Hearthstonen seuraava laajennus paljastettiin, Heroes of the Storm laajenee tietysti myös / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Hearthstonen seuraava laajennus paljastettiin, Heroes of the Storm laajenee tietysti myös

5.11.2016 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0

Blizzard on paljastanut uutta sisältöä niin Hearthstoneen kuin Heroes of the Stormiinkin osana nyt viikonloppuna järjestettyä BlizzCon-tapahtumaansa.

Hearthstonea varten odotettavissa on ensi kuun alussa Mean Streets of Gadgetzan -niminen laajennus, joka esittelee uuden satsin kortteja peliin. Uutta tuoreissa korteissa on erityisesti niiden edustamat kolme ryhmittymää, joiden kunkin on määrä tarjota hieman omia uusia kiemuroitaan Hearthstonen pelattavuuteen. Ryhmittymät voivat lisäksi määritellä, millä tietyillä hahmoluokilla kortteja on mahdollista käyttää.

Ohessa fiilistelytraileri tulevasta.

Heroes of the Stormiin matkalla on vuorostaan parhaillaan kaksi Warcraftista tuttua hahmoa Ragnarosin ja Varianin muodossa. Varian on hahmoista jälleen kerran hieman tavanomaista erikoisempi ilmestys, sillä tämä pystyy kesken otteluiden vaihtamaan rooliaan tarpeen mukaan.

Myös uusi Brawl tekee peliin tuloaan piraattihenkisen Blackheart's Revengen muodossa. Marraskuun puolivälistä tammikuun alkuun Heroes of the Stormissa on lisäksi käynnissä Nexus Challenge -niminen kampanja, jonka aikana pelaajaryhmissä pelaamalla haltuunsa voi saada erinäisiä palkintoja niin Heroesiin kuin Overwatchiinkin.

Ohessa myös videoita Heroes of the Storm -julkistuksista.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.