läntisen yleisön eteen tuonut Roy Lee. Hollywood Reporter -julkaisun mukaan Five Nights at Freddy's -elokuvalle haetaan paraikaa käsikirjoittajia.

Kolmiosainen Five Nights at Freddy's -pelisarja näki virallisesti päivänvalon vasta viime elokuussa, jolloin sarjan ensimmäinen osa julkaistiin Windowsille. Pelien ideana on yksinkertaisesti selviytyä hengissä viiden yön ajan pelaajaa vaanivien eläinrobottien asuttamassa pizzaravintolassa. Pelit kehittäneen Cawthonin mukaan Five Nights at Freddy'sin asetelma soveltuukin oivallisesti myös valkokankaille.

Lähde: The Hollywood Reporter

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123

Jos onnistuvat hyvin, niin tästä tulee mahtava kauhuleffa. En vain usko, että onnistuvat.

Käyttäjän tiger80 kuva
tiger80

Jaa-a, enpä tiiä... Villi veikkaus että tästä tulee vaan jump scare -tykitystä.

Käyttäjän Marioysikax kuva
Marioysikax

Menkää Google Play kauppaan ja voin lähes vannoa että joka ikinen peli on top 10 myydyimmissä ja että lähes kaikki arvostelut näyttävät kuin ne olisi kirjoittanut joku 10-vuotias ja että samankaltaisista peleistä löytyy listaa jossa on miksattuna sana freddy johonkin minecraftiin tai aseeseen viittaavaan.

Pelin kohderyhmä on lapset. Yksinkertaisesti tekevät elokuvan usealla äkkinäisellä säikähdyksellä, jolla saavat pidettyä ikärajan hyvin alhaisena ja kohderyhmä tuottaa miljoonia vaikkei elokuva olisi edes hyvä.

Pitää myös sanoa että kehittäjä on suorastaan nero. Tietää tasan tarkkaan minkälainen peli vetoaa nuoriin ja sitten saa vielä ilmaista mainostusta kanavista mitä he käyttävät, mukaanluettuna tuubasta pewdiepiet ja markiplierit.

Käyttäjän gurgi kuva
gurgi
Lainaus käyttäjältä tiger80

Jaa-a, enpä tiiä... Villi veikkaus että tästä tulee vaan jump scare -tykitystä.

Olisi ainakin paskalle esikuvalleen uskollinen.

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123

Aiemmille, näissähän itse kauhu on ihan toissijainen juttu. Piilotettu tarina on Se syy pelata näitä. Kehittäjä on nero jo siksi, että hän on mestari piilottamaan lorea.

Käyttäjän onnistunyt kuva
onnistunyt

En oo peliä pelannut, mutta kuvien perusteella tulee aina mieleen, että onkohan tuo nyt kovin pelottavaa.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Peli on kyllä tasan sitä mitä Hollywood haluaakin. Helppoa säikyttelyä ilman mitään todellista intensiteettiä tai tunnelmaa. Taustatarinakin on kokoelma hajanaisia palasia, joista fanit on vääntäneet sitten ne mielenkiintoisimmat teoriat. Rahanteko on helppoa kun sen osaa. Propsit siitä kehittäjälle.

Käyttäjän lindario kuva
lindario

Isojen studioiden valtavirtakauhu ylittää syöpäisyydessään jo romanttiset komediatkin. Siihen kun vielä päälle, että se on pelielokuva, niin yygh.

Käyttäjän Norsukampa kuva
Norsukampa
Lainaus käyttäjältä kurrinen123

Aiemmille, näissähän itse kauhu on ihan toissijainen juttu. Piilotettu tarina on Se syy pelata näitä. Kehittäjä on nero jo siksi, että hän on mestari piilottamaan lorea.

Eli paskan ja monotonisen epäpelin parantaa heti jos siinä on piilotettu tarina? Hohhoijjakkaa sitten taas. Jos haluan klikkailla niin "pelaan" Cookie Clickeriä ja jos haluan pelata niin pelaan jotain videopeliä.

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123
Lainaus käyttäjältä Norsukampa

[quote='käyttäjältä kurrinen123']Aiemmille, näissähän itse kauhu on ihan toissijainen juttu. Piilotettu tarina on Se syy pelata näitä. Kehittäjä on nero jo siksi, että hän on mestari piilottamaan lorea.[/quote]
Eli paskan ja monotonisen epäpelin parantaa heti jos siinä on piilotettu tarina? Hohhoijjakkaa sitten taas. Jos haluan klikkailla niin "pelaan" Cookie Clickeriä ja jos haluan pelata niin pelaan jotain videopeliä.

Parantaa, koska Se on koko pelin idea. Ihan kuin Telltalen peleissäkin.