Final Fantasy -julkaisija sai yllätysvahvistuksen Sonic the Hedgehog -veteraanista / Uutiset / www.pelaajalehti.com

Final Fantasy -julkaisija sai yllätysvahvistuksen Sonic the Hedgehog -veteraanista

22.01.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0

Segan kehittäjälegendojen joukkoon lukeutuva ohjelmoija ja tuottaja Yuji Naka on siirtynyt työskentelemään Square Enixille. Naka kertoi asiasta Twitter-tilillään, jossa hän myös ilmaisia jatkavansa edelleen pelinkehityksen parissa.

80-luvun alusta aina vuoteen 2006 Segalla vaikuttanut Naka tunnetaan erityisesti työstään Sonic the Hedghehogin parissa. Hän toimi jo ensimmäisen Sonicin pääohjelmoijana, mistä hän hiljalleen siirtyi tuottamaan sarjan osia ja johtamaan sarjaa kehittävää Sonic Teamia. Segalla ollessaan hän ehti vaikuttaa myös Phantasy Starin, Nights into Dreamsin, ChuChu Rocketin ja Samba the Amigon kaltaisten pelien syntyyn.

Viimeiset vuodet Naka on tehnyt töitä oman Prope-pelistudion välityksellä  Sen riveissä hän oli mukana Ivy the Kiwin ja Rodea the Sky Soldierin kaltaisten pelien kehityksessä.

Lähde: Yuji Naka (Twitter)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.