For Honor kasvaa yhä uusiin mittakaavoihin – nappaa peli nyt ilmaiseksi pc:lle / Uutiset / www.pelaajalehti.com

For Honor kasvaa yhä uusiin mittakaavoihin – nappaa peli nyt ilmaiseksi pc:lle

12.06.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0

Ubisoft on edelleen valmis tukemaan verkkotoimintapeli For Honoria isoin päivityksin. Omassa E3-lehdistötilaisuudessaan ranskalaisjulkaisija ilmoitti, että 16. lokakuuta se on mullistamassa peliä The Marching Fire -nimen alla kulkevalla sisällöllä.

Merkittävin The Marching Fireen kuuluva muutos on kokonaan uuden Wu Lin -osapuolen saapuminen peliin ritareiden, samuraiden ja viikinkien seuraksi. Tuoreita kiinalaisvaikutteisilla aseilla ja taistelutyyleillä varustettuja taistelijoita on ainakin näin ensialkuun tulossa neljä kappaletta.

Hahmot ovat julkaisussa saatavilla vain oikeaa rahaa vastaan, mutta ajan myötä nekin ovat hankittavissa pelissä kerrytettävällä Steel-valuutalla.

Toinen iso lisä on uusi Breach-tila, jossa yksi neljän hengen joukkue yrittää valloittaa toisen joukkueen puolustamaa linnaa. Tilaa tukemaan peli saa kokonaiset kolme siinä käytettävää karttaa.

Fiilikseen uutta päivitystä varten voi jo nyt päästä uusilla For Honor -videoilla.

Nyt kesäkuun 11.-18. päivä pc-pelaajilla on myös mahdollisuus hypätä For Honorin kimppuun ilmaiseksi. Ubisoft jakelee kyseisenä ajankohtana nimittäin ilmaiseksi pelin niin sanottua Starter Editionia. Käsiksi siihen pääsee Uplayn kautta.

Lähde: Ubisoft

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.